Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

2 432 ilmoitusta

  • Olisi haussa oman ikäistä seuraa vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Salille, lenkille tai vaikka frisbeegolfaamaan. Kaikki ulkona liikkuminen on minulle mielekästä tekemistä. Pidän myös vaeltamisesta. Pyrin kerran vuodessa tekemään jonkun pidemmän reissun pohjoiseen. Ilmoitus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus
  • Terve! Kaipaisin elämään lisää live-seuraa. Nettikavereita onkin jo jonkun verran, mutta harvassa ihmiset keitä nähdä livenä. Olisi siis hyvä jos olisit Turusta tai ainakin lähialueilta. Olen luonteeltani maanläheinen, rauhallinen ja leppoisa. Luonteenpiirteistä varmaan johtuukin että tykkään eniten hiljaisista ja intiimeistä paikoista. Meluisaan baariympäristöön minua ei siis saa lähtemään :). Rauhalliset koti-illat hyvässä seurassa ovatkin suosikkejani. Lautapelaaminen olisi sellainen harrastus minkä haluaisin aloittaa. Oman pikkuporukan kasaaminen mm. lautapelaamiseen olisikin hieno juttu! Kiinnostuksenkohteisiin kuuluu mm. PC-pelit, sotahistoria (ja historia yleisesti), sarjojen katselu, lenkkeily ja jossain määrin ruuanlaittokin. Lisäksi olen ASOIAF, Star Wars ja Halo nörtti :). Biljardin pelaaminen nappaa myös vaikka melko surkea siinä ainakin toistaiseksi olenkin. Musiikkimaku koostuu lähinnä erilaisesta iskämusasta. Iskeppä viestiä jos siltä tuntuu, niin katotaan natsaako!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, oon 20v mies Oulusta joka ettii uusia tuttavuuksia. Oon asunu pitkään Oulussa mutta vuosien varrella omista valinnoista johtuen erkaantunut vanhoista kavereista (päihteiden käytöl ei liity tähän), nyt on aika tutustua uusiin. Lähtää vaikka kahville, pelaamaan bilistä, baariin tai vaikka kattomaan kleduja? Oon oman näkemyksen mukaan rauhallinen, rationaalinen ja määrätietonen jamppa. Turhaa kirjotan itestäni sen kummempia kun voit ottaa ite selvää ja tehä päätelmiä minkälainen oon sun kokemuksen perusteella. Ei oo välii ooks mies vai nainen kunhan juttu luistaa ja oot 18-23. Turhaa tylsistyt himas, joten ota vaa yhteyttä nii tutustutaan ja lähtään tekeen _jotain_.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Kokeillaan löytyiskö täältä uusia kavereita. Itse olen tosi introvertti, joten tarvitsen aika paljon omaa aikaa, mutta välillä olisi kiva hengailla jonkun kanssa ja tehdä kaikkea hauskaa ja kiinnostavaa. Jonkin verran itsellän tuntuu olevan autistisia piirteitä, mistä johtuen uusiin ihmisiin on ollut aina vaikea tutustua. Ei ole oikein löytynyt helposti kavereita, joilla olisi sama ajatusmaailma enkä ole oikein koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään porukkaan. Siksi tuleekin vietettyä aika paljon aikaa yksikseni. Kyllähän sitä aina välillä tulee olo, että olisi hyvä olla kavereitakin. Onkohan jollain muulla ollut samanalaisia kokemuksia? Itse olen kiinnostunut aika paljon kaikenlaisista peleistä. Lautapeleistä, videopeleistä kuin myös erilaisista mailapeleistä. Joskus olen omiakin pelejä kehitellyt. Aika paljon vapaa-ajasta menee koneen ääressä nettikeskusteluja lukien ja youtube-videoita tai leffoja katsellen. Tulee myös mangaa luettuja. Harrastan myös kuntosalilla käyntiä suht säännöllisesti ja välillä tulee pyöräiltyä. Parhaiten viihdyn rauhallisemmassa ympäristössä, jossa ei ole paljoa melua tai porukkaa. Toki mukaan voin lähteä sellaisiinkin paikkoihin, jos on mielenkiintoista tekemistä. Kaikenlainen peliseura, leffaseura tai harrastusseura kiinnostaisi. Toivoisin toki että asuisit itsekin Tampereella, että olisi mahdollista nähdä suht helposti. Pidemmät matkat aina aiheuttaa vähän haasteita. Jos pystyit edes jotenkin samastumaan tekstiin tai muuten vaan kiinnostuit, niin ota vaan yhteyttä. