Siirry pääsisältöön

Muu harrasteseura

Käsityöt, luovuus ja muut harrastukset

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Kaveri-ilmoitukset

225 ilmoitusta

  • 33-vuotias kaveri ettii kavereita ympärille. Tykkään maastopyöräillä, käyvä kevyesti salilla, ulkoilla niin kaduilla kuin maastossakin. Talvi on itelle lemppari aika, koska kelkkailu on ollu rakas harrastus. Viimevuosina se on jääny kustannusten noustessa. Tykkään käydä myös avannossa. Alkuun oon ihmisenä ehkä ujo, mutta kun paremmin tutustuu, miun kanssa syntyy tosi hyviä ja antoisia keskusteluja. Oon avoin erilaisille ihmisille. Lähtökohtaisesti etsin kaveria tästä Pohjois-Karjalan alueelta, koska kaipaan ihan läsnä olevaa seuraa, vaikka kahville, ulkoilmaan tai minne vaan. Olen avoin. Alkuun kerron mielelläni itsestäni lisää vaikka ig ssä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei sinulle, Olen 41 vuotias mies Oulusta. Vapaa-aikanani nautin luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä. Minulla on koira, jonka kanssa tuleekin kuljettua paljon lähimetsissä. Pidän myös mm. kirppiksistä, lautapeleistä, käsitöistä, pyöräilystä, musiikista, eläimistä, maalaamisesta ja kivojen sarjojen katselusta. Olen ehdottomasti enemmän koti-ihminen, kuin kaupungilla menijä. Aluksi saatan olla hieman varautunut uusien ihmisten seurassa. Small talk ei kuulu minun vahvuuksiini, mutta kun olen tutustunut toiseen, olen hyvinkin avoin ja puhelias. Olen jäänyt leskeksi 4 vuotta sitten ja sen jälkeen elämä on ollut paikoin kovin yksinäistä. Tällä hetkellä asustelen kaksin koirani kanssa. Koen monesti, että oma näkemykseni ihmisistä ja tästä maailmasta on aika erilainen, kuin ns. tavanomaisella ihmisellä. Minun mielelläni koettuna tämä maailma ei aina tunnu kovinkaan kauniilta tai turvalliselta paikalta. En oikein siedä pinnallisuutta, ahneutta, suvaitsemattomuutta ja teennäisyyttä. Olen aina kokenut olevani enemmän tai vähemmän ulkopuolinen ja erilainen. Olen vaativa itseäni ja hieman myös muitakin ihmisiä kohtaan. En odota ystävältä kuitenkaan mahdottomia, vaan ihan sellaisia tavallisia perusarvoja ja toisia kunnioittavia käytöstapoja. Minulle itselleni tällaisia hyvin tärkeitä arvoja elämässä ovat esim. rehellisyys, suvaitsevaisuus, aitous ja turvallisuus. Toivoisin sinulta avointa mieltä, aitoutta ja aitoa halua katsoa voisimmeko ystävystyä. Toivon että löytäisin sellaisen ystävän kenen kanssa voisi nähdä ja tehdä kivoja ja ihan niitä tavallisiakin arjen asioita yhdessä. Ensin voisimme kuitenkin kirjoitella täällä ja katsoa tuleeko molemmille sellainen tunne, että haluttaisi tavata livenäkin. Sukupuolellasi tai iälläsi ei ole väliä, mutta olen jostain syystä ollut aina enemmän samalla taajuudella naisten, kuin miesten kanssa. Mukavaa olisi tietenkin, jos olisit suunnilleen samaa ikäluokkaa ja katsoisit maailmaa suunnilleen samanlaisten verhojen takaa. Minulla on epätyypillinen autismi, jota ihmiset eivät yleensä edes huomaa, ellen siitä kerro heille. Haluan kuitenkin tuoda asian nyt heti esille. Olen ihan tavallinen ihminen, jolle tietyt asiat ovat vain hieman haastavampia, kuin tavanomaisille ihmisille ja joka kuormittuu joistakin asioista helposti. Itse koen sen, että aistin tätä maailmaa eri tavalla, hyvin myönteisinä asiana. On mukava aistia, niin sanotusti pintaa syvemmältä. Olen työskennellyt sote-alalla ihan viime vuosiin saakka, mutta tällä hetkellä olen työttömänä.  