Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

2 432 ilmoitusta

  • Heippa sinä! :) Olen 28-vuotias nainen. Olisi kiva löytää uusia ihmisiä. Sukupuolella ei ole väliä. Ikärajaksi voisin laittaa vaikka 18-40 vuotta. Olen luonteeltani sosiaalinen, pirteä ja rehellinen. Puhun monesti ennen kuin ajattelen ja saatan myös välillä olla kovaääninenkin. Osaan kuitenkin myös kuunnella. Tykkään eläimistä ja minulla onkin kolme kissaa ja koira. Olen päivä töissä, joten iltaisin ja viikonloppuisin minulla on aikaa. No mitä sitten tykkään vapaa-ajalla tehdä? Tykkään monipuolisesti monista asioista. Tykkään - matkustella - keilaamisesta - kortti- ja lautapeleistä - baareissa käymisestä (sekä klubeilla että pubeissa) - pelata biljardia, sulkapalloa, lentopalloa, pingistä... - kiertää pakohuoneita - hurulla pyöriminen - koirapuistossa ajan vietto - teatterissa ja elokuvissa käyminen - saunalautalla ajanvietto - kavereitten kans olo ja kahvittelu - sarjojen katsominen jne. - extemporee jutut on ihan mahtavia Olen henkilö, jonka kanssa ei tarvitse sopia tapaamisia viikkoa ennen vaan voi kysyy yhteistä tekemistä vaikka samallekin päivälle. Laita rohkeasti viestii! Vaihdetaan snäpit ja sovitaan näkeminen. :) En etsi "kirje"kavereita, vaan haluun nähdä livenä. Ehdota mieluummin heti tekemistä, niin ei tule turhaa viestittelyä. En vietä muutenkaan paljoa aikaa puhelimella. Välillä tulee viestejä paljonkin, niin ajattelin säästää monien aikaa ja kirjoittaa toiveita sinulle, joka laitat viestii minulle. Toivon, että ymmärrät huumoria ja, et loukkaannu kaikesta. Myös, jos ihmisten näkeminen tosi elämässä on sinulle vaikeeta, niin laita jollekkin toiselle viestii. Luonteelta ois kiva, kun oisit rempsee, uskallat kertoo mielipiteitäsi ja tykkäät tehdä asioita, eikä kaikki jäisi aina puheen tasolle ("oispa kiva tehä sitä", mut sit et ikinä toteuta asiaa). Näin nyt ainakin, mitä itsellä noussut ilmi tässä, kun on nähnyt ja jutellut uusien ihmisten kanssa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi kaikille! Koska minulla on jo kumppani, etsin naispuolisia ystäviä. Olen 24-vuotias nainen. Muutin Suomeen vuosi sitten, ja yritän oppia suomen kieltä. Haen myös kielikavereita. Rakastan muun muassa luonnossa olemista, retkeilyä, pyöräilyä, kirjoja, musiikkia, uintia, matkustamista, hyvien elokuvien katsomista sekä kielten opiskelua. Laita yv tai sähköpostia, jos olet kiinnostunut jostakin näistä!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, täällä kirjoittelee 30-vuotias yksinäisyydestä kärsivä miekkonen Tampereelta. Lyhykäisyydessään yksinäisyys painaa, kun vanhat kaverit ovat muuttaneet pitkin poikin Suomen maata ja itsekkin tuli muutettua hetki sitten Kangasalle. Viihdyn paljon luonnossa ja nautin retkeilystä, laavuilusta sekä kahvin hörppimisestä hienoja maisemia katsellessa. Tykkään lukea paljon erilaisia kirjoja ja nautin hyvistä keskusteluista. Katselen animea ja luen mangaa 😅😅 Pelailen jonkin verran mm CoD:a. Tykkään myös pelailla erilaisia seura- ja lautapelejä, niin mölkystä aina poliittisesti epäkorrektiin 😁 Omaan "hyvän" ja jokseenkin oudon huumorintajun 😅😅😂 Olisi kiva löytää kaveri kenen kanssa käydä pyöräilemässä, kalassa, pelailla tai ihan vaan höpötellä niitä näitä. Kahvittelu ja terassiseurakaan ei olisi pahitteeksi. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole merkitystä, mutta olisi kiva jos mielenkiinnon kohteemme jotenkin kohtaisivat. Niin joo, olen heinäkuun lomalla ja sitten jatkuu työt toimisto aikataulun mukaisesti 😊 Ja en tiedä onko sillä merkitystä, mutta sanon kuitenkin; olen onnellisesti kihloissa 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kavereita, jotka olisivat kiinnostuneita esim. vaeltamisesta ja laskettelusta. Tykkään luonnossa liikkumisessa, mutta omat kaverit valitettavasti eivät. En ole nirso aktiviteettien suhteen, että ei tarvitse pitää pelkästään ulkoilusta, mutta haluaisin kaverin jolla olisi samat intressit. Muuten olen ihan kiinnostunut myös taiteista, videopeleistä, musiikista yms. Olen aika valmis tekemään kaikenlaista. Ei tarvitse siis olla kokenut retkeilijä/vaeltaja, mutta haluaisin kaverin, joka olisi kiinnostunut lähtemään joskus pidemmälle reissulle. Etsin ensisijaisesti oman ikäisiä kavereita (naisia) Helsingin alueelta. Puhun hyvin englantia, jos joku on ulkomaalaistaustainen.👍