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 23v mies korkeakoulusta vastavalmistunut insinööri Koko idea lähteä etsimään lisää kavereita lähti siitä, kun oman kaveriporukan läsnäolo Discordissa on ollut kehnoa, tusinan kokoisesta ryhmästä noin 4-5 on enää aktiivisesti paikalla kun kaikilla oman elämän suunnat erkanee pikkuhiljaa. Haussa siis joko mies/naisväkeä samaan tahtiin. Omasta takaa myös kaverit/naispuolinen seura ei olisi pahitteeksi, joten kaikki käy, tosin molempien osapuolien kannalta on järkevämpää että katsoo ensin alla olevat kuvaukset läpi että saa tietoa siitä kohtaako kemiat vai ei jotta molemmat osapuolet säästää aikaa ja vaivaa. Tässä muutamat kohokohdat mitä voi odottaa: - Erittäin loukkavaa huumoria paikoittain, mutta kukaan porukassa ei silti pahastu asiasta. Filtteriä ei siis juurikaan ole, ja ihmiset mielummin sanoo asiat niin kuin ne ovat (ainakin minä siis). Poliittinen epäkorrektius ja vastaavat muotisanat ovat varmaan osuvimpia vaihtoehtoja kuvaamaan kielenkäyttöä aina silloin tällöin. Tästä huolimatta ryhmässä ollaan (ainakin omasta mielestä) suhteellisen tolerantteja, joten ei tarvitse ottaa asioista painetta väkevästä kielenkäytöstä huolimatta. - Vaihtelevaa pelausta eri peleissä PC-alustalla. Toistaiseksi Counter Strike on jäänyt yksinkertaisuuden takia pääpeliksi mitä on pelattu, mutta muitakin pelejä kyllä pelataan, mikäli tarpeeksi halukkaita saadaan paikalle (Aikasemmin pelattu Gmod Prop Hunttia, Flatout 2/Wreckfest, etc. Kaikenlaista peliä löytyy). - Mahdollista tapaamista irl silloin tällöin jos ihmiset on tarpeeksi innokkaita järjestämään jotain, yleensä kaupungilla tapaamista tai jotkun pippalot yms (ei pakollista). Jos menee herkästi tunteisiin yms niin ei varmaan tämä tilaisuus ollut sopiva sinulle, mutta jos etsit pitkäaikaista seuraa netissä niin kuin oikeassa elämässä niin kannattaa kokeilla mikäli siltä tuntuu. Siinä ei kuitenkaan menetä välttämättä mitään muuta kuin muutaman aivosolun meikäläisen kanssa kommunikoidessa, ja palkintona on kaveri/kaveriporukka. Suunnitelmassa oli että ne jotka haluaa (ja/tai uskaltaa ottaa yhteyttä) voi pikkuhiljaa kommunikoida joko sähköpostin tai discordin kautta (käyttäjänimi = havo.) oman tahdin mukaan. Aluksi voi ihan mennä matalan kynnyksen tekstiviesteillä niin on helppo perääntyä tilanteesta jos ei tunnukkaan siltä että seura on mieleistä, mutta mikäli tuttavuudentekoon on halua, niin ihan puheluun hyppääminenkin onnistuu Discordissa. Siinä varmaan ne pääasiat. Jos haluaa kysyä yksityistietoja asioista mitä en kertonut tässä ilmoituksessa niin kysykää ihmeessä, me ollaan täällä hakemassa seuraa eikä pyörittämässä peukaloita.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 39-v. mieslääkäri. olen asunut Suomessa yli 12 vuotta. Olen venäläinen. Minulla on vaimo ja tytär. Asumme Kouvolassa. Еtsin kavereita, puhun suomea ja venäjä. Haluan harrastaa jotakin urheilua yhdessä, esim.padelia, tennista

