Siirry pääsisältöön

telttailu

34 julkista ilmoitusta

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Avaa tarkempi haku

Kaveri-ilmoitukset

34 ilmoitusta

  • Moi. Täällä kirjoittelee 43-vuotias nainen Itä-Suomesta. Olen parisuhteessa, ja olen ns. vapaaehtoisesti lapseton enkä ole koskaan halunnut omia lapsia. Olen asunut ympäri Suomea monella eri paikkakunnalla joten ystävyyssuhteet on jäänyt sen vuoksi vuosien varrella ihan liian etäiseksi satojen kilometrien etäisyyden johdosta. Nykyisellä paikkakunnalla on toki kavereita, mutta aika vähän naisystäviä jotka olis kiinnostuneita samoista asioista kun minä ja kaikilla on ne omat perhe kiireet, ja miehenkin on aina töissä joten yhteistä aikaa harrastuksille meillä ei juurikaan enää ole. Vaikka tuota ikää jo on niin tykkään käydä festareilla (rakastan tanssia!!), konserteissa ja karaoke baareissa, ja on mua sanottu monesti olevan ikäisekseni nuorekas 😄 Vastapainona kaupungin melskeelle ja vauhdille viihdyn myös paljon luonnossa ja käyn paljon kalassa yksin kesällä. Minusta saa myös vaellus-/kalastus seuraa jos semmonen iskee. Harrastan myös pyöräilyä, tanssia, luontokuvausta sekä vain luonnossa kulkemista koiran kanssa. Jos yhtään tuntu että vois olla yhteisiä asioita niin laitappa rohkeasti viestiä tännepäin !

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin elämääni ystävää – sellaista, jonka kanssa voisi ajan myötä rakentua lämmin, turvallinen ja aito yhteys.💕 Olen ihan tavallinen, täysipäinen ja tasapainoinen aikuinen, ja toivon sinulta suunnilleen samaa – lisäksi avointa mieltä, ystävällisyyttä ja halua tutustua. Minulla on kumppani, joten etsin nimenomaan ystävyyttä.✨ En käytä alkoholia, ja viihdyn parhaiten sellaisessa yhdessäolossa, jossa tärkeintä on hyvä seura, kiva tekeminen ja hyvät keskustelut.👌 Olen ollut pitkään parisuhteessa ja keskittynyt paljon omaan elämään ja perheeseen, joten ystävyydet ovat vuosien varrella jääneet vähän pienempään rooliin. Nyt huomaan kaipaavani elämääni enemmän ystäviä, uusia tuttuja ja seuraa.☺️ Tällä hetkellä harrastan kaikenlaista liikuntaa omaksi iloksi sekä hoidan kasvimaata ja puutarhaa, joista saan paljon iloa. Lähellä sydäntä ovat myös käsillä tekeminen ja luonto.🌲☀️ Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa voisi lähteä vaikka lenkille, metsäretkelle/vaeltamaan luontoon tai vaikka virkkailla ja jutella. Tykkään myös telttailusta ja sellaisesta kiireettömästä yhdessäolosta – vaikka grillata, paistaa lettuja tai vain olla. Lähtisin mielelläni myös uimaan, kalastamaan tai muuten vesille. Tykkään käsitöistä ja luovasta tekemisestä, esimerkiksi maalaamisesta, savitöistä, virkkaamisesta, huonekalujen tuunaamisesta... Lisäksi kiinnostavat ratsastus, melominen, kasvien hoitaminen, kirpputorit… Kirkkonummi–Espoo, mutta kauempikin voi sopia, jos liikkuminen onnistuu. Etsin siis kavereita kasvotusten tapaamisiin!☺️ En ole somessa ja siksi tämä oli ensimmäinen paikka, jonka löysin kokeilla ystävän etsimistä netin kautta. Jos jokin tässä kuulosti tutulta tai tuli tunne, että voitaisiin tulla juttuun, laita rohkeasti viestiä! 🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Hei kaikille! Etsin uutta ystävää Kuopiosta ja ympäri Suomea, joka olisi valmis lähtemään kanssani vaikka retkelle tai vaellukselle. Olen rento, liikunnallinen, ystävällinen 27-vuotias mies ja tykkään luonnossa liikkumisesta, tanssimisesta, sekä kaverit ovat minulle tärkeitä. Iällä ei niin väliä, kunhan kiinnostuksen kohteet ovat samankaltaiset.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, olen 27-vuotias nainen turusta ja kaipaisin uusia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Asustelen tällä hetkellä neljän koiran ja kissan kanssa aikalähellä turun keskustaa. Olen avoin tekemisille ja aina menossa mukana. Tykkään esimerkiksi erinlaisita reissuista ja aktiviteetista. Vapaa-ajalla tykkään esim. valokuvata, käydä baareissa/yökerhoissa, festareilla, autotapahtumissa sekä telttailla. Myös koirien kanssa tulee lenkkeiltyä ja käytyä luonnonsuojelualueilla. Ammatiltani olen kokki ja arkipäivät menee aamuvuorossa töissä. Viikonloppuisin aina vapaalla joten aikaa näkemiseen löytyy hyvin arkena kuin viikonloppuisinkin. Minulla on myös auto, joten ei haittaa vaikka et ihan turussa asukkaan, pystyn hyvin liikkumaan sillä lähialueille. Laita rohkeasta viestiä, jos olet kaveria vailla niin tutustutaan paremmin😊 Sukupuolella eikä iällä ole väliä. Minusta saa kaverin vaikka urbex kuvailuun taikka normaali valokuvaukseen kun järjestelmäkamera löytyy, lavatansseihin (alkeet onnistuu), shoppailuun, yökerhoon taikka biljardia pelaamaan. Myös urheiluun liittyvät tekemiset kiinnostaa esim tennis/padel/sulkapallo taikka avanto uimaan tulen mieluusti mukaan. Ehdota rohkeasti! 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Etsitään ystävää rentoon vapaa-ajan viettoon ja tekemiseen ilman turhia paineita ja stressiä☺️. Oon siis 27v nuori mies Lahdesta, jonka sydäntä lähellä on erityisesti ulkoilu ja retkeily ja olisi kiva löytää saman henkisiä ystäviä asian tiimoilta☺️Myös kahvittelu ja muu rento jutustelu ja tekeminen on mukavaa☺️ Tykkään myös vapaa-ajalla ajella autolla ja kuunnella musaa, käydä välillä kaupungilla, kahviloissa ja syömässä ulkona. Luonteeltani olen ystävällinen ja reilu kaveri, johon on helppo tutustua. ☺️ Laita reilusti viestiä niin käydään vaikka aluksi kahvilla ja olen avoin myös muulle tekemiselle/harrastuksille ja kokeilemaan uusia lajeja☺️Ilmoitus ei vanhene ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Konservatiivinen kristitty mies vailla ystävää. Uudellemaalle muutettu perheen kanssa minun työni perässä ja opiskeluaikaiset kaverit ovat pidemmän matkan päässä. Olisi kiva löytää ystävä, jonka kanssa jakaa ajatuksia, käydä leffassa tai kuntosalilla jne. Pidän retkeilystä ja olisi mukavaa, jos lyötyisi seuraa myös telttaretkille.

