Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

2 431 ilmoitusta

  • Hei, olen 35-vuotias kahden lapsen äiti ja olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla pienen vauvan kanssa. Muutimme äskettäin takaisin synnyinseuduille Kuopioon yli 15-vuoden poissaolon jälkeen. Kaverit ovat jääneet muihin kaupunkeihin. Päiviin olisi kiva saada täytettä samassa elämäntilanteessa olevien vanhempien seurasta, vaikkapa vaunulenkille tai kahvi- tai lounasseuraksi. Palaan töihin elokuussa 2025, joten siihen asti ainakin kaipaan arkipäiviin seuraa, ja toivon toki että löytyisi sellaisia kavereita, joiden kanssa ystävyys tai tuttavuus voisi jatkua myöhemminkin. Lapsiperhe-elämän ulkopuolella olen maailman ilmiöistä ja isosta kuvasta kiinnostunut viestinnän ja kirjoittamisen ammattilainen. Kun harrastusten pariin taas pääsen, niin suuntaan metsäretkille, ratsastamaan, jousiampumaan, lenkkeilemään, uimaan ja pyöräilemään –Mitään näistä en kuitenkaan harrasta hampaita purren tavoitteellisesti, joten miksikään himourheilijaksi minua ei missään nimessä voi sanoa. Useimmin olen mukavuudenhaluinen, nettiä selaileva sohvaperuna. Perheeseeni kuuluu vauvan lisäksi 2-vuotias poika ja aviomies. Katsomukseltani olen ateisti tai agnostikko, ja ihmis- ja maailmankuvani ovat pääasiassa positiivisia ja optimistisia. Vaikka olenkin hieman iän myötä mielipiteiltäni muuttunut konservatiivisemmaksi, ja arvostan lasten myötä aiempaa enemmän turvallisuutta ja tuttuutta, niin en edusta mitään ääripäätä. Yksittäisenä ajatteluani avaavana mielipiteenä sanottakoon vaikka näin: Koen, että on tärkempää, että lapsella on rakastavat vanhemmat, kuin että mitä sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista he edustavat. Olisi mahtavaa tutustua rennosti uusiin ihmisiin ja lähialueen (samanhenkisiin) vanhempiin, ja ehkä joskus myöhemmin tapailla vaikka koko perheiden voimin. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä niin katsotaan voisiko meillä synkata!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, oon rento ja rempseä 26-vuotias Keravalainen nainen joka etsii uusia ystäviä. Miespuoliset, olen pahoillani, mutta etsinnässä vain naispuoleisia tyyppejä. Oon raitis, kaikesta, joten baareiluun musta ei valitettavasti saa seuraa. Kaikkea muuta voidaan tehdä! Oon ujo ensin, mutta mitä kauemmin ollaan juteltu niin alan pikkuhiljaa nousta kuorestani. Tykkään kaikenlaisesta musiikista, ja oikeastaan oon avoin kaikille ideoille. Oon harrastanut potkunyrkkeilyä, ratsastusta ja kuntosalia, mutta tällä hetkellä epäsäännöllisesti vain kuntosalia. Haluaisin kokeilla Joogaa ja pilatesta, mutta yksin lähteminen on haastavaa. Tykkään matkustella, joko suomen ulkopuolella tai sisäpuolella, ei väliä. Oon tosi eläinrakas ja usein hoitokoiria, jonka vuoksi lenkkeilen todella paljon. Laita mulle viestiä niin vaihdetaan ihmeessä vaikka numerot tai snäpit.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi Etsin seuraa esim avantouintiin, lenkille tai vaikka muutamalla käymiseen. Oon aina asunut Turussa joten kiva jos asut täällä. Oon muut huomioiva ja muutenkin ihan perushyvä jäbä, rohkeasti vaan viestiä :) Someja en isommin käytä, Whatsapp käy esimerkiksi