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 21v mies Tampereelta ja etsin matkustuskaveria. Pääsin juuri pois intistä ja haluaisin päästä näkemään maailmaa ennen opiskelujen alkamista. Haaveena etenkin interrail-reissu Euroopan läpi. Täytyy koittaa täältä onnea kun kaverit joko töissä tai opiskelemassa. Tykkään kaikenlaisesta urheilusta, musiikin soittamisesta ja uusien asioiden kokeilemisesta. Luonteeltani rauhallinen, sosiaalinen introvertti ja lähtee myös ok tasosta läppää:) snäp: haavistotomi

    Lue koko ilmoitus
  • Tervehdys! Olen 40 v kaveri joka haluais palautella sulkapallo harrastusta takaisin kehoon ja mieleen. Manhattan on tutttu pelipaikka ja ajatus olis 1-2 kertaa viikossa käydä pelaamassa. En ole mikään pro tässä mutta innostunut ja vähän intohimoinenkin. Jutellaan lisää ja tutustutaan pelin tiimellyksessä. Sukupuolella ei ole väliä mies / nainen :)

    Lue koko ilmoitus
  • Perheellinen mies maaseudulta etsii uusia ystäviä. Harrastuksiin kuuluu jääkiekko maalivahteilu, jos juttu luistaa lähetäänkö jäille? vihervassarit ja niitä miehiä olevat voivat suoraan skipata

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Muutin Suomeen ja olen asunut Helsingissä n.15 kuukautta. Olen syntynyt Brasiliassa, muuta japanilaista ja italialaista sukua. Valitettavasti aikuisena on vaikeampi saada uusia ystäviä. Suomi on sydämessäni ja rakastan tätä maata. Toisaalta, suomen kieli on vähän haastavaa minulle. Minä yritän parhaani ja yleensä pärjään suomeksi arjessä, mutta haluaisin keskustella/harjoitella enemmän paikallisten ihmisten kanssa. Tavoitteenani on myös saada uusia suomalaisia ​​ystäviä. Olen rehellinen, empaattinen, joustava, avoin, ja vähän introvertti. Minä tykkään luonossa liikkumisesta, museoista, uimisesta, pyoräilystä ja yleisurhelusta. Arvostan myös hyvää kahvia ja kotiruokaa. Kuuntelen erilaista musiikkia: Rock, pop, MPB, jazz, folk, samba. Hauska tavata!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi Oon tämmönen aika positiivinen kaveri. Etin kaveria, että vois tehdä yhdessä juttuja. Itel on tapana käydä joka pv kävelylenkillä, mutta oikeestaan mikä tahansa muukin aktiviteetti on mulle ok. Ite oon aina liikunnasta pitänyt ja noihin baareihin viikonloppuisin olisi tosiaan kiva saada kaveri :) Jos otat yhteyttä ni voit tulla mun luo vaikka kahville, kattoo telkkaria, pelaileen :)

    Lue koko ilmoitus
  • Kahden korkeakoulutuksen ja huumorintajun ryvettämä (vielä ihan nuori) mies etsii ystäviä Turusta! Se mies oon mä itte 😁 Kavereita juttelemaan niitä näitä, jakamaan arkea, jakaa huolia, ajatuksia ja tunteita. Itte oon 36-vuotias, terve, pidän urheilusta ja suomalaisesta luonnosta, lukemisesta, leffoista ja erilaisista TV-sarjoista (Frendit, The Big Bang Theory, Handmaid’s Tale jne). Pidän myös kahvista, ja kun voi juoda sitä mukavan ihmisen kanssa, se on ylipäätään super! Yks juttu kuitenkin on mainittavaa: Venäjältä oon kotoisin 😬 Älä pelkää, en minä pure. Ihan tavallinen vaan oon, kuin kaikki muutkin: tykkään syödä herkullista ruokaa, en pidä kun täytyy herätä aikaisin, rakastan puolisoani 😊 Olis kyl kiva, kun voisit auttaa suomen kieltä oppimisessa 😁 Lähetä viesti jo, kun oot lukenu tähän saakka! 😜😄

