Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

2 423 ilmoitusta

  • Mä olen kasvanut vanhoista kavereista erilleen ja nyt on aika päivittää lähipiiriä. Ja muutakin elämää. Luonteeltani olen energinen, sanavalmis, hölmö, ajoittain turhamainen, sarkastinen, positiivinen, impulsiivinen hyvässä ja pahassa, nauran elämän tyhmille hetkille. Duunikaverit sanoo että olen aina iloinen, tehokas ja asiallinen. Kukaan ei voi tätä todistaa, joten suhtauduthan skeptisesti. Toivoisin samanhenkisiä tyyppejä elämään. Arvostan ihmisissä määrätietoisuutta, ymmärrystä kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, tervettä itsekkyyttä ja surkeaa huumoria. Mun elämääni kuuluu päivätyö, jonne tuntuu katoavan suurin osa ajatuksista. Siksi kaipaankin vapaa-ajalle enemmän meininkiä. Harrastan erilaisia käsitöitä, leipomista ja satunnaista ulkoilua. Kiinnostaishan suakin liikkua enemmän ja lähtee boulderoimaan, lenkkeilemään ja nostaa rautaa. Olen valmis kokeilemaan sulle mieluisia harrastuksia, vaikken mitään osaisikaan. Kavereiden kanssa haluisin nähdä säännöllisesti. Istutaan jomman kumman sohvalla, mennään kaupungille, urheillaan ja tehdään reissuja sinne tänne. Laita mulle viestiä niin nähdään jossain ja tehdään jotain! Discord: tantt3

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 32-vuotias mies Joensuusta ja etsinnässä kavereita ja toivottavasti myöhemmin ystäviä. Sukupuolella ei oikeestaan ole väliä ja ikähaarukka voisi olla n. 25-35v, mutta ei niin väliä. Olen rento, iloinen ja ystävällinen tyyppi. Olen aika puhelias ja avoin ja tulen kyllä toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kunhan ovat hyviä tyyppejä. 😊 Harrastan crossfittiä, kuntosalia ja lauta- sekä videopelejä. Olen avoin myös uusille harrastuksille tai ihan vaan hengailemaan tai käymään terassilla.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen yrittäjä ja toivoisin sinunkin olevan yrittäjähenkinen. Toimin kaupunginvaltuutettuna sekä muissa luottamustoimissa. Joten aika on joskus rajallista. Kuitenkin aikaa aina tekee vaikka tyhjästä silloin kun kokee sen olevan sen arvoista. Polut ystävien kanssa ovat vieneet elämän aikana eri suuntiin ja eri puolille maailmaa. Ystävyydet eivät toki häviä mihinkään mutta olisi mukava löytää sellainen henkilö, jonka kanssa tehdä jotain ihan kasvotustenkin välillä. Ei vain tavata kerran vuodessa. Pidän kulttuurista sekä taiteesta. Mutta yhtälailla voin lähteä kansallispuistoon viikoksi. Ehkä puhua sijoittamisesta. Laittaa puutarhaa. Käydä brunssilla. Urheilukaan pahitteesta. Itselläni lentopalloa tullut ikä pelattua. Myös pyöräily, lenkkeily sekä uinti löytyvät urheilukellon taululta vaihdellen. Olen miettinyt myös triatlonin kokeilemista mutta se on jäänyt ajatuksen tasolle. En juurikaan juo alkoholia. Toki itseni vuoksi. Osittain myös tulevien vuosien lapsihaaveiden vuoksi. Jos ottaisin alkoholipitoista juomaa niin se olisi todennäköisimmin Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc. Asun yhdessä puolisoni kanssa ja etsin kaveripohjalle rakentuvia ystävyyssuhteita.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Täällä 22v opiskelija Oulusta. Nyt syksyllä jatku toinen vuosi opintoja ja välillä tuntuu, että on vapaa-aikaa ihan liikaakin. Joten uudet tuttavuudet on oikeinki tervetulleita🙏🏼. Tykkään liikkua esim sulkkis on oikeinki mukavaa. Autojen kanssa on tullu paljon värkkäiltyä jotenka autot on hyvin lähellä sydäntä🤌🏼. Tykkään myös käydä viettämässä baarissakin iltaa esim karaoke parissa taikka muuten vaan hengailemalla kavereitte kans. Etsin aikalailla saman ikäistä seuraa, sukupuolella ei oo väliä. Otahan yhteyttä jos kiinnostusta heräsi niin voidaan lähtiä vaikka ajelulle, kahville, kävelylle taikka yhille käymään.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 22-vuotias nainen Turusta. Asustelen täällä kahden koiran, kissan ja puolison kanssa. Opiskelen tällä hetkellä tietojärjestelmätiedettä, mutta todennäköisesti vaihdan alaa. Mielenkiinnon kohteisiin kuuluu elokuvat, lukeminen, eläimet, ruuanlaitto ja leipominen, käsityöt ja askartelu, metsässä olo ja pelit. Luonteeltani olen ensiksi ehkä hieman ujo, mutta lämpenen kyllä. Etsisin lisää kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja pitää hauskaa. Tykkäisin käydä esimerkiksi lenkeillä, baareissa, ravintoloissa, kirpputoreilla, vaelluksilla, elokuvissa ja olisin avoin kokeilemaan myös muuta kuten uusia harrastuksia. Vaihtoehtoisesti myös pelaamiseen olisi kiva saada kavereita. Olen tosi uusi pelaaja, joten hieman kärsivällisyyttä ja rentoa meininkiä tarvitaan. Pelit kiinnostaa aika laidasta laitaan, suurimmaksi osaksi rennot Co-op pelit. Esimerkkeinä peleistä mitä mulla olisi: Stardew valley, Subnautica 2, Schedule I, The outlast trials, Reanimal, Minecraft, The divisions 2 ja Far cry 5. Muutinkin pelit käy, olen avoin kokeilemaan (melkein) mitä vaan. Ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan sujuuko juttu.

