Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

37 ilmoitusta

  • Olen 24-vuotias ja asun Lahden Nastolassa. Etsin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa ja jutella kaikesta. Tällä hetkellä miun arki on aika tylsää ja yksinäistä joten olisi kiva saada juttelu seuraa ja tehdä jotain muutakin kuin olla vaan kotona. Tykkään lukea, piirtää, katsella sarjoja ja elokuvia, kuunnella musiikkia sekä valokuvailla keräilemiäni Pullip-nukkeja, joita voisin sanoa lukemisen ohella harrastuksekseni- ne ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita<3 Myös eläimet ja luonto ovat todella lähellä sydäntäni ja tällä hetkellä perheeseeni kuuluu porukoideni ohella kaksi koiraa sekä kaksi omaa kissaani. Olen rauhallinen ja avoin enkä tuomitse ketään, En kuitenkaan tykkää käydä baareissa, sillä olen absolutisti. Olisi mukava löytää samanhenkinen ihminen (sukupuolella ei väliä). Laita rohkeasti viestiä, jos haluaisit tutustua😊

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä siis uudet kaverit. Voitas lähteä kahville, kävelylle, pelata, jutella, ihan mitä vain mitä päähän nyt tuleekaan. Extempore jutu lähellä sydäntä! Parisuhteessa joten VAIN kavereita ja mieluusti naispuolisia. (18-25v) Tykkään pelaa vanhoja lasten pelejä, piirtää ja maalata sekä kirjoittaa runoja, taide siis lähellä sydäntä. Minnekkään en lähde ilman kynää ja paperia. Tulkaa rohkeesti laittaa viestiä, vastaan aina! Tutustutaan enemmän ja nähään ja lähetää tekee jotain kivaa!!

    Lue koko ilmoitus
  • En nyt yritä kirjoittaa mitään luovaa tai kaunista tekstiä itsestäni, mutta laittelen tähän listaa asioista, joilla on tavalla tai toisella iso merkitys elämässäni. Jos tunnistat itsesi useammasta kohdasta ja tekee mieli tutustua, niin laita ihmeessä viestiä. ♥ Katotaan josko siitä tulis jotain. Parisuhdetta en ole vailla, kiitos. # Päihteettömyys # Lapsettomuus omasta halusta # LGBTQ+ # Tekstipohjaiset roolipelit # Piirtäminen # Anime, manga jne # Videopelit # Rescuekoirat # Hevoset (en nykyisellään ratsasta, mutta hoidan ja puuhailen) # XXXL # Neuroepätyypillisyys # Mt-ongelmat # Sosiaalinen ahdistus # OCD Ehkä oot se toinen ++koon hevostelija, jota hoikat heppatytöt katsoo nenänvartta myöten ja haluisit käydä joskus yhdessä tallilla paijaamassa poneja? Sitten kun on siis tutustuttu netissä ja selätetty ahdistus jne. Tai ehkä haluut vaan laittaa mulle ponikuvia ja ottaa multa vastaan ponikuvia ja jutella miten tallilla meni? Tai olet nörtti joka haluu pelata yhdessä videopelejä ilman paineita tai tavotteita, jutella animesta ja lähetellä tyhmiä videoita. Tunnen itseni herkästi ulkopuoliseksi, joten en etsi kaveriporukkaa, vaan kaveria jonka kanssa jutella ja viettää aikaa 1 on 1. Kaverilta toivon suunnilleen samaa ikäluokkaa, jotain yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja ettei elämän tärkeät arvot ole ihan vastakkaiset.

