Siirry pääsisältöön

Peliseura

Videopelit, lautapelit ja roolipelit

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

622 ilmoitusta

  • Hei sinulle, Olen 41 vuotias mies Oulusta. Vapaa-aikanani nautin luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä. Minulla on koira, jonka kanssa tuleekin kuljettua paljon lähimetsissä. Pidän myös mm. kirppiksistä, lautapeleistä, käsitöistä, pyöräilystä, musiikista, eläimistä, maalaamisesta ja kivojen sarjojen katselusta. Olen ehdottomasti enemmän koti-ihminen, kuin kaupungilla menijä. Aluksi saatan olla hieman varautunut uusien ihmisten seurassa. Small talk ei kuulu minun vahvuuksiini, mutta kun olen tutustunut toiseen, olen hyvinkin avoin ja puhelias. Olen jäänyt leskeksi 4 vuotta sitten ja sen jälkeen elämä on ollut paikoin kovin yksinäistä. Tällä hetkellä asustelen kaksin koirani kanssa. Koen monesti, että oma näkemykseni ihmisistä ja tästä maailmasta on aika erilainen, kuin ns. tavanomaisella ihmisellä. Minun mielelläni koettuna tämä maailma ei aina tunnu kovinkaan kauniilta tai turvalliselta paikalta. En oikein siedä pinnallisuutta, ahneutta, suvaitsemattomuutta ja teennäisyyttä. Olen aina kokenut olevani enemmän tai vähemmän ulkopuolinen ja erilainen. Olen vaativa itseäni ja hieman myös muitakin ihmisiä kohtaan. En odota ystävältä kuitenkaan mahdottomia, vaan ihan sellaisia tavallisia perusarvoja ja toisia kunnioittavia käytöstapoja. Minulle itselleni tällaisia hyvin tärkeitä arvoja elämässä ovat esim. rehellisyys, suvaitsevaisuus, aitous ja turvallisuus. Toivoisin sinulta avointa mieltä, aitoutta ja aitoa halua katsoa voisimmeko ystävystyä. Toivon että löytäisin sellaisen ystävän kenen kanssa voisi nähdä ja tehdä kivoja ja ihan niitä tavallisiakin arjen asioita yhdessä. Ensin voisimme kuitenkin kirjoitella täällä ja katsoa tuleeko molemmille sellainen tunne, että haluttaisi tavata livenäkin. Sukupuolellasi tai iälläsi ei ole väliä, mutta olen jostain syystä ollut aina enemmän samalla taajuudella naisten, kuin miesten kanssa. Mukavaa olisi tietenkin, jos olisit suunnilleen samaa ikäluokkaa ja katsoisit maailmaa suunnilleen samanlaisten verhojen takaa. Minulla on epätyypillinen autismi, jota ihmiset eivät yleensä edes huomaa, ellen siitä kerro heille. Haluan kuitenkin tuoda asian nyt heti esille. Olen ihan tavallinen ihminen, jolle tietyt asiat ovat vain hieman haastavampia, kuin tavanomaisille ihmisille ja joka kuormittuu joistakin asioista helposti. Itse koen sen, että aistin tätä maailmaa eri tavalla, hyvin myönteisinä asiana. On mukava aistia, niin sanotusti pintaa syvemmältä. Olen työskennellyt sote-alalla ihan viime vuosiin saakka, mutta tällä hetkellä olen työttömänä.  On vaikea yrittää kertoa itsestään näin lyhyesti. Jos kuitenkin tunnistit itsessäsi jotain samaa, niin olisi kiva jos otat yhteyttä. Katsotaan sitten tulisiko meistä ystäviä toisillemme.' "Jos sinulla on yksi ystävä, olet rikkaampi kuin jos sinulla olisi kymmenen kaveria" Sellainen vielä tähän lopuksi, että minulla ei valitettavasti ole Discordia käytössä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen aika rauhallinen, mutta utelias. Innostun helposti kokeilemaan uusia juttuja tai oppimaan jotain uutta. Viihdyn parhaiten kahdenkeskisissä keskusteluissa tai pienissä porukoissa, eli ehkä sellainen sosiaalinen introvertti. Musiikki on iso osa elämääni, ja sen lisäksi tykkään tanssista, lautapeleistä ja kirjoista. Toisaalta viihdyn matemaattisten ongelmien parissa myös vapaa-ajalla. Viimeisin innostus on improteatteri ja roolipelit. Olisi mukava löytää lisää ihmisiä, joiden kanssa voi jutella vähän syvällisemmin. Mutta myös seura musisointiin, konserteihin tai vaikka retkille kiinnostaa. Tule rohkeasti juttelemaan, olisi kiva tutustua monenlaisiin ihmisiin! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei kaikki :) hakusessa olisi ystävää jonka kanssa voi keskustella ihan mistä vaan. Luonteeltaan olen rauhallinen ja ystävällinen, arkipäivät menevät töiden parissa. Itselläni on yksi kissa joten toivottavasti se ei haittaa. Harrastuksiin kuuluu lenkkeily sekä pyöräily ja joskus uintikin on mukavaa puuhaa, tykkään myös katsella erilaisia sarjoja ja pelata videopelejä, joten peliseura olisi myös kiva :) luonnossa on mukava liikkua sekä esim kesäisin käydä huvipuistossa tai kahviloissa. Työpäivän jälkeen yleensä tykkään rauhoittua kotosalla. Baareissa en käy ja en polta ollenkaan, joten toivon että sinäkään et juo tai polta. Kavereita ei ikinä ole liikaa, ja jos heräsi kiinnostusta niin ota ihmeessä yhteyttä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi 