Siirry pääsisältöön

Luonto- ja retkiseura

Retket, luontokävelyt ja ulkoilu

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

1 851 ilmoitusta

  • Moikka! :) Mun arki kuluu pitkälti töiden ja kuntosalitreenien ympärillä. Viikonloppuisin on kivaa viettää aikaa kavereiden kanssa, parantaa maailmaa ja vaikka käydä tanssimassa. Musiikkimakuni on elektroniseen ja muuhun menevään musiikkiin painottuva, mutta kuuntelen mielelläni muutakin, poislukien raskas musiikki. Olen lapsivapaa ja samaistun parhaiten ihmisiin jotka ovat kanssani samassa tilanteessa, eli joko ei ole lapsia tai lapset ovat jo aikuisia. Etsin vain platonisia ja naispuolisia kavereita, olen itse parisuhteessa. Viihdyn empaattisten ja modernilla tavalla ajattelevien ihmisten seurassa. Kaverin kanssa tykkään käydä esimerkiksi kävelyllä, ulkona syömässä, lasillisella tai vaikka leffassa, olen avoin erilaisille ideoille! Museon tai teatterin sijasta valitsen mieluummin ainakin tällä hetkellä festarit tai drag shown. Matkustaminen on ollut mulle tärkeä harrastus jo pitkään, lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus matkustaa lähellä ja edullisesti. Uskon että ystävyys perustuu hyviin keskusteluihin, luottamukseen ja yhteisiin hauskoihin hetkiin :) Jos samaistut tähän tekstiin, laita toki viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa aitoja ja hyviä tyyppejä. Oisitko sä mun uusi luottoystävä? Mä oon hyvä tyyppi, jolla on jalat maassa ja järki päässä. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja aidosta läsnäolosta. Pilkettä löytyy silmäkulmasta, joten mun kanssa ei tuu tylsää. Luonteeltani olen lämmin ja tahdon muille hyvää. Kavereiden parissa olen luottoystävä. Vapaa-ajalla vietän aikaa myös vapaaehtoistöissä, joissa voi oppia uusia hyödyllisiä taitoja ja auttaa muita ihmisiä. Sydäntä lähellä on muun muassa: -luonnossa liikkuminen ja ulkoilu -erilainen liikunta, kuntosali ja laskettelu -mökkeily ja veneily -kahvilla käynti -festarit ja keikat Mielestäni tärkeintä kanssakäymisessä on kuitenkin seura ja yhdessäolemisen hyvä fiilis, ei niinkään ulkoiset puitteet. Olen hyvin avoin erilaisille jutuille. Päivät kuluu töissä, mutta illat ja viikonloput on aikaa nähdä ja kokea uusia asioita. Toivon aitoa sitoutumista uuteen ystävyyteen ja oikeita kohtaamisia kasvostusten.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, Olen 26, kohta 27v pienen lapsen äiti Kanta-Hämeestä. Etsin ystävää tositarkoituksella kahvitteluun, illan istujaisiin, ulkoiluun sekä vaikka vaan jutusteluun. Ei haittaa vaikka sinulla ei olisi lapsia. ☺️ Itse olen huumorintajuinen, puhelias sekä hyvä kuuntelija. Tällä hetkellä äippälomalla mutta muuten päivätöissä. Laita viestiä niin jutellaan! 🤩

