Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

167 ilmoitusta

  • Olen 43-vuotias vuoroviikkoäiti ja aktiivisen pentukoiran omistaja. Lapseni ovat alakouluikäisiä ja toinen heistä on erityislapsi. Harmikseni lapsettomat (parilliset) viikot menevät ristiin ystävieni kanssa ja monet ovat parisuhteissaan tiiviisti, joten etsin nyt uusia kavereita elämääni. Olen helposti lähestyttävä, spontaani ja kiinnostunut keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa ja laajentamaan omaa maailmakuvaani. Minua kiinnostavat laajasti erilaiset asiat vaikkapa sijoittamisesta luonnossa retkeilyyn ja uusien asioiden oppimiseen. Olisi ihanaa löytää seuraa (koira)lenkkeilyyn, liikuntaan, teatteriin, keikoille, museoihin, kahville, pienille matkoille tai vaikkapa välillä myös yöelämää viettämään. Olen avoinna myös uusille harrastuksille! Asun Koillis-Helsingissä, mutta valmis laajentamaan reviiriä. :-)

    Lue koko ilmoitus
  • Olemme 61 ja 64 vuotiaat nais ja miesimmeiset 😁 ja kaipaisimme meille molemmille uusia ystäviä, eli siis ystäväpariskuntaa. Joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia, jakaa arkea ja juhlaa, iloja ja suruja. Vanhat ystävät kun on aika ja maailma vienyt kenet minnekin ja vaikka viihdymmekin hyvin toistemme seurassa, niin joskus todella kaipaisimme uutta näkökulmaa ja uusia ajatuksia ja ehkä harrastuksiakin. Olemme aktiivisia, iloisia, huumorintajuisia ja tyytyväisiä elämäämme. Lapset ovat aikuisia ja nyt olisi juuri oikea hetki löytää uusia ystäviä aikaa viettämään vaikkapa mökkeillen, matkustellen tai ihan vain iltaa istuen ja jutellen 😊 Harrastamme siis mökkeilyä, matkustelua, kävelylenkkejä, pyöräilyä, uintia, luonnossa liikkumista, matkailuautoilua, vähän kalastamista yms. Ei tarvitse olla samoja harrastuksia 🙂 Jos yhtään nappasi meihin tutustua, niin laittakaahan viestiä tulemaan 😊👍

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 20-vuotias nainen Helsingistä ja etsin uusia tuttavuuksia ja oikeita ystäviä niin miehiä kuin naisia ja iällä ei ole itselle mitään merkitystä. Olen avoin ja huumorintajuinen ja kaipaan ystäviä esimerkiksi kahville, kävelylle ja ulkonakin tulee käytyä joskus viikonloppuisin. Eläimet tosi lähellä sydäntä. Laita viestiä jos oot oikeesti kiinnostunut tutustumaan ja viettämään aikaa yhdessä eikä vain satunnaisia "Moi" viestejä kiitos

