Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

1 527 ilmoitusta

  • Hei! Oon 24-vuotias nainen Oulusta ja kaipailisin uusia kavereita täältä Oulusta tai lähiseuduilta. Vanhat ovat yksi toisensa jälkeen muuttaneet muualle päin Suomea ja alkaa sen myötä pikkuhiljaa oleen aika yksinäinen olo täällä. Kaipailen mieluiten suurinpiirtein oman ikäisiä kavereita. (eli noin 21-28 vuotiaita) Oon luonteeltani rauhallinen introvertti, mutta en ujo tai hiljainen. Tykkään puhua paljon ja viettää aikaa rauhallisissa merkeissä vaikka ihan vaan jutellen ja teetä juoden. Mitään bilekaveria musta ei saa. Tykkään myös viettää aikaa kavereiden kanssa esim. käymällä ulkona syömässä ja elokuvissa tai vaikka leipomalla ja ruokaa laittamalla yhdessä. Kuntosaliharrastuksen aloittaminenkin yhdessä kaverin kanssa vois kiinnostaa. Mun harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluu mm. kirjoittaminen (tekstiroolipelaaminen), sarjakuvien lukeminen, musiikin kuuntelu, kosmetiikka, piirtäminen ja leipominen. Laita rohkeasti viestiä, jos kuulostaa, että meillä olis jotain yhteistä ja kiinnostais tutustua 🤗🩷🏳️‍🌈

    Lue koko ilmoitus
  • Kuopiolainen mies etsii kaveria tai kavereita, viestittelyä tai ehkä tapaamistakin ajan myötä. Päivät kuluvat ruudun ääressä ja sudokuja ratkoen, ulkona käyn kävelemässä Pokemon GO:n parissa (jota pelaan tarkoituksella peliyhteisöstä erillään), jos ei ole muuta syytä lähteä. En ole työelämässä. Suht terveet elämäntavat, bilettäminen ei ole koskaan ollut minun juttuni. Pidän lukemisesta ja elokuvista. Enimmäkseen kai luen fantasiaa, joskus scifiä. Elokuvan katson viikonloppuna, muodostunut sellainen tapa. Joo, vähän kaavoihin kangistunut rytmi päivissä, mutta on mukavampi toimia ilman yllätyksiä. Pelaan Switchillä monenlaisia pelejä. Musiikissa mieluisia ovat mm. Avatar ja Ludovico Technique, mitä lajia ne nyt ovatkaan. Rakentelen legoilla, vielä en ole kovin edistynyt siinä. Kuntosalilla treenaamista jatkanen tällä puolella vuotta. Haluaisin osata piirtää, kirjoittamisessa olen ihan hyvä, vaikka sitä harvoin teen. Luonteesta ei ole varmuutta. On sanottu "stoalaiseksi", "viilipytyksi". Sellaiselta se varmaan näyttää ulospäin. Huumorintajua löytyy, saatan vitsailla, vaikka en olekaan erityisen puhelias. Koen haasteelliseksi muihin ihmisiin samaistumisen, tavalliset keskustelut tuntuvat usein oudoilta. En tiedä, onko minulla sen puoleen mitään syvällistäkään sanottavaa, mutta ei kai se selviä kuin kokeilemalla.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oon 23v vegaani, joka rakastaa tatuointeja ja kissoja. Opiskelen tietojenkäsittelytiedettä Turun yliopistossa. Tykkään meikata näyttävästi, pelata lauta- ja videopelejä sekä dnd:tä, kattoo sarjoja ja youtubea ja käydä pitkillä kävelyillä. Tykkään myös ommella ja virkata, tanssia ja käydä välillä jonkun näkösissä iltamissa/opiskelijatapahtumissa. Rakastan ruokaa ja ranskalaiset on parhautta 😂 Oon ujo extrovertti eli lämpenen vaihtelevalla nopeudella, mut sen jälkeen höpötän ja hölmöilen paljon. Oon omasta mielestäni myös hyvä kuuntelemaan, joten mulle voi kertoa mitä vaan ❤️ Rakastan niin hauskoja pinnallisia kuin syvällisiä ja tunteikkaita keskusteluja. Hiljaisuus ei myöskään haittaa mua. Voidaan vaikka hengaa samassa tilassa ja olla puhelimilla molemmat. Mulla taitaa olla jotain viherpeukalotaitoja kans, koska mun huonekasvit ei oo vielä kuolleet ja oon onnistunu idättämään uusiakin 🌱 Haluaisin kokeilla kaikennäköstä uutta esim. ilma-akrobatiaa/aerial silks, saviastioiden tekoa, itsepuolustuslajeja, minigolffia yms yms. Oon avoin melkein mille vaan, et jos sulla on joku intohimo tai joku halu tehdä jotain, nii musta saa seuraa. Oon huono alottaa ite tekee mitään, mut jos toinen repii mut mukaan, nii lähden ilomielin 😄 Sukupuolella tai seksuaalisuudella ei oo väliä. Oon ite onnellisessa parisuhteessa, joten haen vain ystäviä. Mulla ei oo oikeestaan samanhenkisiä ystäviä juuri ollenkaan etenkään vegaaneja, joten jos koet, että meillä on jotain yhteistä, nii laita viestiä! Ei myöskään väliä, mistä päin oot, mutta helpompi nähdä joskus, jos oot Turusta päin. Instagramista mut löytää @sirimirjam Siellä voi kans tulla laittamaan viestiä, jos haluaa mieluummin sitä käyttää ✌🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Uusia tuttavuuksia etsiskelee 44 -vuotias nainen Oulusta. Haluaisin tutustua mukaviin ihmisiin. Tykkään käydä mm. keikoilla ja festareilla. Lisäksi ois kiva löytää pelikaveri sulkapalloon Harrastan monenlaista liikuntaa vähän innostuksesta riippuen, kesäisin lenkkeilyä ja maastopyöräilyä, talvisin laskettelua ja hiihtoa Luonnossa ja mökillä on mukavaa, mutta viihdyn myös kaupungin vilinässä 😁 Ois kiva käydä silloin tällöin ulkona syömässä, kahvilla tai leffassa ☺️ Olen aika introvertti eli parhaimmillani kaksistaan tai korkeintaan pienessä tutussa porukassa