    Lue koko ilmoitus
  • Olen reilu kolmekymppinen mies ja perhe-elämä + sitova työ on vaivihkaa supistanut kaveripiirin vuosien mittaan aika pieneksi. Työn kautta olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa mutta vapaa-ajalle kaipailen samanlaisia kontakteja ja ystäviä. Olen hyvin maanläheinen ja jalat maassa oleva tyyppi mutta uskallan myös kokeilla uusia juttuja. Tykkään rakennella ja korjailla rakennuksia, ajoneuvoja yms., koska olen sitä harrastanut lapsesta asti ja olen kätevä käsistäni. Tavoitteena minulla olisi esimerkiksi aloittaa uudelleen liikuntaharrastuksia, kuten pyöräily ja lenkkeily, joten samoista asioista kiinnostuneita kavereita kaipailen. Myös luonnossa liikkuminen ja ulkoilu yleisesti on lähellä sydäntä mutta sekin on ollut vähäistä viimeaikoina. Parhaiten viihdyn itseäni vanhempien ihmisten kanssa, koska omanikäiset ja varsinkin nuoremmat ovat vähän liian "menevää sorttia" ja tykkäävät pääasiassa alkoholinhuuruisesta hauskanpidosta ja ajanvietosta, joka ei sovi itselleni ollenkaan. Selvinpäin on kaikki kivempaa. Kaveriksi siis kelpaa nainen, mies tai pariskunta, ihan mikä vaan. Pääasia että löytyy yhteinen sävel ja mielellään paljon samoja mielenkiinnon kohteita :) Sijaintina ensisijaisesti Oulu. Jos kuulostan kiinnostavalta kaverilta, niin nakkaa viestiä ja kerro itsestäsi. Mielellään juttelen lisää.

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin Turkuun viime syksynä ja en oikein tunne täällä ketään. Harrastan satunnaisesti urheilua, käyn salilla ja tykkään kokeilla uusia lajeja. Teen myös paljon eri käsityöprojekteja esim. neulon paljon ja teen kotona keramiikkaa. Tykkään myös käydä metsäretkillä ja mulla on paljon kokemusta eräilystä (kasvoin maalla keskellä ei mitään). Pelataan myös tietokonepelejä puolison ja kavereiden kanssa. Työskentelen terveydenhoitoalalla ja haaveilen jatko-opinnoista. Oon kuulemma aika ujo, mutta kaipaan silti seuraa ja ois kiva olla osa kaveriporukkaa. Kaikki kaverini asuvat joko toisessa kaupungissa tai ulkomailla. Lisäksi puolisoni asuu suurimman osan ajastaan toisessa maassa 😅. Täällä hetkellä haluan jatkaa taas juoksemista, mutta oon mielestäni ihan rapakunnossa. Eli lenkkiseura kelpaa myös. + If you are not Finnish speaking, don't hesitate to contact me!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Täällä olisi 25-vuotias nainen Vantaalta ja itse tässä vuoden ollut työttömänä eli arki-illat koostuu lähinnä kotona olemisesta miehen ollessa töissä ja torstai-iltaisin käyn kaverin kanssa musabingossa. Haluaisin löytää ihmisiä joiden kanssa voisi lähteä käymään ihan vaan kahvilla/syömässä ja välillä mitä muuta keksii tehdä. Olen spontaani, positiivinen, minun kanssa on helppo keskustella, lojaali, huumorintajuinen ja keskityn hetkessä elämiseen. En pidä draamanhakuisista ihmisistä tai ylipäänsä sellaisista joista huokuu huonoa energiaa. Tykkään autoista, eläimistä, keilaamisesta, shoppailusta, pelaamisesta, kulttuurista ja kesäisin tietty ulkoilemisesta ja jos löytäisi jonkun joka tykkää käydä uimassa, niin olisi kiva!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon yksin asuva sinkku, mutta en eti tätä kautta parisuhdetta! 