Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

2 433 ilmoitusta

  • Viime syksynä muutin Turenkiin opintojen perässä ja olis kiva löytää täältä suunnalta (vaikka hämeenlinnasta) uusia ystäviä. Erityisesti olisi kivaa löytää seuraa koiralenkeille tai muuhun arkiseen puuhasteluun. Omistan 2 kääpiöpinseriä ja lenkkeilyn lisäksi tulee myös jonkun verran harrasteltua esimerkiksi tokoa ja rallya, joten treeniseurakin kelpaa 😁 Koirajuttujen lisäksi tykkään kierrellä kirppareilla, pelata lautapelejä tai nintendoa, käydä keikoilla ja taidenäyttelyissä, kuunnella paljon musiikkia (Taylor Swiftiä) ja tehdä erilaisia luovia juttuja, kuten piirtää tai ommella. Jos tuntuu että meillä vois olla jotain yhteistä niin laita rohkeasti viestiä. Sukupuolella ei väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 23v nuori mies Seinäjoelta, alun perin kotoisin Tampereelta. Opiskelen täällä sähkö- ja automaatiotekniikkaa. Nykyään tosin suurin ongelmani on, että oikeat kaverit ovat vähissä. Jos sitä tätä kautta saisi uusia kavereita esim. liikunnallisten aktiviteettien pariin tai muuten vaan hengailuun. Tykkään mm. lenkkeillä, käydä kuntosalilla ja pelata erilaisia mailapelejä (tennis, sulkapallo ja pingis) sekä jalkapalloa! Olen spontaani ja hyväsydäminen kaveri. Olisi hienoa tutustua johonkin fiksuun ja mukavaan tyyppiin, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia tai lähteä matalalla kynnyksellä urheilemaan. Snap: paulmikaelj Muutkin yhteydenottotavat mahdollisia!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Näin kolmekymppisenä huomasin, että elämässä olisi tilaa uusille huipuille tyypeille. Sellaisille, joiden kanssa voisi lähteä “nopealle kahville” ja huomata muutaman tunnin päästä pohtivansa, miksi kaikki hyvät leffat kestävät yli kaksi tuntia tai miksi huonot vitsit ovat hauskempia täysin epäsopivissa tilanteissa. Omiin vapaa-ajan intohimoihin kuuluvat juokseminen, jalkapallo, valokuvaus, museot, ja kaikenlainen käsillä tekeminen. Niin ja tietysti hyvät ja erikoiset ruoat. Älä koskaan aliarvioi ruokien merkitystä! Rakastan myös kokeilla uusia asioita, on kyse sitten savitöistä, seikkailuista, tai vaikka makramee-kurssilla käymisestä. Aluksi uskon aina, että mähän tulen olemaan tässä ihan mestari, ja sitten todellisuus iskee vasten kasvoja, ja pitää taas osata nauraa itselleen. Olen sosiaalinen, mutta viihdyn hyvin myös yksin peiton alla esittäen kiireistä. Innostun helposti ja mut saa mukaan lähes mihin vain. Rakastan syvällisiä keskusteluja, aitoutta ja avoimuutta, ja näillä yleensä saadaan rakennettua myös hyvä pohja ystävyydelle. Pistä viestiä jos yhtään tuntuu siltä, että haluaisit tutustua paremmin! Voidaan viestitellä, soitella, lähettää savumerkkejä, käydä kahvilla/viinillä/oluella, tehdä rantalenkki (kyllä, kylmä, mutta miks ei?), tai hypätä yhdessä syvään päätyyn ja mennä vaikka sinne makramee-kurssille.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Etsin ystävää ja kaveria höpisemään päivän polttavista asioista ja nauramaan maha kippurassa. Lähtemään ex-tempore esim. luontoretkelle, kirppareita kiertämään tai ihan mitä tahansa. En etsi parisuhdetta, sellainen minulla on. Harrastan liikkumista luonnossa, kävelylenkkejä, mökkeilyä ja neulomista. Tykkään käydä erilaisissa tapahtumissa, keikoilla ja välillä ravintelissakin. Innostun uusistakin asioista ja haluan kokea erilaisia juttuja, joita voi sitten kiikkustuolissa muistella. Kavereita ei koskaan ole liikaa, etenkään samanhenkisiä. Vi ses!

    Lue koko ilmoitus
  • Itsenäinen, empaattinen, näkökulmanottokykyinen, touhottava ajattelija. Äiti-ihminen ja aktiivinen koiraharrastaja. Lähellä sydäntä kotiäitiys, luonnossa liikkuminen, itsestä huolehtiminen, koirat, lukeminen ja pitkät keskustelut. Etsin elämääni ystäviä, joiden kanssa jakaa arjen iloja ja suruja, samoilla metsässä, käydä kahvilla, museossa, kirpparilla tai leikkipuistossa. Tai ihan vaan treffata kotona ja laittaa yhdessä ruokaa koko porukalle. Puhun mielelläni äitiytyeen ja lapsiin liittyvistä teemoista, mutta toisaalta osaan olla myös puhumatta jatkuvasti lapsista. Kiiresen arjen myötä panostan mielummin ihmissuhteiden laatuun kuin määrään. Yhteydenpidon osalta arvostan enemmän kasvokkain näkemistä tai puheluita kuin jatkuvaa viestittelyä, vaikka viesteille ja hyvien meemien jakamiselle on toki paikkansa.

