Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

200 ilmoitusta

  • Usein sitä tulee mietitittyä, että aika paljon sitä viettää aikaa yksinään. Myös se miten aikuisiällä tutustutaan ihmisiin? Nautin myös yksinolosta, mutta eikö jokainen tarvitse jonkun, kelle voisi jakaa kuulumisensa ja niitä näitä jutella, ettei vajoaisi yksinäiseksi. Olen 25-vuotias nainen Turusta. Tykkään pelailla pelejä nyt tällä hetkellä eniten pelaillen switcillä. Joskus maalailen ja piirtelen jos siltä tuntuu. Yleisesti käsillä tekeminen on mielekästä hommaa mm. virkkaaminen, ristipistos työt. Animea joskus tulee katsottua, mutta on paikka sydämmellä, joskus coneissa käynyt enemmän. Tulevaisuudessa ehdottomasti haluan uudelleen käydä :). Semi iso disney fani myös. Leffoja katselen enemmän kuin sarjoja, rikos/mysteeri/scifi aiheet ovat kiinostavia. Joskus myös kauhu jännityksen puolesta :). Olen rauhallinen persoona ja alkuun ujohko, mutta tutustumisen myötä puheliaski puoli ilmenee. Ei ole väliä sukupuolella kun etsii kavereita. Saman ikäistä seuraa lähinnä kaipailen, ehkä osaamme samaistua elämäntilanteeseen, mutta avoimin mielin olen :). Hiukan jännitti kirjoittaa tätä tekstiä, mutta ainakin haluan kokeilla jos vaikka pääsee mahdollisesti tutustumaan ja ehkä jopa voimme tavata, jos tutustuminen edistyy :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 31-vuotias nainen Keravalta. Olen ollut töissä hoitoalalla useampia vuosia lasten sekä ikäihmisten kanssa. Olen sosiaalinen, iloinen, rento ja huumorintajuakin löytyy. Minun kanssani on kuuleman perusteella helppo jutella ja tulla toimeen. Harrastuksiini kuuluu koirien kanssa lenkkeily, uiminen, kirpparilla pyöriminen. Aina kun löytyy ylimääräistä rahaa niin biljardin peluu sekä keilailu ovat mahtavia tapoja ottaa irtiotto arjesta. Niissä saattaa kyllä hiukan kilpailuhenki herätä, mutta olen hyvä häviäjä. Mielenkiinnon kohteita ovat harrastusten lisäksi mm. musiikki, luonto, jääkiekko, lautapelit, koirat ja mökkeily. Toiveissa olisi löytää uusia ystäviä ja näin rikastuttaa sosiaalista verkostoitumista. Pidän myös erityisesti kahvista, olen kahvin suurkuluttaja, joten kahvilla käynti sopii aina. Olisi hienoa jos löytäisin seuraa koirapuistoon, kahville, oluelle tai muuhun aktiviteettiin. Jos tulee pienikin tunne, että löytyy samoja mielenkiinnon kohteita tai voisin olla sinun uusi ystävä, niin otappa rohkeasti yhteyttä. Yhteydenpito onnistuu sähköpostilla tai muilla kommunikointi tavoilla, joka sopii sinulle parhaiten. Kasvotustenkin tietenkin, kun ollaan hiukan ensin tutustuttu.

