Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

388 ilmoitusta

  • Etsin kestäviä ystävyyssuhteita. Olen ollut hyvin yksinäinen ihminen ison osan elämästäni (sisaruksia ei ole, kuulun sukuun joka ei pidä yhteyttä, koulukaverit katosivat elämästä koulujen päättyessä, nettipalstat joihin koin kuuluvani lakkautettiin). Elämänfilosofiani keskiössä on jatkuva itsensä kehittäminen ja kaikista välittäminen. Tajusin hiljattain Raymond Smullyanin kirjan myötä että olen tainnut olla koko ikäni ainakin osittain taolainen! (Pähkinänkuoressa: taolaisuus painottaa sitä että antaa asioiden mennä omalla painollaan ilman turhaa vääntämistä - esim. herätyskello on taolaisen pahimpia vihollisia koska se torppaa tämän omalla painollaan etenemisen nukkumisen osalta!) Harrastan lukemista* ja musiikin kuuntelua** ja olen kiinnostunut japanin kielen opiskelusta (pitemmällä aikavälillä tavoitteena myös muiden kielten opiskelu - japani valikoitui ykköseksi kohtuu runsaan animen ja mangan kulutuksen seurauksena (päivitys 2/2026: en ole oikeastaan pariin vuoteen katsonut mitään animea...)). Tällä hetkellä suoritan iltalukiota ja haaveilen urasta teoreettisena fyysikkona (innostuin alasta Brian Greenen kirjojen myötä) tai mahdollisesti kääntäjänä. Minulla on myös muutama raakileidea scifi-novelleiksi, mutta saas nähdä tuleeko niistä mitään. Myös japanilainen katumuoti kiinnostaa, vaikka olen liian laiska että olisin saanut omaa asukokonaisuutta rakennettua - ehkä voisimme tehdä tätä yhdessä? *) Eniten luen tietokirjoja, välillä scifiä, harvakseltaan muita romaaneja. Lempikirjailijoitani ovat ainakin: Brian Greene, Raymond Smullyan, Simon Singh, Jim Al-Khalili, Richard Dawkins, Walter Isaacson, Yuval Noah Harari, Arika Okrent, Ursula K. Le Guin, Cixin Liu, Andy Weir, Neal Stephenson, Isaac Asimov, Umberto Eco... **) Musiikkimakuni on hyvin monipuolinen. Ainoastaan seuraavista genreistä en pidä: black metal, gangsta rap, hard rock, heavy metal, doom metal, hardcore punk ja noise. Lempigenret lienevät j-pop/rock, new age -musiikki ja metallin tyylilajit lukuunottamatta edellä mainittuja. Flow-festivaaleilla olisi kiva käydä joskus jonkun kanssa. Ja muillakin keikoilla. Olen transsukupuolinen. Lisäksi olen autismikirjolla. Poliittisesti olen ehdottomasti vasemmalla/sosialisti ("jokaiselta kykyjen mukaan jokaiselle tarpeiden mukaan"), enkä ole kiinnostunut vänkäämään oikeistolaisten kanssa - olen perehtynyt taloustieteeseen ihan riittävästi tietääkseni useimmat oikeistoargumentit virheellisiksi. En ole uskossa (ei haittaa jos sinä olet). En tupakoi (ei haittaa jos sinä teet) ja alkoholia käytän kohtuudella. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä. Minut saa helposti innostumaan lähes mistä tahansa uusista asioista, joskaan penkkiurheilu ei ole minun juttuni (ei haittaa jos sinun on - olen suunnitellut hakevani Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan joten tarvitsen urheilutietäjiä kilautuskavereiksi!). En pidä myöskään pokerista, enkä hyvää motoriikkaa vaativista urheilulajeista (esim. minigolf), koska kyseinen statsi on itselläni umpisurkea (esim. seinäkiipeilyä/boulderointia sitävastoin voisi olla kiva kokeilla). Go'ta olisi kiva oppia pelaamaan! (Tykkään tosi paljon Blokus-pelistä.) Ilmoitus ei vanhene. Kerrothan jotain itsestäsi joko viestissäsi tai profiilissasi, en vastaa viesteihin jos ainoa asia mitä toisesta tiedän on tasoa "olen 30-vuotias Oulusta". P.S. Jos aiot ghostata jossain vaiheessa, niin älä vaivaudu ottamaan yhteyttä. Minulle voi sanoa suoraan jos ei enää kiinnosta.

