Aihe: "matkustelu"
Tämä on hakemistosivu aiheelle "matkustelu". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Tämä on hakemistosivu aiheelle "matkustelu". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Hei oikeassa elämässä seuraa kaipaava! Olen itse eläinrakas ja minulla on kaksi kissaa. Asun Etelä-Vantaalla. Työskentelen hoitoalalla ja pidän työstäni sillä se on merkittävää ja antaa minulle paljon iloa. Juon viiniä joskus hyvässä seurassa mutta kohtuullisesti eikä minusta ole pubissa jatkuvasti istumaan. Voin lähteä vaikka joskus kyllä bändiä katsomaan,mutta crazybailaus ajat ovat jo takanapäin. Tupakoinnista olen onnistunut pääsemään eroon. Pidän matkustamisesta lähelle ja kauas, joten olisi kiva yhdessä tehdä erilaisia retkiä. En omista autoa enkä ajokorttia, joten kiva olisi että asuisit pääkaupunkiseudun lähellä. Lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa, joten nyt on aikaa aikuiselämässä tehdä kaikenlaisia uusia asioita. Musiikkimaku vaihtelee fiiliksien mukaan. Harrastan runojen kirjoittamista,kirppiksiä,valokuvausta yms. Olen iästäni huolimatta nuorempi henkisesti. Arvostan hyviä käytöstapoja ja lähimmäisen kunnioittamista. Iloisuus ja huumori on minulle tärkeä, sillä olen itsekkin rempseä ja nauravainen kun minua oppii tuntemaan. Pidän kovasti myös henkisistä syvällisistä keskusteluista. Toivon että sinulla on minulle oikeasti aikaa juttuseuran ja yhteisen tekemisen merkeissä sillä en ole etsimässä kirjekaveria! Olisi kiva kuulla jos olet suurinpiirtein saman henkinen ja ikäinen. Hymyjä päivääsi :D
Etsin henkisesti heränneitä ihmisiä seuraksi erilaisiin tapahtumiin lähialueilla ja kevyeen ajatusten vaihtoon. Voisin myös perustaa kaveriporukan Telegramiin. Paras sijainti olisi Pohjois-Pirkanmaa. Minua kiinnostavat henkiset tapahtumat, kuten rumpumatkat, miksei keikat tai teatteri, nuotion äärellä istuskelu tai uinti. Olen kokopäivätöissä ja minulla on perhe, joten arjen realiteetit iskevät välillä vastaan. Haaveilen oravanpyörästä irtaantumisesta. En aseta tiukkoja raameja sinulle, mutta toivon, että olet työelämässä. Olen itse melko sosiaalinen, mutta tarvin paljon omaa aikaa. Olen myös luova ja herkkä. Laitathan viestiä ennakkoluulottomasti. Ilmoitus ei vanhene.
Oon asunu Helsingissä kesästä asti ja olis mukava tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ystäviä. Seuraa olis kiva saada esimerkiks pubivisoihin, elokuvailtoihin, konsertteihin, tai ihan vaan oleiluun. Tykkään kaikenlaisista aktiviteeteista, seikkailuista ja tekemisestä, kulttuuri on lähimpänä sydäntä mutta oon todella avoin myös kokeilemaan uutta. Persoonana saatan olla hitaasti lämpeävä, mutta oon kuitenki hyvä juttelemaan ja kuuntelemaan. Musta saa luotettavan ja vakaan ystävän jos on valmis sukeltamaan pintaa syvemmälle. 🌸
Hei. Etsin itselleni ystävää. Tai useampaa. Olen kohta 44 vuotias ja en ole parisuhteessa. Olen 9v pojan äiti. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta silti koen välillä yksinäisyyttä. Toivoisin löytäväni jonkun jonka kanssa voisi lenkkeillä, käydä kahvilla tai viinillä, laulaa karaokea, matkustella, käydä konserteissa, retkeillä. Lenkkiseuraa löytyy suht helposti kyllä, mutta esim matkusteluun ei ole kaveria ja yksin ei tule lähdettyä. Paljon viihdyn myös yksin ja kaipaan hiljaisuutta, mutta liika on liikaa. Jos yhtään kolahti niin laita viestiä. Ja mieluiten haluaisin yhteydenottoja naisilta.
