Kuvaus

Heippa! Täällä 36-vuotias punkero mies Vaasasta. Olen tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä. Ajankulukseni olen mm. käynyt erilaisia kursseja. Aktiivisesti mietin, että mitäköhän uutta tekemistä sitä arkeensa keksisi. Ei ole hyvä olla ihan toimeton. Ajattelin täältä aloittaa hakemalla juttukaveria. Siinähän se aika kuluu tutustuessa. :) Sun ei välttämättä tarvitse olla täältä päin - ensisijaisesti hakisin vaikka Discordin välityksellä juttelua. Tykkään myös matkustella junalla - jos joskus näkeminen tulis ajankohtaiseksi. Mun arki kuluu kissan kanssa kotona hengaillessa. Hän on mulle tosi tärkeä, ja oon ikään kuin "iskä" hänelle. :3 Kissat on muutenkin lähellä sydäntä, kun meillä on niitä aina ollut. Koiria (ja käärmeitä ja karhuja!) pelkään valitettavasti jonkin verran. Mulla tämä läppäri on aika kovassa käytössä, kun oon niin paljon tietokoneella. YouTubea tulee ihmeteltyä, samoin Wikipediaa ja Yle Areenaa. Tykkään katsella sarjoja ja leffoja. Välillä tulee myös luettua kirjallisuutta. Tykkään erilaisista muistelmatyyppisistä teoksista, mutta välillä luen myös dekkareita ja Harry Potteria. Viihtyisin hyvin vaikka autiolla saarella, kunhan mulla ois luettavaa. :) Tykkään myös matkustella. Ruotsissa ja Virossa on tullut käytyä useamman kerran. Aktiivisesti etsin reissukaveria. Kesällä ois kiva käydä taas Uumajassa. Haaparannalla haluaisin käydä, kun en ole siellä koskaan ollut. Jos sulla on auto, niin lähdetäänkö sinne? :D Haluaisin myös käydä Heinävedellä Valamon luostarissa. Oon aina välillä haaveillut siitä, että ois hienoa käydä kokeilemassa luostarielämää. Jotenkin semmoinen askeeettinen elämäntapa houkuttelee. Uskonnollisena ihmisenä en itseäni pidäkään - vaikka meidän suvussa on kyllä paljon uskovaisia. Ois myös hauskaa muuttaa hetkeksi vaikka vanhaan majakkaan. Meri on elementtinä jotenkin kiehtova. Olen luonteeltani rauhallinen introvertti-tyyppi, joka viihtyy hyvin yksin, vaikka en välttämättä koe itseäni yksinäiseksi. Kaipaan kuitenkin vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Nykyään se on helpointa netin välityksellä. Mielestäni oon toiset huomioon ottava tyyppi, ja pyrin tasapuoliseen vuorovaikutukseen. Monesti vaan tuntuu siltä, että netissä keskustellessa se aktiivisen osapuolen rooli jää vaan toisen harteille. Ois hienoa jos molemmat ois kiinnostuneita toisen kuulumisista yhtä lailla. Eikä niin, että kerran vuodessa toivotetaan hyvää joulua. :D Mitäs muuta - bits & pieces - vois kertoa itsestäni. En pidä mustavalkoisista elokuvista. Enkä urheilusta. Koulussa mua ahdisti erilaiset ryhmätyöt, esitelmät ja koululiikunta. Tykkään syksystä eniten vuodenajoista. Olen vain 169 cm pitkä. Muumilaakson tarinat on parhaita! Tykkään uida kesällä luonnonvesissä, ja tavoitteena ois käydä joskus talvella avantouinnilla! En tykkää kalastuksesta, kun en koskaan saa kalaa. Huvipuistolaitteissa mulle tulee paha olo, niin en lähe sun kanssa Linnanmäelle. :D Kerro itsestäsi joku hauska fakta - tai useampi - eikä tarvitse olla hauskakaan! Jään oottamaan sun viestiä. :)