Seuraa: mielenterveyden vertaistuki
Löydä käyttäjiä, joiden seuratoiveena on mielenterveyden vertaistuki.
Löydä käyttäjiä, joiden seuratoiveena on mielenterveyden vertaistuki.
Etsin uusia kavereita/ystäviä elämään ja myös ihmisiä joilla olisi koiria, jotta voisi mennä sitten vaikka yhdessä ulkoiluttamaan koiria. Omistan tällä hetkellä yhden koiran, joka kaipailisi kanssa uusia tuttavuuksia vaikka koirapuistoon mukaan. Olen itse vähän ujo, kiltti, ystävällinen ja hiljainen, mutta tutustuttua paremmin olen vähän puheliaampi. Harrastan valokuvaamista ja luen todella paljon kirjoja sekä katson elokuvia usein. Asun itse Iitissä, mutta seikkailen aina välillä Lahteen ja myös usein löydyn Lohjalta kun menen poikaystäväni luokse aika ajoin käymään. En etsi mitään muuta kuin kavereita, koska olen onnellisesti parisuhteessa. Sukupuolella ei ole väliä eikä varsinaisesti iälläkään. Vastaan parhaiten snapchatissa ja instagramissa, mutta löytyy myös whatsapp. Snap: gotnojams01 Insta: gotnojams01
25 vuotias miehen alku suonenjoelta, muutto kuopioon edessä tässä syksyn aikana opintojen perässä. Elämä kuluu lähinnä niissä satunnaisissa töissä jota saan, salilla ja kotona pelatessa. Hakusessa ois kaveriseuraa illanviettoon, jutteluseuraa netissä, peliseuraa melkee iha mitä vaan. Itellä oo juurikaan mitään kavereita, ja parisuhteen loputtua keväällä olo on "hieman" yksinäinen. Öö mitäs muuta? lempparibändit tällä hetkellä: Alice in chains, deftones ja radiohead. Tykkään kans pelailla mut siihen vähän into lopahtanu. Lempipelit: hoi4, ck3, eu4 ja viimeaikainen lemppari project zomboid.
Hei! Täällä kirjoittelee 34v nainen, olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta puoliso miulta löytyy jo, joten pelkkiä kavereita vain etsinnässä. Vaikkapa discordiin? Muukin kanava käy toki. Ei mielellään sähköposti. Kiinnostuksen kohteitani ovat muunmuassa: - Roolipelinörtteily (DnD 5e & tekstiroolipelit) - Valokuvaus 📸 - Kaiken maailman Fantasia (Harry Potter, LotR ) - Teatteri/kulttuuri/eritoten musikaalit - Henkisyys (Luonnonuskonnot, yliluonnolliset asiat)🌿🔮 - Elokuvat/sarjat - Kirjat ja äänikirjat - peleistä koen tietäväni jonkin verran ja niistä on mukava höpötellä, mutta en uskalla luvata itsestäni peliseuraa. 🥹 Olen vapaa-ajallaan enimmäkseen kotioloissa viihtyvä, mukavuudenhaluinen, enemmän introverttiin taipuvampi persoona. Kaipaan toki myöskin sosiaalisuutta elämääni ja mukavia keskusteluja. Lisäksi olen absolutisti mutta en vaadi samaa sinulta! Tokihan se ois suurta plussaa olla samalla ajatuksen aallonharjalla! Olen melko ujo alkuun mutta kyllä sit juttua riittää kunhan alkukankeudesta päästään 😀 Kuvailisin että olen empaattinen ja elämänasenteeltani positiivinen. Tykkään jutella elämänkokemuksista, kuulumisista, harrastuksista, jakaa onnistumisia, kokemuksia. Mitä ikinä vaan keksitäänkin höpinän aihetta! Piristetään toisiamme vaikka meemeillä 😅 Paikkakunnallasi ja iälläsi ole väliä koska tosiaan etsin vain juttuseuraa netin välityksellä ☺️ Jos jokin resonoi edes vähäsen niin nakkaa vaikka sun discord tunnus / joku somekanava viestillä ! Josko meillä vaikka synkkaisi ja syntyisi ystävyys? ♡ ~ Kuulemisiin! 😊