    Lue koko ilmoitus
  • 19v nuori. Muuttanu 2025 keväällä Kuopioon, ja alottanu valokuvaus opinnot täällä. Tunnen täältä lähinnä oman kumppanin, ja joitain henkilöitä koulun kautta, joten ois kivaa tutustua enemmän uusiin ihmisiin. Oon luonteeltani rento, ja avoin tekemään erilaisia asioita.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Löytyisikö täältä jotakuta joka olisi halukas vaihtamaan ajatuksia elämästä pintaa syvemmältä. Kaipailisin juttukaveria jonka kanssa voisi keskustella esimerkiksi Jumalasta, kristinuskosta ja elämän vaikeista kokemuksista. Itse olen töissä käyvä 30 vuotias ykinäinen mies Varsinais- Suomesta. Itselläni ei ole oikeastaan koskaan ollut kavereita tai ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Se johtunee heikoista sosiaalisista taidoista ja huonosta itsetunnosta. Itselläni käynnissä kuitenkin jonkinlainen muutosprosessi elämässä jonka seurauksena toivoisin näidenkin asioden muuttuvan parempaan suuntaan. Ja olisihan se kiva jos löytyisi joku jonka kanssa tehdä jotain yhdessä viikonloppuisin. Laita viestiä jos uskot että meillä olisi jotain yhteistä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, kaipaan ystävää, jonka kanssa vaikkapa kahvitella, kokeilla ravintoloita, seuraksi erilaisille kursseille kokkailusta käsitöihin, teatteriin, museoihin ja näyttelyihin, kävelylle. Mitä kaikkea nyt keksittäisiinkään! Tykkään myös matkustella ja olisihan sekin hauskaa kaverin kanssa! Olen 45v, vapaaehtoisesti lapseton nainen. Oon puhelias ja avoin, aika hauskaa seuraa :). Teen työtä, josta tykkään tosi paljon, vapaa-aikaa viettäisin mielelläni enemmän kivassa ystäväseurassa. En etsi treffiseuraa enkä parisuhdetta, vaan ainoastaan uusia ystäviä. Ensisijaisesti naispuolisia sellaisia :).

    Lue koko ilmoitus
  • Hei🩷 Olen 18-vuotias nuori aikuinen Kannuksesta. Harrastan tanssia Kokkolassa ja tykkään käydä kuntosalilla.Tykkään myös pelata lautapelejä. Olen hieman ujo, mutta positiivinen, pirtsakka ja reilu kaveri. Tulen kaikkien kanssa toimeen😄 Kaipaisin oikean elämän ystäviä, joiden kanssa voisin käydä vapaa-ajalla ajelulla, keilaamassa, kävelemässä, kuntosalilla, kahvilla, elokuvissa tai ihan vain viettää aikaa.☺️ Opiskelen lastenohjaajaksi kolmatta vuotta Kälviällä.

    Lue koko ilmoitus
  • Naispuolista ystävää leffaan, kahvilaan, nettiin tai tapaamaan muuten. Olen varattu, en etsi elämänkumppania, asun yksin ja naiseni salliva. Myös nettiyhteydenpito käy (discord, teams, google chat, whatsapp, telegram, snapchat löytyy). En etsi seksiseuraa, mutta nähdessä en halaamattakaan jätä :) Olen Koillis-Pirkanmaalta. Uin, penkkiurheilua, musaa (ysäri, pop, rock eniten) sekä tietsikoita. Kesällä olen varsinkin terassilla, useimmiten alkotta ja joskus alkolla. Uskon Jeesukseen, mut arvoiltani liberaali, kunnioittaen vähemmistöjenkin oikeutta seksuaalisuuteensa. Itse kyllä tavishetero. Jos haluat sähköpostikirjekaveria vain, en ole oikea sinulle. Elämä saattaa viedä pian Tampereen seudulle.

