Siirry pääsisältöön

Liikunta- ja treeniseura

Liikunta, urheilu ja treenit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

93 ilmoitusta

  • Morjens! Olen AMK-IT-opintojen loppuvaiheessa oleva ukkeli Keski-Suomesta. Huomasin tässä, että vuosien varrella kaikki entiset kaverit ovat jotenkin etääntyneet perheiden, töiden ynnä muiden syiden takia. Yhtäkkiä tuli fiilis, että "hetkinen, en ole puhunut heistä monien kanssa kuukausiin", joten on tullut aika etsiä uusia tuttavuuksia. :) Harrastuslistani on aika tyypillinen nörtille: kaikenlainen animaatio, pelaaminen sekä tekniikkaan ja koneisiin liittyvä puuhastelu kiinnostavat. Myös lauta- ja roolipelejä on tullut pelattua pitkään. Leivontaa olen aktiivisesti harrastanut jossain vaiheesa. Aloitin vähän aikaa sitten tutustumisen 3D-mallinnuksen maailmaan sekä ihan perinteiseen piirtämiseen. Lukeminenkin kuuluu harrastuksiini, ja kiinnostuksen kohteina ovat oikeastaan melkein kaikki mahdollinen – aina 1920-luvun historiasta ihmissuhteisiin ja fantasiaan. Musiikki on tärkeä osa elämääni. En itse soita mitään soitinta, mutta en voi kuvitella olevani yli paria tuntia kuuntelematta jotain. Genrivalikoima on aika laaja – kristillisestä- ja poprockista breakcoreen asti. Tällä hetkellä panostan siihen, että saisin kehoni takaisin kuntoon, joten vietän päivittäin tunteja kävelylenkeillä ja salilla. Ihmisenä olen aika rento, ja minulla on jonkin verran outo huumorintaju. Pidän itseäni melko suvaitsevaisena erilaisia ihmisiä kohtaan. Tykkään myös kuunnella muiden avautumisia, joten jos on ollut p*ska päivä, voi purkaa tunteita :D. Täältä etsin ensisijaisesti juttuseuraa ja ehkä myös seuraa yhteiseen ajanviettoon, kuten kahville tai leffaan. Olisi kiva jutella eritaustaisten ihmisten kanssa, sillä viime vuodet olen pyörinyt aika samanlaisessa sosiaalisessa kuplassa. Iällä tai sukupuolella ei ole mitään väliä. Varoituksena etukäteen, että äidinkieleni on muu kuin suomi. Kaikki koulut ja muut on kuitenkin käyty suomeksi ja tämä tekstikin kirjoitettuna ilman mitään apuvälineitä, joten kyllä kieltä osaan. Englannin kieli kelpaa myös. X) Suosin: Discord/TG, löytyy myös Snap ja Wappi.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 24-vuotias ja asun Lahden Nastolassa. Etsin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa ja jutella kaikesta. Tällä hetkellä miun arki on aika tylsää ja yksinäistä joten olisi kiva saada juttelu seuraa ja tehdä jotain muutakin kuin olla vaan kotona. Tykkään lukea, piirtää, katsella sarjoja ja elokuvia, kuunnella musiikkia sekä valokuvailla keräilemiäni Pullip-nukkeja, joita voisin sanoa lukemisen ohella harrastuksekseni- ne ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita<3 Myös eläimet ja luonto ovat todella lähellä sydäntäni ja tällä hetkellä perheeseeni kuuluu porukoideni ohella kaksi koiraa sekä kaksi omaa kissaani. Olen rauhallinen ja avoin enkä tuomitse ketään, En kuitenkaan tykkää käydä baareissa, sillä olen absolutisti. Olisi mukava löytää samanhenkinen ihminen (sukupuolella ei väliä). Laita rohkeasti viestiä, jos haluaisit tutustua😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! 23-vuotias yhteiskuntatieteiden ja politiikan tutkimuksen opiskelija täällä. Kaveripiirissä on tapahtunut viime aikoina muutoksia ja siksi ois kivaa löytää lisää kavereita elämään. Sukupuolistereotypioista poiketen oon aina pitänyt eniten sellaisista kaverisuhteista, joissa tärkeimpinä on just se sama aallonpituus ja läsnäolo; aktiviteetit yhdessä tietty plussaa mut tärkeintä juuri se et voi viettää aikaa yhdessä ja puhua syvällisempiäkin juttuja. Lisäksi ois kivaa jos haluais nähdä vaikka vähän useamminkin livenä, etenkin kun oon luonteeltani aika sosiaalinen ja nykymaailmassa jengi on monesti niin kiireistä XD Oon tosiaan aika sosiaalinen, utelias, avarakatseinen ja liberaali nuori tyyppi. Mielenkiinnonkohteita on hyvin monia, mut tällä hetkellä päällimmäisinä ehkä anime ja conit, lauta-, video- ja roolipelit, historia, yhteiskuntatieteet ja filosofia, kielet, ruoanlaitto, kuntosali ja boulderointi. Oon kuitenkin hyvin avoin kokeilee kaikkee uutta hyvässä seurassa. Etsin lähtökohtaisesti ihmisiä joiden kanssa on helppoa ja luonnollista olla ja joiden kanssa voi sekä ihan vaan hengailla ja jutella syvällisesti että tehdä eri asioita ( esim. kaikkee sarjojen kattomisesta ja pelien pelaamisesta yhdessä tapahtumissa käymiseen XD) ja lisäks ois hauskaa jos tykkää itsekin nähdä livenä vähän useammin. Sukupuolella ei mitään väliä (mut kuten sanottu niin en oo ite kovin stereotypinen mies), ikä mieluiten suunnilleen samanikäinen (eli n. 22-30). Saa ottaa ihan rohkeasti vaan yhteyttä, kaikkihan me täällä etitään lisää kavereita joten ei mitään paineita! Ja jos pahimmassa tapauksessa ei funkkaa niin ei hätää, sellasta sattuu ja nekin voi handlata ihan hyvillä mielin :-))

