Siirry pääsisältöön

Peliseura

Videopelit, lautapelit ja roolipelit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

1 524 ilmoitusta

  • Eilen kipeänä saikulla oli huono päivä ja mietin asiaa, joka on kesällä pyörinyt mielessä: olen yksinäinen. Pienenä olin niin ujo, etten osannut muodostaa ystävyyssuhteita, ja yksin oleminen johti kiusaamiseen. Sain yläasteella pari hyvää ystävää, joiden avulla puhkesin kukkaan ja olen nykyään avoin, luotettava, usein aika puheliaskin tilannekomedianne. Elämäntilanteeni muuttui kertarysäyksellä useampi vuosi sitten, kun tuli ero ja lapseni ovat vieläkin pieniä. Ystäväni eivät oikein osanneet olla tukena ja jäin kovin yksin tilanteessa. Ystävät ovat nyt naimisissa/parisuhteissa, pieniä lapsia tai ei, mutta en sinkkuäitinä oikein sovi heidän kuvioihinsa. Olen myös aina ystävystynyt sosiaalisten tyyppien kanssa, keillä on paljon hyviä ystäviä ja kalenteri täynnä. Kuitenkin puolet ajasta olen nyt yksin, ja olis tosi kiva saada uusia kavereita, joilla olisi aikaa edes joskus:) Tykkään mm. puutarhatöistä, kännykkäpeleistä, tv-sarjoista, viime aikoina jumppaillut, pidän metsälenkeistä, hyvistä keskusteluista, ulkona syömisestä ja joskus olis kivaa päästä iltaa viettämään drinksujen ja tanssimisen parissa. Ja lautapelaamisen makuun ois kiva päästä pitkästä aikaa! Oon kiinnostunut mm. sijoittamisesta, politiikasta. Olen maalta kotoisin, korkeastikoulutettu, suvaitsevainen ja ihmisistä kiinnostunut tyyppi, jolla on matkan varrella kertynyt kolhuja ja ymmärrystä elämään. Potetiaalisille ystäville mulla ei paljoa ole toivomuksia. Saa olla mielipiteitä, mutta en tykkää riidellä. Peruskohteliaisuus ja ystävällisyys toiveissa. Mun elämässä on jo tarpeeksi haastavia persoonia, joten sellaiset ehkä passaan;)

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia ystäviä. Asun Hämeenlinnassa, mutta voin myös matkustaa toisiin kaupunkeihin. Olisi ihanaa yhdessä vaikka lenkkeillä, pelata biljardia, katsoa elokuvia, kahvitella, tai ihan mitä tahansa. Harrastan itse kirjojen lukemista ja kirjoittelen vähän kaikenlaista. Laita viestiä jos kiinnostuit ja katsotaan mitä keksitään! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Terve, Uusia ystäviä joko livenä tai nettiin etsii reilu kolmikymppinen naispuolinen henkilö Espoosta. Muutin tänne jokunen aika sitten työn perässä pohjoisemmasta, mutta kavereita en ole oikein saanut. Harrastuksiini kuuluu mm. piirtäminen, maalaus, käsityöt, pelaaminen, japani-aiheiset jutut ja lukeminen. Yleisestikin pidän paljon fiktiosta eri muodoissa, sen käyttämisestä, tutkimisesta ja oman fiktion luomisesta. Pidän myös paljon retkeilystä ja vaeltamisesta sekä luonnosta yleensäkin. Silloin tällöin tykkään myös kokeilla uusia juttuja vaikka niitä ei sitten peruskurssia pidemmälle jatkaisikaan. Olen aika varautunut uusien ihmisten kanssa aluksi, mutta ystävien kanssa voin keskustella aiheesta kuin aiheesta syvällisiä pitkiäkin aikoja. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä jos tuntuu, että meillä voisi olla joitain yhteistä aihetta, niin laita vain viestiä. Kirjoitellaan sähköpostilla tai vaikka discordilla, jos sellainen löytyy.

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Täällä 25-vuotias perinteinen työssäkäyvä nörtti etsimässä jokseenkin samanhenkistä kaveriseuraa. Leffoja ja sarjoja tulee kulutettua jonkun verran, silloin tällöin myös pelailuja mikäli kiinnostusta löytyy. Pääosin pc:llä mutta pleikkari ja switch löytyy myös. Enemmän varmaan jopa tykkään näistä asioista keskustelemisesta kuin itse median kuluttamisesta 😅. Harrastuksia ei hirveämmin tuon ulkopuolella ole, ehkä sellaisia ajan kanssa löytyy jos on joku jonka kanssa puuhata. Jonkunnäköinen eräjormailu saattaisi kiinnostaa jos olisi seuraa, jonka kanssa tulee hyvin juttuun. Aika perinteisesti myös alkuun ehkä hieman ujo, mutta jos puheenaihe on mielenkiintoinen niin puhetta kyllä riittää. Niinsanotusti tuntemattomien kanssa koen olevani hieman akward, joten suosisin alkuun tekstimuodossa viestittelyä, mutta toki ajan kanssa voice chat ja kasvotusten näkeminen toki vaatimus muille aktiviteeteille. Taloudesta löytyy tyttöystävä ja koira. Koiraseura ei myöskään pahitteeksi, piha löytyy missä temmeltää.

