Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

537 ilmoitusta

  • Päätin kokeilla tätä mahdollisuutta tutustua uusiin tuttavuuksiin ja mahdollisesti ystävystyä (vain naiset). Olen 34-vuotias perheellinen nainen. Perhe-elämän vastapainoksi etsisin (jokseenkin) samanhenkisiä uusia tuttavuuksia, joiden kanssa vaikka ihan ulkoilla tai urheilla, käydä kaupungilla kahvilla, tutkimassa kulttuurikohteita, harrastaa jotakin tai vaikka illalla (joskus kerta/pari vuodessa riittää :D) tanssimaan tai keikalle. Harrastan viikoittain urheilua ja innostun kokeilemaan lajeja. Tanssiminen on minulle ollut nuoruudesta asti tärkeä harrastus. Muitakin itseilmaisun tyylejä voisin kokeilla, sillä koen itseilmaisun ja luovuuden voimauttavaksi. Pidän valokuvaamisesta ja haluaisin kehittyä siinä lisää. Olen kuvannut ihmisiä ja luontoa pääasiassa. Pidän ihanista ihmisistä ja hyvistä kohtaamisista. Osaan arvostaa itseäni ja muita. Olen kiinnostunut myös psykologiasta ja pohdin paljon ihmiselämää ja sen ilmiöitä (eli ihan tavallista elämää), keskustelen niistä mielelläni. Olen herkkä, mutta samalla vahva. Aiemmin olen ollut ujo, nykyisin en koe sitä olevani. Olen aito, mukava, luotettava, ymmärtäväinen ja yleensä hyväntuulinen. Ajattelisin olevani ambivertti, jolloin muiden seura enemmän antaa kuin kuluttaa, mutta viihdyn myös itsekseni ja aina olen tarvinnut myös aikaa omillekin jutuille. Ei haittaa, jos sinulla ei ole lapsia. Omat lapseni ovat 1, 5 ja 7 vuotiaita, leikkiseura kiinnostaa myöskin aina. Pelaamisesta en tiedä yhtään mitään. Jos sinusta tuntui, että meidän voisi olla antoisaa tutustua - ota rohkeasti yhteyttä 🌻

    Lue koko ilmoitus
  • New in the Espoo area (Kera) & I don't know many people here yet. I love to be out & about & it'd be nice to share time with some new friends - fancy a coffee or beer? need a new jogging buddy? catching a dance class but had a cancellation last minute? Give me a call... chances are I'll likely say yes however wild or funny the requests! :cD About me - UK guy in my early 40s. I love cooking, helping others, travelling, gym & sports. I love Finland, have worked here many years & fancy staying the rest of my life here.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon vasta eronnut pitkästä suhteesta ja nyt huomannut että elämään mahtuis uusia ystäviä/kavereita :) Oon sosionomi opiskelija ja luonteeltani avoin ja ystävällinen. En oo mikään megaekstrovertti, mutta kuitenkin suhkoht puhelias. Enkä ota elämää liian vakavasti, boheemiksikin joskus kutsuttu :D Mulle ihmissuhteiden suola on hyvät keskustelut ja asioiden pohtiminen boxin ulkopuolelta. Oon kiinnostunut tieteistä, taiteista, historiasta, filosofiasta, välillä politiikasta. Ei siinä, että niistä hirveästi mitään tietäisin. Luen paljon, mutta tykkään myös mennä ja tehdä. Pingis, bilis, metsäpatikointi, tapahtumat ja keikat kiinnostaa. Tai sitten ihan vaan perus hengailu, syöminen ja viinilasin kanssa istuskelu. Ilmoitus ei vanhene! Naiskavereita lähinnä etsin.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystäviä pk-seudulta ja Pirkanmaalta. Mieluiten naispuolisia ja iältään n. 25-36v. Olen 32-vuotias nainen ja muuttanut juuri Vantaalle. Harrastan liikuntaa, lenkkeilyä ja kuntosalia pääosin. Toiveena olisi että voisimme käydä kahvilla, leffassa, viihteellä, lenkillä yms tutustumassa. Pidän kauneudenhoidosta, hyvinvoinnista, muodista, shoppailusta, kylpylöistä, electro- ja popmusiikista, festareista, auringosta ja luonnosta. Toivon että sinulla olisi samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Olen empaattinen ihminen. Etsin luotettavia ja mukavia tosiystäviä, myös kaveriporukkaan saa kutsua mukaan. Jos olet esim Tampereelta, niin käyn siellä aina välillä niin näkeminenkin onnistuu!

