Satunnaisina päivinä kutsu käy hetken mielijohteesta. Aktiviteetit voi olla mitä vain tamppaustelineestä pesäpalloon. Ajan kuluksi
Seuratoiveet
Liikunta, urheilu ja treenit
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
188 ilmoitusta
Satunnaisina päivinä kutsu käy hetken mielijohteesta. Aktiviteetit voi olla mitä vain tamppaustelineestä pesäpalloon. Ajan kuluksi
Seuratoiveet
Olen 35-vuotias nainen, asun Oulussa avopuolison, kissan ja Suomenlapinkoiran kanssa. Päivät meneekin yleensä kotona oleskellessa. Tykkään käydä keikoilla/festareilla, kierrellä kirppiksiä, piirtää, katsoa animea, lukea kirjoja, lauleskella ja kirjoittaa tarinoita. Haaveena olisi jossain vaiheessa kirjoittaa oma kirja. Jääkiekkoa tulee myös jonkin verran seurattua. Luonteeltani olen rento, empaattinen, huumorintajuinen (musta huumori on parasta), avulias, tykkään auttaa ja kuunnella ihmisiä. Nautin syvällisistä keskusteluista. Aluksi olen aika ujo ja varautunut, mutta yleensä se menee nopeasti ohi, varsinkin jos juttu luistaa hyvin. Olisi kiva löytää seuraa vaikka keikoille, kirpparikierrokselle tai johonkin muuhun tekemiseen, olen aika avoin kaikelle. Kuuntelen lähinnä metallimusiikkia. Sukupuolella tai paikkakunnalla ei ole väliä. Ilmoitus ei vanhene.
Seuratoiveet
Juuri Ouluun töiden perässä rantautunut ja kaverit jäivät pk-seudulle. Etsinnässä uusia kavereita arkeen. Olen hyvin tyypillinen tähän ikäryhmään kuuluva mies, rento, huumorintajuinen ja lähden aika matalalla kynnyksellä mukaan menoon. Tykkään urheilusta, musiikista ja välillä tulee myös pelattua, joten sohva ja sali molemmat hallussa 💪 Jos oot vailla treeniseuraa, kaljakaveria tai muuten vaan seuraa, niin tässä ois yksi valmis paketti. Lähetään salille, bisselle tai vaikka sporttaamaan. Pääasia että ei tarvi yksin hikoilla tai nauraa.
Seuratoiveet
Moikka! Olen 38-vuotias mies ja etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Vapaa-ajalla viihdyn salilla, pelaan tietokoneella, matkustan, kokeilen uusia ravintoloita ja käyn mielelläni keikoilla, teatterissa sekä erilaisissa näyttelyissä. Tykkään myös pubivisoista ja kaikenlaisesta tekemisestä, jossa saa käyttää päätä. Erityisesti nautin syvällisistä keskusteluista. Psykologia, ihmismieli, historia, teknologia, tiede, yhteiskunta ja elämän isot kysymykset ovat aiheita, joista voisin jutella tuntikausia. On myös täysin ok vaihtaa välillä vakavat aiheet huonoon huumoriin ja rentoon jutusteluun. Luonteeltani olen rauhallinen, avoin, suora ja huumorintajuinen. En juuri käytä alkoholia, joten yhdessäolo ei pyöri baarissa istumisen ympärillä, vaikka pubivisaan lähdenkin mielelläni. Toivoisin, että olisit mielellään yli 25-vuotias. Sukupuolella ei ole minulle merkitystä – tärkeintä on, että juttu luistaa, kemiat kohtaavat ja molemmat haluavat tutustua aidosti. Jos ajattelet, että voitaisiin lähteä joskus kahville, syömään, salille, pubivisaan, keikalle, teatteriin tai vain parantaa maailmaa pitkän keskustelun merkeissä, laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Hei! Kiinnostaako luovat harrastukset tai nörttikulttuuri? Jos kyllä niin voitaisiin olla hyvä match. Olen, muuttanut hiljattain pääkaupunkiseudulle ja etsin uusia ystäviä. Töiden ohella tykkään tehdä kaikkea take away kahvin kanssa maisemien ihailemisesta cosplay asujen ompelemiseen. Musiikki vahvasti läsnä arjessa ja sitä tulee kulutettua soudntrackeistä klassiseen. Aluks saatan olla ujo, mutta tutustumisen kautta musta voi kuoriutua kunnon papu pata. En ole paras viestittelijä aina, joten suosin joko livenä näkemistä tai mut voi haastaa pelaamaan jotain peliä.