🙂 Oon ystävällinen, avoin ja ulospäinsuuntautunu, mutta tarviin myös omaa aikaa. Tykkään käydä syvällisii keskusteluja. Haluisin sosiaalisoituu enemmän ja lähtee enemmän tekee juttuja. Ois ihanaa löytää uusia kavereita ja seuraa esim. kesällä festareille, reissuihin, juhlimaan/lasilliselle, keikoille, ajelemaa, urheilemaa, shoppailemaa, ihan vaa hengailee tai mitä ikinä keksiikään ☺️ Haluisin päästä niin paljon kokemaa enemmän asioita. Just käydä festareilla jnejne. Seura vaan puuttuu! Vielä kivempaa ois löytää joku ihana kaveriporukka! Jos oisit suht samanhenkinen ni laita ihmees viestiä! Voit kertoo vaikka sun snäpin tai ig tai jonku vastaavan missä vois vaikka jutella! Tai sit ihan täälläki 🙂 Mielellään naispuolisii kavereita!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 30-vuotias, tänä vuonna täytän 31v kesällä, reilu 10 vuodessa helsinkiläistynyt sateenkaareva (pan-seksuaali) cis-nainen, joten olen hyvin avomielinen ja hyväksyn muut sellaisena kuin he ovat, vaikka olisi jotain ongelmia elämässä tai vaikka mielenterveyden kanssa, sillä itsekin olen kokenut traumoja, jotka aiheuttivat nuorempana elämää haitanneen epävakaan persoonallisuushäiriön, isältä perintönä olen saanut kaksisuuntaisen mielialahäiriön, joka tällä hetkellä on hyvin hoidossa ja kontrollissa, minulla on testattu ADHD sekä Asperger eli autismin kirjon häiriö nykyään, ja vaikka testit jäivät muuton takia kesken, uskon hyvin paljon läheisteni lisäksi että minulla nuo ovat, mutta suhtaudun asiaan positiivista kautta ja pidän erityisominaisuuksiani vain yhtenä osana persoonallisuuttani, ja vaikka olen paljon ottanut selvää asioista ja itseopiskellut mm. psykologiaa ja käyttäytymistieteitä, en tähtää siihen että koskaan tulisin "normaaliksi" ihmiseksi, vaan tärkeintä on osata elää oman itsensä kanssa, niin että elämä tuntuu mahdollisimman mielekkäältä :) Olen monipuolisesti kiinnostunut liikunnasta ja luonnossa liikkumisesta, tietysti käyn hyvin usein joogassa, mutta myös voimaharjoittelu, tanssiminen, lenkkeily, ja melkein mitä vaan olen valmis kokeilemaan jos haluat ehdottaa jotain omaa harrastustasi tai jotain mitä olet halunnut kokeilla! Olen hyvin helposti asioista innostuva, ja löydänkin uusia kiinnostavia juttuja lähes viikoittain, joskus intoni lopahtaa jonkin ajan kuluttua, mutta jotkut asiat kuten jooga&henkisyys, kivien keräily, hionta ja koruiksi tekeminen, sekä kirpputorit ja kahvilat/teehuoneet ovat olleet pysyviä suosikkijuttuja jo kauan! Tykkään ihan vain kotona hengailustakin, ja katson paljon sarjoja ja elokuvia mm. Netflixistä, suosituksia otetaan vastaan mieluusti! ✌️ En osaa asettaa mitään absoluuttisia rajoituksia, plussaa siitä jos olet+-5 vuoden paikkeilla samanikäinen, kiinnostunut jostain samoista asioista ja minulla ei ole ollut pitkään aikaan naiseksi itsensä identifioivia kavereita, mutta saat siis olla ihan mitä vain, en tuomitse ketään, eli jos sinä kiinnostuit minun jutuistani, niin ota yhteyttä ja katsotaan mitä tapahtuu! Ei kiitos treffipyyntöjä, muutenkaan ehdottelevia viestejä tai "hupi yhteydenottoja", eli jos et aio kuitenkaan jatkaa viestittelyä tai tahdo tavata, älä turhaan hukkaa molempien aikaa, om Shanti!✨🙏🪷☯️

