Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Liikunta, urheilu ja treenit
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
299 ilmoitusta
Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Moikka! 👋 Olen 23-vuotias rauhallinen persoona Turusta ja etsin uusia kavereita sekä mielellään ihan oikeita ystävyyssuhteita, joiden kanssa voisi viettää aikaa ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Olisi kiva löytää esimerkiksi joku, jonka kanssa voisi käydä kaupungilla, kirppiksillä, sulkapalloa, biljardia, syömässä, kuvailemassa tai vaikka hengailla jne. Käyn aktiivisesti salilla ja liikunta muutenkin kiinnostaa. Myös valokuvaamisesta tykkään, ja välillä käyn esimerkiksi reissuissa ja erilaisissa museoissa/näyttelyissä kuvaamassa itseäni ja muuta tunnelmaa jalustalla monta kappaletta. Tykkään myös taiteesta että purkutaiteita käynyt katsomassa ja välillä piirtelen vahaliiduilla. Arvostan toisten ihmisten arvoja ja rajoja. Minun seurassani saa olla oma itsensä. En käytä mitään päihteitä. Jos kuulostaa siltä, että voitaisiin tulla toimeen, niin laita rohkeasti viestiä! 😊
Seuratoiveet
Hei! 🍁 Haluaisitko löytää hauskaa ja luotettavaa seuraa? Jonkun, joka kuuntelee iloja ja suruja? Itse etsin ystävää, joka osaisi myös kuunnella ja nauraa kanssani. Olisi mukava viestittelyn edetessä tavata ja käydä vaikka kahvilla yhdessä. Ehkä keksimme jotain hauskaa ja erilaistakin tekemistä yhdessä. Olen eronnut ja lapseni ovat teini-ikäisiä. Nautin arjesta lasteni kanssa, mutta joskus kaipaan aikuista seuraa jakamaan ajatuksia arjen iloista ja suruista. Haluan pysyä positiivisena ja kaipailen elämään uusia harrastuksia ja kokemuksia. Kaipaan läsnä olevaa seuraa, kun tapaamme kasvotusten. Kunnioitan toisen aikaa. Vaikka minulla on ystäviä, puhelimen käyttö menee tapaamisissa usein edelleni. Onhan se hieman ironista, että etsin seuraa viestittelyn kautta, mutta tämä läsnäolo on minulle varsin tärkeää kasvotusten. 🤗 Laita viestiä, niin katsotaan lähteekö keskustelu käyntiin 🤓
Seuratoiveet
Hei, Olen 43-vuotias mies. Haussa keskustelutaitoinen mies kaveriksi Uudeltamaalta tai muualta; salille, kaffelle tai mikä nyt sattuu kiinnostamaan kumpaakin. Rento hyvä seura mielessä. Olen luotettava ja huumorintajuinen kaveri, jolle tilanne huumori iskee parhaiten. Seura on tervetullutta syvällisempiin keskusteluihin yhtä lailla kuin arkisempia ilmiöitä ihmettelemään yhdessä.Myös salikaverille olisi paikka, luontoon retkeilemään, museoon tai ihan vain kävelylle. Mukava jos liikkuminen kiinnostaa tai yhtälailla rento oleminen. En liiku yöelämässä, käytä päihteitä ja toivoisinkin samanhenkistä kaveria, jolle terveellinen elämäntapa on lähtökohta. Tärkeintä, että tulee hyvin juttuun ja löytyy hyvä yhteys. Tapaan mielelläni kasvotusten kaffe-kupin ääressä, koska silloin on helpointa tutustua. Jag pratar också svenska.En etsi treffiseuraa tai vastaavaa vaan hyvää kaveria/ystävää.