    Lue koko ilmoitus
  • Liikuntaa harrastava raitis mies etsii elokuva- iltakävely- ja kahvi sekä lounas kaveria. Kaveriudesta se kait ystävyys alkaa syntymään. Olen Lappilainen mies joka viihtyy paljon Tampereella missä lapsiani elää ja asuu. Käyn oleilemassa usein Nääswillessä ja siitä risteilen/junaillen Lahti, Turku ja Helsinki josta bongailen edullisia laivaristeilyjä Tukholmaan ja Tallinnaan, läheppä mukaan. Viihdyn lätkämatsissa yhtä hyvin kuin myös elokuvissa ja jopa teatterissa. Piti vielä kertoman että metsä ja luonnossa samoilu retkeily ja mikä vain, on kuitenkin se paras paikka missä sielu saa sitä elämän-voimaa. Pohtinut ja suunitellut että olisi elämys mennä sydäntalvella (joulua pakoon) oikein korpeen, muutamaksi viikoksi tykkylumisen metsän keskellä olevaan "erämaa-kämppään" asumaan, hyvää ruokaa ja lukemista mukaan. Mihin ei kuulu eikä näy mikään melu- eikä valosaaste, yöllä kuunnella susien ulvontaa ja riekkojen kopekoista laulua, eikä olisi sääskiä.... Saa laittaa postia = (odottelen) [email protected]

    Lue koko ilmoitus
  • Moi oon tällänen 013 poika joka etsii kavereita. Tykkään peleistä esim CS2, Roblox ja öö Minecraft. Sukupuolella tai iällä ei välii tai jos olis alle 18v. (EN VAIHTELE) Tulkaa tutustuu ois kiva jos ois jotain yhteisii kiinnostuksen kohteita ja mulla ei oo snäppiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon tyyppinä rento, auttavainen ja oon suht menevää sorttia. Mun seurassa ei todellakaan tarvitse jäykistellä ja mulle uppoaa tarvittaessa rankempihin huumori. Mut saa matalalla kynnyksellä houkuteltua mukaan vaikka minkälaiseen. Lähden mielelläni esimerkiksi kiertelemään museoita, ikkunashoppailemaan, elokuviin, syömään jonnekin ravintolaan tai vaan ihan perus kävelylenkeille. Kotona tykkään touhuta kaikenlaista: rassaan polkupyöriä ja tietokoneita, teen puutarhahommia, välillä pientä pintaremppaa tai pelaan tietsikalla pelejä. Tykkään myös vähän syvällisemmistä jutuista, luen nimittäin paljon self helpiä ja manifestointi kiinnostaa vaihtelevasti... Bi, poly, naimisissa... Jos kaipaat mutkatonta ja menevää ystävää, jonka kanssa voi jutella mistä tahansa, niin paa ihmeessä viestiä! PS. Lähtiskö joku mun kanssa bilettäämään syksyllä Ysäriristeilylle?

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Kaipaisin uusia kavereita, ketä voisi kysyä spontaanistikin mukaan rennolle lenkille, vesijumppaan tai kahvittelemaan, tai vaikka viininmaisteluun, kokeilemaan uutta ravintolaa, elokuviin tai yökerhoon tanssimaan. Kokeilen avoimella mielellä uusia juttuja joten jos olet vaikka pitkään halunnut kokeilla jotain erikoista ravintolaa tai liikuntalajia tai mennä katsomaan oudon kuuloista indie-leffaa, etkä löytänyt ketään seuraksi, niin täältä kannattaa kysellä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei <3 Oon Viivi <3 Mua kiinnostaa musiikki,kirjat, psykologia ja mielenterveys, sukupuolen moninaisuuden asiat. Rakastan musiikkia ja keikkoja. Tykkään puhua syvällisiä ja mulle voi puhua ihan mistä vaan🫶 Sijaintilla eikä iällä oo väliä<3