33 v vähän introvertti ja ujo mies Porista etsii naispuolista ystävää. Tykkään harrastaa piirtää omia sarjakuvia, pelata konsolipelejä sekä käydä kävelylenkillä sekä tulee katsottua elokuvia 🙂 Olen päihteetön mies jos ei haittaa. Toivoisin ystävää Porin alueelta. Jos kiinnostaa niin viestiä voi laittaa🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Täällä olis savuton ja alkoton aikuisten lasten äiti uteliaana ja kiinnostuneena löytämään mukavia ystäviä naisista kuin miehistäkin erilaisiin harrasteisiin tai ei nyt aina tarvitse mitään ihmeitä tehdäkkään voi ottaa myös ihan rennostikin koti-iltoihinkin seuraa. Elokuviin, teattereihin,tansseihin, kuntosalille, vesijumppaan, mailapelejä, kävelylle sekä ihan peli-iltoja viettämään mitä sitten keksitään ja mihin ennenkaikkea innostutaan mutta ei hampaat irvessä vaan rennolla asenteella. Postia odotellen ja tutustumaan jutustelemaan kahvikupposen äärelle tai kävelylenkille kuulostelemaan kemioiden ja mielenkiintojen yhteensopivuutta rohkeasti yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kestäviä ystävyyssuhteita. Olen ollut hyvin yksinäinen ihminen ison osan elämästäni (sisaruksia ei ole, kuulun sukuun joka ei pidä yhteyttä, koulukaverit katosivat elämästä koulujen päättyessä, nettipalstat joihin koin kuuluvani lakkautettiin). Elämänfilosofiani keskiössä on jatkuva itsensä kehittäminen ja kaikista välittäminen. Tajusin hiljattain Raymond Smullyanin kirjan myötä että olen tainnut olla koko ikäni ainakin osittain taolainen! (Pähkinänkuoressa: taolaisuus painottaa sitä että antaa asioiden mennä omalla painollaan ilman turhaa vääntämistä - esim. herätyskello on taolaisen pahimpia vihollisia koska se torppaa tämän omalla painollaan etenemisen nukkumisen osalta!) Harrastan lukemista* ja musiikin kuuntelua** ja olen kiinnostunut japanin kielen opiskelusta (pitemmällä aikavälillä tavoitteena myös muiden kielten opiskelu - japani valikoitui ykköseksi kohtuu runsaan animen ja mangan kulutuksen seurauksena (päivitys 2/2026: en ole oikeastaan pariin vuoteen katsonut mitään animea...)). Tällä hetkellä suoritan iltalukiota ja haaveilen urasta teoreettisena fyysikkona (innostuin alasta Brian Greenen kirjojen myötä) tai mahdollisesti kääntäjänä. Minulla on myös muutama raakileidea scifi-novelleiksi, mutta saas nähdä tuleeko niistä mitään. Myös japanilainen katumuoti kiinnostaa, vaikka olen liian laiska että olisin saanut omaa asukokonaisuutta rakennettua - ehkä voisimme tehdä tätä yhdessä? *) Eniten luen tietokirjoja, välillä scifiä, harvakseltaan muita romaaneja. Lempikirjailijoitani ovat ainakin: Brian Greene, Raymond Smullyan, Simon Singh, Jim Al-Khalili, Richard Dawkins, Walter Isaacson, Yuval Noah Harari, Arika Okrent, Ursula K. Le Guin, Cixin Liu, Andy Weir, Neal Stephenson, Isaac Asimov, Umberto Eco... **) Musiikkimakuni on hyvin monipuolinen. Ainoastaan seuraavista genreistä en pidä: black metal, gangsta rap, hard rock, heavy metal, doom metal, hardcore punk ja noise. Lempigenret lienevät j-pop/rock, new age -musiikki ja metallin tyylilajit lukuunottamatta edellä mainittuja. Flow-festivaaleilla olisi kiva käydä joskus jonkun kanssa. Ja muillakin keikoilla. Olen transsukupuolinen. Lisäksi olen autismikirjolla. Poliittisesti olen ehdottomasti vasemmalla/sosialisti ("jokaiselta kykyjen mukaan jokaiselle tarpeiden mukaan"), enkä ole kiinnostunut vänkäämään oikeistolaisten kanssa - olen perehtynyt taloustieteeseen ihan riittävästi tietääkseni useimmat oikeistoargumentit virheellisiksi. En ole uskossa (ei haittaa jos sinä olet). En tupakoi (ei haittaa jos sinä teet) ja alkoholia käytän kohtuudella. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä. Minut saa helposti innostumaan lähes mistä tahansa uusista asioista, joskaan penkkiurheilu ei ole minun juttuni (ei haittaa jos sinun on - olen suunnitellut hakevani Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan joten tarvitsen urheilutietäjiä kilautuskavereiksi!). En pidä myöskään pokerista, enkä hyvää motoriikkaa vaativista urheilulajeista (esim. minigolf), koska kyseinen statsi on itselläni umpisurkea (esim. seinäkiipeilyä/boulderointia sitävastoin voisi olla kiva kokeilla). Go'ta olisi kiva oppia pelaamaan! (Tykkään tosi paljon Blokus-pelistä.) Ilmoitus ei vanhene. Kerrothan jotain itsestäsi joko viestissäsi tai profiilissasi, en vastaa viesteihin jos ainoa asia mitä toisesta tiedän on tasoa "olen 30-vuotias Oulusta". P.S. Jos aiot ghostata jossain vaiheessa, niin älä vaivaudu ottamaan yhteyttä. Minulle voi sanoa suoraan jos ei enää kiinnosta.