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Etsin kaveriseuraa lähiseudulta, vaikka ei viestittely haittaa jos satutkin olemaan kauempaa. Olisi kiva löytää seuraa vaikka lenkille, salille, pelaamaan tai sitten ihan muuten vaan viettämään aikaa. Olen tällänen kotihiiri, että viihdyn hyvin kotona enkä juuri koskaan käy baareissa tai klubeilla, mutta hyvässä seurassa saatan uskaltaa. Päällepäin saatan vaikuttaa kylmältä, mutta olen vain luonteeltani hieman rauhallisempi persoona. Tykkään naurattaa muita, olen hyvä kuuntelija ja semmonen keittiöpsykologi, mutta myöskin introvertti. Tykkään keskustella Discordissa, mutta muitakin alustoja kuten snäppi löytyy. Voidaan jossain niistä keskustella ja jaella meemejä

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! 27v nainen etsimässä kavereita ympäri Suomen. Asun poikaystäväni kanssa Pirkanmaalla, mutta kaverit ovat jääneet kotipaikkakunnalleni. Jospa täältä löytyisi uusia ystäviä ja jos oikein juttu luistaa eikä kilometrejä ole välissä turhan paljon voisi myös nähdä joskus. Minulta löytyy mm. discord joten voisimme mahdollisesti tutustua paremmin vaikka jonkun pelin lomassa tai ihan vain viestitellen. Olen pelaillut viimeaikoina vähän laidasta laitaan mm. cod, wow, fallout, minecraft, halo, gta ym ja nyt onkin hakusessa uusia pelejä ja pelikavereita kun kukaan ei tunnu enää olevan peleillä. Voin olla vähän ujo aluksi, mutta se muuttuu yleensä varsin pian kun on hetki jutusteltu. Omasta mielestä omaan hyvän huumorintajun enkä ota asioita liian tosissaan. Pidän eläimistä ja ulkoilusta :D Enempää en tähän hätään itsestäni keksi kertoa, mutta laita viestiä jos vähänkään kolahti! Mieluiten aluksi vaikka täällä ja jatkossa discordissa tai jossain.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Haen samanhenkisiä naispuolisia ihmisiä tekemään jotain yhteistä🥺 Paikkakunnalla ei ole väliä! Musta että pidän PC:llä pelaamisesta, kahviloissa olemisesta höpöttelyjen ja syvällisten keskustelujen kera, Animesta ja monista muista asioista. (Siinä pääjuttuja) Pelaan koneella eniten Valorantia, mutta multa löytyy sekalaisesti pelejä joka hetkelle, niin ois mukavaa löytää peliseuraa ja viettää aikaa DC:ssä🩵 Haluisin käydä joskus conissa tai lanitapahtumassa (Tämä on vain ehdotus) ^^ En hae pintapuolisia kaverisuhteita, jotka tulee pelaamaan / keskustellaan vain kerran ja siihen se jää🥲

    Lue koko ilmoitus
  • Pelailen tällä hetkellä lähinnä AoE4, Overwatch ja ETF mutta avoin myös muille peleille. Muita harrastuksia on kausittain laidasta laitaan mutta pysyvämpiä ovat lenkkeily ja kuntosali. Erilaisille uusilekkin harrastuksille oon avoin ainakin kokeilemaan. Omat kaverit ovat kaikki pitkälti perheen perustamisessa kiinni ja ei oikeen aikaa enää löydy samanlailla mitä ittellä olis. Viestii vaa rohkeesti katotaan miten kemiat kohtaa. :) Tein saman ilmoituksen uusiksi kun unodin salasanan enkä saanut sitä palautettua. Pahoittelut viesteille joihin en pystynyt reagoimaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka vaan kaikille! Oon 26 (kesällä 27) vuotias miehen alku ja haluaisin löytää juttelu seuraa! Olen avoimessa suhteessa ja minulta löytyy 3 vuotias sheltti, 2 vuotias sphinx ja kaksi vanhus maatiais kissaa! Olen paljon töissä mutta vastaan todella nopeasti. Tuu kysyy ihmeessä lisää! Oon avoin kaikelle :) Sc: Villevaalter Kik:Opossumi_

