Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

402 ilmoitusta

  • Helou! Oon 28-vuotias töissä käyvä oululainen mies. Viime aikoina on tuntunut, että ois kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää kavereita, joiden kanssa vois viettää aikaa ja keksiä kaikenlaista tekemistä. Ois mukava löytää joku tai vaikka muutamakin tyyppi, joiden kanssa vois hengailla, ulkoilla, pelata lautapelejä tai tehdä ihan mitä vaan hauskaa tulee mieleen. Tykkään erityisesti sellasista kaverisuhteista, joissa voi sekä höpötellä kaikenlaista että vaan viettää aikaa ilman sen kummempaa ohjelmaa. Luonteeltani oon rauhallinen ja huumorintajuinen, vaikkakin alkuun ehkä vähän ujo ja hiljanen. Kun tutustutaan paremmin, niin mullakin kyllä juttua riittää. Oon myös aika pohdiskeleva tyyppi ja kun tutustuu vähän paremmin, niin tykkään keskustella vähän syvällisemmistäkin aiheista, mutta en ota elämää kuitenkaan liian vakavasti. Mun juttuja on mm. jääkiekon seuraaminen, musiikin kuuntelu, ulkoilu, lenkkeily, lautapelit, pakohuoneet, sarjat ja silloin tällöin myös kokkailu tai leipominen. Lisäksi tulee välillä innostuttua vähän milloin mistäkin, joten uusien juttujen kokeileminenkin kiinnostaa. Baari-iltoihin musta ei todennäköisesti saa seuraa, mutta melkein kaikkeen muuhun kyllä! Etsin kavereita sukupuolesta tai paikkakunnasta riippumatta. Jos satut asumaan lähempänä, ois kiva jossain vaiheessa nähdä myös ihan livenä, jos kemiat kohtaa :D Jos oot itsekin kaipaillut uusia tuttavuuksia, lautapeliseuraa tai ihan vaan ihmistä, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia, niin laita ihmeessä viestiä :D

    Lue koko ilmoitus
  • Heissan! 🫶🏽 Olen puolison perässä kesällä Pietarsaareen muuttanut 26 vuotias nainen, joka etsii nyt uudelta paikkakunnalta/lähialueilta seuraa vapaa-ajalle. Teen 80% etätyötä ja päivät kotona käyvät aika pitkiksi kumppanin seurasta huolimatta😄 Vapaa-ajallani tykkään mm. kierrellä kirpputoreja, kuunnella podcasteja, urheilla monipuolisesti, parantaa maailmaa sohvalla kera irtokarkkien tai hienommin viinilasin äärellä, syödä hyvin,  tehdä käsitöitä, retkeillä.. Muita kiinnostuksen kohteitani ovat tyyli ja pukeutuminen, matkustelu, leivonta, sisustus/kodin laittaminen sekä viherkasvit! Avoimin mielin kokeilen myös uusia aktiviteettejä🤸🏽‍♀️Minusta on siis seuraa monenlaiseen. Toivoisin matalan kynnyksen naispuolisia kavereita/ystäviä spontaaniinkiin ajanviettoon, miksei vaikka ryhmässäkin😊 Jos kiinnostuit ja sinäkin olet vailla seuraa vapaa-ajan puuhasteluihin, niin kerro hieman osuiko mielenkiinnon kohteet yhtään yksiin ja tutustaan vaikka viestitse ensin🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka. Olen aikuisten lasten äiti. Parisuhteessa, mutta emme asu yhdessä. Teen yötyötä, mutta vapaatakin on kohtuullisesti. Olen puhelias, iloinen, topakka ja yställinen. Nauraminen on ihanaa. Olisi kiva saada seuraa vaikka kävelylle, leffaan, kahville tai maailman menosta höpöttelyyn. Itse tykkään käydä kävelyllä, kokkailla, kahvitella, katsoa elokuvia,etenkin kauhu, kuunnella true crime podcasteja jne. Toivon aktiivista yhteydenpitoa ei kuitenkaan hampaat irvessä ja pakolla. Keksitäänkö jotain mukavaa yhdessä ja nauretaan mahat kippurassa 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Morjestaaa Olen Kuopioon 4 vuotta sitten muuttanut tamperelainen. Muutin tänne opiskelemaan mutta työt veivät mennessään ja kaverit muuttivat opintojen loputtua pois. Etsin immeisiä kenen kanssa viettää aikaa ja tehdä asioita. Tykkään käydä salilla/uimassa, juoksemassa/kävelylenkeillä, pelaan koneella välillä turhankin paljon ja tykkään kilpailla:D olkoon se missä muodossa tahansa, kortti/lautapelitkin on lähellä sydäntä:) Mua kuvaillaan usein fiksuksi ja hauskaksi, mutta juttujen taso saattaa heitellä paljon joten jos loukkaannut helposti nii lähesty varoen :D No anyways olisi kiva jos olisi joku kenenkanssa käydä lenkillä tai salilla/uimassa tai muuten vaa hengata/jutella.