Seuratoiveet
Moikka! 😊 Oon 25-vuotias ja muutin itse hiljattain Kotkaan työn perässä enkä tunne täältä vielä juuri ketään, ja olis kiva löytää uusia ihmisiä ympärille. Vapaa-ajalla tykkään katella sarjoja, kuunnella musiikkia ja soitella pianoa. Eläimet (koirat, hevoset) lähellä myös sydäntä. Tykkään esimerkiksi kahvittelusta, kirppiksistä, kävelyistä, leffailloista, leipomisesta, konserteista, joogasta, luonnossa liikkumisesta, extempore reissuista, musta saa seuraa myös vaikka drinkeille tai avantouintiin, miksei karaokeenkin. Oon aika helposti innostuva, joten musta saa seuraa melkein mihin vain😄 Jos tuntuu, että voitaisiin tulla juttuun, laita ihmeessä viestiä ja jätä vaikka instagram-puumerkki! 🤍 Vain naispuolisia kavereita
Seuratoiveet
Moikka! 🥰 Olen muuttanut Tampereelle ja olisi ihanaa löytää uusia ystäviä ja mukavaa seuraa arkeen. ❤️ Tykkään käydä kävelyillä, ja olisi kiva löytää joku, jonka kanssa voisi lähteä säännöllisesti ulkoilemaan. Olisi erityisen ihanaa, jos asuttaisiin suht lähekkäin, niin lenkille lähteminen olisi helppoa ja spontaania. Minulla ei ole autoa, joten lähialueelta löytyvä ystävä olisi siinäkin mielessä kiva. Lähtisin mielelläni myös seuraksi vaunulenkille tai koiraa ulkoiluttamaan.😊 Haluaisin tutustua paremmin Tampereeseen ja sen lähialueisiin. Olisi kiva käydä yhdessä tutkimassa uusia paikkoja, retkeilemässä metsissä, kokeilemassa kuntoportaita tai piipahtamassa erilaisissa tapahtumissa. Myös Tampereen nähtävyydet ja kauniit kirkot kiinnostavat, vaikka en itse uskonnollinen olekaan. Olen myös kotoilijatyyppi, ja nykyiset harrastukseni tuppaavat keskittymään aika paljon sisätiloihin. 🧶 Tykkään tehdä isoja palapelejä, askarrella, tehdä käsitöitä ja lukea. Olisi ihanaa löytää seuraa myös rauhallisempiin hetkiin – voitaisiin vaikka askarrella joulukortteja, maalata vesiväreillä, tehdä käsitöitä tai koota palapeliä yhdessä. Kaikkea ei tarvitse aina suunnitella etukäteen, vaan joskus olisi kiva vain viettää aikaa yhdessä ja höpötellä. 🥰 Olen ihan tavallinen ihminen ja viihdyn parhaiten sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa voi olla oma itsensä. Perhe ja läheiset ovat minulle tärkeitä, ja uskon lähimmäisenrakkauteen sekä siihen, että pienilläkin ystävällisillä teoilla on merkitystä. Arvostan rehellisiä ja vastavuoroisia ihmissuhteita, joissa molemmat välittävät toisistaan ja toisia kunnioitetaan. ❤️ Iällä tai sukupuolella ei ole minulle väliä – tärkeintä on, että tullaan juttuun ja viihdytään yhdessä. Etsin aitoja ystävyyssuhteita, joissa voisi jakaa niin pieniä arjen hetkiä kuin uusiakin kokemuksia ja joissa ystävyys muodostuisi ajan kanssa luontevaksi osaksi arkea. Jos tämä kuulosti yhtään omalta, laita ihmeessä viestiä! Olisi kiva tutustua. ❤️😊
Seuratoiveet
Terve, täällä sosiaalinen introvertti joka kaipaa juttuseuraa. Osaan olla kyllä varsin puheliaskin oikeassa seurassa. Aiheet laidasta laitaan kiinnostaa ja erilaiset ihmiset on kiinnostavia. Saunaillat ja hyvä ruoka on mieleinen tapa viettää aikaa ystävien seurassa. Toki muutkin aktiviteetit käy
Seuratoiveet
47v178/85 mukava, huumorintajuinen ja luotettava mies.etsin jutteluseuraa,kahville,luontopoluille,laavulle makkaranpaistoon.mielellään +50v naisen seuraa.
Seuratoiveet
Hei Etsin kaveria / seuraa Olen 29v liiketoiminta-alan jatko-opiskelija Harrastan monipuolisesti liikuntaa, kuntosalia ja urheilua Vapaa-ajalla luen kirjoja, kuuntelen musiikkia ja podcasteja sekä katson dokumentteja Pelaan myös Wii:llä ja PS5:lla urheilupelejä. Pyrin raittiuteen, mutta en kuitenkaan ole absolutisti En tupakoi, terveys ja hyvinvointi tärkeitä Olen isä, lapsi ei asu luonani enkä ole parisuhteessa Kuulun paikalliseen Ev.Lut Seurakuntaan, ja olen kristitty. Laita viestiä tai sähköpostia, jos kiinnostuit ilmoituksestani! :)
Seuratoiveet
Moi! Etsin täältä miespuolista kaveria kahdenkeskiseen tekemiseen, jutusteluun ja muuhun mukavaan yhdessäoloon. Olisi hienoa, jos olisit elämänkokemukseltasi minua vanhempi, esimerkiksi +45 v, ja kiinnostunut tutustumaan rauhassa ja rennolla otteella. Pidän leffoista, lenkkeilystä/urheilusta, saunomisesta, kirjoista ja erilaisista kulttuurijutuista. Innostun helposti uusista asioista ja tykkään kokeilla kaikenlaista, kun seura on hyvää. Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen ovat myös minulle tärkeitä. Toivon että olet ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen, avoin ja luotettava tyyppi, jonka kanssa voi jutella niin kevyistä kuin syvemmistäkin aiheista. Jos tämä herätti kiinnostusta, laita rohkeasti viestiä ja kerro itsestäsi ja millaiset asiat sinua innostaa.
