Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

346 ilmoitusta

  • Hei kaikille! 👋 Olen 34-vuotias mies Kiinasta ja olen asunut Suomessa noin kaksi vuotta. Opiskelen tällä hetkellä suomea ja haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, erityisesti suomalaisiin tai Suomessa asuviin ihmisiin. Haluaisin samalla kehittää suomen ja englannin kielen taitojani. 😊 Olisi myös mahtavaa löytää kavereita, joiden kanssa olisi yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja joiden kanssa voisi tehdä jotain yhdessä! 🎮 **Peleistä** pelaan eniten League of Legendsiä ja Teamfight Tacticsia. Steam-pelejä pelaan nykyään melko vähän, mutta yksinpeleistä olen pelannut esimerkiksi NBA 2K:ta, GTA V:tä ja Forza Horizon 5:tä. Pelaan myös mielelläni UNOa ja olen kokeillut jonkin verran muitakin lautapelejä. 🎌 **Anime ja manga** ovat minulle tärkeitä harrastuksia. Pidän esimerkiksi Love Livestä, Detective Conanista ja Hatsune Mikusta. Käyn melko usein coneissa ja harjoittelen siellä myös valokuvaamista. Kuvaan vapaa-ajallani myös paljon maisemia. Olen myös kiinnostunut söpöistä asioista, esimerkiksi Lolitasta, Sanriosta ja Chiikawasta. 🩷 📷 **Valokuvaamisen lisäksi** pidän urheilusta, erityisesti koripallosta. Käyn usein pelaamassa koripalloa. Pidän myös musiikista, lukemisesta, ruoasta, matkustamisesta ja teknologiasta. 🎵 Kuuntelen paljon japanilaista musiikkia, koska anime on vaikuttanut musiikkimakuuni. Kuuntelen myös jonkin verran K-popia ja englanninkielistä musiikkia. 📚 Tykkään todella paljon kirjojen lukemisesta, vaikka suomen kielen taitoni rajoittaa tällä hetkellä sitä, mitä voin lukea. 😄 Luen pääasiassa kiinankielisiä kirjoja. Pidän erityisesti mysteeri- ja rikosromaaneista, web-romaaneista sekä historiaa ja eri maiden kulttuureja käsittelevistä kirjoista. Pidän myös mysteeri- ja rikossarjoista. Olen katsonut paljon japanilaisia mysteeri- ja rikossarjoja sekä jonkin verran amerikkalaisia ja korealaisia sarjoja. Suomesta olen katsonut esimerkiksi Karppia ja Sorjosta. 🍗 **Ruoasta** pidän erityisesti friteeratusta kanasta, grillatusta lihasta, sienisalaatista, mehuista ja makeista herkuista. Tykkään myös kokata itse. ✈️ **Matkustaminen** on yksi harrastuksistani, koska sen avulla voi tutustua erilaisiin kulttuureihin, ihmisiin ja paikalliseen elämäntapaan sekä nähdä uusia maisemia. 💻 Olen myös kiinnostunut teknologiasta ja seuraan melko paljon erilaisia tietotekniikka- ja kuluttajaelektroniikkatuotteita. Jos tarvitset apua jonkin teknologia- tai digilaitteen valinnassa tai sinulla on ongelmia jonkin laitteen kanssa, autan mielelläni. 😄 Etsin ensisijaisesti rentoja, ystävällisiä ja avoimia ihmisiä. Sukupuolella ei ole väliä. Mieluiten alle 40-vuotiaita ja Helsingissä tai Espoossa asuvia, mutta muutkin ovat ehdottomasti tervetulleita juttelemaan. 😊 Jos meillä on jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita, laita rohkeasti viestiä! 🫶

    Lue koko ilmoitus
  • Reilu nelikymppinen introvertti etsii samanhenkistä seuraa. Viihdyn paremmin kahdestaan kuin isossa porukassa, enkä kaipaa jatkuvasti menoa tai ohjelmaa. Tykkään luonnosta, metsästä, sateesta, kauhuleffoista ja -kirjoista, vähän oudosta ja kuivasta huumorista ja siitä että toisen seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Kahvi, kävely, leffa, yksillä käynti, joku pieni reissu tai ihan vaan viestittely toimii hyvin. En etsi bilekaveria enkä ihmistä jonka kanssa pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain. Olis kiva löytää joku, jonka kanssa juttu kulkee luontevasti, voi nauraa ihan typerille asioille ja välillä puhua vähän syvällisempiäkin 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen pk-seudulla asuva mies ja etsin täältä kavereita valokuvaamaan kanssani. Voit olla aloittelija ja