Olen 19-vuotias mies ja etsin keskustelu seuraa pääsääntöisesti netissä mutta voidaan myös tavata jos tuntuu siltä teidän sukupuolella tai sijainnilla ei ole mitään valoa yv voi tulla kyselemään lisää tai kik akippe
Seuratoiveet
Kahvittelu, kävelyt ja yhdessäolo
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
37 ilmoitusta
Olen 19-vuotias mies ja etsin keskustelu seuraa pääsääntöisesti netissä mutta voidaan myös tavata jos tuntuu siltä teidän sukupuolella tai sijainnilla ei ole mitään valoa yv voi tulla kyselemään lisää tai kik akippe
Seuratoiveet
28-vuotias Salossa asusteleva ukkeli etsii uusia kavereita Olisi kiva löytää rentoja ja huumorintajuisia tyyppejä, joiden kanssa voisi käydä kahvilla, pelailla, syödä, hengailla tai keksiä muuten vaan jotain tekemistä. Ei tarvitse olla mikään super-sosiaalinen – tärkeintä on, että juttu luistaa ja voi olla oma itsensä. 😎 Jos kaipaat itsekin uusia kavereita, laita rohkeasti viestiä! 👋😂
Seuratoiveet
Ujohko ja vähän hiljaisenpuoleinen maalaismies olisi vailla viestiseuraa. Viihdyn yksin enkä sen kummemmin kumppania kaipaa, mutta juttuseura olisi silloin tällöin tervetullutta. Kaverit aika pitkälti kaikonneet perheitä perustamaan. Väittäisin olevani rehti ja luotettava, ihan asiallinen tyyppi. Etsin siis mukavia (aitoja ja oikeita) naisia ajatusten vaihtoon sekä kirjoittelemaan niitä näitä tai sitten syvällisempää. Olen sen verran vanhanaikainen, että mitään mobiili viestimiä en käytä. Eli ensisijaisesti puhelimella tekstiviestien vaihtoa. Voisit olla sellainen "vanhan ajan tolokun ihminen" jonka päätä ei ole sotkettu kaiken maailman muotiaatteilla. Ikähaarukka voisi olla vaikka noin 35-60 v. Huumori ja pilke silmäkulmassa katsotaan eduksi. Ja paikkakunnalla ei ole merkitystä.
Seuratoiveet
Vaikea keksiä mitä tähän laittaisi. Tällä hetkellä käynnissä aika iso elämän muutos remontti mutta pohjimmiltaan olen mukava avulias ja tykkään keskustella vähän kaikesta. Parhaiten naamatusten. Tykkään välillä tehä palapelejä ja käyn juoksemassa kun sille päälle sattuu. Kiinnostuksen kohteet ovan muuttuneet ajan myötä niin olisi kiva löytää joku jonka kanssa löytää jotain mielekästä tekemistä
Seuratoiveet
Hei, Ystävää kauniimman sukupuolen edustajasta ikääsi, kokoosi tai siviilisäätyysi katsomatta kaipailen☺️ Paikkakunnallasi ei niin väliä, mutta olisihan se kiva jos asuisit tässä suht lähellä mahdollisten tapaamisten onnistumiseksi..🤗 Itse täällä Salon "maaseudulla" asustelen.. Tälläinen ikäisekseen ihan nuorekas ja liikunnallisesti aktiivinen , vireä ja hyväkuntoinen, puhelias, avoin, huumorintajuinen ja iloinen, asiallinen ja ehdottoman luotettava, leikkisä ja poikamainenkin mies, ihan tavallinen ja työssäkäyvä, ei- korkeasti koulutettu, mutta käytöstavat ja sydämensivistyksen omaava "pojanviikari" olen. Olisi kiva löytää juttuseuraa, kahvi- ja leffaseuraa, pyöräilemään (eMtb), retkeilyyn ja patikoimaan, talvella hiihtämään ja kylmäuimaan, urheilua ja kulttuuria seuraamaan tai vaikka Meri-Teijon kansallispuistossa liikkumiseen...tai mitä ikinä keksitäänkin😊 Ja olisi kiva löytää myös uusia, sinun juttujasi🤗 Mutta parisuhdetta en ole hakemassa...ja sitä samaa sinulta toivon. Kiva olisi löytää sinut kiva, ennakkoluuluton ja kivaa kaveria kaipaava nainen:-) Otahan rohkeasti yhteyttä! Ilmo ei vanhene!
Seuratoiveet
Hei, just sinä! Kaipaisin uusia ystäviä elämääni ja sisältöä elämääni. Innostun herkästi kaikesta, kunhan vaan itse tietäisi mitä tahtoisi. Milllaista sinulla etsimässä? Ehdotuksille avoin, tehdään yhdessä toisistamme iloisempia. Oli sitten sitä tai tätä.