    Lue koko ilmoitus
  • Hellou 💫 Keväästä asti arki ei tunnu olevan muuta kuin "työt, syö, nuku, toista". Viime kesänä tämä korostui erityisesti, kun jo-olevat kaverisuhteet sekä kumppani ovat muilla paikkakunnilla lomalla/töissä. EDIT: tällä hetkellä etsin enemmän omanikäisiä henkilöitä (20-29?), eritoten Oulun alueelta! Päivitetty tammi -26: Olen asunut Oulussa yli kolmisen vuotta kihlattuni kanssa. Olen ambivertti, tai hyvin lepposa introvertti. Kunhan saa pahimman ahistuksen ja jännityksen purettua ja pääsee vauhtiin, niin kyllä puhetta ja ääntä lähtee 😂 parhaimmillaan yappaamista on tapahtunut ainaskin viisi tuntia putkeen! Usein käyn kaupoilla vain ikkunashoppailemassa, olen kahvilassa monta tuntia tai kierrän kirppareita. Pelaan videopelejä PC:llä (ollut hieman tauolla, niin hyyyvin satunnaista 🥲). Harrastan myös digitaidetta, valokuvausta, hömppäromanssin lukua ja true crime-dokkareiden katselua vapaa-ajalla. Iso haave on ollut päästä tanssimaan. Tanssitunneille en ole uskaltanut mennä, joten olisi upeaa saada kaveri siihen! Eniten kokemusta show'sta, vetänyt myös twerkkiä aikanaan. Moottoripyörän "ison Aan" sain syksyllä, niin ei malta oottaa kevättä 😌✨ Etsin kaverusta tuomaan arkeen vaihtelua ja iloa. Oli sitten kahvilla käynti, pelien pelaus, illanistujaiset, en tiedä, tosi huonojen sarjojen katsominen? Ideoita saa ehdottaa 🥹 en tupakoi/juo alkoholia, viihteellä en ole käynyt piiiiitkään aikaan, mutta ei ole 100% poissuljettua. Jos luit tänne saakka, oot huippu ✨💕

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Viime vuosina aika on mennyt turhan passiivisesti pelkän työn ja kotonaoleilun parissa. Nyt oliskin haluja löytää uusia kavereita tai vaikka ihan juttu- ja ajanviettoseuraa, jotta tuota sosiaalista elämääkin pääsisi taas kokemaan. Se voisi olla vaikkapa leffassa käyntiä, liikuntaa, tai mukavaa jutustelua ja yhdessäoloa. Omasta puolesta uusille tuttaville ei ole ikä- tai sukupuolirajoitteita, joten jos tämmöinen 48-vuotias miiehentekele (enemmän tai vähemmän aikuinen sellainen) ei pelota, niin ottakaa toki yhteyttä. Omia harrastuksia mm. lukeminen, piirtäminen, ja koripallon pelaaminen, joten jos joku toinen Varkautelainen koriksenpalaaja tämän lukee niin otahan heti yhteyttä. Muitakin palloilulajeja on tullut kokeiltua. Tietokoneellakin pelailen vaikka en mikään online-pelien suurkuluttaja olekaan Kesällä mökkeilya ja pientä nikkarointia tulee harrastettua. Scifi ja fantasia ovat mielenkiintoani lähellä mutta se ei tarkoita, että puhuisin vain niistä aiheista. . .