    Lue koko ilmoitus
  • Löytyisikö täältä oman ikäistäni tai vanhempaa yksinäistä naista 48-vuotiaalle yksinäiselle miehelle Vantaalta ystäväksi kaikenlaiseen mukavaan yhteiseen tekemiseen ja ajanviettoon? Olen työssäkäyvä ja kaikinpuolin kunnollinen. Laita rohkeasti viestiä, niin vaihdetaan ajatuksia. Kerron mielelläni sitten lisää itsestäni.

    Lue koko ilmoitus
  • moikka! ois kiva löytää kavereita ketkä tykkäis samanlaisista asioista kun minä ^.^ tykkää todella paljon JRPG peleistä, mangasta, animesta ja sarjoista/elokuvista! tykkään myös jostain multiplayer peleistä kuten Dead by Daylight (*-*)!! Rakastan Final Fantasy, Kingdom Hearts, Persona yms. pelisarjoja eniten! muhun saa yhteyttä täällä viestillä tai discordissa! discord: bygoneserenity

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa olisi rentoa juttuseuraa, sukupuolella ei väliä. Olisi kiva jos löytyisi myös jotain samoja mielenkiinnon kohteita. Tykkään historiasta ja kulutan paljon aikaa sen parissa. Myös pelaaminen kiinnostaa silloin tällöin mutta mitään moninpelejä en oikein pelaa. Välillä myös tykkään piirrellä tai maalata jos sille päälle satun, toiveena olisi taas aloittaa siitä kunnollinen harrastus. Kiinnostusta löytyy moniin muihinkin asioihin mitä ei nyt tällä hetkellä tule päähän mutta tutustumalla selviää.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 26-vuotias mies Vantaan kupeesta ja ois huikeeta päästä tutustuu uusiin tyyppeihin ja saada lisää kavereita. 😁 Etsin mielelläni kaveriseuraa seinäkiipeilyyn/boulderointiin 🧗🏻, keilailuun 🎳 tai vaikkapa viettämään iltaa Discordissa hyvän moninpelin kera. Olen myös kiinnostunut pelaamaan ja kokeilemaan uusia lautapelejä 🎲, joista lempparit ovat Castles of Burgundy ja Dune Imperium. Lueskelen, käyn elokuvissa, käytän jokseenkin suoratoistopalveluita (kuten Netflix ja YouTube), vastikään aloittanut lenkkeilyn 🏃🏻ja salilla käymisen🏋🏻. Luonteeltani olen hyvä kuuntelija, myötätuntoinen ja hyväntahtoinen tyyppi. Tykkään tarkastella asioita eri näkökulmista, iskee tarinaa ja kertoo "hyvää" läppää 😆. Lähetä ihmeessä viestiä, jos haluat tutustua.