    Lue koko ilmoitus
  • Olen jonkinlainen pähkähullun professorin, filosofin ja lavaesiintyjän risteytys. Elämä on heitellyt eteeni yhtä sun toista, mutta valitettavasti ei sydänystäviä. Kirjekaveria en kaipaa. Minulla on 8-vuotias lapsi ja erosin muutama vuosi sitten. Nyt on uusi parisuhde ehkä alkamassa. Etsin suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevaa ystävää. Toiveissa se, että sinulla olisi lapsia, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Sukupuolella ja iällä ei niin väliä, kunhan olet keskustelutaitoinen ja sopivasti omalaatuinen persoona. Kaipaan sekä syvällisiä keskusteluja että jotain mukavaa tekemistä, hyvässä tasapainossa. Viihdyn kahviloissa, avantosaunassa, puistoissa, lautapelien, taiteen ja laulun parissa tai lumilauta jaloissani. Tanssi on unholaan jäänyt harrastus, joka olisi kiva herättää henkiin.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä siis uudet kaverit. Voitas lähteä kahville, kävelylle, pelata, jutella, ihan mitä vain mitä päähän nyt tuleekaan. Extempore jutu lähellä sydäntä! Parisuhteessa joten VAIN kavereita ja mieluusti naispuolisia. (18-25v) Tykkään pelaa vanhoja lasten pelejä, piirtää ja maalata sekä kirjoittaa runoja, taide siis lähellä sydäntä. Minnekkään en lähde ilman kynää ja paperia. Tulkaa rohkeesti laittaa viestiä, vastaan aina! Tutustutaan enemmän ja nähään ja lähetää tekee jotain kivaa!!