    Lue koko ilmoitus
  • Haluaisin löytää sellaisen luonnosta pitävän mieskaverin ,joka tykkäisi tanssia . Lavatanssit, luonto ja eläimet ovat minulle tärkeitä elämässäni, ja toivoisin samankaltaisuutta sinulta. Unelmana lähteä yön yli retkeilemään,ja kaksin sekin olisi turvallisempaa. Elämä on ollut perhettä ja työtä....nyt aikaa otettava itselle, ennenkuin se on liian myöhäistä. Minulla on koira , ja se on ollut kiva kaveri ja liikuttaja monen vuoden ajan. Olen kuitenkin puhelias ja tahtoisin kommunikoida ,sekä vaihtaa ajatuksia myös ihmisten kanssa. Kiva jos resonoin sinulle, saapi kirjoittaa rennolla otteella elämästä ja kaikkeen siihen liittyvästä. Odotan viestiäsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Juuri Ouluun töiden perässä rantautunut ja kaverit jäivät pk-seudulle. Etsinnässä uusia kavereita arkeen. Olen hyvin tyypillinen tähän ikäryhmään kuuluva mies, rento, huumorintajuinen ja lähden aika matalalla kynnyksellä mukaan menoon. Tykkään urheilusta, musiikista ja välillä tulee myös pelattua, joten sohva ja sali molemmat hallussa 💪 Jos oot vailla treeniseuraa, kaljakaveria tai muuten vaan seuraa, niin tässä ois yksi valmis paketti. Lähetään salille, bisselle tai vaikka sporttaamaan. Pääasia että ei tarvi yksin hikoilla tai nauraa.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen lappeenrantaan muuttanut opiskelija, mutta opinnot ovat loppusuoralla ja suunnittelen muuttoa takaisin pk-seudulle. Etsin ainoastaan asiallista seuraa. Vaikka ulkonäöltäni oonki selkeästi maskuliininen ja yleensä mieheks oletettu (partakin löytyy, että en siitä muita syytä), nii oon NB 🏳️‍🌈 Harrastan kaikenlaisia pelejä. Videopelejä, lautapelejä, pöytäroolipelejä jne. Harrastan boffausta, ja lisäksi uin kun jäät ei estä, ja sen jälkeen laskettelen (tai ainakin yritän 😎). Lisäksi maalailen miniatyyrejä, luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia! Oon myös alkoholiton, mutta mulle ei oo väliä juotko sä vai et. Etsin pidempiaikaista kaveriseuraa, parhaassa tapauksessa haliseuraa, ja musta on aina ihanaa tutustua uusiin ihmisiin!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Löytyisiköhän tätä kautta uusia ystäviä? Asustelen luonnon keskellä, omassa rauhassa. Luonnollisesti luonto on lähellä sydäntä, niin päämäärättömän kulkemisen, kuin sienestyksen ja marjastuksen osaltakin. Lenkkeilen aktiivisesti. (Lenkkiseura olis hienoa!) Ja muutenkin urheilu innostaa kovin. Löytyisikö täältä samanhenkinen ihminen/ ihmisiä viettämään hyvää aikaa erilaisten tekemisten merkeissä? Pidän myös lukemisesta ja käsityöistä. Olen innokas neuloja, vaikkakin vielä aika aloittelija :D Vietän jonkin verran aikaa Tampereella, missä voitaisiin tutustua vaikka juoksulenkin merkeissä! Tietty Whatsappissa voidaan myös jaaritella ja ilm. täällä?