    Lue koko ilmoitus
  • Moii! Oon 15/011 teini. Etin kavereita (15-17v mieluiten, sukupuolel ei oo välii) Oon todella puhelias ja tykkään nörttijutuist esim. Matikasta, peleist ja tiiän kaikenlaista musiikista. Kuuntelen heavy metallii ja nightcoree/hardstylee täl hetkel eniten. Tykkään myös kauhust ja scifist aika paljo. Lupaan et oon hauska tyyppi 🙏 Haluisin peliseuraa tai muuten vaa jutteluseuraa. Tykkään jutella melkeenpä kaikesta! Tulkaa vaa laittaa viestii jos ootte samanhenkisii :D

    Lue koko ilmoitus
  • Olen pk-seudulla asuva mies ja etsin täältä kavereita valokuvaamaan kanssani. Voit olla aloittelija ja voin opastaa valokuvauksen maailmaan, tai lähes ammattilainen ja antaa uusia näkökulmia. Jos haluat olla vain kuvattavana, niin malleille löytyy myös käyttöä. Paikkakunnalla, sukupuolella tai iällä ei ole väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Helou! 👋 Oon rento, suorapuheinen, luova ja avoin perheellinen ukko. Huono huumori on vahvasti läsnä ja välillä mennään aika synkissäkin vesissä, mutta kaikkea ei kannata ottaa ihan niin vakavasti 😄 Arvostan ihmisissä aitoutta, huumorintajua ja sitä, ettei tarvitse esittää mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Vapaa-aika pyörii aika monen jutun ympärillä. Urheilu kiinnostaa melkein muodossa kuin muodossa, mutta erityisesti kamppailulajit on lähellä sydäntä. Vastapainoksi tulee sitten hakattua videopelejä aivan liian monta tuntia ja kuunneltua musiikkia laidasta laitaan pääasiassa örinä märinä metallia, teknojytkettä ja kaikkea siltä väliltä. Keikoille, festareille, lenkille, kahville, kaljalle tai vaikka ihan vaan sohvalle paskaa läppää heittämään lähden mielelläni. Ei tarvitse olla samanlainen kuin minä, eikä kaikkien kiinnostuksenkohteiden tarvitse osua yksiin. Riittää, että juttu kulkee ja seura tuntuu hyvältä. Jos kaipaat kaveria, jonka kanssa voi puhua yhtä hyvin elämän syvällisistä asioista kuin siitä, miksi joku täysin turha asia vei taas kuus tuntia elämästä, niin laita viestiä! Katsotaan sitten löytyykö yhteinen sävel pelilinjoilta, lenkkipolulta, keikalta tai vaikka kahvikupin ääreltä ☕