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Kaipaisin kaveria Forssasta tai naapurikunnista. Etäkavereita on jo maailmalla tarpeeksi, mutta puuttuu joku, jonka kanssa käydä kävelyillä, paikallisissa tapahtumissa tai ihan vaan piipahtaa kylässä ex tempore ilman viikkokausien etukäteissuunnitelmia. Mitään ikähaitaria en nyt lähde rajaamaan, olen aina tullut juttuun sekä itseäni vanhempien että nuorempienkin kanssa. En ole täällä etsimässä parisuhdetta enkä varsinkaan mitään "seikkailuja", joten siksi toivon yhteydenottoja mieluummin naisilta. Nepsyt ja sateenkaarityypit mahtuvat maailmaani, persut ja muut ahdasmieliset ei niinkään.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon tosi huono esittelemään itseni mutta yritän kuitenkin. Mie oon tällä hetkellä 18v mutta täytän 19v syyskuussa. Pääsin vihdoin pois amiksesta ja tarkoituksena olisi löytää uusia kavereita. Mielestäni oon tosi kiva ja mukava mutta myös aika ujo alussa. Tykkään videopeleistä kuten esim. Devil may cry, HSR, WuWa, Loz: BOTW ja TOTK, Final Fantasy 7… muita myös löytyy. Myös tykkään kauhuelokuvista kuten Saw tai Halloween. Animea katson myös! Jos tiedät edes näistä jonkun niin laita vain rohkeasti viestiä!!

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä huutelee -88 syntynyt nainen joka etsii uusia tuttavuuksia!