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 21v miehenalku Espoosta :') Iha perus jäbä, luonnetta kuvaa parhaiten sana rento. Vapaa-aikaan kuuluu pelaaminen, salilla käynti, musiikki, piirtäminen ja prokrastinointi. Joo sori tää on tylsä lista, osaan kertoa ittestäni paremmin sillon ku keskustelen jonku kanssa :D En tiiä mitä odottaa täältä mut tää on toistaiseks mun ainoo toivo löytää uusia kavereita :D Tuun hyvin toimeen kaikkien kaa mut ei oo mitää mis tulis tutustuttuu porukoihin, töissä harvemmin kukaan juttelee keskenään. Pari kaveria löytyy ennestää mut ois jees oikeesti hengaa kavereiden kaa sen sijaan et on pelkästään peli- tai snäppikavereita. Ois kans kiva käydä esim baarissaki joskus, tosin se on aika matala prioriteetti enkä muutenkaa juo usein. Ylipäätään vaa haluun elvyttää mun kuolleen sosiaalisen elämän ::) Mut joo, jos oot about samanikänen (ja ehkä jopa asut jossain lähellä) laita ihmees viestii jos jaksat :D Sukupuolella ei mitään väliä. Saa kans kysellä snäppiä tai discordia.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olis kiva saada uusia kavereita. Oon 25-vuotias nainen Porista. Tällä hetkellä opiskelen ja teen myöskin töitä sen ohessa. Olen parisuhteessa ja etsin vain kavereita. Olen rauhallinen ja intovertti, mutta ystävällinen. Oon aika aktiivinen ja yleensä aikaa tulee vietettyä ulkosalla varsinkin, jos on kiva ilma. Harrastuksiin kuuluu mm. Salilla käyminen, pelien pelailu, käsityöt ja piirtäminen. Kirppistely on myös kivaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen Minna. Olen 34 vuotias nainen. Asun Lieksassa pohjois-karjalassa.Etsin saman ikäistä naista ja miestä kirjeenvaihtoon ympäri suomea. Harrastuksiini kuuluu: Lenkkeily,kirjeenvaihto,askartelu,piirtäminen,musan kuuntelu, tv/elokuvat sekä kavereiden näkeminen. Ke on vapaa päivä. Ma ja ti päivisin käyn töissä taikkarilla ja to ja pe päivisin käyn päivätoiminnoissa.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Täällä huutelee 94-syntynyt naikkonen k-hämeestä. Etsin uusia kavereita niin livenä hengailuun kuin discordissa pölisemiseen :3. Oon itse Kidult hyvin vahvasti, rakastan kaikkea söpöä ja värikästä, heikkouksiin kuuluvatkin erilaiset disney-esineet ja halinalle pehmolelut. Itselläni on 2 kania ja olisikin mahtavaa törmätä eläinrakkaisiin tyyppeihin. Pelailen jonkun verran disney aiheisia pelejä, mutta klassikot sonic ja super mario ovat myös suosikki listallani. Haen kavereita lähtökohtaisesti alueilta k-häme ja etelä-savo. Koska olen kanta-hämeestä ja tarkoitukseni on muuttaa poikaystäväni luo etelä-savoon toivon mukaan tämän vuoden puolella. Mutta en sano ei, muiltakaan paikkakunnalta kotoisin oleville ihmisille. Piirtäminen, valokuvaus ja fimomassailu ovat myöskin kiinnostuksen kohteitani, lenkkeilyä ja joogaa unohtamatta. Koska tulen pieneltä paikkakunnalta on rakkain harrastukseni nukkeilu aiheuttanut joskus hieman hämmenystä. Keräilen siis pullip-perheen nukkeja, mutta omistan myös bjd-nuken. Jos tuntuu siltä, että meillä voisi olla yhteistä ja uskallat ottaa yhteyttä, niin olen enemmän kuin iloinen :3 Kik:n ja Discordin saa kunhan ensin hieman kertoo itsestään. Pistäppähän siis säpöä tulemaan

