Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

537 ilmoitusta

  • Juuri täytin 46, rauhallinen rapu täältä Vantaalta. Työn vuoksi sosiaalinen elämä jäi unholaan mutta olisi kiva saada ihmisen joka välittää ja voi hengailla joskus. Minulla 2 kisua, poikia. Lapset isot ja asun yksin. Musiikki, leffat, kiinalainen ravintola, Harvoin mutta punaviini on hyvä. Uinti, sulkapallo, ostoksilla käyminen, syksy. Keskustelua, ruoan laitto. Sellaista😁

    Lue koko ilmoitus
  • Olen vanhempainvapaalla oleva 32v. nainen ja etsin elämääni uusia ystäviä, jotka olisivat samassa elämäntilanteessa. Asustelen Itä-Vantaalla ja liikun julkisen liikenteen varassa, joten toivon sinun asuvan lähellä tai hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tykkään liikkua luonnossa ja nautin pidemmistäkin kävelyistä. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja koen olevani sosiaalinen vaikka viihdyn liiankin hyvin myös yksin. Nautin kahvi/teekupposen ääressä höpöttelystä ja vastavuoroisista keskusteluista. Kotona minulla on vauvan lisäksi puoliso sekä koira. Laita viestiä jos haluaisit tutustua paremmin. Voimme ensin vaikka viestitellä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Ajattelin pistää tänne tämmöisen lyhkäsen kaverihaku ilmoituksen :). Oon siis 23-vuotias nainen Vantaalta päin. Arkisin tulee käytyä töissä ja vapaa-ajalla tykkään esimerkiksi pelailla videopelejä tai katsoa sarjoja. Esimeriksiksi mitä oon tykännyt kattoa niin: animea, kdrama (ja kunnia maininnat marvel ja starwars elokuville🫶🏻). Uutena ”harrastuksena” itelle tullu cosplay, joten tulee semmosia välillä tehtyä ja tietenkin käytyä tapahtumissa :D. Tykkään kuunnella vähän kaikkea, Kpopista rockiin ja siitä metalliin, ehkä nykyään enemmän kpop… Etin itelle ihan IRL- ja peliseuraa -> Parempi pistää viestiä ja tutustua lisää, kuin että laitan hirveen pitkän ilmoituksen, joten saa ottaa yhteyttä, voidaan vaikka vaihtaa discordit tai snapit! Ja semmonen huomio, että jos tulee yhtään ”outoja” yhteyden ottoja niin estän.

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! Etsin ystäviä ensisijaisesti videopeleihin, mutta mielelläni lähden vaikka kahville kunhan tunnen sinut ensin. Pidän survival peleistä niin kuin minecraft, zomboid ja don't starve together. Vähitein pelatuin genre on varmasti fps josta löytyy vain r6, ironisesti silti vanha lemppari. Muita pelejä myös löytyy ja kokeilen mieluusti uutta. Tykkään tiimi pelaamisesta ja hauskan pidosta enkä ole kilpailu henkinen. Sinulta toivoisin rohkeutta ja aktiivisuutta, sillä saatan alkuun olla hieman vaisu ja ujo. Pidän myös käsitöistä, luonnosta ja ruoan laitosta. Laita ihmeessä viestiä ja esittele itsesi ^^

    Lue koko ilmoitus
  • Tsau, sosiaalinen introvertti hakee seuraa :) tykkään tutustuu uusiin ihmisiin! Tällä hetkellä koen turhan paljon yksinäisyyttä niin ehkä siks oon nyt enemmän sellanen joka näkee maholliisimman nopeesti eikä viestittele kuukaustolkulla 😇 Mielellään vielä pkseutu lähistöltä niin vois vaik mennä extemporee kahville/mitä nyt keksitäänkään. Oon kiva 31-vuotias mies vantaalta ja olis kiva saada naispuoleisia kavereita (jostain syystä tuun paremmin juttuun naisten kanssa) mutta en sulje miltään vakavammalta myöskää mahollisuuksia 😁

    Lue koko ilmoitus
  • heips! olen 25v vantaalainen ja etsin 20v-30v kavereita lähinnä pk-seudulta mutta jos ilmoitus kiinnostaa, laita ilman muuta viestiä muualtakin! sukupuolellasi ei väliä. vapaa-ajallani pelaan pääasiassa genshin, hsr, zzz sekä piirrän tai ompelen. myös muut pelit kuten fallout- ja borderlands-sarjat kiinnostavat. pvp peleihin minua ei saa mukaan, mutta coop kyllä käy. en kauhiasti yksin katsele mitään sarjoja, mutta voidaan katsoa yhdessä jotain jos kiinnostaa (animea, leffoja, tms). voidaan myös nähdä livenä joskus vaikka kahvin ääressä tai shoppailun merkeissä, tai vaikka jos joku coni löytyisi läheltä. minut saa kiinni parhaiten discordin kautta 🌱

