Monenlaiseen yhdessä tekemiseen seuraa etsin. Illanviettoon, harrastuksiin, luonnossa liikkumiseen, elokuviin ja keskusteluun. Saa ehdottaa erilaista tekemistä, monet asiat kiinnostavat.
Seuratoiveet
Liikunta, urheilu ja treenit
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
299 ilmoitusta
Monenlaiseen yhdessä tekemiseen seuraa etsin. Illanviettoon, harrastuksiin, luonnossa liikkumiseen, elokuviin ja keskusteluun. Saa ehdottaa erilaista tekemistä, monet asiat kiinnostavat.
Seuratoiveet
Heips! Täällä kirjottelee rento ja huumorintajuinen Mäntsäläläinen (jestas mikä sana) ja olisi kiva saada lähialueilta kavereita kaikennäköiseen yhdessä tekemiseen. Myös muualta Uusimaalta, välimatka ei haittaa. Ikähaarukka vois olla 23-35, mutta muutaman vuoden heitto sinne tänne ei oo niin justiinsa. :D Sukupuolella ei väliä, kaikki tänne vaan! Vapaa-aika menee pelailuun, doomscrollaamiseen, viherkasveiluun ja kaikenlaisiin käsitöihin. Virkkaus ja neulominen, maalailu, ja viimesimpänä innostuksena neulahuovutus. Ja tottakai koiriin! Oon myös aivan hvetin kova Set It Off -bändin suurkuluttaja ja se valtaakin suurta osaa meikäläisen vaatekaapin sisällöstä😳 Minulla on 2 koiraa ja olisi kiva nähdä esim. koirapuisto/-metsä tekemisissä, mutta ehdoton vaatimus ei ole. Kunhan tykkäät koirista🫶 Voidaan mennä vaikka kirppikselle, kahville, elokuviin, kävelylenkille tai vaikka jommankumman kotiin hengailemaan. Jos tykkäät peleistä niin voidaan myös pelata jotain yhteispeliä tai kattella kun toinen pelaa. Myös lautapelit käy! Tai kokeillaan saatasko tehtyä palapeli valmiiksi yhdessä illassa. Innostun kaikenlaisesta tutusta sekä uudesta tekemisestä, mutta olen alkoholiton ja savuton joten näihin tekemisiin minua ei saa houkuteltua. Tulen melkolailla kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, mutta toivoisin kaveruudelta vastavuoroisuutta. Mun kanssa saa olla just sellanen kuin on, saa pulputella vaikka tunteja mielenkiinnonkohteista tai sitten lähetellä tiktokkeja puolin ja toisin. :D Viestittelyssä tykkäänkin semmosesta satunnaisesta "kato minkälaisen kiven näin tänään" jutuista kuten myös pitkään kestävista syvällisistä mietinnöistä. Laita viestiä ja katotaan jos meillä lähtis juttu sujuun ja tutustutaan! Instagramissa oon aktiivisin, mutta muitakin potentiaalisia alustoja voi kysellä. Ilmoitus ei vanhene.
Seuratoiveet
Hei, Etsin ystäviä ja kirjekavereita ympäri Suomea. Itse olen 41.v lapseton nainen Tampereelta. Harrastan uintia, ulkoilua, pyöräilyä ja maalaamista. Pidän eläimistä, puutarhanhoidosta, luonnossa liikkumisesta, matkustelusta, rannalla olosta ja kesästä. Tykkään käydä kahviloissa, ravintoloissa ja shoppailemassa. Olen melko sosiaalinen, rauhallinen, suvaitsevainen ja kuuntelijatyyppiä. Kirjoittele, jos tahdot tutustua. Ps. Tämä ei ole deitti-ilmoitus, olen parisuhteessa.
Seuratoiveet
Oon muuttamassa Vantaalle ja etsiskelen seuraa ihan mihin vaan töiden jälkeen ja viikonlopuille. Tärkeintä on että tullaan toimeen niin sen jälkeen voidaan tehdä mitä sillä hetkellä mieli haluaa. Baari illoissa viihdyn mieluiten rauhallisemmissa paikoissa, enkä niinkään tykkää juoda "känniä" mutta yksillä tai kaksilla on ihan kiva käydä silloin tällöin. Pidän itse lautapeleistä, musiikista (niin kuuntelu kuin soittaminen), syvistä keskusteluista ja asioista jotka vaatii käden taitoa (remppaaminen, projektit, yms.). Ois myös kiva löytää joku harrastus johon humahtaa 100% tällä hetkellä omat harrastukset kuten laskettelu ja kelkkailu on näillä leveyspiireillä vähän hankalaa 😅 otahan yhteyttä jos on tekemisen/seuran puutetta niin keksitään jotaki!
