Kuvaus

Olen yrittÀjÀ ja toivoisin sinunkin olevan yrittÀjÀhenkinen. Toimin kaupunginvaltuutettuna sekÀ muissa luottamustoimissa. Joten aika on joskus rajallista. Kuitenkin aikaa aina tekee vaikka tyhjÀstÀ silloin kun kokee sen olevan sen arvoista. Polut ystÀvien kanssa ovat vieneet elÀmÀn aikana eri suuntiin ja eri puolille maailmaa. YstÀvyydet eivÀt toki hÀviÀ mihinkÀÀn mutta olisi mukava löytÀÀ sellainen henkilö, jonka kanssa tehdÀ jotain ihan kasvotustenkin vÀlillÀ. Ei vain tavata kerran parissa vuodessa. PidÀn kulttuurista sekÀ taiteesta. Mutta yhtÀlailla voin lÀhteÀ kansallispuistoon viikoksi. EhkÀ puhua sijoittamisesta. KÀydÀ brunssilla. Urheilukaan pahitteesta. ItsellÀni lentopalloa tullut ikÀ pelattua. Myös pyörÀily, lenkkeily sekÀ uinti löytyvÀt urheilukellon taululta vaihdellen. Olen miettinyt myös triatlonin kokeilemista mutta se on jÀÀnyt ajatuksen tasolle. En juurikaan juo alkoholia. Toki itseni vuoksi. Osittain myös tulevien vuosien lapsihaaveiden vuoksi. Jos ottaisin alkoholipitoista juomaa niin se olisi todennÀköisimmin Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc. Asun yhdessÀ puolisoni kanssa ja etsin ystÀvÀkseni naisia.

Samankaltaiset profiilit