Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

313 ilmoitusta

  • Moi!💕 Olen 21-vuotias nainen Pirkanmaalta ja etsin syviä ystävyyssuhteita. Etsin ystävää, joka olisi 18-25-vuotias, mutta sukupuolella ei ole väliä. Opiskelen Tampereen yliopistossa, joten käyn Tampereella arkisin, vaikka en toistaiseksi siellä vielä asukaan. Mulla on sosiaalista ahdistusta, mikä on myös vaikeuttanut ystävien tekemistä, eikä mulla tällee "in real life" ole tällä hetkellä läheisiä ystäviä. Arvostan kuitenkin ystäviä erittäin syvästi ja toivoisin ymmärrystä siihen, että mun voi olla vaikeaa antaa itsestäni paljon varsinkin alussa. Olen luonteeltani myös hiljainen ja tykkään kuunnella enemmän kuin olla itse koko ajan äänessä, mutta sitten kun päästään flow -tilaan keskustelussa, niin avaudun itsekin nupustani. Tykkäisin jutella vähän syvällisemmistäkin asioista, mutta toisaalta hassuttelukin tuo kivaa vastapainoa. Olen ystävällinen, empaattinen, herkkä ja rakastava. Mun mielenkiinnon kohteita on ehdottomasti musiikki, elokuvat ja sarjat ja sellainen whimsical eskapistinen taidemaailma -juttu ylipäätään. Mun lemppariartisteja on Taylor Swift, Lana Del Rey ja Gracie Abrams, mutta todella moni artisti koskettaa mua. Olin vähä aika sitten vielä superiso swiftie ja kyllähän se mussa vieläkin elää, joten fangirl -kulttuuri on mulle edelleen todella lähellä sydäntä. Kaikki animaatiot ja lapsuudesta muistuttavat jutut on mulle myös erittäin rakkaita. Harrastan myös (huonosti) tanssia eli en oikein osaa😂, mutta se tuo mulle ihan älyttömästi iloa. Jos sulla sattuu siis olemaan Sportunin -jäsenyys, niin ois ihana käydä yhdessä tanssitunneilla. Harrastan myös luovaa kirjoittamista, satunnaisesti piirtämistä ja yritän myös lukea kirjoja. Musta olisi niin ihanaa ihan vaan hengata esimerkiks puistossa, käydä yhdessä lenkillä tai mahdollisuuksien mukaan jossain metsäretkellä, elokuvissa, opiskelijatapahtumissa, opiskella yhdessä tai mitä ikinä keksitään. Kiitos, jos otat yhteyttä ja olisi ihana tutustua🥹🫶🏻

  • Olis kiva löytää joku, jonka kanssa voi jutella kaikenlaista maan ja taivaan väliltä ilman suorittamista. Kahville, kävelylle, leffaan, lautapeleihin, keikalle tai ihan vaan parantamaan maailmaa. Huumori saa olla vähän omituistakin, ja keskustelu mielellään muutakin kuin säätä ja työkiireitä. Oon utelias ja ehkä vähän liiankin helposti innostuva tyyppi. Tykkään luonnosta, liikunnasta, musiikista ja hyvästä seurasta. Ei tässä mitään väkisin väännetä, jos juttu luistaa, katsotaan mihin se johtaa. 😊

  • Moikka! Täällä ois kavereita vailla korkeakoulutettu työssäkäyvä 27v mies. Kavereiden sukupuolella ei ole merkitystä, en oikein tunne juuri ketään Tampereelta ja kaipaisin seuraa illanviettoihin ja rentoon hengailuun ja musta saa seuraa monenlaiseen tekemiseen, mm. lautapelit, museot, elokuvat ja sarjat, ruoanlaitto ja ulkoilu kiinnostaa! Lähden mielelläni vähän kaikkeen mukaan vaikka oonkin vähän kotihiiri. Oon helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen ja mun kanssa voi jutella mistä vaan. Laita rohkeesti viestiä, olisi kiva jutella ja tutustua uusiin ihmisiin ja löytää hyviä tyyppejä elämään! 🤗

  • Olen 58-vuotias nainen Kouvolasta, ja huomasin, että kalenterissani olisi juuri sopivasti tilaa yhdelle tai useammallekin uudelle ystävälle. En etsi parisuhdetta tai elämänmullistuksia, vaan mutkatonta, huumorintajuista ja luotettavaa kaveria, jonka kanssa voisi jakaa tavallisia, mukavia hetkiä. Pidän mm. teatterista, konserteista, näyttelyistä, museoista. Jos asut Kouvolan nurkilla, osaat ottaa elämän sopivan rennosti etkä pelästy pientä sarkasmia, niin laita viestiä!