On vaikea yrittää kertoa itsestään näin lyhyesti. Jos kuitenkin tunnistit itsessäsi jotain samaa, niin olisi kiva jos otat yhteyttä. Katsotaan sitten tulisiko meistä ystäviä toisillemme.' "Jos sinulla on yksi ystävä, olet rikkaampi kuin jos sinulla olisi kymmenen kaveria" Sellainen vielä tähän lopuksi, että minulla ei valitettavasti ole Discordia käytössä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen juuri 50 vuotta täyttänyt työssäkäyvä mies. Liikun eniten Helsingin keskustan, Myyrmannin, Sellon ja Kaaren suunnilla. Arki kuluu töissä ehkä vähän liiankin mukavasti, mutta viikonlopuille ja lomille olisi kiva löytää seuraa ulkoiluun ja muuhun tekemiseen. Muita velvoitteita minulla ei ole, niin olen vapaa menemään ja olemaan. En ole varsinaisesti seuraihminen ja viihdyn hyvin itsekseni, mutta hyvä seura on aina tervetullutta. Työskentelen IT-alalla, ja se on samalla harrastukseni. Vähän turhankin kätevästi se vie kaiken vapaa-ajan, jos muuta ohjelmaa ei ole. Pitkät pyörälenkit, yli 40 kilometriä, sekä 10-20 kilometrin kävelyt sujuvat mainiosti. Iällä ei ole väliä, ja juttua riittää varmasti aiheesta kuin aiheesta. Elämä on urautunut mukavuusalueelle, joten uudet tuulet, tekeminen ja näkökulmat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kaipaan arkeen ravistelua, ja muutaman erinomaisen kokemuksen olenkin jo saanut. Mistä sitä oikein tietää, mitä elämässä edes pitäisi haluta? Sitä pohdiskelen välillä itsekin, ja kiva olisi jos joku miettisi samoja kysymyksiä matkan varrella. Kofeiini ja alkoholi on jäänyt niin ikään menneeseen elämään. Tule sellaisena kuin olet. Haen kaveria, en sielunkumppania. Sinkku olen, ja sen sanon suoraan. Haluan kuitenkin korostaa, etten ole etsimässä parisuhdetta enkä seksiseuraa. Jos joku ihme sattuisi, parisuhde olisi teoriassa mahdollinen, mutta ei lainkaan todennäköinen vaihtoehto. Periaatteessa saattaisin päästää elämääni ison, itsenäisen kissan, joka osaa pakata omat laukkunsa reppureissulle ja tulla ja mennä omilla ehdoillaan. Kaikkea saa ehdottaa. Ajatuksena olisi kiireetön ja paineeton meno. Jos kemiat kohtaavat ja satutaan kulkemaan samaan suuntaan, niin mikäpäs siinä. Toivon suoraa, selkeää ja avointa viestintää. Kokemuksen mukaan se on todella tärkeää: kun asiat sanotaan ääneen sellaisina kuin ne ovat, kenenkään ei tarvitse lukea rivien välistä, olettaa tai arvailla. Erilaiset oletukset, odotukset ja väärinkäsitykset sekä niihin reagointi puolin ja toisin ovat raskaita ja turhauttavia, ja ne on helppo välttää puhumalla asiat auki heti. Kiitos myös kaikille tähän mennessä tavatuille. Ne tapaamiset ovat olleet arvokkaita ja auttaneet minua kehittämään itseäni ja tuntemaan itseni paremmin. Edellinen lomareissu suuntautui Budapestiin. Matkustelu kiinnostaa jatkossakin, esimerkiksi Espanja, Italia, Portugali, Kreikka, Kroatia, Slovenia tai Bulgaria, mutta muitakin ideoita saa heittää. Reissun voi tehdä joko vähän tasokkaammin keskustamajoituksessa tai kustannustehokkaasti. Molemmat sopivat hyvin.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, Olen nuori joka etsii kaveriseuraa, mielellään kasvotusten. Mutta viestittely on ihan mukavaa kanssa varsinkin alussa. Tykkään esim pelata, katsoo elokuvia ja hyvä musiikki on jees. Tykkään myös tutkia ja kokeilla uusia juttuja.