    Lue koko ilmoitus
  • Moi oon tälläne rento 18 vuotias äijä joka etsii itselleen uusia kavereita ja yöelämään villiä seuraa. Tykkään käydä ulkomailla ja tarvisin myös lomamatkoille kavereita mukaan jos haluis tulla. Mulle ei oo välii jos oot mies vai nainen tai muu kuhan energiat jotenki kohtaa Oon semi mukava ihminen rakastan eläimiä yli kaiken ja harrastan lätkää jatkuvalla aikataululla. En tiiä mitä muuta tähä laittais :(

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 38-vuotias mies ja etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Vapaa-ajalla viihdyn salilla, pelaan tietokoneella, matkustan, kokeilen uusia ravintoloita ja käyn mielelläni keikoilla, teatterissa sekä erilaisissa näyttelyissä. Tykkään myös pubivisoista ja kaikenlaisesta tekemisestä, jossa saa käyttää päätä. Erityisesti nautin syvällisistä keskusteluista. Psykologia, ihmismieli, historia, teknologia, tiede, yhteiskunta ja elämän isot kysymykset ovat aiheita, joista voisin jutella tuntikausia. On myös täysin ok vaihtaa välillä vakavat aiheet huonoon huumoriin ja rentoon jutusteluun. Luonteeltani olen rauhallinen, avoin, suora ja huumorintajuinen. En juuri käytä alkoholia, joten yhdessäolo ei pyöri baarissa istumisen ympärillä, vaikka pubivisaan lähdenkin mielelläni. Toivoisin, että olisit mielellään yli 25-vuotias. Sukupuolella ei ole minulle merkitystä – tärkeintä on, että juttu luistaa, kemiat kohtaavat ja molemmat haluavat tutustua aidosti. Jos ajattelet, että voitaisiin lähteä joskus kahville, syömään, salille, pubivisaan, keikalle, teatteriin tai vain parantaa maailmaa pitkän keskustelun merkeissä, laita rohkeasti viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen 35-vuotias mies, etsin kavereita sukupuolesta ja iästä välittämättä. Tarkoitus ois löytää kavereita, joiden kaa tehä eri aktiviteetteja ja toivottavasti kans sellasia tosiystäviä, joiden kanssa voi puhua mitä vaan maan ja taivaan väliltä, tulla hyvi juttuun, kyläillä ja tehä random juttuja yhessä. Mää oon sellanen vähä kaikkiruokanen ihminen tekemisen suhtee. Musta saa kaverin monenlaisiin juttuihin ja lähen mielellää kokeilee eri asioita. Eli vaikka olisitki erilainen ihminen, ei tarkota ettei voida löytää yhteisiä tekemisiä. Tässä ny tulee jotai vähä läjänä mitä ite duunailen/tykkään: Sauna/avanto uinti, video pelit, jooga/meditaatio, urheilu, anime/manga, kävely/audiokirjat, tv-sarjat (scifi & fantasy lempparit), marjastus, simppeli ruuan teko, sali, pyöräily, spiritualisuus/Kristinusko, kesä, luonto, terveellisyys, retkeily, patikointi ja viime vuosina kans hengellistä puolta tullu enemmä muhu joten uskonnollisiin ihmisiin ois kiva tutustuu kans ja kaiken muunlainen tuttavuus tervetuloa kans. Olen kans sinkku että sinne päi pystyy kaveruudesta lähtee rakentaa, mutta lähinnä kaveruus ensi ja se tulee jos on tullakseen. Olen luonteeltani huumorintajuinen, avoin mielininen ja rehellinen tyyppi. Lähen mielläni myös porukassa tekemään, jos sull sattuu olemaan kavereita ja tarvii extra ihmistä johonki esim lautapelit :) Ite oon sellanen ihminen, et voin lähtee tapaamaan nopeestikin, ei välttämättä tarvii kuukausien viestittelyjä. Kuitenkin tärkeintä on, että molemmilla on mukava olla. Jos oot sellanen, joka tarvii aikaa chattailyyn, niin ei siin