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjoittelee 27v Vantaalainen kundi. Uusille kavereille olisi tilausta ja toivon, että täältä sellainen löytyisi :) Olen huumorintajuinen, lepposa ja luotettava. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluu mm. penkkiurheilu (futis, lätkä, jne), Live-keikat, musiikki (kaikki Gaselleista - Adeleen), höntsä urheilu, pelaaminen (änäri/sotapelit). Etsin kaveria pk-seudulta, iällä ja sukupuolella ei niin merkitystä. Auto minulta löytyy, joten kulkeminen ei ole ongelma. Olisi mukava löytää luottokaveri esim. jonkin urheilun pariin (sulkapallo, frisbeegolf, jne), seuraa live-keikoille, kahville/kaljalle, hengailemaan, viestittelemään ja jauhamaan paskaa tai syvällisempiin keskusteluihin :) Päivät menee töissä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin on aikaa. Mikäli tämä kolahti, niin laita viestiä ja vaikka whatsappisi/facebookkisi niin jatketaan keskustelua siellä 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 27-vuotias nainen Oulusta joka pitää videopeleistä, kirjoittamisesta ja maalaamisesta. lisäksi tykkään animesta ja elokuvat on kanssa tosi lähellä sydäntä. En ole tosin pelkkä sohvaperuna, vaan tykkään myös liikunnasta, etenkin sulkapallosta ja olisi kiva saada peliseuraa kun ei ystäviä juuri ole joiden kanssa pelata. iältäsi saisit olla noin 22-35 ja mieluiten naispuolinen.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Olen 35v sinkku nainen ja etsin kaikenikäisiä ystäviä kaikenlaisiin harrastuksiin. Tykkään käydä leffassa, keikoilla, baarissa, minut saa melkein mihin vaan mukaan. Tykkään fantasiasta, eläimistä, perhosista, elokuvista, peleistä, korttipeleistä, videopeleistä, urheilusta, penkkiurheilusta, vaikka mistä sarjoista, käsitöistä. Melkein mistä vaan. Laita rohkeasti viestiä! Perustin myös wa ryhmän kavereiden löytämiseksi Liity WhatsApp-ryhmääni napauttamalla linkkiä: https://chat.whatsapp.com/FdYgljqhtM2BpkQGBZrwaY

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka vaan kaikille, toivottavasti te ja läheisenne olette terveinä, ja selviätte pystypäin päivästä toiseen! Olen fyysisesti keski-ikäinen, mutta sillai ajattomalla tavalla ikinuori mies, joka tykkää mm. kirjoista (fantasia, historia, scifi, elämäkerrat jne.), elokuvista (rajaton maku), kaikenlaisesta taiteesta, niin populaari- kuin korkeakulttuuristakin, luonnosta, eläimistä, video- ja lautapeleistä, väärille alueille eksyvästä huumorista ja yleisestikin ottaen elämästä, elossaolosta. Tieteellisesti ajatellen olen mustekala; minussa on humanismin, luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden lonkerot. Arvoiltani olen pehmeä, sateenkaaren kaikissa väreissä. Toivon löytäväni mukavia ihmisiä, joiden kanssa tavalla tai toisella pitää yhteyttä tänä eristäytymisen aikana. Yhdessä uskoen siihen, että iloisemmat ja huolettomammat ajat ovat tulossa. Jutellaan mistä vain: leffoista, sarjiksista, kirjoista, peleistä, historiasta, ruoasta, tähtitieteestä. lapsuustraumoista, parisuhteista, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, peloista, toiveista, unelmista. Tai ollaan ihan hiljaa ja pelataan vaikka jotain nettipeliä kimpassa. Tai yritetään lyödä toisemme laudalta niin surkein ja epähauskoin vitsein, että alamme jo toivoa että tulis korona ja veis pois. :D Iälläsi ja muilla numeerisilla arvoilla ei ole väliä, eikä sinun tarvitse kuulua edes kädellisten heimoon, kunhan jonkinlainen kommunikointimuoto löytyy väliltämme. Epidemian tuolla puolen odottaa muuttunut elämä - ollaan toisillemme osa sitä. Ihminen tarvitsee ihmistä. Tämmöinen introverttikin, hiivatti.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 24-vuotias nainen Jyväskylästä ja etin kavereita! Tällä hetkellä opiskelen merkonomiks. Vapaa-aika menee aikalailla vaan kotona, pelatessa tietokoneella ja sarjoja katellessa :Dd pelaan pääasiassa apex legendsiä ja csgo:ta, että peliseurakin käy. Mulla on kans tollanen söpö pieni koira :)

    Lue koko ilmoitus
  • olen 31 vuotias nainen hämeenlinnasta täytän 32vuotta toukokuun 21pvä rakastan hello kittyä my melodya sanrio tuotteita gootti tavaroista ja gootti vaatteista lolita tavaroista ja lolita vaatteista rakastan kirjoittaa kirjeitä rakastan shoppaamisesta ja rakastan käydä myös kirpputoreilla ja rakastan kengistä ja laukuista

