Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

2 432 ilmoitusta

  • Tässä vielä transitiotaan aloitteleva transnainen. Ammatiltani lähihoitaja, töissä menee vapaapäiviä lukuun ottamatta suurin osa ajasta. Kotosalla sitten onkin tekemiset vähemmällä. Pelaan videopelejä, lähinnä pleikkarilla (tasohyppelyitä, roolipelejä ja kaikkea siltä väliltä jos jotenkin sattuu kolahtamaan) ja siinä samalla lähinnä kuuntelen läppärillä jotain musiikkia tai katson Youtubesta peli, komedia, paleontologia ja matelija aiheisia videoita. Olen tuon transition kanssa tosissaan vielä ihan alussa, että mieheltä näytän, enkä ole juurikaan uskaltanut naisten vaatteissa vielä ulkona käydä... Ahdistaa ihan tarpeeksi pelkkä ovesta ulos yksin poistuminen. Mutta apu tervetullutta, jos innostaa. Persoonallisuudeltani olen aluksi varsinkin hyvinkin ujo, mutta osaan kyllä kuunnella ja vastailla jos kysytään. Tutustuttaessa kovakin juttelemaan. Perus pessimistinen sarkasmin harrastaja. Kaikesta vieraasta ahdistuja. Etsin ihan kävely ja jutteluseuraa, mieluiten naispuolisista henkilöistä, muutkin transihmiset todella tervetulleita. Ravintoloissa ja kahviloissakin on ihan kiva hyvässä seurassa istuskella ja höpistä. Yhdessä pelailukin on tervetullutta jos sattuu mielenkiinnon kohteet osumaan! Olen sinkku ja mahdollisesti etsin myös seuraa tässä tarkoituksessa (samoin naisista ja transnaisista), mutta ei ole mitenkään perimmäinen tarkoitus tässä. Discordin saa kysymällä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Mä asun tällä hetkellä Nakkilassa mutta käyn usein Turussa. Etsin kaveri seuraa koska kaikki omat kaverisuhteet on hiipunut pois kun samoja mielenkiinnon kohteita ei enään ollut. Mä olen just aloittanut käymään gogo express salilla Porissa ja olisi ihan huippua löytää sinne seuraa että ei tarvitsisi yksin miettiä että miten esim laitteet toimii! 😆 Eikä haittaa vaikka et itse salilla kävisi, aina on ihanaa lähtee viettää aikaa vaikka kahville tai shoppailemaan ☺ Mulle on monesti sanottu että on helppo jutella ja ikinä ei tule inhottavaa hiljaisuutta! Osaan tukea ja jutella myös vakavimmista aiheista ja pidän ne asiat itselläni hautaan asti! Oon tosi eläinrakas ihminen, joskus harrastanut ratsastusta monta vuotta mutta jouduin sen lopettamaan. Nykyisin keskityn koirien kouluttamiseen! 🐕 Mut löytää instagramista: pohtoannna