Löytyisikö mukavaa ja huumorintajuista miestä ajatuksenvaihtoon,kahvilaan,kirjastoon,teatteriin,elokuviin,konsertteihin,ym.vapaa- ajanviettoon kivalle ja keskustelevalle naiselle?
Olen 59v mies Oulusta. Eronnut ja asun keskustan tuntumassa. Olen pitänyt huolta hyvinvoinnista ja ulkonäöstä. Olisi mukava tutustua saman kaltaiseen naiseen, jonka kanssa jakaa elämän sisältöä.
Haen ystävää lähinnä ikäisestäni miehestä/naisesta. Yksin ei ole hyvä olla. Lapset on jo maailmalla ja koti tuntuu tyhjältä. Tykkään kävelyistä, autoilusta ja mökkeilystä, risteilyistä, kylpylöistä ja kotimaan matkailusta. Voit olla kauempaakin.
Hei! Hakusessa ympäri suomea kavereita! Asun itse pohjois-karjalassa. Iällä tai sukupuolella ei oo väliä! Eikä sillä missä päin asut. Kiinnostuksen kohteet autoilu, matkustaminen, pelaaminen.. Haaveissa ois löytää joku jonka kanssa reissata vaikkapa ympäri maailmaa tai miksei myös täällä suomessa! :D Myös erilaisia harrastuksia ois kiva kokeilla! :) Oon luonteeltani kiva, rento, avoin, luotettava, huumorintajuinen, sosiaallinen, tulen toimeen kaikkien kanssa! Ystäviä ei koskaan ole liikaa joten laita viestiä täällä tai spostissa niin tutustutaan. :) Discord: aksuuwi. (Piste lopussa)
Moikka! Oon ulospäinsuuntautunut ja positiivinen 28-vuotias nainen. Olis ihana tutustua uusiin ystäviin, jotka olis myös kiinnostuneita luonnossa olemisesta. Etin kavereita päiväretkille ja pidemmille vaelluksille. Oon lähinnä tottunut kävelemään mutta oon kiinnostunut myös pyöräretkistä ja oon avoinna kaikelle! Tällä hetkellä unelmoin myös pidemmästä vaelluksesta Etelä-Euroopassa alkukesän aikaan, minne olis tosi kivaa löytää seuraa. Mulla on jo ennestään laaja ystäväpiiri mutta ei juuri luonnosta kiinnostuneita kavereita, niin toivon että voisin löytää täältä samanhenkisiä tyyppejä yhteisille seikkailuille! Olis aivan ideaalia, jos meille vois muodostua tätä kautta myös kaveriporukka yhteisen harrastuksen ympärille. Vähän musta: Arki menee toimistossa ja vapaa-ajalla nään ystäviä, teen vapaaehtoistöitä, harrastan taiteita ja liikun monipuolisesti. Arvostan suvaitsevaisuutta ja avointa mieltä <3 Etsin pääsääntöisesti oman ikäisiä kavereita siinä 24-35 haitarilla. Laita viestiä, jos tää resonoi :)
Olen 36-vuotias punkero mies Vaasasta, joka asuu kissan kanssa. Oon vapaaehtoisesti lapseton, ja hyvillä mielin kissaiskä! Kissat on lähellä mun sydäntä - koiria valitettavasti hieman pelkään. Tällä hetkellä olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja päivät menee aika lailla tässä tietokoneella ihmisten kanssa höpisten, YouTubea selaillen ja leffoja katsellen. Välillä tykkään lukea myös kirjoja - tykkään muistelmatyyppisistä realistisista teoksista. Leffoissa ja kirjoissa melkein kaikki muu menee paitsi kauhu, romantiikka ja sci-fi. Aika paljon tulee oltua yksin, mutta en koe itseäni kuitenkaan yksinäiseksi. Kaipaan kuitenkin sosiaalisia kontakteja, ja siksi raapustelin tämän ilmoituksen tänne. Jos sun elämäntilanne on samanlainen, niin voisimme olla toisillemme vertaistukena. Olen tämmöinen rauhallinen tyyppi, joka on mieluummin kaksistaan kuin ryhmässä. Porukassa minulle tulee monesti ulkopuolinen tunne. Kaikki ryhmätyöt ja esitelmät olivat koulussa kauhistus. Liikuntaa pitäis varmaan harrastaa enemmän. Pyörin hyötyliikkumaan pyöräillen. Pari jännää faktaa minusta: pidän syksystä, en usko horoskooppeihin ja olen agnostikko. :)
