Kuvaus

Hei! Oon 24-vuotias nainen Oulusta ja kaipailisin uusia kavereita täältä Oulusta tai lähiseuduilta. Vanhat ovat yksi toisensa jälkeen muuttaneet muualle päin Suomea ja alkaa sen myötä pikkuhiljaa oleen aika yksinäinen olo täällä. Kaipailen mieluiten suurinpiirtein oman ikäisiä kavereita. (eli noin 21-28 vuotiaita) Oon luonteeltani rauhallinen introvertti, mutta en ujo tai hiljainen. Tykkään puhua paljon ja viettää aikaa rauhallisissa merkeissä vaikka ihan vaan jutellen ja teetä juoden. Mitään bilekaveria musta ei saa. Tykkään myös viettää aikaa kavereiden kanssa esim. käymällä ulkona syömässä ja elokuvissa tai vaikka leipomalla ja ruokaa laittamalla yhdessä. Kuntosaliharrastuksen aloittaminenkin yhdessä kaverin kanssa vois kiinnostaa. Mun harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluu mm. kirjoittaminen (tekstiroolipelaaminen), sarjakuvien lukeminen, musiikin kuuntelu, kosmetiikka, piirtäminen ja leipominen. Laita rohkeasti viestiä, jos kuulostaa, että meillä olis jotain yhteistä ja kiinnostais tutustua 🤗🩷🏳️‍🌈