Seuratoiveet
Heips. Täällä kirjottelee tämmöne 25v mies etelä-savosta. Tuu vaa rohkeesti laittaa viestii nii katotaa mite lähtee juttu luistamaa:p
Seuratoiveet
Moi! Olen 36-vuotias mies Turun seudulta, tällä hetkellä vähän liikaa omassa kuplassaan elävä introvertti, mutta samalla halukas löytämään yhä enemmän tietä ulos. Tunnen olevani sisimmässäni melko seikkailunhaluinen ja romanttinen ja näitä puolia haluaisin tulevaisuudessa yhä enemmän tutkia. Romanttisuudella tarkoitan tunnelmallisuutta ja tunnetta, että elämä voi toisinaan olla vähän jopa maagisen tuntuista ja täynnä mahdollisuuksia. Musiikki on elämäni tärkeimpiä asioita. Rakastan musiikin kuuntelua ja toivon joskus pystyväni myös esittämään musiikkia samanlaisella intohimolla. Tällä hetkellä sydäntä lähellä on bändeistä Bump of Chicken sekä Persona-pelisarjan musiikit. Tykkään kuntoilla ja pitää muutenkin huolta terveistä elämäntavoista. Pidän tarinavetoisista tv-sarjoista, sarjakuvista ja videopeleistä (esim. Mass Effect, Final Fantasy, One Piece). Pidän myös kissoista ja yhä enemmän ja enemmän myös koirista. Olisi hienoa löytää ihmisiä, jotka kokevat olevansa samanhenkisiä, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia ihan mistä vaan ja ehkä myös halua ja rohkeutta lähteä yhdessä kokeilemaan uusia asioita ja tekemään arjesta välillä vähän elävämpää.
Seuratoiveet
Hei vaan! Olen etsimässä ystäviä sekä juttu seuraa.. asioita josta tykkään on salilla käynti, kävelyt, pyöräilyt, sauna/avanto, musiikki, elokuvat, puhelut! Käyn tällä hetkellä kuntouttavas työtoiminnassa josta suunta olisi kouluun yms! Luonteeltani oon hyvin kiltti, hauska, empaattinen, hyvä kuuntelija, rehellinen, ymmärtäväinen, ja kaikkea muuta kun tutustutaa! Voit lisätä vaikka suoraan snäpissä👻 (jkkal0003)
Seuratoiveet
Lautapelit ja D&D kiinnostaa! Olen itse ollut DM noin 7 vuotta kohta ja olen suunnitellut oman lautapelin ajankuluksi. Löytyy minit ja muut härpäkkeet. Voidaan vaikka testailla eri pelejä? Ylemmän voi yhdistää vaikka valkkari pullon jakamiseen ja perus paskan jauhamiseen, mutta se takuulla muuttuu syvälliseksi pohdinnaksi ennen pullon puolta väliä. Elokuvia tykkään katsoa, kauhua varsinkin. Leffaan mennään teatteriin kun on sitä vaativa laatu tuotanto tarjolla. Jos konemusiikki innostaa lähes genrestä riippumatta niin lähdetään keikalle tanssimaan. Eniten itseä innostaa techno, psytrance, drum and bass, mutta myös raskaat metalli genret saa dopamiinin vapautumaan. Tuotan myös omaa konemusiikkia, mutta harraste tasolla omaksi iloksi. Vietän paljon aikaa koneella pelaillen, joten olen usein discordin päässä saatavilla jos haluaa viestitellä tai muuta. Ehkä löydetään joku co-op peli jota pelata? En yleensä tykkää pelata netissä mitään rankedia. Olen sellainen tyyppi, joka tykkää niin monista asioista että on vaikea saada aikaa kaikelle. Sosiaaliset normit yleensä kysymysmerkki, joten teen vaan omaa juttua vaikka välillä se tarkoittaa lyhtypylvääseen kiipeämistä, naku uintia koti matkalla baarista tai sitä että pelaankin viikon koneella uusia pelejä. Yllätän usein itsenikin. Puhun suuni puhtaaksi vaikka välillä sanon joitain asioita liian suoraan, pahaa en tarkoittanut silti. Sukupuoleltani kysymysmerkki tällä hetkellä, sekä ilmotan että yleensä naisten kanssa tulen helpommin juttuun mut kaikki saa kyllä ottaa yhteyttä! Kun ostan sen valkosen monsterin niin paperit kysytään välillä eli näytän paljon nuoremmalta kun olen. Sateenkaari ihmiset on ihania ja :3 on paras hymiö. Fuck small talk, pohditaan jotain tärkeetä.
