Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

3 357 ilmoitusta

  • Parisuhteessa onnellisena eli ystäviä(mies tai nainen) hakusessa. Vapaaehtoisesti lapseton. Vantaalla asun. Peruselämä on hyvää, mutta välillä on hieman yksinäistä ja hukassa, kun tuttavapiiri muuttunut ja tuntee itsensä nykyään porukassa ulkopuoliseksi. Haluaisin vähän syvällisempiä jutella. Omasta porukasta ei löydy ketään, joka ymmärtäisi semmoista tai kokisi samoja fiiliksiä kun itse. Muutamat viime vuodet olleet semmoisia, että ihmiset, joita piti ystävinä, eivät niitä oikeasti ole ja on vaikea luottaa ihmisiin. On liian "äijämäistä" meno välillä ja semmoinen vaan kyllästyttää nykyään. Kasvanut ja muuttunut vain ihmisenä nykyään niin paljon. Meno mikä oli ennen hauskaa niin ei anna enään niin paljoon. Toivoisin, että löytyisi empatiaa. Vaikeat asiat eivät olisi aihe, jotka haluaa ohittaa. Itse tykkään hirveästi musiikista. Aika paljon musiikkimaku painottuu raskaaseen, mutta maku on kuitenkin laaja. Kaikista tyyleistä löytyy jotain hyvää, ja olen aina avoin kaikelle. Ei varmaan tila riittäisi tässä, jos rupeisin luettelemaan kaikkia bändejä, joista tykkään. Metalli, pop, rap, elokuvamusiikki, punk jne. Jokaisesta tyylistä löytyy jotain hyvää. Tykkää tasapainotella. Välillä haluaa kuunnella raskasta ja taas välillä haluaa kuunnella juustoisia ballaadeja. Koen, että on todella tylsää kuunnella aina samaa. Kitaran ja basson soittelu myös luonnistuu. Inspiraatio siihen on nykyään vähän kadonnut, että ei ihan hirveesti tule soiteltua. Omaksi iloksi tulee lähinnä soiteltua. Musiikista olisi kiva jutella ja fiilistellä biisejä ja levyjä. Nykyään tulee niin paljon kaikkea niin olisi kiva pommitella biisejä toisille "kuunteles tämä, oletko kuullut tämän jne?" Elokuvat ja videopelit ovat myös rakkaita. Maku niissäkin on laaja ja todella valikoiva. Massan mukana ei mennä, vaan katsellaan ja pelaillaan juuri sitä, mistä itse tykkää. Lähivuosina ollut vähän huono katsomaan uusimpia elokuvia tai sarjoja. Pysytty paljon vanhoissa tutuissa tai jotain vanhempaa. Tulee niin paljon kaikkea nykyään, että ei ole vain aikaa kaikkea katsoa. Vapaalla tulee myös salilla käytyä ja kirjoja luettua (niissä suuremmaksi osaksi elämänkertoja). Eläimet ovat myös rakkaita. Omaa ei löydy, mutta on ollut hoitokissoja elämässä paljon lähivuosina, niin karvapallerot ovat tuttuja. Koirista myös tykkään. Koiriakin on ollut hoidossa lähiaikoina paljon. Uteliaana olen täällä katsomassa, mitä löytyy. Juttelukaveria, jolta löytyisi samoja innostuksia kuin itsellä. Välillä kaipaa vaikka sitä, että voisi jutella ja fiilistellä vaikka jonkun bändin uutta levyä tai biisiä ja olla oikeasti siitä innostunut. Kiva olisi löytää joku, jolla olisi samoja kiinnostuksia ja innostuksia asioihin. Ei väliä oletko mies vai nainen. Aluksi olisi ihan kiva vain jutella. Jos asiat natsaa, niin kiva olisi parilla käydä tai vaikka keikalla tai festareilla pyörähtämssä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Hae kaveria/ ystävää/juttuseuraa, (omasta ikäluokastani) matkaseuraa kotimaassa ja ulkomaille tilanteen mukaan. Olisi mukavaa jos olisi samoja intressejä, liikunnalliset harrastukset, ulkoilu, metsäkävelyt, vaellukset ym. Käyn usein lyhyitä ja pitkkiä reissuja Suomessa eri paikkakunnilla ja olisi kiva että olisi matkakavveri. Luonteeltani olen rento, puhelias, huumorintajuinen ja järjestän mielelläni kaikenlaista ohjelmaa. Asun kehä III ulkopuolella ja kuljen yleensä omalla autolla. Etsin samanhenkistä seuraa, jonka kanssa voisi esim. vaihtaa kuulumisia , käydä kahvilla, harrastaa yhdessä. Elämäntilanteellasi ei ole niinkään väliä, kunhan kemiat kohtaavat! En etsi parisuhdetta. Laita rohkeasti viestiä, jos yhtään tuntuu siltä, että tulisimme toimeen. Jutellaan ja katsotaan, josko tästä syntyisi uusi ystävyys! 😊✨