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Löytyisköhän täältä kaveria/kavereita, joiden kans vois viettää vapaa-aikaa ja tehdä kaikenlaista. Mua kiinnostaa liikunta, erilaiset tapahtumat/opiskelijatapahtumat, lauta- ja videopelit sekä kaikenlaiset syvälliset pohdiskelut elämästä. Luonteeltani oon aika rauhallinen ja avoin persoona. Ois kiva löytää seuraa vaikka lautapeli-iltoihin, tapahtumiin/opiskelijatapahtumiin, ehkä eri liikuntalajeihin tai muuten vaan hengailemaan johkain. Sukupuolellas ei oo väliä ja ikä ois kiva, jos oisit noin samaa ikäluokkaa. Ehkä jotain väliltä 19-25. Jos sua kiinnostaa jotkut samat asiat niin pistä viestii ja tutustutaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen sosiaalisesti kömpelö DI-opiskelija Turusta. Tykkään aika laajalla skaalalla peleistä, Dungeons&Dragonsista, luonnontieteistä sekä eläimistä. Pelien saralta tykkään sekä yksinpeleistä, että nettipeleistä. Ehkä lähimpänä sydäntä ovat kuitenkin Pokémon, Soulsborne -pelit, Final Fantasy XIV, RuneScape sekä League of Legends. Etsin erityisesti ihmistä, jonka kanssa voisi luonnollisesti keskustella ihan jokapäiväisistä ajatuksista, tai pelailla yhdessä päivän päätteeksi. Olen autismin kirjoon kuuluva, jonka vuoksi keskustelu voi osoittautua jähmeäksi, joten tätä pahoittelen etukäteen. Hakemani kaverin iällä, sukupuolella tai asuinpaikkakunnalla ei ole väliä, sillä haen itse niin nettikaveria, kuin potentiaalista irl-kaveria, kunhan mielenkiinnon kohteet jossain määrin kohtaavat.

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Mooi! etsin uusia kavereita jyväskylän suunnalta, oon asunu täällä jo 2015 vuodesta lähtien ja siltikkään ei oo kun ihan vaan muutama hyvä ystävä täällä. olen introvertti ja tykkään pelailla koneella sekä kuunnella musiikkia ja katsoa sarjoja. olisi kiva löytää esim kahvittelu / pyöräily / tai muuten vaan ulkoilu seuraa ja koittaa uusia aktiviteetteja. en nyt tähän osaa kauheammin kertoa itsestäni mutta viestittelen todella aktiivisesti puhelimella päivittäin. toivoisin että olet yli 18 mutta muuten ei ole väliä millään.

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Haluaisin kasata kaveriporukan, jonka kanssa tehdä kaikkea urheilusta, illanistujaisiin. Olisi hauska saada porukkaan niin miehiä kuin naisia, ja viettää aikaa esim. lautapelien, urheilun tai alkoholin parissa. Jos moinen kaveriporukka kiinnostaa niin laita ihmeessä viestiä! Seuraavaksi vähän tietoa itsestäni. Asun Espoossa, mutta auto ja mielenkiintoa löytyy seikkailla pk-seudulla. Olen juuri valmistumassa konetekniikan DI:ksi. Luonteeltani olen puhelias, rento, huumorintajuinen, rehellinen ja suorasanainen. Olen hyvin spontaani ja pidän uusista kokemuksista, minua voi kysyä mihin vaan seuraksi ja suurella todennäköisyydellä lähden.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin pelailu seuraa scum peliin ja muihinkin peleihin olen 24v Savossa asuva mies pelailu ja eränkäynti on lähellä sydäntä ota yhteyttä täällä tai sitten snäpissä juhani-98