 Asun Sotkamossa ja uudet ystävät sieltä päin olisi kivoja, mutta tutustun mielelläni myös muualla asuviin. Harrastuksiini kuuluu valokuvaus sekä biljardi ja tietokonepelit. Myös lautapelit on hyvässä seurassa kivoja ja palapelit on kans lähellä sydäntä. Arjessa mukana touhuilee paimenkoiran pentu.
 Mä viihdyn luonnossa, laskettelurinteessä, kahvilassa tai ihan vaan sohvalla hyviä elokuvia/sarjoja katsellen. Musta voisi saada seuraa niiden lisäksi vaikka mihin. Oon mielestäni aika spontaani ja lähden mielelläni kaikkeen hullutukseenkin mukaan!
 Voin lähteä lasilliselle, mutta viihdyn tanssilattialla myös selvinpäin. Eli musta voi saada kaverin myös baariin, mutta oon ehkä enemmän teknotyyppiä kuin Onnelaväkeä. ;) Olen kuitenkin sopeutuvainen ja hyvässä seurassa saa huonoistakin bileistä paremmat.

 Olen luotettava ja rehellinen sekä rento ja ennen kaikkea ennakkoluuloton tyyppi.

 Jos haluat tutustua muhun tarkemmin, laita viestiä! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Elikkäs oon 24-vuotias jätkä joka asuu Helsingissä, ja irl-ystävistä on kieltämättä vähäsen pulaa. Iällä, sukupuolella, uskonnolla, seksuaalisuudella tai sillä mistä oot kotosin ei ole väliä :) Ainoo millä on väliä on se, ettei ole rasisti, homofoobikko jne. Lähinnä harrastan kävelyillä käyntiä ja koneella pelaamista: OW2, Eternal Return, FFXIV, Phasmophobia, Peak, R.E.P.O, Lethal Company, Stardew Valley ja visual novel pelit menee nykysin lähinnä. Jos pelit ei oo ihan sun juttu niin tykkään jutella filosofiasta, psykologiasta, true-crimesta, kauhusta, politiikasta (vaikka onkin monelle arkapaikka). Mä myös piirrän ja teen musiikkia joskus. Musiikki on tosi lähellä sydäntä ja oon käyny kansanopistossa laulaja tutkinnonki hankkimassa. Musiikkimaku menee klassisesta rockiin ja popista k-poppiin. Oon myös eläinrakas eli jos sulla on lemmikki niin ne aina toimii hyvinä jäänmurtajina. Oon avoin nettikavereille sekä ihan fyysisestikkin tapaamiseen, tosin olis kiva jos voitais jutella ekaks vähän netin kautta ennen tapaamista. Oon biseksuaali ja transmies (prosessin ns. "käynyt läpi") eli jos tää on probleema niin ei varmaan tulla toimeen. Etin siis ystäviä mut en oo muita mahdollisia suhteita vastaan. Voit kysyy discordia ottamalla yhteyttä :) I can also speak English pretty well imo, so if Finnish ain't your biggest strength no worries. Jos cognitive functionit sun muut kiinnostaa tietää niin oon ENTP 8w7 (aikanaan joku ihan osaava tän analysoi.)

    Lue koko ilmoitus
  • etsin uusia kavereita lähiseuduilta. viestitse voi kysyä lisää :) !

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 38v nainen Oulun vierestä, Kempeleestä. Olisi mukavaa löytää ystäviä täältäpäin, Oulusta tai lähialueilta, iällä ei niin väliä, se on vain numero 😊 Mies minulta löytyy, että vain ystäviä etsin. Minusta saa seuraa shoppailemaan, kahville, illanviettoon, kirppareille, höpisemään, pelaamaan, ajelulle, ym mitä satutaan keksimään ja kaikenlaista saa ehdottaa. Ehkä jopa liikuntakaveriksi kävelylle, salille yms, tällä sohvaperunalla kun jäi liikuntaharrastus muuton myötä ja pitäisi taas aktivoitua 😅 Mutta en tarkota että aina tarttis olla tekemässä tai menemässä, kotona öllöttely on kans jees 😊 Olen huumorintajuinen pöljäke mahdollisen alkukankeuden jälkeen 😁 Tykkään kierrellä kirppareilla, harrastan konsolipelaamista, koruja, värittämistä, lukemista ja kaikenlaista mistä nyt milloinkin satun innostumaan koska adhd 😅 Ilmotus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 21v Turusta. Etsin seuraa esim ihan vaan hengailuun tai vaikka yksille tai mitä ikinä! Myös peliseuraa etsin. Pelaan käytännössä kaikkea joten ota yheyttä jos kiinostaa! Oon aika yksinäinen mut tykkään tutustuu uusiin ihmisiin. Lähes oman ikäistä seuraa etin. Kaverit etusijalla ja avoimin mielin oon liikkeellä kaikelle uudelle:) Dc: zagge7