    Lue koko ilmoitus
  • On mukavaa tavata ihmisiä ja eläimiäkin (toivottavasti ei autotiellä tosin..). Poikkeuksellisen ajankohdan myötä.. olisin kohtaamisia vailla. Sillä ei ole niinkään väliä, että tuleeko siitä kaveruutta taikka ystävyyttä. Sitä on kuitenkin mielenkiintoista kokeilla ^_^ Tykkään tehdä kaikenlaista aktiivista ja vähemmänkin aktiivista.. Esimekkeinä seikkaileminen, liikkuminen (ei lajilla niin väliä), ulkona oleminen, konsertit/keikat, keskusteleminen missä vain, sauna, luontosamoilu, telttailu, musiikin harrastaminen, lukeminen, impro, keräily: kasvit,marjat,ruokasienet, joskus pelaaminen ja myös suunnittelematon oleminen jossain julkisissa paikoissa: voi katsoa mitä tapahtuu ja melkein aina tapahtuu jotain jännää. Muuten olen ekstro- ja introvertin välimaastosta: ambivertti? tai jokin sen tyyppinen. On yhtä mielekästä olla porukassa, kuin yksityisemminkin ja myös yksin. Myers-Briggs persoonallisuusteoria-stereotypian mukaan olisin enfp-a ' liekittelijä ' (vapaa käännös suomeksi) ja horoskoopiltani jousimies. Oma ja etenkin kaikkien muiden vapaus on mulle tärkeää. Siis, että kukin saa toteuttaa itseään ilman rajoittamista, niin että myös muiden oikeutta samaan vapauteen kunnioitetaan. Minulla ei taida olla mitään tabu-aiheita, niin sana on myös vapaa keskusteltaessa. Mahdollisilta vastaajila en oikein toivo mitään. Kaikki käy ja kelpaa niin sukupuolista, iästä, taustoista, suhdestatuksista tai niiden puuttumisista, aatteista ja muistakin asioista riippumatta.. Vaikka useimmiten tulen helpoiten toimeen ehkäpä noin yli 20-vuotiaiden kanssa (yläikärajaa ei ole). Voin mielelläni lähteä kokeilemaan melkein mitä vain tai vaikka seuraksi johonkin ulkoilmatapahtumaan. Käytän chat-ohjelmista eniten telegram, discord ja toiseksi eniten fb-msn. Kohtaamisiin! Also if someone is speaking English only - feel free to send a message :)