    Lue koko ilmoitus
  • Rakastan inspiroitua käymällä keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa, sillä vaikka olemme kaikki erilaisia, niin on meillä silti jokaisella oma tarina kerrottavana. Maailmasta kiinnostunut varautunut tarkkailija, joka tykkää tehdä päivittäin havaintoja ympäristöstä täyttääkseen osaltaan sammumatonta tiedon janoaan ja osaltaan haurasta sieluaan. Kiinnostunut erityisesti käymään syvällisiä keskusteluja. Juttu kumppani vain usein puuttuu ;( Vapaa-ajallaan harrastaa aktiivisesti liikuntaa erimuodoissa opiskelujen ja töiden ohella. Etsin ystäviä erityisesti lähialueelta, koska olisi kiva löytää ystäviä oikeaan elämään, joiden kanssa tehdä silloin tällöin jotain kivaa tai ihan vain olla täyttääkseen omaa yksinäisyyttään. Arvostan ihmisissä erityisesti aitoutta ja uskallusta olla juuri sitä mitä he ovat. Se voisi olla itseasiassa hauskaa, mikäli meissä ei olisi mitään samaa, koska se rikastuttaisi elämääni. Iällä ja sukupuolella ei siis todellakaan ole väliä. Haluaisin kohdata sinut omana itsenäsi, joten laitathan rohkeasti viestiä niin tutustutaan toisiimme paremmin.

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin Jyväskylään pari kuukautta sitten! Muutama läheisempi tuttava on jotenkin ihmeen kaupalla syntynyt mutta paljon täytyy vielä etsiä. Tärkeitä luotettavia läheisiä haussa erityisesti mutta satunnaisemmalle törmäilyllekin on paikkansa :) Tarvitsen elämääni tunteellisia, low-drama, kilttejä ihmisiä. Lämpimälle ihmiselle olen lämmin, huolehtiva, hyvin avoin ja aito, hiukan ujo 26-vuotias oman tieni mies jahtaamassa unelmiani (yliopisto ja muuta horisontissa). Onko joku paikka, elämys, kurssi tai muuta mitä haluat nähdä? Boulderpaja, tramppapuisto, harjun portaiden ravaaminen, joku pizzeria tai aasiabuffet, pelihalli tai kirpparikierros? Ruoka, konsertit tai se ihme koripallo kajakeilla soudellen, mitä vaan, mennään! Tavoite olis käydä koko kaupunki läpi vuoden sisällä ja kaikkea uutta koettavaa on paaaljon. Törmätään tekemään jotain ja jos on kivaa törmätään uudestaan! Olen hyvin avoin lautapeleille ja kaikelle sosiaalisesti rauhalliselle. Juoksulenkeillekin lähden mieluusti. Alkoholia kuluu aika vähäisesti ja esim. Esciin en välttämättä taivu. Mukavat kotihumalat ja Archer on yleensä hyvä idea. Voidaan ihan istua juttelemaan mutta tekeminen on yleensä turvallisempaa. Pitkä viestittely ei ole mun juttu, mennään mieluummin vaikka syömään johonkin :D Moni sanoo että olen rento, iloinen ja lähestyttävä. Muutaman mielestä heittäytyväkin, omapäinen, tuttujen kesken pöljä pelleilijä. Sen verran löytyy omaa elämää että en ole takertuja enkä sitä itsekään kestä, joten saatan olla aluksi vähän etäinen, mutta luottamus kuitenkin kasvaa nopeasti. Joidenkin kanssa tulen niin juttuun että hiljaista hetkeä ei tule mutta joskus käyn kyllä hitaalla ja tarvitsen rauhallista seuraa. Tykkään puhua paljon ihmisen mielestä, elämäntyylistä ja terveydestä. Siis olen hiukan akateemikko ja tavallaan tunneläheinen. Jääkiekko, autot ja tällainen ei kiinnosta ja on paljon maanläheistä asiaa mistä saat kertoa syvemmin itse. Suhdekiemurat, ihmisten analysointi, naureskelu elämälle, hyvinvointi, nää on yleensä mun kiinnostukset. Jos kolahtaa, todellakin ota yhteyttä! :) (Tykkään kissoista!)