Siirry pääsisältöön

Luonto- ja retkiseura

Retket, luontokävelyt ja ulkoilu

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

1 847 ilmoitusta

  • Morjensta pöytään :) Oletko aina halunnut saada luotettavan, hulvattoman ja erikoislaatuisen ystävän? Nyt sinulla olisi mahdollisuus tutustua kolmeen sellaiseen vain yhden kirjeen välityksellä! Olemme kolme innokasta 18-v nokkosharrastajatyttöä Tampereen seudulta. Älykkyysosamäärämme on keskivertoa korkeampi. Etsimme joko perinteistä tai sähköpostikirjekaveria. Setämiehet ovat kiellettyjä. Yhdessä voisimme keskustella esimerkiksi lempijäätelömauista, lempisuklaamauista, kukista, lastenohjelmista, Tampereen parhaista ravintoloista, fosforin kierrosta, wolt-kuskeista, merimiehistä, ikkunanpesijöistä, omenista, omenoista, korvakäytävistä, hedonismista, rastafareista, therianeista (emme ole, mutta sinä saat olla), musiikista, turhista kiinalaisista tavaroista, Suomen talouden tilasta, hömötiaisista ja kaurahiutaleista/-puurosta. Lempijäätelömakujamme on mangomeloni, suklaapaakkujäätelöt, päärynä, kinuskikarpalo ja överikastikejäätelöt. Suklaamauista taas suosikkejamme ovat kinuski- ja minttukrokantti, vadelmajugurtti ja tummasuklaa. Lempikukkiamme ovat alppiruusut, pionit, neilikat ja tulppaanit. Olemme todella menestyneitä ja intohimoisia ihmisiä ja haalimme laadukasta seuraa. Jos olet tarpeeksi rohkea, sinulla olisi nyt oiva mahdollisuus päästä joukkoomme. Ensisijaisesti tulemme toimeen samanikäisten ihmisten kanssa, mutta loppujen lopuksi ajattelemme, että ikä on vain numero. Olet sitten meidän ikäinen tai seniori, tärkeintä olisi, jos sinulta löytyy huumoria runsaalla kädellä ja osaat heittäytyä! Sukupuolella ei ole väliä. HUOM! Emme etsi cannibalisteja, alkoholisteja, tupakisteja, Trumpin kannattajia, tamlulaisia, Putinisteja tai mitä muita niitä nyt onkaan. Emme myöskään ole mitään näistä. Viestiisi vastaa joku meistä tai kaikki yhdessä. Älä pelästy erikoista viestiämme, koska olimme vähän hepulissa tätä tehdessä. Meillä on vain vilkas mielikuvitus, emme käytä aineita. Silti haluaisimme ihan tosissaan löytää kirjekaverin. Kiitos kun luit ilmoituksemme ja toivottavasti ollaan vielä yhteydessä. Aurinkoista kesää ja makoisia jäätelöhetkiä! Ps. Olemme juuri alkamassa nokkoslettukesteille. Jos olet tarpeeksi nopea, saatat ehtiä mukaan ;)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 31-vuotias nainen ja kaipaan seuraa esim. käsityöharrastukseen, olisi mukava vaikkapa neuloa yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Seuraa kaivataan myös luonnossa liikkumiseen ja erilaisiin vauvatapaamisiin. Mieluusti lähden kaveriksi klassisen musiikin konsertteihin tai muihin kulttuuritapahtumiin. Kaipaan syvällisiä ihmissuhteita, joissa pidettäisiin tasapuolisesti yhteyttä ja kummallakin olisi aikaa ja jaksamista laittaa viestiä. Itse tykkään kirjoittaa välillä pitkiäkin viestejä, joissa on tilaa aidolle kuulumisten vaihdolle. Toivoisin aktiivista viestittelyseuraa, vaikka ihan viikottain. Mielestäni myös kömmähdykset, väärinkäsitykset yms. inhimmilliset virheet kuuluvat ihmissuhteisiin, joten toivoisin sinulta armeliaisuutta, monet asiat voi puhumalla selvittää tai joskus on hyvä, että omille kämmeille osaa nauraa. Toivon siis, ettei heti olla välejä katkaisemassa, alkuun pieni haparointi uusissa ihmissuhteissa kuuluu asiaan. Itse olen ainakin tällainen hajamielinen hupsu. Toivoisin, että miettisit myös omaa elämäntilannettasi jo etukäteen, onko sinulla oikeasti aikaa ja jaksamista tutustua uusiin ihmisiin. Mikäli olet niitä ihmisiä, joilla viestittely yleensä lopahtaa heti alun jälkeen tai vastaat viikkokausien viiveellä, on parempi jättää tämä ilmoitus väliin. En ole tuomitseva ihminen, minulta löytyy ymmärrystä mielenterveyden haasteisiin ja minusta saa vertaistukea vaikkapa uusperheen kiemuroihin. Mihinkään seurakuntaan en aikoinani