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 35v mies Jyväskylästä. Oon töissä varastossa. Harrastan lähinnä tietokoneella pelaamista (wow ja gta), välillä soitan kitaraa, pyöräilen aktiviisesti, kesällä tykkään touhuta mökillä, autojen rassaus myös kiinnostaa jonkin verran. Etsin kaveria kävelylle, pyöräilyyn, tapahtumiin, keikoille, syömässäkin voisi käydä yhdessä. Jotain urheilulajia voisi myös harrastaa yhdessä. Etsin suunnilleen samanikäistä kaveria lähialueelta. Myös joku viestittelykaveri jostain päin suomea ois kiva. Laita viestiä niin tutustutaan 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsan! Täällä 26N tuore Espoolainen. Oon muuttanut opiskelukaupungista tänne ja etin nyt uusii kavereita! Mulla ei ole tääl PK-seudulla vielä hirveesti yhteyksii niin oon tosi avoin tutustumaan! 🫶🏼 Opiskelen liiketaloutta ja mun opinnot on täysin etänä, mut olis hienoo vaikka mennä opiskelemaan yhdessä kirjastoon taikka sit vaikka käydä jossai opiskelijatapahtumissa. Tykkään kaikesta luovasta, esim. piirtää maalailla yms. Museoissa käyminen, kivoissa kahviloissa käyminen, arcade-paikat, kauhuelokuvat, pelaamisest, shoppailusta, meikeistä, kaikesta söpöstä :D Halloweenist tykkään kans tosi paljon, jos mätsää niin voitas vaikka yhes pukeutuu ja mennä johki bileisii - esim. ÄW Korgyt? Oon tosi joustavaa seuraa, innostun herkästi ja avoin persoona. Olis siistii vaikka pitää jotain tyttöjen iltaa tms. 🫶🏼 Jos kiinnostaa MBTI niin oon oon ite ESTP. Tykkään pitää hauskaa ja elää hetkessä, mutta myös järjen päässä. Pahimmat juhlavuodet mulla on takanapäin, mutta toisinaan innostun kyllä. 😉 Mulla on myös ADHD, eipä oo hirveen relevantti tieto sinällään mut jos etsit samantyylist seuraa niin hello! Matkustelu kans isosti lähellä sydäntä, oon käyny mm. Singapores, New Yorkis ja Ranskas. Opiskelijabudjetil reissaaminen vois kiinnostaa, esim. ens keväänä johki reissulle? Yks mun reissuist ollu just reppureissaus. Vaikka ei kaikki mielenkiinnon kohteet mätchäis nii pistä silti viestii, oon tosi versatile tyyppi ja tuun hyvin ihmisten kans toimeen! 🤌🏼 Etsin täl hetkel vaan naispuolist seuraa, sorry boys - sillä rintamalla kaikki kunnossa. I am open minded for english speaking female friends as well. 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Täällä olis savuton ja alkoton aikuisten lasten äiti uteliaana ja kiinnostuneena löytämään mukavia ystäviä naisista kuin miehistäkin erilaisiin harrasteisiin tai ei nyt aina tarvitse mitään ihmeitä tehdäkkään voi ottaa myös ihan rennostikin koti-iltoihinkin seuraa. Elokuviin, teattereihin,tansseihin, kuntosalille, vesijumppaan, mailapelejä, kävelylle sekä ihan peli-iltoja viettämään mitä sitten keksitään ja mihin ennenkaikkea innostutaan mutta ei hampaat irvessä vaan rennolla asenteella. Postia odotellen ja tutustumaan jutustelemaan kahvikupposen äärelle tai kävelylenkille kuulostelemaan kemioiden ja mielenkiintojen yhteensopivuutta rohkeasti yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Minusta saa ystävän monenlaiseen tekemiseen ja olemiseen Olen asiallinen päihteetön työssä käyvä mies Viikon paras hetki on: sauna ja hyvät löylyt, jossa voi rentoutua ja palautua arjen kiireestä Olisi mukavaa keskustella ja pohtia syvällisempiäkin asioita kahvikupin äärellä. Lähteä ihmettelemään luontoon maisemia, tai tehdä pyörällä/ autolla päiväreissua