    Lue koko ilmoitus
  • Perheenisä etsii suhteellisen samassa elämäntilanteessa olevaa faijakaveria. Lapset ovat 4kk ja 3v. Kävisin mielelläni kaverin kanssa iltaisin esim. kuntosalilla, frisbeegolfaamassa, uimassa ym. Lasten kanssa leikkipuistotreffit onnistuvat myös. Lähimmät kaverit asuvat matkan päässä ja heillä melkoisen erilainen elämäntilanne, joten vertaistuki olisi paikallaan ruuhkavuosien keskelle.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen tuore Jyväskyläläinen Viitaniemen alueelta ja olisi mahtavaa löytää täältä päin kavereita, joiden kanssa käydä silloin tällöin käppäilemässä, pelata pleikkaria tai käydä vaikka valokuvaamassa tai pitsalla. Olen rauhallinen ja rauhaarakastava. Pidän videopeleistä, lautapeleistä, retkeilystä, kalastamisesta, valokuvaamisesta, piirtelystä, museoista ja näyttelyistä. Baarit, yökerhot ja keikat eivät oikein ole juttuni, mutta jos siltä tuntuu, niin voidaan kumota parit lasilliset ja pelata retropelejä maailmaa parantaessa. Muulla ei ole väliä, kunhan olet rehti ja huumorintajuinen ihminen. Olen onnellisesti avoliitossa ja etsin täältä vain kavereita. Saatan olla uusien ihmisten kanssa hieman ujo, mutta jahka alkujännityksestä pääsee, niin olen välitön ja kieron huumorintajun omaava ihminen.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Löytyisikö täältä naispuolisia juttu kavereita! Olen 26v mies. Tykkään ulkoilusta, käyn salilla ja pidän automatkailusta. Olisi mukava jos olisi edes vähän samanlaiset mielenkiinnon kohteet! Iälläsi tai paikkakunnalla ei ole merkitystä. En hae f2f seuraa , mutta jos juttuun tullaan niin en sulje sitä pois! Laita viestiä ja kerro itsestäsi niin tutustutaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin Helsinkiin vähän aikaa sitten ja etsin uusia kavereita elämääni. Sukupuolella ei ole väliä, mutta ikäluokka 18-30. Oon sosiaalinen ja hyväntahtoinen ihminen, joka tulee toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Harrastan eri pallopelejä, kuten tennistä, futista ja salibandyä, jonka lisäksi käyn aktiivisesti juoksulenkeillä. Urheilun harrastamisen lisäksi pidän myös penkkiurheilusta, merkittävimmin futiksesta ja lätkästä. En oo kuitenkaan mikään yliaskeettinen ihminen, vaan viihdyn myös baareissa ja hyvän ruuan äärellä. Muun muassa myös leffat, sarjat ja historia lähellä sydäntä.

    Lue koko ilmoitus
  • Mies 30v etsii lenkkikaveria. Tähtäimessä juoksutapahtuma ensi keväänä. Kevyet ja kovempitempoisemmatkin lenkit sopii. Juoksutaustaa useammalta vuodelta mutta loukkaantumisten takia tullut takapakkia kondikseen. Rohkeasti yhteyttä

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, oon 27-vuotias helsinkiläinen(pitäjänmäen alueella), joka arvostaa rauhallisia hetkiä ja tykkää viettää aikaa omissa oloissani, mutta olen myös kiinnostunut löytämään uusia kavereita/tuttuja. Vaikka olen introvertti ja viihdyn hyvin omassa seurassani, yritän aktiivisesti sosialisoitua enemmän ja olisi kiva löytää samanhenkisiä ihmisiä, jotka jakavat samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Autoa minulla ei ole, liikun yleensä julkisilla/kävellen. Arkisin on töitä 9-17 ja sen ulkopuolella enimmäkseen tulee käytyä kuntosalilla, kävelyillä, välillä viikonloppuisin boulderoimassa, katseltua youtube videoita, kuunneltua podcasteja/musiikkia, opiskeltua kieliä tai muuten vaan jotain itseopiskeltua. Terveys on minulle tärkeää, enkä käytä alkoholia tai muita päihteitä. Olisi myös hauska löytää joku jonka kanssa vaikka ohjelmoida tai tehdä hupi projekteja, oli se sitten peli tai joku sovellus. Tähän vielä lista mielenkiinnon kohteista, mitä tulee mieleen: - liikunta - terveys - eri harrastuksien kokeilu - boulderointi/kiipeily - podcastit/musiikki - ohjelmointi - Säästäminen/sijoittaminen/kryptot - piirtäminen - lukeminen(myös manga/manhwa) - matkustelu - ruoka/kokkailu/leipominen(gluteenitonta ruokaa) Jos tunnistat samoja mielenkiinnon kohteita, niin ota vain yhteyttä :)

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.