sopinut, sillä kavahdan kaikkea ahdasmielisyyttä ja jyrkkyyttä, tässä toinen vertainen, jos olet joutunut lähtemään jostakin seurakunnasta ja haluaisit puhua kokemuksestasi jonkun kanssa. Toivon, että omat vaikeat kokemukset voisi kääntää vertaistuen voimaksi ja se olisikin yksi tärkeä teema minulle ystävyydessä. Voitaisiin tukea toisiamme myös odotusaikana, mikäli olet samassa elämäntilanteessa. Yksinäisen minusta on varmaan tehnyt päihteettömyys ja se etten tykkää mistään juoruamisesta, mikä on herättänyt useinkin kummastelua. Olen aika herkkä tyyppi ja ahdistun herkästi kaikenlaisesta pahan puhumisesta ym. ilkeilystä. Mikään pinnallinen tyyppi en ole, ei siis kiinnosta meikit ja muoti puheenaiheena, eikä myöskään muiden ulkonäön arvostelu ja myös tämä piirre on erottanut minut muista naisihmisistä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että jostakin löytyisi samanhenkisiä ihmisiä kaveriksi. Halutessaan minulle voi ehdottaa monenlaista tekemistä, innostun herkästi uudesta. Esim. erilaisia liikuntalajeja tai käsityötekniikoita on mukava kokeilla. Tapaamisten ei kuitenkaan aina tarvitse olla mitään ihmeellistä, myös arjen puuhasteluun ja kahvitteluun olisi kiva löytää ystävä. Sinun ei välttämättä tarvitse olla samassa elämäntilanteessa, kunhan muuten kemiat kohtaa, yhdistävä tekijä voi olla vaikkapa yhteinen käsityöharrastus. Huom! Olen parisuhteessa ja etsin vain naispuolisia ystäviä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Etsin ystäviä ja kavereita jotka elää mahdollisesti samanlaisessa tilanteessa kuin itsekin. Olen kovan elämän elänyt ihminen jolla on paljon elämänkokemusta 40v ajalta. Olen kiertänyt ympäri maailmaa työni puolesta ja aina olen ollut kilpailunhaluinen. Elämänmuutoksesta johtuen luovuin kiertävästä työstä ja olen alkanut panostamaan terveellisiin elämäntapoihin. Alkoholi ja muut päihteet ei kuulu elämään. Ja renttuhenkinen rokkielämä jäi taakse. Tilalle tuli 7.5kk sitten nyrkkeily, kalastus ja pelaaminen. Minulla on kova tarve taistella omaa itseäni vastaan ja haluan kasvattaa itsekuria entisestään. Toimin myös yrittäjänä mainoksien ja promootion ja sitäkin kautta eteenpäin meneminen tulee luonnostaan minulle. Minua ei säväytä ihmiset jotka ovat rooli päällä hakemassa ystäviä. Ja minulle on yksi lysti paljonko tienaat ja mikä on statuksesi. Kiinnostaa vain se että oletko hyvä tyyppi ja mukana yhteisessä tekemisessä. Huumoria tulee riittämään ja filosofisia keskusteluita. Aiheet mitä vältän on uskonto ja politiikka. Uskonto on itselle henkilökohtainen ja poliittisesti en ole latautunut ollenkaan... Mää olen rento ja mukava nelikymppinen mies. Ja mun kanssa ei tylsää hetkeä tule :) Jos kiinnostaa lähtä vaikka kuntonyrkkeilemään yhdessä, käydä kalalla tai vastaavasti pelata netissä niin ota yhteyttä. Laita viestiä jos osui kohdalle ja haluat tervehenkistä actionia maustettuna huumorilla elämääsi. Sukupuolella ei ole väliä vaan sielu ratkaisee 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! 👋 Olen rauhallinen ja empaattinen tyyppi, joka kaipaisi uusia kavereita elämäänsä. Arvostan aitoja kohtaamisia, hyviä keskusteluja ja sitä, että voi olla oma itsensä ilman turhaa esittämistä. Vapaa-aikani kuluu mm. ulkoillen koiran kanssa, puutarhaa hoitaen, pelaillen, musiikkia kuunnellen, taiteen parissa (piirtäen, maalaten ja valokuvaten) sekä käsitöitä tehden. Toimin myös vapaaehtoisena ystävätoiminnassa, mikä kertoo ehkä jotain siitä, että toisten huomioiminen on tärkeää ja löytyy korvaa kuuntelulle. Elämäntilanteeltani olen lapseton ja kihloissa, joten etsin ennen kaikkea ystäviä. Olisi kiva löytää seuraa kahville, kävelyille, taidenäyttelyihin tai vaikka jakamaan arjen pieniä (ja välillä vähän isompiakin) ajatuksia. Jos kaipaat rauhallista ja huumorintajuista kaveria, joka ei katoa ensimmäisen viestin jälkeen, laita rohkeasti viestiä. Ehkä meillä klikkaa 💛