    Lue koko ilmoitus
  • 👋 Hello /Hei/Teve/Moi! I’m really glad you stopped by my profile! 🌿 About Me 👨‍💻 Male | 28 Years Old | Living in Helsinki, Uusimaa 📍 Originally from abroad — now 6 years in Finland 💼 IT Engineer by profession Though I don't have a big social circle here, I’m hoping to meet someone genuine — for friendship, connection, or something meaningful. Someone I can vibe with and grow,learn, have funny times with. 💬 What I'm Like I’m the kind of person who enjoys both the simple pleasures and the deep stuff in life. Whether it's walking and talking, kayaking under the sun, or discussing the universe over coffee — I’m in. I’m curious, kind, open-minded, and genuinely enjoy learning from others. I can talk about almost anything — from tech to travel, movies to mindfulness — and I value meaningful, comfortable conversations where both people feel seen and heard. I also love bringing a little humor into deep chats. Life's better when we can laugh together, don’t you think? 😄 🎯 My Interests 🏃 Running & Outdoor Gym 🚣‍♂️ Kayaking & Swimming 🧖 Sauna & Nature Escapes ☕ Coffee chats & Spontaneous Talks 🎬 Watching Movies (Open to all genres!) 🌍 Traveling & Trying New Things 🌲 Sitting by lakes and wandering in forests 🫐 Berry picking & Beach walks 🧠 Deep, intelligent conversations 🤝 Respectful debates and open-minded chats --- 🌟 What I’m Looking For Someone kind, curious, and emotionally open. A person who enjoys meaningful connection, laughter, and spontaneous little adventures. Whether we’re exploring nature, trying a new café, or just vibing in a cozy conversation — I’d love to meet someone who’s truly present. --- ☕ Want to Connect? If you feel a spark reading this, why not reach out? Maybe we could grab a coffee, go for a walk, or just chat and see where things go. No pressure — just good energy, good vibes, and honest conversation. Looking forward to hearing from you.😍😍😍