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 34-vuotias mies. Ajattelin kokeilla löytyisikö tätä kautta uusia tuttavuuksia, kavereita tai ihan vaan juttuseuraa. Luonteeltani olen rento ja huumorintajuinen. Vapaa-aika kuluu enimmäkseen PC- ja konsolipelien parissa, musiikkia kuunnellen ja välillä tulee rakenneltua erilaisia puisia 3D-pienoismalleja. Olis kiva löytää samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa vois jutella kaikenlaisista asioista tai vaikka pelata yhdessä. Tärkeintä on, että juttu luistaa ja tullaan toimeen. Laita ihmeessä viestiä, niin jutellaan vaikka niitä näitä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 53-vuotias mies Espoosta. Olen rento ja huumorintajuinen. Tykkään elokuvista, hyvästä ruoasta, pyöräilystä, matkustamisesta ja uusien paikkojen näkemisestä. Olisi kiva löytää uusia kavereita vaikka kävelylle Espoon keskuspuistoon, pyöräilemään tai kahville. Myös leffa Iso Omenassa tai jotain tekemistä Espoon keskuksen tai Kauniaisten alueella sopii hyvin. Mies tai nainen, ei ole väliä. Tärkeintä että juttu luistaa ja seura on mukavaa 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Juu elikkäs oon 21 v. opiskelija ja mulla olis hakusessa kavereita erilaseen tekemiseen, esim. opiskelijatapahtumii, täällä lappeenrannan alueella mutta siis nettikaverit / pelikaverit olis myös jees. Tykkään tosiaan pelaamisesta pc:llä silleen aika rennolla otteella. Muuten tykkään sit koirista, luonnosta, sarjoista, leffoista, erityisesti kauhusta ja fantasiasta. Oon kans neurokirjolla. Ilmoitus ei vanhene :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei tyypit! Etsin uusia kavereita läheltä tai kaukaa joiden kanssa voisi snäppäillä, höpötellä, pelailla, käydä keikoilla, syömässä, kirppiksillä, kävelyllä, u name it! Iällä tai sukupuolella ei ole väliä! Olen itse tatuoitu punkkarihenkinen transmies jolle läheltä sydäntä on eläimet, sateenkaariyhteisö ja luonto 🫶🏻 Arki kuluu töissä, puolison kanssa ja harrastusten parissa. Harrastuksiin kuuluu mm. käsityöt, pelaaminen, anime, valokuvaus, viherpeukalointi ja uutena vanhana harrastuksena pinnalle jälleen noussut pokemonkorttien keräily✨ Ihmistyyppinä olen alkuun hiukan hiljainen ja varautunut, mutta kun tutustutaan niin olen kyllä puhelias 😄 Ilmoitus ei vanhene 🫶🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Mäntsälästä ja lähialueilta ystäviä elämään! Pikku välimatka ei haittaa, mut pelkkiä nettikavereita en etsi 😊 Pari kisua löytyy ja mieskin, eli deittiseuraa en kaipaa. Oon 25v nepsytapaus, jonka lähipiiri kuvailee hönöksi, rempseäksi ja sellaiseksi ihmiseksi, jonka seurassa ei tarvitse esittää mitään, voi olla vaan omana itsenään. Oon sosiaalinen, empaattinen, huumorintajuinen, avoin ja innostun vähän milloin mistäkin. Tykkään harrastaa keramiikkaa ja pelailla, taiteesta, matkustamisesta, ajelusta/roadtripeistä ja autoista, musiikista, kirppistelystä, kesäsin uimisesta. Sellanen rento hengailu on mun mieleen, tee/kahviseura, ajelut, pelailu ja muukin yhdessä tekeminen natsaa. Itse olen päihteetön, muttei haittaa jos sulle kessu/alko välillä maistuu. Arvostan toisessa aitoutta, rehellisyyttä ja kykyä olla oma itsensä. Musta ja vähän kieroutunutkin huumorintaju on iso plussa ja mun kanssa saakin heittää huonoa läppää. Ei kaikkea tarvii ottaa niin vakavasti 😄 Vaikka yleensä tuunkin kaikkien kanssa toimeen, niin jos ronskit läpät ei yhtään iske, niin sit ei välttämättä natsaa. Kaipaan sellasia n. 22-30v tyyppejä elämään, joiden kanssa voi aina jatkaa siihen mihin on viimeksi jääty, huoletta nauraa, höpötellä, sekä olla rennosti just sellainen kuin on, sukupuoleen katsomatta. Jos tää yhtään resonoi, niin nakkaa viestiä ja katotaan et keksittäiskö jotain yhdessä 🫶🏻 Ilmoitus ei myöskään vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Jospa tunnet, että uusille tuttavuuksille olisi tarvetta niin täällä toinen samanlainen. Etsin seura tapahtumiin, ulkoiluun, lenkille ja pyöräilyyn, uimaan ja ihan kahvitteluun, autoiluun ja uudet harrastukset kiinnostaa myös. Myös lähialueella voisi käydä päiväreissuja ja vaellus kiinnostaa myös. Harrastukset käsityöt, musiikin kuuntelu, puutarha sekä ulkoilu pyöräillen ja kävellen, lautapelit. Etsin naispuolista ystävää ja iällä ei ole väliä. Olen työssäkäyvä ja omat lapset asuvat jo muualla ja lapsenlapsia ei ole. Voit asua myös Meri-Lapin alueella. Itselläni on auto käytössä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olis kiva löytää uusia tuttavuuksia täältä päin tai miksei kauempaakin! :) Tykkään lauta-ja korttipeleistä, biljardista, kattoo sarjoja, matkustella ja käydä tapahtumissa​🎲🎱​🖥🧳​​🎫 Oon vähä sellai jännittäjäluonne uusissa tilanteissa ja ujo mutta haluun olla avoin uusille ihmisille ja asioille😊 Rohkeutta kuitenkin löytyy ja usein puntaroinkin kaduttaako mua myöhemmin jos jätän jonkun asian tekemättä sen takia että jännittää. Oon lapsi- ja eläinrakas joten lähden mielelläni myös esimerkiksi vaunulenkille tai koiraa lenkittämään! 🐕 I do also speak english!

