Nöf

Ennen yritin kuvailla persoonaani muutamalla lauseella. Sittemmin olen todennut sen mahdottomaksi tehtäväksi. Jokainen lukee monitulkintaisen kuvauksen omien kokemustensa perusteella, eikä väärinkäsityksiltä voida välttyä. Niinpä otan tämän ennakkoluulottomuus-testinä. Jos sulla ei oo aikaa keskustella sialle säkissä, niin ehkä sulla ei sitte todellisuudessa oo elämässä edes tilaa panostaa uuteen ystävään? Tai ehkä sulla onkin ja sitten ei muuta kuin tartu rohkeasti säkkeihin ja ala penkomaan. Sika löytyy röhkimällä tähän jotain takaisin tai liittymällä kaverihaun Discord kanavalle (linkki sivun yläpalkissa), josta mut löytää nimimerkillä "r4m". Lopun joutotilan käytän sivistämällä usein väärin siteeratun Platonisen suhteen todellisella määritelmällä, ole hyvä: Koko käsite juontaa juurensa Platonin kuuluisaan dialogiin nimeltä Pidot (Symposium). Teoksessa joukko ateenalaisia älykköjä pitää puheita Eroksen (rakkauden jumalan) ylistykseksi. Platonin oman näkemyksen esittää Sokrates, joka kertoo oppineensa rakkauden todellisen luonteen viisaalta naiselta, Diotimalta. Diotima kuvaa rakkauden (Eros) eräänlaisina portaina, joita ihmisen sielun tulisi nousta: Fyysinen vetovoima: Rakkaus alkaa usein alimmalta askelmalta, eli vetovoimasta yhtä tiettyä kaunista kehoa kohtaan. Platon ei suinkaan kieltänyt tai pitänyt tätä pahana – se on vain lähtöpiste. Kaikki kauniit kehot: Seuraavaksi ihminen tajuaa, että kauneus yhdessä kehossa on sukua kauneudelle muissa kehoissa, jolloin rakkaus laajenee. Sielun kauneus: Tässä tapahtuu ratkaiseva käänne. Ihminen ymmärtää, että sielun (hyveiden, luonteen, älyn) kauneus on arvokkaampaa ja pysyvämpää kuin kehon kauneus. Tässä vaiheessa rakkaus muuttuu henkiseksi. Instituutiot ja tieto: Rakkaus kohdistuu yhä laajempiin asioihin: kauniisiin lakeihin, tapoihin, yhteiskuntaan ja lopulta tieteisiin ja tietoon. Kauneuden idea: Portaiden huipulla ihminen saavuttaa absoluuttisen, jumalallisen Kauneuden ja Hyvyyden idean. Se tarkoitti sitä, että kahden ihmisen välinen rakkaus ja henkinen yhteys toimii katalyyttinä, joka nostaa molempien sieluja kohti korkeampaa viisautta ja totuutta. Renessanssi: Italialainen filosofi Marsilio Ficino (1400-luvulla) loi termin amor platonicus. Hän yhdisti Platonin ajatukset kristilliseen teologiaan. Ficinolle platoninen rakkaus oli sielujen välistä, jumalallista rakkautta, joka ylitti maalliset ja fyysiset halut. Platonille kyse oli siitä, mihin suhde tähtää (viisauteen, hyveeseen ja totuuteen).