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen havahtunut viime aikoina siihen, että mun elämästä puuttuu jotain. Mulla on pitkäaikaisia ystäviä ja uusia kavereitakin on viime vuosina löytynyt, mutta haaveilen edelleen samanhenkisestä ystävästä, joka katsoisi maailmaa edes jokseenkin samasta vinkkelistä ja jonka kanssa yhteydenpito ja oleminen olisi mutkatonta ja rentoa ja jolla olisi edes jotain samoja mielenkiinnonkohteita. Ehkäpä sen löytäminen enää tässä vaiheessa voi olla aika mahdoton tehtävä, mutta kokeillaan! Teen arkisin tavallista tylsää toimistotyötä ja asun avopuolisoni kanssa kahdestaan omakotitalossa. En siis etsi parisuhdetta! Rakastan musiikkia, kuuntelen sitä melkein aina kun mahdollista ja tykkään käydä keikoilla. Musiikkimakuni menee ihan fiilispohjalta, ug-suomiräpistä saksalaiseen teknoon, mutta eniten tykkään vähän raskaammasta musiikista. Tulossa olevia keikkoja on mm. DIR EN GREY, Five Finger Death Punch, D'espairsRay, Amorphis, Tuska 2027 (koska Lorna Shore). Mutta yhtälailla minut voi löytää Olavi Uusivirran tai Behmin keikalta ihan fiiliksissä. Jos musiikkimaut kohtaisivat edes jollain tasolla, se olisi ihan parasta! Olen lapsesta asti ollut vähän fangirl ja se piirre ei ole aikuisenakaan ihan täysin kadonnut. Lempibändistäni voisin puhua vaikka kellon ympäri (mutta en tee sitä, älä huoli). Kuulisin myös mielelläni mikä sun ykköslempparibändi on! Luonteeltani olen vähän sellainen omituinen haaveilija. Välillä innostun ihan nollasta sataan ja saan impulsiivisia päähänpistoja, jotka on heti pakko toteuttaa. Pääsääntöisesti olen kuitenkin aika rauhallinen ja koti on mun turvapaikka, mutta samaan aikaan rakastan seikkailuja ja tykkään matkustelusta. Olen aika herkkä ja tunteellinen, ja herkistyn milloin mistäkin. Taipumusta löytyy nostalgisointiin ja olen ehkä myös vähän melankolinen sielu, mutta pilkettäkin löytyy silmäkulmasta. Huumorintaju mulla on ihan surkea ja nauran ihan tyhmille jutuille. Henkinen hyvinvointi on mulle tärkeää ja siihen liittyvät teemat kiinnostaa. Pidän myös kaikenlaisesta liikunnasta; lenkkeilen, pelaan padelia, käyn satunnaisesti salilla, talvella hiihdän niin paljon kuin pystyn ja käyn avannossa. Pidän vuodenaikojen vaihtelusta ja myös talvi-ihmisena sitä talvea täytyy vuosittain lähteä etsimään vähän pohjoisemmasta. Tykkään liikkkua ja olla luonnossa, järvimaisema mökillä on se missä mun sielu lepää. Vapaa-ajalla opiskelen myös omaksi ilokseni japania, jonka aloitin 15 vuoden tauon jälkeen uudestaan. Tykkään myös lukea kirjoja ja mun salainen pahe on true crime, kaikki rikosjutut on aina kiehtoneet. Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa löytyisi jotain samoja mielenkiinnonkohteita ja piirteitä ja joka mahdollisesti innostuisi yhtä helposti kokeilemaan uusia juttuja ja hyviä ideoita. Lisäksi olisi mukava ihan vaan vaihtaa ajatuksia, jakaa arjen pieniä juttuja ja puhua myös syvällisemmistä aiheista. Tai sitten vaikka vaan sparrailukaveri japanin opintoihin tai seuraa keikalle, jos ei sen syvällisemmin kolahda. Jos oikeasti kolahtaa, niin välimatka ei ole minulle ongelma. Toki aluksi voisi tutustua viestien välityksellä ja toivottavasti myöhemmin myös tavata. Mulla on reilun parin tunnin ajomatka Helsinkiin ja autolla pääsee mihin päin Suomea tahansa. Jos tunnistit itsesi edes joltain osin ja uskot, että meillä voisi ajatukset kohdata, niin laita rohkeasti viestiä tulemaan ja kerro alkuun vähän itsestäsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Hae kaveria/ ystävää/juttuseuraa, (omasta ikäluokastani) matkaseuraa kotimaassa ja ulkomaille tilanteen mukaan. Olisi mukavaa jos olisi samoja intressejä, liikunnalliset harrastukset, ulkoilu, metsäkävelyt, vaellukset ym. Käyn usein lyhyitä ja pitkkiä reissuja Suomessa eri paikkakunnilla ja olisi kiva että olisi matkakavveri. Luonteeltani olen rento, puhelias, huumorintajuinen ja järjestän mielelläni kaikenlaista ohjelmaa. Asun kehä III ulkopuolella ja kuljen yleensä omalla autolla. Etsin samanhenkistä seuraa, jonka kanssa voisi esim. vaihtaa kuulumisia , käydä kahvilla, harrastaa yhdessä. Elämäntilanteellasi ei ole niinkään väliä, kunhan kemiat kohtaavat! En etsi parisuhdetta. Laita rohkeasti viestiä, jos yhtään tuntuu siltä, että tulisimme toimeen. Jutellaan ja katsotaan, josko tästä syntyisi uusi ystävyys! 😊✨