    Lue koko ilmoitus
  • Olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa kaikki kaverit on muuttaneet pois Kuopiosta ja kaipaisin seuraa, jonka luokse ei tarvitsisi matkustaa satoja kilometrejä. Olen 33-vuotias nainen ja toivoisin tutustuvani ihmisiin, joiden kanssa voisi viettää aikaa vaikka kahvittellen, leffoja katsellen ja etenkin höpisten kaikesta tärkeästä ja vähemmän tärkeästä. En aseta kriteerejä sille, millainen sinun tulisi olla, kunhan vain yhteisiä jutun aiheita löytyy. Olen niin sanotusti "Jack of all trades, master of none". Eli olen kiinnostunut monista asioista ja kiinnostuksen taso vaihtelee kausittain. Kestosuosikkeja ovat piirtäminen, anime/manga, leipominen, true crime, okkultismi ja muut hämärähommat sekä (luonnon)tiede. Sen lisäksi tällä hetkellä on kierrossa kreikkalainen mytologia, varhainen kristinusko (tässä vaiheessa mainittakoon, että olen ateisti, heh) ja astronomia. Ensi kuussa saattaa kuitenkin kiinnostaa enemmän taas saamelaisten mytologia, tuhatjalkaiset lemmikkinä ja lenkkeily. Lisäksi treenaan säännöllisesti salilla ja suunnitelmissa olisi tarkoitus aloittaa uiminen ja japanin opiskelu uudelleen (taas). Jos tuntuu, että meillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja voitaisiin tulla hyvin juttuun, laitathan viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Terve vaan. Oon siis 18/04 poika, Helsingissä asustelen. Ois kiva löytää lisää juttuseuraa ja ihan kunnon kavereitakin, jos hyvin käy! Tykkään tutustuu uusiin ihmisiin, mutta ujona mul voi mennä aikaa lämmetä. Sitten kun on tän yli päästy oon kai aika äänekästä, huumorintajuista ja kekseliästä seuraa. Oon siis kuitenki aika perus taiteilija==introvertti kamaa, eli tarviin kyl vähä omaakin rauhaa välillä. Tykkään siis tosi paljon kaikesta kuvataiteesta ja muustakin luovasta hommasta, eli esim näyttelemisestä, 3D-hommista, valokuvauksesta jne edelleen. Lähin myös extempporesti cosplaysta tekemään kesällä ja se o sika hauskaa! Luonnosta, eläimistä ja liikunnasta tykkään kyl kans sikana. Kaikki videopelitkin menee, mutta just nyt ne on vähän taka-alalla. Omat kaverit on vielä vähän muaki hiljaisempaa ja tykkää hengata kotona suuremman osan aikaa. Aattelin nyt sitte vähä alkaa laajentaa piirejä. Tän takia ois myös aika siistii löytää sellaistakin kaveria, joka lähtis kokeilee uusiikin juttuja ja hengaa uloskin, esim pyöräilee, gymille tai vaik maalaa johonki seinää emmätiä :D Ois aika nice jos oisit sen 18-20 ikäluokkaa tai ainaki samaa sukupolvee. Tää on nyt vähä tämmönen vedos tää kirjoitus, mutta jos tahot nii pistä vaikka snäpit, discordit tai muut tällaset tulemaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 29-vuotias nainen Nokialta. Kaipaisin seuraa ikäisistäni miehistä/naisista. Mielellään ihan tavata kasvotusten. Olen kiinnostunut henkisestä kasvusta ja tällä hetkellä elämäntilanteeni on sellainen että kasvettua tulee. Mua kiinnostaa valaistumisen tavoittelemisen, filosofiset pohdinnat. Mulla on traumaattinen historia mitä käyn nyt läpi. Paljon mielenterveysongelmia. Tykkään piirtää, tanssia, laulaa, joogata, käydä kirpputoreilla ja kahviloissa. Tulevaisuuden haaveita olisi kokemusasiantuntijuus, taiteen ja musiikin tekeminen, näytteleminen, kirjojen kirjoittaminen. Olen pan/biseksuaali ja sinkku. En ihan tiedä mitä kertoisin itsestäni, mutta olennaista on tuo että tällä hetkellä teen töitä itseni parissa, mielenterveyttäni eheyttäen, henkisesti kasvaen. Kaipaan sitä että voi jutella jollekulle tunteja puhelimessa, nauraa, käydä kaikkialla (kahviloissa, baareissa ym.) yhdessä. Kirjoitathan, etenkin sinkku naiset? Hannakissa kiittää ja kuittaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka moi! Olen 19-vuotias nuori nainen pääkaupunkiseudulta. Muutin puolisen vuotta sitten tänne opiskeluiden perässä, ja olisi mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. Olisikin mahtavaa, jos juuri sinusta tulisi minulle uusi tuttavuus, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut! Toivoisin