Päivitetty versio: etsin kavereita kirjoittamaan yhdessä, sekä lisäksi lautapelikavereita ja mahdollisesti lähempiä ystäviä, jos osuu kemiat kohdalleen. Kirjoitan työkseni ja huvikseni, usein kahviloissa, kirjastolla, jne. Ja tätä on mukava tehdä yhdessä omia tekstejä työstäen! Aloin keväällä pyörittää myös viikottaisia Kirjoitustreffejä, mutta kaipaisin seuraa läppärin naputteluun mielelläni muunakin aikana. (Sillä ei ole väliä mitä kirjoitat, mutta generatiivista tekoälyä inhoan tuhannnen auringon voimalla, joten se on hyvä tietää ennalta.) Lisäksi harrastan lautapelejä, mutta peliseuran kanssa on ollut taas vähän nihkeää. Olen keskisuurten pelien ystävä (Wyrmspan on suosikkini) ja avoin opettelemaan uutta, mutta "hassunhauskoja" bilepelejä inhoan ja Kimblen paikka on roskakorissa. Vähän enemmän itsestäni: Olen neurokirjolla, vähän ehkä kummallinen, joskus hauska. Olen filosofian maisteri ja luovalla alalla epätavallisessa työssä. Aikatauluni on erittäin avoin ja liukuva. Olen varattu, mutta lapseton, pienituloinen ja muutenkin epätyypillisessä elämäntilanteessa. Koen olevani kroonisesti ulkopuolinen, ja viihdyn hyvin huonosti isommissa ryhmissä. Taipumusta melankolisuuteen, ahdistukseen ja mustaan huumoriin, mutta ilkeilyä en siedä. Rakastan kirjoittamista ja kirjallisuutta, elokuvia ja muitakin taiteita. Pidän lautapelien lisäksi konsolipeleistä, ja harrastan myös piirtämistä. Teen lisäksi musiikkia ja olen musiikin suurkuluttaja, mutta täysin ulkona listahiteistä. Määrittelen itseni nykyään muunsukupuoliseksi (olen miesoletettu). Arvoni ovat vihreät ja vasemmalla. Olen vegaani ja eläinrakas. Kuten alustakin voi päätellä, etsin ensisijaisesti lähikavereita Tampereen kulmilta. Viestittely on ihan ok, mutta kaipaan tapaamisia ja tekemistä. Ihmisen seuraa ja läsnäoloa. Ikä ja sukupuoli eivät ole minulle keskisiä tekijöitä ystävyyssuhteessa, jos on oikeasti jotakin yhteistä ja ollaan samalla taajuudella. Yhteys löytyy ehkä helpommin oman sukupolven edustajiin, mutta ei sekään nyt ole mikään kynnyskysymys. Toivottavasti tämä uusi, entistä ehompi ilmoitus ilmaisee selkeämmin mitä etsin ja millainen tyyppi olen. Kysymällä selviää lisää! :) Hilirimpsis!
Olen mies, joka on tunnistanut itsessään kiltin miehen toimintamalleja (miellyttäminen, huono itsetunto, häpeä) ja haluan löytää muita miehiä, jotka haluavat pyristellä irti näistä toimintatavoista lopullisesti. Ehkä tunnistat "kiltin miehen syndrooman" näistä: – Olet opetellut olemaan kiltti, mukava ja helposti lähestyttävä, mutta samalla omat tarpeesi ovat jääneet taka-alalle. – Sinun on vaikea sanoa ei, ilmaista mielipidettäsi tai tuottaa toiselle pettymys. Haluat miellyttää toisia. – Haet hyväksyntää ja vahvistusta muilta, vaikka ulospäin saatat vaikuttaa itsevarmalta. – Kannat paljon häpeää, riittämättömyyden tunnetta tai pelkoa siitä, ettet kelpaa omana itsenäsi. – Tukahdutat vihaa, pettymystä tai muita vaikeita tunteita, koska olet oppinut olemaan “hyvä tyyppi”. – Ihmissuhteissa saatat antaa paljon ja odottaa salaa, että toinen huomaisi tarpeesi ilman, että sinun tarvitsee sanoa niitä ääneen. – Ehkä lapsuutesi oli haasteellinen esim vanhempien riippuvuuden takia – Itsetunto on ehkä rakentunut sen varaan, mitä muut sinusta ajattelevat. Itselleni toipuminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että opettelen olemaan rehellisempi itselleni ja muille: tunnistamaan omat tarpeeni, asettamaan rajoja, kestämään muiden mahdollisen pettymyksen ja ottamaan vastuuta omista tunteistani. Apunani ovat terapia ja mm. kirjat "No More Mr Nice Guy" (Robert A Glover) ja "Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC" (Arto Pietikäinen) Olisi hienoa löytää mies, joka on saman prosessin äärellä tällä hetkellä tai ollut aiemmin. Haluaisin jakaa kokemuksia - tämä on myös terapeutin suositus, löytää toinen mies kenen kanssa jakaa ajatuksia ja oivalluksia. Pääasiassa viestinvaihtoa täällä alustalla.
