Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Liikunta, urheilu ja treenit
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
308 ilmoitusta
Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Hei, Olen 43-vuotias mies. Haussa keskustelutaitoinen mies kaveriksi Uudeltamaalta tai muualta; salille, kaffelle tai mikä nyt sattuu kiinnostamaan kumpaakin. Rento hyvä seura mielessä. Olen luotettava ja huumorintajuinen kaveri, jolle tilanne huumori iskee parhaiten. Seura on tervetullutta syvällisempiin keskusteluihin yhtä lailla kuin arkisempia ilmiöitä ihmettelemään yhdessä.Myös salikaverille olisi paikka, luontoon retkeilemään, museoon tai ihan vain kävelylle. Mukava jos liikkuminen kiinnostaa tai yhtälailla rento oleminen. En liiku yöelämässä, käytä päihteitä ja toivoisinkin samanhenkistä kaveria, jolle terveellinen elämäntapa on lähtökohta. Tärkeintä, että tulee hyvin juttuun ja löytyy hyvä yhteys. Tapaan mielelläni kasvotusten kaffe-kupin ääressä, koska silloin on helpointa tutustua. Jag pratar också svenska.En etsi treffiseuraa tai vastaavaa vaan hyvää kaveria/ystävää.
Seuratoiveet
Moikka! Etsin ystävää, jonka kanssa vois tehdä kaikkea säännöllisesti ja muutenkin olla yhteydessä. Lähdetäänkö keilaamaan ja katotaan kumpi voittaa? Tykkään myös käydä jääkiekko-otteluissa, elokuvissa, tapahtumissa, museoissa ja kahviloissa ym. Myös ihan vaan kaupungissa tai luonnossa seikkailu on jees. Tykkään nähdä uusia paikkoja ja matkustelu on mun juttu. Oon fiksu, ystävällinen, luotettava ja ihan hauskakin tyyppi 😄 Ota yhteyttä, jos kiinnostuit! Mun kanssa ei tuu tylsää, koska oon hyvä järjestämään tekemistä 😊
Seuratoiveet
Olen 58-vuotias nainen Kouvolasta, ja huomasin, että kalenterissani olisi juuri sopivasti tilaa yhdelle tai useammallekin uudelle ystävälle. En etsi parisuhdetta tai elämänmullistuksia, vaan mutkatonta, huumorintajuista ja luotettavaa kaveria, jonka kanssa voisi jakaa tavallisia, mukavia hetkiä. Pidän mm. teatterista, konserteista, näyttelyistä, museoista. Jos asut Kouvolan nurkilla, osaat ottaa elämän sopivan rennosti etkä pelästy pientä sarkasmia, niin laita viestiä!
Seuratoiveet
Moi. Olen 39-vuotias akateeminen nainen Tampereelta ja etsin uusia ystäviä jakamaan arjen iloja ja harrastuksia. Minua kiinnostavat monet hyvinkin erilaiset asiat. Viihdyn erinomaisesti luonnossa ja eläinten parissa: ratsastus on lähellä sydäntäni, ja tykkään muutenkin käydä usein ulkona lenkkeilemässä. Erityisen paljon tykkään kissoista, minulla on yksi täysmusta 9-vuotias poikakissa.Vastapainona nautin myös kulttuurista ja kaupunkielämästä. Innostun taiteesta, kirjallisuudesta ja runoudesta, ja minuun saa helposti seuraa shoppailukierroksille tai kahvittelemaan. Tykkään lisäksi maistella viinejä ja katsella kauhuelokuvia. Erityisesti vanhat kauhuklassikot kuuluvat suosikkeihini. Etsinnässä juttuseuraa mytologian, kauhuelokuvien ja mysteerien äärelle.
Seuratoiveet
Toiveissa tutustua uusiin ihmisiin ja löytää kavereita, jopa läheisemmän ystävän. Viestittelyyn, keskustelukumppaniksi tai seuraksi sporttailuun.
