Seuraa: telttailu
Löydä käyttäjiä, joiden seuratoiveena on telttailu.
Löydä käyttäjiä, joiden seuratoiveena on telttailu.
Varoitus: Saatan vaikuttaa aluksi etäiseltä ja ulkokuori on kieltämättä vähän viileä. Jos et säikähdä sitä, löydät alta yllättävän tunteikkaan ja intensiivisen tyypin. Viihdyn erinomaisesti omissa oloissani, joten en etsi ketään kenessä roikkua kiinni. Silloin tällöin iskee kuitenkin tarve omalle ajalle perhe elämältä karkuun. Paremmin tutustuessa huomaat, että olen itse asiassa varsin mukava ja ystävällinen. Etsin ihmistä, joka ymmärtää tilan tarpeen, mutta nauttii syvistä vesistä. Jonka kanssa voi olla hiljaa yhdessä ilman että tulee vaivaannuttava olo, viettää aikaa muuten vaan.
Eri-tyinen mielen-kiinnon koh-teeni ovat pitkät yhdys-sanat. Kerro ketä sinä haluat ta-va-ta? Haluaisin myös jonkun, jonka kanssa voin olla ja liikkua luonnossa, jakaa ja kokea yhdessäolon ja ajanvieton hetkiä, sekä syvenpiä ajatuksia, tunteita, iloja ja suruja tai vain nauttia luonnon rauhasta, tuntea kuinka sielumme ja mielemme lepäävät. Tykkään myös eläimistä. Naudan entrecote kantarellikastikkeella on suurinta herkkuani.. Toiseks paras on saman eläimen sama ruhonosa tomaattisella sinihomejuustokastikkeella. Eli olen myös kasvissyöjän lisäksi sienensyöjä, myös sen homeisen. Pidän eläimistä myös elävinä. Kuten esimerkiksi ilveksen saaliskauriin metsästystä on jännittävä katsella. Mikhän kansallissosialistinen Sir-Darwinisti en sivistykseni tasolta kuitenkaan ole, et näkisin, jot ihmisen tulisi käyttäytyä kuin eläin. Olen myös vähemistöseksuaali, koska olen saanut ikäisekseni hyvin vähän pinpsaa. Moni homo mua syrjii, etten oo mikää vähemistöseksuaali, koska he ei oo saanee pinpsaa ollenkaan, ja vain heillä kuuluis siten olla oikeus olla vähemmistöseksuaaleja. Ne aikoo omia minulta sateenkaarenki taivaalta, etten sais romantisoiden kattella sitä. Eli minusta tällein vähän-saaneellekki pitäis kuulua samat vähemmistöseksuaalien oikeudet ko kaikille muillekkii vähän saaneille, eikä näil tosi-homoil olis niinkö mitään perustetta syrjii meit vähän pinpsaa saaneit, jotka tykätään muutevvaa kattella satteenkaart. Postiluukku minulla on Oulussa, mutta ylleensä olen jossain Lyngenin ja Bad Doberanin välillä... Useimmiten juurikin postiluukussa.. Mutta kesäsin muualla esiintyvyys lisääntyy. Näen kaikki tasavertaisinani, niinpä esim. iälläsi tai sukupuolellasi ei ole minkään valtakunnan väliä.. En ryyppää enkä rällästä. Viinittely & Olustelu kulinaristisesti, eli hyvän ruuan ja seuran parissa kuitenkin aivan muksaa illanviettoa, vaikkapa.. jottain tylsää korttipeliä samalla pellaillen, tai ihan vain yötöntä yötä tunturin laelta katsellen.. Ja kun maa taas napojemme lisäksi ruskaa, ja saapuu oikiaa yö, niin voisimma bongailla tähtiä ja bloodi-mooneja.. Ja saunan jälkeen voipi heittää yhden tahi kaksi mietoa tahi vahvaa hetelmä- tahi Agricoleismi-jyväperäistä käymisteitse valmistettua alkomaholliannosta "virvoikkeeksi". Mutta se, että hajettasiin salkullinen sitä halavinta Alénin-kokkia, tahi, että oikkein haluttasiin olla polleeta poekaa ja näyttää, että on sotahistoria hallusa ja rahhaa on niinkö fyrkkaa, ni sit näitä Sandellsseja ynnä muita