Hei etsin täältä ystävää ensin kirjoittelun ja myöhemmin jos halutaan tutustumaan kaiken mitä nyt ystävän kanssa voi harrastaa. Kahvittelua ja lenkkeilyä yms. Olen enempi introvertti mutta kun tutustuu juttu luistaa kyllä mukavasti. Ymmärrän myös huumoria mutta en ihan härskiä sellaista. Kirjoittele minulle katsotaan tuleeko meistä ystäviä.
Oon tämmönen aika erakoistunut 19v nainen Helsingist ja etsin kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja jutella kaikenlaisesta. Mua kiinnostaa erityisesti eläimet, taide ja luonto, mut tykkään myös käsitöistä ja kirjoista. Oon tosi utelias ja tykkään oppii uusia asioita. Oon aika huono sosialisoimaan mut tekemällä oppii! Tykkään myös historiasta ja museoiden kiertelystä. Ihmis- sekä eläinoikeus jutut on mulle tärkeitä, kuten myös esimerkiksi ympäristön ja ilmaston suojelu. Toivoisin kavereita, joiden kanssa arvomaailmat kohtaa. Ois kiva jos olisit suht samaa ikäluokkaa ja asuisit suht lähellä, koska en oo kiinnostunut pelkistä nettikavereista. :)
Hei, Olen 31-vuotias nainen ja kaipaan seuraa esim. käsityöharrastukseen, olisi mukava vaikkapa neuloa yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Seuraa kaivataan myös luonnossa liikkumiseen ja erilaisiin vauvatapaamisiin. Mieluusti lähden kaveriksi klassisen musiikin konsertteihin tai muihin kulttuuritapahtumiin. Kaipaan syvällisiä ihmissuhteita, joissa pidettäisiin tasapuolisesti yhteyttä ja kummallakin olisi aikaa ja jaksamista laittaa viestiä. Itse tykkään kirjoittaa välillä pitkiäkin viestejä, joissa on tilaa aidolle kuulumisten vaihdolle. Toivoisin aktiivista viestittelyseuraa, vaikka ihan viikottain. Mielestäni myös kömmähdykset, väärinkäsitykset yms. inhimmilliset virheet kuuluvat ihmissuhteisiin, joten toivoisin sinulta armeliaisuutta, monet asiat voi puhumalla selvittää tai joskus on hyvä, että omille kämmeille osaa nauraa. Toivon siis, ettei heti olla välejä katkaisemassa, alkuun pieni haparointi uusissa ihmissuhteissa kuuluu asiaan. Itse olen ainakin tällainen hajamielinen hupsu. Toivoisin, että miettisit myös omaa elämäntilannettasi jo etukäteen, onko sinulla oikeasti aikaa ja jaksamista tutustua uusiin ihmisiin. Mikäli olet niitä ihmisiä, joilla viestittely yleensä lopahtaa heti alun jälkeen tai vastaat viikkokausien viiveellä, on parempi jättää tämä ilmoitus väliin. En ole tuomitseva ihminen, minulta löytyy ymmärrystä mielenterveyden haasteisiin ja minusta saa vertaistukea vaikkapa uusperheen kiemuroihin. Mihinkään seurakuntaan en aikoinani sopinut, sillä kavahdan kaikkea ahdasmielisyyttä ja jyrkkyyttä, tässä toinen vertainen, jos olet joutunut lähtemään jostakin seurakunnasta ja haluaisit puhua kokemuksestasi jonkun kanssa. Toivon, että omat vaikeat kokemukset voisi kääntää vertaistuen voimaksi ja se olisikin yksi tärkeä teema minulle ystävyydessä. Voitaisiin tukea toisiamme myös odotusaikana, mikäli olet samassa elämäntilanteessa. Yksinäisen minusta on varmaan tehnyt päihteettömyys ja se etten tykkää mistään juoruamisesta, mikä on herättänyt useinkin kummastelua. Olen aika herkkä tyyppi ja ahdistun herkästi kaikenlaisesta pahan puhumisesta ym. ilkeilystä. Mikään