Seuratoiveet
Oon 22-vuotias mies ja oon just muuttanu Lahteen. Haluisin löytää täältä uusii kavereita kun en tunne täältä viel ketään.
Seuratoiveet
Olen 58-vuotias nainen, jolla on kaksi jo itsenäistynyttä lasta. Haluaisin löytää ystävän, jolla olisi samankaltaisia kiinnostuksen kohteita kuin itselläni sekä aikaa ja halua liikkua yhdessä erilaisiin rientoihin. Tärkeintä olisi hyvä kemia ja yhdessä viihtyminen sekä avoimuus, rehellisyys ja mutkattomuus. Arkeni on aika kiireinen mutta erityisesti viikonloppuisin tykkään lenkkeillä kävellen tai pyörällä, käydä erilaisissa tapahtumissa, nauttia auringosta ja merestä, saaristosta ja rannoista. Tykkään myös harrastaa joogaa, vesijuoksua ja uintia. Elokuvia ja musiikkia unohtamatta. Matkustaminen ja ulkona syöminen ovat harvinaisempaa luksusta, joka tietysti on myös välillä ajankohtaista ja kirsikka kakun päällä. Olisi mukava tutustua uuteen ihmiseen ensisijaisesti ystävänä, mutta sopivan tilaisuuden tullen ei koskaan voi tietää, vaikka matkan varrella löytyisi syvempi yhteys.
Seuratoiveet
Olisi mukavaa löytää uusi savuton (myös sähkötupakasta) ystävä pk-seudulta, joka olisi innostunut lähtemään esim. kävelylle, kahville, konsertteihin, terassille, ravintoloihin/klubeihin tanssimaan, teatteriin, museoihin, näyttelyihin, syömään tai piknikille ☀️ Olen 44-vuotias lapseton nainen. Minusta saa avoimen, luotettavan, huumorintajuisen ja positiivisen ystävän. Olen kiinnostunut laajasti eri asioista ja ystävän kanssa voisikin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä, myös tilanteen mukaan elämän iloista ja suruistakin. Laita ihmeessä viestiä mikäli sinusta tuntuu, että meillä voisi löytyä jotakin yhteistä 😊 Please note that this message is only for finns.
Seuratoiveet
Olen paluumuuttaja, jonka lähimmät ystävyyssuhteet ovat jääneet aiemmille paikkakunnille. Kaipaisin seuraa sekä itselleni, että 4-vuotiaalle tyttärelleni. Olen avoin hassuttelija, tykkään mennä ja tehdä, sekä heittäytyä lasten leikkeihin mukaan. Läheiseni kuvailevat minua suoraksi, hyväsydämiseksi ja taitavaksi keskustelijaksi. Tykkään leipoa, kestitä, pelata korttia, uida, käydä monenlaisissa kulttuuritapahtumissa ja joogata kotona. Lapsen kanssa käydään paljon leikkipuistoissa (sekä sisä- että ulkoversioissa), uimahallissa, tanssitaan ja lauletaan, sekä pelataan monenlaisia lautapelejä. Myös kaikenkokoiset koirat ovat meille hyvin mieluisaa seuraa. Olen yrittäjä ja teen epäsäännöllistä työaikaa. Lapseni on päivähoidossa pääsääntöisesti arkisin klo 8-16 isänsä eli puolisoni työajan mukaan. Etsin ystäviä vain Kuopion seudulta. Sukupuolellasi ja iälläsi ei ole suurta merkitystä, mutta olethan ajatusmaailmaltasi liberaali ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittava.
Seuratoiveet
Elämääni kuuluu monipuolisia harrastuksia, arki-iltoina ja viikonloppuisin: liikuntaa, kulttuuria, luontoa. Työni vastapainoksi kaipaan monenlaisia harrastuksia, mutta mihinkään sen vakavammin tai tavoitteellisemmin menemättä. Omaksi iloksi ja rentoutumiseksi vain. Olen 52-vuotias mies. Uusille ystäville on elämässäni tilaa, ja myös harrastuskaverille esim. liikunnan pariin (sulkapallo, tennis, rullaluistelu, hiihto, pyöräily, laskettelu, ...). Minulle liikunnassa tärkeää, että mennään rennolla otteella ja iloisella mielellä. Olen luonteeltani rauhallinen, puhelias, pohdiskeleva ja avarakatseinen. Seuraan aktiivisesti yhteiskunnan tapahtumia. Lapseni ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan. Jos molemmista siltä tuntuu, voi kaveruus edetä ystävyyden kautta ties kuinka läheiseksi ihmissuhteeksi. Jos asialla on sinulle merkitystä, niin tiedoksi, että olen bi-seksuaalinen.