    Lue koko ilmoitus
  • Havahduin joku aika sitten siihen, että mulla ei ole kavereita kenen kanssa voisi käydä kahvilla / lenkillä / tapahtumissa jne. ja sellaisia kaipaisin elämääni :) en toki pistä vastaan jos ystäväksi saakka päästään! Tykkään liikkua luonnossa, pelailla kaikenlaista joukkuepeleistä pleikkariin. Roadtripit ja keittiöpsykologia on lähellä sydäntä. Pyöräily on yksi uusi suosikkiliikunta, ja olen koittanut muutenkin aktivoitua erilaisten liikuntajuttujen suhteen. Lapsena aloitettu kalastus vie edelleen mukanaan, ja olen aloitellut myös metsästysharrastusta. Tykkään piirtää ja maalailla ja tehdä muutenkin kaikenlaisia DIY projekteja. Jaan kodin tyttöystäväni, kahden koiran, yhden kissan sekä leopardigekon kanssa. Nautin musiikin kuuntelusta ja taustalla soi usein spotify hyvin laajalla skaalalla. Voisin sanoa olevani sosiaalinen introvertti. Viihdyn yleensä pienemmässä porukassa. Arvostan empaattisuutta, puheliaisuutta ja sitä että osaa olla oma itsensä ja hyväksyy muutkin sellaisina kun ovat :) viihdyn oikeastaan kaikenlaisen tekemisen parissa kun seura on hyvää enkä kaipaa mitään erikoista ollakseni tyytyväinen :D Alkuun olen hiljaisempi, mutta kun tutustun niin olen hyvin puhelias persoona. Musta saa parhaimmillaan lojaalin, ja olkapäätä tarjoavan ystävän jonka seurassa ei tule tylsää. Asiat mitkä ei innosta toisessa ihmisessä on kapeakatseisuus, homo/transfobia, rasismi, itsekkyys jne. Muutoin iällä tai sukupuolella ei ole väliä, kunhan oot hyvä tyyppi :) Laitathan viestiä jos yhtään tuntuu siltä! On tosi hankalaa koittaa mahduttaa itseään ja elämää tämmöiseen pieneen tekstilaatikkoon :P

    Lue koko ilmoitus
  • Haen seuraa erilaisiin harrastuksiin kuten vaikka salille ja ulkoiluun.kaikki luonnossa liikkuminen kiinnostaa. Itse treenaan pari kertaa viikossa salilla💪 ja käyn kävely lenkillä päivittäin, hyviä kavereita kyllä on mutta on TODELLA vaikea saada ketää mukaan harrastaa mitää🤨sä voit olla mies tai nainen, usko vaan mua on helppo lähestyä, heitetään läppää tai jauhetaan perttiä, vaikka mitä.heitä viestiä😀

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 30-vuotias nainen Tampereelta, ja etsin naispuolisia kavereita 28-40v iältään.😊 Toivoisin samoja mielenkiinnon kohteita omaavia kavereiksi. Itse tykkään käsitöistä ja eritoten virkkaamisesta, kirppareilla kiertelystä, syvällisistä keskusteluista, kahvilla/syömässä käymisestä, musiikin kuuntelusta, sarjojen katselusta, eritoten hömppä reality ja draama/mysteeri aiheisista. Olen syvällinen introvertti, ja kun tutustuu paremmin niin olen melko avoin ja puhelias. Olen myös rento, luotettava, ystävällinen ja avulias. Laita viestiä jos tuntuu että meillä natsaisi.😊☀️