    Lue koko ilmoitus
  • Mitenköhän mones kerta tää on ku lisään ilmotuksen...😁 Etin about mun ikäsiä NAISIA viestittelykavereiks. Ois kiva, jos sun kaa vois mennä joskus parille baariin tai tehä jotain, mut pääasiassa viestiteltäis enimmäkseen. Syynä se, että elän väsyttävää ja uuvuttavaa elämänvaihetta tällä hetkellä, enkä oo parhaassa terässä... oon muutenki tosi itsenäinen ja viihdyn myös itekseni. Kuitenki kaipaan kontakteja ja satunnaista menemistä ja tekemistä. Mul on whatsapp. Toivoisin et voisit ottaa yhteyttä Telegrammin kautta (@joojaajuu) Toivottavasti löydät sieltä... täällä oon todennäkösesti aika huonosti tavotettavissa. Yritän muistaa käydä täälläki kyl. Asioita, joita rakastan: huumori, musiikki, eläimet, true crime, sisustaminen, kielet (miten saatoin unohtaa sen aiemmin?!) tanssiminen, Luottomies 😁, komediat, autot, shoppailu, erikoiskahvit, Lidlin yks tee, laulaminen, sushi, kanaruuat, suklaa, kiinalainen ruoka, siivoominen ja siivousvideot, ASMR, Baby Yoda ja Yoda-meemit, kosmetiikka, musta huumori, kuutamo, auringonlasku ja -nousu, yöelämä (tarkottaen lähinnä öisin tapahtuvaa elämää :D mut välillä myös baarit) jne... Yllättävintä mussa on ehkä se, että rakastan goottijuttuja (paitsi sitä musaa, sori... 🤣) Joskus on kivaa käydä ulkomailla. Aikuisiällä ei oo ollu seuraa (yksin en matkusta), mut lapsena oon käyny monissa maissa ja jossain vaiheessa sitte taas, ku on sopiva hetki. Uskon, et tullaa hyvin toimeen, jos naurat paljon, oot luotettava ja kannustava. Kateus ei kuulu ystävyyteen eikä ees kaveruuteen, ja siitä on valitettavasti kokemusta... Ehdottomasti plussaa, jos sun kaa voi jutella true crime-jutuista ja vatvoo niiden kamaluutta😁 Tykkään myös ihmissuhdeasioista, pl. juoruilu. En ala asettaa mitää välimatkavaatimuksia. Oon ite vaan sellanen, että haluun yöks kotiin, eli ehkä satojen kilometrien välimatka vois olla aika vaikee (jos halutaan joskus tehä jotain irl.) 😟 Mun teksteistä voi saada vaikutelman, etten naura paljon, mut trust me, nauran kyllä 😁 Telegrammissa tavataan 😁 toivottavasti. Ps. Haluun tarkentaa, että oon hetero. Etin naiskavereita siks, että mulla on jo tarpeeks mieskontakteja/-kavereita. Miten niitä nyt haluukaan nimittää :D eikä tää oo muutenkaan mikään sellanen seuranhakusivusto.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 26-vuotias nainen, asun tällä hetkellä Vantaalla. Etsin pelikavereita ensisijaisesti tennikseen, padeliin ja sulkapalloon, mutta lähden mielelläni testaamaan myös täysin uusia lajeja. Omistan kaksi tennismailaa ja sulkapallomailaa, joita lainaan tarvittaessa mielelläni. Tasoltani olen toistaiseksi vielä aloittelija kaikissa edellä mainituissa lajeissa. Sinun taitotasollasi ei ole väliä, mutta toivoisin uudelta pelikaverilta kärsivällisyyttä ja hyvää huumorintajua, jotta aloittelijan kanssa pelaaminen ei ala turhauttamaan. Minusta saa huumorintajuista seuraa liikkumisen lisäksi esimerkiksi myös kahville, kisakatsomoon, leffailtaan, kokkailuun tai mihin vaan muuhun, mikä nyt sattuu milloinkin tuntumaan hyvältä idealta. Minua on kuvailtu empaattiseksi ja välittäväksi, joten mainittakoon nuo ominaisuudet vahvuuksina. Minulla on varsin kiitettävästi ystäviä jo entuudestaan, mutta valtaosa heistä elää todella kiireistä elämää, joten huomaan kaipaavani usein samanhenkistä ja kiireetöntä juttuseuraa. Ystäviä ei voi koskaan olla liikaa, joten laita rohkeasti viestiä, jos sinulle jäi sellainen tunne, että meistä voisi tulla ystäviä!🤍 Tämä ilmoitus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus
  • Etin huumorintajusii ehkä vähän mun kaltasia "tyhmiä" ihmisiä. Mieluusti about saman ikäsii. Ite käyn salilla, töissä ja nukun😅. Oon kyl eläinten ystävä, ja autoista oon kiinnostunu mut en saa ite mitään aikaan. Pelailin koneella vähä kaikkee mut nyt mikään ei enää sytytä. Ois kiva ajella tai käydä jossain jonkun kaa, itekseni en kehtaa ku oon olevinaa joku introvertti tai jotaki. Muutenki vähä omanlaine persoona mut haluun aikalailla kaikille hyvää. Mitään päihteitä en käytä enkä oo koittanu. Snapin yms saa kysymällä, tai jos annat oman. Kik : Yks_Semmone