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka kaikille! Etsin siis lähinnä kuntosalille kaveria. Asun itäpuolella, mutta joustan kyllä kaverin löytyessä. Tykkään käydä ilta-aikoihin, mutta joustan myös siinä tarvittaessa. Musta saisit iloisen, huumorintajuisen, käytöstavat omaavan, vuorovaikutteisen kuuntelijan ja puhujan seuraksi salille. Rennosti liikkeellä, toisia tsempaten. Voidaan toki myös muutakin tehdä yhdessä, mutta eniten kaipaisin salille seuraa. Sun iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Vastailemisiin! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hellurei! Etsinnässä uusia kavereita tositarkoituksella! Hieman minusta: oon tosiaan 22-vuotias naikkonen Tampereelta, jonka viimeinen opiskeluvuosi yliopistolla lähtee syksyllä käyntiin. Kesä kuluu pitkälti opiskellessa, joten ois mukava löytää uusia ystäviä, joiden kanssa tehdä kaikkee kivaa! Omistan koiran, joka rajottaa mun elämää ja liikkumista aika paljon, mutta koiran kanssa pystyy tekemään myös yllättävän paljon asioita. Tarpeen vaatiessa koiran voi myös laittaa jonnekkin hoitoon, jos haluaa tehdä jotain ilman karvaystävää. Arkeen kuuluu siis opiskelu, koiran kanssa hengailu ja lenkkeily sekä vasta alkanut elämäntapamuutos, johon liittyy terveellisempi ruokavalio ja kotitreenit. Tykkään kuitenkin tehdä vapaa-ajallani myös muita asioita, esim. käydä kirppiksillä, pelata lautapelejä hyvässä seurassa, kattoa leffoja ja sarjoja sekä ihan vaan hengailla ystävien kanssa. Toivoisin, että sä olisit suht samaa ikäluokkaa kuin minä, sukupuolella ei ole väliä. Toivoisin sun olevan myös huumorintajuinen, ystävällinen ja avarakatseinen ihminen. Samanlaiset kiinnostuksen kohteet on plussaa, olen kuitenkin valmis kokeilemaan uusia asioita ja löytämään itselleni uusia kiinnostuksen kohteita. Laitathan viestiä, jos tuntuu että kolahti! Voidaan vaikka viestitellä, käydä kävelyllä tai nähdä kahvittelun merkeissä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa olisi juttu/peli/kahvittelu kavereita, joiden kanssa samalla voisi laajentaa omaa näkemystä. Siksi siis hakusessa enemmän naispuolisia, iällä ei oikeestaan väliä. Nykyiset tuttavat olleet pääasiassa 20-40v. Toki jos lähellä niin ehkä saisit innostumaan lenkkeilystä enemmän. Vanhoilla tutuilla alkaa aika olemaan tiukassa ja heillä alkaa jutut olemaan enemmän vauvajuttuja heidän elämäntilanteen mukaan. Heitäkin näkee, mut nykyään harvemmin. Itse vakityötä tekevä, autoileva sekasyöjä. Kaveri kommentoinut kerran et oon eräjormaileva nörtti, vapaa-ajat menee pelaten/lukien/luonnossa kävely kameran kanssa. Viihdyn enemmän yksikseni, mut jutella voi aina. Mitään suhdetta en ole etsimässä. Puhun asiat yleensä suoraan, kiertely ja kaartelu vaan tekee kaikesta haastavampaa. Liikun toisinaan kotka-lahti-mikkeli-lpr alueella, et jos tulee juttuun niin kahvillakin voi helposti piipahtaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 29v ja asun Nurmijärvellä. Olen muuttamassa Hyvinkäälle kesän lopussa ja kaipaisin erityisesti siltä suunnalta uusia tuttavuuksia mutta kaikki kelpaa! Asun naiseni kanssa ja eläimiä löytyy 2 kissan ja 6 kanin verran tällä hetkellä. Mielenkiinnon kohteitani on raskaampi musiikki ( tykkään käydä paljon keikoilla ja seura kelpaa aina.) Soittelen kitaraa harvoin kun ei ole bändihommia tuomassa motivaatiota enää. Tykkään urheilusta (sekä itse että katsojan roolissa.) Kaikki pallopelit on tosi jees ja itse harrastan salibandya. Pelaan myös aika paljon PC:llä, suosikkipelejä Apex Legends ja CS yms. Esimerkiksi myös horoskoopit,paranormaalit asiat ja luonnossa liikkuminen ovat lähellä sydäntä. Jos yhtään kiinnostaa tai löytyy jotain yhteistä niin heitä viestiä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka 👋 Oon 34-vuotias nainen Helsingistä ja etin uusia tuttavuuksia keiden kanssa höpötellä niitä näitä ja syvällisiäkin. Oon luonteelta rauhallinen, määrätietonen sekä sosiaalinen, jonka lisäks luova ja rento kuvastaa myös. Kiinnostuksen kohteita mulla on: 🏋️ Liikunta 📚 Lukeminen 🌱 Kasvien hoito 🏃‍➡️ Ulkoilu Toki elämään mahtuu paljon muutakin, ja olis kiva lähtee vaihtaa ajatuksia. Tutustutaan ✨

    Lue koko ilmoitus
  • Moro, Ikää mittarissa 37-v. Monet kaverit eri elämäntilanteessa (perheellisiä jne.) ja tulee nykyään harvakseltaan nähtyä. Olisi hauska löytää kavereita kaikennäköiseen tekemiseen, esim. lenkkeilyyn tai miksi ei välillä vaikka ohramaltaalle. Päivät menee töissä, mutta useimmiten iltaisin ja viikonloppuisin olisi hyvin aikaa kavereille. En nyt kirjoittele tähän mitään romaania, koska ei ole treffi-ilmoituksesta kyse. Mielummin törmäilisin naamatusten pitkän viestittelyn sijaan. Törmäilemisiin 👍