    Lue koko ilmoitus
  • Olen työelämässä oleva, aktiivisesti urheileva, parisuhteessa oleva nainen. Kaipaan ystävää monenlaiseen tekemiseen. Kirppareilla kiertely, kahviloissa istuskelu, syvällisetkin keskustelut ja huumorin viljely ovat minulle mieleen. Myös monenlainen musiikki ja taide sopivat, vaikken saakaan itsekseni aikaiseksi niiden ääreen mennä. Olisi myös kiva kokeilla erilaisia uusia liikuntamuotoja; vaikkapa padel, kiipeily tai kesävesillä suppailu olisivat kivoja liikunnallisen kaverin kanssa. Olen utelias ja kiinnostunut monenlaisista tekemisistä, asioista ja keskusteluista. Arvomaailmani on vihervasemmistolainen, mutta en omista jäsenkirjoja enkä halua saada tai jakaa minkäänlaista 'aivopesua' mihinkään. Minua kiinnostaa tutustuminen ja mahdollisesti ystävystyminenkin sinun kanssasi juuri sellaisena kuin olet. Jos koet jotenkin samanhenkisyyttä, pistä viesti!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. :) Harrastan juoksua, kuntosalia, hiihtoa, retkeilyä ja lukemista. Olen vakassa töissä ja opiskelen työn ohessa sosionomiksi. Mielenkiinnonkohteita on lapset, liikunta, eläimet, keikat, retkeilykohteet, lautapelit... Olisi kiva löytää samanhenkistä seuraa, kirjoittaa kirjeitä ja tavatakin lenkkeilyn tai retkeilyn merkeissä. Myös keikka seura kiinnostaa. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Etsin uusia kavereita arkeen ja vapaa‑aikaan. Olen rauhallinen, luotettava ja helposti lähestyttävä tyyppi, jonka kanssa juttu luistaa niin kevyistä aiheista kuin syvemmistäkin pohdinnoista. Vapaa‑ajalla tykkään mm. ulkoilusta, leffoista ja hyvästä ruuasta. Seura kelpaa yhtä hyvin lenkille, kahville, tapahtumiin tai ihan vaan juttelemaan. Arvostan avoimuutta, huumorintajua ja reilua meininkiä. Jos kaipaat uutta kaveria tai juttuseuraa, laita rohkeasti viestiä 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 31-vuotias 3 lapsen isä, joka kaipaa ystävää lapsivapaille. Pidän lenkkeilystä ja muusta liikunnasta, myös elokuvat ja musiikki lähellä sydäntä. Olisi mukava käydä jonkun samanhenkisen kanssa elokuvissa, keikoilla tai ihan vain istumassa iltaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen eronnut pari vuotta sitten kahden lapseni isästä. Muut ystäväni ja kaverini ovat pääosin naimisissa ja vähintäänkin asuvat eri paikkakunnilla, tapaan heitä melko harvoin livenä. Mietinkin jos täältä Kirkkonummelta löytyisi samassa tilanteessa oleva nainen tai naisia kaverikseni, ehkä saataisiin lopulta pieni porukka kasaan. Voitaisiin tehdä mukavia juttuja yhdessä kun arjen kiireistä ehtisimme ja olla vertaistukena tässä elämänvaiheessa. Olen avoin kaikenlaiselle yhteiselle tekemiselle aina kahvittelusta, leffa- tai lautapeli-illoista aina erilaisiin tapahtumiin menemiselle, en ole supersporttinen itse mutta sopivan tason liikunnalliset jutut voisivat olla kivoja myös. Laita vaan rohkeasti viestiä jos haluaisit tavata. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Olisi mukava kaveri ja ystävä hakusessa. En ole alunperin Pirkanmaalta kotoisin ja aikanaan parhaat kaverit jäivät taakse. Elämä on viime vuodet olleet hyvin perhe-ja työkeskeisiä, mutta nyt lapset alkavat jo olla siinä iässä, että voi alkaa jo ajatella omia juttujakin. Vanhemmalla iällä on mielestäni haastavaa löytää hyvää kaveria tai päästä kaveriporukoihin, joten kokeillaan jos tätä kautta onnistuisi. Jos vaikka joku olisi samassa tilanteessa🤔 Olisi hienoa, jos olisit vähän samanhenkinen tai olisi yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Itse tykkään luonnossa liikkumisesta kuten kävelemisestä ja lenkkeilystä. Omistan myös sähkömaastopyörän, jolla tulee heitettyä lenkkejä vaihtelevilla poluilla siellä sun täällä. Välillä käyn myös retkillä ja otan eväät mukaan ja tulistelen nuotiolla. Maastopyöräily, avantouinti, hiihtely, retkiluistelu, kuntosali ym. vain muutaman kiinnostuksen kohteen mainitakseni. Monen näköistä on tullut joskus kokeiltua. Tietokonepeleistä olen kyllä aivan pihalla vaikka pleikkari kotoa löytyykin😅 Kesäisin tykkään veneillä ja kalastella (lähinnä jigillä). Luonto on sydäntäni lähellä. Minusta toki saa seuraa myös terassille tai kahvikupposen ääreen ja tykkään jutella syvällisiäkin asioita ja pohtia elämän menoa. Syksyllä pitäisi jatkaa kuntosali harjoittelua iltaisin ja pari kertaa viikossa tulee varmasti käytyä hämeenpuisto go go:lla, kun lapsi treenaa tanssia lähellä. Kuntosalillekin olisi kiva saada kaveri ja jos joku saisi houkuteltua minut jopa ryhmätunneille. En ole suupaltti vaan ennemminkin kuuntelija ja tarkkailija , mutta kyllä juttua piisaa tuttujen kesken. Tutustuttuani olen luotettava kaveri ja hauskakin🤣