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! 😁👋 Täällä 30-vuotias rento, sosiaalinen, puhelias ja huumorintajuinen tyyppi, joka tykkää tutustua uusiin ihmisiin! 😎 Oon sellainen, jonka kanssa voi jutella oikeastaan mistä vaan. Välillä heitetään ihan päätöntä läppää ja nauretaan vedet silmissä, välillä taas voidaan keskustella elämästä vähän syvällisemmin. 😂 Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla, treenata, käydä kävelyillä, ajella autolla ihan muuten vaan, kuunnella musiikkia ja viettää aikaa hyvässä seurassa. 💪🚗🎶 Erityisesti tykkään myös grillailusta, kalastuksesta, patikoinnista ja luonnossa liikkumisesta! 🎣🥾🔥 Mikäs sen parempaa kuin lähteä hyvällä porukalla kalaan, tehdä kunnon grillisafkat tai lähteä tutkimaan uusia luontopolkuja? Tykkään myös rennoista koti-illoista, leffoista ja hyvästä ruoasta. Eikä kaiken tekemisen tarvitse olla etukäteen suunniteltua – spontaanit ideat on usein niitä parhaita! 😁 Oon perheellinen, mutta tykkään myös omista harrastuksista, kavereiden kanssa tekemisestä ja uusien ihmisten tapaamisesta. 😊 Arvostan ystävyydessä rehellisyyttä, luotettavuutta, huumoria ja molemminpuolista kiinnostusta. Mun mielestä parhaat kaverisuhteet syntyy siitä, että voi olla täysin oma itsensä eikä tarvitse miettiä jokaista sanomistaan. Olis mahtavaa löytää uusia kavereita, joiden kanssa voisi jutella päivittäin, käydä kahvilla, salilla, ajelemassa, kalastamassa, grillailemassa, patikoimassa tai keksiä jotain ihan muuta tekemistä. 😁 En etsi pelkkiä muutaman viestin tuttavuuksia, vaan sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi oikeasti ystävystyä ja pitää yhteyttä pidempäänkin. Jos oot rento, huumorintajuinen ja tykkäät jutella, niin laita ihmeessä viestiä! 😎 Ei tarvitse keksiä mitään ihmeellistä aloitusta, ihan tavallinen moikka riittää! 😂

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 25-vuotias opiskelija & käyn samalla töissä. Etsin vastavuoroisia ja läheisiä kaverisuhteita suht samanikäisistä naisista. Lähden matalalla kynnyksellä tapaamaan kasvokkain ja tutustumaan lisää, toivottavasti säkin ☺️ Tykkään joogasta, hyvästä ruoasta, lempeestä liikunnasta, maailmaa parantavista keskusteluista ja avoimista, rennoista keskustelukumppaneista. Oon pohdiskeleva ja muut huomioiva tyyppi, tykkään käydä syvällisiä keskusteluita ja analysoida elämää. Ihan en kaikkea kuitenkaan vakavasti ota, vaan tykkään lähestyä asioita uteliaalla ja positiivisella asenteella. Olis ihanaa järkkäillä tyttöjen iltoja, tavata ulkona kahvin tai viinin merkeissä ja jakaa elämän ilot ja surut yhdessä. Lähden myös mielelläni erilaisiin tapahtumiin, ravintoloihin ym. Musta vois myös saada seuraa erilaisille ryhmäliikuntatunneille ja lenkille. Jos kiinnostuit ja uskot meidän tulevan juttuun, laita viestiä! 🌸 Ilmoitus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus
  • Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet. Hyötyliikunnan määrää pitäisi lisätä, kuntoliikuntaa tulee harrastettua 2-4 kertaa viikossa. Museokorttia saisi käyttää vielä ahkerammin, nyt tulee käytettyä kerran pari kuukaudessa. Jos siis kaipaat seuraa edellämainittuihin ja miksei muuhunkin niin laita viestiä. Olen sinkku, asuthan pääkaupunkiseudulla.