    Lue koko ilmoitus
  • En nyt yritä kirjoittaa mitään luovaa tai kaunista tekstiä itsestäni, mutta laittelen tähän listaa asioista, joilla on tavalla tai toisella iso merkitys elämässäni. Jos tunnistat itsesi useammasta kohdasta ja tekee mieli tutustua, niin laita ihmeessä viestiä. ♥ Katotaan josko siitä tulis jotain. Parisuhdetta en ole vailla, kiitos. # Päihteettömyys # Lapsettomuus omasta halusta # LGBTQ+ # Tekstipohjaiset roolipelit # Piirtäminen # Anime, manga jne # Videopelit # Rescuekoirat # Hevoset (en nykyisellään ratsasta, mutta hoidan ja puuhailen) # XXXL # Neuroepätyypillisyys # Mt-ongelmat # Sosiaalinen ahdistus # OCD Ehkä oot se toinen ++koon hevostelija, jota hoikat heppatytöt katsoo nenänvartta myöten ja haluisit käydä joskus yhdessä tallilla paijaamassa poneja? Sitten kun on siis tutustuttu netissä ja selätetty ahdistus jne. Tai ehkä haluut vaan laittaa mulle ponikuvia ja ottaa multa vastaan ponikuvia ja jutella miten tallilla meni? Tai olet nörtti joka haluu pelata yhdessä videopelejä ilman paineita tai tavotteita, jutella animesta ja lähetellä tyhmiä videoita. Tunnen itseni herkästi ulkopuoliseksi, joten en etsi kaveriporukkaa, vaan kaveria jonka kanssa jutella ja viettää aikaa 1 on 1. Kaverilta toivon suunnilleen samaa ikäluokkaa, jotain yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja ettei elämän tärkeät arvot ole ihan vastakkaiset.

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa aitoja ja hyviä tyyppejä. Oisitko sä mun uusi luottoystävä? Mä oon hyvä tyyppi, jolla on jalat maassa ja järki päässä. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja aidosta läsnäolosta. Pilkettä löytyy silmäkulmasta, joten mun kanssa ei tuu tylsää. Luonteeltani olen lämmin ja tahdon muille hyvää. Kavereiden parissa olen luottoystävä. Vapaa-ajalla vietän aikaa myös vapaaehtoistöissä, joissa voi oppia uusia hyödyllisiä taitoja ja auttaa muita ihmisiä. Sydäntä lähellä on muun muassa: -luonnossa liikkuminen ja ulkoilu -erilainen liikunta, kuntosali ja laskettelu -mökkeily ja veneily -kahvilla käynti -festarit ja keikat Mielestäni tärkeintä kanssakäymisessä on kuitenkin seura ja yhdessäolemisen hyvä fiilis, ei niinkään ulkoiset puitteet. Olen hyvin avoin erilaisille jutuille. Päivät kuluu töissä, mutta illat ja viikonloput on aikaa nähdä ja kokea uusia asioita. Toivon aitoa sitoutumista uuteen ystävyyteen ja oikeita kohtaamisia kasvostusten.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon kiva mies ja etin kavereita moneen rentoon tekemiseen. Teen sosiaalista työtä, joten vapaa-ajalla aikaa kuluu helposti itekseen tai kumppanin (<-mies) kanssa. Tasapainon säilyttämiseksi on välillä hauskaa käyä teknobileissä. Kaveruus/ystävyys kehittyy ajan kanssa, enkä ainakaan aluksi välttämättä kaipaile kauhean syvää yhteyttä, vaan rento tekeminen ja yhdessä viihtyminen riittää. Toki pitää olla tunne että hei tää on kiva, mulle passeli ihminen. Pelaan jonkin verran Nintendo Switchiä ja lauta- sekä tietopelejä, tykkään pubivisoista ja jallusta, Post Barista, leikkokukista ja viherkasveista, akvaarioista, kaupungin tutkimisesta pyörällä ja mattolaitureilla uimisesta. Mut saa mukaan kuntosalille, hiljaisuuden retriittiin tai kiipeemään Stadikan aidan yli yöllä, mutta on oon enemmän rauhallinen ku villi. Oon alun perin Kainuusta ja mussa asuu pieni maalainen, vaikka Helsingissä onki jo vierähtäny hyvä tovi. Jos jokin resonoi, laita viestiä ja katotaan mitä keksitään! Mun kans ei tarvi esittää mitään. Riittää, että on oma mukava ittensä.