marssalkkoja, "virvoittamaan mieltä ja palauttamaan Karjala takaisin", ni mennee kyllä jo niinkö liian argumentaatiovirheelliseksi lauseeksi sekä päätelmäksi meikäläiselle – ihan siis vaan jo senkin tähten, että miten voi vaatia jotain sellaista nimenomaan takaisin, mikä ei niinkö koskaan ole omaa ollutkaan.. Myös pelkkä viestittelyseura on tervetullutta, mutta ei se väährinkän ols, jos ihan vaikka LIVEnäkin tavattassiin eikä sen tarttis tapahtua ees niinkään sassiin, jos tartuttas vaikkapa kaffetassiin. "Artisti maksaa!", minä se en oo vaik monis paikoin esiinnynkin, ja biisejä on tullu sävellettyä sekä sanoitettua, joten kukahan se mahtasi olla?! Sit viäl tarttee sanoo et tupakoijjia en siedä ympäristössäni.. Et se on tapana vähän sellanen Erasmuslainen tyhmyyden huipentuma.. Kaupoissaki tullee hirveesti hedelmä- ja vihanneshävikkiä, ko se mosaiikkimyrkky leviää tupakoijjien räpylöistä nihe hetelmiin sit ko ne koittaa kaikes epärehellisyydessään olla kovin terveitä ja näyttäytyä muille shoppailijoille kasvissyöjinä.. et ko ne niitä hetelmiä sit valkkailee siinä ni net hetelmät sit homehtuvat herkemmin, vähä niikö uus betonisokkeliki, jos raudottaja & valaja vetelee töissään "norttia".. Ja niinkö keuhkorakkuloita ajatellen se vasta hölömöä hommaa onkii.. Et ite tykkään käyttää keuhkojani henkittämisseen, uimisen, vaelluksen, lihaskuntoreenailun, lenkkeilyn, hihon, ym. paris ja haistaa sen miten vastapuidun ohrapellon tuoksu yhdistyy oluveeseeni luoden mielettömän makutaivaan ynpärilleni.
Juttulavereita etsimässä😊 Tällä hetkellä elämässä ei ole oikeestaan muuta kuin työ ja välillä lapset, joten kaveri viestittelyyn olis kiva. Tykkään liikuskella luonnossa ja kotona katella leffoja tai pelailla (ps5, peliseura kelpais kans👀) tai muuten vaan löhötä kissojen kanssa. Oikeastaan muuta toivetta juttukaverista ei ole kuin se, että keskustelu olisi molemminpuolista eikä vaan muutamalla sanalla vastailua🙈
Hei vaan. Haussa olisi uusi ystävä, kenen kanssa pitää yhteyttä päivittäin. Haussa yhteydenpitoa sähköpostin, tai vaikka kikin välityksellä. Haussa lähtökohtaisesti kaveria kirjoitteluun, mutta sopivan tapauksen kohdalle osuessa olisi hauska tutustua muutoinkin. Olen itse n. 40v mies, sinänsä iältäsi tai sukupuolella ei ole väliä, kunhan mielenkiinnon kohteet jotenkin kohtaisi. Itse pidän mm. luonnossa liikkumista, lukemisesta, kalastamisesta ja metsästyksestä. Pokémon go:a ja minecraftia tulee pelailtua, samoin geokätköiltyä. Jos kaipailet juttuseuraa ja ystävää, laittele viestiä.
Vähän introvertti. Olisi mukavaa jos löytyisi kaveria/kavereita esim. lenkkeilyyn. Iällä tai sukupuolella ei niinkään merkitystä.
Moi, Olen 28 vuotias nainen Helsingistä. En ole tällä hetkellä töissä tai koulussa. Saatan myös olla alkuun ujo. Etsin uusia kavereita tai tosiaan edes yhden hyvän. Mieluusti tavata ihan livenäkin. Yhdessä voi tosiaan vaikka shoppailla tai leipoa tai katsella leffoja.
Pariskunta m56 ja n53 Etsii uusia ystäviä. Iltaa istumaan , tai mitä nyt keksitään yhdessä . Tykätään liikkua luonnossa,kirppiksillä. ( Mies kaipais lenkki seuraa. ) Ja kovasti ihmetellää maailman menoa.. Huumorintajua löytyy..sekä keskustelu taitoa. Uudet kaverit ja jutut olis tervetulleita.