pinnallinen tyyppi en ole, ei siis kiinnosta meikit ja muoti puheenaiheena, eikä myöskään muiden ulkonäön arvostelu ja myös tämä piirre on erottanut minut muista naisihmisistä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että jostakin löytyisi samanhenkisiä ihmisiä kaveriksi. Halutessaan minulle voi ehdottaa monenlaista tekemistä, innostun herkästi uudesta. Esim. erilaisia liikuntalajeja tai käsityötekniikoita on mukava kokeilla. Tapaamisten ei kuitenkaan aina tarvitse olla mitään ihmeellistä, myös arjen puuhasteluun ja kahvitteluun olisi kiva löytää ystävä. Sinun ei välttämättä tarvitse olla samassa elämäntilanteessa, kunhan muuten kemiat kohtaa, yhdistävä tekijä voi olla vaikkapa yhteinen käsityöharrastus. Huom! Olen parisuhteessa ja etsin vain naispuolisia ystäviä.
Hellou! Sinä kenties samanikäinen (ei ole tarkka vaatimus, lähinnä suuntaa antava) syvällinen ja tunteellinen henkilö (sukupuolella ei väliä.) Kiinnostaisiko sinua ystävystyä toisen, syvällisen ja tunteellisen, erityisherkän persoonan kanssa? :) Perustietoja minusta: - 30 vuotias mies - Käyn arkisin töissä - Bi-seksuaali - Agnostikko/ateisti - Persoonallisuustyyppini on INFJ Olen: - Avoin - Suorasanainen - Rehellinen - Erityisherkkä - Aidosti empaattinen Kiinnostuksen kohteita ja harrastuksiani ovat mm: - Musiikki (lempibändini on The Birthday Massacre) - Pelit (suosikkeina mm. "tehdaspelit" ja sandbox. metroidvaniat, retro) - Elokuvat/sarjat - Anime/manga ja sarjakuvat yleisesti (ei supersankari) - Japani ja sen kulttuuri yleisesti - Lenkkeily/pyöräily - Piirtäminen - Meditaatio - Psykologia & mielenterveys - Retro ja vintage (erityisesti 80-luku) - Kirpputorit - Syvälliset ja tunteelliset keskustelut - "Pohtiminen" - Vampyyrit sekä gootti ja emo estetiikka (en itse ole kumminkaan gootti tai emo, saati sitten vampyyrikään :D ) Etsinnässä olisi alustavasti pitkäaikaisia juttelukavereita, ystäviä ja vertaistukea arkeen netin kautta, sellaisia ihmisiä jotka olisivat samalla "aaltopituudella". Laita rohkeasti viestiä jos jokin ilmotuksessani resonoi! Ilmoitus ei vanhene. :)
Moi! Olen introvertti ja hieman kotihiiri. Toisin sanoen akkuni latautuvat kotona, eivät ihmispaljoudessa. Elämä on tuonut myös mukanaan yksinäisyyttä eri syistä johtuen, mutta en ole menettänyt uskoa siihen, että jossain on vielä ihmisiä, joiden kanssa juttu lähtee luontevasti käyntiin. Vapaa-ajalla mut löytää todennäköisimmin kameran takaa, kirjan äärestä, kävelyltä tai pohtimasta, aloitanko uuden sarjan, vaikka kolme edellistäkin on kesken. :D Ystävyydeltä en odota ihmeitä – lähinnä huumoria, rentoa yhdessäoloa ja ihmistä, jonka seurassa voi olla oma itsensä. Sellaista ystävyyttä, jossa voi nauraa typerille jutuille, jutella vakaviakin ja välillä vain todeta, että “ei jakseta tehdä mitään”, ja sekin on ihan hyvä suunnitelma. Olen vähän huono esittelemään itseäni näin tekstin välityksellä, mutta uskon, että juttelemalla selviää parhaiten, löytyykö yhteinen sävel. :D
Hei,Etsin yksinäisyyteen vapaata n.68-78v vapaata rauhallista elämää viettävää miestä kaikkeen yhteiseen.Läheisyyttä myös kaipaan.Voit olla kauempaakin,auto on.
