Aihe: "tennis"
Tämä on hakemistosivu aiheelle "tennis". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Tämä on hakemistosivu aiheelle "tennis". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Moikka! Olen 18-vuotias ja Haluaisin löytää uusia kavereita/ystäviä Tampereelta tai pirkanmaalta mieluiten mutta voi olla mistä päin suomea vain. Olen Rauhallinen ja ystävällinen tyyppi, joka tykkää monenlaisista jutuista. Tykkään esim retkeillä ja viihdyn luonnossa ja pidän myös matkailusta sekä eläimistä etenkin ketuista ja perheelläni onkin 3 kissaa ja tykkään viettää aikaa niin ulkona kuin sisätiloissakin, käyn myös salilla ja tykkään pelata myös tennistä jos siihen saisi kaverin mukaan ja uimakaveriksikin minut saa myös ja saatan kiinnostua vielä monista muistakin asioista. sukupuolella ei ole väliä ja toivon että voidaan nähdä myös kasvotusten ja useimmin ettei vain kerran kuukaudessa. Teen myös kirjaa joka on vielä alussa mutta haavena olisi että kustantaja hyväksyisi sen ja kirjani pääsisi julkisuuteen ja saatan innostua vielä monesta muustakin ja sekin vielä että pidän myös squashin pelaamisesta mutta en ole kauhean hyvä siinä, mutta kuitenkin sekä pidän myös historiasta ja maantiedosta ja pidän myös minecraftin ja välillä robloxin pelaamisesta ja pidän piirtämisestä ja olen alkanut opetella animaatioiden tekemistä että jos osaat animoida jne niin kaveri siihenkin olisi kiva ja jos osaat kuvata videoita hyvin tai muuta vastaavaa niin sekin olisi kiva ja jos olet hyvä piirtää niin sekin olisi kiva ja nettikaverikin käy mutta mielellään sellaisia joiden kanssa voisi nähdä kasvotusten useimmin kuin kerran kuukaudessa ja tuo animaatio juttu on sellainen jota todella nyt teen ja jos sinua kiinnostaa sama aihe tai siihen liittyen niin sekin olisi tosi kiva.
Hei! Kaipaisin uusia tuttavuuksia, erityisesti suht samanikäisistä naisista, ketä voisi kysyä spontaanistikin mukaan rennolle lenkille, vesijumppaan tai kahvittelemaan, tai vaikka viininmaisteluun, kokeilemaan uutta ravintolaa, elokuviin tai yökerhoon tanssimaan. Kokeilen avoimella mielellä uusia juttuja joten jos olet vaikka pitkään halunnut kokeilla jotain erikoista ravintolaa tai liikuntalajia tai mennä katsomaan oudon kuuloista indie-leffaa, etkä löytänyt ketään seuraksi, niin täältä kannattaa kysellä :)
Olen luonteeltani sellainen, joka harkitusti ystävystyy uusien ihmisten kanssa. Juttu seuraa minusta on ja mielelläni puhuisin maat ja mannut. Harrastan kitaran soittoa ja musiikin kuuntelua. Olen aina valmis lähtemään, jonnekin viettämään aikaa, jos vain kaveria löytyisi, esim. kahvila, elokuviin, lenkille. Tykkäisin varsinkin jos olisi elokuviin lähtijöitä. Kun minut pääsee tuntemaan, lapsuuden kaverit ovat sanoneet, että olen lojaali ystävä, enkä halua ikinä petä toisen luottamusta minuun. PS. Onko kellään ehdottaa porukkaa, missä kokoonnutaan vaikka pelaamaan jotain tai ihan keskustellaan populaarikulttuurisista asioista ns. nörtteilyä.