    Lue koko ilmoitus
  • Morjens, Vaeltaminen kiinnostaa, jonkin sortin lautapelit ja käsityöt myös. Pari kertaa olen 30km lenkkejä käynyt vaeltamassa, parin päivän reissuja. Kiinnostaisi lähteä johonki hieman pidemmälle reissulle. Hienot maisemat kiinnostaisi. Kaveria etsiskelen mukaan tai jopa porukkaa, iällä tai sukupuolella ei väliä. Mieluiten joku hieman kokeneempi tai saman verran.

    Lue koko ilmoitus
  • Hello! I’m a 31-year-old man from Helsinki, and I’m an open-minded, easygoing person. At first, I might come across as quiet, but once you get to know me, I’m talkative and open. You can tell me anything—I’m a good listener 😁. I enjoy a mix of activities. Whether it’s spending a cozy night at home with movies and series, exploring flea markets, or going for walks, I’m always up for something fun. I also enjoy hitting the gym, grabbing coffee, or trying out new restaurants or bars. I’m spontaneous, so feel free to invite me to join in on new adventures, whether it’s just the two of us or with a group. A wine night filled with deep conversations sounds just as great as a night out with friends. I’d prefer to chat in English since my Finnish isn’t very fluent yet, but I’m always up for learning. By nature, I’m reliable, empathetic, and cheerful, and I love connecting with new people. I’m down for pretty much anything, whether it’s catching a movie, going on a night walk, hanging out at a cafe, or spending hours at the library together. If this resonates with you and you’re interested in getting to know me better, don’t hesitate to reach out!