löytäväni henkilön tai henkilöitä, joiden kanssa viestitellä tai soitella esimerkiksi discordissa mahdollisesti pelaten jotain peliä samanaikaisesti. Peliseura onkin aina tervetullutta ja olisi upeaa, jos löytyisi jokin yhteinen peli, jota pelata! Tutustumisen jälkeen olisi myös hauska nähdä kasvotustenkin, jos siihen vain löytyy uskallusta! :) Luonteeltani olen ystävällinen, iloinen, huumorintajuinen ja luotettava. Aluksi saatan vaikuttaa hieman ujohkolta, mutta ujous onneksi katoaa nopeasti! Kiinnostuksen kohteeni ovat melko laajat ja innostun herkästi uusista asioista. Tykkään pelata videopelejä (etenkin PS4:lla), katsella elokuvia ja erilaisia animaatiosarjoja, piirtää ja lenkkeillä. Sukupuolellasi ei ole väliä, mutta toivoisin sinun olevan kuitenkin melko samanikäinen kanssani (mieluiten alle 30-vuotias), vaikka toki suuremmasta ikäerostakaan ei aina ole haittaa! Viestiä saa laittaa milloin vain, vaikka näkisit tämän ilmoituksen vasta vuosien päästä! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 20 vuotias nainen Rovaniemeltä. Muutin tänne viime syksynä opiskelemaan ja etsin täältä uusia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa (toki korona huomioon ottaen). Olen alkuun melko rauhallinen mutta, kun alkuun on päästy, ei juttu yleensä lopu kesken. Olen helposti yllytettävissä mukaan kokeilemaan uusia juttuja. Tällä hetkellä nautin paljon hiihtämisestä mutta, kun lumet sulavat vaihtuu se lenkkeilyyn ja pyöräilyyn. Näiden lisäksi pidän piirtämisestä, maalaamisesta ja sarjojen katselemisesta. Nämä ovat nyt kyllä jääneet vähemmälle koulun takia. Tykkään laittaa hyvää ruokaa ja viettää rauhallisia koti-iltoja. Toivoisin että olisit suunnilleen saman ikäinen kuin minä. Sukupuolellasi ei ole minulle väliä. Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä! Ei haittaa vaikkei meillä näin alkuun tuntuisi olevan mitään yhteistäkään. Tutustutaan :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Kiva, että päädyit lukemaan tätä ilmoitusta. Esittelenpä siis itseni lyhyesti. Olen tänä vuonna 19 täyttänyt nainen Etelä-Pohjanmaalta. Opiskelen yhä lukiossa, jonka suoritan neljään vuoteen (vuosi jäljellä!). Harrastan piirtämistä, ratsastusta ja pelaamista koneella. Tykkään myös katsoa animea ja sen myötä coneissa tulee käytyä paljon kesäisin. Olen lisäksi käsityöihminen ja vapaa-ajallani teen usein joko cosplaypukuja tai fursuitteja myyntiin :) Uutena harrastuksena olen aloittanut (tai ainakin yrittänyt aloittaa) D&D pelaamisen. Eläinrakkaana ihmisenä omistan tällä hetkellä koiran, kaksi kissaa ja hevosen. Ulkopuolisille saatan vaikuttaa hyvinkin ujolta persoonalta, mutta tutuille olen hyvinkin sosiaalinen ja mukava tyyppi :D (riippunee paljolti myös seurasta) Mikäli kuulostin ystävyytesi arvoiselta ihmiseltä, laita toki viestiä niin päästään tutustumaan! Iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä. Yhteyden saa ainakin instangramin, snäpin ja discordin kautta. *ilmoitus ei vanhene*

    Lue koko ilmoitus
  • Terve oon 26 vuotias vantaalainen Mies Joka haluaa suurentaa kaveri piiriä (tai enimmillään löytää jonkun joka on edes vaivautunut edes ottamaan yhtetä) mutta niin minulla ei ole väliä ketä sukupuolen edustaja olisi kaverina tai iältään riittää että vaivautuu kirjoitelemaan. Käyn kyllä töissä ja Koripallo harjoituksissa mutta tykkään kyllä kirjoitaa mahdollisinman pian kun muuta velvollisuutta ei ole. Toivon että olet kiinnostunut kaikesta animaatiosta joko Elokuvan. Tv sarjan tai videopelien kanssa sillä olen omasta mielestäni se joka tietää jo mahdollisesti jo kaiken ja olisi kiva kuula ja jakaa muiten mielipide asioista siis perus nörteilyä. Online pelailukin onnistuu ps4 kautta Darksoul ja ennen kaikkea bloodborne on yksi suosikkejani +kaikki ps4 yksinoikeus pelit. Olen myös valmis useankin keskustelu kaverin saamiseen että mahdollisinman moni voi laitaa ehdotuksen tulemaan pyrin kyllä vastaamaan pikaisesti.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.