Moi! Olen vähän yli parikymppinen mies Seinäjoelta ja etsin pelikaveria sulkapalloon tai tennikseen. Olen lajissa aloittelija ja pelaan rennolla otteella, pääasia että liikutaan ja pidetään hauskaa. Jos kiinnostaa lähteä pelaamaan matalalla kynnyksellä, laita viestiä! 🎾🏸
Moikka! Täällä 39v huumorintajuinen, utelias, luotettava ja urheilullinen rentoreiska Vantaalta etsimässä uusia kavereita miehistä ja naisista. En jaksa hirveesti ottaa asioista paineita, vaikka ehkä välillä pitäiskin ottaa. Mun seurassa on helppo olla. Tykkään urheilla ja ulkoilla, niin ois näin alkuun kiva saada seuraa niihin. Voidaan myös luistelemaan, hiihtämään tai vaikka pulkkamäkeen:D Haen sellaista menevää kaveria joka viihtyy enemmän ulkona kuin sisällä kun kotona tulee vietettyä aikaa ihan tarpeeksi. Kiinnostuksen kohteita: Ulkoliikunta, frisbeegolf, pallopelit, jalkapallo, jääkiekko, HIFK, musiikin kuuntelu, leffat, sarjat, uiminen, podcastit, youtube, koirat, rullaluistelu. Harrastan myös vedonlyöntiä ja olen erikoistumassa hevosurheiluun. En ole koskaan ollut raveissa, mutta ehkä sinnekin vois jonkun kaverin kanssa:) Laita rohkeasti viestiä jos kiinnostaa tutustua ja kerro itsestäsi + kiinnostuksen kohteistasi:)
Hei, etsin kaveria naisista ikähaarukalla 43-53. Liikun julkisilla ja asun Itä-Helsingissä. Mieluiten tapaamiset siis keskustassa tai Itä-Helsingin alueella tai metroradan varrella esim. Olen mukava, ystävällinen, avarakatseinen 48v. nainen. Olen työtön ja etsin töitä ahkerasti. Minulla on 16v. tytär ja asun avoliitossa. Muita kriteerejä sinulle minulla ei ole kuin että olet mukava ihminen, etkä ole rasisti. Harrastan uimista ja vesijuoksua välillä, tennikseen tai padeliin olis kiva saada kaveri. Tykkään karaokesta kotosalla. Ulkoilua ja kahvilakäyntejä tms. odotuksissa. Ota yhteyttä jos kaipaat kaveria.
Olen 27-vuotias opiskelija Espoosta. Olen asunut Itä-Suomessa ja muuttanut takaisin Espooseen ja haluaisin laajentaa sosiaalista piiriäni. Opiskeluiden ohella teen opettajan sijaisuuksia peruskouluissa. Vapaa-aikani intohimon kohteina ovat teatteri, jossa näyttelemisen lisäksi teen avustajahommia tv-sarjoissa ja elokuvissa. Lisäksi tykkään kaikenlaisista liikuntalajeista, pääasiassa tennistä ja kuntosalia, mutta välillä muitakin eri lajeja. Oon avoin kaikille harrastuksille esim. tennis ja kuntosali, tai jos sulla on jokin oma harrastus, niin olen innoissani tutustumaan uusiin kokemuksiin! Tai sitten ihan vaan hengailulle esim. lautapelit ja eri tapahtumat. Matkustaminen on myös intohimoni, joten matkaseuran löytäminen olisi mahtavaa! Luonteeltani olen mukava, luotettava ja huumorintajuinen. Tulemme varmasti toimeen, joten älä epäröi ottaa yhteyttä :) Tärkeintä on henkilökohtainen yhteys, joten sukupuolellasi ei ole väliä, mutta toivon, että olet iältäsi n.21-35-vuotias. (Ilmoitus ei vanhene)
Olen työssäkäyvä 31-vuotias mies ja kaipaisin elämään vähän enemmän livekohtaamisia. Jutustelua kasvotusten, muutama olut terassilla, kahvittelua tai vaikka kevyt hengaaminen ilman sen kummempaa agendaa. Sukupuolella ei väliä! Vapaa-ajalla harrastan teatteria, soitan kitaraa, kirjoittelen tarinoita ja urheilen (sulkapallo tai tennis). En hae mitään sen erikoisempaa kuin samanhenkisiä tyyppejä, joiden kanssa voisi tavata oikeassa elämässä. Jos tykkäät fiilistellä, pelata tai vaikka vaan istua alas ja jakaa ajatuksia, laita viestiä!