    Lue koko ilmoitus
  • Hellurei ja hellät tunteet! Olen 25-vuotias mies Laihialta, ja etsin uusia ystäviä, jonka kanssa voi jutella niistä näistä! Minulle tärkeintä on aito ystävyys ja se, että tulemme hyvin toimeen! Luonteeltani olen avoin, ystävällinen ja olen kyvykäs tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olen suuri elokuvien ja sarjojen ystävä. On mahtavaa istuuntua tietokoneen ääreen hyvän leffan tai koukuttavan sarjan äärelle. Musiikki on myös suuri osa elämääni, ja nautin monenlaisista genreistä. Pelaaminen on toinen suuri kiinnostuksen kohteeni. Erityisesti Fortnite on sellainen peli, jota aktiivisesti pelailen, mutta useimmiten pelailen yksin, joten olisi kivaa saada pelikavereita joiden kanssa pelailla. Ja peleissä tärkeintä on tietenkin hauskanpito, sillä pelejä ei tarvitse ottaa mitenkään vakavasti! Kunhan on vain hauskaa :D Olisi mahtavaa tosiaan löytää semmoinen pelikaveri/pelikavereita, jonka kanssa jakaa pelihetkiä ja naurua. Voisimme myös yhdessä tutustua mahdollisesti uusiin peleihin! Jos etsit avointa, mukavaa ja monipuolisesti asioista kiinnostunutta kaveria/pelikaveria, niin laitappa suorilta tein viestiä, niin aloitetaan heti keskustelu! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Etsin kavereita Kuopion alueelta erilaiseen tekemiseen. Esim. valokuvaus, retkeily, laavulla grillailu ja yleisesti luonnossa liikkuminen on tosi jees. Käyn myös suht aktiivisesti salilla ja kirppistelen. Illanistujaiset kera hyvän musiikin on minun juttu. Omistan myös sosiaalisen koiran, joka usein on ulkoiluilla mukana. Oon sosiaalinen ja rempseä tyyppi. Ystävyyssuhteissa arvostan aitoutta ja rehellisyyttä, jos klikkaa niin klikkaa! Laita viestiä niin tutustutaan paremmin!😊

    Lue koko ilmoitus
  • Luonto, musiikki ja viihde ovat mun juttuja. Tykkään ulkoilla mm. kansallispuistoissa, mutta osaan myös arvostaa rauhallista koti-iltaa ja hyvää sarjamaratonia sohvan nurkassa. Kaikenlaiset pelit lautapeleistä videopeleihin toimii aina, myös musiikki ja keikoilla käyminen iskee ✌. Etsin seuraa, jonka kanssa voi höpötellä niitä näitä maailman menosta ja ehkä käydä jossain keikoilla yhdessä jos kiinnostukset natsaa yhteen. 😎

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.