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Täällä olis savuton ja alkoton aikuisten lasten äiti uteliaana ja kiinnostuneena löytämään mukavia ystäviä naisista kuin miehistäkin erilaisiin harrasteisiin tai ei nyt aina tarvitse mitään ihmeitä tehdäkkään voi ottaa myös ihan rennostikin koti-iltoihinkin seuraa. Elokuviin, teattereihin,tansseihin, kuntosalille, vesijumppaan, mailapelejä, kävelylle sekä ihan peli-iltoja viettämään mitä sitten keksitään ja mihin ennenkaikkea innostutaan mutta ei hampaat irvessä vaan rennolla asenteella. Postia odotellen ja tutustumaan jutustelemaan kahvikupposen äärelle tai kävelylenkille kuulostelemaan kemioiden ja mielenkiintojen yhteensopivuutta rohkeasti yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hi, I'm hoping to build genuine, platonic friendships in or around the capital area. I'm quite introverted, but I'm also a very talkative person. I'm not particularly good at small talk though and can be a little awkward at first, so I appreciate people who don't mind letting a friendship develop at its own pace. What I really enjoy is being able to talk about things at length, follow strange trains of thought wherever they lead, and being genuinely curious about how another person sees the world. I value openness, sincerity and the kind of friendship where you can think out loud together without having to have everything figured out first. I like reading and listening to audiobooks (I usually have a few books on the go at once); watching movies and tv series (I'm a huge - if picky - fan of horror movies); browsing bookshops and kirpputori; playing boardgames, tabletop games and videogames (BG3 at the moment); and generally just being outdoors. Currently I'm learning to crochet and embroider, I've recently started miniature painting again, and I want to get better at making pancakes on my camping stove. The topic I'm currently stuck on is cults (if you have any book/documentary recommendations, let me know!) I'd love to hear about your current hobbies, hyperfixations or obsessions. What have you been watching lately, and what did you think about it? Is there a new skill you're learning currently? What's something you could happily spend a whole evening talking about? A little bit more about me, so you have some idea of the general shape of the person behind this post: I'm queer, married, and I have two dogs. I'm left-wing and I fall somewhere into the "spiritual but not religious" category. English is my main language, but I also speak Finnish at a native level (just I sometimes find it harder to express myself in Finnish. If you prefer to speak Finnish, but can put up with me saying things in English occasionally, we'll get along just fine). If any of this resonates with you, do message me!