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsan! Oon Turkulainen 2005 syntynyt naisen alku! Asun yksikseen ja tuntuu, että välillä yksinäisyys painaa! Olen avoin kaikenlaisille ihmisille mutta tosiystäviä tahtoisin. Mieluiten naispuolisia mutta mikäettei myös miespuolisia jos kiinnostaa. Tykkään viini-illoista, hyvästä ruoasta, nauramisesta ja muuten vaan jutskaaminen ja hengailu on parasta 💞. Oon rento ja sydämellinen ihminen. Saa mielellään tulla tutustumaan 😌 lähden helposti moneen juttuun mukaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 32-vuotias nainen. Etsin kavereita, joista saisi juttuseuraa esim. elokuviin, kahville, drinkille tai vaikkapa ihan mihin tahansa. Käyn kuntosalilla useamman kerran viikossa, joten erityisesti sinne olisi kiva löytää seuraa, mutta ei haittaa, jos liikunta ei ole sinun juttusi. Pidän matkustelusta ja lähtisin mielelläni ulkomaan matkalle tai vaikkapa maakuntareissulle. Olen introvertti, mutta ihmisenä teeskentelemätön, aito ja luotettava. Minulla on ehkä hieman ironinen musta huumorintaju. Hiljaisesta alusta huolimatta pidän syvällisistä keskusteluista ja olen kiinnostunut erilaisista näkökulmista. Kuntosalin lisäksi harrastuksiani ovat lukeminen, kirjoittaminen, videopelit, uinti (satunnaisesti) ja ratsastus, jonka aloitin uudestaan pari kuukautta sitten monen vuoden tauon jälkeen. Rakastan historiaa ja on vaikea sanoa, olisiko siinä mitään aihetta tai aikakautta, mikä minua ei kiinnostaisi. Vähemmän hienoja harrastuksia ovat nukkuminen, päämäärätön käveleminen ja elokuvien juoniaukoista valittaminen. Pidän kaikista eläimistä, mutta kissat ovat erityisiä, koska itselläni on kaksi rescuekissaa. Etsin pääasiassa naispuolisia ystäviä, mutta jos yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy, myös miespuoliset ystävät ovat tervetulleita. Olen sinkku, mutta en juuri tällä hetkellä etsi muuta kuin ystävyyttä. Tietenkin, jos kemiat kohtaavat, voidaan miettiä uudelleen. Tämä ilmoitus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystävää, jonka kanssa pitää rentoa yhteydenpitoa viesteillä, ainakin alkuun. Ikäsi voisi olla 18-35 välillä. Olen 23-vuotias nainen. Opiskelen yhteiskuntapolitiikkaa. Olen kiinnostunut kielistä, kulttuureista, sisä- ja maailmanpolitiikasta, yhteiskunnasta, historiasta, psykologiasta, filosofiasta ja oikeudesta. Mukavaa, jos sinullakin on samoja kiinnostuksenkohteita. Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla, teen käsitöitä, maalaan ja tykkään lukea kirjoja. Tällä hetkellä luen Richard Bachin "Illuusio - Vastahakoisen messiaan seikkailut" -kirjaa. Kerro viestissäsi mitä opiskelet vai oletko töissä, jos töissä niin missä sekä mitä harrastuksia sinulla on. Jos juttu luistaa hyvin ja yhteydenpidosta tulee säännöllistä, voimme tavatessa käydä esimerkiksi lenkillä, kuntosalilla, kahvitella ja/tai käydä jossain syömässä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hello! I’m a 31-year-old man from Helsinki, and I’m an open-minded, easygoing person. At first, I might come across as quiet, but once you get to know me, I’m talkative and open. You can tell me anything—I’m a good listener 😁. I enjoy a mix of activities. Whether it’s spending a cozy night at home with movies and series, exploring flea markets, or going for walks, I’m always up for something fun. I also enjoy hitting the gym, grabbing coffee, or trying out new restaurants or bars. I’m spontaneous, so feel free to invite me to join in on new adventures, whether it’s just the two of us or with a group. A wine night filled with deep conversations sounds just as great as a night out with friends. I’d prefer to chat in English since my Finnish isn’t very fluent yet, but I’m always up for learning. By nature, I’m reliable, empathetic, and cheerful, and I love connecting with new people. I’m down for pretty much anything, whether it’s catching a movie, going on a night walk, hanging out at a cafe, or spending hours at the library together. If this resonates with you and you’re interested in getting to know me better, don’t hesitate to reach out!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Muutin hiljattain Tampereelle, ja kaipaisin uusia ystäviä täältä ja samalla muualtakin Suomesta. Löytyisiköhän tätä kautta seuraa vaikkapa juoksulenkille, avantouintireissulle tai kaupungille kävelemään? Olen avoin ehdotuksille. Pidän liikkumisesta, luonnosta, ulkoilusta, lukemisesta, leffoista, kielistä, kulttuureista, musiikista, hiljaisuudesta ym. En käytä alkoholia enkä tupakoi, baarireissuille minusta ei saa seuraa. Olen rauhallinen, luotettava, empaattinen ja asioista helposti innostuva 38-vuotias (sinkku)mies. Sinä voit olla muualtakin kuin Tampereelta, sillä auto ja juna kulkevat :)