voin opastaa valokuvauksen maailmaan, tai lähes ammattilainen ja antaa uusia näkökulmia. Jos haluat olla vain kuvattavana, niin malleille löytyy myös käyttöä. Paikkakunnalla, sukupuolella tai iällä ei ole väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen juuri 35 vuotta täyttänyt yksinäinen miespuolinen henkilö Helsingistä, joskaan en kyllä oikein osaa ajatella itseäni jo näin vanhana, ja nykyinen elämäntilanteenikin on hyvin samankaltainen kuin monilla kaksikymppisillä. Myös ulkonäköni perusteella minua luullaan usein noin 10–15 vuotta nuoremmaksi, mutta kaiken kaikkiaan tulen kuitenkin toimeen monenikäisten ihmisten kanssa. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa ehkä hieman tyttömäinenkin. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti myös varsin ujo – ainakin aluksi. Vaikka tunnen moniakin ihmisiä, ei minulla tällä hetkellä ole oikein ketään sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi olla ja viettää aikaa useammin kuin kerran vuodessa. Muun muassa useimmat peruskoulu- ja lukioaikaiset kaverini ovat jatkaneet kukin omiin suuntiinsa. Niinpä olenkin ollut nyt jo useamman vuoden melko yksinäinen ja viettänyt lähes kaikki viikonloput sekä muut vapaa-aikani nykyisin joko yksikseni tai olemalla vanhempieni kanssa. Toivoisin mielellään naispuoleisia kavereita, jotka olisivat iältään jostain noin 20–30 vuoden väliltä, mutta ei tuo ikähaarukka mitenkään tarkka ole. Ensisijaisesti olen etsimässä ihan vain uusia ystäviä, enkä parisuhdetta, vaikka ei senkään mahdollisuus ole poissuljettu, mikäli molemminpuolista kiinnostusta siihen löytyy. Voit kuitenkin ottaa yhteyttä aivan hyvin myös ihan vain kaverimielessä. Itse tykkään liikkua luonnossa sekä kävellä ja ulkoilla muutenkin. Ulkona liikkumisen lisäksi luonnontieteet kuuluvat omiin kiinnostuksen kohteisiini. Alkoholia en käytä juuri lainkaan ja tupakkaa en polta ollenkaan. Vapaa-aikoinani käyn usein ulkona kävelemässä, kiertelen kirpputoreilla tai kuuntelen musiikkia. Silloin tällöin tulee myös leivottua jotain. Lisäksi olen ollut monia vuosia mukana oman asuinalueeni seurakunnan toiminnassa, kuten muun muassa isosena ja avustajana rippikouluissa. Etsin itselleni siis sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi tutustua aluksi sähköpostitse kirjoittelemalla ja sen jälkeen mahdollisesti jossain vaiheessa nähdäkin sekä viettää aikaa ja tehdä jotain yhdessä. Toivoisin, että olisit valmis kirjoittelemaan aktiivisesti ja ettei yhteydenpito jäisi vain yhteen tai muutamaan sähköpostiviestiin.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Olen 36-vuotias mies ja ajattelin kokeilla tätä kautta, jos löytyisi uusia kavereita tai ystäviä elämään. Olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisi käydä välillä kahvilla, syömässä, salilla, tapahtumissa, yksillä tai vaikka viininmaistajaisissa. Kaiken tekemisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaan arvostan enemmän sitä että seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Välillä tulee kans pelattua jotain pleikkarilla. Kiinnostuksiin kuuluu kuntosali, matkustelu, valokuvaus, musiikin kuuntelu, kirjat sekä elokuvat, pelit ja sarjat. Tykkään myös lähteä tutkimaan uusia paikkoja, mutta viihdyn myös hyvin illan bingettämällä tv sarjaa. Luonteeltani olen alkuun ehkä hieman rauhallinen, mutta tutustuessa juttua alkaa tulla. Ja huumorintajua on moneen lähtöön. Iällä tai sukupuolella ja elämäntilanteella ei ole suurta merkitystä. Tärkeämpää minulle olisi löytää samalla aaltopituudella olevia ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito olisi molemminpuolista. Jos tuli yhtään sellainen fiilis, että voitaisiin tulla juttuun niin laita matalalla kynnyksellä viestiä ja ei tarvii keksiä mitään erityistä aloitusta viestiin.