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Löytyisikö tätä kautta naispuolista seuraa keskusteluun, ja kenties viettämään aikaakin tehden jotain rentoa ja mukavaa yhdessä? 😊 Iälläsi ja paikkakunnallasi ei ole merkitystä, mieluiten toki läheltä jos kasvokkain tapaamista miettii ☺️ Olen ystävällinen, hyväsydäminen, syvällinen, intohimoinen, empaattinen mies joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kaikki arkinen ja rento tekeminen on mukavaa, musiikki ja urheilu lähellä sydäntä 😊 Laita rohkeasti viestiä jos herätin mielenkiinnon keskustella 🥹

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjoittaa 35-vuotias nainen Koillis-Tampereella, joka etsii kavereita Atala/Linnainmaa/Nattari-alueelta. 🔎 Etsin elämääni uusia, aitoja ja mutkattomia ystäviä. Luonteeltani olen suorasukainen, looginen ja luotettava. DISC-profiililtani olen yhdistelmä punaista, vihreää ja sinistä – keltaista minussa ei ole tippaakaan. Arvostan selkeyttä, suoraa puhetta ja rutiineja. Minulle sopii parhaiten suoraviivainen ja vakaa arki ilman ihmissuhdepelejä. Huomioithan, että luen viestejä vain rekisteröityneiltä käyttäjiltä. ☕🚶🏻‍♀️🚲 Mistä minusta saa seuraa? Vapaa-aikani pyörii juoksun, pyöräilyn, neulomisen sekä PC- ja PS4-pelaamisen ympärillä. Olen ateisti, mutta minua kiinnostavat astrologia ja tarot-tulkinnat arketypeinä ja elämänfilosofiana, samoin kuin buddhalaisuus. Olen täysin päihteetön. Koska suuret ja kovaääniset tapahtumat ylistimuloivat minua, lähden baarien sijaan erittäin mielelläni sovitusti kahville, kävelylle tai kirpparikierrokselle. 🔎 Etsimäni ystävyys ja yhteydenpito: Arvostan ystävyydessä itsenäisyyttä, oman elämän hallintaa ja loogista otetta asioihin. Toivon, että olet oman tiesi kulkija, joka nauttii järkevän tasapainoisesta keskustelusta. Haluan aloitetun viestittelyn jälkeen nähdä livenä aika nopeasti (jo muutaman viestinvaihdon jälkeen), jotta näemme kohtaavatko kemiat IRL. Pitkät kuukausien kirjeenvaihdot eivät ole minua varten. Sujuvuuden vuoksi toimitaan näin: Käytän tätä sivustoa vain tietokoneella omassa rauhassani (minulla ei ole älypuhelinta). En siis ole linjoilla jatkuvasti, mutta livenä huomioni on sataprosenttisesti sinussa. Arvostan suoraa puhetta myös siinä, että jos viestittelyn aikana huomaat, etteivät kemiat kohtaa, sanot sen suoraan sen sijaan, että jättäisit vastaamatta. Rehellinen ”ei kiitos” -viesti on minulle paljon parempi kuin keskustelun hiipuminen seinään. ☕ Ensimmäinen tapaaminen: Oman turvallisuuteni ja mukavuuteni vuoksi tapaan uudet ihmiset ensimmäistä kertaa aina ja poikkeuksetta julkisella paikalla (kuten kahvilassa tai kirppiksellä). Tämä selkeä rutiini on minulle ehdoton edellytys tapaamisen toteutumiselle. 🖥💻📞☎📱Sopiminen: Sovitaan tapaamisen aika ja paikka kerralla lukkoon tietokoneella, tai vaihdetaan numerot perinteisiä tekstiviestejä varten. Rutiineja rakastavana tulen takuulla paikalle juuri silloin kuin sovitaan! Jos tämä looginen ja suoraviivainen tyyli resonoi kanssasi, laita ihmeessä viestiä ja ehdota tapaamista!

    Lue koko ilmoitus
  • 28-vuotias Salossa asusteleva ukkeli etsii uusia kavereita Olisi kiva löytää rentoja ja huumorintajuisia tyyppejä, joiden kanssa voisi käydä kahvilla, pelailla, syödä, hengailla tai keksiä muuten vaan jotain tekemistä. Ei tarvitse olla mikään super-sosiaalinen – tärkeintä on, että juttu luistaa ja voi olla oma itsensä. 😎 Jos kaipaat itsekin uusia kavereita, laita rohkeasti viestiä! 👋😂

    Lue koko ilmoitus
  • Hei täällä 29v Uusimaalta. Etsin Kaveriseuraa ja ihan juttuseuraa. Olen helposti lähestyttävä. Tykkään monista eri lajeista minun kanssa voit jutella ,harrastaa tai lähteä ihan vaan kahville tai elokuviin. ota rohkeasti yhteyttä. Snapchat: gallegro97 kik: gallegro