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 39v. nainen ja asun Tampereella, vaikka oonkin kotoisin muualta, nimittäin Ranskasta 😄 Olis kiva tavata uusia ystäviä, erityisesti lapsiperheitä (meillä 12v, 11v ja 8v, jotka kaikki puhuu mielellään suomea). Me tykätään uimisesta, metsässä oleskelusta, ruoan laittamisesta, pelaamisesta (taverna lienee meidän lempipaikka Tampereella), käsitöistä, jne... Ota yhteyttä jos kiinnostuit!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Elämässäni olisi paikka parille hyvälle tyttöystävälle! :D Ystäviä ja kavereita on, mutta tilaa olisi yhdelle tahi kahdelle läheiselle tyttöystävälle, joilla olisi oikeasti aikaa, kykyä ja kiinnostusta pitää yhteyttä ja tavata oma-aloitteisestikin. Olisi kiva, jos toinenkin olisi aloitteellinen, tykkäisi ottaa yhteyttä jakaakseen asioitaan ja ehdottaisi myös itse välillä tapaamista. Ystävyyssuhteissa minusta on antoisinta syvälliset keskustelut milloin mistäkin aiheesta. Erityisesti tykkään reflektoida ja analysoida ja pohdiskella tunteita ja ajatuksia ja psykologisia kiemuroita. Itsensä kehittäminen on mulle tosi keskeinen asia elämässä. Pyrin koko ajan työstämään itseäni ihmisenä, kehittymään jne. Eli sellainen kyky itsereflektioon on aika oleellinen juttu. Mutta toki keskustelemisen sijaan voi puuhatakin kaikkea! Lautapelit on kivoja, kävelyretket, vaeltaminen, miksei joskus vaikka yöelämäänkin meno. Kaikkea voi keksiä! Edustan luovaa ja intellektuellia ihmistyyppiä, mikä ilmenee varmaan opiskeluvalinnoissanikin. Opiskelen siis sekä filosofiaa että kirjallisuustiedettä ja teen parhaillaan kandia jälkimmäisestä. Parhaiten olen samalla aaltopituudella yleensä samanhenkisten- ja olosten ihmisten kanssa eli sellaisia luovia, outoja, hipahtavia kansalaisia. Olen hämäräperäinen sekoitus introverttia ja ekstroverttia. En kuitenkaan kutsuisi itseäni ambivertiksi, koska miellän sen tarkoittavan sitä, että sijaitsee janan keskellä, kun minulla enemmänkin on jotkin piirteet 100 % introvertteja ja toiset 100 % ekstrovertteja. Eli olen ilmaisutyyliltäni erittäin ulospäinsuuntautunut ja avoin. Mutta toisaalta olen sisäisen maailman asukas eli minulle on mielekästä ja tärkeää sisäinen elämä, ideat, ajatukset, itsensä toteuttaminen jne jne. ei niinkään ulkoiset asiat ja tekemiset. Olen myös jonkinlainen sosiaalinen erakko. Elelen 12-vuotiaan tyttöni ja 3 kissan kanssa ja tällä hetkellä on menossa joku viherkasvihepuli ja kotonani on kohta joku viidakko. Stresssaan vähän väliä teknologiasta ja sen addiktoivasta vaikutuksesta ja tappelen sitä vastaan enemmän tai vähemmän tuloksellisesti. Usein vähemmän. Juuri ajattelin ostaa epä-älypuhelimen. Olen räiskyvä ja värikäs ja intensiivinen ja eloisa persoona (paitsi jos minun ulospäinsuuntautuva energia loppuu + strukturoimattomissa ryhmätilanteissa saatan muuttua hiljaiseksi ja vetäytyä omiin oloihini). Minusta on viisainta tavata aika pian, jos alustavien kirjoittelun perusteella vaikuttaa yhtään siltä, että siinä voisi olla järkeä. Joten mennään vaikka teelle tai kävelylle tai jotain! Jos siltä tuntuu. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oon 24-vuotias nuori mies Salosta. Olisi kivaa löytää uusia tuttavuuksia/seuraa lähialueeltani. Harrastan kuntosalia, pelaillua, uintia, keräilyä ja populaarikulttuuria eri muodossa. Olen luonteeltani hauska, iloinen, rento ja joskus puhuvainen. Aluksi saattan olla varovainen, mutta se vähenee ajan myötä, kun tutustutaan. (Tilanteista riippuen) Sukupuolella ei ole väliä. Mielelläni haluaisin tutustua oman ikäisiin ihmisiin lähialueeltani, alkuun vähän viestelyä somessa, mutta pidemmällä tähtäimellä kasvotusten nähtäisiin, jotta näkisi, synkkaako :) Rohkeesti yhteyttä, vaikka snäpistä tai Instagramia kysymällä :)