Moikka, olen 26-vuotias mies ja asustelen tyttöystäväni kanssa Espoossa. Arki sujuu mukavasti töiden, harrastusten ja opintojen parissa, mutta herännyt nyt into lautapelien pelaamiseen. Etsisin siis ihmisiä lautapeli iltoihin! Tämän hetken lemppareita ollut: Pandemic, Terraforming Mars ja Dune Uprising. Mielellään kokeilen myös uusia! Olen hyvin avoin ihminen ja tulen hyvin uusien ihmisten kanssa toimeen mielestäni :)
Moikka! Olen 24-vuotias nainen Tampereelta. Olen käynyt treenaamassa valmentajan kanssa, mutta kaipaisin kaveria, jonka kanssa voisi pelailla ja kehittyä yhdessä, rennolla otteella. Aloittelija vielä, mutta pallo liikkuu :)
Hei👋🏼 Olen 28-vuotias nainen Keravalta. Tällä hetkellä arki menee pääsääntöisesti opiskellen, parisuhteessa ja salilla. Aikaa on paljon muuhunkin ja olisi kiva löytää ystävä eri harrastuksiin. En etsi etäkavereita🌍 Plussaa on, jos tykkäät tutustua jonkin aktiviteetin äärellä 🎱 Olisi ihanaa löytää ystävä, joka rakastais myös ulkoilma-aktiviteetteja. Joten miten ois? Soudetaanko saareen grillaamaan? Laitetaanko kumisaappaat jalkaan ja lähdetään sienestää? Mennäänkö metsään kävelee ja valokuvailee? Oon hiljattain tykästyny myös sulkapalloon. Tennistä & padelia haluaisin kokeilla🎾 Biljardissa en oo hyvä, mutta pelaan sitä silti💪🏼 Lauta- ja korttipelit on myös hauskaa tekemistä. Ois myös kiva löytää salikaveri Keravalta🤸🏼♀️ Jos tuut kylään, niin todennäkösesti leivon sulle voileipäkakkuu 🍞 Olen luonteeltani hitaasti lämpeävä, mutta myös helposti innostuva. Olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Koen olevani parhaimmillani aktiviteettien äärellä ja huonoimmillani pöydän ääressä kahvikuppien kanssa. Ig: noora.honkonen
Tennis pelikaveria haussa, Taso on "innokas" aloittelija 😀
Jou! Muutan Helsinkiin kuun vaihteessa ja vaikka jonkinlainen sosiaalinen ympyrä sinne on jo edeltä muuttaneiden kavereiden myötä muodostunut, niin olisi mukava hankkia pari hyvää uutta kaveria/ystävää arjen rientoihin. Aika kuluu duunissa, mailapeliharrasteissa (squash, sulis, tennis), tietokoneella (discord seeku#5922), salilla ja kavereiden, sekä vaimokkeen kanssa. Jos pelaat futista ja saat mut seuraan mukaan niin aina vaan parempi! Saat olla mies tai nainen, eikä iällä väliä - mun jutut ei oo paljo yläasteelta muuttunu. Nakkaa viestiä nii käydää matalalla kynnyksellä yhillä tai pelataa vaikka erä dotaa.
Hei, Olen 53 vuotias perheellinen mies ja etsin liikuntaeseuraa miehistä tai naisista. Olen pelannut tennistä, sulkapalloa ja golfia. Muukin liikunta kiinnostaa, esimerkiksi padel, kiipeily, uiminen, kuntosali jne. Pallopeleissä olen keskitasoinen, olen käynyt joissakin tennisryhmissä ja sulkkisryhmissä pelaamassa. Asun Kirkkonummella, joten pallopeleihin uusi Joo-areena, EVS, Esport Center tai Tapiola voisi olla sopivia paikkoja. Ehkä myös Tali Helsingin puolella. t: Kari
Moi! Olen 30-vuotias mies ja etsin kavereita/ystäviä. Olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen ja empaattinen. Harrastan talvisin hiihtoa ja kesäisin juoksua. Tykkään liikkumisesta ja se on osa arkipäiväistä elämää. Luonnossa tulee myös liikuttua ja retkeilen etenkin kesäisin. Tykkään myös pelata sulkapalloa tai tennistä ja muita mailapelejä. Näkisin mielelläni esim. urheilun tai kahvittelun merkeissä. Sukupuolella ei ole väliä. Laittele ihmeessä viestiä jos yhtään kiinnostuit!
