Kuvaus

Hei! Olen 26-vuotias nainen, asun tällä hetkellä Vantaalla. Etsin pelikavereita ensisijaisesti tennikseen, padeliin ja sulkapalloon, mutta lähden mielelläni testaamaan myös täysin uusia lajeja. Omistan kaksi tennismailaa ja sulkapallomailaa, joita lainaan tarvittaessa mielelläni. Tasoltani olen toistaiseksi vielä aloittelija kaikissa edellä mainituissa lajeissa. Sinun taitotasollasi ei ole väliä, mutta toivoisin uudelta pelikaverilta kärsivällisyyttä ja hyvää huumorintajua, jotta aloittelijan kanssa pelaaminen ei ala turhauttamaan. Minusta saa huumorintajuista seuraa liikkumisen lisäksi esimerkiksi myös kahville, kisakatsomoon, leffailtaan, kokkailuun tai mihin vaan muuhun, mikä nyt sattuu milloinkin tuntumaan hyvältä idealta. Minua on kuvailtu empaattiseksi ja välittäväksi, joten mainittakoon nuo ominaisuudet vahvuuksina. Minulla on varsin kiitettävästi ystäviä jo entuudestaan, mutta valtaosa heistä elää todella kiireistä elämää, joten huomaan kaipaavani usein samanhenkistä ja kiireetöntä juttuseuraa. Ystäviä ei voi koskaan olla liikaa, joten laita rohkeasti viestiä, jos sinulle jäi sellainen tunne, että meistä voisi tulla ystäviä!🤍 Tämä ilmoitus ei vanhene.