Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

178 ilmoitusta

  • Etsin ystäviä liikuntaan, ulkoiluun ja ruoanlaittoon. Olen 53 vuotias liikunnallinen, rauhallinen, luotettava ja kiva suomalainen työssä käyvä mies. Olen sinkku ja asun yksin Matinkylässä. Tykkään kävelystä, lenkkeilystä, pyöräilystä, kuntosalista, hiihdosta ja ruoanlaitosta. Tykkään myös liikkua luonnossa, matkustaa ja katsoa sarjoja. Toiselta ammatiltani olen kokki. Ruokaa on ihana tehdä yhdessä. Minusta saa hyvän ystävän.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen muutama vuosi sitten mikkeliläistynyt nainen. Etelään jäi mies odottamaan, joten parisuhdetta en ole etsimässä. Vuorotyöläisellä aikaa olisi yleensä silloin kuin muilla ei. Lähtisitkö siis päivisin lenkille tai kahville, joskus harvoin iltavapaalla teatteriin tai keikalle? Kaverin sukupuolen tai iän suhteen ei rajoitteita, ja jos jos haluat ottaa lenkille mukaan lastenvaunut tai koiran, niin eipä sekään haittaa. Itselläni ei kumpaakaan toki ole enkä niistä juuri mitään tiedä :) Minusta: innostun ihmisistä ja eläimistä, ulkoilusta ja kulttuurista, toisinaan myös keikoista ja viinilasillisesta. Olen avoin, puhelias, ulospäinsuuntautunut, ihan rento tapaus. Harrastukset ovat laidasta laitaan, kaapista löytyvät niin vaelluskengät kuin piikkikorotkin. Luen, kirjoitan kirjeitä ja tykkään lautapeleistä. Kanssani asuu kaksi kissaa. Jos sinäkin mietit, mistä aikuinen saisi uusia kavereita ja kuka lähtisi spontaanisti tekemään jotain kivaa yhdessä, pistä viestiä. Mennään kahville, leffaan, kävelemään, etsimään geokätköjä tai mitä sitten keksitäänkin. Ja jos tykkäät kirjoittaa perinteisiä kirjeitä, niin minusta saat myös kirjekaverin.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen iloinen yläastetta käyvä tyttö. Hieman yksinäinen ei kauheasti kavereita. Tykkään harrastaa disco tanssia. Valokuvaustakin, mutta ei vielä kunnon kameraa :D , uintii. Olisi kiva löytää ystävä viestien vaihtoon, kirjoitella ihan vain mitä kuuluu elämään.