Seuratoiveet
Moikka! Täällä ois kavereita vailla korkeakoulutettu työssäkäyvä 27v mies. Kavereiden sukupuolella ei ole merkitystä, en oikein tunne juuri ketään Tampereelta ja kaipaisin seuraa illanviettoihin ja rentoon hengailuun ja musta saa seuraa monenlaiseen tekemiseen, mm. lautapelit, museot, elokuvat ja sarjat, ruoanlaitto ja ulkoilu kiinnostaa! Lähden mielelläni vähän kaikkeen mukaan vaikka oonkin vähän kotihiiri. Oon helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen ja mun kanssa voi jutella mistä vaan. Laita rohkeesti viestiä, olisi kiva jutella ja tutustua uusiin ihmisiin ja löytää hyviä tyyppejä elämään! 🤗
Seuratoiveet
Hei. Täällä olis savuton ja alkoton aikuisten lasten äiti uteliaana ja kiinnostuneena löytämään mukavia ystäviä naisista kuin miehistäkin erilaisiin harrasteisiin tai ei nyt aina tarvitse mitään ihmeitä tehdäkkään voi ottaa myös ihan rennostikin koti-iltoihinkin seuraa. Elokuviin, teattereihin,tansseihin, kuntosalille, vesijumppaan, mailapelejä, kävelylle sekä ihan peli-iltoja viettämään mitä sitten keksitään ja mihin ennenkaikkea innostutaan mutta ei hampaat irvessä vaan rennolla asenteella. Postia odotellen ja tutustumaan jutustelemaan kahvikupposen äärelle tai kävelylenkille kuulostelemaan kemioiden ja mielenkiintojen yhteensopivuutta rohkeasti yhteyttä.
Seuratoiveet
Moikka! 🩷 Oon nuori nainen ja etsin uusia naispuolisia kavereita, joiden kanssa voisi tutustua, jutella kaikesta mahdollisesta ja viettää aikaa yhdessä. Olisi kiva löytää suunnilleen 18–25-vuotiaita kavereita, joiden kanssa voisi käydä vaikka kahvilla, shoppailemassa, kävelyllä tai ihan vaan hengailla ja viettää mukavaa aikaa. 🥰 Myös viestittelykaverit ovat tervetulleita! Oon avoin tutustumaan uusiin ihmisiin ja olisi ihana löytää aitoja ystävyyssuhteita. ❤️ Huom! Etsin ainoastaan naispuolisia kavereita, en miespuolisia. Toivon yhteydenottoja suunnilleen samanikäisiltä tytöiltä ja naisilta. 🌸 Jos kaipaat itsekin uusia kavereita, laita rohkeasti viestiä! 💌
Seuratoiveet
Moikka! 👋 Olen 23-vuotias rauhallinen persoona Turusta ja etsin uusia kavereita sekä mielellään ihan oikeita ystävyyssuhteita, joiden kanssa voisi viettää aikaa ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Olisi kiva löytää esimerkiksi joku, jonka kanssa voisi käydä kaupungilla, kirppiksillä, sulkapalloa, biljardia, syömässä, kuvailemassa tai vaikka hengailla jne. Käyn aktiivisesti salilla ja liikunta muutenkin kiinnostaa. Myös valokuvaamisesta tykkään, ja välillä käyn esimerkiksi reissuissa ja erilaisissa museoissa/näyttelyissä kuvaamassa itseäni ja muuta tunnelmaa jalustalla monta kappaletta. Tykkään myös taiteesta että purkutaiteita käynyt katsomassa ja välillä piirtelen vahaliiduilla. Arvostan toisten ihmisten arvoja ja rajoja. Minun seurassani saa olla oma itsensä. En käytä mitään päihteitä. Jos kuulostaa siltä, että voitaisiin tulla toimeen, niin laita rohkeasti viestiä! 😊
Seuratoiveet
Moi! Olen 27-vuotias nainen Tampereelta. Olen ammatiltani leipuri. Harrastuksiini kuuluu tanssi, ryhmäliikunta ja käsityöt. Olen alkuun aika ujo, joten kavereita on aika vaikea saada ja edelliset ovat jääneet. Olisi silti kiva löytää seuraa esim. museoihin, kahville, lautapeleille, kävelyille tai mitä ikinä keksitäänkään.