    Lue koko ilmoitus
  • Löytyiskö liikunnallista ja huumorintajuista kaveria/kavereita, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia. Tykkään liikkua luonnossa, pyöräillä ja käydä mm. museoissa ja erilaisissa tapahtumissa. Jos samat ajatukset, niin laita viestiä, niin katsotaan, miten ajatukset sopivat yhteen.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin Helsingistä tai pääkaupunkiseudulta kavereita, kun vanhat käy nykyään baareissa ja käyttää päihteitä. Päivät käy vähän tylsäks ku ei oo ketään kenelle puhuu omista kiinnostuksen kohteista tai tehä aktiviteettejä. Seuraan futista todella aktiivisesti ja pelaan myös vapaa-ajalla, oon kattonu liikaa animea, pelailen esimerkiksi Rocket Leaguea, Fortnitea, Clash Royalea, välillä OW:ta ja oon ihan liikaa koneella. Tuun mielelläni pelaa mitä vain urheilulajia tai videopeliä, mennä keilailemaan/biljardia pelaa ja oikeastaan mitä vain aktiviteetteja (paitsi baari ja yökerho). Urheilu on aina ollut lähellä sydäntä. Jos mikään yllämainitusta kiinnostaa laita ihmeessä viestiä ja tuu kertoo sun futisjoukkue, jota kannatat. Snap on korpela.santeri ja discord on Santzu.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Täällä kirjoittelee pienoista kolmenkympin kriisiä poteva nainen Helsingistä, jolla olisi elämässä tilaa uusille ystävyyssuhteille. ☺️ Etsin ainoastaan naispuolisia ystäviä. Oon aika rauhallinen tyyppi ja mun arki rullaa perus toimistotyön ympärillä, vapaa-ajalla viihdyn luovan tekemisen sekä kirjojen ja musiikin parissa. Tykkään myös liikkua ja ulkoilla monipuolisesti ja rakastan etenkin pitkiä kävelylenkkejä äänikirjoja kuunnellen. Kaipaisin seuraa esimerkiksi kävelylenkeille, valokuvailemaan luontoa, ravintoloihin, leffaan, lautapelien pelailuun, käsityöiltamiin/kursseille ja ihan rentoon perushengailuun. ☺️ Multa löytyy myös museokortti! Alkoholia en käytä juuri lainkaan, joten baarit tms. ei ole mun juttu. Musta saa myös ihan vain kirjoittelukaverin, jos välimatka on pidempi. Voisin myös olla kiinnostunut ihan perinteisestä kirjekaveruudesta! ✉️ Jos tuntuu, että meillä voisi klikata, laita viestiä ja jutellaan lisää! 🌻