    Lue koko ilmoitus
  • Olisi mukava löytää seuraa esim lenkille,ajelulle,leffaan tai muuten vain hengailemaan. Arkisin olen töissä 7.00-15.30 ja viikonloput vapaalla. Tahtoo aika käydä pitkäksi itsekseen :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Täällä kirjoittelee 39-vuotias mies, joka kaipaa uusia kavereita arjen piristykseksi. Monet asiat ovat hauskempia yhdessä tehtynä. Viihdyn loistavasti kaikenlaisen tekemisen parissa. Olisi mahtavaa löytää esimerkiksi peliseuraa lauta- tai videopeleihin, käydä kahvilla, lähteä ulkoilemaan tai katsella vaikka hyviä leffoja tai sarjoja. Olen luonteeltani helposti lähestyttävä ja avoin uusille asioille. Laita matalalla kynnyksellä viestiä, niin katsotaan synkkaako jutut!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Kiinnostaisko tutustua toiseen metalli musiikin suurkuluttajaan? Tääl ois sellainen 31v ikäinen nainen, meinaan tykkään aika paljon käydä keikoilla jos vaan mahdollista ja seuraa löytyy. Omia lemppari bändejä on Stam1na, Moonsorrow, Mokoma, Wolfheart ja Ensiferum! Kerro toki mitkä sun lempi bändit niin voidaan yhessä sit kuunnella nähdessä! Luonteeltani oon sosiaalinen, lempeä, ulospäin suuntautunut, luotettava ja kannustava. Toki on monia muitakin luonteen piirteitä, mut en vaan muista niitä tähän hätään. Arkena harrastan lenkkeilyä, kokkailua, sarjojen kattomista, kirjojen lukua ja laskettelua ja uintia talvisin. Onko sulla mitään harrastusta tai kiinnostaako sua aloittaa jokin uus hareastus? Meinaan täältä saisit siihenkin kaverin. Oon parisuhteessa joten en etsi itselleni kumppania ja ne voi pois sulkea heti! Tykkään arjen vastapainona käydä syömässä ulkona, viettää aikaa kahvilassa tai yksillä jutellen niitä näitä ja lenkkeillä jonkun kanssa, tai ylipäätään jalkautua muuallekin kuin möllöttää vain kotona. Lempi värejä on violetti, musta, harmaa ja sähkön sininen. Jos kiinnostaa tutustua niin kaikki somet löytyy ja laita ihmeessä viestiä. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen luonteeltani rauhallinen introvertti. Etsin kavereita mm. ulkoiluun, tapahtumissa/uusissa paikoissa käymiseen sekä ihan vain ajatusten vaihtamiseen. Muutin hiljattain pk-seudulle, enkä tunne vielä juurikaan ihmisiä täältä suunnalta. Arvostan hyvin toimivassa kaverisuhteessa erityisesti ns. samalla aaltopituudella olemista, tiettyä spontaaniutta sekä molemminpuolista kiinnostusta yhteydenpitoon ja tapaamisten sopimiseen. Saatan olla alkuun hieman varautunut/ujo uudessa seurassa, mutta rentoutumisen jälkeen tykkään viljellä huumoria ja jutella muistakin kuin pintapuolisista asioista. Ateismi, veganismi, liberalismi sekä ylipäätään tieteellisen maailmankuvan kannattaminen kuvaavat arvojani ehkä parhaiten. En ole kuitenkaan erityisen kiinnostunut politiikasta tai aktivismista. Tulen yleensä parhaiten juttuun melko hillittyjen ja rauhallisten, mutta kuitenkin huumorintajuisten ihmisten kanssa. Sukupuolella ei ole väliä, karkea ikähaarukka voisi olla n. 25-45 vuotta. Laita rohkeasti viestiä, jos jokin ilmoituksessani herätti kiinnostuksesi!

    Lue koko ilmoitus
  • Sinä noin 45-56 vuotias mies tai nainen kirjoittele, olisi kiva tutustua Olen luotettava, huumorintajuinen, työelämässä (hoitoalalla) ja minulla on hyvät elämäntavat. Kerrohan aluksi jotain itsestäsi (ikä,asuinpaikka). Kauempaakin voi kirjoitella, välimatka ei este.

    Lue koko ilmoitus
  • Onpa vaikea kuvailla itseensä, mutta todella sosiaalinen ja ehkä paskalla huumorilla varustettu kahden teinin (melkein aikuisia) ja kahden kissan huoltaja. Elämään kuuluu myös miesystävä eri osoitteessa. Harrastuksina offroad, sukututkimimus, historia, valokuvaus sekä mökkeily. Mitäkö sitten haen? Jotenki nuo ihmiset elämästäni ovat tippuneet kyydistä, kuka minkäkin matkan varrelle. On ollut ruuhkavuosia ja erilleen kasvamisia sekä muuttoja. Nyt kun omat muksut alkaa tehdä lähtöä kotoota maailmalle, tajusin että mulla alkaa elämä uudelleen. 😄 Kaipaan tekemistä, juttuseuraa, ihmistä jolle soitella ja viettää aikaa yhdessä vaikka isommallakin porukalla. Mitää kummempaa ikähaarukkaa mulla ei tähän pestiin ole, kunhan nyt henkkareiden mukaan aikuinen olet sentään. 😄

    Lue koko ilmoitus

Tutustu seuratoiveisiin

Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.