Seuratoiveet
Reilu nelikymppinen introvertti etsii samanhenkistä seuraa. Viihdyn paremmin kahdestaan kuin isossa porukassa, enkä kaipaa jatkuvasti menoa tai ohjelmaa. Tykkään luonnosta, metsästä, sateesta, kauhuleffoista ja -kirjoista, vähän oudosta ja kuivasta huumorista ja siitä että toisen seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Kahvi, kävely, leffa, yksillä käynti, joku pieni reissu tai ihan vaan viestittely toimii hyvin. En etsi bilekaveria enkä ihmistä jonka kanssa pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain. Olis kiva löytää joku, jonka kanssa juttu kulkee luontevasti, voi nauraa ihan typerille asioille ja välillä puhua vähän syvällisempiäkin 😊
Seuratoiveet
Moikka! Esittelyään raapustaa äskettäin yliopistosta valmistunut, pian 25 vuotta täyttävä ihmisolento. Raapustan, koska toivoisin löytäväni ystäviä ja kavereita. Suurin osa nykyisistä ystävistäni ja kavereistani asuu Tampereen ulkopuolella, joten ensisijaisesti etsin ystävyyttä Tampereen rajojen sisältä. Myös viestittely-ystävät kauempaa ovat tervetulleita. Olen siinä määrin vanhanaikainen, että sähköposti on minusta melkoisen hyvä keksintö tutustumiseen, vaikka esimerkiksi WhatsApp löytyykin. Luova kirjoittaminen on ollut harrastukseni kauan, vaikka tänä vuonna säkeitä on syntynyt vain jokunen hassu. Luen monipuolisesti kauno- ja tietokirjallisuutta sekä uutisia ja kuuntelen varsinkin suomenkielistä rockia ja indietä. Kuntosaleilen, lenkkeilen ja uin mutta boulderoimaan en ole enää uskaltanut mennä 😁 Vapaaehtoistyöt kuuluvat myös arkeen, samoin kirppikset, taidenäyttelyt ja museot. Tällä hetkellä kiinnostuksen kohteistani on pinnalla viittomakieli ja eläinten oikeudet. Suhtautumiseni maailmaan on utelias, ja viihdyn syvällisten keskustelujen äärellä. Luonteeltani olen rauhallinen, kiltti ja ystävällinen, vähän höpsökin introvertti. Arvostan ihmisiä, jotka pyrkivät olemaan kivoja niin itselleen, kanssaeläjille kuin luonnolle. Yhteys merkitsee minulle enemmän kuin viestien ja tapaamisten määrä. Mukautan viestieni pituutta keskustelukumppanin viesteihin mutta omimmillani olen, kun virkkeiden määrälle ei tunnu olevan tarvetta laittaa ylärajaa. Tämä ei tarkoita, ettenkö harrastaisi parin sanan kommunikaatiota 😄 Jos näkeminen onnistuisi, olisi mukava esimerkiksi käydä kulttuuritapahtumissa ja liikkumassa tai jutella siitä, mikä inspiroi – tai miksei vaikka aloittaa molemmille kokonaan uusi harrastus. Lähtökohtaisesti tulen toimeen suunnilleen samanikäisten, noin 20–35-vuotiaiden kanssa. Sukupuoleltasi voit olla mitä vain. Seurustelen, joten etsin ainoastaan ystävämielessä seuraa. En käytä päihteitä. Jos löysit jonkinlaista samankaltaisuutta, kuulisin sinusta mielelläni. Kauniita syyspäiviä! 🍁
Seuratoiveet
Hei, Etsin ystäviä ja kirjekavereita ympäri Suomea. Itse olen 41.v lapseton nainen Tampereelta. Harrastan uintia, ulkoilua, pyöräilyä ja maalaamista. Pidän eläimistä, puutarhanhoidosta, luonnossa liikkumisesta, matkustelusta, rannalla olosta ja kesästä. Tykkään käydä kahviloissa, ravintoloissa ja shoppailemassa. Olen melko sosiaalinen, rauhallinen, suvaitsevainen ja kuuntelijatyyppiä. Kirjoittele, jos tahdot tutustua. Ps. Tämä ei ole deitti-ilmoitus, olen parisuhteessa.
Seuratoiveet
Oon muuttamassa Vantaalle ja etsiskelen seuraa ihan mihin vaan töiden jälkeen ja viikonlopuille. Tärkeintä on että tullaan toimeen niin sen jälkeen voidaan tehdä mitä sillä hetkellä mieli haluaa. Baari illoissa viihdyn mieluiten rauhallisemmissa paikoissa, enkä niinkään tykkää juoda "känniä" mutta yksillä tai kaksilla on ihan kiva käydä silloin tällöin. Pidän itse lautapeleistä, musiikista (niin kuuntelu kuin soittaminen), syvistä keskusteluista ja asioista jotka vaatii käden taitoa (remppaaminen, projektit, yms.). Ois myös kiva löytää joku harrastus johon humahtaa 100% tällä hetkellä omat harrastukset kuten laskettelu ja kelkkailu on näillä leveyspiireillä vähän hankalaa 😅 otahan yhteyttä jos on tekemisen/seuran puutetta niin keksitään jotaki!
