Siirry pääsisältöön

Vertaistuki ja elämäntilanteet

Keskustelua samassa elämäntilanteessa

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

951 ilmoitusta

  • Täällä kirjoittelee iloinen, nauravainen, sarkastinen, huumorintajuinen ja varsin puhelias nainen Espoosta! Olen muuttanut pohjoisesta monen mutkan kautta Espooseen ja kavereita on vähän siellä ja täällä. Ruuhkavuodet ja aikoinaan eletty vuorotyö ja oma laiskuus on tehnyt sen, että ystävyyssuhteet ovat jääneet. Nyt minulla on päivätyö, koulut käyty ja 2/3 lapsistakin melko omatoimisia, joten aikaa on taas enemmän itselle. Minulla on 12, 11 ja 3-vuotiaat lapset ja puoliso. Elämme ihan tavallista arkea harrastuksineen ja menoineen. Etsin ystävää jakamaan arjen kuulumisia, jotain, jolle kertoa kun tapahtuu hyviä tai ikäviä asioita. Pidän lenkkeilystä, sienestyksestä, luonnosta, kuntosalista, kahvittelusta, elokuvista ja jopa työstäni :) Käyn harvoin bilettämässä, mutta sekin on kivaa silloin tällöin. Pidän myös erilaisista viineistä ja oluista ja nostan käteni kun kysytään tastingiin vapaaehtoista seuraa! Laitathan viestiä jos kiinnostuksesi heräsi ja sinäkin haluaisit löytää luotettavan ystävän.

    Lue koko ilmoitus
  • Eli hellurei! Täällä huutelee sateenkaareva 🏳️‍🌈 25-vuotias (syksyllä 26v) tyyppi, joka on maaliskuussa muuttanut Järvenpäähän Kouvolasta (kyllä, Kouvolasta, luit oikein) kumppanin perässä. Oon mielestäni tosi huono kertomaan itsestäni ja tuomaan omaa persoonaani esille teksteissä, mutta yrittänyttä ei laiteta, vai mitä! Omasta mielestäni oon tosi sosiaalinen, hauska ja huumorintajuinen. Mun huumorintaju on tosiaan tasoa puujalka- ja isävitsit, eli nauran lähes kaikelle, koska mulle huumori on elämän suola. Oon myös aika extempore ihminen, eläinrakas 100% (paitsi et pelkään lintuja yli KAIKEN), mulla on kolme ihanaa kissaa, askartelu ja käsillä tekeminen on super kivaa, tykkään pelailla ps4:lla rpg-pelejä (role-playing games) eli esim. Assassin’s Creedit, FarCryt, Unchartedit ja Dying Lightit. Tykkään myös superisti lauta- ja korttipeleistä! Kirppistely on kans ihan parasta! Osaan tarpeen tullen olla vakavakin ja tykkäänkin keskustella synneistä syvistä, sekä aremmistakin (kirjoitetaanko se noin? XD) aiheista mm. mielenterveysongelmista. Mulle diagnosoitiin ADHD nuorena, joka näkyy mun elämässä vahvasti, joten jos oot itsekin neurospicy, se on enemmän kuin tervetullutta!! Mitähän muuta. Ainiin, musiikki on mulle absoluuttisen tärkeää! Kuuntelen musiikkia aina kun on mahdollista, kuulokkeista, kajarista tai kotiteatterista samalla, kun pelaan. Rakastan myös laulamista yli kaiken! Soitan kitaraa, ukulelea ja pianoa amatööritasolla, oon itse opetellut, eli millään tunneilla en ole koskaan käynyt. Tai no pianotunneilla kävin 4.luokalla puolisen vuotta, joka päättyi siihen, että makasin olkkarin lattialla äidille raivohuutoitkien, etten haluu mennä tunneille, koska en tykännyt siitä opettajasta.😂😂 Mutta joo!! Etsin kavereita, jotka on saman tyyppisiä, kun minä ja asuvat mieluusti Järvenpäässä. Ikähaarukalla ja sukupuolella ei oo väliä, kun itsekin oon muunsukupuolinen femme. Tärkeintä mulle on, että tullaan toimeen, ollaan samalla aaltopituudella yleisesti, jaetaan samantyyliset arvot ja osataan nauraa about samoille asioille. Niin ja jos sulla on lapsia, ei haittaa yhtään, nappaa tästä itselles ilmainen lapsenvahti! Rakastan lapsia ihan hirmuisesti, ehkä vahvasti siksi, että oon itsekin tosi lapsenmielinen.❤️ Itselleni ei oo valitettavasti niitä vielä siunaantunut, mutta varmasti vielä joku päivä! Pakko sanoa vielä se, että liikuntaa en harrasta, mut mielelläni lähden vaikka sun ja sun koirulin kanssa lenkille, rämpimään luontoon tai tutkimaan hylättyjä rakennuksia! Harrastan itse siis urbexia (tietäjät tietää). Tää oli todennäköisesti ihan liian pitkä ja sekava teksti, mut kiva jos luit loppuun! Ja pahoittelut kirjoitusvirheistä, muokkasin tätä tekstiä joku miljoona kertaa. :D Mut saa kiinni täällä, instagramista nimimerkillä advelisa tai sitten sähköpostitse! Jeejee en malta odottaa et saan uusia kavereita!!😍