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Etin peliseuraa wz pariin, iällä ja sukupuolella ei niin väliä! Kunhan kemiat kohtaa ja pelaaminen on kivaa ja kaikesta voi höpöttää! Laitahan kutsua Ps5: sunmutsis360 tai snap lumiparas

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 19 vuotias tyttö Tampereelta! Opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa, mutta olen paljon yksin iltaisin ja viikonloppuisin kotona. Olen kova pelaamaan pleikkaria ja viettäisin mielelläni pitkiä peli-iltoja joko kasvotusten tai etä-yhteydellä. Olen pelannut monta vuotta Fortnite- nimistä peliä, ja sama meno jatkuu edelleen. Tykkään myös pelata kaikenlaisia lautapelejä ja tehdä muita rauhallisia juttuja pitkin päivää. Rakastan eläimiä, vaikka minulla ei olekaan niitä kotona. Kuuntelen paljon kaikenlaista musiikkia, mutta olen erityisesti kova Billie Eilish -fani. En juo alkoholia tai polta tupakkaa, mutta muuten olen avoin kaikenlaiselle uudellekin.

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, minä olen Timo, mulla on Aspergerin syndrooma (autismi) asun Amsterdamissa, Alankomaissa mutta monesti olen Suomessa käymässä mökillä ja niin pois päin. Olen aika yksinäinen ja joskus epävarma. Ystävien tekeminen on mulle vaikeampi. En oikeastaan tunne ketään Helsingissä, ja olisi niin kiva tutustua Suomalaisiin ja vaikka pelata pelejä peli-iltana tai katsoa leffaa tai semmoista. Myös kiva jos olisi muuta puuhaava Helsingin alueella vaikkapa kävelylenkki. Olen biseksuaalinen.

    Lue koko ilmoitus
  • Hellou! Sinä kenties ikähaarukaltasi noin 26-32 vuotias, syvällinen ja tunteellinen henkilö (sukupuolella ei väliä.) Kiinnostaisiko sinua ystävystyä toisen syvällisen ja tunteellisen persoonan kanssa? :) Olen töissä käyvä, päihteetön, 29-vuotias sinkku bi-mies ja etsinnässä pitkäaikaisia juttelukavereita, ystäviä ja vertaistukea arkeen. Olen avoin ja suorasanainen sekä rehellinen, sympaattinen kuin myös empaattinen. Kiinnostuksen kohteena ovat mm. musiikki, pelit, elokuvat/sarjat, anime, japani, piirtäminen, psykologia & mielenterveys, kaikki retro.(erityisesti 80-luku) Harrastan lenkkeilyä, pyöräilyä ja musiikin kuuntelemista, sekä pelailua että meditaatiota. Tykkään myös kierrellä kirpputoreilla, jutella syvällisistä ja tunteellisista asioista, pohtia vähän sitä sun tätä. En ole gootti tai emo, mutta pidän näiden estetiikasta ja vampyyreistä. :D Lempibändini on The Birthday Massacre ja muita suosikkeja ovat Depeche Mode, The Cure, DEVO, DIO, Alice Cooper. Lempipelejäni ovat mm. Terraria, (modattu) Minecraft, Satisfactory, Factorio, The Elder Scrollsit ja Falloutit. Laita rohkeasti viestiä jos jokin ilmotuksessani resonoi! Ilmoitus ei vanhene. :) Discordista löydät minut nimellä: yaoi_lover95