    Lue koko ilmoitus
  • Muutama kuukausi sitten tänne maalle muuttanut, olisi enemmän kuin mukava löytää täältäpäin samanhenkinen kaveri! Arkena aika kuluu töissä. Vapaa-ajalla suurimmaksi osaksi vain kotona tai poikaystäväni kanssa. Pidän remontoimisesta ja sisustamisesta, talvisin laskettelusta.

    Lue koko ilmoitus
  • Hellou 💫 Keväästä asti arki ei tunnu olevan muuta kuin "työt, syö, nuku, toista". Viime kesänä tämä korostui erityisesti, kun jo-olevat kaverisuhteet sekä kumppani ovat muilla paikkakunnilla lomalla/töissä. EDIT: tällä hetkellä etsin enemmän omanikäisiä henkilöitä (20-29?), eritoten Oulun alueelta! Päivitetty tammi -26: Olen asunut Oulussa yli kolmisen vuotta kihlattuni kanssa. Olen ambivertti, tai hyvin lepposa introvertti. Kunhan saa pahimman ahistuksen ja jännityksen purettua ja pääsee vauhtiin, niin kyllä puhetta ja ääntä lähtee 😂 parhaimmillaan yappaamista on tapahtunut ainaskin viisi tuntia putkeen! Usein käyn kaupoilla vain ikkunashoppailemassa, olen kahvilassa monta tuntia tai kierrän kirppareita. Pelaan videopelejä PC:llä (ollut hieman tauolla, niin hyyyvin satunnaista 🥲). Harrastan myös digitaidetta, valokuvausta, hömppäromanssin lukua ja true crime-dokkareiden katselua vapaa-ajalla. Iso haave on ollut päästä tanssimaan. Tanssitunneille en ole uskaltanut mennä, joten olisi upeaa saada kaveri siihen! Eniten kokemusta show'sta, vetänyt myös twerkkiä aikanaan. Moottoripyörän "ison Aan" sain syksyllä, niin ei malta oottaa kevättä 😌✨ Etsin kaverusta tuomaan arkeen vaihtelua ja iloa. Oli sitten kahvilla käynti, pelien pelaus, illanistujaiset, en tiedä, tosi huonojen sarjojen katsominen? Ideoita saa ehdottaa 🥹 en tupakoi/juo alkoholia, viihteellä en ole käynyt piiiiitkään aikaan, mutta ei ole 100% poissuljettua. Jos luit tänne saakka, oot huippu ✨💕

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa olisi juttu/peli/kahvittelu kavereita, joiden kanssa samalla voisi laajentaa omaa näkemystä. Siksi siis hakusessa enemmän naispuolisia, iällä ei oikeestaan väliä. Nykyiset tuttavat olleet pääasiassa 20-40v. Toki jos lähellä niin ehkä saisit innostumaan lenkkeilystä enemmän. Vanhoilla tutuilla alkaa aika olemaan tiukassa ja heillä alkaa jutut olemaan enemmän vauvajuttuja heidän elämäntilanteen mukaan. Heitäkin näkee, mut nykyään harvemmin. Itse vakityötä tekevä, autoileva sekasyöjä. Kaveri kommentoinut kerran et oon eräjormaileva nörtti, vapaa-ajat menee pelaten/lukien/luonnossa kävely kameran kanssa. Viihdyn enemmän yksikseni, mut jutella voi aina. Mitään suhdetta en ole etsimässä. Puhun asiat yleensä suoraan, kiertely ja kaartelu vaan tekee kaikesta haastavampaa. Liikun toisinaan kotka-lahti-mikkeli-lpr alueella, et jos tulee juttuun niin kahvillakin voi helposti piipahtaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Viime vuosina aika on mennyt turhan passiivisesti pelkän työn ja kotonaoleilun parissa. Nyt oliskin haluja löytää uusia kavereita tai vaikka ihan juttu- ja ajanviettoseuraa, jotta tuota sosiaalista elämääkin pääsisi taas kokemaan. Se voisi olla vaikkapa leffassa käyntiä, liikuntaa, tai mukavaa jutustelua ja yhdessäoloa. Omasta puolesta uusille tuttaville ei ole ikä- tai sukupuolirajoitteita, joten jos tämmöinen 48-vuotias miiehentekele (enemmän tai vähemmän aikuinen sellainen) ei pelota, niin ottakaa toki yhteyttä. Omia harrastuksia mm. lukeminen, piirtäminen, ja koripallon pelaaminen, joten jos joku toinen Varkautelainen koriksenpalaaja tämän lukee niin otahan heti yhteyttä. Muitakin palloilulajeja on tullut kokeiltua. Tietokoneellakin pelailen vaikka en mikään online-pelien suurkuluttaja olekaan Kesällä mökkeilya ja pientä nikkarointia tulee harrastettua. Scifi ja fantasia ovat mielenkiintoani lähellä mutta se ei tarkoita, että puhuisin vain niistä aiheista. . .