    Lue koko ilmoitus
  • Kaipaisin elämään kavereita/ystäviä. Avoimin mielin liikkeellä ja pidän erilaisista persoonallisista ihmisistä. Olen huumorintajuinen ja rehti kaveri. Olen myös työelämässä. Vapaa-ajalla löydät minut esimerkiksi mökiltä, kirpparilta tai luonnon helmasta luonnon ihmeitä valokuvaamassa. Baareissa minuun tuskin tulet törmäämään. Tykkään myös videopeleistä, vaikka tämä harrastus hieman jäänyt töiden viedessä aikaa. Tiede ja taide kiinnostaa. Myös piirtäminen ja kainenlainen 'askartelutaiteilu' on mieleen. Hieman introvertin vikaa. Tutustuttua minusta kuitenkin saa uskollisen kaverin, tai jopa ystävän. Jos näet itsessäsi jotain samaa, tai teksti kolahti, niin laittele viestiä. 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Olimme lauantaina 3.9.2022 Tiilikkajärven kansallispuiston 40-vuotisjuhlassa. Patikoimme pienehköllä porukalla Tiilikankierron. Sen päätteeksi tanssit Sammakkotammen opastuspaikalla vanhemman miehen kanssa. Valokuvasin reipasta tanssianne. Ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä, niin lähetän muutaman kuvan tanssistanne. Jos joku olettaa tietävänsä tanssijan, pyydän häntä vihjaamaan tästä ilmoituksesta hänelle. Kiitos! LISÄYS 8.10.2022 Minulle oli lähetetty Kaverihaussa yksityisviesti 6.10.2022 illalla. Valitettavasti viestin lukeminen ei onnistunut, viesti ei auennut. Viestin lähettäjä, ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä. Kiitos!