Seuratoiveet
Moikka, Olen 36-vuotias mies ja ajattelin kokeilla tätä kautta, jos löytyisi uusia kavereita tai ystäviä elämään. Olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisi käydä välillä kahvilla, syömässä, salilla, tapahtumissa, yksillä tai vaikka viininmaistajaisissa. Kaiken tekemisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaan arvostan enemmän sitä että seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Välillä tulee kans pelattua jotain pleikkarilla. Kiinnostuksiin kuuluu kuntosali, matkustelu, valokuvaus, musiikin kuuntelu, kirjat sekä elokuvat, pelit ja sarjat. Tykkään myös lähteä tutkimaan uusia paikkoja, mutta viihdyn myös hyvin illan bingettämällä tv sarjaa. Luonteeltani olen alkuun ehkä hieman rauhallinen, mutta tutustuessa juttua alkaa tulla. Ja huumorintajua on moneen lähtöön. Iällä tai sukupuolella ja elämäntilanteella ei ole suurta merkitystä. Tärkeämpää minulle olisi löytää samalla aaltopituudella olevia ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito olisi molemminpuolista. Jos tuli yhtään sellainen fiilis, että voitaisiin tulla juttuun niin laita matalalla kynnyksellä viestiä ja ei tarvii keksiä mitään erityistä aloitusta viestiin.
Seuratoiveet
Etsinnässä seuraa lenkkeilyyn tai muuten vaan juttuseuraksi. Iällä tai muulla ei ole merkitystä. Viestiä voi laittaa, jos kiinnostaa.
Seuratoiveet
Hei täällä 29v Uusimaalta. Etsin Kaveriseuraa ja ihan juttuseuraa. Olen helposti lähestyttävä. Tykkään monista eri lajeista minun kanssa voit jutella ,harrastaa tai lähteä ihan vaan kahville tai elokuviin. ota rohkeasti yhteyttä. Snapchat: gallegro97 kik: gallegro
Seuratoiveet
Etsin suurinpiirtein ikäistäni juttuseuraa satakunnasta tai vähän kauempaakin. Olen 50 vuotias sinkkumies, joka pitää lenkkeilystä ja lukemisesta.
Seuratoiveet
Aina valmis jutusteluun
Seuratoiveet
Olen 55v nokialainen nainen, kasvanut Tampereella. Vapaaehtoisesti lapseton, enkä etsi seurustelukumppania. Uudet ystävät ovat tervetulleita vaikkapa kävelylenkeille, musisointiin (soitan mm. viulua), kirppiskiertelyyn, pubiin, museoon, lounaalle, kahvitteluun, pelaamaan backgammonia (voin opettaa) myös Magic the Gathering voin opettaa. Ikään ja sukupuoleen katsomatta, voi jutella syvällisiä tai hassutella, huumori on tärkeää. Musiikki on intohimo, kiinnostaa taiteet ja tieteet, askartelu, käsityöt, keräily (mm. vintage pronssikorut). Pidän eläimistä. Itselläni ei ole mitään lemmikkiä nyt, enkä aio ottaa. Useita kissoja on ollut. Pistä rohkeasti viestiä, olen myös Discord (sartsavaan). Vastaan kaikille.
Seuratoiveet
Olen iloinen ja mukava mies Helsingistä ja etsin kavereita :) Jutellaan lisää niin kerron lisää ;)
Seuratoiveet
Oon 32-vuotias mies Tampereelta. Hakusessa ois uusia juttukavereita. Iällä ei periaatteessa väliä, mielellään+-10vuotta. Discord: Samppa1993
Seuratoiveet
Nais puolisia kavereita.
Seuratoiveet
Eron jälkeen uuden edessä - arkinen aikuinen juttuseura onkin enää peilissä. Ei ole ketään kelle paiskata viestiä, että "huomasitko, kahvi on tarjouksessa" tai että "huh, kun näin hassua unta yöllä." Osaan kyllä jutella itselleni ääneenkin, mutta pitemmän päälle kaipaisin enemmän yllätyksellisyyttä, olen itseni kanssa liian usein ihan samaa mieltä, eikä vastaukset yllätä tarpeeksi. En etsi mitään sutinaa, vaan enemmän ihmistä juttukaveriksi. Aina ei tarvitse löytyä syvällistä aihetta pohdittavaksi, mutta "miten työpäivä meni" riittää sisällöksi ehkä viikoksi. Minua kiinnostaa maailman meno nyt ja ennen sekä käden taidot. Musiikki on myös lähellä sydäntä, olenhan vielä sukupolvea, joka todella kuuntelee/kuunteli sitä. Politiikasta en jaksaisi kinata, ja kaikenlaiselle käännyttämiselle tai tyrkyttämiselle olen allerginen, oli kyse sitten uskonnosta tai ay-aktivismista. Eron tuoreudesta huolimatta en ole juuri eronneen arkkityyppi, joka katkeroituneena haukkuu aamusta iltaan eksäänsä. En silti ole yli-ihminen, jolla ei koskaan ole huonoja päiviä. Ihan sellainen tavallinen tallaaja iloineen ja suruineen. Juttelisin alkuun mielellään kirjoittamalla, oli se sitten sähköposti tai joku sovellus. Siksi juttukaveriksi kaipaan sellaista, joka myös osaa kirjoittaa. En niinkään tarkoita, että pitää joka ainoa yhdyssana tai pilkku osata kirjoittaa oikein, vaan että osaat ylipäätään tuottaa ajatuksesi tekstiksi(kin, miksei myöhemmin selkeäksi puheeksi).
Seuratoiveet
Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.