Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

232 ilmoitusta

  • Hei! Olen 22-vuotias mies Joensuusta, ja olen asunut täällä jo kaksi vuotta. Opiskelen yliopistolla suomen kieltä ja kirjallisuutta, ja olen ajatellut opiskella englantia ja ruotsia sivuaineina. Olen miettinyt, että valmistuisin kieltenopettajaksi, sillä olen aina ollut hyvä kielissä ja ilmaisemaan itseäni sekä suullisesti että kirjallisesti. Osallistunkin tänä kesänä sivuainekokeisiin, joihin luen aktiivisesti vapaa-ajallani. On mahdollista, että suoritan myös luokanopettajan sivuaineopinnot, koska koen olevani hyvä ymmärtämään lapsia ja nuoria ja tulemaan toimeen heidän kanssaan, mutta katsotaan, mihin elämä vie :) Olen kirjoittanut 2 vuotta nuortenromaania neljästä turkulaisnuoresta, jotka joutuvat pelastamaan orpotytön, joka on ollut vankina enonsa saarella 10 vuotta. Olen nauttinut kirjoittamisesta jo pitkään, ja olenkin haaveillut urasta ammattikirjailijana. Pidän myös kuvataiteesta, mutta en ole piirtänyt kovin paljon. Käyn kuvataidekurssilla kansanopistossa, mutta aina ei ole ollut aikaa piirtää tai kirjoittaa. Opinnot ovat nyt etusijalla, mutta olen silti hyvin taiteellinen ja luova ihminen. Olen aina ollut kiinnostunut animesta, ja katson sitä paljon vapaa-ajallani. Pokémon, Studio Ghibli -elokuvat, One Punch Man, Death Note ja Silver Fang ovat suosikkejani. Olen ajatellut katsoa joskus animea Netflixistä, mutta täytyy vähän katsoa, milloin on aikaa :). Olen keräillyt Pokémon-figuureja, ja minulla on muutamia Pokémon-pelejä sekä elokuvia kotonani. Olen myös kirjoittanut fanifiktiota Pokémonista DeviantArtiin, mutta jaan käyttäjäni, jos itse haluan :). Olen myös liikunnallinen, käyn kuntosalilla ja juoksulenkeillä, ja joskus on ihan kivaa käydä vain kävelyllä. En ole siis mikään stereotyyppinen nörtti, joka vain lukee, pelaa pelejä ja katsoo animea :D. Olen oikeasti aika monipuolinen, vaikka itse sanonkin :D Mutta joo! Tässä onkin aika paljon tietoa minusta :D. Jos kiinnostaa jutella, laita ihmeessä viestiä 😊. Voidaan vaihtaa somekanavia myöhemmin, mutta jos näin alkuun kertoisit vähän itsestäsi, niin on helpompi tutustua :). Toivottavasti voidaan myös tavata joskus, mutta ota ihan rauhassa! Ei ole mikään kiire tutustumisen kannalta :). Minusta on tärkeää, että voidaan tutustua molemmille sopivassa tahdissa :) Se on moro!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, etsin seuraa kaikenlaiseen tekemiseen. Kesän rientoihin, suppailuun, pelailuun, kirppistelyyn, festareille, terassille, hengailuun.. ystävää ihan siihen perus arkeen. Elämänasenteelta olen positiivinen, huumorintajuinen ja tykkään nauraa. Tykkään esim. kierrellä kirpputoreja, kuunnella musiikkia ja näperrellä jotain omia projekteja. Luonnossa viihtyisin enemmänkin, mutta yksin ei tule lähdettyä 🤷‍♀️ Iälläsi tai sukupuolellasi ei niinkään ole merkitystä, kunhan tulee hyvin juttuun. Parisuhdetta tai mitään siihen viittaavaa en ole hakemassa, vaan ihan puhtaasti vain kavereita 😊 Olisi ihanaa löytää ihan sellainen tosi ystävä, kenen kanssa jakaa elämän ilot ja surut