    Lue koko ilmoitus
  • Moii Olis kiva löytää pelikavereita joiden kanssa voi jutella melkeenpä ihan mistä tahansa. Pelailen aika paljon erilaisia pelejä, joten varmasti joku yhteinen peli löytyy! Voit käydä stalkkailemassa mun steam käyttäjää, vaikka ei siellä tietenkään ihan kaikkia pelejä näy. Oon 21-vuotias, huumorintajuinen, rento, hauska(luulen ainakin) ja ystävällinen tyyppi. Aluksi saatan olla vähän introvertti/ujo, mutta kun vähän tutustuu, musta tulee kunnon yäpättäjä. Tykkään pelata videopelejä, treenata salilla ja katsoo animee, leffoja sekä sarjoja. En tosiaan juo, käytä päihteitä yms nii mua et saa raahattuu baariin tai tämmöseen millään. Laita ihmees viestiä mun discordin tai steamin kautta jos haluut pelailla ja vaikkapa tutustua paremmin täällä on turha laittaa viestii kun tuntuu siltä että ei oikee toimi kunnolla Oishan se kiva jos oisit kiinnostunut samoista asioista mutta ei sillä oikeastaan oo väliä, varmasti saadaan hyvät keskustelut aikaseks. Discord: temezi1234 Steam: https://steamcommunity.com/id/Temezi/ Ilmoitus ei tosiaan vanhene