    Lue koko ilmoitus
  • Päiväretkelle Nuuksioon tai uusille poluille? Suppailemaan tai kastumaan Allas Sea Poolille? Huonojen vitsien tai huonojen vitsien säestämänä? Pidän pitkälti ulkoilmasta ja rennosta liikkumisesta, kuten nyt kesällä luonnossa käyskentelystä ja pyörä- ja uintiretkistä lähialueelle. Lukeminen, luonnontieteet, dokumentit, itsetutkiskelu ja musiikki kiinnostavat myös. Suhtaudun avoimesti uusiin kokemuksiin ja lähden helposti kokeilemaan lähes kaikenlaisia uusia asioita ja tutustumaan uusiin paikkoihin - harmittavan usein vain yksin! Toisaalta olen introvertti ja aisteiltani herkkä, mikä saattaa näkyä joissakin tapahtumissa varautuneisuutena ja harkitsevaisuutena. Kommunikoin keskustelevasti ja olen avoin itseni ja mielipiteideni suhteen. Otan ja annan tilaa sopivassa suhteessa. Suhtaudun toisiin uteliaasti ja kuuntelen mielelläni erilaisia ajatuksia ja kokemuksia. Toivottavasti kommunikoimme samalla tasolla! Itse olen lapseton sinkku (en etsi seurustelukumppania). Voit olla sukupuoleltasi, iältäsi, mielipiteiltäsi jne mitä vain, kunhan meillä synkkaa ja löytyy yhteisiä kiinnostuksen kohteita :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! Täällä kirjottelee tämmönen 24v tyttö Tampereelta, juttua mulla riittää jos vaan juttuun tullaan🤓Tykkään kahvikävelyistä, kirppistelystä ja joskus hyvänä vastapainona myös löhöily on ok! Kissoja miulla on kaks ja etsin kaverisuhteita sillä parisuhde miulta jo löytyykin😁 Ikähaarukkaa ei varsinaisesti ole joten rohkeesti vaan viestiä😊 Ja jos et keksi hyvää keskustelun avausta niin kerroppa miulle vaikka että mikä disney hahmo olisit ja miks? 🤣

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kaveria / seuraa liikuntaharrastukseen. Omia mielenkiinnon kohteita ovat boulderointi, kalliokiipeily, luonnossa patikointi, vaellus, matkustus, geokätköily. Myös joitakin muita minulle uusia lajeja olen valmis kokeilemaan. Sukupuolella ja iällä ei periaatteessa ole väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, Olen kiltti, avoin, sosiaalinen ja empaattinen, sekä puhelias. Tykkään lautapeleistä, tanssista, ihmisistä, urheilusta, musiikista, retkeilystä ja ruoanlaitosta. Mun lempiartisti on tällä hetkellä Gettomasa.Tiedän ainakin, että kaipaan samanlaista pohdiskelijaa ja ystävää rinnalleni. Olen ekstrovertti tapaus, mutta minussa on myös herkkä introvertti sisälläni. Olen hyvin tunneherkkä, tunteellinen ja myös aika ihana, vaikka itse sanonkin. Haluaisin kunnon ystäviä rinnalleni, jotka tekisivät mun kanssa kaikkea hauskaa. Voisiko joku pelastaa ja käynnistää mut uudestaan eloon? #uusimaa #teknillinen #pohdiskelija #pohdiskelu #festari #ekstrovertti #kiltti #pelaaminen #kävely #luonto #ystävä #viini #illallinen #ystäviä #kuntosali

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 45v perheellinen espoolaismies etsii ystäviä liikuntaan - lenkkipolulle, sulkis/squash/padelkentille tai vaikka kiipeilemään, ulkoiluun, valokuvaukseen, lautapeleihin, leffakaveriksi tai vaikka keskustelemaan päivänpolttavista aiheista viinilasillisen äärellä. Olen perusiloinen, liikunnallinen, haasteista pitävä ja avoin kokeilemaan uusia asioita.