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kolmekymppinen, Kainuusta lähtöisin oleva introvertti Hyvinkäältä. Kaikenlainen käsillä tekeminen on lähellä sydäntä ja kun olen aina huomannut niin inspiroituvani muiden luovien ihmisten seurassa, niin kokeillaanpas kehen tätä kautta voisikaan törmätä :) Erityisesti olisi hauska tutustua pelien tekemisestä kiinnostuneisiin tyyppeihin, koska sen harrastuksen kanssa olen toistaiseksi ollut aika yksin tämänhetkisessä kaveripiirissäni. Hyvin monenlainen luova käsillä puuhastelu on minulle ominaista. Valtava luomisen vimma koko ajan päällä :D Välillä teen jotain puutöitä, välillä 3d-tulostelen johonkin projektiin osia tai muuten koriste-esineitä. Videokuvaus, editointi ja kuvien käsittely on varsinainen erikoisalani. Pelien tekemisen olen huomannut yhdeksi monipuolisimmista tavoista tyydyttää pohjatonta luomisen vimmaani tarjoten sopivasti ongelman ratkaisua ja taiteilua. Koodailla en osaa, vaan harrastelen työkaluilla jotka eivät koodausta vaadi (clickteamin työkalut). Pelailua harrastan jonkun verran, mutta pidemmät juonelliset seikkailut tuppaavat jäämään kesken kun joku projekti nappaa kiinnostukseni. Vaikka esim. Falloutin maailma onkin mieleeni. Nykysin enimmäkseen pelailen vr-pelejä. Beat Saberia ja vastaavia “lyhyitä” pelejä. Välillä jotain yhteystyö pelejä kavereiden kanssa. Elokuvia tai sarjoja tulee suhteellisen harvoin katsottua. Youtuben maailmaan saatan välillä eksyä liiankin pitkäksi aikaa. Luonnossa liikkumisesta tykkään. Retkeilystä ja kalastelusta. Ja kesäisin pyöräilystä. Jos samaistuit edes joiltain osin, ota yhteyttä. Olisi hauska löytää samankaltaisia luovia tyyppejä. Vaikka vain vaihtamaan kuulumisia, parhaassa tapauksessa pallottelemaan jotain hyviä ideoita. Ei väliä iällä yms. Jutellaan vaikka discordissa. Ja ehkä voisi tavatakin, mutta en ihan heti odota tavoittavani ketään aivan naapurustosta.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Elikkäs olen tälläinen huumorintajun omaava 29 vuotias mies uudestakaupungista joka olisi kavereita/juttelu seuraa vailla. Luonteeltani saatan olla vähän ujo alkuun mutta se menee aika nopeasti ohi jos vähänkään ollaan samalla aaltopituudella. Tällä hetkellä vapaa aika tulee pääsääntöisesti vietrttyä 1v 2kk vanhan Labradorinnoutajan kanssa. Sinun iällä tai sukupuolella ei ole väliä kunhan vaan juttuun tullaan. Omiin kiinnostuksiin kuuluu: - 3d mallinnus ja 3d tulostus - kaikenlainen nikkarointi joko puusta tai metallista - pc pelaaminen - autojen kunnostus - warhammer 40k ja kyseiset miniatyyrit - D&D - metalli musiikki Ilmoitus ei vanhene

    Lue koko ilmoitus
  • Videopelit: kiinnostaa. Japanijutut: kiinnostaa. Eläimet, mutta etupäässä kissat: kiinnostaa. Luonto: kiinnostaa kunhan ei itikat syö. Oma tai sinun työelämä: ei kiinnosta. Politiikka: ei kiinnosta. Yleisesti ottaen vastuulliset asiat: ei kiinnosta. :D Ainiin ja pelaan enimmäkseen konsoleilla, tiedän että iso osa suomalaisista on pc pelaajia. :p Sound good? Good. Enimmäkseen nettiseuraa jutusteluun haussa ainakin alkuun, esim. Discord. Samansukupuolisia tuttuja mulla on jo eikä siinä mitään ihmeellistä. Siksi olisi hienoa tutustua naispuoliseen pelaajaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin saman henkisiä kavereita PK seudulta. Vähän huono kirjoittamaan omia ajatuksia teksti muotoon, mutta jos nyt harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita listaa ensin lyhyesti. - Warhammer 40k sekä muut miniatyyri sotapelit - Pc pelaaminen - Anime & Manga - Cosplay ja Conit - Kuntosali & muu liikunta Tuossa muutama tämän hetken isoimmat kiinnostuksen kohteet, esimerkiksi DnD on aina kiinnostanut mutta seuraa tähän ei ole ollut. Vaikka suurin osa näistäkin harrastuksista onki sellaisia missä tapaa paljon uusia ihmisiä, ei silti ole pintaa syvempiä kaveri suhteita näistä koskaan syntynyt joten päätin pistää vähän supporttia asialle tämän ilmoituksen muodossa. Asustelen pienen kissan kanssa Helsingissä, jos vähäänkään samaistut tilanteeseen niin pistä ihmeessä viestiä täällä, jos juttu lähtee rullaa niin voidaan siirtyä vaikka Discordin puolelle :) Ilmoitus ei vanhene koskaan,

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 24 vuotias mies Tampereelta. Muutin Tampereelle opiskelujen perässä ja kävin koulut kun korona-epidemia oli päällä, joten uusiin ihmisiin oli vaikea opiskelujen aikaan tutustua koska koulua käytiin etänä. Etsin kavereita, joiden kanssa viettää aikaa mm. urheilun parissa tai muuten vaan hengailla. Harrastan nyrkkeilyä ja käyn aktiivisesti kuntosalilla. Olen luonteeltani sosiaalinen, rento ja rauhallinen. Laittakaa ihmeessä viestiä!

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.