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Löytyisikö täältä noin 25-35 -vuotiaita naispuoleisia ystäviä, joista saisi seuraa aktiiviseen tekemiseen? Tykkään liikkua niin luonnossa kuin keskustan hulinassakin. Voitaisiin lähteä yhdessä luontopoluille, viinille, brunssille, ravintolaan, tapahtumiin yms ☺️ mitä vain keksitään. Myös matkaseuraa etsin. Toivoisin, että olisit sosiaalinen ja puhelias, avoin, huumorintajuinen, itsestäsi huolta pitävä ja jalat maassa -tyyppi. Olen itse hieman päälle kolmikymppinen nainen. Olen avoin, huumorintajuinen ja luotettava ystävä. Tykkään nauraa paljon 😄 Laita viestiä, jos olet aktiivinen ja aidosti etsimässä ystäviä 😇

    Lue koko ilmoitus
  • Mä oon 43v työn perässä Hyvinkäälle juuri muuttanut mies. Kaverit jäi muutossa pk-seudulle. Etsin kavereita kävelylle, luontoretkille, tennikseen ja miksei myös terasseille yms. ajanviettoon. Minä olen helposti lähestyttävä ja puhelias ja tulen hyvin juttuun kaikkien ihmisten kanssa. Minulle voi lähettää viestiä jos kiinnostaa nähdä Hyvinkäällä jonkun aktiviteetin merkeissä.

    Lue koko ilmoitus
  • Morjesta! Olisi tosi jees löytää urheiluharrastuksiin kaveriseuraa. Harrastan enimmäkseen yksilölajeja polkujuoksua, hiihtoa, koiran kanssa kävelyä ja avantouintia. Hetki sitten kokeilin Padelia vaimon kanssa joka tuntui erittäin koukuttavalta seurapeliltä. Joten jos sieltä löytyy Padel harrastajia lähden mielelläni mukaan pelaamaan! Opiskelen tällä hetkellä Amk:ssa. Joten jos siellä on toisia alan opiskelijoita laita rohkeasti viestiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä palloilusta kiinnostuneita kavereita. Lähinnä sulkapallon peluuseen, toki muutkaan lajit ei oo pois suljettuja. Pelikaverin iällä ja sukupuolella ei oo väliä. Pelipaikkana pk-seutu, sen mihin julkisilla pääsee kulkemaan. Ja pelin tason toiveena se, että ois ennenkin tullu pelattua ja pallo pysyis hallussa. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin uusia naispuolisia ystäviä etenkin ulkoiluun ja treenikaveriksi. Intohimoihini kuuluu muun muassa urheilu, ruuanlaitto, museoissa käyminen ja matkustelu. Olisi tosi kiva löytää joku, jonka kanssa jakaa nämä jutut ja ehkä suunnitella uusia seikkailuja yhdessä. Mikäli kuulostaa sun jutulta, laita viestiä! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa arkiystävä pitkille kävelyille ja muuhun ulkoluun, kaffelle, tanssikurssille, standupia katsomaan, pelaamaan vaikka pingistä tai käymään erilaisissa tapahtumissa, ehkä jopa vaellukselle tai reissukaveriksi erilaisille matkoille. Vanhemmiten on kasvanut kynnys lähteä yksin mihinkään ja tulee ihan liikaa jumitettua kotona, vaikka haluja kaikkeen puuhasteluun olisi. Rakastan syvällisiä keskusteja, istuskelua nuotiolla, korkeita paikkoja ja pihviruokaa. Inhoan ruanlaittoa enkä ole yhtään kiinnostunut musiikista tai politiikasta. En polta enkä juo. Ikää minulla on 47 vuotta ja kotona Keski-Vantaalla asustaa myös pari teiniä.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.