    Lue koko ilmoitus
  • Heissan! Kaipaan kaveria liikunta- ja kulttuurijuttuihin pari vuotta sitten takaisin Jklään muuttaneena. Iällä ja sukupuolella ei niin väliä, kunhan olet huumorintajuinen ja luotettava ihminen sekä kiinnostunut jakamaan asioita ja kokemuksia, mieluiten alkututustumisen jälkeen kasvokkain ja ystävystyen. Päivittäiset kävelylenkit, kuntosali ja pilates ovat pitäneet hyvässä kunnossa ja monenlaiset kiinnostavat asiat pitävät mielen virkeänä. Museokorttiseura ja tapahtumakaverikin olisi kiva juttu tai päiväretkelle lähtijä. Laitapa viestiä, jos yhtään kolahti ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin ystävää Espoon tai Kirkkonummen seudulta – sellaista, jonka kanssa voisi nähdä säännöllisesti, käydä kävelyllä, teatterissa, kahvilla tai ihan vain kyläillä toistemme luona. Olisi ihanaa löytää ihminen, jonka kanssa voisi viestitellä arjessa ja jakaa niin ilot kuin surutkin. Elän vauhdikasta lapsiperhearkea, ja perheeseeni kuuluu 5-vuotias poika. Olisi mahtavaa löytää äitikaveri, jonka kanssa voisi lähteä yhdessä lastentapahtumiin, leikkipuistoihin tai muuhun mukavaan tekemiseen – ja samalla lapsillekin löytyisi leikkiseuraa. Mutta etsin ystävää ennen kaikkea itselleni, joten voit aivan hyvin olla myös lapseton. Pidän kirjoista, kirjoittamisesta, teatterista ja lastenkulttuurista. Tykkään tehdä pieniä retkiä lähiseudun maatilakahviloihin, harrastan joogaa ja palapelejä, ja innostun mielelläni kokeilemaan myös uusia juttuja. Jos ajattelet, että meillä voisi synkata, laita rohkeasti viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 42-vuotias mies Turusta. Etsin uusia miespuolisia tuttavia tai ystäviä esimerkiksi kahvitteluun ja ajanviettoon. Pidän uinnista ja ulkoilusta, erityisesti pitkistä kävelyistä. Viimeistelen tällä hetkellä väitöskirjaprojektia yliopistolla. Olen avarakatseinen ja hyväsydäminen omalaatuista huumoria unohtamatta :) Pyrin olemaan oikeudenmukainen kaikissa tilanteissa. Ota rohkeasti yhteyttä. Ikäsi voisi olla esimerkiksi 25-50v. Elämäntilanteella tai muilla vastaavilla seikoilla ei ole merkitystä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 26-vuotias iloinen, avoin ja luonnonläheinen nainen Lapista. Viihdyn luonnossa liikkuen, lenkkipoluilla, hiihtäen, uimassa tai vain nauttien metsän rauhasta ja hiljaisuudesta. Arvostan rehellisyyttä, maanläheisyyttä, huumoria ja ennenkaikkea aitoja kohtaamisia. Olen helposti lähestyttävä, kuuntelen ja keskustelen mielelläni ja nautin hyvistä keskusteluista niin arjen pienistä asioista kuin elämästä yleensäkin. Minulle tärkeintä on aitous, hyvä sydän ja tunne siitä, että seurassa voi olla oma itsensä. Etsin uusia ystäviä, joiden kanssa voisi käydä uimassa, kahvilla, salilla, joogassa, ulkoilla, harrastaa tai vaikka vain vaihtaa kuulumisia. Minut saa mukaan melkeimpä kaikkeen. Minulle tärkeintä ei ole ikä tai tausta, vaan se, että yhteinen sävel löytyy ja yhdessä on hyvä olla. Laitathan rohkeasti viestiä, jos ajattelet vähänkään, että voisimme tulla juttuun! Toivottavasti kuullaan pian ✨😌🫶🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! 👋 Tääl 20-vuotias opiskelija Oulusta ja etsiskelen uusia kavereita vapaa-ajan viettoon. Tykkään urheilla paljon ja eri lajit kiinnostaa, mutta yhtä hyvin lähden kahville, kaupungille tai muuten vaan hengailemaan. Olisi kiva löytää seuraa esimerkiksi salille, kahvilaan, kirkkoon tai vaikka Pride-tapahtumiin. Myös spontaanit tekemiset ja uudet kokemukset kiinnostaa! Ikähaarukkana suunnilleen 19–30v. Sukupuolella ei sinänsä ole väliä – tärkeintä on, että tullaan juttuun.

    Lue koko ilmoitus
  • Mieskaveria vailla kävelylenkeille, kirppistelyyn, museoihin, kahvitteluun ym. mitä kivaa keksitäänkään :) Etsinnässä siis rauhallisen miehen seuraa, itse ollen puhelias, elämänmyönteinen, nuorekas, itsestään ulkoisesti sekä sisäisesti huolenpitävä, raittiit ja terveelliset elämäntavat omaava nainen :) Ei baareissa notkuvia, alkon käyttäjiä muutenkaan kiitos :) Sun yhteydenottoa odotellen , mielellään ikääni vähän vanhempaa... -Vuosia yksinolleena -