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa olisi luonnosta nauttiva naispuolinen kaveri kävely- ja valokuvausreissuille, miksei muihinkin aktiviteetteihin, mutta pitkän linjan harrastelijamallina olisi mahtavaa päästä toteuttamaan yhteisiä kuvausvisioita uusien tuttavuuksien kanssa. :) Toivoisin sun asuvan Helsingissä, parasta tietysti olisi jos satuttaisiin asumaan kohtuullisen lähekkäin. Olen luova ja mielikuvituksellinen eksentrikko, muihin harrastuksiini lukeutuvat mm. kirjoittaminen ja piirtäminen, erityisesti kaikki fantasiaan liittyvä hiipii lähelle sydäntä. Mikäli olet avarakatseinen ja samanhenkinen nainen suht samasta ikäluokasta, laitathan viestiä! Ilmoitus ei vanhene. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 21-vuotias mies ja etsin kavereita ulkoiluun, veneilyyn, pelailuun tai muuten vaan hengailuun. Käyn sään salliessa kumiveneellä merellä — seikkailen saarissa ja kalastelen. Vapaa-ajalla tulee myös koodailtua, pyöräiltyä, uitua ja pelailtua PC:llä. Ulkoiluun saa minusta hyvän kaverin, ja pelikaveriksikin kelpaan! Eikä koodaajakaverikaan olisi pahitteeksi. 😄 Sukupuolella ei ole väliä, tärkeintä että jutut kohtaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Olen 27-v nuori nainen Oulussa. Etsin kavereita/ystäviä. Luonteeni on rauhallinen ja ujo, mutta myöhemmin kun tavataan niin juttua luistaa. Kumppani löytyy, mutta ystäviä ei ole. Joskus käyn erilaisissa tapahtumissa esim museossa tai muu vastaavista. Tykkään katsoa leffoja/sarjoja, pelata Stardew valley, Inzoi ja muita tarinnallisia pelejä. Pitkä aikainen harrastus jossa pidän on jooga ja sitä oon tehny noin 7 vuotta, lenkkeilyä, salilla käyntiä, leipomista ja tehdä ruokaa. Myöhemmin voidaan ottaa yhteyttä Whatsappiin, Facebookiin tai Instagramiin. En välttämättä vastailen sähköpostiini.

    Lue koko ilmoitus
  • Minä rakastan hyvää ja terveellistä ruokaa ja oma kehoni. En ole mitään absullutista ja osan nauttia myös herkuista sekä alkoholista. Nämä eivät kuitenkaan säännöllisen nautiskeluun minulla kuuluu. Sen lisäksi rakastan syvällisiä, merkityksellisiä keskusteluja. Must kaikki small-talk / esityspuhe on bullshit. Parasta on kuitenkin hauskanpito rennossa ilmapiirissä ja yhteinen vietetty aika. Sen takia tekemisillä ei minusta ole niinkään väliä. Kokeilen mielelläni jotain uutta. Olen urheilullinen tyyppi. Olen harrastanut seitsemän vuotta yleisurheilua, pidän kiipeilystä, joogasta uimisesta ja tennis pelaamisesta. Musiikkia ja luontoa kiinnostavat myös todella paljon. Minut voisi hyvin luokitella yhteiskuntalaatikoihin kuten lukihäiriöllä varustettu ja HSP ryhmään kuuluva. Nämä piirteet eivät kuitenkaan rajaa minua arjen toiminnassa ja olen yhteiskunnalle kelpoinen työntekijä - ainakin tässä kohdassa. En ole myytävä sen takia kaupanteko puhetta ei luonnostaan lähtee minulta. Minusta on vaikea “kaupata” itseäni. Nykymaailmassa tuntuu siltä, että tätä pitää kuitenkin osata - ja vielä hitonhyvinkin osata kun halua tutustua uusiin ihmisiin. Kuka halua tutustua tylsään ihmiseen. Ei kukaan. Rento kyllä. Muttei tylsä. En todellakaan sanoisi minua tylsäksi. Maanläheinen kyllä. Jossain asioissa. Toisissa asiassa taas elämyshakuinen, hauska, riskinottaja (sopivassa määrässä). Laitathan viestiä jos kiinnostaa tutustua. Etsin samanikäistä seuraa mutta muukin hyvin kelpaa. ✨🌿🙂🥳