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 18v ujo ja yksinäinen. Ei oo kavereita:(

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin alle vuosi sitten Vantaalle enkä tunne täällä paljoa ketään. Siksi etin pk-seudulta uusia ystäviä kenen kanssa viettää aikaa! Oon 21-vuotias opiskelija ja tykkään kiertää kirppiksillä, käydä kahviloissa, kuvailemassa, terasilla ja bilettää. Varsinki näin kesäaikaan ois kiva käydä ulkona piknikillä tai terassilla, käydä kävelyllä tai bilettää baarissa! Ota rohkeasti yhteyttä jos kiinnostaa tutustua!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 51-vuotias nainen Vantaalta. Olen muuttanut Lappeenrannasta Vantaalle ja kaverisuhteet ovat muuton myötä kadonneet. Olen sairastunut 25-vuotiaana neurologiseen sairauteen jolla ei ole nimeä. Käytän pyörätuolia jonka liikuttamiseen tarvitsen toisen apua. Tykkään neulomisesta, shoppailusta, sisustamisesta ja baarissakin on mukava käydä silloin tällöin. Olen huumorintajuinen ja hyväsydäminen ihminen.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen vantaalainen 38-vuotias kahden lapsen (10- ja 12-vuotiaat) äiti. Puolisokin löytyy, mutta kaverit ovat aika pitkälti jääneet johonkin matkan varrelle. Nyt alan havahtua siihen, että elämä ei pyöri enää täysin perhearjen ympärillä, ja kaipaisin kovasti uusia ihmisiä elämääni. Kaipaan kaveria, jonka kanssa voisi höpötellä niitä näitä, kertoa kun tapahtuu jotain ihanaa tai kun jokin ottaa päähän, jonka kanssa voisi puhua myös syvällisiä tai lähteä hetken mielijohteesta kirppikselle, terassille tai tanssimaan. Olen luonteeltani melko introvertti. En yleensä ole joukon puheliain tyyppi ainakaan aluksi, mutta oikeiden ihmisten kanssa juttua ja huonoja vitsejä kyllä riittää. Minulle tärkeitä asioita ovat mm. luonto, tasa-arvo, avoimuus ja vihreät arvot. Käyn kesäisin mielelläni vaelluksilla, yleensä Nuuksiossa mutta yritän päästä myös joka kesä tekemään yhden reissun vähän kauemmas. Tykkään lukea - aika paljon menee kevyttä romanttista hömppää, mutta mikään ei voita hyvää psykologista trilleriä. Musiikkimaku on raskaaseen painottuva, mutta kuuntelen musiikkia loppujen lopuksi aika monipuolisesti eri genreistä. Videopelejä tulee pelattua välillä paljonkin, lisäksi harrastan pienimuotoisesti cosplayta sekä historiallista pukeutumista. Seuraan myös politiikkaa melko paljon. Olisi kiva löytää ihmisiä joiden mielenkiinnonkohteet ovat samansuuntaisia :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Oon piakkoin 20-vuotias ja syyskuun alussa muutan Vantaalle poikaystäväni perässä. Mul on vakkari duunipaikka. Itelläni on reipas vuoden ikäinen collie, jonka kanssa arki-illat oikeastaan menee ja sitten myös miehen