    Lue koko ilmoitus
  • Mikäpä olisikaan mukavampaa kuin löytää juttukaveria ja kenties jopa kaveria erilaisiin aktiviteetteihin ja tapahtumiin. Elän parhaillaan niitä kuuluisia, värikkäitä ruuhkavuosia ja välillä tuntuu, että omat sosiaaliset piirit ovat kaventuneet vuosien saatossa. Kutistuneet suorastaan olemattomiin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin eikä ystäviä ole koskaan liikaa! Teen työtä sote-alalla, joten välillä otan oman aikani ja "pakenen" sosiaalisten verkkojen ulottumattomiin keräämään voimia. Siitä huolimatta olisi mahtava saada uusia ihmisiä elämään, joiden kanssa voisi parantaa maailmaa esimerkiksi viestien välityksellä, käydä kävelyillä, kuntosalilla, kahvilla tai mitä ikinä mieleen tuleekaan. Tai joiden seurassa voisi ihan vain olla hiljaa, jos siltä tuntuu. Hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni, samoin kaikki itsensä kehittämiseen liittyvät asiat. Olen sellainen "pää pilvissä, mutta jalat kuitenkin tiukasti maassa oleva tyyppi", joka unelmoi isosti, mutta jolle ikä on jo antanut viisautta ymmärtää elämän realiteetit omalla kohdallaan. Olen myös ikuinen oppija ja opiskelija ja pidänkin uusien asioiden opettelemisesta. Ehkä myös lapsenomainen uteliaisuus elämää kohtaan vie aina kohti uutta ja tuntematonta; arjen pieniä ja välillä suuriakin seikkailuja kohti! Ajatus siitä, että "jokainen päivä ei aina ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää", auttaa jaksamaan silloinkin, kun tuntuu raskaalta. Näkökulmaa voi onneksi vaihtaa ja välillä voi keikahtaa vaikka pää alaspäin uuden näkökulman saamiseksi! Kannattaa kokeilla, se piristää kummasti! :) Mikäli siis koet haluavasi tai tarvitsevasi *uuden tuttavuuden *hassun hauskan höpöttelijän tai *kuuntelevan korvaparin *seuraa lenkkipolulle/jumpalle/kuntosalille/leffaan/kaffelle/jnejne. *jonkun jolle laittaa viestiä niin täs siul ois sellane!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei Vanhat ystävyydet alkaa ovat pidemmän päälle kaikonneet likipitäen. Itse olen nuorekas, liikunnallinen, sosiaalinen ja luontoa rakastava ihminen, sekä rakastan käydä jossain määrin erilaisissa kulttuuritapahtumissa ihan fiiliksen mukaan :) Asun paraikaa Etelä-Kuopiossa, mutta sujahtaminen suht nopsaan Kuopion keskustaan kyllä onnistuu tarpeen vaatiessa, kun vaan laitetaan aikataulut natsamaan ja sopimaan yhteen :) Etsin ystävää lenkkeilyyn, leffassa, kahvilla tai kulttuuritapahtumissa käyntiin ihan sen mukaan, mikä mikä sinua tai minua yhteisesti eniten sytyttää ympäri vuoden :) Etsin sinua kaverina liikunnallista ja kulttuuria rakastavaa persoonaa, sekä ihmistä, joka omaa suunnilleen samalaisia ominaisuuksia tai mieltymyksiä, mitä itsellänikin on, mutta pienet erotkaan eivät ole pahasta :) Jos kiinnostuit, niin laittele viestiä, niin katsotaan, voisiko sinulla ja minulla ystävyys mahdollisesti natsata keskenään yhteen :)