    Lue koko ilmoitus
  • helluuu mun nimi on Berlin opiskelen ympäristötekniikkaa TAMKissa ja muutin Amerikasta Suomeen. siis oon jenkki 🤠 English or Finnish we can chat. my Finnish isn't all that great so up to you if you want to challenge me hehe Im really just hoping to find more people to meet and make more friends ! more stuff about me tho i like to do nail art stuff and occasionally make little polymer clay creatures :D ill gladly show if anyone wants to ask. my hair is naturally ginger/orange but i have it died black :p i also like to do fun makeup sometimes but im not necessarily a makeup wearer. i think i like more eccentric stuff, so i don't casually wear it. i also like deep existential thoughts and have a small interest in philosophy occasionally hehe but other than all that feel free to chat with me and ask more 🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, etsin 50-65-vuotiaita uusia ystäviä. Olen kirjoista, rauhallisuudesta ja kulttuurista pitävä nainen. Olisi kiva saada uusia ystäviä, seuraa kahvilaan, teatteriin, kävelylle jne. Voidaan myös vaan kirjoitella, jos siltä tuntuu. Etsin ihmistä, jolla on asiat suunnilleen kunnossa ja joka tulee toimeen itsensä kanssa. Satunnaisetkin kohtaamiset tai kirjeet piristävät kummasti!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, mistä haluaisit vaihtaa ajatuksia? kaipaisit keskustelukamua? olen vähän tuuliajolla ja mietin mitä elämälläni tekisin, mä tykkään metallimusasta ja eläimistä ja olen introvertti ja luonto on se mitä monesti antaa arjen keskelle. Sä ehkä myös samantyyppinen ? lähetä viestiä jos resonoi :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi!! Täällä kirjottelee 20-vuotias (04) nainen joka etsii ystäväkseen muita naisia jotka arvostaa syviä, lämpimiä ja molemminpuolisia ystävyyssuhteita. Tavoittelen kaverisuhdetta jossa molemmat on aidosti kiinnostuneita toistensa elämästä, johon molemmat panostaa ja jossa kiltteys ja ajattelevaisuus tulee luonnostaan 🌺🥹 Oon itse tosi lämminsydäminen ja huolehtivainen kaveri -- välitän mun koko sydämellä, ja haluaisin ystävän joka kohtelee mua samoin. Tiiän ettei yksikään kaverisuhde näytä miltään platoniselta sielunkumppanuudelta ensitapaamisella, mut silti toivon että jonkun kanssa palat loksahtaisivat yhteen 🤝 Lisäksi jos spontaanit seikkailut, keskustelut joissa ei ole mahdollista sanoa vääriä asioita ja sarkastinen huumorintaju kiinnostaa, tullaan varmaan hyvin toimeen :) Haluaisin ystävyyssuhteen joka tuntuu psyykkiseltä tukipilarilta molempien meidän elämissä, näytti se sitten terapeuttiselta avautimissessiolta, yhteiseltä aamulenkiltä tai shoppailupäivältä kaupungilla. Joitain mun satunnaisia mielenkiinnon kohteita on internetkulttuuri, käsilläseisonnat, sisäisen lapsen kohtaaminen, feminismi, kuitupitoinen ruoka sekä genetiikka 🧬🤸‍♀️🦎🫐 (jännä yhdistelmä, tiiän, mut jos nää on lähelläkään sun vibeä, laita viestii!!)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! 🥾 Etsin täällä lähinnä seikkailumielisiä naispuolisia vaellustovereita. Olen jo pitkään haaveillut kunnon vaellusretken toteuttamisesta, mutta omasta lähipiiristäni ei valitettavasti löydy henkilöä, joka olisi valmis lähtemään pidemmälle (noin viikon tai yli pituiselle) vaellusretkelle. Olisikin mahtavaa löytää tätä kautta yksi tai useampi naispuolinen retkikaveri, jonka kanssa lähteä viemään tätä haavetta käytäntöön. ☺️ Lyhyemmät patikkaretket sopivat hyvin alkuun, mutta etsin erityisesti seikkailumielistä ja innostunutta retkeilijää, joka olisi valmis lähtemään pidemmälle vaellusreissulle. Omasta takaa kokemusta löytyy pääasiassa päivävaelluksista/-retkistä niin Nuuksiosta kuin Alpeilta. Toki myös muutama yön yli patikkaretki myös alla.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.