mooi! oon oulussa asuva 23v homojätkä ja oon tässä vuosien saatossa ajautunu aika yksinäiseksi. kaipaisin suht samanikäsiä kavereita ja edes yrittää tutustua, jos löydettäiski yhteisiä kiinnostuksen kohteita ois nättiä jos kuunnellaan samankaltasta musiikkia, tykkäisit käydä vaikka ulkoilemassa tai sul ois haaveissa käydä reissailemsssa :')
Olen ujo ja tunnen usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa. Minun on vaikea saada ääntäni kuuluviin ryhmätilanteissa; puhuminen onnistuu paremmin kahden kesken. Minun on ollut edellä mainituista syistä johtuen vaikea saada ystäviä. Minulla on muutamia etäisiä kavereita, muttei yhtään läheistä ystävää. Olen vasta muuttanut takaisin Suomeen Norjasta, jossa asuin 3,5 vuotta. Olen suuressa elämän kriisissä, sillä avomieheni otti minusta eron yllättäen tänä vuonna. En kuitenkaan etsi parisuhdetta, vaan vain ystäviä! Asun tällä hetkellä Helsingissä, mutten tiedä, kuinka kauan. Olisi ihanaa, jos minulla olisi ystävä, jolle voisin kertoa melkein mitä tahansa. Olen hyvä kuuntelija eli voisit totta kai myös kertoa mulle niin ilot kuin surutkin. Ei ole väliä, missä asut. En juo ollenkaan alkoholia, joten en viihdy ollenkaan baareissa tai muissa vastaavissa. Mielenkiinnonkohteitani ovat mm. kielet ja kulttuurit (erityisesti Japani), matkustelu (en tosin tykkää matkustaa yksin; rakastan myös matkojen suunnittelua), eläimet, hyvä ruoka, musiikki (rock, pop, metalli, Euroviisut), kirjat (erityisesti fantasiakirjat ja japanilaiset kirjat), pelaaminen (sekä tietokone-, konsoli- että lautapelit) ja kulttuurijutut (museot, ooppera).
Moro! Ajattelin tulla täältä kattomaan löytäisinkö matkaseuraa. Kovin paljoa en oo reissannu, mutta halua olis. Seura vain puuttuu! 😅 Ois kiva päästä reissaamaan niin Suomen sisällä, kuin myös ihan ulkomaillakin. Joku pidennetty viikonloppu ois tosi kiva! 😊 Ja ihan huippuahan ois jos siinä samassa sais ihan oikean ystävänkin 🤩 Asustelen Tampereella, käyn töissä ja lapsiakin mulla on. Eli mitään extemporereissuja en pysty tekemään, mutta suunnittelemalla onnistuu kyllä 😊 Mihin lähetään ekana? 🤩
Tähän tulee vielä joku hyvä teksti. Tulin tänne kun totesin, että elämästä puuttuu mausteita, ja jotain pitää tehdä. Elämäni on tyydyttävää, ja kavereita ja ystäviä on, mutta kaipaan sellaista seuraa, jonka kanssa voi pitää hauskaa muuallakin kuin kahvilassa? Ehkä enemmän ilta- kuin aamupainoitteista seuraa? Tykkään kulttuurista, luovista projekteista ja tapahtumista. Musiikkimaku aika vahvasti elektronisen äärellä, ja menisin mielelläni vaikka klubeille, mieluummin kuin jazz- konserttiin. Harrastan tanssia ja uintia mutta oon ehkä enemmän soololiikkuja, että en sellaista liikuntaseuraa niin etsi. Mulla on 4v lapsi, mutta pystyn suunnittelemaan kalenteriani eteenpäin, ja ihan itelle kaveria vaan :) En seurustele tms jos sillä on mitään merkitystä.