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin uusia ystäviä Pääkaupunkiseudulta. Olen 46-vuotias nainen - syksyllä tähän maailmaan syntynyt ihmettelemään. Minulla ei ole lapsia. Yksi 10-vuotias ärsyttävä (hyvin omanarvontuntoinen) maatiaiskissa löytyy. Olen myös hankkimassa koiraa. Olen kokopäivätyössä ja teen lisäksi muitakin töitä. Kaipaisin seuraa arki-iltoihin. Ystävänä olen empaattinen, lojaali, rehellinen, luotettava ja avoin. Olen sosiaalinen ja minun kanssa voi jutella hyvinkin monista erilaisista asioista. Olen sekä ekstovertti että introvertti - nautin keskusteluista mutta myös omassa rauhassa on mukava olla omien ajatusten parissa täydessä hiljaisuudessa. Harrastan salilla käyntiä vaihtelevalla innokkuudella ja lenkkeilyä. Lisäksi joskus käyn ratsastamassa ja tanssitunneilla. Yhdessä voisimme mennä vaikka kahville, leffaan, keikoille, festareille, ihan mitä vaan keksitään! =)

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Oon 19-mies Vantaalta. Kiinnostaisi löytää seuraa ketä kiinnostaa rock ja metalli musiikki. Haluisin käydä keikoilla/festareilla mutta tällä hetkellä ystävistä ei löydy ketään kuka jakaisi samaa mielenkiintoa. Musta vielä sen verran et oon super rento ja tuun toimeen helposti muiden kanssa. Soittelen ite kitaraa ja kuuntelen paljon musiikkia. Laita ihmeessä viestiä jos kiinnostaa tai sinulla on vastaava tilanne! Iällä ei niinkään väliä

    Lue koko ilmoitus
  • Elikkä siis tämmönen 18v lesbo Vantaalta tässä! Etin about oman ikäsiä kavereita, mieluusti sen verran läheltä, että vois mahdollisesti kasvotustenkin nähdä, mutta kyllä kauempaakin on kaikki kaverit tervetulleita! :D En tiiä voinko sanoo, et mul on hirveesti harrastuksia, mut oon semmonen ihminen, että voin tehdä mitä vaan kunhan on seuraa!! Yksikseni pelailen pelejä, luen sitä sun tätä ja ehkä jopa piirrän. Tykkään erilaisista random jutuista ja ne voi vaihdella aika usein, tällä hetkellä esim. Transformerit on kivoi🙂‍↕️ Voin olla vähän ujo, etenkin aluksi, mutta sit ku avaudun nii huhhuh mä osaan pälpättää! (Mun ujous ei oo välttämättä niin selvää viestitse, mut jos mut heitettäis kasvotusten ihmisten joukkoon nii karkaisin äkkiä...)Mutta kaverit on silti aina kivoja ja haluisin kovasti tutustuu uusiin ihmisiin!! Rakastan juttelemista ja hengaamista tosi paljon!! Voin tehä legit mitä vaan sun kanssas joten tulkaa ihmeessä juttelemaan!! Hyväksyn myös kaikenlaiset ihmiset, kunhan oot ite respectful ! Mun kanssa ei tarvii nolostella mitään ja saa olla täysin oma ittensä :P

    Lue koko ilmoitus
  • Helouu! Voisko täältä löytyä tuhmempaa etäseuraa naisesta? Oon urheilullinen, komea, rento, positiivinen ja sosiaalinen. Voisi kiinnostaa myös jatkossa liveseurakin, jos tykätään toisistamme. Snapchat thurnow Kik intex233