Etsinnässä ois luonnossa liikkujaa ja muutenkin kaveriksi.sillä aidot oikeat on kadonnut ajan saatossa. Yksin asun töissä olen ja eikä sitä kaveria ole elämääni löytynyt.olen eronnut 2015 poika ja tyttö on ovat jo täysi ikäisiä.siitä asti yksin asunut ja ollut Alkoa en käytä. Ois ihana löytää aito nainen kaveriksi ja iällä ei ole väliä ja vaikka kainalo kaveriksi.vaikka kalaan laavulle makkaran paistoon telttaileen. marjaan kun aika koittaa.tykkään matkustella monen laista käsillä töitä harrastan.olen puhelias ja huumoria löytyy
Taidolla ei niinkää väliä kuhan mielenkiintoa löytyy, kalastuksesta ei itselläkää mitään suurta kokemusta ole mutta metsästyksestä paljon. Snäppi löytyy jesper2976 ja telegram Jesper998
Vanhat kaverit tavalla tai toisella häipyy elämästä (osa ruvennut lisääntymään ja aika ei enää riitä mihinkään, osalla tuntuu olevan mielenkiinto loppunut kaikkeen kun ei mikään enää kiinnosta) ja uusille ystäville olisi tilaa ja tarvetta. Itsellä tavoitteena elää niin, että jos ensi viikolla tulisi noutaja, ei tarvitsisi ajatella, että "hitto kun ei tullut tehtyä tuota ja tuota". Omia harrastuksia/kiinnostuksen kohteita satunnaisessa järjestyksessä: - Moottoripyöräily. Suurimman osan ajasta tulee ajeltua yksin, välillä olisi kiva jonkun muun kanssa/porukassa päristellä menemään - Festarit. 1000 ihmisen festarit pienemmässä kylässä? 200 000 ihmisen festarit maailmalla? I'm in - Keikoilla käynti. Omaa sydäntä musiikkigenreistä lähimpänä EDM ja Punk. Muutkin genret menee ja livenä saattaa toimia joku ihan muukin. Joskus olis kiva esim. Eminem ja Eläkeläiset nähdä livenä :D - Matkustelu. Kotimaan roadtrip? Aasiaan reppureissaamaan? Kaupunkilomalle? Rantalomalle? Kiertämään Amerikkaa autolla? Yes, please! Myös esim. Tsernobylissä haluaisin käydä. Enkä sen TV-sarjan takia, en oo edes kattonut sitä :D - Mökkeily. Välillä on kiva vaan rentoutua mökillä ja vaikka kalastella - Ulkoilu. Kansallispuistoon päiväreissulle tai vaikka telttailemaan? - Videopelit. Viime aikoina tullut pelailtua esim. NHL/FIFA ja GTA V Online. Peliseura kelpaa aina - Jotain muuta? Pääsääntöisesti olen avoin uusille kokemuksille Jos joku mielenkiinnon kohde edes etäisesti osuu kohdalle, ota ihmeessä yhteyttä ja mietitään mitä tekemistä keksitään kimpassa! Jotain varmasti jäi itseltäkin tähän listaamatta. Itse olen 37v mies Helsingistä, käyn päivätöissä joten iltaisin ja viikonloppuisin jää aikaa harrastuksille. Teikäläisen iällä ei niin merkitystä, kunhan juttu luistaa ja löytyy yhteisiä mielenkiinnon kohteita! Sä kysyt miks, mä vastaan miksei!
Harakat ovat lempilintujani. En osaa sanoa, johtuuko se niiden älykkyydestä, uteliaisuudesta vai siitä, että niillä vaikuttaa olevan taipumus kerätä kaikkea kiiltävää. Tunnistan asioiden keräilyssä kuitenkin jotain samaa, kuin omassa tavassani kiinnostua asioista. Vapaa-ajalla saatan kirjoittaa runon, opetella jotain uutta käsillä tekemistä tai uppoutua kirjaan. Toisaalta toisena päivänä saatan olla telttailemassa, sienessä tai erämaassa valmistamassa pizzaa tunturissa. Metsissä samoilu, yöuinnit ja luonnon ilmiöiden ihmettely ovat erityisen hyviä tapoja käyttää aikaa, jota ei tarvitse käyttää tehokkaasti. Kaksi koiraani ovat hyviä muistuttamaan siitä, että suunnitelmat voivat joskus olla lähinnä ehdotuksia, eikä haaveiden tarvitse olla puhtaita sukkia suurempia. Pidän myös asioista, joissa saa vähän ajatella: strategialautapeleistä, ristikoista, elektroniikan opinnoista ja oudoista faktoista, joita ei varsinaisesti tarvitse tietää mutta jotka on silti ehdottomasti saatava tietää. Vastapainoksi viihdyn museoissa ja gallerioissa, kokeilen uusia reseptejä ja innostun helposti uusista harrastuksista. Olen Tampereelta Helsinkiin päätynyt ambivertti, joka pitää sekä hyvistä keskusteluista että siitä, ettei aina tarvitse puhua mitään. Jos sinusta tuntuu, että hyvä ystävyys voisi alkaa vaikka lautapelistä, metsäpolusta tai keskustelusta siitä, miksi jokin täysin arkinen asia on oikeastaan aika ihmeellinen, saatamme tulla hyvin toimeen. Kaikki parhaat asiat eivät ehkä tarvitse tarkoitusta vaan riittää, että ne herättävät uteliaisuuden.