    Lue koko ilmoitus
  • Tulevaisuus Itä-Uudellamaalla (vielä muualla). Ystävää etsin sieltä suunnalta,myös Kymenlaakso/Päijät-Häme. Olen rauhallinen,empaattinen,keskustelutaitoinen,omasta kunostani huolta pitävä,työelämässä oleva ja mummo. Viihdyn luonnossa retkillä,kävellen,pyöräillen,hiihtäen.Marja-ja sienimetsissä.Joskus vaan katsellen ja kuunnellen luonnon ihmeitä. Lavatanssit/tanssikurssit kuuluvat myös harrastuksiini. Myös teatterit,elokuvat,konsertit,kirppikset yms.kiinnostavat. Olen savuton ja lähes alkoton,joten baarit/terassit ei ole minua varten. Olen myös kiinnostunut kokemaan/näkemään jotain itselleni uutta.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen rauhallinen, sosiaalinen ja puhelias sekä huumorintajuinen suomalainen mies 61 v täyttänyt ja etsin mukavaa rehellistä kaveria naisesta ikäharukasta 45-65 kenen kanssa jutella ja tehdä kaikkia mukavia tekemisiä yhdessä niinkun käydä: teatterissa, leffoissa, museoissa, ulkona syömässä, kirpiksissä, tai mitä kiinnostaa hetken hetkessä. Että ota vaan rohkeesti yhteyttä niin tutustutaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin uusia ystäviä. Olen 28-vuotias korkeasti koulutettu nainen ja muuttanut juuri Kuopioon. Rakastan taidetta ja toivoisin seuraa keskusteluun, elokuviin, taidegallerioihin, teatteriin yms. Harrastan filosofiaa ja pitkät, innostuvat keskustelut ovat minulle mielekkäitä. Minua kiinnostavat myös lenkkipolut sekä kaikenlainen urheilu. Joukkuelajeista en tiedä mitään, mutta lähden mielelläni potkimaan tai lyömään palloa, kiipeilemään tai vaikkapa pariakroilemaan. Ystävilleni minulla ei ole kummempia vaatimuksia. Kiitos kun luit ilmoitukseni ja mukavaa jos laitat viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystäväksi jalat maassa olevaa naista, jonka kanssa voi käydä kahviloissa, syömässä, museoissa, leffassa ja ehkä lasillisellakin. Tässä viidenkympin rajapyykin ylitettyäni ja yhden pidemmän kiirejakson jälkeen olen havahtunut siihen, että ystäväni ovat joko muuttaneet pois Helsingistä tai hurahtaneet rokotedenialismiin tms. salaliittoteorioihin. Olen työelämässä mukana siisteissä sisätöissä ja olen naimisissa. Luotan viranomaisiin ja demokraattiseen yhteiskuntaan ja jatkuvasti kehittyvään tieteeseen. Harrastan ilmeisesti eniten töitä, mutta hyvänä kakkosena tulee lukeminen ja uinti sekä ulkoilu. Laita viestiä, niin keksitään yhteistä tekemistä!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon vm -92, Pirkanmaalta kotoisin, lastenohjaaja ammatiltani. Tykkään mm.: Teatterista, musiikksta, lapsista ja eläimistä. Miespuolisia kavereita ei koskaan ole ollut, tai no on ollut yksi lapsuudessa Naispuolisia on ollut, mutta läheisempiä hyvin vähän. MUTTA ei ole väliä mitä sukupuolta edustat. Eli etsin KAVEREITA, koska niitä ei ole ikinä liikaa. En etsi täältä parisuhdetta, joten sellaiset "hakemukset" voi jättää välistä.. Perusluonteeltani oon: - iloinen - sosiaalinen - puhelias - lapsenmielinen Olisi kiva saada kaveria kirppareille, Vapriikkiin, Muumimuseoon, teatteriin, vesijuoksemaan, hengailuun ja moneen muuhun.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi olen 32 v nainen. Asun Helsingissä. Olen aika yksinäinen, tein elämän Muutoksen viime vuonna ja nyt on ollut tosi raskasta. Ei ole kavereita mitä mulla aina on ollut. Koska olen ihminen joka aina auta toisia ja siinä tapauksessa mut on käytetty hyväksi. Tykkään ulkoilua ja uimisesta. Lähte kahville ja tanssimaan. En polta tai juo. Minulla on siltikin hauska ilman alkoholia. Olen tosi hyvää kuuntelemaan. Olen naimisissa mut mun mies ei ole tällä hetkellä Suomessa. Kiitos 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Eli oon 22 v pirkanmaanlainen tyttö,joka etsii kavereita.Asun poikaystäväni kanssa avoliitossa,joten olen varattu/enkä etsi kumppania.Harratuksiini kuuluu pianonsoitto ja eläimet.Katselen aika paljon nykyään yotubea ja erilaisia leffoja ja Joitakin sarjoja.Fanitan ainakin Harry potteria ja salkkareita......Tykkään myös erillaisista aktiviteeteistä kuten uiminen tennis keilaus jne.En käytä ollenkaan alkoholia tupakkaa tai muitakaan päihteitä joten baariin musta ei ole seuraksi.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 37-vuotias nainen ja onnellisesti pitkässä parisuhteessa. Etsin seuraa sukupuolesta riippumatta, mutta myönnän tulevani yleensä paremmin juttuun miesten kanssa. Ilomielin ystävystyn myös naisiin, jotka ymmärtävät miesten seurassa viihtyvää naista :) Olen positiivinen, asiakeskeinen ja rationaalinen ihminen, ilmaisen asiat rehellisesti mutta diplomaattisesti ja empaattisesti. Tykkään keskustella monimutkaisista ja vaikeista asioista mutta myös viljelen mustaa tai muuten vain huonoa huumoria. Seksuaalisella suuntautumisella, parisuhdestatuksella tai syntyperälläsi ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että olet reipas, avoin ja luotettava ihminen, jolle pelkkä TV, puhelin ja tietokone eivät riitä virikkeiksi. Foliohattuilu ja yleinen tiede- ja teknologiavastaisuus eivät nappaa. Puhdas luonto on minulle tärkeä arvo, ja teen pieniä tekoja sen suojelemiseksi roskia keräämällä ja kuluttamalla käyttötavarani ja vaatteeni loppuun asti. En ole polittinen, enkä valitse ystäviäni poliittisten/eettisten näkemysten tai ruokavalion perusteella. Puuhastelen kaiken näköistä: - Harrastan monipuolista retkeilyä niin vuoristossa kuin merellä. Olen luonnonhelmassa viikon tai pari, jos saan töistä riittävästi lomaa. Viikonloput olen usein metsässä, ellei Helsingissä ole tähdellistä tekemistä juuri silloin - Touhuan käsilläni: tekstiilityöt, puutyöt, puutarhatyöt, savityöt, akvarellit ja polkupyörien korjausta ja tuunausta - Tykkään oppia uusia kieliä ja taitoja, reppureissaan ja majoitan reppureissareita, käyn museoissa ja taidegallerioissa, keikoilla ja roadtripeillä. - Laadukkaat ruokaravintolat ja leppoisat kahvilat ovat mieleen - Laitesukellan ja vapaasukellan - Haaveilen pitkästä purjehdusreissusta ja elämästä purjeveneessä joskus kaukana tulevaisuudessa. Lyhyitä purjehduksia ja purjelautailua tiedossa ennen haaveen toteutumista. - Katselen mielelläni erilaisia historiasta ja luonnosta kertovia dokumentteja - Haluaisin oppia soittamaan saksofonia mutta olen musikaalisesti pahvi.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi vaan kaikille. Etsiskelen itselleni uintiseuraa, joko uimahalliin tai rannalle. Tykkään myös snorklata. Olisi kiva esimerkiksi saunassa jutella syntyjä syviä. Oulussa käyn enimmäkeen Raatin ja Raksilan uimahalleissa ja kesällä tietysti Nallikarissa ja lähialueen muilla uimarannoilla. Jos uintiharrastus/seura kiinnostaa, laita rohkeasti viestiä. Olen 36 vuotias avoin ja seurallinen ihminen.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Etsin pääkaupungin alueelta lounas ja kahvilanseuraa. Ei sen kummempaa. Olen puhelias 36 vuotinen mies Ruotsista. Olen tehnyt etätyötä nyt melkein kaksi vuotta ja muutin ennen sitä Oulusta Helsinkiin, niin kaveripiiri olis kiva laajentaja täälläpäin. Vapaaikana olen ennen pelannut paljon tietokonepelejä mutta olen vaihtamassa muihin harrastuksiin kuin maalaus, urheilu ja nörttihommia kuten Lego! Minulla on varaa käydä kurseissä niin jos haluat niin voidaan kokeilla juttuja yhdessä. Sen lisäksi minulla on kokemusta vaikeista elämäntilanteista niin ei kovin paljon hämmentää. Pystyn puhumaan kaikesta :) Suomenkielentaidot ei ole 100% vielä mutta puhun myös englantia ja ruotsia.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, oon 22v ja hauskaa ja menevää seuraa ja lähen spontaanisti mihi vaa mukaan. Tykkään mm. leffoista, tenniksestä, uimisesta, lenkkeilystä, lautapeleistä, matkailusta, shoppailusta ja tykkään käydä yksillä/useemmilla tai kahvilla. Oon alunperin Helsingistä mut oon muuttanut opintojen perässä Poriin 3v sitten. Opiskelen kauppatieteitä. Etin kavereita, jotka ehtii/jaksaa nähdä usein ja tykkää tehdä kaikenlaista, joilta löytyy huumorintajua ja joille voi puhua avoimesti asioista. Laita viestiä :) ig jasminshhh