It's been quite lonely. I grew up in single-parent family, without any siblings or grandparents. Relationship with mum was burdened since early age. I did not have real friends. So, I was pretty much alone. As an adult I managed to make friends... but they were not available, always busy. They rarely initiated a talk or an activity. I often tried to deserve their time. I was unable to keep up with life. Loneliness always accompanied me, hindering motivation and focus. I've missed countless trains, flights, deadlines, opportunities. I'm afraid to guess what would've happened to me if I hadn't become a Christian at some point. I've endured so far only thanks to Christ. I investigated what was wrong with me. Anxiety was evident but it did not explain everything. I improved basic health, completed some psychotherapy and gained somewhat higher capacity. I attempted to level up my life. Again, a failure followed. That led me to check acquaintances' suggestions that I had autism spectrum disorder. The diagnosis was confirmed, twice. Utilizing new discovery, I tried to rebuild my life once again... and failed. Autism spectrum disorder did not explain my core struggles. Finally, a Finnish acquaintance suspected I had ADHD-I. A few years have passed. I was officially diagnosed several weeks ago. ADHD finally allows me to make sense out of my life. An ADHD medication seems to work. I can proceed with my tasks despite loneliness. Still, I would like to form closer social circles. I definitely can care and value my friends. But I do not want to reconcile with indifferent/distant attitude anymore. Friendships do not grow on demand, but at least if you too are looking for a reciprocal deep friendship, we may get in touch to see if we could get along.
Morjes! Meikä on tämmöinen demipojan ja sukupuolettoman välillä häilyilevä kvääri ftm-olento. Olen vegaani ja mun arvot on vasemmalla. Persoonallisuuttani kuvailisin seuraavasti: aito, rauhallinen, lempeä/empaattinen, reipas, lapsenmielinen mutta kypsä, avomielinen, tarkkaileva, tunneälykäs. Näin erityisherkkänä introverttina tulen parhaiten toimeen muiden jotensakin sensitiivisten kanssa. Yksinäisyys vaivaa, joten ultimaattinen toiveeni on löytää ystävä tai pari, joiden kanssa vois kokea syvän yhteyden (mutta on mulla ollut hyviä ystäviä myös ilman sitä). Harrastelen vaihtelevassa määrin: huonekasveja, maalaamista, kutomista, hajuvesiä, lukemista, videopelejä ja lintubongausta. Tekstiroolipelaamista olisi kiva aloittaa uudestaan. Lautapelit ja palapelit on myös kivoja! Pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä ollaan, koska mulla on elämässä rajoitteena tinnitus ja ääniyliherkkyys (voin kertoa näistä tarkemmin). Olen siis aikalailla neljän seinän sisällä pakon edestä oleskelija, mutta rauhallisiin toimiin voin osallistua kodin ulkopuolellakin. Elämänkokemusta on enemmän kuin tarpeeksi, ja se todella muovaa ihmistä; olen huomannut, että hengenheimolaisuutta löytyy usein helposti toisten kovissa liemissä keitettyjen kaa. Parasta olisi tapaamismahdollisuus, se auttais myös mua etenemään elämässä näiden korvien kaa. Mainitsen myös varovasti, että olen sinkku, mutta se nyt ei tietenkään tässä ole se pääasia. (Enkä kehenkään edes tutustu niin että heti punnitsisin niitä kumppanimielessä. T: demiromanttinen) Jos joku ei tätä kohtaa halua ymmärtää, niin tiputan sellaiset tyypit matkasta. Ilmoitus ei vanhene! ^-^ Viestittely sujuu multa luontevammin jossain muualla ku tällä sivustolla. Vaihtoehdot: steam, signal, discord, whatsapp, sähkäri.