    Lue koko ilmoitus
  • Tervehdys! Olen 33v mies, muutin 6kk sitten Kuopioon, Lontoosta. Mun päivät menee muutaman firman pyörittämiseen, ja muutenkin n.80% pelkkään työhön! Mä pidän 15-vuotiaille pojille, semmosta sali/pihvi kerhoa, jossa opetellaan miehenä olemista, ja autetaan nuoria miehiä tekemään miehisiä hommia! Ja treenataan 3krt viikossa. Tässä kuussa, rakensimme tietokone pelin, ja opetellaan muitakin juttuja. Itse käyn salilla 6 kertaa viikossa. Tarvitsisin peli kaveria tennikseen, tai muuhun pallo peliin, että saisi hieman airobista liikuntaa lisättyä päiviini! Olen todella aktiivinen, hyvässä kunnossa, outrovertti ehdottomasti. Pärjään kaikkien kanssa tasapuolisesti. En käytä itse alkoholia, mutta voin alkoholittomalla kaljalla käydä :D Mulla on työkavereita, työntekijöitä ja muita yritykseen liittyviä ihmisiä, joita ei oikein voi sanoa ystäviksi, kun palkat maksan heille :D Joten sieltä ei apuja löydy! Uutena Kuopiossa, mun sosiaaliset piirit ovat hieman ehkä pienet! Mun äidinkieli on Englanti & Suomi, opiskelin Lontoossa, ja elin Suomessa ja Englannissa 20.set. Jos on jotain peli porukkaa, sählyä tennistä, squashia, musiikkia, yms. Niin ihmeessä voi viestiä laittaa, mielelläni tulen paikalle! Sukupuolella tai iällä ei ole merkitystä. Hyvää syksyä kaikille tasapuolisesti!

    Lue koko ilmoitus
  • Heipss, täällä 23v just Nokialle muuttanut! Asun avopuolison kaa yhdessä, ja oonki päässyt mukavasti nyt sisustaa uutta kämppää. Oon alottamas kans opinnot treen yliopistos täs elokuus. Ajatuksena ois löytää täältä ympärilleen lämminhenkisiä ystäviä Tampereen seudulta, joiden kaa vois tehä kaikkee extemporee ja luovaa mitä mieleen tulee! Tietty balanssina on mukavat, lepposat arki-iltojen vietot tekemättä mitään ihmeellist. Oon valmistunut myös fyssariksi, jonka vuoks mulle onkin tärkeetä monipuolinen liikkuminen, henkinen ja fyysinen hyvinvointi sekä uudet harrastukset. Kuvailen itteeni empaattiseks, puheliaaks, ymmärtäväiseks ja meneväks henkilöks. Mulla on herkästi tapana ottaa omaan arkeen paljo tekemistä ja selvitä niistä omien aikatauluiden puitteissa (ei tuu mul tylsää helposti). Käyn mieluusti reissuilla niin Suomessa kuin ulkomailla, joissa myös kamera mukana. Täl hetkel lempparitekemiset on metsässä liikkuminen, sali ja leffat. Nää saattaa ajoittain vaihdellakin, sillä mielenkiinnon kohteit löytyy kyl. Saa laittaa rohkeesti viestii perää, jos tuntuu et meijä henkilökemiat vois kohtaa <3