Seuratoiveet
Hei. Täällä olis savuton ja alkoton aikuisten lasten äiti uteliaana ja kiinnostuneena löytämään mukavia ystäviä naisista kuin miehistäkin erilaisiin harrasteisiin tai ei nyt aina tarvitse mitään ihmeitä tehdäkkään voi ottaa myös ihan rennostikin koti-iltoihinkin seuraa. Elokuviin, teattereihin,tansseihin, kuntosalille, vesijumppaan, mailapelejä, kävelylle sekä ihan peli-iltoja viettämään mitä sitten keksitään ja mihin ennenkaikkea innostutaan mutta ei hampaat irvessä vaan rennolla asenteella. Postia odotellen ja tutustumaan jutustelemaan kahvikupposen äärelle tai kävelylenkille kuulostelemaan kemioiden ja mielenkiintojen yhteensopivuutta rohkeasti yhteyttä.
Seuratoiveet
Moi 33 v vähän introvertti ja ujo mies Porista etsii naispuolista ystävää. Tykkään harrastaa piirtää omia sarjakuvia, pelata konsolipelejä sekä käydä kävelylenkillä sekä tulee katsottua elokuvia 🙂 Olen päihteetön mies jos ei haittaa. Toivoisin ystävää Porin alueelta. Jos kiinnostaa niin viestiä voi laittaa🙂
Seuratoiveet
Hellou! :) Täällä kirjoittelee 26-vuotias nainen Vaasasta. Uusia tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita täältä etsin, joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa. Oon itse työelämässä, mutta iltapäivät on aina vapaita ja niihin seura ei olis lainkaan pahitteeks 😊. Tykkään käydä kävelylenkeillä koiran kanssa, käydä kattomassa uusimmat leffat teatterissa. Toisinaan ihan vaan sängyssä makoilu musiikkia kuunnellen on parasta mitä voi tehdä. Musta saa seuraa oikeastaan ihan mihin vaan. Ihmisenä oon tällänen empaattinen ja toisia kunnioittava. Pyrin aina pitämään hyvää fiilistä yllä. Yhteyttä saa siis ottaa, ei haittaa vaikka olisit kauempaakin. Pelkkä kirjoittelu kelpaa myös 😌 Ja onhan toki junakin keksitty jos haluaa tavata.
Seuratoiveet
Reilu nelikymppinen introvertti etsii samanhenkistä seuraa. Viihdyn paremmin kahdestaan kuin isossa porukassa, enkä kaipaa jatkuvasti menoa tai ohjelmaa. Tykkään luonnosta, metsästä, sateesta, kauhuleffoista ja -kirjoista, vähän oudosta ja kuivasta huumorista ja siitä että toisen seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Kahvi, kävely, leffa, yksillä käynti, joku pieni reissu tai ihan vaan viestittely toimii hyvin. En etsi bilekaveria enkä ihmistä jonka kanssa pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain. Olis kiva löytää joku, jonka kanssa juttu kulkee luontevasti, voi nauraa ihan typerille asioille ja välillä puhua vähän syvällisempiäkin 😊
Seuratoiveet
Moikka! Oon 19-vuotias mies Espoosta ja etsimässä samanhenkistä kaveria, joka olisi kiinnostunut näkemään välillä IRL ja ehkä myös pelaamaan videopelejä koneella. Tärkeintä minulle ystävyydessä on se, että ei tarvitsisi esittää mitään ja saisi molemmat olla omia itsejään rehellisesti. Mulla on Nepsy-piirteitä, joten keskustelut menevät välillä syvempiin suuntiin. Mikäli tämä ilmoitus sai sinut kiinnostumaan niin ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan sitten siellä lisää. Mun snäppi on: hypertumppa
Seuratoiveet