    Lue koko ilmoitus
  • Ruuhkavuosien sykkeessä kaverit tuntuvat uppoutuneet kukin askareihinsa eikä yhteistä aikaa tahdo aina löytyä. Puoliso ja lapsi löytyy omasta takaa, mutta jospa sitten näin kirjeenvaihdon kautta tapaisi uusia 35-45 v kavereita, joiden kanssa keskustella ja viettää aikaa. Minulle maistuu aika monenlainen tekeminen, liikunta ja luonnossa patikointi. Näin kesäaikaan pyöräilen paljon, mutta talvella maistuu eritoten hiihto, uiminen ja sulkapallo. Tavoitetasoni on pitää hauskaa ja saada syke nousemaan, kilpailullinen en siis ole. Moottoroidut härvelit ovat mieleen ja moottoripyöräkorttikin löytyy. Kirjojen saralla tulee luettua eniten hieman vanhempia romaaneja ja tietokirjallisuutta. Minusta on mielenkiintoista oppia, mitkä ovat ne oivallukset, jotka ovat johtaneet siihen, että joku teos nähdään kirjallisesti merkittävänä. Tykkään myös kirjoittaa itse yhtä sun toista. Oulussa ja sen ympäristössä hienoa on se, että ihmiset ovat melko tuttavallisia ja täältä puuttuvat monet suurten kaupunkien lieveilmiöt, mutta toisaalta on kuitenkin jotakin kulttuuritarjontaa ja monta kivaa paikkaa, jossa käydä. Oulussa on monia kivoja kahviloita, joissa voi raatailla ja syödä pullaa. Teatterissa on aina välillä hyviä näytöksiä, Itä-Tuirasta löytyy kotoisa Star-elokuvateatteri ja kaupungissa on vuoden ympäri on jos jonkinlaisia tapahtumia, varsinkin nyt kulttuuripääkaupunkivuonna. Jos tuli sellainen olo, että mehän voitaisiin kirjeenvaihdon ohella käydä vaikkapa Taidemuseossa, Pilpasuolla tai pelaamassa biljardia niin pistähän viestiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi täällä kirjottelee 32v sinkku mies uudet ystävät löytyskö uusia frendejä esim samanlaisiin kiinnostuksenkohteisiin ja alempana kiinnostuksenkohteet Kiinnotuksenkohteita - erilaiset liikuntalajit uinti pyöräily muu ulkoilu frisbeegolf minigolf - tykkään saunoa ruuanlaitosta jne tykkään mökkeilystä matkustaa käydä eri tapahtumissa retkeillä mitä.nyt yhessä keksikään Olisi kiva löytää ystävä tai ystäviä joka ois kiinnotustunut samoista asioista kun minä esimerkiksi noista omaa autoa ei ole mutta julkisilla pääsen liikkumaan rento mies olen jos yhtään kiinnostus heräsi nii viestiä tulemaan vaan ois kiva jos jollain kiinnotus heräsisi täällä Yhteydenotot Kik rikumono Snapchatt r_mononen Whatsappiki löytyy Palaamisiin Vastaan kyllä viesteihin jokaiseen yhteydenottoon jos vaan joku laitas viestii kun on nähnyt ilmotuksen 😊 toivottavasti kuulen jostain lisääkin viellä 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Olen Tobias, 23-vuotias Ulvilalainen mies. Etsin uusia ystäviä Satakunnan alueelta. Harrastan rap-musiikin tekemistä. Luonteeltani olen aika kilttiluontoinen ja ehkä vähän suruluontoinen yksinäisyydestäni johtuen. Kaipaisin elämääni luotettavaa ystävää, jonka kanssa jakaa elämän iloja ja suruja. Ja käydä vaikka kahvilla tai keilaamassa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 34-vuotias, outo, mukavakin, parisuhteessa oleva nainen Keravalta. Etsin pääasiassa naispuoleisia kavereita. 👩🏻‍🦰👩🏾‍🦱👱🏻‍♀️👩🏻 Huom! Mies, jos olet aina huomannut tulleesi paremmin toimeen naisten kuin miesten kanssa. Niin mikäs sitten. Luonteeltani olen introvertti, pohdiskeleva ja utelias luonne. Ja oikeassa seurassa musta kuoriutuu hassun hauska seuralainen 😁 kääntöpuolena joskus ylianalysoin, ahdistun ja katson love islandia. Tykkään mm. maalata, lukea, laulaa, ommella, pyöräillä ja jumppailla, toivottavasti joku näistä yhdistäisi. Olis kiva saada uusia nettituttavuuksia ja miksei jopa myöhemmin seuraa kirppistelyyn tai lenkkiseuraksi luontopolulle 🌳🍀🌾

    Lue koko ilmoitus
  • Minulla on perhe: puoliso ja vuoroviikoin luonani asuva 13-vuotias lapsi. Lisäksi minulla on mukavia työkavereita ja monenlaisia tuttuja, mutta kunnon sydänystävä puuttuu. Luen ja kuuntelen paljon äänikirjoja, erityisesti historiallisia romaaneja ja romantiikkaa. Olen ollut Taylor Swift -fani vuodesta 2008 saakka, ja sinun ei toki tarvitse olla Taylorin fani, mutta voi olla kiva, jos ymmärrät fanittamista. Käyn säännöllisesti kävelemässä, silloin tällöin vesijuoksemassa ja nyt innostuin myös aloittamaan rivitanssin. Kaipaan ystävää arkiseen yhdessäoloon, esim. kyläily tai kahvilla käynti. Tykkään myös kulttuurista ja kävisin mielelläni myös yhdessä vaikkapa teatterissa tai taidenäyttelyssä. Joskus voin istahtaa myös vaikkapa viinilasilliselle. Vaikka kaipaan eniten ystävää livetapaamisiin, voidaan toki välillä lähettää myös hauskoja meemejä toisillemme.