    Lue koko ilmoitus
  • Moikkelis, olen 35-vuotias urheilullinen neitokainen, olen aloitteleva yrittäjä, kuitenkin päivätyössä edelleen käyvä. Olen ambivertti, viihdyn tosi hyvin kotona ja ystäviä näen harvakseltaan. Päivätyöni on ihmisten ympärillä toimimista, joten se hieman verottaa sosiaalista mittariani. Harrastan kuntosalia ja olen kiinnostunut etenkin kehonpainoharjoittelusta ja keholla hienoja liikkeiden tekemisestä, jos olet kuullut kalisteniikasta niin se on laji jota harjoitan innolla. Soitan myös kitaraa ja olisi enemmän kuin M A H T A V A A löytää ystävä, jolle musiikki ja soittaminen on intohimo. Olen itse soittanut noin pari vuotta akustista kitaraa, en ole proo, mutta nautin soittamisesta valtavasti! Asustelen avopuolison kanssa Oulussa. Uusi ystävä voit olla Oulusta tai ihan mistä päin maailmaa tahansa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Täällä kirjoittelee kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Kuopiosta. Olen ystävällinen, jos sanon pahasti, pyrin muuttamaan asian. Olen 22-vuotias, syyskuussa mittariin tulee 23 vuotta. Olen sosiaalinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa. Uskonnolliselta vakaumukseltani olen ateisti ja satanisti. Tähän väliin sanon, en ole puhdas syntyperäinen savolainen, sillä oon syntynyt Tampereella. Olen LGBTQIA+ -yhteisön kannattaja ja olenkin aseksuaali. Jos arvomme käyvät yhteen, otan mielelläni uudet ystävät vastaan, rajoitteita, kuten ikää tai sukupuolta en ota niin vakavasti! Otathan siis yhteyttä, myös nettikaverit käy!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 28-vuotias kahden pojan äiti😊 Haluaisin saada enemmän äiti-kavereita joiden kanssa jakaa asioita ja viettää aikaa( toki myös lapsettomatkin voivat ottaa yhteyttä!) Pidän tällä hetkellä opinnoista taukoa ja vapaa-ajalla vietän aikaa kavereiden kanssa aina kun ehtii ja tykkään myös leipoa,laittaa ruokaa ja käydä kirppareilla sekä seurakunnissa. Olen puhelias ja empaattinen. Tulkaa ihmeessä juttelemaan,jos haluatte tutustua ja myös nähdäkkin! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen introvertti kotihiiri Iisalmesta. Vaikka viihdynkin parhaiten pienemmissä piireissä, olen tunnettu huumorintajustani ja omalaatuisuudestani. Suuret ihmisjoukot eivät ole minun juttuni, mutta jos henkilökemiat kohtaavat, minusta saa todella hyvän ja luotettavan ystävän.Vapaa-ajallani nautin matkustelusta, maalauksesta, PC-pelaamisesta, valokuvauksesta, kalastuksesta ja metsästyksestä. Asun mieheni kanssa, mutta meillä ei ole lapsia.Etsin ystävää, jonka kanssa voisi jakaa arjen pieniä iloja – kahvitella, käydä shoppailemassa tai vaikkapa lähteä valokuvausreissuille. Jos tämä kuulostaa sinusta kivalta, olisi mahtavaa tutustua!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon suht uus Tampereella, ja en tunne täältä ketää. Oon toistaseks pyörätuolis, jos sil on jotak merkitystä. Mutta muuten itsenäinen, ja päättäväinen. Huonon huumorin omistava. 😂ja ADHD. Tykkään musiikista, ja eläimistä. Tatuoitu. Lävistetty. Ig saatanankata sc damagekata Poltan, mut en juo alkoholii juurikaa.