Seuratoiveet
Löytyisikö naispuolisia ystäviä Joensuusta / ympäri Suomen kirjoittelu- tai liveystäviksi? Jos jaat mielelläsi (vastavuoroisesti) ajatuksia, tarinoita elämästäsi ja sinulla on joitain intohimoja (omani ovat mm. vaatteiden tuunaus, kirjoittaminen sekä mustavalkokuvaus - Kaurismäen & Amelien leffoja unohtamatta) saattaisimme osua samalle aallonpituudelle. Keskusteluja odotellen! :) Ps. Females only - naispuolisia siksi, että kotoa löytyy jo mies, jota en ole vaihtamassa. :)
Seuratoiveet
Heissan! Kaipaan kaveria liikunta- ja kulttuurijuttuihin pari vuotta sitten takaisin Jklään muuttaneena. Iällä ja sukupuolella ei niin väliä, kunhan olet huumorintajuinen ja luotettava ihminen sekä kiinnostunut jakamaan asioita ja kokemuksia, mieluiten alkututustumisen jälkeen kasvokkain ja ystävystyen. Päivittäiset kävelylenkit, kuntosali ja pilates ovat pitäneet hyvässä kunnossa ja monenlaiset kiinnostavat asiat pitävät mielen virkeänä. Museokorttiseura ja tapahtumakaverikin olisi kiva juttu tai päiväretkelle lähtijä. Laitapa viestiä, jos yhtään kolahti ☺️
Seuratoiveet
Moikka! Etsin uusia tuttavuuksia ja ystäviä arjen jakamiseen, hyviin keskusteluihin ja mukavaan tekemiseen. Olen 58-vuotias transvestiitti, sinut itseni kanssa ja kannan naiseuteni sekä tyylini ylpeydellä. Pituutta minulla on 188 cm, ja minussa yhdistyvät tietty kypsä elämänviisaus, lämpö ja iloinen pilke silmäkulmassa. Arvostan ihmisissä aitoutta, avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta. Minun seuranani voi puhua yhtä lailla syvällisistä elämänteemoista kuin nauraa arjen pienille asioille. Nautin mm. autoilusta, hyvistä kahvihetkistä, yhteisistä illoista, kulttuurista ja luonnossa liikkumisesta. Millaista kaveria etsin? Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä – tärkeintä on rehellinen, avoin ja kunnioittava asenne. Voit olla juttuseuraa viestein tai kaveri yhteisille kahveille ja menolle. Laita rohkeasti viestiä ja kerro jotain itsestäsi! 😊
Seuratoiveet
Olen luonteeltani spontaani, mutta aistiherkkyyden vuoksi en viihdy kovin hyvin tosi stimuloivassa ympäristössä. Olen myös rauhallinen tapaus kunnes innostun jostain asiasta liikaa. Kyllästyn helposti arkipäivisiin asioihin. En tosin ole kova juhlimaankaan. Olen vaan omituinen. Teen asiat omalla tavallani. Elämää ei pidä ottaa liian vakavasti. Joskus voi vähän hupsutella. Minua kiinnostaisi erityisesti tutustua persoonallisiin tyyppeihin. Jos tekee mieli yliajatella, voidaan yliajatella yhdessä. Minulle ihmisen kohtaaminen on tärkeää. Yksi mun lempi quote on "You are no longer a person, but a vector of engagement." Mikä on sun lempi quote?
Seuratoiveet
Hei! Etsin uusia Hämeenlinnalaisia (Muualtaki käy ofc :,D) kavereita. Muutin kumppanini kanssa tänne 2024 loppupuolella eikä meillä kummallakaan ole yhtään kaveria täältä päin vieläkään :,) Olisi super mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja löytää samanhenkisiä kavereita^^. Oon ammatiltani kokki et ruoan laitto apua voi multa saada jos on tarve :,D. Teen myös editointi hommia kevytyrittäjänä :). Lautapelit/Lautapelit ovat lähellä sydäntä. Oon tosi puhelias ja tuun toimee kaikkien kanssa. Eli ihan sama mitä sukupuolta, seksuaalisuutta, poliittista identiteettiä edustat niin voidaan olla kavereita ^^... (ellet oo natsi ofc :,D) Discordit voidaan totta kai vaihtaa jos henkilökemiat kohtaa :) Kiitos kun luit ilmoitukseni ^^ (also i love Moomins ;)
Seuratoiveet
Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.