Moi! Oon muuttamassa elokuussa Tampereelle ja olis kiva tutustua uusiin ihmisiin. Oon luonteeltani melko introvertti, enkä juo alkoholia, joten baareissa hengailu ei oikein nappaa. Sen sijaan rakasta kaikkea tekemistä, ja urheilua. Oli se sitten futista, tennistä, lätkää, pingistä, tai vaikka kokkailua ja benjihyppyjä. Eli jos tykkäät liikkua ja kokeilla uusia juttuja, tai muuten viettää vapaa-aikaa ilman alkoholia, laita ihmeessä viestiä :D
Moi, etsinnässä olisi pelikaveria sulkapalloon tai tennikseen Seinäjoelta tai sen lähialueilta.. Mailapelejä tullut koko lapsuus ja nuoruus pelattua, joten erilaiset lyöntitekniikat ovat hyvin hallussa. Pöytätennistä tullut pelattua reilu 10 vuotta. Mielellään sinullakin on hyvin halussa sulkapallon tai tenniksen lyöntitekniikat, etkä ole täysi aloittelija. snapchat: paulmikaelj
Olen positiivinen, iloinen, ajattelevainen, avoin, rehellinen, maanläheinen ja toiset huomioiva ihminen. Harrastus- ja kiinnostusrintamalla liikunta ja urheilu ovat aina olleet lähellä sydäntä. Pyöräilystä tykkään, mua ei tartte suostutella tyyliin 50km pyörälenkille. Kävelyt, pitkätkin, tietty onnistuu, ja luulen että kevyt hölköttelykin sujuu, vaikka juoksuhommat ovat olleetkin vähissä lähivuosina. Oikeastaan hölkkäkaveri oliskin ihan hieno löytö. Jos pelikaveri löytyy, niin tennikset, sulkapallot yms. olis mukavaa ajanvietettä. Mielelläni myös lähden metsään rauhalliselle kävelylle tai vaikka päivävaellukselle. Tykkään katsella elokuvia - tyylilajit laidasta laitaan, draamasta kauhuun. Leffateattereissa käyn jonkun verran itseksenikin, mutta aina mukavampaa sekin puuha on seurassa. Musiikki saa minut hyvälle tuulelle, ja tykkään myös liikuttaa vartaloani mitä eriskummallisimmilla tavoilla musiikin tahdissa :)! Jopa siivoaminen on suht siedettävää, kun kuulokkeissa soi samalla hyvä musiikki :)! Teatterit, musiikkitapahtumat, keilailu yms. ovat kiinnostavia asioita myös. Omaa lemmikkiä ei ole (enää), mutta olen varsin eläinrakas, sen huomaa minusta varsin pian, jos esimerkiksi altistun koiraeläimen lähikontaktille :)! Kirppiksillä käppäilen mielelläni (mieluiten semmoisilla, joista löytyy suht kivasti lastenvaatteitakin) ja kirjastot ovat myös paikkoja, joissa on kiva käydä ja olla. Olen kuskin paikalla elämässäni. Tarkoittaen, että esim. päihteet eivät vie tätä miestä ja elämänhallinta on muutenkin kunnossa. Voin hyvin lähteä lasilliselle tai parille johonkin, mutta ei ole tarvetta juoda itseään humalaan. Toisaalta voin lähteä ihan selvinpäinkin johonkin yökerhoon tanssimaan. Lähivuosina olen käynyt yökerhoilemassa aika pitkälti kerran vuodessa työpaikan pikkujouluissa, joten en ole varsinaisesti baarikärpänen tällä hetkellä :)! Olen kykenevä ja halukas pitämään huolta itsestäni ja läheisistäni. Asun Varsinais-Suomessa, Salossa, mukava tietty olis, jos olet näiltä nurkilta. Mulla on juuret ihan muualla, ja Suomen sisällä tullut muutettua useampaan otteeseen, joten kavereita ei täällä V-Suomessa liiemmin ole työpaikan ulkopuolella. Työpaikka mulla on Turussa, ja käyn Turussa päivittäin ma-pe. Ja aina sinne Turkuun voi eksyä välillä viikonloppuisinkin. Tällä sivulla olen ihan vilpittömästi kaveria etsimässä. Sinkku olen, suht syvällä elämäni ruuhkavuosissa, joten parisuhteelle ei ole nykyrytmissä tilaa eikä se ole haaveissakaan. Yksin on ihan hyvä olla, mutta sitä kaveruutta kyllä kaipaa lisää elämäänsä. Ei mua kaveruusmielessäkään päivittäin näkisi, realistisempaa tavata ehkä noin kerran pari kuukaudessa. Vapaita hetkiä (etenkin arki-iltoja) löytyy kyllä jokaisesta viikosta. Toki jos vaikka joku yhteinen liikunnallinen harrastus löytyy, niin miksei sitten voisi tavata useamminkin kyseisen harrastuksen merkeissä. Ikä ei ole mikään kovin merkittävä tekijä tässä haussa, kun kaveria etsin. Töiden ja aiemman elämän kautta olen huomannut, että erilaisten ihmisten kanssa tulee juttuun hyvin iästä riippumatta. Lähinnä olis kiva, jos meidän sijainnit olis sellaiset, että joskus vois viestittelyn lisäksi tavata ihan nokitustenkin. Ja että olis joitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita - ainakin yksi. Piristä päivääni ja viskaa viestillä!