    Lue koko ilmoitus
  • 39v lihava (joka kovin yrittää laihduttaa) LGBT mies etsii kavereita mieluummin toisista miehistä vaikka ihan välillä käymään kahvilla ja juttelemaan. Mulla 2 kissaa, tykkään pelata ja kuunnella äänikirjoja. Oon aika ujo ja hiljainen tyyppi, mutta kaipaisin silti jotakuta kaveriksi. En lähde kaupungille, enkä juo alkoholia.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 1982 syntynyt luokanopettaja. Asun Kannelmäessä. Minulla on gambialainen puoliso ja meillä on huhtikuussa 2023 syntynyt lapsi. Vauvavuosi oli rankka. Siitä vielä toipumassa. Kaipaisin kuitenkin kaveria, joka asuisi lähellä ja jonka kanssa tehdä yhdessä juttuja; lapsen/lasten kanssa tai joskus toivottavasti kahdestaankin. Olen paljon kahdestaan lapsen kanssa, joten ei haittaisi, jos saisi joskus hoitoapua tai toisen aikuisen seuraa. Tykkään klassisesta musiikista, jazzista, kahviloissa ja ravintoloissa käynnistä, luonnossa olemisesta, kiinnostavissa paikoissa käymisestä, kokkaamisesta, laulamisesta, aidoista keskusteluista. Laulan kuorossa. Elämässä olen joutunut usein kahlaamaan syvissä vesissä. Syvyyttä siis on sisällänikin. Ei tuossa vielä kaikki, muutakin tykkään tehdä. Uusiakin asioita olen valmis kokemaan. Aikanaan olin kova treenaamaan ja kuntoilemaan, nyttemmin se on jäänyt, mutta ehkä toisen kanssa tulisi sellaistakin tehdyksi. Sauna+avanto on tuntunut myös kivalta. Löytyisiköhän täältä joku samanhenkinen?

    Lue koko ilmoitus
  • Oon Tamperelainen ikuinen opiskelija, joka kaipais elämäänsä uusia ystäviä. Itsellä on ennestään kyllä ystäviä, hyviäkin sellaisia, mutta elämäntilanteiden johdosta ja asuinpaikoista riippuen näkeminen jää vähän vähemmälle. Tässä elämäntilanteessa toivoisin löytäväni jonkun, jonka kanssa voisi joskus nähdä tai vaikka sitten jutella puhelimessa. Itsestäni sen verran, että sairastan alopeciaa universalista (autoimmuunisairaus, joka aiheuttaa hiusten ja muiden karvojen lähdön kokonaan), olen siis kalju. Meikkaan ja käytän peruukkeja, mutta välillä olen myös ilman. Vertaistuki tulisi kovasti tarpeen jos sellaista täältä sattuu löytymään. Kuulun seksuaalivähemmistöön panromanttisena aseksuaalina. Itselläni on kovin vähän sateenkaarevia ystäviä ja kaipaisin kovasti kavereita näistä piireistä. ❤️ Olen myös kolmen ihanan lapsen äiti ja minulla on pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa elämme suljetussa monosuhteessa. Olen erityisherkkä introvertti, mutta rakastan käydä syväluotaavia keskusteluja aiheesta kuin aiheesta. Harrastuksia minulla on monia, käsityöt, piirtäminen ja lukeminen muun muassa. Jos siis olet avoin ihminen, jolle edes joku mainitsemistani aiheista kolahtaa, ole rohkeasti yhteydessä. 💕