kanssa, eli toivon että oot koiraihminen. Joka viikonloppu en jaksa matkustaa Tampereelle niin olisi kiva löytää kavereita/kaveri kenenkaa olla arkisin että viikonloppuisin🥰 Oon ite positiivinen, hieman adhd joka ilmenee puheliaisuutena ja keskittymisen herpaantumisena😂 Oon tosi empaattinen ja kiltti, mutta osaan myös puolustaa mun kavereita ja itseäni jos on tarve! Mun kanssa ei tarvi pelätä jos ”möläyttää” jotain, koska arvostan suoraa ja rehellistä puhetta. Mulla on tosi outo huumorintaju ja nauran ittekki joskus mun jutuille🤣 Tykkään laittautua ja se on mulle sellanen ”henkireikä”.. Pystyn kyllä ilman meikkiäkin olemaan, mutta laittautuminen vain boostaan itsevarmuuttani! Tykkään vaan käydä kävelyillä ja hengaamisesta, sekä autolla ajelemisesta. Musta saa seuraa vaikka shoppailee, tallille (hevos tai auto), siivoon, lenkille, golf rangelle tai vaikka ruokakauppaan!! Mun kiinnostuksen kohteena on tosiaan autot, meikkaaminen ja muu kauneus ja muoti💁🏽‍♀️ Haaveilen uudestaa salilla käymisestä, mutta rohkeus ei ole vielä riittänyt siihen🫣 Ikähaarukka 18-28v kunhan klikkaa niin all good. Mies tosiaan löytyy niin kavereita vain ja mieluusti naisia🥰 Ilmotus ei vanhene. Vastaan sähköposteihin kyllä!!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 19vuotias, kohta 20. Oon asunu alle vuoden vantaalla mun poikaystävän kanssa ja kaikki kaverit asuu muualla. Tykkään autoista ja meikeistä. Olis kiva saada seuraa varsinkin nyt kesäks ja uudet ystävät on kyllä tervetulleita. Tykkään kierrellä ympäriinsä ja vaikka vaan istuu penkillä ja jutella kaikesta. Mut saa seuraks mihin tahansa! Oon ehkä vähän huono tutustuu tällee viesteillä, mut jos klikkaa nii nähään ja tutustutaan lisää.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon muuttanu marraskuussa vantaalle. Kaipaisin uusii naispuolisii kavereit pk seudult. Tuu ihmees lisää snäpis @essikaroliina6

    Lue koko ilmoitus
  • Mä on Vantaalainen ja käyn töissä, vapanaja käyn kaverit kanssa ulkona tai jostain kahville. Tarvin kaverit kun mul ei oo paljon kaverit olisi kiva saada ympäri suomesta kaverit. Laittakaa viestiä voida tutusta toisen tai vaikka käydä jossain kahvilla 😍😍

    Lue koko ilmoitus
  • Moi oon nuori tyttö vantaalta ja etin uusia kavereita, jotka ois valmiina äkkilähtöihin, festareihin, matkailuu vaan hengaillua ja ois aina valmis tekemään kaikkee hauskaa ja uutta. Oon ite 18 vuotias täytän kesällä 19v ja etin oman ikäsiä kavereita 18-19, mul on viis kissaa kotona, ja käyn töissä, rakastan meikkejä vaatteita, oon ite parisuhteessa jonka takia mulla paljon kavereita ei ole ja mul on tällä hetkellä vain pari hyvää kaveria joita näen vain kerran 3 viikon aikana!

    Lue koko ilmoitus