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! 21-vuotias nainen etsii tyttö kavereita Joensuusta :) olen juuri muuttanut tänne poikaystäväni kanssa, enkä tunne täältä ketään entuudestaan, joten olisi mahtavaa tavata uusia ihmisiä! Tykkään musiikista, laulan ja soitan kitaraa, sekä keräilen vinyyleitä. Luen myös paljon kirjoja ja tykkään kattoo leffoja. Musta saa seuraa kaikenlaiseen tekemiseen, shoppailuun, kahvitteluun, hengailuun, kävelyille tai vaikka klubille. Etsinnässä siis matalan kynnyksen kavereita kaikenlaiseen tekemiseen😁 Tykkään höpötellä kaikesta maan ja taivaan väliltä :P Jos susta tuntuu, että meillä vois klikata hyvin, ota ihmeessä yhteyttä, niin vaihdellaan somet 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Etsiskelen helppoa ja mutkatonta mieskaveruutta/-ystävyyttä. Hyvät keskustelut esimerkiksi kahvikupin, iltakävelyn, pyöräilyn tai nuotion äärellä ovat lähellä sydäntä. Voidaan jutustella kaikesta taivaan ja maan väliltä – niin syvällisistä keskusteluista pinnallisempiin. Tykkään ajatella, että kaiken elämässä ei tarvitse aina olla niin vakavaa. Aina ei tarvitse välttämättä edes keskustella mitään, vaan joskus voi olla ihan mukavaa olla vain hiljaa yhdessä. Oon viime vuosien ajan elänyt elämää, jossa kaverit ja sosiaaliset kontaktit ovat lähinnä opiskeluissa ja työyhteisössä, joten vapaa-ajan kaverikuviot pääsivät huonoon jamaan ja nyt haluan tältä osin korjata tilanteen. Jos tähän väliin lyhyesti minusta… Olen 35-vuotias ja asun Joensuussa puolison ja koiran kanssa. Arkea rytmittää mukavasti päivätyö ja siinä sivussa tulee opiskeltua. Vapaa-ajalla tykkään ottaa rennosti kotosalla kuunnellen podcasteja tai kirjoja lukien, käydä pyöräilemässä, käydä ulkoilemassa. En kuitenkaan sanoisi itseäni mitenkään erikoisen liikunnalliseksi vaan ennemminkin lepposta liikuskelua. Talvella avantouinti ja sauna on loistava tapa rentoutua, ja mukava seura parantaa kokemusta. Kaveruudessa/ystävyydessä arvostan aitoutta, välittämistä ja rehellisyyttä. Minua on usein kuvattu sosiaaliseksi ja puheliaaksi, vaikka aluksi saatan olla hieman ujo. Kun tutustutaan paremmin, jännitys karisee, ja avoimet, rehelliset keskustelut ovat aina tervetulleita. Jos olet samanhenkinen, arvostat aitoa yhteyttä ja etsit pitkäkestoista ystävyyttä, laita viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin lisää kavereita