Oon 35v mies Jyväskylästä. Oon töissä varastossa. Harrastan lähinnä tietokoneella pelaamista (wow ja gta), välillä soitan kitaraa, pyöräilen aktiviisesti, kesällä tykkään touhuta mökillä, autojen rassaus myös kiinnostaa jonkin verran. Etsin kaveria kävelylle, pyöräilyyn, tapahtumiin, keikoille, syömässäkin voisi käydä yhdessä. Jotain urheilulajia voisi myös harrastaa yhdessä. Etsin suunnilleen samanikäistä kaveria lähialueelta. Myös joku viestittelykaveri jostain päin suomea ois kiva. Laita viestiä niin tutustutaan 🙂
Seuratoiveet
Hei! Olen 32-vuotias mies ja olen kotoisin Bangladeshista. Olen asunut Lappeenrannassa noin kolme vuotta. Pidän kovasti Suomen kulttuurista ja haluaisin oppia puhumaan ja kirjoittamaan suomea paremmin. Etsin itselleni kirjekaveria tai juttukaveria chatteihin, jotta voisin harjoitella kieltä. Suomen kieleni ei ole vielä täydellistä, mutta yritän parhaani! Olen onnellisesti naimisissa, joten etsin puhtaasti vain ystävää. Olen erittäin hyvä kuuntelija. Voit vapaasti jakaa kanssani päiväsi tapahtumia, sekä iloisia että surullisia tarinoita. Vapaa-ajallani käyn mielelläni kuntosalilla ja tykkään rullaluistella, joten voimme jutella vaikka niistä. Sukupuolellasi ei ole minulle mitään väliä. Koska olen itse jo hieman vanhempi, toivon kuitenkin, että olet yli 18-vuotias. Laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Löytyskö täältä uusia kavereita :) Oon 24-vuotias nainen Lappeenrannasta. Etsin uusia tuttavuuksia, ei väliä mistäpäin ja millanen oot😊 Luonteeltani oon rauhallinen, luotettava ja kaikenlainen huumori uppoo. Alussa vähän ujo. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia oopperaa lukuunottamatta. Pari lävistystä löytyy myös. Pukeudun mustiin/tummiin vaatteisiin koska voin😀 Olen myös Disney- ja muumilapsi Vapaa-aika kuluu ulkoillessa, valokuvatessa ja animen katsomisessa ja välillä pelien parissa. Rakastan kaikkea kauhujuttuja, oli ne sittten pelejä, leffoja tai paranormaaleja asioita. Oon lähiaikoina kiinnostunu kunnolla cossaamisesta ja olis kiva löytää ihmisiä joilta sais vinkkejä ja miksei voitais yhdessä käydä coneissakin. Tykkään kanssa tutkia uusia paikkoja, matkustaa ja käydä kahvilla ja vaellella luonnossa😀 Miu kans voi puhuu mistä vaa😊 Jos ikähaarukkaa pitää rajata niin 18-30 väli, mut ei oo niin nuukaa. Jos juttua riittää nii voidaa jutella discord/sc/ig:ssä :))
Seuratoiveet
Hei! Urheilullinen koulutettu mies etsii hyvää keskusteluseuraa. Osaan kuunnella ja olisi kiva löytää nainen, joka on samassa tilanteessa…
Seuratoiveet
Tämmöne omanlaisesa hieman autistinen ihminen kattomas josko sitä täältä vähän lisäsisältöö elämään löytyis. Oon aika rauhallinen, mukava ja haaska. Tällä hetkellä päivät on kohtuu tasapaksuja, koneella oleilua, pelailua, musisointii, musiikin kuuntelua, lenkkeilyy ja arjest selviytymist. Tykkään videopeleist aika laajasti mut lemppareit on rpg, farming/life sim, roguelite pelit. Pelaan pc:llä ja switch 2:lla. Musiikki on myös tärkee osa elämää. Rummut on ykkös soitin, mut tykkään silloin tällöin kokeilla vähä muitaki soittimii. Koneella tulee myös tehtyy musaa kun inspiraatio iskee. Musiikkigenreistä eniten tykkään j-pop ja j-rock mut hyvin laajasti musiikkiakin pystyn kuuntelemaan. Muita lievempiä mielenkiinnonkohteita on urheilu, kielet ja kulttuurit. Etinnässä ois siis ihmisii jotka ois ehkä noin about saman ikäsii(+-10v) ja joil ois ehkä jotai samoi mielenkiinnonkohteit mut ei oo nii justiisa. Ite tykkään käyttää discordii chattaamiseen mut muutki vaihtoehot on toteutettavissa.