Oon pirtee ja taidetta rakastava musiikkifani Hämeestä. Olis ihana löytää uusia ystäviä tai ystävä, jonka kanssa jakaa kaikki ja viettää livenäkin aikaa. Mul on niin paljon eri mielenkiinnon kohteita että tähän en jaksa alkaa kaikkia luettelee mut esim kauhuleffat, metallimusiikki, keikat jne, tuu kysyy lisää jos kiinnostelee! Ps. mulla on kissa 🐱
En ajatellut laittaa tänne viestiä mutta spontaaniuspäissäni kuuntelin sydämeni kuisketta, joka yllytti: "Laita ihmeessä, miksikäs ei?" Ehkä sinäkin kuulet saman kuiskauksen ja vastaat ilolla. Kuulemma ihmeitä tapahtuu kun uskaltaa raottaa ovea uudelle ja samalla oven avauksella yksinäisyys saattaa luikahtaa karkuun kaamokseen. Tässä minulle rakkaita asioita, onko sinullekin? 🩷 luonto, Lappi, eläimet, notskiretket 🩷 musiikki, kirjoittaminen, tanssahtelu, maalailu 🩷 usko Jumalaan, kirkot, joulu 🩷 saunominen 🩷 lapsenmielisyys, hassuttelu 🩷 matkustelu (myös sohvalla ruudun avulla) 🩷 tähdet, revontulet ja muut luonnonihmeet 🩷 rakkaus, sydänystävyys 🩷 kokkailu 🩷 hyvinvointi, kauneus 🩷 pelailu 🩷 lukeminen Toiveissani on löytää sinut aito, ajatteleva, hassutteleva, syvyyden ja keveyden tunteva, kaunis ja ihmeisiin uskova ihminen, joka tahtoo tutustua alkuun kirjoitellen. Asuinpaikkasi, ikäsi ja elämäntilanteesi on juuri oikea jos ilmoitukseni herättää sopivia sielunväreitä. Jos elämässäsi on aidosti tilaa minunlaiselle kaunosielulle niin eikun vain näppäimistö laulamaan ja tarinoimaan. P.S. Jos ihmeellisesti käy niin ehkä hengaamme joskus saman tähtitaivaan alla kuksat kädessämme nauraen pölkkyvitseille ja muistelemme vielä käpyinäkin että kylläpä kannatti kirjoittaa ja kiitti kaverihaku.net 😄
Hei, Olen 56v mies Etelä-Suomesta. Huom, en ole sinkku enkä etsi parisuhdetta, vaikka elämä aika avointa ja vapaamuotoista onkin, mutta hyvä ystävä kenen kanssa kirjoitella, turista, viettää aikaa, matkustella olisi kyllä ihanaa. Olen luonteeltani aikas sekava sekoitus kaikenlaista. Toisaalta hyvin tekninen, DIY, autot, talon rakennus / korjaus, tietokoneet, elektroniikka, ham, ilmailu, avaruus tms. mutta samaan aikaan myös hyvin mukavuuden haluinen. Spa, matkustelu, rantalomat, musiikki, leffat, suoratoisto leffat / sarjat ovat ihania sekä mukavaa on myös puutarhurointi, olen oppinut kantapään kautta liian monta eri tapaa millä kasvit saa voimaan hyvin huonosti 🙈 Tietty normi kävelylenkit luonnossa, pyöräily, uiminen kuuluu kesään. (ja tietysti mansikat) Yhtälöön on ehkä syytä heittää myös tiedoksi mielenkiinto henkisiä asioita kohtaan kuten, meditaatio, henkinen kasvu, energiahoidot, paranormaali ilmiöt, mutta jalat tukevasti maassa lähestymisellä. Mikä ei ehkä sitten oo minua ollenkaan on festarit, baarit, drinkit kun täysin raitis olen ja olen aina ollut. Ehkä loppujen lopuksi vaikka kaikenlainen kiinnostaa, niin oon enempi semmoinen kotihiiri luonteeltaan.