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen vasta muuttanut Tampereelle ja etsin täältä samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa ja tehdä kaikenlaista kivaa. Rakastan liikuntaa ja urheilua. Mielelläni lähtisin yhdessä kävely- tai juoksulenkille tai pelailemaan jotain pallopeliä. Lisäksi pidän ryhmäliikuntatunneista: erityisesti jooga, tanssi ja pilates kiinnostavat. Jos sulta löytyy SportUni-jäsenyys niin olis tosi jees yhessä käydä kokeilemassa ryhmäliikuntatunteja tai tarjolla olevia kursseja. (Opiskelen siis Tampereen yliopistossa ja myös opiskeluseura kelpaisi. ) Luonto on myös itsellä lähellä sydäntä. Kaikenlainen metsässä liikuskelu sekä vaeltaminen ja retkeily kiinnostaisi. Jos haluaisit esim. lähteä pidemmälle retkellä vaikka Lappiin nyt näin syksyllä niin count me in! Kirppiksillä pyöriminen on kanssa ihan mahtavaa tekemistä. Lisäksi esimerkiksi lautapelit ja ravintoloiden ja ruokapaikkojen kiertely ovat mieluista ajanvietettä. Oon myös erittäin avoin kaikenlaiselle aktiviteetille ja tekemiselle kuten rantasaunominen ja uinti, kiipeily, minigolf, fribaaminen, keilaaminen, elokuvien katsominen jne. Saa rohkeesti heittää mitä vaan ideoita - luultavasti oon mukana! Myös yöelämässä ja baarissa voin olla mukana seurassa, vaikka en kyllä itse juo. (Eikä ehkä sitä lempitekemistä) Ja rakastan huvipuistoja, mutta ei ole oikein ketään kenen kanssa mennä, niin jos esim. Iik week tai Valokarnevaalit Lintsillä kiinnostelis, nii lähetää ihmeessä! (Pliis 😇) Oon luonteeltani avoin ja ystävällinen. Saatan olla hieman ujo ainakin aluksi, mutta yritän aina parhaani😅 Kaipaisin todella mielelläni seuraa ja vaikka läheisempiäkin ystäviä, joten ota rohkeesti yhteyttä jos yhtään kiinnostaa. Meillä ei myöskään tartte olla kaikki samanlaiset mielenkiinnon kohteet! Ja tosiaan sukupuolella ei väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moro. Oon 19 vuotias tällä hetkellä oulussa asuva jäbä, joka on vähän jäänyt ilman kavereita. Tykkään esimerkiksi pelata tietokoneella ja konsolilla, piirtää, katsella sarjoja, rakentaa legoilla ja käydä shoppailemassa, kävelyllä ja uimassa. Eläimistä myös tykkään ja kiinnostais myös kokeilla uusia harrastuksia mahdollisesti! En oo välttämättä sosiaalisesti kaikista viisain, mutta läheisiä kavereita ois tarkoituksena löytää täältä. Etsin ensisijaisesti saman ikäisiä poikia. Ilmoitus ei vanhene, ja katson aktiivisesti muiden lähettämiä viestejä. Ota yhteyttä jos mun teksti vaikutti kivalta :)

    Lue koko ilmoitus
  • 41 v nainen uudeltamaalta etsii ystävää. Voit olla mistä päin vain. Välimatka ei ole este! Olis ihana löytää just se mun tyyppi, jonka kanssa alkuun viestitellä ja mahdollisesti nähdä ihan livenäkin. Rakastan musiikki, leffoja ja sarjoja, kirppiksiä, museoita, teatteria, kahviloita ja ravintoloita. Olen avoin, huumorintajuinen, rehellinen ja luotettava. Alkuun saatan olla ujo, mut kyl se omituinen höpöttäjäkin sieltä äkkiä kuoriutuu. Toivon sinulta avoimuutta, huumorintajus, rehellisyyttä, luotettavuutta ja avarakatseisuutta. Jos yhtään siltä tuntuu, niin laita viestiä ☺️

    Lue koko ilmoitus