    Lue koko ilmoitus
  • Peli- ja / tai juttelu seuraa ettivä melkeen 23 vuotias nainen 🙈 en tiiä mitä tähä pitäs oikee kirjotella mut pelailen mm Valoranttii, ow2, minee ja deppistä. Among Us ollu kans joskus kovassa kulutuksessa. Mutta eiköhän niitä pelejä löydy vaikka et just näitä samoja pelais 🙈 Pelailen aina ku koululta ja muilta velvollisuuksilta kerkeen xD Elikkäs mikäli mun peliseura tai jutteluseura kiinnostaa nii laita viestii!! ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 22-vuotias nuorinainen pk-seudulta ja etsin uusia kavereita/ystäviä. Harrastan aika monipuolisesti ja tykkään kokeilla myös uusia asioita. Tulen paremmin toimeen miespuolisten kanssa, joten miehet ottaakaa vaan rohkeasti yhteyttä. Noin 19-25v ois hyvää ikä. Olkoon se selvä asiaa, suhdetta en etsi, vaan ihan vaan oikeita miespuolisia ystäviä olen etsimässä. Tulen myös toimeen naispuolisten kanssa, joten ottaakaa myös vaan rohkeasti yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Kiinnostaisko sua lähteä sähköpyöräilemään ja ihmettelemään maisemia? Haetaan vaikka mäkin autokaistalta eväät tai kaupasta jotain hyvää :D Multa löytyy ylimääräinen sähköpyörä sulle. Sun kunnolla ei väliä, tehostuksen voi säätää raskaasta polkemisesta ihan siihen asti ettei tarvi polkea ollenkaan. Laita viestiä jos kiinnostuit! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi oon 20v asun vantaalla ja kaipaan lisää kavereita ja seuraa oon varattu joten asiallista seuraa ja harrastan kuntosalilla käyntiä ja kesäisin tykkään olla pihalla joten etsin kavereita miehistä tai naisista. Tulkaa ihmees ehottelee kaikkee nii lähen messii tekee jtn kivaa.😎

    Lue koko ilmoitus
  • Uusimaalta etsin uusia kavereita joiden kanssa vietää aikaa, iästä tai sukupuolesta riippumatta. parisuhde ei ole minulla prioriteettina. Asun itse Vantaalla 2 kissan kanssa. Olen myös siis hyvin eläin rakas. Tykkään keskustella todella avoimesti ihan kaikesta ja kertoa omasta elämästäni ja elämän kokemuksistani. Pidän syvällisistä keskusteluista. Kiinnostuksen kohteita minulla on: salilla käynti ja myöskin kehonpaino treeni, tv sarjat, musiikki, polttomoottorilla toimivat vehkeet/moottori urheilu, tietokoneet sekä pelit (pelejä löytyy iso lista), valokuvaaminen, vaeltaminen, tiede, psykologia, historia, valtioiden aseellinen toiminta... aina kiinnostaa oppia ja tietää uutta. Eniten tulee kuunneltua extreme metal musiikkia eli black ja death metal sekä sub genret. Klassista tulee kuunneltua, folkkia ja on olemassa yksi techno-pop yhtye jota kuuntelen paljon. Pystyn kuitenkin seurassa kuuntelemaan mitä tahansa musiikkia närkästymättä ja kuuntelen mielelläni jos haluat kertoa omasta musiikki maailmastasi. Olen lähestulkoon kokonaan absolutisti, niin en oikein ole biltetys henkinen ihminen. Hyvin mielelläni lähtisin käymään vaikka museossa kun museossa tai mikä tahansa näyttelykin kiinnostaisi, käymässä kirpparilla tai kattomassa auto/prätkä kisoja ja järkkärilläni kuvailisin kaikkea ylhäällä mainittua. Joskus voisin kuvitella harrastavani baletti tanssia. Ihan siis pyydä mihin vaan mukaan. En myöskään oikein someja käytä paitsi snäp, eli keskustelen mieluiten tietysti kasvotusten tai puhelu muodossa. Siinäpä nyt minusta aikapaljon tietoa lähes ranskalaisin viivoin, laitahan ihmeessä viestiä

    Lue koko ilmoitus
  • Syksy alkaa uhkaavasti lähestyä joten etsin ystävää/kaveria tai sitten jotain parempaa naisesta ---- mutta miehetkin voi kirjoitella.Olen kumminkin hetero.Jos rouva Fortunalle saa esittää toiveita niin etsin seuraa joka viihtyy tien päällä eikä tykkää jääda paikoilleen homehtumaan. Voisitpa siis hyvinkin olla jollain tapaa vapaa..työtön,eläkkeellä tai teet etätöitä tms kunhan olet innokas olemaan tien päällä ja uskot siihen että vierivä kivi ei sammaloidu.Jos sinulla on matkailuauto tai muuten iso auto niin ihan hyvä...jaetaan liikkumisen kustannuksia.Tärkein toive on että olet liikunnallinen ja seikkailunhaluinen.Yrittäjä,parantaja tai jonkin sortin vapaan ammatin harjoittaja joka liikkuu paljon olis kiva tuntea,siis läppäriä ja puhelinta voi käyttää ihan missä vaan..mahdollisuudet on rajattomat. Viihdyt maalla korvessa,eristyksissä välillä missä ei tuppaa olemaan liikemmin ihmisiä ja olet innokas auttamaan paikkojen remppaamisessa (jos osaat)No jotain puuhastelua kumminkin Olisit innostunut laajentamaan reviiriäsi talvella ja lähtemään Etelän maille ja milloin minnekin. Jos jaetaan kustannuksia siinä niin voisi olla hyvinkin kustannustehokasta.Tässä ja kaikessa muussakin. Talvella kuluu Suomessa niin paljon rahaa sähköön ja muuhun että ei täällä kannata olla..eikä elämä ole kovin laadukasta.Myös bussimatkailukin Eurooppaan voisi kiinnostaa.Jos ehdotan sinulle benji-hyppyä sadasta metristä ja lähdet oikopäätä voisimme hyvinkin tulla toimeen ! No sinun ei tarvitse vastata puoliakaan näistä toiveistani mutta kunhan nyt sinulla on edes jotain samansuuntaisia ajatuksia niin ota rohkeasti yhteyttä niin tuumaillaan...eikä tämä ilmoitus vanhene ennen kuin sen poistan.Voit olla liki mistä vaan Suomesta.