    Lue koko ilmoitus
  • Aito, rehellinen, luotettava, puhelias, empaattinen, hyväsydäminen, iloinen ja nuorekas "luonnonlapsi" toivoo tutustuvansa uusiin ihmisiin esim. ensin kävelyn merkeissä. Kävelylenkit, luonnossa liikkuminen, suppailu, meditointi ja kulttuuritapahtumat ovat lähellä sydäntäni. Itselläni terveelliset elämäntavat, en tupakoi enkä käytä alkoholia. Laita viesti jos olet savuton ja sulla ei ole lemmikkejä (olen allerginen eläimille). Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. :-)

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kestäviä ystävyyssuhteita. Olen ollut hyvin yksinäinen ihminen ison osan elämästäni (sisaruksia ei ole, kuulun sukuun joka ei pidä yhteyttä, koulukaverit katosivat elämästä koulujen päättyessä, nettipalstat joihin koin kuuluvani lakkautettiin). Elämänfilosofiani keskiössä on jatkuva itsensä kehittäminen ja kaikista välittäminen. Tajusin hiljattain Raymond Smullyanin kirjan myötä että olen tainnut olla koko ikäni ainakin osittain taolainen! (Pähkinänkuoressa: taolaisuus painottaa sitä että antaa asioiden mennä omalla painollaan ilman turhaa vääntämistä - esim. herätyskello on taolaisen pahimpia vihollisia koska se torppaa tämän omalla painollaan etenemisen nukkumisen osalta!) Harrastan lukemista* ja musiikin kuuntelua** ja olen kiinnostunut japanin kielen opiskelusta (pitemmällä aikavälillä tavoitteena myös muiden kielten opiskelu - japani valikoitui ykköseksi kohtuu runsaan animen ja mangan kulutuksen seurauksena (päivitys 2/2026: en ole oikeastaan pariin vuoteen katsonut mitään animea...)). Tällä hetkellä suoritan iltalukiota ja haaveilen urasta teoreettisena fyysikkona (innostuin alasta Brian Greenen kirjojen myötä) tai mahdollisesti kääntäjänä. Minulla on myös muutama raakileidea scifi-novelleiksi, mutta saas nähdä tuleeko niistä mitään. Myös japanilainen katumuoti kiinnostaa, vaikka olen liian laiska että olisin saanut omaa asukokonaisuutta rakennettua - ehkä voisimme tehdä tätä yhdessä? *) Eniten luen tietokirjoja, välillä scifiä, harvakseltaan muita romaaneja. Lempikirjailijoitani ovat ainakin: Brian Greene, Raymond Smullyan, Simon Singh, Jim Al-Khalili, Richard Dawkins, Walter Isaacson, Yuval Noah Harari, Arika Okrent, Ursula K. Le Guin, Cixin Liu, Andy Weir, Neal Stephenson, Isaac Asimov, Umberto Eco... **) Musiikkimakuni on hyvin monipuolinen. Ainoastaan seuraavista genreistä en pidä: black metal, gangsta rap, hard rock, heavy metal, doom metal, hardcore punk ja noise. Lempigenret lienevät j-pop/rock, new age -musiikki ja metallin tyylilajit lukuunottamatta edellä mainittuja. Flow-festivaaleilla olisi kiva käydä joskus jonkun kanssa. Ja muillakin keikoilla. Olen transsukupuolinen. Lisäksi olen autismikirjolla. Poliittisesti olen ehdottomasti vasemmalla/sosialisti ("jokaiselta kykyjen mukaan jokaiselle tarpeiden mukaan"), enkä ole kiinnostunut vänkäämään oikeistolaisten kanssa - olen perehtynyt taloustieteeseen ihan riittävästi tietääkseni useimmat oikeistoargumentit virheellisiksi. En ole uskossa (ei haittaa jos sinä olet). En tupakoi (ei haittaa jos sinä teet) ja alkoholia käytän kohtuudella. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä. Minut saa helposti innostumaan lähes mistä tahansa uusista asioista, joskaan penkkiurheilu ei ole minun juttuni (ei haittaa jos sinun on - olen suunnitellut hakevani Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan joten tarvitsen urheilutietäjiä kilautuskavereiksi!). En pidä myöskään pokerista, enkä hyvää motoriikkaa vaativista urheilulajeista (esim. minigolf), koska kyseinen statsi on itselläni umpisurkea (esim. seinäkiipeilyä/boulderointia sitävastoin voisi olla kiva kokeilla). Go'ta olisi kiva oppia pelaamaan! (Tykkään tosi paljon Blokus-pelistä.) Ilmoitus ei vanhene. Kerrothan jotain itsestäsi joko viestissäsi tai profiilissasi, en vastaa viesteihin jos ainoa asia mitä toisesta tiedän on tasoa "olen 30-vuotias Oulusta". P.S. Jos aiot ghostata jossain vaiheessa, niin älä vaivaudu ottamaan yhteyttä. Minulle voi sanoa suoraan jos ei enää kiinnosta.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, täällä 31-vuotias nainen Helsingistä koittaa onneaan uusien tuttavuuksien suhteen. Ask for the the English version and I shall deliver! 😇 Parisuhde löytyy, joten ihan kaveripohjaista ratkaisua kaipaisin. Iällä ja sukupuolella ei erityisemmin väliä, eniten ehkä toivon yhdessä tekemistä, joten asuminen lähialueella olisi iso juttu. Toki pidän matkustelusta ja jos julkisilla pääsee liikkumaan niin ei ne etäisyydetkään mitään sulje pois. Itsellä arkipäivät menevät töissä, illat ja viikonloput vapaalla. Vapaa-aika täyttyy tällä hetkellä pelaamisella ja lukemisella. Käyn myös uimassa säännöllisesti. Kotosalla arkea ilahduttamasta löytyy myös kaksi kissa poikaa. Uudet (ja vanhat) kirpputorit houkuttavat myös aina, niitä varten matkustellaan ajoittain pidemmällekin. En erityisen urheiluhakuinen ole. Leffoja, sarjoja ja animea myös tulee ajoittain kulutettua enemmän ja toisinaan vähemmän. Lautapeli-iltoja saisi olla aina enemmän! Kuuntelen myös paljon musiikkia, raskaammasta kevyeen ja menee laajasti kaikkea. Enemmän kahvin nautiskelija, mutta vahvemmat teet sopivat mainiosti myös makumaailmaan. Oon rento ja aika rauhallinen, kierolla huumorintajulla varustettu. Kaikesta voi puhua ja asiat sanoa aika suoraan. Kiva toki olisi jos jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy, mutta olen avoin myös uusille jutuille! Laita viestiä valitsemallasi tavalla, juttelu voi siirtyä helposti toiselle alustalle! Esim discord.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 58-vuotias nainen Kouvolasta, ja huomasin, että kalenterissani olisi juuri sopivasti tilaa yhdelle tai useammallekin uudelle ystävälle. En etsi parisuhdetta tai elämänmullistuksia, vaan mutkatonta, huumorintajuista ja luotettavaa kaveria, jonka kanssa voisi jakaa tavallisia, mukavia hetkiä. Pidän mm. teatterista, konserteista, näyttelyistä, museoista. Jos asut Kouvolan nurkilla, osaat ottaa elämän sopivan rennosti etkä pelästy pientä sarkasmia, niin laita viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon 27-vuotias nainen Läntisestä Helsingistä ja olisi kiva päästä tutustumaan sekä ystävystymään uusien ihmisten kanssa! 