Lenkkeilyn merkeissä ja muutenkin ajan viettämisessä vaikka kahvilla käynnin vuoksi.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita180 ilmoitusta
Lenkkeilyn merkeissä ja muutenkin ajan viettämisessä vaikka kahvilla käynnin vuoksi.
Seuratoiveet
Moi! Olen 32v Länsi-Helsingissä asuva nainen. Etsin kavereita, joiden kanssa voisi treenata yhdessä tai tehdä muuta hauskaa. Käyn salilla muutaman kerran viikossa ja treenaan pääsääntöisesti vapailla painoilla. Tykkään myös käydä juoksu- ja kävelylenkeillä. Opettelen luisteluhiihtoa (olen edelleen aika surkea siinä) ja tykkään käydä laskettelemassa. Pidän myös hyvästä ruoasta ja viinistä, syvällisistä keskusteluista, shoppailusta, leffoista ja sarjoista. Rakastan matkustella, tutustua erilaisiin kulttuureihin ja ihmisiin. Puhun myös englantia ja venäjää. Minulla on 3-v tytär, joten myös uudet kaverit hänelle ovat hyvinkin tervetulleita. T.Ansku
Seuratoiveet
Moikka, muutin hetki sitten Lahteen sillä kumppani opiskelee täällä ja nyt olisi kavereita hakusessa! Oon 26v, muunsukupuolinen, tykkään lautapeleistä/videopeleistä, hassuttelusta, piirtämisestä, leffoista ja illanistujaisista. c: Lähen aikalailla kaikkeen mukaan. Mulla oli myös ennen DnD porukka, mutta nyt muuton ohessa se hajosi - löytyykö täältä ketään jota DnD (tai muut ttrpgt) kiinnostaisi? Olis aika jees pelata ihan paikanpäällä.
Seuratoiveet
Moikka kaikille! 😊 Muutto tuli, ja kaverit uupuu! Olen huomannut että viihdyn paremmin aikuisessa ja kypsässä seurassa, joten nyt olisikin hakusessa urheilu/ päivä-, ilta-, aamukahviseuraa itseä vanhemmista, kauniimman sukupuolen edustajista 😊 keksitään yhteiset vitsit ja harrastukset! Jos haluat keskustella ja saada asioihin erilaista näkökulmaa, olisi kiva vaihdella kuulumiset! Snap ja kik löytyy kun vaan kysyy 👍🏼
Seuratoiveet
Morjens! Olen paluumuuttaja, perheellinen kahden pojan (4v ja 6kk) isä. Muutettiin etätyön suomien mahdollisuuksien perässä Rolloon Helsingistä. Etsin aikuista miestä juttukaveriksi tulistelemaan ja jakamaan elämää. Perheellisenä arki on vauhdikasta ja toisinaan kaipaa ihmistä kelle vois vaan soittaa ja lähteä esim. Kuninkaanlaavulle makkaranpistoon. Perheelliset ymmärtää. Nuoruudessa tulisteltua tuli touhuttua paljonkin eikä sen ajan kavereista tahdo saada ketään mukaan. Lasten kanssa touhuan vapaa-ajalla paljon ja vanhempi poika kulkee harrastuksissa mukana millon reessä, kangorinkassa tai pyöräkärryssä. Harrastuksena on talvella on hiihto, moottorikelkkailu ja talviretkeilyt eri muodoissaan. Jos siis olet samassa elämäntilanteessa ja elämänkokemusta on tullut reppuun niin laitahan viestiä. Vaimon kans raatattiin että perhekaveruuskin vois toimia. Adios!