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Olen Tobias, 23-vuotias Ulvilalainen mies. Etsin uusia ystäviä Satakunnan alueelta. Harrastan rap-musiikin tekemistä. Luonteeltani olen aika kilttiluontoinen ja ehkä vähän suruluontoinen yksinäisyydestäni johtuen. Kaipaisin elämääni luotettavaa ystävää, jonka kanssa jakaa elämän iloja ja suruja. Ja käydä vaikka kahvilla tai keilaamassa.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, Aikuisena uusien ystävien löytäminen ei aina ole aivan suoraviivaista. Työ, perhe-elämä, harrastukset ja kaikenlaiset velvollisuudet täyttävät kalenterin helposti vuosiksi. Sitten saattaa yhtäkkiä huomata kaipaavansa ihmistä, jonka kanssa voisi jutella jotain ihan muuta, tehdä jotain arjesta poikkeavaa yhdessä ja jakaa tavallisia, pieniä ja suurempia elämän tapahtumia. Olen itse ollut jo pidempään melko kiireinen työn ja omien harrastusteni parissa. Viihdyn mainiosti omissa oloissani, ja ympärilläni on kyllä ihmisiä. Viime aikoina olen huomannut kaipaavani enemmän aitoa vuorovaikutusta: rentoja keskusteluja, yhteisiä kokemuksia ja sellaista mutkatonta ystävyyttä, jossa voi vaihtaa ajatuksia ilman turhaa suorittamista. Etsin ensisijaisesti naispuolista ystävää, mutta tämä ei ole missään tapauksessa vaatimus. Koen, että keskusteluyhteys vain syntyisi näin helpommin ja luontevammin. Minusta olisi kiinnostavampaa puhua siitä miltä tuntuu, kuin siitä, mitä kuuluu. Elämässäni on juuri senkaltaiselle ystävyydelle pieni tyhjä tila. Voisimme lähteä vaikka kahville, kävelylle, tapahtumaan tai kokeilla jotakin yhteistä harrastusta. Yhtä hyvin ystävyys voi alkaa viesteistä ja arkisesta ajatustenvaihdosta. Minulle tärkeintä ovat avoimuus, vähän pimeä huumorintaju, vastavuoroisuus ja se, että molemmat voivat olla omia itsejään. Sinun ei tarvitse olla erityisen ulospäinsuuntautunut tai elää täydellisen kiinnostavaa elämää. En aseta sinulle mitään vaatimuksia tai odota sinulta mahdottomia. Joskus jo se, että joku kysyy aidosti, miten päivä meni, tekee arjesta vähän vähemmän yksinäistä.

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 37-v. järvenpääläinen löytäisi mieluusti uusia ihmisiä elämään. Käyn töissä Espoossa joten sielläkin päin tulee usein liikuttua. Erityisesti, jos tykkäät kiipeillä ja kaipaat kiipeilykaveria boulderointiin tai seinäkiipeilyyn, saa heittää viestillä :) Kiipeilyn lisäksi tykkään kulkea luonnossa, kokeilen mielelläni uusia lajeja, käyn museoissa, taidenäyttelyissä, kahviloissa ja ravintoloissa ja vaikkapa kuntosalilla tai pelaamassa sulkapalloa. Myös erilaiset nörttijutut kiinnostaa. Tykkään keskustella laajasti erilaisista asioista. Olen empaattinen, mukava ja kiltti ja rauhallinen tyyppi, joka tykkää välillä pitää hauskaakin. Nakkaa viestiä ja lähdetään vaikka kahville tai kirppikselle :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Olen 49 vuotias mies Helsingistä. Kyse ei ole parisuhteen hakemisesta (toki en pane pahakseni sellaistakaan). Iälläsi ja sukupuolella ole niinkään väliä kunhan löytyisi jonkinlainen yhteys toiseen yhmiseen. Tilanteeni on tämä.. Elämässäni on ollut paljon juonenkäänteitä ja olen elänyt rikkaan elämän, joskaan se ei ole ollut aina ruusuista, mutta silti hyväksyn itseni ja eletyn elämäni sellaisenaan. Erosin avioliitosta 2010, minkä jälkeen alkoi kuppi maittamaan enemmän kuin koskaan ja menetin käytännössä katsoen kaiken. Nykyisin kutsun tätä alkoholismiksi. Nykyisin elän täysin raittiina. Kaikesta huolimatta en ole kyennyt solmimaan molemmin puolin tyydyttäviä ihmissuhteita. Elämäni pyörii tällä hetkellä pelkästään toipumisen, 17v poikani ja raittiiden alkoholistien ympärillä. Kaipaisin elämääni jotakin uutta, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia ja elämyksiä. Olen luonteeltani, rauhallinen, mutkaton, perus utelias ja kiinnostun ja innostun monista uusista asioista. Myöskin rehellinen ja luotettava, avoin, helposti lähestyttävä ja aika elämänmyönteinen, joskin välillä tipahdan omaan maailmaani pohdiskelemaan syntyjä, syviä. Pidän hyvistä kohtaamisista ja keskusteluista ihmisten kanssa. Harrastan kävelyä, lukemista, elokuvia ja ulkosalia. Ennen pks. seudulle muuttoa metsästin ja kalastin ahkerasti, ja viihdyin metsien siimeksissä. Olisi kiva jos saisin lenkkeily ja juttelu seuraa ja miksei ihan ystävää. Minulle voi myös ehdottaa. Olen tällä hetkellä määräaikaisella työkyvyttömyys eläkkeellä/kuntoutustuella, loppuunpalamisen vuoksi joten aikaa on, mutta varallisuuteni on rajallista toteuttaa mitään kalliita aktiviteetteja. En juo, en polta, pyrin elämään terveellisesti ja itsestäni huolta pitäen parhaan kykyni mukaan ja resurssini huomioiden. Olisi mukava tutustua vilpittömään, rehelliseen, aitoon, toisen rajoja ja elämää kunnioittavaan aikuiseen ihmiseen. Mieheen tai naiseen.