Olen 33-vuotias työssäkäyvä sinkkunainen ja olen muuttanut joulukuussa 2025 Lahteen. Arkeni koostuu pääasiassa töistä, koiran kanssa ulkoilusta ja urheilusta – lajeista tällä hetkellä kiinnostavat erityisesti kuntosali ja jooga, kesällä taas pyöräily ja juoksu. Lomilla matkustelen yksin sekä Suomessa että ulkomailla ja vietän aikaa metsissä patikoiden ja tuntureilla vaeltaen. Koti-iltoina minut kuitenkin löytää sohvalta peiton alta katsomasta hyviä sarjoja ja elokuvia. Luonteeltani olen aktiivinen ja avarakatseinen, maanläheinen ja rento, utelias ja helposti innostuva. Pyrin kokeilemaan uusia asioita ja nauttimaan elämän hyvistä hetkistä. Minusta saa helposti seuraa uusiin harrastuksiin ja tempauksiin – oli kyseessä sitten avantouinti, puolimaraton tai posliinimaalaus. Etsin elämääni aitoja, innostuvia ja elämäniloisia ihmisiä, jotka ovat avoimia tutustumaan pintaa syvemmältä. Pidän pitkistä keskusteluista, jotka voivat koskea lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minulle mieluisin tapa tutustua on yhdessä ulkoileminen tai kirppareilla kiertely ja kahvilla käyminen. Myöhemmin olisi mukava viettää rennosti aikaa yhdessä esimerkiksi elokuvien, urheilun tai keikkojen parissa.
Etsin mukavaa miestä. Seuraa niihin hetkiin, kun molemmilla on aikaa ja fiilis kohdallaan. Leffaan, teatteriin, urheilutapahtumiin, kirjaston lukusaliin, luonnossa liikkumiseen, ajatusten ja kuulumisten vaihtoon. Näitä riittää. Sähköpyörän ostaminen on ollut harkinnassa jo tovin. Ehkä saisin sinusta pyöräilykaverin lähimatkailun merkeissä. Olen aito, iloinen, positiivinen, huumorintajuinen, akateemisen koulutuksen omaava nainen. Olen luontofiilistelijä, harrastuksena valokuvaus ja kuntosali. Pituudesta (178cm) on ollut monessa harrastuksessa elämän varrella hyötyä. Rakastan reissaamista, työtäni ja luonnossa liikkumista. Olen sosiaalinen introvertti, jolla on sosiaalinen työ. Sisälläni asuu yhä se saparopää, joka sai elää lapsuuden ilman kännykkää ja tv:n kaukosäädintä. Arvostan huumoria ja aitoutta. Toivon, että et ole katkeroitunut elämälle vaan katsot tulevaan järki ja sydän sopivassa tasapainossa. Olet luonnikas ja seurassasi on helppo olla oma itsensä. Parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa säätöä en hae. Toivon löytäväni ystävän jakamaan kanssani niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Eli... jos olet suunnilleen samaa ikäluokkaa, asut Turun seudulla, olet vielä työelämässä ja koet, että elämällä on sinulle vielä paljon annettavaa, niin meillä voisi olla alkuun pari mukavaa hetkeä kahvikupin äärellä. Arvostan hyvää kirjoitustaitoa, joten myös viestein voidaan testata, ollaanko samalla aaltopituudella kaverihaun suhteen. Viestittele😊