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Olen hetken aikaa empinyt, mikä olisi hyvä alusta etsiä kaveria ja nyt päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Hui. Sosiaalinen meininkini on kaventunut viime vuosina ja tuntuu siltä, että ystävien oravanpyörät rullaavat eri tahtiin omani kanssa. Varsinkin spontaanimmat kohtaamiset ovat jääneet vähiin. Kaipaan seuraa esimerkiksi elokuviin, juoksulenkille, kävelyille.. - tai ehdota muuta ☝️😆 Tuntuu luonnottomalta mainostaa itseä tietynlaisena ihmisenä, tutustutaan ja tee omat tulkintasi. Lupaan olla utelias ja luotettava. Toivon ystävyydeltä vastavuoroisuutta ja suoruutta. Olisi huippusattuma, jos et asuisi älyttömän kaukana. ...aloitetaan viestien vaihdolla! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • hei olen näkövammainen 35 vuotias luotettava mukava huumorintajuinen ja kristitty nainen Tampereelta toiveena olisi löytää uskova ystävä jonka kanssa vaikka käydä seurakunnassa tapahtumissa kuuntelen radiodeitä ja käyn näkövammaisten uskovien tapahtumissa ottakaa ystävät yhteyttä sekä miehet että naiset saa ottaa yhteytt