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 21v miehenalku Espoosta :') Iha perus jäbä, luonnetta kuvaa parhaiten sana rento. Vapaa-aikaan kuuluu pelaaminen, salilla käynti, musiikki, piirtäminen ja prokrastinointi. Joo sori tää on tylsä lista, osaan kertoa ittestäni paremmin sillon ku keskustelen jonku kanssa :D En tiiä mitä odottaa täältä mut tää on toistaiseks mun ainoo toivo löytää uusia kavereita :D Tuun hyvin toimeen kaikkien kaa mut ei oo mitää mis tulis tutustuttuu porukoihin, töissä harvemmin kukaan juttelee keskenään. Pari kaveria löytyy ennestää mut ois jees oikeesti hengaa kavereiden kaa sen sijaan et on pelkästään peli- tai snäppikavereita. Ois kans kiva käydä esim baarissaki joskus, tosin se on aika matala prioriteetti enkä muutenkaa juo usein. Ylipäätään vaa haluun elvyttää mun kuolleen sosiaalisen elämän ::) Mut joo, jos oot about samanikänen (ja ehkä jopa asut jossain lähellä) laita ihmees viestii jos jaksat :D Sukupuolella ei mitään väliä. Saa kans kysellä snäppiä tai discordia.

    Lue koko ilmoitus
  • Eilen kipeänä saikulla oli huono päivä ja mietin asiaa, joka on kesällä pyörinyt mielessä: olen yksinäinen. Pienenä olin niin ujo, etten osannut muodostaa ystävyyssuhteita, ja yksin oleminen johti kiusaamiseen. Sain yläasteella pari hyvää ystävää, joiden avulla puhkesin kukkaan ja olen nykyään avoin, luotettava, usein aika puheliaskin tilannekomedianne. Elämäntilanteeni muuttui kertarysäyksellä useampi vuosi sitten, kun tuli ero ja lapseni ovat vieläkin pieniä. Ystäväni eivät oikein osanneet olla tukena ja jäin kovin yksin tilanteessa. Ystävät ovat nyt naimisissa/parisuhteissa, pieniä lapsia tai ei, mutta en sinkkuäitinä oikein sovi heidän kuvioihinsa. Olen myös aina ystävystynyt sosiaalisten tyyppien kanssa, keillä on paljon hyviä ystäviä ja kalenteri täynnä. Kuitenkin puolet ajasta olen nyt yksin, ja olis tosi kiva saada uusia kavereita, joilla olisi aikaa edes joskus:) Tykkään mm. puutarhatöistä, kännykkäpeleistä, tv-sarjoista, viime aikoina jumppaillut, pidän metsälenkeistä, hyvistä keskusteluista, ulkona syömisestä ja joskus olis kivaa päästä iltaa viettämään drinksujen ja tanssimisen parissa. Ja lautapelaamisen makuun ois kiva päästä pitkästä aikaa! Oon kiinnostunut mm. sijoittamisesta, politiikasta. Olen maalta kotoisin, korkeastikoulutettu, suvaitsevainen ja ihmisistä kiinnostunut tyyppi, jolla on matkan varrella kertynyt kolhuja ja ymmärrystä elämään. Potetiaalisille ystäville mulla ei paljoa ole toivomuksia. Saa olla mielipiteitä, mutta en tykkää riidellä. Peruskohteliaisuus ja ystävällisyys toiveissa. Mun elämässä on jo tarpeeksi haastavia persoonia, joten sellaiset ehkä passaan;)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olis kiva saada uusia