Seuratoiveet
Tylsän arjen omaava, parisuhteessa oleva mies hakee uusia kavereita ja miksei ystäviäkin. 😄 Luonnossa hengailu, lenkkeily, pyöräily, rento urheilu ja ihan vain kahvitteluhetket ovat lähellä sydäntä 🥰 Arki menee aika rutiininomaisesti, joten autatko sä muuttamaan sitä vähemmän rutiinimaiseksi? 😊 Jos yhtään kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä sukupuoleen katsomatta, niin keksitään jotain kivaa tekemistä! 😁 Ps. Auto kulkee vaikka polttoaineet ovatkin kalliita😊
Seuratoiveet
Heipähei. Oon rauhallinen introvertti 42v mies Lapualta ja kaipailen kaveria jutusteluun, ajanviettoon ja harrastusten pariin. Harrastelen frisbeegolfia, lenkkeilyä, pyöräilyä ja jousiammuntaa. Muita mielenkiinnon kohteita on pc-pelit, palapelit, scifi- ja fantasialeffat, -kirjat ja -sarjat, ajattelu- ja tunnetaitojen kehitys yms. ja henkinen kehitys, tieteen kehityksen seuraaminen sekä luonnossa samoilu. Sopivassa seurassa sitä mielellään käy myös vaikka teatterissa, museoissa, kirppistelemässä, kansallispuistoissa ja kaupunkimatkoilla. Auto löytyy niin pystyy kulkemaan kauempanakin jos haluu nähä livenä ja käyn Ilmajoella töis niin siel suunnil on helppo poiketa. Ilmoitus ei vanhene 🙂
Seuratoiveet
Hei, Etsin ystäviä ja kirjekavereita ympäri Suomea. Itse olen 41.v lapseton nainen Tampereelta. Harrastan uintia, ulkoilua, pyöräilyä ja maalaamista. Pidän eläimistä, puutarhanhoidosta, luonnossa liikkumisesta, matkustelusta, rannalla olosta ja kesästä. Tykkään käydä kahviloissa, ravintoloissa ja shoppailemassa. Olen melko sosiaalinen, rauhallinen, suvaitsevainen ja kuuntelijatyyppiä. Kirjoittele, jos tahdot tutustua. Ps. Tämä ei ole deitti-ilmoitus, olen parisuhteessa.
Seuratoiveet
Hellou! Täällä kirjottelee 26-vuotias mies Lahdesta. Etsinnässä kaveri/kavereita joiden kanssa viettää aikaa, keskustella ja tehdä mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Arkipäivät menee töissä, mutta illat ja viikonloput on pitkälti tyhjää. Vapaa-aika koostuu useammasta harrastuksesta. Suurimpana videopelit (etenkin RDR2 ja muut hyvät story mode pelit, oon tosin avoin pelailemaan mitä vaan), kalastus, luontopoluilla käyminen ja kävelyt. Lisäksi tykkään kirjoittaa ja välillä myös tuottaa omaa musiikkia. Muita mielenkiinnon kohteita on mm. Rubikin kuutio, musiikin kuuntelu (rock/metalli lempparit, mutta kaikki menee), hajuvedet ja harvinaisen huonojen TikTokkien kattominen. Luonteeltani oon aika introvertti, mutta jos keskustelun aiheena on yhteinen mielenkiinnon kohde, niin juttua lähtee tarvittaessa todella paljon. Muuten aika perinteinen keissi eli mitä paremmin tuntee, sitä enemmän lähtee juttua. Ois mahtavaa jos löytyis suht saman henkistä porukkaa omasta ikäryhmästä! Mikäli kuulostaa siltä että meillä ois jotain yhteistä, niin laita ihmeessä viestä.
Seuratoiveet
Moi! Olisi kiva löytää 20-30v kaveri. Sukupuolella ei ole väliä. Toivoisin että voitaisiin jossain kohtaa nähdä livenä.