    Lue koko ilmoitus
  • Haluaisin löytää elämään ihmisiä, jotka lähtis tekemään yhdessä asioita. 🫶🏼Toivoisin syvempää ystävyyttä, joka kestäisi elämää ja siihen panostettaisiin molemminpuoleisesti. Olen 33-vuotias ja teen vuorotyötä. Arjessa tykkään liikkua luonnossa/eräillä, pelailla tietokoneella, tehdä kaikenmoisia diy projekteja. Lautapelejä pelaan kun siihen tulee mahdollisuus. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja oikeille ihmisille annan itsestäni paljon. Olisi tosi kiva lähteä kahville, pelaamaan jotain, mennä leffaan, kokkailla yhdessä, kyläillä ja viettää laatuaikaa yhdessä. Tykkään saunomisesta ja uimisesta. Kesällä olisi mukavaa parantaa maailmaa vaikka terdellä jossain. Voisin tykätä myös pelata jotain yhdessä, vaikka siinä vasta alottelija olenkin. Voin myös tulla auttamaan sua istutuksien kanssa, kun itsellä ei ole siihen vielä mahdollisuutta omassa asunnossa. Tykkään upottaa kädet multaan ja touhuta pihalla.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Täällä olisi rento, liikuntaa rakastava ja huumorintajuinen 23v nuori mies Jyväskylästä :) mulla on lemmikkinä tänä kesänä 4v täyttävä maatiaiskissa🐱 Kaipaisin elämääni sydänystävää kenelle jutella aivan kaikesta ja kertoa omista fiiliksistä :) ei oo helppoa olla päivittäin yksin omien ajatuksiensa kanssa, toivoisin että joku olis kiinnostunut jakamaan myös omiaan kanssani🥹sinkku olen myös, joten en sano ei mahdolliselle parisuhteellekaan :) Harrastan vapaa-ajalla luonnossa liikkumista, musiikinkuuntelua, pelailua, elokuvia ja visailua. Opiskelen tällä hetkellä jatkuvan haun kautta ravintola-alan perustutkintoa ja tähtään tulevaisuudessa ravintolakokiksi, joten hyvä ruoka on enemmän kuin lähellä sydäntä! Kehittelen myös omia reseptejä ruuanlaittoon, tällä hetkellä on esimerkiksi kokeilussa suklaafondant! En käytä nikotiinituotteita missään muodossa ja alkoholin humalahakuisen juomisen olen lopettanut. Yhteydenottoasi odotellessa!😊kiitos juuri sinulle kun jaksoit lukea tänne loppuun asti!🙏🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen musiikista pitävä nainen Espoosta, ja etsin uusia naispuolisia ystäviä, jotka voisivat lähteä kanssani festareille ja keikoille. Sydäntä lähellä on melodinen tanssittava musiikki, kuten myös suomiräp-keikat. Suomenkielinen riimittely uppoaa aina yhdistettynä hyvään biittiin:) Olen luonteeltani luotettava, pirteä ja erittäin puhelias. Minulla on lapsi ja olen työelämässä. Tulen kaikenikäisten ihmisten kanssa toimeen. Jos sinusta tuntuu, että jokin keikka tai festivaali voisi piristää, niin ota yhteyttä. Esimerkiksi Tapiola Festivaali on ollut jo monena vuonna mukava tapahtuma:) Kulttuuri kiinnostaa myös muissakin muodoissa.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 33-vuotias, pienen pojan äiti ja vailla äitikavereita. Olisi ihanaa jos itselläsi olisi alle kouluikäinen lapsi/lapsia. Kaipaisin juttuseuraa tai seuraa vaikka kasvotusten jos sellainen olisi mahdollista. Ei oikeastaan väliä minkä kanavan kautta juttelu tapahtuisi eli vaikka perinteinen etanaposti, whatsapp, sähköposti, puhelut jne. Olen rauhallinen, ystävällinen, eläinrakas ja hieman omaperäisellä huumorintajulla varustettu nainen. Asun avoliitossa ja meillä on 2 kissaa. Harrastan kirjoittamista, liikuntaa, askartelua ja lukemista. Tykkään pitkistä ja syvällisistäkin keskusteluista. Introverttina en jaksa isoja ihmisporukoita kauaa enkä hillu baareissa lainkaan. Jos olet puhelias ja jollain tavalla valmis aktiiviseen yhteydenpitoon, niin laita ihmeessä viestiä. Sijainnilla ja iällä ei pahemmin väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon jyväskylästä kotoisin oleva naishenkilö :D Asun kahden kissan ja kumppanini kanssa kerrostalossa💖 Etsin kavereita, joiden kanssa voisi esimerkiksi käydä kuntosalilla taikka kierrellä kauppoja tai viinittelemässä tai mitä vain😆 mua kiinnostaa autot ja haluaisin oppia laittamaan niitä, joten jos osaat niin opettelen mieleläni😇 oon tosiaan 20v ja tänä vuonna täytän 21. oon tutussa seurassa sosiaalinen ja mulla on tosi huono huumorintaju, niin jos et tykkää huonoista jutuista niin et varmasti jaksa mua🤣 oon ylpee vassari, joten jos käännyt vahvasti oikeelle päin niin meistä ei ehkä tuu kavereita. muuten kaikki erilaiset otukset ovat tervetulleita elämääni☺️ otahan pienellä kynnyksellä yhteyttä 🫱🏼‍🫲🏽

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsinnässä olisi uusia kavereita mahdollisesti Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueelta. Olen 2024 muuttanut Kokkolaan ja asettunut tänne pikkuhiljaa, mutta kavereita ei perheen ja lähipiirin lisäksi täältä ole löytynyt. Arkeni kuluu lähinnä töiden ja muun arjen pyörittämisen lomassa, joten aika on välillä rajallista mutta kyllä sitäkin sitten löytyy. Teen myös reissutöitä Etelä-Pohjanmaalle välillä, joten liikkumistakin paikasta toiseen tulee aika ajoin. Mielenkiintoihini kuuluu penkkiurheilu (jalkapallo erityisesti), musiikki sekä liikkuminen mm. kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Tykkään myös paljon viettää aikaa kotona pelaillen ja suoratoistopalveluita kuluttamalla välillä liiaksikin. Eläimet ovat myös lähellä sydäntä, vaikka tällä hetkellä sellaisia ei itseltä löydy. Koska vanhat kaverit ovat tahtoneet jäädä tai ovat ainakin pidemmän välimatkan päässä, olisi toiveissa kaveriseuraa esimerkiksi yksille käymään tai vaikkapa punttitreenin merkeissä! Minulla on myös pieni lapsi ja olen näin ollen melko tuore isä, joten vanhemmuus on tullut hiljattain osaksi myös elämääni :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 35-vuotias vantaalainen mies ja Suomen kansalainen, vaikka alun perin olen kotoisin Suomen ulkopuolelta (India).Etsin hyvää ystävää mielekkäisiin keskusteluihin tai esimerkiksi urheiluun – vaikkapa kuntosalille, aamu- tai iltakävelylle, aamujuoksulle, kahville tai johonkin muuhun mukavaan tekemiseen. Olen naimisissa ja teen toimistotyötä. En etsi mitään suhdetta. Olen kunnioittava, rehellinen ja introvertti. Elän terveellistä elämää ja pyrin joka päivä kehittämään itseäni. Toivon löytäväni ystävän, joka jakaa samankaltaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet. Jos tunnet samoin, ota yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.