Seuratoiveet
Helou! 👋 Oon rento, suorapuheinen, luova ja avoin perheellinen ukko. Huono huumori on vahvasti läsnä ja välillä mennään aika synkissäkin vesissä, mutta kaikkea ei kannata ottaa ihan niin vakavasti 😄 Arvostan ihmisissä aitoutta, huumorintajua ja sitä, ettei tarvitse esittää mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Vapaa-aika pyörii aika monen jutun ympärillä. Urheilu kiinnostaa melkein muodossa kuin muodossa, mutta erityisesti kamppailulajit on lähellä sydäntä. Vastapainoksi tulee sitten hakattua videopelejä aivan liian monta tuntia ja kuunneltua musiikkia laidasta laitaan pääasiassa örinä märinä metallia, teknojytkettä ja kaikkea siltä väliltä. Keikoille, festareille, lenkille, kahville, kaljalle tai vaikka ihan vaan sohvalle paskaa läppää heittämään lähden mielelläni. Ei tarvitse olla samanlainen kuin minä, eikä kaikkien kiinnostuksenkohteiden tarvitse osua yksiin. Riittää, että juttu kulkee ja seura tuntuu hyvältä. Jos kaipaat kaveria, jonka kanssa voi puhua yhtä hyvin elämän syvällisistä asioista kuin siitä, miksi joku täysin turha asia vei taas kuus tuntia elämästä, niin laita viestiä! Katsotaan sitten löytyykö yhteinen sävel pelilinjoilta, lenkkipolulta, keikalta tai vaikka kahvikupin ääreltä ☕
Seuratoiveet
Olis kiva löytää joku, jonka kanssa voi jutella kaikenlaista maan ja taivaan väliltä ilman suorittamista. Kahville, kävelylle, leffaan, lautapeleihin, keikalle tai ihan vaan parantamaan maailmaa. Huumori saa olla vähän omituistakin, ja keskustelu mielellään muutakin kuin säätä ja työkiireitä. Oon utelias ja ehkä vähän liiankin helposti innostuva tyyppi. Tykkään luonnosta, liikunnasta, musiikista ja hyvästä seurasta. Ei tässä mitään väkisin väännetä, jos juttu luistaa, katsotaan mihin se johtaa. 😊
Seuratoiveet
Hi! I'm 29 years old and living in Finland. I'm looking to make new friends, not a romantic relationship. I'd love to grab a coffee, go for a walk, explore new places, or just have a good conversation. I'm also learning Finnish and would love to practice with native speakers or anyone interested. I'm friendly, easygoing, and always happy to meet new people. If this sounds interesting, feel free to message me! 😊
Seuratoiveet
Olen 58-vuotias nainen Kouvolasta, ja huomasin, että kalenterissani olisi juuri sopivasti tilaa yhdelle tai useammallekin uudelle ystävälle. En etsi parisuhdetta tai elämänmullistuksia, vaan mutkatonta, huumorintajuista ja luotettavaa kaveria, jonka kanssa voisi jakaa tavallisia, mukavia hetkiä. Pidän mm. teatterista, konserteista, näyttelyistä, museoista. Jos asut Kouvolan nurkilla, osaat ottaa elämän sopivan rennosti etkä pelästy pientä sarkasmia, niin laita viestiä!
Seuratoiveet
Moikka! 41v nainen etsii uusia ystäviä elämäänsä. Lapset alkaa olla kaikki sen ikäisiä ettei äitiä enää niin kaivata ja puolison lisäksi olisi kiva jos olisi muitakin kenelle jutella. Lähtökohtaisesti etsin naisista ystäviä. Olen sen ikäinen että ymmärrän että uusi ystävä ei löydy välttämättä ihan naapurista joten minulle voi laittaa viestiä ihan mistä tahansa. Luonteeltani olen sosiaalinen mutta rauhallinen. Pyrin näkemään asioissa positiivisia puolia enemmän kuin negatiivisia. Laita viestiä jos tuntuu siltä että voisin saada sinusta uuden ystävän 🤗
Seuratoiveet
Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.