Seuratoiveet
Moikka, kaipaan ystävää, jonka kanssa vaikkapa kahvitella, kokeilla ravintoloita, seuraksi erilaisille kursseille kokkailusta käsitöihin, teatteriin, museoihin ja näyttelyihin, kävelylle. Mitä kaikkea nyt keksittäisiinkään! Tykkään myös matkustella ja olisihan sekin hauskaa kaverin kanssa! Olen 45v, vapaaehtoisesti lapseton nainen. Oon puhelias ja avoin, aika hauskaa seuraa :). Teen työtä, josta tykkään tosi paljon, vapaa-aikaa viettäisin mielelläni enemmän kivassa ystäväseurassa. En etsi treffiseuraa enkä parisuhdetta, vaan ainoastaan uusia ystäviä. Ensisijaisesti naispuolisia sellaisia :).
Seuratoiveet
Helou! Oon 28-vuotias töissä käyvä oululainen mies. Viime aikoina on tuntunut, että ois kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää kavereita, joiden kanssa vois viettää aikaa ja keksiä kaikenlaista tekemistä. Ois mukava löytää joku tai vaikka muutamakin tyyppi, joiden kanssa vois hengailla, ulkoilla, pelata lautapelejä tai tehdä ihan mitä vaan hauskaa tulee mieleen. Tykkään erityisesti sellasista kaverisuhteista, joissa voi sekä höpötellä kaikenlaista että vaan viettää aikaa ilman sen kummempaa ohjelmaa. Luonteeltani oon rauhallinen ja huumorintajuinen, vaikkakin alkuun ehkä vähän ujo ja hiljanen. Kun tutustutaan paremmin, niin mullakin kyllä juttua riittää. Oon myös aika pohdiskeleva tyyppi ja kun tutustuu vähän paremmin, niin tykkään keskustella vähän syvällisemmistäkin aiheista, mutta en ota elämää kuitenkaan liian vakavasti. Mun juttuja on mm. jääkiekon seuraaminen, musiikin kuuntelu, ulkoilu, lenkkeily, lautapelit, pakohuoneet, sarjat ja silloin tällöin myös kokkailu tai leipominen. Lisäksi tulee välillä innostuttua vähän milloin mistäkin, joten uusien juttujen kokeileminenkin kiinnostaa. Baari-iltoihin musta ei todennäköisesti saa seuraa, mutta melkein kaikkeen muuhun kyllä! Etsin kavereita sukupuolesta tai paikkakunnasta riippumatta. Jos satut asumaan lähempänä, ois kiva jossain vaiheessa nähdä myös ihan livenä, jos kemiat kohtaa :D Jos oot itsekin kaipaillut uusia tuttavuuksia, lautapeliseuraa tai ihan vaan ihmistä, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia, niin laita ihmeessä viestiä :D
Seuratoiveet
Hei. Täällä olis savuton ja alkoton aikuisten lasten äiti uteliaana ja kiinnostuneena löytämään mukavia ystäviä naisista kuin miehistäkin erilaisiin harrasteisiin tai ei nyt aina tarvitse mitään ihmeitä tehdäkkään voi ottaa myös ihan rennostikin koti-iltoihinkin seuraa. Elokuviin, teattereihin,tansseihin, kuntosalille, vesijumppaan, mailapelejä, kävelylle sekä ihan peli-iltoja viettämään mitä sitten keksitään ja mihin ennenkaikkea innostutaan mutta ei hampaat irvessä vaan rennolla asenteella. Postia odotellen ja tutustumaan jutustelemaan kahvikupposen äärelle tai kävelylenkille kuulostelemaan kemioiden ja mielenkiintojen yhteensopivuutta rohkeasti yhteyttä.
Seuratoiveet
Hei! Urheilullinen koulutettu mies etsii hyvää keskusteluseuraa. Osaan kuunnella ja olisi kiva löytää nainen, joka on samassa tilanteessa…
Seuratoiveet
Heissan! Kaipaan kaveria liikunta- ja kulttuurijuttuihin pari vuotta sitten takaisin Jklään muuttaneena. Iällä ja sukupuolella ei niin väliä, kunhan olet huumorintajuinen ja luotettava ihminen sekä kiinnostunut jakamaan asioita ja kokemuksia, mieluiten alkututustumisen jälkeen kasvokkain ja ystävystyen. Päivittäiset kävelylenkit, kuntosali ja pilates ovat pitäneet hyvässä kunnossa ja monenlaiset kiinnostavat asiat pitävät mielen virkeänä. Museokorttiseura ja tapahtumakaverikin olisi kiva juttu tai päiväretkelle lähtijä. Laitapa viestiä, jos yhtään kolahti ☺️
Seuratoiveet
Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.