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 26-vuotias herkkä introvertti Tampereelta. Arkea vietän kotona taaperon ja vauvan kanssa. Ihmisenä oon perusluonteeltani melko rauhallinen ja ystävällinen. En kuitenkaan luonnehtisi itseäni ujoksi tai hiljaiseksikaan, vaikka oonkin ehkä enemmän kuuntelemaan taipuvainen. Viimeaikoina oon ollut tosi kiinnostunut monenlaisesta luovasta puuhasta. Tykkään muun muassa neuloa, virkata, solmeilla makrameeta, piirtää, maalata, muovailla fimomassasta kaikennäköistä, leipoa ja soitella pianoa. Lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu kuuluu myös mun harrastuksiin, etenkin vaunulenkkien lomassa. Elokuvat ja sarjat on aina hetkittäin mulle mieluisaa ajanvietettä, vaikka viimeaikoina ne onkin jäänyt vähän vähemmälle. Mua kiinnostaa ylipäätään aika monenlaiset aiheet, kuten luonnontieteet, psykologia, filosofia ja erilaiset elämänkatsomukset ja tavat hahmottaa maailmaa. Muuttuneiden elämäntilanteiden ja paikkakunnalta toiseen muuttojen seurauksena yhteys jo olemassa oleviin ystäviin on jäänyt vähän vähemmälle. Kaipaisinkin uusia tuttavuuksia ihmisistä, joilla on joko samanlainen elämäntilanne tai sitten ovat muuten saman henkisiä. Iällä, asuinpaikalla tai sukupuolella ei niinkään ole väliä. Jos asut Tampereen lähistöllä, niin mielelläni joskus tapaisinkin, mutta myös viestittelyseura kelpaa hyvin. 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 29-vuotias ja asun Turussa 7-vuotiaan pojan ja aviomiehen kanssa. Odotan toista lasta. Kaipaisin uusia ystäviä, sillä tällä hetkellä aika menee vain opinnoissa ja perheen parissa. Vapaa-ajalla ystävien kanssa tykkäisin käydä kahvilla, syömässä, erilaisissa tapahtumissa, kirppareilla, kävelyllä tai ihan vaan jutella ja kahvitella jomman kumman kotona. Oon aika avoin kaikkeen, mutta baarit ei kiinnosta. Hankin vähän aikaa sitten museokortin ja tarkotus olis alkaa sitäkin käyttämään. Olis kiva jos sulla on lapsia tai ei haittaa jos mun lapsi olis joskus touhuissa mukana. Mun lapsella on autismi eikä ole juurikaan kiinnostunut muista lapsista, mutta olisi silti kiva saada seuraa puistoiluunkin. Pääsen kyllä näkemään ilman lastakin, mutta helpottaa tapaamisia jos joskus voisi ottaa mukaan. Vertaistuki muilta erityislasten äideiltä kiinnostaisi myös, mutta eniten toivon vain sitä, että löytäisin läheisiä ystäviä joiden kanssa jakaa niin ilot kuin surut. Laita viestiä jos yhtään tuntuu siltä, että voitais keksiä mukavaa tekemistä yhdessä! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 22-v likka. Pelaan pelejä ja teen taidetta. Tykkään kuunnella ihmisten höpinää vaik oon ite aluks tosi ujo. :D Kärsin aika kovasta sosiaalisesta ahdistuksesta niin kavereiden teko on ollut vaikeaa. Tykkään kokea uusia asioita ja oon aina valmis festareille tai matkustamiseen. Molemmat netti- tai offline kaverit olisi kivoja. c: Harjoittelen tatuoimista ja lävistämistä rn ihan huvikseen. Pelaan mitä vaan ja tykkään myös kattoo elokuvii ja sarjoja discordis. (⁠ •⁠‿• ⁠) ⁠♡ Sukupuolel ei välii ja ikä sen 20-29 luokkaa! c: Voi lisätä suoraan discordis: siieyne