    Lue koko ilmoitus
  • Heii olen Jyväskylässä asusteleva ex-Kouvolalainen jolle kelpaisi lisää kavereita! Omia mielenkiinnonkohteita ovat mm, Esihistoriallinen eläinmaailma (Valtava dinonörtti), maantiede ja historia. Voin olla vähä random ja tyhmää, mutta hyvin luotettavaa seuraa. Pää harrastukseni on digipiirtäminen. Voin vaikka piirtää sulle sun lempparin dinon. Muita asioita mist nautin mm, leffojen ja sarjojen suur kulutusta, pc pelailua silloin tällöin ja kuntosali (aloittelija:) ). Tottakai musiikista nautin kans😌 Mulle käy kaikenlainen puuhailu, hyvässä seurassa kaikki on kivaa eikös :D Mutta ite tykkään museoista, lenkkeilystä ja välillä kirppareil seikkailemista. Nyt löytyy vähän liianki paljon vapaata aikaa kun metsästän töitä. Discord on kouvolanlaku jos sieltä haluu suoraan napata. (Oon siellä aktiivinen) 🤗

    Lue koko ilmoitus
  • TURKU ja lähiympäristö: Löytyiskö kavereita? 😊 Mä: 36v. Ei ole lapsia, eikä lemmikkejä. Sun iällä tai elämäntilanteella ei oo väliä. Mut olis hyvä tykätä samantyyppisistä asioista ja/tai jotenkin olla hiukan samantyyppinen ajatusmaailma 😊 Oon fysioterapeuttiopiskelija. Todennäköisesti myöhemmin jatkokouluttaudun lasten fysioterapeutiksi (oon ex varhaiskasvatuksen opettaja). ❤️: Lapset, eläimet, luonto, liikunta, meri, mökkeily, äänikirjat, rokkikeikat, festarit, reivit, itsensä kehittäminen. Liikunnasta: Nuorempana oon tehnyt kaikenlaista. Nykyään tykkään eniten painojen nostelusta💪 - ryhmäliikuntatunneilla tai kotona😊 Esim. laskettelu ja minigolf on myös kivoja. Voitaisiin myös mennä hengaamaan meren rantaan? ❤️ Tai mökkeilemään? 😊 Yleensä kyllä tykkään kavereiden kanssa lähinnä ihan vaan hengata (vaikka kahvilla) ja höpötellä 😊 Ei tartte olla mitään erikoista tekemistä. Baareissa käyn nykyään harvoin. Oikeestaan vaan kun on omaan makuun sopivaa live-musaa: Esim. goottimusaa, heviä, konemusaa (esim. trance), rockia jne. Myös esim. jazzia ja countryä välillä. Karaoke ei oikein uppoa (usein tosi surkeeta), eikä rap. Oon ns. kotivegetaristi. Persoonallisuus: ESFJ. Oikeesti oon kyllä ambivertti. Eli sekä introvertin että ekstrovertin piirteitä. Näkyy esim. siinä että tarviin omaa aikaa. I value: Self-improvement, helping, wisdom, tact. ^Noi vaan kuulostaa paremmalta enkuks, niin kuin oikeestaan kaikki😄 Vahvuuksia: -Hyväntahtoinen -Vastuullinen -Monipuolinen -Rohkea -Kauneudentajuinen Hiukan vassari-suvakki olen. Poliittinen kanta vähän kyllä vaihtelee, enkä seuraa politiikkaa mitenkään aktiivisesti. Voi kuulostaa siltä että oisin kovin viherpiipertäjä tai terveysintoilija. En oo kumpaakaan mitenkään erityisesti. Mut jos sä oot niin ihan hyvä😊 Ehdottomia kynnyskysymyksiä varmasti on muitakin, mutta yksi on metsästys. Et metsästä, etkä tapa eläimiä ❎