    Lue koko ilmoitus
  • Vanhojen kavereiden asuessa kaukana, toivoisin löytäväni rentoa kaveriseuraa naispuolisista (en parisuhdetta). Sillä ei niinkään ole väliä mihin, mutta itse tykkään liikkua eri tavoin (kävellen, juosten, pyöräillen jne). Välillä on kiva käydä myös vaikkapa yksillä, terassilla tai baarissa. Perhe, työ ja opiskelut vievät suurimman osan ajasta, mutta vastapainoksi olisi kiva tuulettaa aivojaan myös kaveriseurassa. Eikun viestiä tulemaan, parhaimmillaan sitä saattaa vaikkapa löytää pidempiaikaisen ystävän :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi!😊 Oon luova, usein syvällisesti asioita pohtiva, huumorintajuinen, herkkä ja ihmisläheinen ihminen. Arvostan rauhaa, mutta välillä täytyy päästä myös melun keskelle esim. konsertteihin tai huvipuistoon. Opiskelen yliopistossa maisterivaiheessa. Elämässä on useita ihmisiä, mutta välillä kaipaan enemmän seuraa joihinkin aktiviteetteihin. Viime aikoina tällasia aktiviteetteja on ollu erityisesti opiskelijatapahtumat, muut sosiaaliset tapahtumat, pidemmät luontoretket ja vaellukset. Alkeistason espanjan kertaamiseen ois kiva löytää samantasoista seuraa. Lautapelejä tulee välillä pelattua. Tykkään tanssia itsekseni kotona ja käyn silloin tällöin paritanssiharjoituksissa. Myös teatteriesityksissä, näyttelyissä ja klassisen musiikin konserteissa tulee harvakseltaan käytyä. Käyn aika aktiivisesti erilaisissa kirkkojen tapahtumissa ja kristinusko on lähellä sydäntäni. Myös kansainväliset tapahtumat kiinnostaa tähän liittyen. Kävelyillä luonnossa on kiva käydä vuodenajasta ja säästä riippumatta. Kesäisin tykkään käydä uimassa erilaisissa paikoissa ja pyöräillä esim. eläinpihoille katsomaan eläimiä. Näiden lisäksi vois mainita vielä, että oon yleisesti kiinnostunut luovasta käsillä tekemisestä oli se sitten vaikka maalaamista tai leipomista. Oon parisuhteessa eli en hae seurustelukumppania. Sen sijaan uusia tuttavuuksia ja kavereitakin, jos löytyy tarpeeks yhteistä.🌷

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Miulla ois toiveena löytää uusia ystäviä Joensuusta. Puoliso löytyy jo, kaipaisin vain lisäksi paikkakunnalta kavereita, joiden kanssa voisi puuhailla jotakin. Omia kiinnostuksenkohteita miulla on anime, manga, videopelit (mm. ow2, Genshin Impact, Infinity Nikki), musiikki, kirjat, käsityöt ja kirjoittaminen, muutamia mainitakseni. Viime aikoina myös frisbeegolf on ollut kiva ajanvietetapa. Ois kiva löytää juttutoveri, jonka kanssa jutella niitä näitä. Alkuun toiveissa tutustua viesteitse spostilla tms. mutta myöhemmin voidaan miettiä myös tapaamista ja kehitellä jotain kivvaa tekemistä, vaikka kahvittelua, rentoa käppäilyä tai vaikka keikalla käymistä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Oon 33-vuotias nainen Joensuusta. Kaipaan silloin tällöin juttuseuraa ehkä lenkki/harrastus seuraakin joskus. Kiva olisi vapaa ajalla jutella muillekin kuin kissoille 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjottelee 24-vuotias yliopisto-opiskelija. Olen asunut Joensuussa nyt neljän vuoden ajan, mutta joensuulaisia kavereita on edelleen tosi vähän. Olis ihana löytää ystäviä, joiden kanssa puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä sekä käydä vaikkapa kahvilla, leffassa tai kävelyllä. Musta saa myös opiskelukaverin :D Yhteydenotot kauempaakin ovat tervetulleita, nettiystäville on myös aina tilaa! Päivät menee mulla tätä nykyä enimmäkseen YouTubea katsellessa. Tykkään myös lukea kirjoja, kuunnella musiikkia, katsella sarjoja ja pelata videopelejä. Saattaa olla, että mut saa raahattua tekemään jotain aktiivisempaakin kodin ulkopuolelle :D Oon tosi hassutteleva tyyppi, ja yritän olla ottamatta elämää turhan vakavasti (vaikka se usein hankalaa onkin). Jos tuli sellainen fiilis, että meillä kemiat kohtaisivat, laita rohkeesti viestiä. Olis kiva, jos oltais suunnilleen samaa ikäluokkaa, sukupuolella ei kuitenkaan ole mitään väliä, kunhan oot hyvä tyyppi! 🌜