Seuratoiveet
Heloou!! Oon 27-vuotias nainen ja juuri muuttanut Riihimäelle. Oon reilu vuosi sit valmistunut rakennusmestariksi ja töitä teen työnjohtajana rakennustyömaalla. En oo mikään kovin naisellinen laittautuja, en esimerkiksi osaa meikata mitenkään erityisemmin. Katon kyllä peiliin ulos lähtiessäni, mutta useimmiten päällä farkut ja huppari. Mua ei haittaa vaikka sä tykkäisit laittautua, ties vaikka saisit mutkin innostumaan! Mulla on muutama kaveri joiden kanssa näen harvoin, joten tästä syystä ois kiva löytää uusia ystäviä ja se yks tietty puuttuu, jolle voi kertoa kaiken. Kaipaan sitä yhtä tiettyä, jolle voi vaikka soittaa keskellä yötä jos on hätätilanne...Eli se niin sanottu tosi ystävä puuttuu. Kaipailisin siis seuraa kaikkeen mahdolliseen tekemiseen. Esimerkkinä keilaus tai muut pallopelit, kirppistely, nikkarointi, festarit ja keikat, illanistujaiset, piknikit, leffat, afterworkit yms. Laittele rohkeasti viestiä ja katsotaan tulisko meistä loppuelämän ystävät ♥️ Seurustelen, joten etsi itselleni parisuhdetta tms, vain puhtaasti ystäviä. -Sara
Seuratoiveet
26v mies täällä ja uusia tuttavuuksia etsimässä. Luonteeltani oon aika rento ja rauhallinen, ja vapaa-ajalla tekemistä löytyy laidasta laitaan. Tykkään käydä lenkillä ja harrastaa urheilua, mutta yhtä hyvin ilta voi kulua koneella pelaillessa. Olisi kiva löytää joku, jonka kanssa juttu lähtee luontevasti kulkemaan ja jonka kanssa voisi viettää aikaa niin tekemisen kuin ihan rennon hengailunkin merkeissä. En etsi mitään väkisin väännettyä, vaan tutustutaan rauhassa ja katsotaan, löytyykö yhteistä. Jos yhtään kuulostaa siltä, että voitais tulla juttuun, niin laita viestiä. :) dc: kuukkanen.
Seuratoiveet
Moikka! Täällä 27-vuotias opiskelija etsii itselleen pitkäaikaisempaa ystävyyssuhdetta. Asun tällä hetkellä yhdessä poikaystäväni kanssa, mutta olisi kiva saada muitakin kavereita, joiden kanssa voisi käydä esim. shoppailemassa, kävelyillä tai muuten vaan istua iltaa, hengailla ja jutella kaikenlaista. Vapaa-ajallani tykkään pelailla videopelejä, piirrellä, kuunnella musiikkia ja käydä kirppiksillä. Luonteeltani olen rauhallinen, kiltti ja aluksi myös hieman ujo, mutta se yleensä muuttuu nopeasti kun onnistuu tutustumaan paremmin. En käytä alkoholia, en biletä tai käy baareissa. Laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Moikka! Etsin ihan aitoja uusia ystäviä elämääni. Olen 32-vuotias tamperelainen nainen, käyn töissä ja asun itsekseni. Elämänmuutosten myötä tilanne on se, että olen huomannut ettei elämässä hirveästi ole ystäviä joiden kanssa voisi jutella kaikenlaisista asioista, käydä rennosti kahvilla tai viinillä, vaihtaa kesken päivän kuulumisia ja jotain hauskoja meemejä tai vaikka ajella lyhyellä varoitusajalla syksyisenä tiistaina Prismaan ostoksille. :D Kaipaan kai siis jotain sellaista rentoa vastavuoroista ystävyyttä jossa kommunikointi pelaisi! Myös netissä ja vaikka whatsapin välityksellä tapahtuvat kaveruudet sopii (samoin kirjekaverit!), mutta ehkä ennen kaikkea etsin sellaista ystävyyttä jossa myös nähtäisiin toista ennen pitkää. :) Olen itse mielestäni luotettava, reilu ja ihan hauskakin tyyppi. Tykkään jutella kaikenlaisista asioista ja olen mielestäni myös hyvä kuuntelija. Toivoisin ennen kaikkea että kaveruus olisi vastavuoroista ja molemmat jaksaisi pitää yhteyttä ja olla