😊 On pidemmän aikaa tullut jo kaivattua lisää kavereita rinnalle, joten rohkaistuin viimein tehdä asialle jotain 😁 Luonteeltani olen avoin ja iloinen, helposti lähestyttävä persoona ja lähden helposti mukaan kaikkeen spontaaniin tekemiseen. Innostun paljon uusista asioista ja osaan pitää hauskaa. Osaan myös olla rauhallinen ja toimia hyvänä kuuntelijana sekä tukijana 😊 Pidän paljon keskusteluista ihmisten kanssa, myös syvällisemmistä. Olisi kiva kuulla sun kuulumisista ja ajatuksista. Tykkään paljon käydä juoksemassa, tankotanssimassa, olla ihan vaan luonnossa, hoitaa viherkasveja, lukea kirjoja, käydä kahvilla ja shoppailemassa, soittaa pianoa, matkustella, nautiskella hyvän ruoan äärellä. Olisi kiva jakaa noita hetkiä jonkun hyvän kaverin kanssa 😊Voitaisiin myös kokeilla esim. jotain täysin uutta harrastusta tai käydä paikoissa missä ei olla ikinä käyty. Laita viestiä niin tutustutaan lisää! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moii!! Oon ite 012/14v tyttö Tampereelta. Mä etsin oikeita ystäviä, joiden kanssa vois hengata vapaa-ajalla. Minä harrastan jalkapalloa, ja rakastan kuunnella musiikkia!💓 mut voi addata esim snapissä, ja voidaan sit puhua enemmän. Mun snp on: syksyy7

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjoittelee Vaasassa asustava ihmisen kuvatus! Tulin tänne paluumuuttajana puolisen vuotta sitten opintojen perässä ja nyt kaipaisin hyvää ystävyyttä myös täällä. Olen rauhallinen ja pohdiskeleva ihminen ja rakastan erityisesti syvällisempiä keskusteluja. Etenkin yhteiskuntaan, oikeuteen ja psykologiaan/mielenterveyteen liittyvät asiat kiinnostaa. Olen (ainakin omasta mielestäni :D) myös hauska, ja huumorintajuni on laaja. Nautin mm. leffojen ja jalkapallon katsomisesta, musiikin kuuntelusta ja ajoittain kirjoittamisesta. Mitään varsinaista harrastusta minulla ei ole, mutta teen paljon vapaaehtoistyötä, ja voisi olla hauskaa käydä esim. pelaamassa tennistä, sulkapalloa tai biljardia. En käytä juuri lainkaan päihteitä, ja vaikkei sinänsä haittaakaan, jos sinä käytät, minusta ei baariseuraa oikein saa. Muutenkin viihdyn yleisesti ottaen enemmän kotona kuin menossa. Etsinnässä on hyvä tyyppi, jonka kanssa viettää rauhassa aikaa ja jutustella niin vakavammista aiheista kuin kieli poskessakin. Voitaisiin aluksi hieman viestitellä ja jossain vaiheessa tavatakin. Ensisijaisesti haen ihmisiä Vaasasta tai lähiseudulta, mutta saa toki muualtakin tulevat laittaa viestiä, jos ilmoitus kovasti puhuttelee. Sukupuolellasi ja iälläsi ei ole väliä. Toivoisin sinulta hyväksyvää ja avomielistä suhtautumista ihmisiin etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta yms. riippumatta. Jos kiinnostaa tutustua, laita rohkeasti viestiä ja kerro jotain itsestäsi! Jos mahdollista, ota yhteyttä mieluummin sähköpostitse kuin yksityisviestillä

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 38v ukrainalainnen nainen. Etsin erilaisia uusia kavereita elämääni ja harjoitelemaan suomea. Olen mukava, hauska, energinen ja äänekas. Tykkään musikkista, kävelystä, metsästä, baareista, lautapeleista Jos sinulla on koira voimme mennä ulkoilemaan sitä metsään! Osan venäjä, ukraina, englantia ja opin suomea! Olen ensinnäkin kiinnostunut löytää Tamperella asuvia kaveria ja viettää aikaa yhdessä Hauska tutustua! Mennään johonkin!