    Lue koko ilmoitus
  • Urheilullinen ja avoin 25v mies Lahdesta etsii nuorta naista treeniseuraksi. Et pelkää juoksutrikoita, jaksat 10km hölkän tai kävelyn ja nautit komeen miehen seurasta. Treenaamisen lisäksi myös muuta kivaa. Esim. kahvitteluu ja shoppailua. Jos tunnistit itsesi, niin laita rohkeesti viestiä! 😉

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsan, Täällä kirjoittelee 25-vuotias mies Helsingistä. Haetaan naispuolista ystävää (20-27v), jonka kanssa voisi viettää aikaa, jakaa ajatuksia, mahdollisesti harrastaa jotain tai käydä vaikka ulkona syömässä. Tällä hetkellä työskentelen automyyjänä ja vapaa-aikani vietän salilla sekä muutaman kerran viikossa kilpaurheilun parissa. Olen todella sosiaalinen, huomaavainen ja rehellinen. Miinuksena se, että olen aika ulkonäkökeskeinen.. Tykkään hyvästä ruuasta, leffoista sekä viinistä + syvälliset keskustelutkin on ihan jees. Jos susta tuntuu, että meillä vois klikkaa (ystävinä) niin älä epäröi vaan ota yhteyttä! Lupaan, että jos olet hakemani ihminen meille tulee varmasti kivoja, ihania ja ikimuistoisia hetkiä! :) Ps. Plussaa, jos olet PK-seudulta! Minulla on kuitenkin työnpuolesta auto käytössä, joten esimerkiksi päivän extempore reissut toiselle paikkakunnalle onnistuvat. Och samma på svenska.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 42-vuotias mies. Olen naimisissa, mutta minusta kaveri voi olla nainen tai mies. Tykkään ulkona olemisesta, vaikkakin kävelykuntoni ei ole kummoinen, mieluiten liikun vaikka pyörällä. Pidän ihmisten kanssa olemisesta, mutta ryhmätilanteet ovat välillä vaikeita, kun puhujia on niin monta. Minulla on erinäisiä käsitöihin liittyviä harrastuksia. Pääsääntöisesti itsekin välttäisin uskonnosta ja politiikasta puhumista, vaikka ne tärkeitä alueita ovatkin, mutta niiden käsittely lähinnä johtaa umpikujaan ja vie usein huomion vääriin asioihin. Mielelläni ajattelisin asiaa niin, että mitä minulla olisi "tarjota" kaverille. Olen harkinnut liittymistä johonkin SPR:n kaveritoimintaan, jossa tuetaan ehkä jossain määrin eksyksissä olevia nuoria eteenpäin. Itse olen päässyt elämässä ihan kohtuullisesti eteenpäin kouluja käymällä, vaikka olen aika vaatimattomista oloista ja etenkin hengellisesti vaatimattomista oloista. Mielelläni auttaisin jotain nuorempaa tarvittaessa eteenpäin. Yksi toinen mahdollisuus on sitten, että miksen voisi olla kaveri vanhemmalle ihmiselle. Kolmas vaihtoehto on, että samanikäinenkin käy. Mielestäni olen aika mielenkiintoista seuraa ja olen hyvä kuuntelemaan, minun ei tarvitse olla kokoaikaa äänessä. Kätevää olisi, jos kaveri sattuisi asumaan jossain lähelläkin. Lähellä on tietysti vähän suhteellinen käsite. Kaveruuden intensiteetti on kai niin monesta kiinni, vaikea sitoutua heti ensikättelyssä johonkin intensiteettiin, ehkä siitä sovitaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oletko sinä normaali, minä en ole :) No niin eli minä olen -79 syntynyt mies Espoosta, joka etsii kavereita kävelylle, kahville, jutusteluun, elokuvia katsomaan sekä kaikkea muutakin pääasiassa rauhalliseksi luokiteltaviin toimintoihin. Olen puhelias, mutta entinen hiljainen, syrjässä viihtynyt ihminen, joten ymmärrän enemmän kuin hyvin, mikäli haluat edetä rauhallisemmin uuden ihmisen kanssa :) Jos tykkäät höpötellä tai seurata urheilua, se sopii myös. Musiikkia kuuntelen aika laidasta laitaan. Elokuvatkin menevät sotapläjäyksiä ehkä lukuunottamatta, riippuu niin mielentilasta :) Liikun ulkosalla jonkin verran, mutta omaan rauhalliseen tahtiin. Seuraan Tubea ja harrastan sitä itsekin. Laitahan viestiä tulemaan, jos kolahti. Kiitos ja hyvää joulua sinulle lukija!

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.