Olen 45v. vailla kirjoituskaveria ja mahdollisesti jopa uusia ystävyyssuhteita. Nautin syvällisistä keskusteluista ja pitkistä viesteistä, siksi sähköpostitse kirjoittelu sopii parhaiten minulle. Avioeron myötä ystävät katosivat ja paikkakunta vaihtui pääkaupunkiseudulta Lahteen. Lukuisista yrityksistä huolimatta en ole ystäviä löytänyt ja koen ajoittain voimakasta yksinäisyyden tunnetta. Olen luonteeltani kaikkea introvertin ja ekstrovertin väliltä. Avioliitto narsistin kanssa aiheutti minuun syviä haavoja ja epäluottamusta ihmissuhteissa. Minun on vaikea lähestyä ihmisiä ja olen alkuun todella ujo. Vauhtiin päästyäni ja turvallisessa, tutussa seurassa olen avoin ja nauravainen ilopilleri, jolta löytyy"huonoa huumoria" ja pilkettä silmäkulmissa. Minulla on lähes täysi-ikäinen lapsi, joka asuu kanssani. Vapaa-aikani vietän ulkoillen ja matkustan paljon. Luonto on lähellä sydäntäni, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin matkatessa. Ei ole väliä oletko mies, nainen tai jotain siltä väliltä, kunhan olet aito ja rehellinen, se riittää.
Olen toipuva addikti ja haluaisin kavereita, joiden kanssa käydä aa-ja na-ryhmissä. Baariin minua ei saa, mutta kirppareille ja kahville lähden mielelläni. Olen luonteeltani avoin, rehellinen, luotettava ja ennenkaikkea aito. Tykkään hyvistä keskusteluista, koirista ja luonnossa liikumisesta. Olen nähnyt elämässä kaikenlaista, enkä ole ketään ensimmäisenä tuomitsemassa. Laita viestiä jos tuntuu että haluaisit tutustua! #päihteettömyys #vertaistuki
Hei! Olen nuori aikuinen turusta. Etsin seuraa iltojen viettoon ,lenkkeilyyn ja hyviin keskusteluihin on ne sitten kahvilassa tai netinkautta. Rakastan kirpputoreja! Olen aika puhelias mutta aluksi ujo. Arvostan eniten rehellisyyttä ihmisessä!
Hei! Täällä ilmoitustaan raapustaa elämäänsä aitoja, kestäviä ihmissuhteita etsivä yksinäinen sielu. Luonteeltani olen tiivistetysti lempeyttä ja jämäkkyyttä samassa hassussa paketissa. Olen myös puhelias, tarkkaavainen, rauhallinen ja välittävä tyyppi, tarpeen tullen hyvinkin rohkea ja on minussa villikin puoli. 🤭 Olen siis moninainen persoona, jonka supervoima on nauru! Olen tällä hetkellä työtön ja mielenterveyssyistä sairaslomalla, mutta ammattitutkintoja löytyy kaksin kappalein. Toivon ymmärrystä mielenterveysasioista, sillä itse niiden kanssa toisinaan kamppailen. Näistä kerron ja keskustelen kysyttäessä mieluusti lisää. Asun yksin ja eloa kotiini tuo vain 14-vuotias kissani. Kumppania ei ole eikä ole vielä koskaan ollutkaan. Muuta perhettä minulta löytyy samasta kaupungista, mutta ystäviä vähäisesti. Mielenkiinnonkohteisiini lukeutuvat mm. palapelit, sanaristikot, taiteilu ja askartelu, mielen kiemurat, musiikki, elokuvat ja söpöt pehmolelut. Nautin hyvistä keskusteluista oli aihe sitten jotain syvällistä tai kevyempää. Mainittava on myös että olen ulosannissani melkoisen avoin kirja ja myös pidän suorasta ja avoimesta kommunikoinnista. 