    Lue koko ilmoitus
  • Hello gamer! Tarjolla olis gameri, modderi ja yleisesti ottaen nörtti Lohjan perämetsästä. Uskoisin olevani suht rento, erittäin mustan huumorin omaava introvertti. Yleisenä suosikkina ois synkkä fantasia ja sci-fi, sekä peleinä että kirjallisuutena. PC pelejä löytyy joka lähtöön. Räiskintä compit ja sportti pelit ei kyl maistu. Nykyiset suosikit on League of Legends, RimWorld ja RPG pelit kuten Grim Dawn. Luen jonkin verra. Varsinki äänikirjoja tulee kuunneltua koiraa käyttäessä. Puutarhahommat ja muutenki ulkona (täällä perämetsässä) olo on kans mieleen. Tykkään kaikenlaisista DIY projekteista. Mulle kelpais seura hyvin pitkälti joka lähtöön. Jos suinki vaa kiinnostais tutustuu, tuu pelaa matsi LoLia tai ihan vaa juttelee peileist! Oon saatavilla Discordis hyvin pitkält 24/7!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon 21-vuotias nainen Helsingistä ja etin kavereita ihan vaan normiarkeen. Voitaisiin käydä esim. kävelyillä, elokuvissa tai kahvitella. :) Asun tällähetkellä poikaystäväni kanssa ja opiskelen yliopistossa. Tykkään mm. opiskelusta, lenkkeilystä ja musiikista. Luonteeltani oon huumorintajuinen, rento ja empaattinen. Toivon avoinmielisyyttä ja muiden hyväksyntää, sekä molemminpuolista keskustelua. Etin myös lähinnä itseni kanssa samanikäistä seuraa, eli noin 19-25-vuotiaita. Muuten mulla ei oo mitään erityisiä toiveita kavereiden suhteen. Laita ihmeessä viestiä, jos vaikuttaa siltä, että tultaisiin toimeen! <3

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 32-vuotias mies ja olen kotoisin Bangladeshista. Olen asunut Lappeenrannassa noin kolme vuotta. Pidän kovasti Suomen kulttuurista ja haluaisin oppia puhumaan ja kirjoittamaan suomea paremmin. Etsin itselleni kirjekaveria tai juttukaveria chatteihin, jotta voisin harjoitella kieltä. Suomen kieleni ei ole vielä täydellistä, mutta yritän parhaani! Olen onnellisesti naimisissa, joten etsin puhtaasti vain ystävää. Olen erittäin hyvä kuuntelija. Voit vapaasti jakaa kanssani päiväsi tapahtumia, sekä iloisia että surullisia tarinoita. Vapaa-ajallani käyn mielelläni kuntosalilla ja tykkään rullaluistella, joten voimme jutella vaikka niistä. Sukupuolellasi ei ole minulle mitään väliä. Koska olen itse jo hieman vanhempi, toivon kuitenkin, että olet yli 18-vuotias. Laita rohkeasti viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen melko uusi pirkanmaalainen ja haen itselleni "tyttökaveria", eli tavallista ystävää harrastamaan ja tekemään kaikkea kivaa yhdessä. Harrastan itse kaikenlaista ja olenkin avoin kaikelle uudellekin. Kävelylenkit (myös koiran kanssa, kaipaan kovasti omaa koiraa), teatteri, elovuvat, kahvittelu, kaikki kiinnostaa!

    Lue koko ilmoitus