  • Hei, Olen 43-vuotias mies. Haussa keskustelutaitoinen mies kaveriksi Uudeltamaalta tai muualta; salille, kaffelle tai mikä nyt sattuu kiinnostamaan kumpaakin. Rento hyvä seura mielessä. Olen luotettava ja huumorintajuinen kaveri, jolle tilanne huumori iskee parhaiten. Seura on tervetullutta syvällisempiin keskusteluihin yhtä lailla kuin arkisempia ilmiöitä ihmettelemään yhdessä.Myös salikaverille olisi paikka, luontoon retkeilemään, museoon tai ihan vain kävelylle. Mukava jos liikkuminen kiinnostaa tai yhtälailla rento oleminen. En liiku yöelämässä, käytä päihteitä ja toivoisinkin samanhenkistä kaveria, jolle terveellinen elämäntapa on lähtökohta. Tärkeintä, että tulee hyvin juttuun ja löytyy hyvä yhteys. Tapaan mielelläni kasvotusten kaffe-kupin ääressä, koska silloin on helpointa tutustua. Jag pratar också svenska.En etsi treffiseuraa tai vastaavaa vaan hyvää kaveria/ystävää.

  • ✨️✨️ Moikkuli ✨️✨️ Pitkien työpäivien ja haastavan elämäntilanteen myötä olen huomannut kaipaavani samanhenkistä seuraa harrastuksiin tai vertaistueksi viestien muodossa. Täällä päässä siis mukava, urheilullinen ja rennosta tekemisestä nauttiva aikuinen mies. Käyn aktiivisesti salilla työn vastapainoksi. Haluaisin oppia tanssimaan ja matkustelu on jäänyt myös vähemmälle. Asioita mitä siis haluaisin tulevaisuudessa tehdä 🫡 Tervetuloa tutustumaan 🙂

  • Moikka! Etsin ystävää, jonka kanssa vois tehdä kaikkea säännöllisesti ja muutenkin olla yhteydessä. Lähdetäänkö keilaamaan ja katotaan kumpi voittaa? Tykkään myös käydä jääkiekko-otteluissa, elokuvissa, tapahtumissa, museoissa ja kahviloissa ym. Myös ihan vaan kaupungissa tai luonnossa seikkailu on jees. Tykkään nähdä uusia paikkoja ja matkustelu on mun juttu. Oon fiksu, ystävällinen, luotettava ja ihan hauskakin tyyppi 😄 Ota yhteyttä, jos kiinnostuit! Mun kanssa ei tuu tylsää, koska oon hyvä järjestämään tekemistä 😊

  • Hi! 😊 I’m new to Finland and I speak a little English. I’m quite introverted and shy at first, but I’d love to meet a nice female friend to spend some time with and practice English together. I’m currently taking Finnish classes, and I’d love to learn more about Finnish culture and everyday life. In my free time, I enjoy playing games, watching movies, going for walks, visiting the sauna, and cooking. I also love cats and birds. 🐱🐦 I go to the gym twice a week, too. I’m hoping to find a kind and friendly woman who would like to hang out once or twice a week, maybe go for a walk, watch a movie, cook together, or just have a nice chat. I might be a little shy at first, but I’m friendly once I feel comfortable. ❤️ If you’re also looking for a friend, feel free to message me! [email protected]

  • Moi. Olen 39-vuotias akateeminen nainen Tampereelta ja etsin uusia ystäviä jakamaan arjen iloja ja harrastuksia. Minua kiinnostavat monet hyvinkin erilaiset asiat. Viihdyn erinomaisesti luonnossa ja eläinten parissa: ratsastus on lähellä sydäntäni, ja tykkään muutenkin käydä usein ulkona lenkkeilemässä. Erityisen paljon tykkään kissoista, minulla on yksi täysmusta 9-vuotias poikakissa.Vastapainona nautin myös kulttuurista ja kaupunkielämästä. Innostun taiteesta, kirjallisuudesta ja runoudesta, ja minuun saa helposti seuraa shoppailukierroksille tai kahvittelemaan. Tykkään lisäksi maistella viinejä ja katsella kauhuelokuvia. Erityisesti vanhat kauhuklassikot kuuluvat suosikkeihini. Etsinnässä juttuseuraa mytologian, kauhuelokuvien ja mysteerien äärelle.