    Lue koko ilmoitus
  • Haluaisin löytää uusia ystäviä ja kavereita elämääni. Olen 40v nainen ja minulla on lapsi joka on jo muuttanut omilleen. Olen eläinrakas ja iteltä löytyy kaksi kissaa. Tykkään katsella sarjoja, käydä leffassa, maalata ja piirtää. Tehdä palapelejä ja pelata pleikkaria ja tavalliset lautapelitkin on ihan jees. Olen käynyt tänä kesänä myös festareilla ja musiikki on lähellä sydäntä. Mulla on skootteri ja tykkään ajella sillä. Rakastan hautuumaita, ukkosta ja kesää. Asun okt ja tykkään laitella omaa pihaa ja kotia. Sienestän ja marjastan. Haaveilen lottovoitosta, tynnyrisaunasta ja camarosta. Saa laitella rohkeasti viestiä 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Ajattelin pistää tänne tämmöisen lyhkäsen kaverihaku ilmoituksen :). Oon siis 23-vuotias nainen Vantaalta päin. Arkisin tulee käytyä töissä ja vapaa-ajalla tykkään esimerkiksi pelailla videopelejä tai katsoa sarjoja. Esimeriksiksi mitä oon tykännyt kattoa niin: animea, kdrama (ja kunnia maininnat marvel ja starwars elokuville🫶🏻). Uutena ”harrastuksena” itelle tullu cosplay, joten tulee semmosia välillä tehtyä ja tietenkin käytyä tapahtumissa :D. Tykkään kuunnella vähän kaikkea, Kpopista rockiin ja siitä metalliin, ehkä nykyään enemmän kpop… Etin itelle ihan IRL- ja peliseuraa -> Parempi pistää viestiä ja tutustua lisää, kuin että laitan hirveen pitkän ilmoituksen, joten saa ottaa yhteyttä, voidaan vaikka vaihtaa discordit tai snapit! Ja semmonen huomio, että jos tulee yhtään ”outoja” yhteyden ottoja niin estän.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen pari kuukautta sitten muuttanut Turun seudulle Raisioon työn perässä. En ole ikinä ennen asunut Turun seudulla, joten en tunne oikeastaan juuri ketään tältä alueelta ja kaipaisin siksi uusia ystäviä. Etsin etenkin ystävää, jota voisin tavata täälläpäin kasvokkain ainakin semi-säännöllisesti, joten toivon että asut joko Turussa, Raisiossa tai näiden läheisyydessä. Harrastan tällä hetkellä muun muassa liikuntaa esimerkiksi kuntosalin ja joogan muodossa, videopelien pelaamista sekä kirjojen lukemista. Kulttuuri kaikissa muodoissaan kiinnostaa minua, ja olen käynyt nyt keväällä muun muassa useissa museoissa ja teatteriesityksissä. Tykkään myös liikkua luonnossa, ja pidemmällä aikavälillä haaveilenkin siitä, että jonakin päivänä kiertäisin läpi kaikki Suomen kansallispuistot. Harrastan myös säännöllisen epäsäännöllistä piirtämistä sekä (usein kesken jäävien) askarteluprojektien aloittamista. Olen muuton jälkeen myös miettinyt jonkinlaiseen vapaaehtoistoimintaan osallistumista Turun seudulla sekä pianonsoiton aloittamista, mutta nämä ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Luonteeltani olen jokseenkin introvertti, mutta tästä huolimatta saatan seurasta ja aiheesta riippuen innostua höpöttelemään yllättävänkin paljon. Tykkään käydä sekä vakavahenkisempiä keskusteluja että välillä vaan hassutella ja ottaa rennosti. Yleisellä tasolla minua kiinnostavat aihepiireinä etenkin psykologia, yhteiskunnalliset ilmiöt, ajankohtaiset tapahtumat sekä hyvinvointiteemat. Myöskin eläimet ovat lähellä sydäntä, ja omistan itse yhden kissan. Olen avoin melko lailla kaikenlaiselle tekemiselle: kotikaupunkini kaverien kanssa olen käynyt mm. syömässä, kävelylenkeillä, elokuvissa ja museoissa, pelaillut lautapelejä ja joskus muuten vaan höpötellyt ja viettänyt aikaa heidän luonaan. Olen myös innokas uusien asioiden kokeilija, joten jos mieleesi tulee jotain muunlaista tekemistä, ehdota ihmeessä! Myöskin peliseura kiinnostaa jos pelaat videopelejä (pelaan itse tietokoneella). Huomioi kuitenkin, että en etsi pelkkää nettikaveria. Mikäli millään lailla kiinnostuit, ota reippaasti yhteyttä ja kerro vähän itsestäsi niin jutellaan lisää! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heeelou! Oon Henna, 32v Tampereen kupeesta. Kotitalosta löytyy puoliso, kaksi kissaa ja meikäläinen; tatuoitu pirtsakkahiuksinen extrovertti höpisijä. Tykkään pelailla lauta- ja korttipelejä sekä PC:llä, striimaankin myös Twitchissä sillontällön. Löydät myös instasta hennnnam :) Saapi lähestyä rohkeesti, oon tosiaan hyvin sosiaalinen ja uudet IRL kohtaamiset ois tervetulleita ("kirjekavereita" on nii kauheesti jo). En ota elämää kovin vakavasti, huumori ajoittain sarkastista ja tummahkoa. Usein kyllästyttää ettei elämästä löydy spontaaneja ihmisiä joiden kanssa hengata ja kaikilla tuntuu elämässä olevan kauhea kiire ja ”kattellaan joskus sitten” asenne 🫠 Toivoisin löytäväni tyyppejä, jotka antais takaisin ns samalla mitalla eikä itse tarttis aina olla se lifeline ihmissuhteessa, jotta homma pysyy elossa. Lähetäänkö vaik pubivisaan kaljalle? En ole rapajuoppo, kalja, illanistujaiset ja pubivisat vaan on mun lempiajanviete kavereiden kanssa. Lenkille, patikalle, museoon, kirppikselle ym et todennäkösesti mua helposti ainakaan saa, niitä tyyppejä tulee vastaan pilvin pimein joten siihen varmasti löytyy kaikille jo rutkasti seuraa😊 toki hyvän ystävän kanssa tämäkin voi muuttua! Loppukevennys; tää kaverihaku tuntuu samalta ku terapeutinkin, lähetät 20:lle viestin ja niistä 1-3 vastaa 1kk sisään pahoitellen ettei nyt olekaan avoimia paikkoja saatavilla :) — Ps. Viesti ilmot menee aina roskapostii ja jos laitat suoraa sähköpostia, tarkista ettei sun sp oo ikivanha johon ei pysty vastaamaan 😊 plus juuri havaittua, että sähköpostitkin vaeltavat noin 1-3kk jossain ennenkö (jos) perille löytävät.. Joten paras kanava mut tavoittaa on somet sekä discord! — Also available in ENGLISH! 🤗 Just to be cleat tho, I don't want any flirting. I have a fiance, house and that kinda life covered. PURELY FRIENDS please, and a huge no for any tacky trolling :)

    Lue koko ilmoitus