Juuri kestilään muuttanut 35v mies joka koiransa kanssa etsii ystäviä mukaviin yhessä oloihin ja harrastusten pariin minulla on koira joka on suomen pystykorva ja olen hyvin erä henkinen minulla on snäppi
Heyo! Etsin uusia kavereita/peliseuraa! Esim online-pelit, taiteilu, salille(sportuni), boulderointi, museot, taidenäyttelyt, keikat, kirpparit, opiskelijatapahtumat, reivit, lautapelit, retkeily, kahvil käynti. Pidemmän matkan kaverit sekä pelkkä peliseura on myöskin aina tervetullutta, vaikka tokihan se helpottaa jos asut lähempänä. :-D Asun avopuolison kanssa ja meilt löytyy lemmikkeinä 30+ tuhatjalkaista, siiroja ja yks akaattikotilo. ^^ Tällä hetkellä omassa porukassa ollu kierrossa lähinnä lol, ow, dbd. Fiilaan kans mhw (world + wilds), lethal, drg ja satunnaisemmi muita. Lautapelit ja dnd on kans tosi jees, Nemesis ihan ehdoton lemppari mihi mut saa ain messii. 8) Kuuntelen enimmäkseen industrial metal, mut lähes joka genrestä löytyy jotakin mieluista. Post-punk, shoegaze, synthpop ja breakcore/jungle iskee kans! Oon tosi sosiaalinen ja välittävä persoona kunhan saan kunnolla tutustuttua toiseen, alussa saatan olla hieman epävarma ja ujo (en osaa aina sisäistää välttämättä kunnolla eleitä tai ns sanattomia viestejä ni menee helpost maskaamiseks). Unless käy sellane autism to autism connection, siin tapaukses pystyn match energiaan samal mital! ^v^ Kerro jotai itestäs ja heitä vaik dc tai insta tunnukses!
moro! Tämmönen 30V mies etsii uusia tuttavuuksia videopeleihin, pyörälenkille, retkeilemään tai vaikka kokeilemaan jotain uutta harrastusta. Kaveriporukka on kutistunut lähes olemattomiin tässä vuosien aikana muuttojen ja eriävien mielenkiinnon kohteiden takia niin nyt ois uusille tuttavuuksille tilaa ja aikaa. Arki koostuu aikalailla töistä, videopeleistä, pyöräilystä paikallisissa metsissä sekä satunnaisesta muusta urheilusta. vapailla taas välillä tulee vaan hengailtua ja pelailtua kotona mutta sitten välillä tulee lähdettyä useamman päivän patikalle pohjoisempaan. Kuvailisin itseäni rauhalliseksi ja kiltiksi, alkuun ehkä vähäsanainen mutta sen jälkeen alkaa juttua ja huonoja vitsejä tulemaan.
Moi. Täällä kirjoittelee 43-vuotias nainen Itä-Suomesta. Olen parisuhteessa, ja olen ns. vapaaehtoisesti lapseton enkä ole koskaan halunnut omia lapsia. Olen asunut ympäri Suomea monella eri paikkakunnalla joten ystävyyssuhteet on jäänyt sen vuoksi vuosien varrella ihan liian etäiseksi satojen kilometrien etäisyyden johdosta. Nykyisellä paikkakunnalla on toki kavereita, mutta aika vähän naisystäviä jotka olis kiinnostuneita samoista asioista kun minä ja kaikilla on ne omat perhe kiireet, ja miehenkin on aina töissä joten yhteistä aikaa harrastuksille meillä ei juurikaan enää ole. Vaikka tuota ikää jo on niin tykkään käydä festareilla (rakastan tanssia!!), konserteissa ja karaoke baareissa, ja on mua sanottu monesti olevan ikäisekseni nuorekas 😄 Vastapainona kaupungin melskeelle ja vauhdille viihdyn myös paljon luonnossa ja käyn paljon kalassa yksin kesällä. Minusta saa myös vaellus-/kalastus seuraa jos semmonen iskee. Harrastan myös pyöräilyä, tanssia, luontokuvausta sekä vain luonnossa kulkemista koiran kanssa. Jos yhtään tuntu että vois olla yhteisiä asioita niin laitappa rohkeasti viestiä tännepäin !
Etsin kavereita, joiden kanssa voisin puhua suomea. Itse puhun noin B2 tasolla. Harrastan kiipeilyä, pyöräilyä ja telttailua mutta ei ole väliä onko kaverilla samat harrastukset tai ei.
Etsin seuraa tylsiin iltoihin. Mukava olisi rupatella niitä näitä
32-vuotias maatalousyrittäjä etsii uusia kavereita
Moikka👋 Näin aikuisiällä on aika haastavaa löytää kavereita tai edes samoista asioista kiinnostuneita, joten kokeillaan nyt tätäkin sit🙃 Harrastan kalastusta,elokuvia,marjastusta/sienestystä,käsitöitä( neulonta, virkkaus ja ompelu) ja valokuvausta... Se on vain vähän jäänyt. Luonteeltani olen sosiaalinen, rauhallinen ja melko huumorintajuinen.
Moi, positiivisella asenteella varustetut ihmiset laittakaa viestiä. ☀️