  • Hei. Täällä olis savuton ja alkoton aikuisten lasten äiti uteliaana ja kiinnostuneena löytämään mukavia ystäviä naisista kuin miehistäkin erilaisiin harrasteisiin tai ei nyt aina tarvitse mitään ihmeitä tehdäkkään voi ottaa myös ihan rennostikin koti-iltoihinkin seuraa. Elokuviin, teattereihin,tansseihin, kuntosalille, vesijumppaan, mailapelejä, kävelylle sekä ihan peli-iltoja viettämään mitä sitten keksitään ja mihin ennenkaikkea innostutaan mutta ei hampaat irvessä vaan rennolla asenteella. Postia odotellen ja tutustumaan jutustelemaan kahvikupposen äärelle tai kävelylenkille kuulostelemaan kemioiden ja mielenkiintojen yhteensopivuutta rohkeasti yhteyttä.

  • Oon tällänen tyyppi joka ei uskalla ilmaista itseään ja haluisin olla furry, mua kiusataan koulussa jatkuvasti ja asun Etelä-Pohjanmaalla... (Oikeesti 013) Oon hetero ja mua ei haittaa vaikka mun kaverit tai jos ees ikään saan nii ois homoi tai what ever mut joo. Osaan puhuu semi hyvin englantii ja vihaan ruotsin kieltä (dont hate😭😂) tykkään pelaa koneel esim Robloxii, Minecraftii ja etenkin CS2. Oon kinda myös femboy outside school ja joo siin varmaan kaikki...

  • Moikka! Oon 19-vuotias mies Espoosta ja etsimässä samanhenkistä kaveria, joka olisi kiinnostunut näkemään välillä IRL ja ehkä myös pelaamaan videopelejä koneella. Tärkeintä minulle ystävyydessä on se, että ei tarvitsisi esittää mitään ja saisi molemmat olla omia itsejään rehellisesti. Mulla on Nepsy-piirteitä, joten keskustelut menevät välillä syvempiin suuntiin. Mikäli tämä ilmoitus sai sinut kiinnostumaan niin ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan sitten siellä lisää. Mun snäppi on: hypertumppa

  • Olen 35-vuotias nainen, asun Oulussa avopuolison ja Suomenlapinkoiran kanssa. Päivät meneekin yleensä kotona oleskellessa. Tykkään käydä keikoilla/festareilla, kierrellä kirppiksiä, piirtää, katsoa animea, lukea kirjoja, lauleskella ja kirjoittaa tarinoita. Haaveena olisi jossain vaiheessa kirjoittaa oma kirja. Jääkiekkoa tulee myös jonkin verran seurattua. Luonteeltani olen rento, empaattinen, huumorintajuinen (musta huumori on parasta), avulias, tykkään auttaa ja kuunnella ihmisiä. Nautin syvällisistä keskusteluista. Aluksi olen aika ujo ja varautunut, mutta yleensä se menee nopeasti ohi, varsinkin jos juttu luistaa hyvin. Olisi kiva löytää seuraa vaikka keikoille, kirpparikierrokselle tai johonkin muuhun tekemiseen, olen aika avoin kaikelle. Kuuntelen lähinnä metallimusiikkia. Sukupuolella tai paikkakunnalla ei ole väliä. Ilmoitus ei vanhene.

  • Hei Etsin kaveria / seuraa Olen 29v liiketoiminta-alan jatko-opiskelija Harrastan monipuolisesti liikuntaa, kuntosalia ja urheilua Vapaa-ajalla luen kirjoja, kuuntelen musiikkia ja podcasteja sekä katson dokumentteja Pelaan myös Wii:llä ja PS5:lla urheilupelejä. Pyrin raittiuteen, mutta en kuitenkaan ole absolutisti En tupakoi, terveys ja hyvinvointi tärkeitä Olen isä, lapsi ei asu luonani enkä ole parisuhteessa Kuulun paikalliseen Ev.Lut Seurakuntaan, ja olen kristitty. Laita viestiä tai sähköpostia, jos kiinnostuit ilmoituksestani! :)

  • Olen asunut Hyvinkäällä nyt, vähän yli puoli vuotta, mutta en ole saanut vielä kavereita. Asuin aiemmin Keski-Suomessa, mutta nyt on aika katsoa, mitä elämä tarjoaa uudessa paikassa. Olisi kiva käydä esim: Uimassa Keilaamassa Pyöräilemässä Kävelyllä Istumassa penkille ja jutella Siinä oli muutama esim, mutta olen aika avoin kaikille.