kavereita. Oon 25-vuotias nainen Porista. Tällä hetkellä opiskelen ja teen myöskin töitä sen ohessa. Olen parisuhteessa ja etsin vain kavereita. Olen rauhallinen ja intovertti, mutta ystävällinen. Oon aika aktiivinen ja yleensä aikaa tulee vietettyä ulkosalla varsinkin, jos on kiva ilma. Harrastuksiin kuuluu mm. Salilla käyminen, pelien pelailu, käsityöt ja piirtäminen. Kirppistely on myös kivaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 18-vuotias nainen Porvoosta ja etsin naispuolista juttukaveria. Olen kiinnostunut arkkitehtuurista ja pidän kovasti maalaamisesta. Sen lisäksi tykkään käydä salilla ja lasketella. Laskettelen suksilla, mutta viimeaikoina olan kiinnostunut myös lautailusta. Uusien harrastusten ja lajien kokeileminen kiinnostaa. Etsin siis seuraa uusien harrastusten kokeiluun, kahvitteluun ja muuten vain jutusteluun. Jos omaat samoja kiinnostuksen kohteita, olisin iloinen jos ottaisit yhteyttä. Iällä ei minulle niinkään ole väliä, kunhan olet ystävällinen ja avoin. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen Minna. Olen 34 vuotias nainen. Asun Lieksassa pohjois-karjalassa.Etsin saman ikäistä naista ja miestä kirjeenvaihtoon ympäri suomea. Harrastuksiini kuuluu: Lenkkeily,kirjeenvaihto,askartelu,piirtäminen,musan kuuntelu, tv/elokuvat sekä kavereiden näkeminen. Ke on vapaa päivä. Ma ja ti päivisin käyn töissä taikkarilla ja to ja pe päivisin käyn päivätoiminnoissa.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Täällä huutelee 94-syntynyt naikkonen k-hämeestä. Etsin uusia kavereita niin livenä hengailuun kuin discordissa pölisemiseen :3. Oon itse Kidult hyvin vahvasti, rakastan kaikkea söpöä ja värikästä, heikkouksiin kuuluvatkin erilaiset disney-esineet ja halinalle pehmolelut. Itselläni on 2 kania ja olisikin mahtavaa törmätä eläinrakkaisiin tyyppeihin. Pelailen jonkun verran disney aiheisia pelejä, mutta klassikot sonic ja super mario ovat myös suosikki listallani. Haen kavereita lähtökohtaisesti alueilta k-häme ja etelä-savo. Koska olen kanta-hämeestä ja tarkoitukseni on muuttaa poikaystäväni luo etelä-savoon toivon mukaan tämän vuoden puolella. Mutta en sano ei, muiltakaan paikkakunnalta kotoisin oleville ihmisille. Piirtäminen, valokuvaus ja fimomassailu ovat myöskin kiinnostuksen kohteitani, lenkkeilyä ja joogaa unohtamatta. Koska tulen pieneltä paikkakunnalta on rakkain harrastukseni nukkeilu aiheuttanut joskus hieman hämmenystä. Keräilen siis pullip-perheen nukkeja, mutta omistan myös bjd-nuken. Jos tuntuu siltä, että meillä voisi olla yhteistä ja uskallat ottaa yhteyttä, niin olen enemmän kuin iloinen :3 Kik:n ja Discordin saa kunhan ensin hieman kertoo itsestään. Pistäppähän siis säpöä tulemaan

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.