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 45-vuotias nainen Pohjois-Karjalasta ja olen kokenut yksinäisyyttä oikeastaan koko ikäni. Tutustuisin mielelläni uusiin ihmisiin. Olen melko ujo ja kirjoitan paremmin kuin puhun. Kaipaan pitkiä, syvällisiä keskusteluja ja ajatuksenvaihtoa. Parasta elämässä on uuden oppiminen.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa. Olen 29-vuotias kahden alle kouluikäisten lasten äiti, muutama vuosi sitten Joensuuhun muuttanut. Kaipaisin ystävää/ystäviä sillä en ole täältä vielä ainuttakaan ystävää löytänyt. Tykkään kierrellä keskustassa kaupoilla ja kahvitella sekä lapsivapailla reissailla ja käydä yöelämässä muutamilla. Ystävyydessä arvostan aitoutta ja rehellisyyttä. Iällä ei ole merkitystä, mutta hakusessa naispuoleisia ystäviä.

    Lue koko ilmoitus
  • olen 172 pitkä solakka leskimies haen vakituista seuraa kodin yllä pitoon matkailuun ja mökkeilyyn ym. mukavaan asun kaupungin laidalla 9 km torilta omakotitalossa harrastan luonnossa liikkumista mm.kalastusta metsästystä ,tanssimista ja kaikkea mukavaa

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! 20v nuori mies etsii uusia kavereita, myös pelkkä juttu ja peliseura tosi tervetullutta! Luonteeltani oon rauhallinen ja aluksi aika ujo ja hiljainen mut tämä häviää paremmin tutustuessa ja sit juttua riittää. Harrastuksiin kuuluu kalastus, metästys ja luonto muutenkin, myös cssää tulee pelailtua. Kuitenkin olen tosi avoin kaikelle uudelle ja minun kans voi jutella iha mistä vaan. Laitahan rohkeasti viestiä, iällä ei niin suurta väliä jos vaan yhtään juttuun tullaan! Ilmoitus ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Kulttuurialan ihminen ja työläinen täällä huhuilemassa kavereita, miehiä tai naisia, erilaisiin rientoihin ja yhdessä tekemiseen: konsertteihin, teatteriin, elokuviin, luonnossa liikkumiseen, sieni- ja puolukkamettään, koti-iltoihin ja lautapeleihin, miksei myös urheiluharrastuksiin ja taideprojekteihin. Tennis- tai sulkkiskaveri oliskin kiva! Mutta hyvän ystävän kanssa voi myös olla vaan, vaikka hiljaa, jos siltä tuntuu ja se on hyvä niin. Olen etäsuhteellinen ja lapset jo maailmalla. Työssäni koen paljon sosiaalisuutta, mutta vapaa-ajalla haluaisin päästä työmaailmasta pois, johonkin aivan toiseen, ja ystävähän siinä olisi parasta. Olen positiivisesti latautunut humanisti, näen ihmisissä hyvää. Sosiaalinen introvertti ja omasta mielestä hirmu luova, hauska ja huumorintajuinen:) Pidän itseni kunnossa, liikun ja kuntoilen, ja muutenkin pyrin noudattamaan terveellisiä elämätapoja, en käytä päihteitä tai muitakaan stimulantteja. Viestitään, tutustutaan ja nähdään, jos siltä tuntuu! Pist rustaten:)

    Lue koko ilmoitus
  • Ystävää/ kaveria olisin vailla. Olen 37 v sinkkumies Joensuusta. Lupsakka luonne ja keskustelut lähellä sydäntä. Tykkään liikkua etenkin luonnossa. Kokkasminen,leffat,teatteri ja kirjat rakkaita harrastuksia . Laita rohkeasti viestiä

    Lue koko ilmoitus