  • Moi! Olen 27-vuotias nainen Tampereelta. Olen ammatiltani leipuri. Harrastuksiini kuuluu tanssi, ryhmäliikunta ja käsityöt. Olen alkuun aika ujo, joten kavereita on aika vaikea saada ja edelliset ovat jääneet. Olisi silti kiva löytää seuraa esim. museoihin, kahville, lautapeleille, kävelyille tai mitä ikinä keksitäänkään.

  • Reilu nelikymppinen introvertti etsii samanhenkistä seuraa. Viihdyn paremmin kahdestaan kuin isossa porukassa, enkä kaipaa jatkuvasti menoa tai ohjelmaa. Tykkään luonnosta, metsästä, sateesta, kauhuleffoista ja -kirjoista, vähän oudosta ja kuivasta huumorista ja siitä että toisen seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Kahvi, kävely, leffa, yksillä käynti, joku pieni reissu tai ihan vaan viestittely toimii hyvin. En etsi bilekaveria enkä ihmistä jonka kanssa pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain. Olis kiva löytää joku, jonka kanssa juttu kulkee luontevasti, voi nauraa ihan typerille asioille ja välillä puhua vähän syvällisempiäkin 😊

  • Moikka! Esittelyään raapustaa äskettäin yliopistosta valmistunut, pian 25 vuotta täyttävä ihmisolento. Raapustan, koska toivoisin löytäväni ystäviä ja kavereita. Suurin osa nykyisistä ystävistäni ja kavereistani asuu Tampereen ulkopuolella, joten ensisijaisesti etsin ystävyyttä Tampereen rajojen sisältä. Myös viestittely-ystävät kauempaa ovat tervetulleita. Olen siinä määrin vanhanaikainen, että sähköposti on minusta melkoisen hyvä keksintö tutustumiseen, vaikka esimerkiksi WhatsApp löytyykin. Luova kirjoittaminen on ollut harrastukseni kauan, vaikka tänä vuonna säkeitä on syntynyt vain jokunen hassu. Luen monipuolisesti kauno- ja tietokirjallisuutta sekä uutisia ja kuuntelen varsinkin suomenkielistä rockia ja indietä. Kuntosaleilen, lenkkeilen ja uin mutta boulderoimaan en ole enää uskaltanut mennä 😁 Vapaaehtoistyöt kuuluvat myös arkeen, samoin kirppikset, taidenäyttelyt ja museot. Tällä hetkellä kiinnostuksen kohteistani on pinnalla viittomakieli ja eläinten oikeudet. Suhtautumiseni maailmaan on utelias, ja viihdyn syvällisten keskustelujen äärellä. Luonteeltani olen rauhallinen, kiltti ja ystävällinen, vähän höpsökin introvertti. Arvostan ihmisiä, jotka pyrkivät olemaan kivoja niin itselleen, kanssaeläjille kuin luonnolle. Yhteys merkitsee minulle enemmän kuin viestien ja tapaamisten määrä. Mukautan viestieni pituutta keskustelukumppanin viesteihin mutta omimmillani olen, kun virkkeiden määrälle ei tunnu olevan tarvetta laittaa ylärajaa. Tämä ei tarkoita, ettenkö harrastaisi parin sanan kommunikaatiota 😄 Jos näkeminen onnistuisi, olisi mukava esimerkiksi käydä kulttuuritapahtumissa ja liikkumassa tai jutella siitä, mikä inspiroi – tai miksei vaikka aloittaa molemmille kokonaan uusi harrastus. Lähtökohtaisesti tulen toimeen suunnilleen samanikäisten, noin 20–35-vuotiaiden kanssa. Sukupuoleltasi voit olla mitä vain. Seurustelen, joten etsin ainoastaan ystävämielessä seuraa. En käytä päihteitä. Jos löysit jonkinlaista samankaltaisuutta, kuulisin sinusta mielelläni. Kauniita syyspäiviä! 🍁

  • Hakusessa ihminen rinnalle jonka kanssa vois olla ja nauttia yhteisistä eläkepäivistä. Olla vaan tekemättä mitään .nauttia yhteisistä hetkistä Mutta jos tanssi jalkaa alkaa kolottaa niin toivon että olet halukas siihenkin. Olen kyllä hakemassa ihan tavallista miestä en kaipaa kun vaan sen yhden ja hyvän Elämän kummpanin

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.