    Lue koko ilmoitus
  • Pidän kirjoittamisesta ja maalaamisesta, joita ruokkivat luova ajattelu ja mielikuvitus. Joskus syyllistyn filosofointiinkin ... Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista teorioista elämästä, tieteistä, kulttuureista, kielistä, uskonnoista, esoteriasta, jne. kuulumatta kuitenkaan mihinkään kuppikuntaan. Luonnolla ja eläimillä on suuri kunnioitukseni ja rakkauteni. Edesmenneitä kissojani kaipaan kovasti. Jos sinuakin kiinnostaa ajatusten vaihto, kirjoittele! Kommunikointi samanhenkisten kanssa tuo mausteita arkeen.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kavereita Hyvinkäältä tai lähiseudulta. Olen itse parisuhteessa ollut jo pidemmän aikaa ja teen vuorotyötä laitoshuoltajana. Kaipaisin kaveria vapaa-ajalle jonka kanssa voisi käydä leffassa, ulkona, kävelyillä tai hengailla muuten vaan. Vuorotyö tuo toki haasteita aikatuluihin aina mutta ei ole este. Olisi hyvä jos olisit suurinpiirtein saman ikäinen, sukupuolella ei ole oikeastaan väliä. Olen eläinrakas joten eläimet myös ok, toivottavasti myös sulle :) Itsellä ei ole eläimiä mutta käy pari corgia aina silloin tällöin hoidossa ja kotona ollut lapsesta asti kaikenlaisia eläimiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Täällä kirjoittelee 27-vuotias nainen, joka kaipailee uusia kavereita kaikenlaiseen kivaan tekemiseen ja ihan vaan olemiseen/jutusteluun ilman sen ihmeempää agendaa. Mä olen rauhallisen leppoisa persoona ja mun seurassa voi olla rennosti oma itsensä :) Tykkään monenlaisesta aktiviteetista. Lähden mielelläni silloin tällöin tamppaamaan yökerhon tanssilattialle ja toisaalta sitten taas nautin ihan yhtä lailla esim. kiireettömästä istuskelusta viihtyisässä kahvilassa. Mä pidän mm. mökkeilystä, musiikista ja kuvataiteista. Vietän paljon(liikaa...) aikaa tietokoneen äärellä nörtteillen. Olisi kiva innostua jostain liikunnallisesta harrastuksesta ja muutenkin laittaa elämäntapoja kuntoon vähitellen, lempeään tahtiin. Olisikohan kenelläkään samansuuntaisia tavoitteita? :) Laita viestiä jos yhtään tuntuu siltä, niin tutustutaan! :) (Etsin vain naispuolisia kavereita)

    Lue koko ilmoitus
  • Terve! Tällainen luova tyyppi etsimässä omanlaista harrastus- ja kaveriseuraa. Mulla on intohimona taiteen tekeminen ja näiden taitojen kehittäminen. Digimaalausta harrastanut teinistä saakka mutta nykyään ammattimielessä erikoistehostealaa tai siihen suuntaan. Plein air -maalailuun tai muuhun ulkona/kahviloissa taiteluun kelpaa aina seura. Mutta jos ei taiteilu niin muuten mua kiinnostaa elokuvat, lautapelit, videopeleistä lähinnä pelkästään OSRS, kielet/kielitiede (ja etenkin suomalaisugrilaiset kielet), historia (etenkin keskiaika, viikingit yms., ja historiallinen fiktio/media ylipäänsä). Käyn kuntosalilla, kävelylenkkeilen etenkin luonnossa, ja tykkään muutenkin kasuaalista liikunnasta ja lähden mielelläni kokeilemaan asioita. Eläimet on kivoja ja kotoa löytyy kaksi kissaa. Pidän uusien asioiden oppimisesta ja käsillä tekemisestä. Tutustun mielummin tekemällä kuin puhumalla. Saatan olla vähäpuheinen kunnes lämpenen, ja tulen parhaiten toimeen rauhallisissa ympäristöissä, pienemmissä porukoissa. Laita viestiä niin keksitään yhteistä tekemistä. En ole somessa, mutta Disse ja Whatsapp löytyy.

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.