Seuratoiveet
Näyttää siltä että kaveripiirini on aika laiha nykyisin. Olisin kiinnostunut samaan uusia tuttavuuksia, voisi kokeilla vaikka ensin sähköpostein löytyykö jonkinlaista yhteyttä. Tekemiseni ovat paljon kiinni tarinoissa, monin tavoin, esimerkiksi kirjoitan kirjaa tällä hetkellä. Minun kanssa voi helposti aloittaa monenlaisia keskusteluja, kepeitä tai syviä ja kaikenlaista siltä väliltä. Jos ei keksi mitä minulle sanoo, niin pidän esimerkiksi paljon eri sarjoista ja elokuvista (monista genreistä), tai kirjoista tai peleistä. (Pidän esimerkiksi rpg peleistä niin kuin Fallout: New Vegas ja sotataidollisista strategiapeleistä, niin kuin esimerkiksi Total War: Attila.) Tietenkin monenlaiset aiheet kiinnostavat, minulle voi puhua myös vaikka politiikasta, niin kuin esimerkiksi nykyisestä tilanteesta, missä vaikuttaa sananvapaus katoavan pikkuhiljaa. (Että se mikä loukkaa tunteita on alkanut olla tärkeämpää kuin se mitä saa sanoa.) Arvomaailmaltani olen kristitty, mutta käyn vähän seurakunnissa. Tietenkin tästäkin aiheesta saa puhua, Minulle mikään aihe ei ole oikeastaan ns. kuuma peruna. Haluan ystävältäni mielummin raakaa rehellisyyttä kuin sitä että ystävä pelkää loukkaavan minua. Haluan todellakin että minua haastetaan ajoittain, peilataan sitä mitä olen. Mielistelystä en pidä. Yksi huonoista puolistani on varmasti se että joskus on hyvin vaikeaa luottaa toisiin... Jos joku on tehnyt sen erään Jungin persoonallisuustestin, niin siinä persoonallisuuteni on ollut monien kokeilujen jälkeen INFJ. Se kertoo aika paljon. (Tai ainakin tarpeeksi paljon.) Testi löytyy esim. sivustosta http://www.humanmetrics.com/cgi-win/jtypes2.asp
Seuratoiveet
Etsitään kaveriporukkaa/ kaveria. Ei ole väliä, mistä olet ja kuka olet. Itse olen Oulusta. Luonto kiehtoo, vaikka telttailemaan/ mökkeilemään porukalla, tai ihan mihin vaan. Pitämään hauskaa ja tutustumaan. Itse oon itsestäni huolta pitävä ja seikkailuhenkinen ihminen. Käytän alkoholia, mutta voin olla ilmankin. Olen ehdottoman luotettava, ja toivon sitä muiltakin. Sanani pitää. En kaipaa ihmissuhdekiemuroita ja olen avioliitossa. Hox. Kaikkien yhteyttä ottaneiden viestit ei näy. Olen saanut useita ilmoituksia "uusista" viesteistä mailiin, joita ei ole.
Seuratoiveet
Moi, etsin satunnaista juttuseuraa esim. Kikkiin tai Telegramiin ihan kaveripohjalta. Olisi kiva vaihdella ajatuksia aina välillä jonkun kanssa melkeenpä mistä vaan. :) Sijainnillasi ei ole väliä. Etsin vain nettikavereita. KIK: 3ff7
Seuratoiveet
Porvoosta tai lähialueilta, mieluiten pojat! Iällä ei väliä, kaveriseuraa haussa! :) En pure joten tuu rohkeesti tutustuu! Räppi lähellä sydäntä, päivät kuluu töissä!
Seuratoiveet
Etin oman ikäsiä 07 kavereita, tytöistä ja pojista. Laita viestii kikis Hellokittyella2007 🥰🥰
Seuratoiveet
On vakityö, parisuhde, museokortti ja paljon huonekasveja, mutta vuosien Helsingissä asumisen jälkeen tunnen täältä edelleen vain vähän ihmisiä. Lukio- ja yliopistoaikojen ystäväni ovat hajaantuneet ympäri Suomea, joten täällä pk-seudulla olen huomannut kaipaavani kaveria kirppiksille, päiväretkille (mulla on auto, mennäänkö vaikka Porvooseen?), museoihin, leffaan, kävelylenkille, teelle tai vaikkapa rantakallioilla hengailuun. Olen puhelias 28-vuotias, joka nauttii teensä vihreänä ja Hesarinsa diginä. En juo enkä polta, mutta lähden mieluusti Helsingin yöelämään jonkun kaltaiseni kanssa. Sekoan ohikulkevista söpöistä koirista, jammailen kasarihittien tahtiin, pidän ompelemisesta ja suhtaudun suurella intohimolla tavaroiden järjestelyyn. Olen kiinnostunut tyylistä ja kosmetiikasta, ja esteetikkona pidän kauniista asioista. Minulla on kovaääninen nauru, aina jonkin kirjan lukeminen meneillään ja taipumus nukkua pitkiä päiväunia. Mukavuudenhaluisena suosin kotitreeniä ja kävelylenkkejä sekä pyöräilyä (säävarauksella!). Olen yksi maailman hitaimmista whatsappailijoista, minkä vuoksi vaihdankin kuulumisia kaikkein mieluiten kasvokkain vaikkapa hyvän juoman tai ruoan ääressä. Lähekkönää kahaville?