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Tääl kirjottelee 27-vuotias introvertti, josta kuoriutuu oikeessa seurassa hyvinki puhelias ja huumorintajuinen tyyppi. Etin ystävii erityisesti pääkaupunkiseudulta ja Karkkilan lähistöltä. Käyn Helsingissä usein monta kertaa viikossa mut asun Karkkilassa. Tykkään kaikenlaisesta luovasta tekemisestä, joogasta, pitkistä kävelyistä, ruuanlaitosta, lukemisesta ja leffoista. Viime aikoina oon innostunu kans ristikoiden täyttämisestä ja päiväkirjan kirjottamisesta. 📝 Erityisenä mielenkiinnonkohteena mul on psykologia, itsetutkiskelu ja kaikenlaiset hyvinvointiin liittyvät jutut. Musta löytyyki hyvässä suhteessa syvällistä, pohtivaa puolta sekä sellaista sopivan kaoottista energiaa ja hyvää huumoria! Ois ihana löytää seuraa esim. museo- tai kirppiskierroksille, kävelyille, leffailtoihin tai vaa kahvittelemaan ja juttelemaan kaikesta! Mulle on luontevaa olla mukana arjessa ja ilosissa hetkissä, mut myös tukena silloin kun elämä koettelee, ja samaa toivon puolin ja toisin. Arvostan sitä, et ystävälle voi laittaa viestii mistä vaan ja vaikeistaki asioista voi puhuu avoimesti. 💖 Laita ihmeessä viestii ja kerro itestäs jotain, jos tuntuu siltä et meillä vois synkata! Ilmoitus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 40-vuotias työssäkäyvä nainen ja etsin ystävää, jolla olisi jokseenkin samankaltaiset mielenkiinnon kohteet. Haluaisin löytää luotettavan, rehellisen ja iloisen ystävän jonka kanssa jutella niitä näitä ja syvällisiä. Ystävän, jonka kanssa käydä vaikka ravintolassa, kahvilassa, teatterissa, leffassa, kävelyillä, ulkoilemassa, matkustella, mökkeillä ja mitä vain keksitäänkään. Mulla lapset alkaa jo olla melkein aikuisia, niin aikaa itsellekin on jo enemmän. En kaipaa ympärilleni suurta joukkoa ihmisiä, mutta hyvä ystävä tai muutamakin olisi mukava löytää. Sun iällä tai asui paikalla ei ole niin väliä. Etsin kuitenkin vain naispuolista ystävää, olen parisuhteessa. Laita viestiä, niin tutustutaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, tässä oon nyt ollut jonkin aikaa jo yksinäinen ja esim. juttu seura kelpaisi. Tykkään jutella monenlaisista aiheista, joten varmasti keksitään aihetta. Mielellään iältään yli 25-vuotiaat mutta en paheksi nuorempia kunhan pääasia että juttu luistaa ja kemiat kohtaavat. Pidän erityisesti urheilusta (lenkillä ja kuntoilemassa) ja tykkään myös lemmikeistä ja auringonlaskuista. Myös kokkailu ja kirpputorit ovat arjessani. Elän terveellistä elämää jota toivon myös sinulta. Laita viestiä niin jutellaan lisää. Laitathan enemmän kuin "moi" viestiisi, jotta erotut paremmin ja saatan paremmin vastata.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 38-vuotias nainen. Muutin aikoinaan Porvooseen opiskelemaan, ja valmistumisen jälkeen koulukaverit on kaikki pikkuhiljaa muuttaneet takaisin kotikaupunkeihinsa tai muualle Suomeen. En tunne täältä ihan hirveesti ihmisiä, joten olis kiva tutustua täällä asuviin naisiin joiden kanssa vois käydä kahvilla, yksillä, syömässä, kävelyllä, paikallisissa tapahtumissa yms...tai ihan vaan hengailla :D En halua laittaa mitään kriteerejä iän tai kiinnostusten suhteen (sen näkee sitten tavatessa onko meillä mitään puhuttavaa :)), mutta itse tykkään mm. matkustamisesta, ulkoilusta, eläimistä, valokuvauksesta, aurinkoisista kesäpäivistä...kotona ollessa käytän aikani useimmiten lukemiseen, elokuvien ja sarjojen katsomiseen ja kirjeiden kirjoittamiseen. Jos yhtään tuntuu siltä että kiinnostais tutustua niin ota yhteyttä, sovitaan vaikka kahvitreffit :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Oon tämmönen ADHD tapaus jota kaikki harrastukset ja ajanvietteet kiinnostaa, sanoisin olevani aika spontaani tyyppi. Lähen mukaan aikalail mihinvaan. Mun aikataulut vaihtelee semisti, mut hengailulle löytyy kyl aikaa! (snäppi: adehode) Pelailen pleikalla ja koneella semisti nii siihen toki seura natsaa. (steam ja discord: adehode, epic ja ps: koivune33) Nii ja mul on lemmikkinä kani ja tyttöystävä:D ps. kaikki ihmiset on mulle saman arvosia kulttuurista, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, ihonväristä yms. riippumatta. Se jos on kusipää on asia erikseen!

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Täällä kirjoittelee kolmekymppinen, erittäin urheilullinen, hyvin avoin ja sosiaalinen mies. Mä olen varmasti miellyttävää ja puheliasta seuraa, toki samankaltaista kaveria etsin itselleni. Mua kiinnostaa etenkin urheilu (salilla käyn eniten), mutta ehkä eniten haen rennompaa ajanviettoseuraa - ihan vaikka keskusteluun, sillä tykkään käydä syvällisiä keskusteluita ja filosofoida, vaikka ihan eri mieltä olevien ihmisten kanssa. Myös muu illanviettoseura tai vaikka ihan autoiluseura olisi nastaa. Täsmähakuna voisin mainita myös peliseuran löytämisen esim. biljardiin tai keilailuun. :) Oikeasti siis aika avoimesti ja spontaanisti saa ehdottaa eri juttuja, niin keksitään meille hyvää ajanvietettä! Alueina stadi / Uusimaa / Päijät-Häme.