    Lue koko ilmoitus
  • Hi!! I’m a Finnish person living on the border between Espoo and Helsinki. I’m looking for people to speak, chat and learn English with (on Discord and maybe even irl?), preferably people who are also interested in making new friends and just chatting about random things! I’m a 27-year-old, slightly androgynous queer person, and I spend a lot of time painting, drawing and videoediting. My main hobbies also include running, gaming, and pretty much anything artsy. I’m also always happy to try out new hobbies or learn something new. I usually understand everything people say in English, but I have a hard time forming sentences myself and get super laggy. I’m just a bit rusty, I guess. I’d really like to get more comfortable with speaking English and hopefully meet some nice people along the way. I’m generally pretty easygoing and I enjoy both meaningful conversations and completely pointless silly ones. If you feel like we might get along, feel free to message me! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 21-vuotias mies ja etsin kavereita ulkoiluun, veneilyyn, pelailuun tai muuten vaan hengailuun. Käyn sään salliessa kumiveneellä merellä — seikkailen saarissa ja kalastelen. Vapaa-ajalla tulee myös koodailtua, pyöräiltyä, uitua ja pelailtua PC:llä. Ulkoiluun saa minusta hyvän kaverin, ja pelikaveriksikin kelpaan! Eikä koodaajakaverikaan olisi pahitteeksi. 😄 Sukupuolella ei ole väliä, tärkeintä että jutut kohtaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Minä rakastan hyvää ja terveellistä ruokaa ja oma kehoni. En ole mitään absullutista ja osan nauttia myös herkuista sekä alkoholista. Nämä eivät kuitenkaan säännöllisen nautiskeluun minulla kuuluu. Sen lisäksi rakastan syvällisiä, merkityksellisiä keskusteluja. Must kaikki small-talk / esityspuhe on bullshit. Parasta on kuitenkin hauskanpito rennossa ilmapiirissä ja yhteinen vietetty aika. Sen takia tekemisillä ei minusta ole niinkään väliä. Kokeilen mielelläni jotain uutta. Olen urheilullinen tyyppi. Olen harrastanut seitsemän vuotta yleisurheilua, pidän kiipeilystä, joogasta uimisesta ja tennis pelaamisesta. Musiikkia ja luontoa kiinnostavat myös todella paljon. Minut voisi hyvin luokitella yhteiskuntalaatikoihin kuten lukihäiriöllä varustettu ja HSP ryhmään kuuluva. Nämä piirteet eivät kuitenkaan rajaa minua arjen toiminnassa ja olen yhteiskunnalle kelpoinen työntekijä - ainakin tässä kohdassa. En ole myytävä sen takia kaupanteko puhetta ei luonnostaan lähtee minulta. Minusta on vaikea “kaupata” itseäni. Nykymaailmassa tuntuu siltä, että tätä pitää kuitenkin osata - ja vielä hitonhyvinkin osata kun halua tutustua uusiin ihmisiin. Kuka halua tutustua tylsään ihmiseen. Ei kukaan. Rento kyllä. Muttei tylsä. En todellakaan sanoisi minua tylsäksi. Maanläheinen kyllä. Jossain asioissa. Toisissa asiassa taas elämyshakuinen, hauska, riskinottaja (sopivassa määrässä). Laitathan viestiä jos kiinnostaa tutustua. Etsin samanikäistä seuraa mutta muukin hyvin kelpaa. ✨🌿🙂🥳

    Lue koko ilmoitus
  • Pidän kirjoittamisesta ja maalaamisesta, joita ruokkivat luova ajattelu ja mielikuvitus. Joskus syyllistyn filosofointiinkin ... Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista teorioista elämästä, tieteistä, kulttuureista, kielistä, uskonnoista, esoteriasta, jne. kuulumatta kuitenkaan mihinkään kuppikuntaan. Luonnolla ja eläimillä on suuri kunnioitukseni ja rakkauteni. Edesmenneitä kissojani kaipaan kovasti. Jos sinuakin kiinnostaa ajatusten vaihto, kirjoittele! Kommunikointi samanhenkisten kanssa tuo mausteita arkeen.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.