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjoittelee iloinen, nauravainen, sarkastinen, huumorintajuinen ja varsin puhelias nainen Espoosta! Olen muuttanut pohjoisesta monen mutkan kautta Espooseen ja kavereita on vähän siellä ja täällä. Ruuhkavuodet ja aikoinaan eletty vuorotyö ja oma laiskuus on tehnyt sen, että ystävyyssuhteet ovat jääneet. Nyt minulla on päivätyö, koulut käyty ja 2/3 lapsistakin melko omatoimisia, joten aikaa on taas enemmän itselle. Minulla on 12, 11 ja 3-vuotiaat lapset ja puoliso. Elämme ihan tavallista arkea harrastuksineen ja menoineen. Etsin ystävää jakamaan arjen kuulumisia, jotain, jolle kertoa kun tapahtuu hyviä tai ikäviä asioita. Pidän lenkkeilystä, sienestyksestä, luonnosta, kuntosalista, kahvittelusta, elokuvista ja jopa työstäni :) Käyn harvoin bilettämässä, mutta sekin on kivaa silloin tällöin. Pidän myös erilaisista viineistä ja oluista ja nostan käteni kun kysytään tastingiin vapaaehtoista seuraa! Laitathan viestiä jos kiinnostuksesi heräsi ja sinäkin haluaisit löytää luotettavan ystävän.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikkelis, olen 35-vuotias urheilullinen neitokainen, olen aloitteleva yrittäjä, kuitenkin päivätyössä edelleen käyvä. Olen ambivertti, viihdyn tosi hyvin kotona ja ystäviä näen harvakseltaan. Päivätyöni on ihmisten ympärillä toimimista, joten se hieman verottaa sosiaalista mittariani. Harrastan kuntosalia ja olen kiinnostunut etenkin kehonpainoharjoittelusta ja keholla hienoja liikkeiden tekemisestä, jos olet kuullut kalisteniikasta niin se on laji jota harjoitan innolla. Soitan myös kitaraa ja olisi enemmän kuin M A H T A V A A löytää ystävä, jolle musiikki ja soittaminen on intohimo. Olen itse soittanut noin pari vuotta akustista kitaraa, en ole proo, mutta nautin soittamisesta valtavasti! Asustelen avopuolison kanssa Oulussa. Uusi ystävä voit olla Oulusta tai ihan mistä päin maailmaa tahansa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Olen 36-vuotias perheellinen (vaimo & alakouluikäinen lapsi) mies Tampereelta, jolle on käynyt ns. perinteiset, eli vanhat kaverit muuttaneet perheineen pitkin Suomea, ja olisi kiva kasvattaa omia sosiaalisia ympyröitä. Hakusessa olisi tosiaan uusia kavereita vapaa-ajan viettoon. Tykkään lähes kaikenlaisesta liikunnasta, luonnosta, tv-sarjoista, videopeleistä, lautapeleistä ja tietty ihan vaan yleisestä hengailusta. Diskoteekkiä lukuun ottamatta melkein mikä vaan menee. Alkuun voidaan viestitellä, mutta en etsi pelkkää viestittelykaveria, vaan toivoisin että voidaan nähdäkin. Sukupuolella tai iällä ei ole isosti väliä, pääasia että tullaan juttuun. Päivitetääs vähän: Näin kesällä ois huippua löytää seuraa pienimuotoiseen eräilyyn tai matkailuun. Jos tuntuu, että jotain yhteistä voisi löytyä, niin laita viestiä! =)