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 28v kahden lapsen äiti Keski-Vantaalta, lapset 1v9kk ja 3kk. Etsin äitikaveria/-kavereita lasten kanssa puistoiluun, kyläilyyn yms touhuamiseen, sekä myös tekemisiin ilman lapsia! Tykkään käydä kahviloissa tai vaikka viinillä, kierrellä kirppareita ja käydä musiikkitapahtumissa ja -keikoilla. Minusta saa seuraa myös liikkumiseen, tosin kunto ei näiden raskauksien jälkeen ole vielä entisensä :) kaipaan samassa elämäntilanteessa olevaa kaveria, jonka kanssa jakaa tätä lapsiarjen kuormaa ja iloja!

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! Oon 24 vuotias nainen Vantaalta. Vuosien saatossa kavereiden kanssa on tullu kasvettua erilleen ja oon tän takia viime vuosina huomannut olevani yksinäinen. Luonteeltani oon spontaani, huumorintajuinen, eläinrakas ja aluks saatan olla hieman ujo mutta kun tunnetaan paremmin en osaa olla hiljaa :'D Tykkään myös kuunnella ja auttaa parhaani mukaan. Mainittakoon vielä se että oon sateenkaari ihminen ja onnellisessa suhteessa, joten mitään ystävyyttä vakavampaa täältä en etsi. Etin seuraa kaikkeen mahdolliseen, festareille, baariin, shoppailemaan, muuten vaa jonnekki pyörii tai käymään uusissa paikoissa tai ihan vaan hengailemaan. Myös peliseuraksi. Olis kiva nähdäkkin eli en etsi vaan jutteluseuraa eli olis kiva jos asuisit Vantaalla tai täällä jossain päin Uuusimaata. :) Sukupuolella ei oo väliä, ikähaarukka mieluiten lähellä omaa ikää eli 20-30v, mutta ei toki haittaa jos oot vanhempikin. Jos siis luulet et meillä vois synkkaa niin laita viestiä ihmeessä! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! :) Olen 33-vuotias vantaalainen mies, joka haluaa laajentaa nykyistä ystäväpiiriään. Ihmisenä olen avoin, empaattinen ja intuitiivinen. Arvostan positiivista elämänasennetta, nokkelaa huumoria ja keskustelutaitoa. Kaikenlaisen tasa-arvon ja monimuotoisuuden ymmärtäminen on mulle ydinarvo. Olen itse avoimesti homo. Nautin niin syvällisistä keskusteluista kuin leikkimielisestä hulluttelustakin. Keskustelen mielelläni ihmissuhteista, eri taiteista, viihdemaailman kuvioista ja elämästä ylipäätään. Innostun erityisesti komedia- ja draamasarjoista, koskettavista romaaneista, teatterista, keikoista, taidenäyttelyistä sekä kepeistä lautapeli-illoista. Etsin ystäviä monenlaiseen tekemiseen. Voidaan höpötellä kahvilassa, mennä elokuviin, ihmetellä museoissa, kierrellä kirpputoreilla tai unelmoida viinilasillisen ääressä. Olisi erityisen kivaa, jos susta saisi joskus pidemmän tuntemisen jälkeen matkaseuraa. Jos koet olevasi samanhenkinen, niin laita viestiä ja tutustutaan! :) Toivon, että olet suunnilleen ikäiseni ja että asut pääkaupunkiseudulla. Ilmoitus ei vanhene. :)

    Lue koko ilmoitus