    Lue koko ilmoitus
  • moikka oon tällänne 17/08 tyttö vantaalt etin oikeit frendei joiden kanssa käydä ulkona, hengailla ja muuta kaikkee. oon tosi sponttaani ihminen ja rakastan käydä myöhään ulkona kävelee. oon vähän nörtti ja teen aika paljon koulua mutta kavereille ain aikaa. snäp on jessi.rasanen08 oon itse vähän ujo aluks mut sit jutelles alan olee enemmän avoimempi

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 34-vuotias, outo, mukavakin, parisuhteessa oleva nainen Keravalta. Etsin pääasiassa naispuoleisia kavereita. 👩🏻‍🦰👩🏾‍🦱👱🏻‍♀️👩🏻 Huom! Mies, jos olet aina huomannut tulleesi paremmin toimeen naisten kuin miesten kanssa. Niin mikäs sitten. Luonteeltani olen introvertti, pohdiskeleva ja utelias luonne. Ja oikeassa seurassa musta kuoriutuu hassun hauska seuralainen 😁 kääntöpuolena joskus ylianalysoin, ahdistun ja katson love islandia. Tykkään mm. maalata, lukea, laulaa, ommella, pyöräillä ja jumppailla, toivottavasti joku näistä yhdistäisi. Olis kiva saada uusia nettituttavuuksia ja miksei jopa myöhemmin seuraa kirppistelyyn tai lenkkiseuraksi luontopolulle 🌳🍀🌾

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! 👋 Olen 30-vuotias mies pääkaupunkiseudulta täynnä positiivisuutta ja energiaa. Kuvailisin itseäni iloiseksi, pirteäksi ja empaattiseksi, joka arvostaa elämän pieniä hetkiä – hiljaiset ja aikaiset aamut ovat itselleni omia lemppareita, olen siis aamuvirkku. 😂 Harrastuksiini kuuluu ahkerasti kuntosalilla käyminen, ruoanlaitto sekä yleisesti itsestäni huolehtiminen. Rentoutuminen esimerkiksi käymällä kylpylässä tai eri ruokapaikkojen kokeileminen on kivaa puuhaa. 🙂 Inspiraation iskiessä tykkään yrittää tehdä myös konemusiikkia harrastuksen muodossa. 🎼 Arkeni on tasapainottelua työn ja harrastusten välillä. Olisi mahtavaa löytää kaveri jakamaan hetkiä vaikkapa treenien parissa (olen hyvä motivoimaan😂), käymällä elokuvissa tai jonkin muun hauskan tekemisen parissa. Tykkään myös paljon kissoista! Mikäli löytyi samoja mielenkiinnon kohteita niin laita ihmeessä viestiä! Kivaa syksyä! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • täälä olisi karvanen hevimies seuraksi peleille tai jutulle, miksei myös vaikka lenkille, jos asutaan suht lähekkäin. pääasiallisesti peleinä FPS ja survival, semmosta lepposaa pelailua. fortniteä tulee myös pelattua jonkunverran. ulkosalilla, kävelyllä ja pyöräilemässä tulee käytyä enempi ja vähempi, riippuen fiiliksestä. discord,whatsapp ym käytössä joten varmasti löytyy joku tapa kommunikoida myös tämän palvelun lisäksi. pistä rohkeesti viestiä jos olet kaveria vailla.