kiinnostuneita toisenkin asioista. Sellaiset aina vain muutaman sanan viestit ja vastaukset ei siis oikein innosta. Tykkään esimerkiksi käydä kahvilla ja vaikka ravintoloissakin, konserteissa, leffassa, museoissa, ihan vaan kävelyillä ja esimerkiksi kirppiksillä. Myös kaikki viini-illat ja vaikka lautapelit ja niiden äärellä syvällisten ja vähemmän syvällisten jutustelu kiinnostaa aina! Olen tosi eläinrakas, vaikka omia lemmikkejä ei tällä hetkellä olekaan, eli mut saa myös vaikka koiralenkeille, kissanrapsuttajaksi tai eläinvahdiksi. :D Omia tän hetkisiä harrastuksia on ainakin avantouinti, ryhmäliikuntatunnit ja luontopoluilla ja kansallispuistoissa vaeltelu. Laita ihmeessä viestiä ja kerro vähän jotain itsestäsi, ois tosi kiva tutustua uusiin ihmisiin! Odotan innolla yhteydenottoja. :)
Seuratoiveet
Etsin ystäviä liikuntaan, ulkoiluun ja ruoanlaittoon. Olen 53 vuotias liikunnallinen, rauhallinen, luotettava ja kiva suomalainen työssä käyvä mies. Olen sinkku ja asun yksin Matinkylässä. Tykkään kävelystä, lenkkeilystä, pyöräilystä, kuntosalista, hiihdosta ja ruoanlaitosta. Tykkään myös liikkua luonnossa, matkustaa ja katsoa sarjoja. Toiselta ammatiltani olen kokki. Ruokaa on ihana tehdä yhdessä. Minusta saa hyvän ystävän.
Seuratoiveet
Tässä olisi ns. sosiaalinen introvertti, joka kaipaa ystäviä. Tykkään liikkua luonnossa kävellen, patikoiden ja pyöräillen. Ulkokuntosalit ovat minun juttuni. Kuntoliikunnan lisäksi olisi joskus mukava käydä Sinun kanssasi tunnelmoimassa vaikka teatterissa, konserteissa, elokuvissa, kahvilla jne.. yksin kun en "uskalla" lähteä. Kuuntelisin mielelläni, mitä Sinulla on kerrottavana... Saattaa olla, että olen vähän romanttinen äijä, kun esim. Portion Boysin "Sä et ole yksin" kolahtaa. :)
Seuratoiveet
Hei, Olen iloinen yläastetta käyvä tyttö. Hieman yksinäinen ei kauheasti kavereita. Tykkään harrastaa disco tanssia. Valokuvaustakin, mutta ei vielä kunnon kameraa :D , uintii. Olisi kiva löytää ystävä viestien vaihtoon, kirjoitella ihan vain mitä kuuluu elämään.
Seuratoiveet
Oon pirtee ja taidetta rakastava musiikkifani Hämeestä. Olis ihana löytää uusia ystäviä tai ystävä, jonka kanssa jakaa kaikki ja viettää livenäkin aikaa. Mul on niin paljon eri mielenkiinnon kohteita että tähän en jaksa alkaa kaikkia luettelee mut esim kauhuleffat, metallimusiikki, keikat jne, tuu kysyy lisää jos kiinnostelee! Ps. mulla on kissa 🐱
Seuratoiveet
Moi! Haussa seuraa naisesta jolla löytyy pilkettä silmäkulmasta, eikä ota elämää liian vakavasti vaan osaa nauttia pienistäkin hetkistä! Olisi mukava löytää ihminen jonka kanssa jakaa arjen iloja ja suruja oman kuplan ulkopuolelta. Liikunnallisuutta ja huumorintajua löytyy ja olisikin kiva käydä yhdessä vaikka lenkillä! Olen varattu ja lapsiakin löytyy.
Seuratoiveet
Olen 42-vuotias mies Turusta. Etsin uusia miespuolisia tuttavia tai ystäviä esimerkiksi kahvitteluun ja ajanviettoon. Pidän uinnista ja ulkoilusta, erityisesti pitkistä kävelyistä. Viimeistelen tällä hetkellä väitöskirjaprojektia yliopistolla. Olen avarakatseinen ja hyväsydäminen omalaatuista huumoria unohtamatta :) Pyrin olemaan oikeudenmukainen kaikissa tilanteissa. Ota rohkeasti yhteyttä. Ikäsi voisi olla esimerkiksi 25-50v. Elämäntilanteella tai muilla vastaavilla seikoilla ei ole merkitystä.
Seuratoiveet
Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.