😊 Koen vaikeaksi löytää oikeanlaista yhteyttä toisiin naisiin, joten etsinnässä on nimenomaan miespuolisia ystäviä. Vastavuoroinen yhteydenpito on minulle erityisen tärkeää ja etsin siihen kykeneviä, keskustelutaitoisia ihmisiä. En kaipaa yksittäisiä keskusteluja tai satunnaista kuulumisten vaihtoa enkä ihmisiä jotka unohtavat minut jos en itse kannattele yhteydenpitoa harteillani. Toivon aitoa arjen jakamista ystävien kanssa pitkällä tähtäimellä oli kyse pienistä tai suurista elämän asioista. En vaadi jokapäiväistä yhteydenpitoa, mutta sekin onnistuu jos oikein hyvin klikkaa. Pääasia että elämää ja kokemuksia saisi jakaa jonkun kanssa, sillä välillä asioiden kokeminen vain yksin tuntuu tyhjältä. Etsin ihmisiä ikähaarukasta 24-38v, kaikkein mieluisinta olisi löytää abaut omanikäisiä ystäviä. Viestittely on kivaa, mutta iso toive minulla olisi löytää tyyppejä jotka uskaltautuvat puhumaan äänipuheluita. Toivon tutustumiselta avoimmuutta sen suhteen että jos kemiat eivät vain kohtaa niin yhteydenpitoa ei tarvitse väkisin jatkaa, en ole hyvä ystävystymään väkipakolla jos henkistä yhteyttä ei vain löydy. Samaten jos minun kanssani ei halua tutustumista jatkaa, niin otan tiedon tästä mieluiten suoraan sanottuna kuin huomaamalla jälkikäteen että minut on estetty. Etsin ystäviä ympäri Suomen, mutta mitä lähempänä olet, sitä helpommin voimme joskus tavata. Snäppikaveruuksiin en lähde ja luonteen puolesta tietynlaiset kulmikkaat pilkunviilaajat ja keskustelutaidottomat eivät myöskään ole juttuni. Ja huom! Etsin suomenkielisiä ihmisiä. Tutustumisiin! 👋🏻
Moikka! Täällä kirjoittelee 34-vuotias työkyvyttömyyseläkeläinen nainen, jolla epäillään lievää autismia mutta sitä ei ole vielä virallisesti diagnosoitu. Ulkona liikkuminen on minulla hieman rajallista sairauksieni vuoksi mutta olisi kiva löytää ainakin näin netin kautta juttuseuraa. Olen eläinrakas ihminen ja kotonani asuu lisäkseni 5 kissaa ja puoliso. Asun lähellä Tamperetta, mutta sinun asuinpaikallasi ei ole väliä. Toivoisin lähinnä että omaisit ymmärrystä neuroepätyypillisyydestä, arjen rajoitteista ja siitä, ettei joka päivä saa minulta välttämättä viesteihin vastausta (oman väsymykseni/uupumukseni vuoksi). Sanoisin olevani introvertti, jolle aitous ja rehellisyys ovat tärkeitä arvoja. Koen, että elämänkokemuksieni vuoksi osaan suhtautua monenlaisiin elämän haasteisiin empaattisesti ja ylipäätään kaverisuhteisiin niin, että jutellaan/nähdään kun siltä tuntuu, ilman paineita mistään. Arkena tykkään katsella lähinnä Youtubea tai sarjoja, tällä hetkellä seuraan The Pittiä mutta monenlaiset draamapainotteiset sarjat kiinnostavat. Elokuvissa minulla on vähän sama, että draamat tai muuten elämänmakuiset teokset kolahtavat parhaiten - plussaa, jos alan katselun aikana itkemään (yritän toki salata sen). 😄 Dokumentit ovat myös minusta usein kivoja katsella etenkin, jos ne käsittelevät psykologiaa, yhteiskunnallisia aiheita tai terveyteen liittyviä teemoja. Varsinaista säännöllistä harrastusta kodin ulkopuolella minulla ei tällä hetkellä ole, olen kokeillut aiemmin ainakin verhoilua, tanssia, ohjattua piirtämistä, maalaamista, joogaa ja ompelua. Kotona olen tuunannut jonkin verran huonekaluja, lähinnä erilaisilla pintakäsittelyillä (vahat, lakat, petsit). Teen jaksamisen rajoissa kehonpainotreeniä ja venyttelyä sekä arkistointia itselle ja läheisille (vanhat kuvat/videot/dokumentit). Jos siltä tuntuu niin laita ihmeessä viestiä ja katsotaan, lähteekö juttu meillä luistamaan. 😊 Ihanaa loppukesää kaikille!