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Olen 31v mies ja asustelen avopuolison kanssa Vantaalla. Minulla on 4v tytär edellisestä suhteesta joka on minulla joka toinen vklp. Olen pari vuotta nyt asustellut näillä main ja kavereita ja ystäviä ei juurikaan ole ja niille olisi tarvetta. Joku joka haluu kuunnella paskoja juttuja, käydä mahdollisesti salilla, pelailla pc/konsoli pelejä, saunoa, käydä HopLopissa ja muuten vaan viettää aikaa ja ihmetellä maailman menoa. Oon vissiin ihan hauska ja hyvä ihminen mutta jostain syystä uusien tuttavien saaminen on hankalaa. Jos siis kaipaat salikaveria tai tsempparia niin pistä viestiä ni lähdetään penkkaamaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, olen kolmeakymppiä lähestyvä, hiljattain Kuopioon muuttanut nuori nainen, joka etsii samanhenkistä seuraa. Aikaisemmat ystävät ovat muuttojen myötä jääneet toisille paikkakunnille ja huomaan kaipaavani arkisin oman puolison seuran lisäksi ystävien seuraa. Harrastan käsitöitä ja liikuntaa eri muodoissa. Tykkään lenkkeillä, uida (säässä kuin säässä), samoilla metsässä, käydä salilla, kiipeillä… mitä milloinkin tekee mieli ja mihin saa kavereita huijattua mukaan! Olen aloitteleva oman elämäni puutarhuri, jonka käsissä kasvit ovat yleensä kuolleet. Tänä kesänä sain kuitenkin kasvatettua huikean sadon kurkkuja ja kurpitsoita. Tästä se lähtee! Yritän somettamisen sijaan lukea kirjoja ja uutisia, tykkään puhua yhteiskunnallisista aiheista. En viihdy baareissa, mutta viinittelyseuraa minusta saa silloin tällöin! Olen kuitenkin huomannut, että parhaimmat keskustelut käydään usein selvin päin. Olen suorapuheinen ja ajattelevainen, mutta myös herkkä ja empaattinen. En etsi parisuhdetta enkä kirjekaveria. Etsin ystävää, jonka sohvan nurkassa voi juoda hävyttömän paljon kahvia työpäivän jälkeen ja lätistä elämästä ja kuolemasta. Ensisijaisesti etsin naispuoleisia ystäviä.,Jos yhtään nappasi, pistä viestiä ja katsotaan, kulkeeko juttu!

    Lue koko ilmoitus
  • Moii! Oon 21 v tyttö helsingistä ja ei oo ihan hirveemmin kaveriseuraa xdd Tykkään hirveesti juhlimisesta, klubeilla käymisestä, syvällisemmistä keskusteluista, nauramisesta tyhmille vitseille ja aikalailla kaikesta mitä voi vaan tehä ystävien kans :3 Rakastan musikkkia (etenki latinoo ja räppiä), piirtämistä, tatuointeja, elukoita ja sosiaalisia tilanteita xd Oon tosi rento mut samalla tosi avoin ja syvällinen lämmin ihminen. Oon kokenu aika kovia joten isoista aiheista juttelu ei säikäytä mua. Oon tällä hetkellä työtön eli TYLSÄÄ on. Ei haittaa jos oot ujompi, saan kenet vaan kuorestaan ulos mun yliavoimuudella :,D Mennään bailaa, puistokaljoille, hengailee, nauttimaan luonnosta, pidetään vaikka psykologiaa toisillemme XD ! (Legit!!) oothan 18-25 haarukalla :D ! Ja tyttö pls xd LAITA Snp: rebelbella8

    Lue koko ilmoitus
  • Olen suht tuore Tamperelainen joka etsii kaltaistaan seuraa. Persoonallisuus on ENTP. Pidän taiteesta, tenniksestä, teknologiasta, psykologiasta, kokkaamisesta, kauhusta, musasta, poroista ja hylätyissä rakennuksissa seikkailemisesta! Ammatiltani olen graafinen suunnittelija ja pelinkehittäjä. Harrastuksia, pelejä ja leffoja löytyy minulta läjäpäin ja omistan myös auton. Hakusessa olisi siis joku joka liikkuu samoilla aalloilla, erityisesti käy seura kokkaamiseen, shakkiin, videopeleihin tai vaikka lenkkeilyyn, oon avoin melkeen kaikelle tekemiselle. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Uusia tuttavuuksia pohjanmaan alueelta tai lähemmin Vaasan suunnalta. Liikunnan saralla. Pyöräily, uiminen ym. liikuntamuoto. Olen aviossa, mutta yleensä liikun yksikseni, joten kaveria ulkoiluun olisi suotavaa.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.