    Lue koko ilmoitus
  • Tykkään puhua kännykässä, urheilla, syödä, juhlia ja valmis kokeilemaan melkein kaikkea uutta. Rakastan kissoja ja koiria iha sikana ❣️❣️ Oon aika hauska ja meen yleensä vastavirtaan 🤷🏽‍♀️ Oon aina tullu paremmi naistenkaa toimeen mut voin tutustuu keneen vaan, kuha oot kiva ja reilu Olen 26-vuotias non-binary henkilö keskustasta ja etsin uusia kavereita, sukupuolella ei väliä, mut plussaa jos oot Queer 🏳️‍🌈 ei tosin tarpeellista. Välil ois kiva olla kaikkee seuraa lähtee ulos useammin tms :p no elämä jatkuu anyway olin mä yksin tai en. Onneks ei sentää oo usein yksinäine olo, se on aika hirveetä

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin elämänkokemusta omaavaa miestä, joka asuisi Vantaalta katsoen järkevän tutustumismatkan päästä. Olen 46v. mukava, kivan näköinen, urheilullinen ja luonnollinen/luontohenkinen neito, jolla on ihanat lapset. Kaipaan erityisesti yhteisiä tekemisiä ja fiksuja keskusteluja omanikäisteni miesten (alle 50v) kanssa, ilman keskustelua haittaavia asenteita. Jos meillä synkkaa, niin toivon myös tapaamisia yhteisten intressien parissa. Olisi ihanaa, jos ymmärtäisit vanhemmuutta ja bonusta saat laulu- ja/tai soittotaidoista. Arvostan kestävää kehitystä ja terveellisiä elämäntapoja - mutta en nipota :D PS. Jos kiinnostuit niin vastaatko ystävällisesti kaverihaun yksityisviestinä, kiitos :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 22-vuotias töissä käyvä mies Lohjalta. Olen aktiivinen, liikunnallinen, rento ja mukava tyyppi, joka tykkää viettää aikaa luonnossa, käydä lenkeillä ja käyn välillä kahvilla. 🌲☕️ Kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat myös eläimet sekä historia. Harrastan myös partiota. ⚜️ Etsin kavereita ja ystäviä Uudeltamaalta. Olen valmis liikkumaan noin 100 kilometrin säteellä autolla. Kaikki seura käy, sillä tärkeintä on, että tullaan juttuun. ✨ Minusta saa mainion kaverin kävelylle, kahville, retkelle tai ihan vain rentoon hengailuun ja uusien paikkojen tutkimiseen. 👋🎒

    Lue koko ilmoitus
  • Moii! Oon 23-vuotias opiskelija Helsingistä, joka etsii suunnilleen samanikäisiä (mieluiten naispuolisia) ystäviä pk-seudulta, joiden kanssa voisi nähdä livenä ja puuhailla kaikkea yhdessä! 💗 Oon pohdiskeleva, rento ja spontaani. Ystävänä oon empaattinen ja innokas keksimään yhteistä tekemistä. 🥰 Viihdyn luonnossa, kuten merenrannoilla ja metsissä. 🏞 Pyöräily, lenkkeily, leipominen, lukeminen ja kivien maalaaminen on kans jees! 🚲🏃🏼‍♀️🎨 Kuuntelen kaikenlaista musiikkia klassisesta räppiin. Lemppareita on mm. Rosalía, Zara Larsson ja kent. 💿 Olisi hauska esim. napata kaakaot tai kahvit Alepasta ja mennä kävelyretkelle, ihmettelemään taidetta museoon tai haahuilemaan Kasvitieteelliseen puutarhaan. Musta saa myös opiskelukaverin, jonka kanssa mennä niin kirjastoon opiskelemaan kuin opiskelijatapahtumiinkin. 📚 Ota ihmeessä yhteyttä, jos tunnun yhtään sun tyyliseltä! Ilmoitus ei vanhene. 🫶

    Lue koko ilmoitus