    Lue koko ilmoitus
  • Olen sateenkaareva 42-v mies ja etsin uusia ystäviä. Tulen parhaiten toimeen naisten kanssa, mutta en syrji muitakaan sukupuolia :) Pidän henkevistä keskusteluista, koirista, ulkoilusta hyvällä säällä, lukemisesta ja pelaamisesta (no worries, pelaan yleensä tietokonetta vastaan koska live-pelitilanteet on rasittavia :)). Olen opiskellut yliopistossa ja arvostan henkisiä arvoja enemmän kuin esim. rahaa, urheilua tai urakehitystä. Minulla ei ole autoa joten toivoisin että asut Espoossa tai lähialueella. Toki pelkkä puhelinkeskustelukin voi olla antoisaa jos ollaan samalla aaltopituudella :) Enpäs nyt keksi muuta sanottavaa joten lopetan tähän.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 33-vuotias nainen Keski-Suomesta. Perheeseen kuuluu puoliso, yksi lapsi ja kissa. Vuosien varrella kaverit eläneet jo ruuhkavuotensa, eikä oikein yhteistä enää löydy. Suku on pieni ja huolettaa tulevaisuus lapsenkin puolesta ettei pian ole muita aikuisia kuin omat vanhemmat. Oma elämä pyörii lähinnä kodin ja töiden ympärillä, joten tähän toivoisin muutosta. Etsin kaveria, joka saisi mukaan lenkille, kirpparille, keikalle tai leikkipuistoon. Painottaen tuota joka saisi mukaan, koska kotiin on niin helppo jäädä. Myös meemitön viestittely olisi mukavaa. Seurailen ajankohtaisia tolkun keskusteluja ja näistä olisi jonkun kanssa mukava jutella tai olla juttelematta. Lapsiperhe-elämä tällä hetkellä kukkeimmillaan, joten olisi mukava, jos mahdollisella kaverillakin olisi alle kouluikäinen lapsi/lapsia. Viestitellään!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä uusia ystäviä ja ystäväporukoita elämään! On tullut elettyä oma elämä suurimmaks osaks ulkomailla ja Suomen puolesta vähän joka kolkassa, joten kaverit on myös jääny vähän eri puolille maailmaa. Oon kärsinyt jo monta vuotta vähän vaihdellen yksinäisyyden tunteesta, mutta haluan sen asian nyt muuttuvan! Oon itse parisuhteessa ja mulla on 4v tytär vuoroviikoin lapsen isän kanssa. Mun elämä on muutoin todella hyvässä tasapainossa nyt, mutta uudet ystävät vielä puuttuvat. Oon vanhempana sellanen, jolle lapsi on kyllä yks elämän isoimmista asioista, mutta en hössötä vaan lapsiarkijuttuja. Mun parit ystävät ja työkaverit on joskus tokassu, että välillä vähän unohtaa sen, että mullaki on muksu ja elän joka toinen viikko ihan erilaista elämää. :D Mua kiinnostaa: -Luonto/Retkeily -Syvälliset keskustelut, mielenterveys ja tasa-arvo -Sisustaminen ja remppaaminen yms. -Sijoittaminen ja urajutut -Taide, musiikki ja teatteri -Urheilu, lenkkeily, sali yms. ja haluisin kauheesti kokeilla seinäkiipeilyä! -Keikat kesäiltoina auringon laskiessa -Kirppistely Laita rohkeesti viestiä, jutellaan, nähdään ja tutustutaan lisää! :) <3

    Lue koko ilmoitus
  • Morjens vaa. Löytyiskö tätä kautta keveria kuluttamaan aikaa. Ikä haarukka suunnilleen 18-30 sukupuolella ei niinkään väliä.😌 Autolla kyllä pääsen vapaasti liikkumaan. Jos 🏳️‍🌈 on ongela jätä vain yhteydenotto laittamatta. Saatan aluksi olla ujo ja jännittynyt mutta ajankanssa se siitä helpottaa.😄 Saa ehdottaa tekemistä. Minun perus lauseeni on "sä saat päättää". Olen siis mukana melkein missä vaan🤪

    Lue koko ilmoitus
  • Hei etsin ystävää miehistä ja naisista. Olen jäänyt leskeksi melkein vuosi sitten ja kaipaan juttuseuraa. Suru alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Lapset ovat jo aikuisia ja omilla teillään. Asun koiran kanssa omakotitalossa Pohjois- Pohjanmaalla. Harrastan värittelyä, palapelien tekoa. Luen paljon, lähinnä kauhukirjallisuutta. Tykkään pelata lautapelejä. Tykkään kauhuleffoista ja katsonkin niitä paljon. Pidän fantasiasta. Olen lapsenmielinen, uskon peikkoihin ja keijukaisiin. Rakastan Grimmin satuja, joita luen lapsenlapsilleni iltasaduiksi, kun tulevat yökylään. Tykkään pelata pasiansseja tietokoneella. Olen - 60 vuotias kuudetta vuotta sairaslomalla oleva nainen. Olisi mukava saada juttu seuraa yksinäisiin päiviin. En käytä alkoholia enkä tupakoi. Toivon että et sinäkään. Minulla on hieman musta huumori. Olen empaattinen, uskollinen. Jos kiinnostuit niin kirjoita minulle.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei täällä 37v perheellinen mies joka etsi face to face kavereita kahvittelun ja rupattelun merkkeihin. Asun tosiaa maaseudulla ja teen maatalousalalla töitä eläimet ovat sydäntä lähellä. Harrastuksiin kuuluu pelaaminen, auton laitto, karaoke. Olen puhelias, tykkään tuumata ja puhua asiasta kuin asiasta syvällisesti. Olisi mukava löytää ihminen jolle voisi kertoa elämän arjeb hyvistä kuin huonoista hetkistä.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.