    Lue koko ilmoitus
  • 25 v. peruspositiivinen vasta Turkuun muuttanut tallaaja etsii ihmisiä ympärilleen. Olisitko osa ystäväpiiriäni uudessa kaupungissa? Asioita, joista pidän ovat mm. vegaaninen ruoka, luonnossa liikkuminen, teatteri, laulaminen, tanssahtelu, eläimet, poikaystäväni, virkkaaminen, ulkoilu, lukeminen (sillon kun keskittymiskyky riittää!) ja näköjään nykyään historiallisen meiningin leffat/sarjat. Nautin eniten ajanvietosta sellasten ihmisten kanssa, joiden kanssa mun sisäinen lapsi saa tulla ulos. Piirretään yhdessä, mennään metsään pomppimaan, kiivetään korkealle ihmettelemään maisemia... Toiveena olisi, että sulla olisi myös positiivinen elämänasenne ja kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan <3 En jaksa valittaa ja vatvoa, taikka puhua pahaa, enkä kaipaa sellaista energiaa elämääni. Mulle tärkeää on myös kehopositiivisuus! Jos sinä ja kumppanisi/kaverisi haluatte viettää aikaa porukassa, voin ottaa myös poikaystävän mukaan ja voidaan viettää vaikka lautapeli-iltaa tai syödä yhdessä :) Ota rohkeasti yhteyttä! P.S. Jos etsit/tiedät jonkun joka etsii miespuolista kaveria, mun poikaystävää kiinnostaa kokkaus, veitset, käyttöesineiden valmistaminen nahasta, retkeily, grillaus, riippumatossa loikoilu, xbox pelit, kesäillan pieni olut/viini. Puhuthan hänen kanssaan englantia tai ranskaa :) Laita mulle viestiä niin välitän tiedot hänelle!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen 56-vuotias nainen joka kaipaa ystäviä elämäänsä. Olen elämäniloinen sekä syvällinen ihminen samassa paketissa. Luonnollinen raitis elämä viehättää minua. Elämäntilanteeni muuttui ja kaipaan uusia ihmisiä elämääni. Hyväksyn erilaisuuden ihmisissä, mutta en tahallista vääryyttä toista kohtaan. Pidän tanssimisesta, pyöräilystä, teatterista, erilaista tapahtumista, konserteista, juttelemisesta, mielenrauhasta, kirjallisuudesta ja kenties myös sinusta. Ihmisen elämä muuttuu ja ihminen sen mukana. Oletko valmis kokeilemaan natsaako meillä jutut yhteen? Perusarvoihini kuuluu kunnioittaa toista ihmistä, onhan sinulla sama arvo? Minusta ei ole kenenkään piilosuhteeksi, joten kunnioitetaan toisiamme ettei edes ehdoteta tällaista. Etsin ystäviä sekä naisista että miehistä, meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä, tehdään siitä yhdessä parempaa. Pistä viestiä tulemaan niin tutustutaan rauhassa toisiimme.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen muuttanut vuosi sitten töiden perässä Kajaaniin, eikä täällä ole vielä kovin montaa tuttua. Olisi mukava löytää kaveri, jonka kanssa nähdä vapaa-ajalla ja käydä vaikka kahvilla. Olen luonteeltani rauhallinen ja vähän hidas tutustumaan aluksi. Pidän luonnossa liikkumisesta ja kirjojen lukemisesta.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.