Seuratoiveet
Etsin kavereita/tuttavuuksia url/irl yhteydellä Oulun seudulta. Oon 19v naisnen ja etin kavereita vapaa-ajan viettoon ja muute vaa juttelee mailman menoista. :) kik-nyymitar snap-annnnkkka
Seuratoiveet
Etsin juttukavereita ainakin näin alkuun, lähinnä naispuoleisii kamui siis. Netis jubailuu tai kikis esim tutustuu eka. Kiva ois löytää hengailu kamui ainaki, eli jos et uskalla tutustuu, niin siinä tapaukses ehkä kannattaa jättää väliin;P Lähetään vaik bussikaljalle jos ei muuta keksitä. Eipä siis haittaa vaikka, menis vähän vakavemmaskin ;P Harrastuksiakin löytyy liikunnanparista ja tykkään pelata. Tuu ja tutustu, iällä eip niin oo välii, vaan enneminkin sil millanen oot luonteeltas.
Seuratoiveet
Jos haluat miehistä juttuseuraa nainen joko somessa tai vaikka kävelylenkille tai salille niin tässä olisi 41 vuotias mies siihen joutilaana. Voit myös lähteä kalastamaan kanssani jos se kiinnostaa :) kik halinalle111 snap hemuli007
Seuratoiveet
Moi olen täältä etelä-pohjanmaalta. Löytyiskö ajeluseuraa että voitais mennä yhdes ostoksille veljekset keskisille? :) Oot sinkku. Mielellään Alajärvi-Kuortane--Alavus alueelta. Mun kik on epkollis81
Seuratoiveet
Nuori miehen alku etsisi naispuolista seuraa, vähän myös sen takia koska tuun aika hyvin teijän kauniimman osapuolien kanssa juttuun 😜 Olen 24v urheilullinen ja huumorintajuinen(hyvä kuuntelia myös😊) ois kiva vaikka käydä kahvilla tai mitä vaan keksitään! Laittakaa viestii kaunottaret😍
Seuratoiveet
Uusia ystäviä/ ystävää elämää, joiden kanssa liikkumaan yhdessä lenkkeillen, retkeillen ja muutoin. Kahvittelu, luonto, livekeikat ja syvälliset keskustelut itselle tärkeitä. Perhe on, mutta omaa aikaa siunaantunut, kun lapset kasvaneet. Myös kirjoittaminen/ kirjeenvaihto ja ajatusten vaihto sillä tavoin mielekästä. Välimatka ei ole este ystävyydelle.
Seuratoiveet
Ystäviä Porista etsimässä. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi koiraa. 😊 Luonteeltani olen iloinen, empaattinen ja puhelias! Suurin osa ystävistäni asuu eri kaupungeissa ja kaipaisinkin ystäviä lähempää Poria/Porista, joiden kanssa voisi matalalla kynnyksellä sopia viini-iltoja, kahvittella, ulkoilla, mökkeillä yms. Laita ihmeessä viestiä, jos kiinnostaisi tutustua! ❤️
Seuratoiveet
Rukalla asuva nuorekas nais immeinen kaipaa kaveria,ystävää retkille ja harrastuksiin,kahville ja mitä ikinä keksitäänkään. Olen rauhallinen, empaattinen ,luotettava ,hyvä ystävä. Ei tule yksin tehtyä kaikkea mitä haluaisi ,olisi mukava kokeilla uusia asioita jonkun kanssa . Uusia retkeily kohteita olisi kiva myös nähdä yhdessä. Nuotiolla on ihana istua ,se rauhoittaa. Laitappa viestiä,jos tunnet että kolahtaa ja voitais yhdessä jotain tehdä :)
Seuratoiveet
Heipulis! Täällä kirjottelee 37-vuotias nainen Lohjalta. Olen luonteeltani iloinen, avoin, rehellinen, luotettava, valmis tekemään kompromissejä. Harrastuksiini kuuluu kävely, shoppailu, tietokoneella pelaaminen, hyvien sarjojen katsominen telkkarista, tykkään myös kauhu elokuvista tai sarjoista. Etsin seuraa/ystävää/kumppania 30-45v miehistä/naisista ja olis tosi kiva jos olisit lähellä Lohjaa. Olisi myös kiva saada kuntosali/lenkkeily/peli/kirjottelu kavereita. En etsi aktiivisesti parisuhdetta, saatan tarttua tilaisuuteen jos kemiat vain kohtaavat. Olen avoin siis kaikelle. Ystäviä ei ole koskaan liikaa!! Toivon sinulta rehellisyyttä, luotetavuutta, rentoa asennetta, joustavuutta, tukea jos sitä tarvitaan asiassa kuin asiassa. Ulkonäölläsi ei ole väliä tai minkä kokoisia kenkiä käytät xD Mukavaa syksyä kaikille tasapuolisesti!
Seuratoiveet