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjoittelee 44- vuotias nainen Salosta ja asun yksin omistamassani ok-talossa maalla. Kaipaan uusia ystäviä/tuttavuuksia elämääni. Olen ystävällinen,empaattinen,luotettava,iloinen ja spontaani. Olen myös valmis lähtemään vaikka risteilylle,keikalle mitä nyt sitten keksitäänkin. 😊 Olen sinkku tällä hetkellä ja erosin miehestä pari vuotta sitten. Omat mielenkiinnon kohteet ovat hevoset ja ratsastus sekä liikkuminen ja luonto. Tykkään käydä myös vaeltamassa/patikoimassa. Omistan kaksi eläkkeellä olevaa koiraa ja kissoja. Laita viestiä niin tutustutaan. 😊 Etsin lähtökohtaisesti naispuolisia ystäviä.

    Lue koko ilmoitus
  • Heips!👋🏻 Oon 26-vuotias, asun Oulussa ja olis kiva löytää uusia ystäviä täältäpäin☺️ Luonteeltani oon sosiaalinen, avulias, nauravainen sekä huumorintajuinen. Oon myös aika extempore tyyppi et lähen aika helposti mukaan uusiin juttuihin! Harrastuksiin kuuluu frisbeegolf ja kuntosali. Muita kiinnostuksen kohteita on luonto, kävely, lumilautailu, retkeily, sulkapallo, lautapelit ja monet muut asiat, niitä riittää..😁 Olis ihanaa löytää sellanen ihminen, joka on aito oma itsensä, tykkää myös keskustella syvällisii juttui, lähtee mukaan tekee kaikkee tai iha vaa hengailee😇 sukupuolella ei oo väliä! Ikäluokka mieluiten aika samaa ikää mut käy 24v - 32v väliltä😊 Tuu ihmees laittaa viestii, jos haluut tutustuu enemmä😇👉🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Minulla on perhe: puoliso ja vuoroviikoin luonani asuva 13-vuotias lapsi. Lisäksi minulla on mukavia työkavereita ja monenlaisia tuttuja, mutta kunnon sydänystävä puuttuu. Luen ja kuuntelen paljon äänikirjoja, erityisesti historiallisia romaaneja ja romantiikkaa. Olen ollut Taylor Swift -fani vuodesta 2008 saakka, ja sinun ei toki tarvitse olla Taylorin fani, mutta voi olla kiva, jos ymmärrät fanittamista. Käyn säännöllisesti kävelemässä, silloin tällöin vesijuoksemassa ja nyt innostuin myös aloittamaan rivitanssin. Kaipaan ystävää arkiseen yhdessäoloon, esim. kyläily tai kahvilla käynti. Tykkään myös kulttuurista ja kävisin mielelläni myös yhdessä vaikkapa teatterissa tai taidenäyttelyssä. Joskus voin istahtaa myös vaikkapa viinilasilliselle. Vaikka kaipaan eniten ystävää livetapaamisiin, voidaan toki välillä lähettää myös hauskoja meemejä toisillemme.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen aika introverttiluonteinen ihminen, joka ei erityisesti kaipaa muitten seuraa ja tykkään olla kotona. KUITENKIN haluaisin, että olisi joku ihana ja mukava kaveri kenen kanssa voisi ihan vaan laitella viestiä arjen kuulumisista ja vaihtaa oman elämän juorut. Sellaine ihminen että voidaan nähdä kun molemmilla on aikaa, ilman huonoa omatuntoa siitä että nyt pitää vaan sen takia nähdä kun ei olla taaskaan nähty pitkään aikaan. Pelailen pc:llä aktiivisesti Marvel Rivals, OW ja fortnite. Saa toki ehdottaa myös muita pelejä, olen avoimin mielin liikenteessä :D Muita harrastuksia on salilla käynti, lenkkeily(aina kun jaksaa), käsityöt,lautapelit, kirjat,roolipelaus ja ruoan laitto. Eli aika laidasta laitaan on tekemistä mitä puuhailen! Eniten kavereiden kanssa kyllä tykkään vaan esim. kahvitella ja katsoa leffaa! Toki kaikki tapahtumatkin aina kiinnostaa ja varsinkin keikat! Jos tuntuu että yhtää kiinostaa niin ota yhteyttä niin sovitaan treffit joko pelaillessa tai ihan livenä! :) HUOM! En etsi mitään romanttista seuraa, olen onnellisesti jo parisuhteessa.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.