    Lue koko ilmoitus
  • olen yksinäinen etsin kavereita olen pohjoisemmassa taivalkoskella etsin kavereita ympäri suomen tykkään luonnosta ja tykkään reissata olen oman polun kulkija en polta enkä käy baareissa pyöräilen paljon joskus piirtelen. Tykkään myös auttaa ihmisiä teen vapaa ehtoistyötä. olen 37 tykkään myös eläimistä nyt ei löydy yhtään.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! :) Oon 22-vuotias amk-opiskelija,joka on asunut nyt pk-seudulla kolme vuotta. Toivoisin löytäväni täältä päin enemmän samanhenkisiä kavereita, jotka ovat suunnilleen saman ikäisiä. Oon kaikille extempore jutuille avoin ja olisi huippua löytää kaveri jonka kanssa lähteä vaikka vieraalle paikkakunnalle seikkailemaan! Tällä hetkellä mun aikani kuluu pitkälti opiskelujen ja töiden parissa, joskus käyn lenkkeilemässä. Kiinnostuksenkohteina mulla on mm. muoti, valokuvaus, kaiken uuden kokeminen, elokuvien tekeminen sekä rakastan yli kaiken merta ja saaristoa. Arvostan myös positiivistä elämänasennetta, monipuolisuutta ja koen tärkeäksi ystävien tukemisen silloin kun heillä on vaikeaa. Musta saisi siis seuraa esim. kahville tai baariin! :) Mutta ois huippuu jos susta löytyis seuraa ja aikaa myös esim. matkustamiseen, laskettelemiseen, telttaretkille, mökkeilemiseen tai uusien ig kuvien ottamiseen. Laita ihmeessä mulle viestiä, jos kiinnostuit niin tutustutaan paremmin! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Kaipaatko sinä ystävää? Kaipaatko sinä elämääsi ekstroverttiä, spontaania ihmisiä? Kaipaatko elämääsi ihmistä, jolla on aikaa nähdä ja viettää aikaa kanssasi? Pidät viinistä, hyvästä ruuasta, karaokesta tai retkeilystä? Jos vastasit kyllä niin jatka ihmeessä lukemista ☺️ Täällä huutelee nuori (26-v) spontaani , ekstrovertti nainen Espoon Suur-leppävaarasta. Karaoke hyvän viinin saattelemana on elämäni suola, mutta toisinaan nautin enemmän luonnonrauhasta ja löydän itseni metsän keskeltä riippumatosta. En kulje kello kaulassa, mutta toisinaan joudun käyttämään kalenteria, sillä unohdan usein tapahtumat, mikäli en kirjaa niitä ylös. Pidänkin enemmän spontaaneista tapaamisista, mennään fiiliksen mukaan meiningistä. Jos tämä kuulosti yhtään itseltäsi/ kolahti. Niin laita ihmeessä viestiä ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • hei kaikille. Etsin lisää uusia kavereita. Ei ole väliä oletko mies vai nainen. Kiinnostuksen kohteet ovat kalastus, grillaus laavulla, yö ajelut, autotapahtumat, leffojen kattominen sekä ruuan laitto. Olen sosiaalinen, temperamenttinen, avoin, hauska, heitän vitsiä aika paljon. Autojen parissa touhuun aika paljon sekä tykkään käydä ottamassa autosta kuvia vähän eri puolin suomea eli käyn vähän siellä sun täällä. Tatuoinnit kiinostavat myös ja itsellä on myös niitä. Olen automekaanikko mutta aloitan opiskelun merkonomiksi tammikuussa. Asun espoossa. Sekä minulla on saksanpaimenkoiran pentu. Snäpistä saa parhainten kiinni. Timppa_096 En myöskään etsi pelkkää viestittely seuraa vaan olisi kiva tehdä erillaisia asioita tulevaisuudessa. En juo oikein alkoholia mutta valitettavasti poltan.. Ilmoitus ei vanhene

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Haluaisin aloittaa kertomalla itsestäni ne parhaat puolet. Tehdä sellaisen ilmoituksen kuin lapsena teksti tv:n kirjeenvaihtopalstalle. Fakta on kuitenkin se, etten ole enää sellainen ihminen. Pitkään uskottelin itselleni, että olen valinnut olla yksin. Että nautin yksin olemisesta. Nautinkin. Tiettyyn rajaan saakka. Olen kuitenkin havahtunut siihen, että monet päivät ovat tuskastuttavan äänettömiä. Kaipaan keskusteluja, seuraa kulttuuririentoihin, lasilliselle, telttaretkelle. Ihan vain olemaan. Arjen rutiinit puristavat ympärillä vaikkei niissä sinänsä mitään vikaa olekaan. Tarvitsen jotain muutakin. Okei, rehellisesti: on hetkittäin aivan tajuttoman syvältä olla näin eristäytynyt. Minusta? Olen kolmekymppinen helsinkiläisnainen. Nautin hyvistä keskusteluista, videopelaamisesta, tv-sarjoista, musiikista ja ulkona liikkumisesta. Huumorini vaihtelee järjettömästä hihityskohtauksesta inhorealistiseen sarkasmiin. Välitän valtavalla sydämellä minulle tärkeistä ihmisistä, asioista ja arvoista. Poden kai jonkinlaista maailmanparannussyndroomaa. En kuitenkaan tuputa omia mielipiteitäni kukkaseppele päässä, koska tiedostan, etten todellakaan ole aina oikeassa. Toisinaan saatan olla enemmän väärässä. Kärsin kunnon milleniaalin tavoin omista psyykkisistä haasteistani, mutta ne ovat vain pieni osa minua. Terapeutti minulla jo on, mutta ystäviä ei. Sinusta? Toivoisin, että olisit n. 20-40-vuotias ja mielellään sellaisen matkan päässä, että voisimme joskus tavata kasvotusten. Toki, mikäli olet ihan ässä tyyppi, voimme viestiä vaikka savumerkein. Sukupuolellasi ei ole minulle väliä, mutta kumppania en itselleni etsi - olen jo löytänyt parhaan. Meidän ei tarvitse olla kiinnostuneita samoista asioista, mutta samalla aaltopituudella olisi kiva surffailla. Mieluiten vastaan sellaiseen viestiin, jossa oikeasti kerrotaan itsestään enemmän kuin parilla rivillä. Jos sait yhtään kiinni siitä, mitä olen kenties ajatellut tätä kirjoittaessani, laita viestiä. Voidaan jutella tulevaisuudessa sähköpostilla tai vaikka Discordissa. Kivaa viikkoa!

    Lue koko ilmoitus