    Lue koko ilmoitus
  • Heippaa! Täällä myös yksi 28 vuotta täyttävä nainen Turkuun muuttanut viime syksynä opiskelemaan. Olisi kiva löytää uusia tuttavuuksia naisista 😊 Minulla itselläni on pieni koira ja asun Turun keskustassa. Tykkään puuhailla kaikkea rentoa vapaa-ajalla. Lasillinen hyvässä seurassa toimii aina. Biljardi, keilaus, lenkkeily, jooga, ryhmäliikunta, hyvät sarjat ja eläinten kanssa puuhailu 🥰 Olen itse luonteeltani aika hassuttelija enkä tykkää ottaa elämää kovinkaan vakavasti. Minuun on helppo tutustua! Toivottavasti löytyy samanhenkistä seuraa 💃🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen tällainen ujo ja pohdiskeleva tyttö, joka kaipaa yksinäisyyteensä turvallisia, luotettavia ystäviä... Miespuolisten kanssa on aina tullut helposti juttuun, ja voidaan sitten yhdessä esim. käydä keikoilla tai kahvilla, myöhemmin ehkä hengata "kotonakin" ja pelata videopelejä tms :) tykkään liikkua luonnossa ja shoppailemassakin joskus, musiikki on lähellä sydäntä. Kirjoittele jos olet lämminhenkinen ja rauhallinen, vastaan mahdollisuuksien mukaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Joo mies 38 v. Kemistä tulleena ei ole yhtään minulle tuttu alue mihin just muuttanut, saati että en tunne yhtään ihmistä koska kaveripiiri hajaantunut ja olen päättänyt, et ko uus koti ja uusia kokemuksia haluan ehottomasti kokea ja uusien tuttavuuksien seurassa esim köysirataa haluisin ja jos minigolffia eli kaikkee ihan pienellä vaivalla voi tehdä 🤗😎minulla sellainen ehdotus että 100% oululainen nainen olisi opastanut minua ko tuntee oulua paremmin mutta suunnitelmaa ei sen kummemmin tarvi, kyllä minä ajattelen että minun elämä kuuluu ouluun.tyttöni 11v asuu kemissä jota käyn katsomassa usein ko junalla helppoo. Mutta kuten tiedätte sitä seuraa tarvii ihminen🤗 ei paljoa golffipallo kenttä käy mielessä saati joku köysirata, ei niitäkään oo pakkopullana ajatella ko kuhan jotain juttelu ja kokemus seuraa ois tehdä ees jotain uusia asioita. Baarit on niin nähty🤔🙄😁 ja olen todella sosiaallinen tapaus ko ikäni lllut adhd hoitamattoma..80-90 luvulla sanottiin vaan et ylivilkas lapsi🤔 no ei tarvi säikähtää se ei tartu ja iän myötä osannut vähän käsittää tilanteita.🤣😎😎🤗 vasta vuorostaan jos joku kehtais vaivautua auttaan ummikkoa seuraneitinä ja jos vaikka siitä tulos ois hyvä kaveruus alkukin🤗 niin lapsi ja eläin rakas oon jos jollakin on karvakamuja löytyy niin ehottomasti mukaan😊😊😊

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 19-vuotias nainen/tyttö. Etsin kavereita, joihin voisi tutustua kunnolla ja joiden kanssa voisi jutella ihan mistä vain. 😊 Hieman tietoa minusta: - Harrastan piirtämistä ja Cosplayta. - Olen introvertti, joten tykkään olla välillä omissa oloissani, mutta välillä myös paljon ulkona kavereiden kanssa. - Olen tällä hetkellä lukiossa. - Pelaan videopelejä aina välillä. Joten jos joku haluaa peliseuraa niin viestiä voi lähettää. Pelaan pc ja ps4. ^^ - Kuuntelen paljon musiikkia ja aikalailla mitä vaan mikä kuulostaa mielestäni hyvältä. Esim. Deadmau5, BTS, NCT 127, Twenty One Pilots, Unlike Pluto, Melanie Martinez, Sigrid, Owl City, Stella Jang, Ellinoora ja Porter Robinson. No mutta laita ihmeessä viestiä, jos haluat tutustua paremmin ja voit, vaikka samalla kertoa itsestäsi jotakin. c:

    Lue koko ilmoitus
  • On vakityö, parisuhde, museokortti ja paljon huonekasveja, mutta vuosien Helsingissä asumisen jälkeen tunnen täältä edelleen vain vähän ihmisiä. Lukio- ja yliopistoaikojen ystäväni ovat hajaantuneet ympäri Suomea, joten täällä pk-seudulla olen huomannut kaipaavani kaveria kirppiksille, päiväretkille (mulla on auto, mennäänkö vaikka Porvooseen?), museoihin, leffaan, kävelylenkille, teelle tai vaikkapa rantakallioilla hengailuun. Olen puhelias 28-vuotias, joka nauttii teensä vihreänä ja Hesarinsa diginä. En juo enkä polta, mutta lähden mieluusti Helsingin yöelämään jonkun kaltaiseni kanssa. Sekoan ohikulkevista söpöistä koirista, jammailen kasarihittien tahtiin, pidän ompelemisesta ja suhtaudun suurella intohimolla tavaroiden järjestelyyn. Olen kiinnostunut tyylistä ja kosmetiikasta, ja esteetikkona pidän kauniista asioista. Minulla on kovaääninen nauru, aina jonkin kirjan lukeminen meneillään ja taipumus nukkua pitkiä päiväunia. Mukavuudenhaluisena suosin kotitreeniä ja kävelylenkkejä sekä pyöräilyä (säävarauksella!). Olen yksi maailman hitaimmista whatsappailijoista, minkä vuoksi vaihdankin kuulumisia kaikkein mieluiten kasvokkain vaikkapa hyvän juoman tai ruoan ääressä. Lähekkönää kahaville?

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjoittelee 32-vuotias Helsingissä asuva mies. Kavereita ei montaa ole ja elämä on yksinäistä, joten olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin. Millaisiin? Sukupuolella ei ole väliä, ikä nyt saisi olla öbaut samaa suuruusluokkaa. Olisi tietysti kiva, jos olisi jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Itse tykkään käydä paljon elokuvissa, mutta lähes aina menen yksin, joten siinä nyt olisi ainakin yksi asia johon olisi kiva saada kaveri. Tykkään myös urheilla ja ulkoilla ja olen miettinyt jonkin uuden harrastuksen aloittamista, joten alkeistasoisen pelikaverin löytäminen vaikkapa squashiin, sulkapalloon tai tennikseen olisi kivaa. Tai yhtä hyvin olisi kivaa tehdä jonkun kanssa pienimuotoisia (luonto)retkiä. Tai jos tykkäät pelata shakkia, osaat ihan vähän mutta et liikaa, niin sitten voitaisiin olla siinä öbaut samalla tasolla :D Mutta tekemistä tärkeämpää on että on hauskaa yhdessä, pelkkä jutteleminen riittää aivan hyvin jos vain yhteinen aaltopituus löytyy. Olen uusien ihmisten kanssa helposti aika varautunut ja ujo, yleensä pystyn rentoutumaan ja puhumaan vapautuneemmin vasta ajan kanssa. Hieman ekstrovertimpien tyyppien kanssa mulla voikin olla varsinkin aluksi helpompaa, minustakin tulee silloin herkemmin esiin ekstrovertimpi puoleni (sellainenkin on olemassa). Luonteeltani olen kiltti ja herkkä, sanoisinko "pehmeä". Oon utelias tietämään lisää kaikenlaisista asioista, tykkään esim. kuunnella erilaisia podcasteja ja lukea lehtiä. Ainakin omasta mielestäni olen positiivinen ja haluan kokeilla uusia juttuja, vaikka olenkin arka ja pelkään monia sosiaalisia tilanteita sen verran paljon, että uusiin juttuihin lähteminen vaatii aina valtavasti rohkeuden keräämistä. Kannatan pehmeitä arvoja ja olen poliittisesti vasemmalle kallellaan. Olen opiskellut tutkinnon yliopistossa ja huomannut, että hyvin usein ihmiset joiden kanssa tulen hyvin toimeen ovat myös akateemisia. Viihdyn yleensä hyväntuulisten, ystävällisten ja positiivisten ihmisten kanssa. En tarkoita tällä että pitäisi nauraa koko ajan tai olla Marco Bjurström; tarkoitan että kyynisyys, ilkeys ja empatian puute ovat ihmisissä minulle luotaantyöntäviä piirteitä. En etsi kirjekavereita, vaan haluaisin löytää pk-seudulla asuvia ihmisiä, joiden kanssa voisi tavata ihan elävänä. Ehkä voisi siis vaihtaa viestin tai pari ja tavata, jos siltä tuntuu. Laitahan viestiä, jos löysit tästä viestistä edes vähän jotain kiinnostusta herättävää! :) Minusta kaveri- tai muissakaan ihmissuhteissa ei tarvitse olla samanlaisia - jotain yhteistä on toki hyvä olla, mutta tärkeintä on kuitenkin se mystinen "synkkaaminen" ja kiinnostus toiseen ihmiseen. Juttua syntyy kyllä aiheesta kuin aiheesta, jos yhteinen aaltopituus löytyy ja molempia kiinnostaa se, mitä toinen sanoo. Voi olla kiehtovaakin tutustua ihmiseen, joka on ihan toisenlainen kuin mitä itse on.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 21-vuotias tyttö Savosta. :) Olisi mukavaa tutustua ihmiseen jota kiinnostaa esim. kävelylenkit, sulkapallo, eläimet....jne. Kaikki ei siis tarvitse kiinnostaa mutta olisi kiva esim saada lenkkiseuraa tai sulkapalloon pelikaveri! Tai ihan vaan hengailla!😊 Olisi mukava saada uusia ihmisiä ympärille ja tutustua! Laita siis viestiä jos kiinnostaa niin jutellaan lisää!🙂👍(Tämä ei ole mikään kumppanin etsintäilmoitus, vaan ihan kaveria etsin!😊)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 18 täyttänyt nuori, joka kaipaisi kavereita. Olen kiinnostunut valokuvaamisesta, leipomisesta ja lukemisesta. Sulkapalloki ois kivaa mut sitä on vaikee pelaa yksin. Suurimpana unelmana olisi kiertää maailmaa ja haluaisin lähteä roadtripille. Eläimet on mahtavia otuksia ja niiden kanssa meneekin päivät jollei muuta tekemistä löydy. Kaipaisin ennemmin live seuraa, joka potkii mut liikkeelle. Nuoriso ja vapaa-ajan ohjaajan opinnot ovat hieman vielä kesken. ig: _pikkumyy_photos_

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen asunut Tampereella vasta vähän yli kuukauden, enkä tunne täältä vielä kovinkaan montaa ihmistä. Asun avomiehen kanssa lähellä keskustaa. Olen kiinnostunut erityisesti elokuvista ja elokuvissa käymisestä. Lempigenrejä on animaatiot, komediat, trillerit, fantasia ja scifikin menee. Olen kovan luokan Disney, Marvel, Harry Potter ja Studio Ghibli fani. Tykkään myös pelata Pokemon gota, niin mielellään voi pyytää pogo-lenkille mukaan :) Lautapelit kiinnostavat paljon erityisesti strategiapelit (Suburbia, Samurai, Carcassone jne.) ja muutkin pelit kelpaavat varmasti. Kaiken ikäiset ja sukupuoliset ihmiset saavat ottaa yhteyttä :) voi myös ehdottaa muita aktiviteetteja, kun mitä olen yllä maininnut

    Lue koko ilmoitus
  • Ystäviä Porista etsimässä. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi koiraa. 😊 Luonteeltani olen iloinen, empaattinen ja puhelias! Suurin osa ystävistäni asuu eri kaupungeissa ja kaipaisinkin ystäviä lähempää Poria/Porista, joiden kanssa voisi matalalla kynnyksellä sopia viini-iltoja, kahvittella, ulkoilla, mökkeillä yms. Laita ihmeessä viestiä, jos kiinnostaisi tutustua! ❤️

    Lue koko ilmoitus