mitää, chattaillaan vaa. Iällä ei oo sillee merkitystä, olit sit nuorempi tai vanhhempi, et jos yhtää tuntuu että kiinnostus nousee nii pistä vaa viestii, sen näkee sit. Sama juttu sukupuolella. Kaikille koitan vastata. Pelailen kans ajottain pc-peli Overwatchia ja Marvel Rivals sinne pääsee mukaan pelailee. Discord Overlord_st1 Steamin ja Skypen saa kysymällä ja jossai noista kolmesta mielellää höpöttelisin mutta kyll tää email systeemi menee kans. :D Nii, ja oisko kui moni kiinnostunu Joensuu miitistä? Varmaa täss lähi aikoina, ehkä 4 tulossa miittiin täll hetkel. Ajatuksena joku rento tapaaminen, et mentäis porukalla kävelee tai syömää jotai, semmost missä pääsee helposti höpisee ja tutustuu/kaverustuu. Saa laittaa viestii tästäki.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Kiinnostaako luovat harrastukset tai nörttikulttuuri? Jos kyllä niin voitaisiin olla hyvä match. Olen, muuttanut hiljattain pääkaupunkiseudulle ja etsin uusia ystäviä. Töiden ohella tykkään tehdä kaikkea take away kahvin kanssa maisemien ihailemisesta cosplay asujen ompelemiseen. Musiikki vahvasti läsnä arjessa ja sitä tulee kulutettua soudntrackeistä klassiseen. Aluks saatan olla ujo, mutta tutustumisen kautta musta voi kuoriutua kunnon papu pata. En ole paras viestittelijä aina, joten suosin joko livenä näkemistä tai mut voi haastaa pelaamaan jotain peliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 58-vuotias nainen, jolla on kaksi jo itsenäistynyttä lasta. Haluaisin löytää ystävän, jolla olisi samankaltaisia kiinnostuksen kohteita kuin itselläni sekä aikaa ja halua liikkua yhdessä erilaisiin rientoihin. Tärkeintä olisi hyvä kemia ja yhdessä viihtyminen sekä avoimuus, rehellisyys ja mutkattomuus. Arkeni on aika kiireinen mutta erityisesti viikonloppuisin tykkään lenkkeillä kävellen tai pyörällä, käydä erilaisissa tapahtumissa, nauttia auringosta ja merestä, saaristosta ja rannoista. Tykkään myös harrastaa joogaa, vesijuoksua ja uintia. Elokuvia ja musiikkia unohtamatta. Matkustaminen ja ulkona syöminen ovat harvinaisempaa luksusta, joka tietysti on myös välillä ajankohtaista ja kirsikka kakun päällä. Olisi mukava tutustua uuteen ihmiseen ensisijaisesti ystävänä, mutta sopivan tilaisuuden tullen ei koskaan voi tietää, vaikka matkan varrella löytyisi syvempi yhteys.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon viime aikoina huomannut, surullista kyllä, ettei miulla juurikaan ole ystäviä tai semmoista ihmistä lähipiirissä jolle voisi esim. vaan soittaa, kun siltä tuntuu eikä tarviis turhaan miettiä, kysellä tai sopia siihen hyvää ajankohtaa johonkin kolmen viikon päähän. Sama koskee tottakai myös yhdessä hengailua ja tapaamisia. :) Onko siulla ollut kenties samanlainen olo? Ehkäpä mie olen kaipaamasi henkilö. :D Toiveissa, että olisit elämää nähnyt ja kokenut tapaus, perus mukava, rento ja rauhallinen. Huumorintajua löytyy laajassa mittakaavassa, uskallat puhua asioista niiden oikeilla nimillä, et säikähdä tunteiden näyttämistä tai niistä puhumista ja olet oma itsesi. Rehellisyyttä, suorasanaisuutta ja positiivista elämän asennetta unohtamatta. Siulla löytyy harrastuksia, jotain mielenkiinnonkohteita ja nämä ns. mystiset tai henkiset asiat kiehtoo sinnuu. Jos tunnistit tuosta itseäsi enemmän tai vähemmän niin ota rohkeasti yhteyttä ja kerro miulle itsestäsi, esim. mistä tykkäät, mikä sinnuu inspiroi ja millaista ihmistä/ystävää toivot. Laitan siulle paluu viestissä enemmän itsestäni. :) Voidaan yhdessä pohtia mikä on meille sopiva/ luonteva tapa tutustua ja pitää yhteyttä. Mie tykkään kirjoitella perinteisiä kirjeitä, viestitellä ja soitella. (Toki muutkin vaihtoehdot on ok.) Kirjoittelemisiin! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Elämään mahtuisi muutama uus kaveri tai ystävä yhteiseen tekemiseen ja maailman parantamiseen sohvannurkassa. Toivottavasti oot läheltä niin tapaaminen onnistuu helposti. Yhdessä voitaisiin käydä vaikka kahvilla, kirpparilla, yksillä, leffassa, ulkoilla, pelata lautapelejä jne. mikä tuntuukaan hyvältä. Erityisesti haussa olis seuraa luontoon, mutta ei oo välttämätöntä, kun tärkeintä on persoonat😊 Päivät kuluu töissä ja nyt syksystä alkaen myös opintoja, mutta eivät vie koko vapaa-aikaa. Vapaa-ajalla tykkään mm. ulkoilla ja nauttia luonnosta, tehdä käsitöitä, kuunnella musiikkia, käydä kahviloissa, hiihtää. Tykkään eläimistä, erityisesti koirista, vaikka omaa ei olekaan. Luonteeltani oon ystävällinen, syvällinen ja avoin. Laitahan viestiä, jos tuntuu, että meillä on yhteistä😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen paluumuuttaja, jonka lähimmät ystävyyssuhteet ovat jääneet aiemmille paikkakunnille. Kaipaisin seuraa sekä itselleni, että 4-vuotiaalle tyttärelleni. Olen avoin hassuttelija, tykkään mennä ja tehdä, sekä heittäytyä lasten leikkeihin mukaan. Läheiseni kuvailevat minua suoraksi, hyväsydämiseksi ja taitavaksi keskustelijaksi. Tykkään leipoa, kestitä, pelata korttia, uida, käydä monenlaisissa kulttuuritapahtumissa ja joogata kotona. Lapsen kanssa käydään paljon leikkipuistoissa (sekä sisä- että ulkoversioissa), uimahallissa, tanssitaan ja lauletaan, sekä pelataan monenlaisia lautapelejä. Myös kaikenkokoiset koirat ovat meille hyvin mieluisaa seuraa. Olen yrittäjä ja teen epäsäännöllistä työaikaa. Lapseni on päivähoidossa pääsääntöisesti arkisin klo 8-16 isänsä eli puolisoni työajan mukaan. Etsin ystäviä vain Kuopion seudulta. Sukupuolellasi ja iälläsi ei ole suurta merkitystä, mutta olethan ajatusmaailmaltasi liberaali ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittava.

    Lue koko ilmoitus
  • Olisi mahtavaa saada uusia ystäviä arkiseen tekemiseen ja ajatusten vaihtoon sekä välillä niihin spesiaalimpiin hetkiin. Oman arkeni täyttää pikkulapsiperheen touhut ja toivoisinkin uusia ystäviä juuri tavallisiin päiviin. Kaipaan arkista yhteydenpitoa ja hauskuutta elämään. Toki elämään kuuluu myös juhlat ja oma aika, joten olisi kiva jos meillä olisi yhteisiä mielenkiinnon kohteita myös sillä saralla. Vapaa-ajallani tykkään liikkua, syödä hyvää ruokaa, matkustella, kokea uusia asioita ja elämyksiä. Olen innokas kokeilemaan uutta ja olisikin kiva löytää vaikka uusi harrastus. Kaipaan mielenkiintoisia keskusteluja, hersyvää naurua ja aitoa läsnäoloa.

    Lue koko ilmoitus
  • Minulla on ystäviä ja olen sosiaalinen, toisinaan tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Museot ja näyttelyt kiinnostavat. Pidän myös valokuvauksesta ja yritän tehdä hyvää terveyttä edistäviä valintoja. Absolutisti en silti esim.ole. Pidän monenlaisesta musiikista. Luonto ja käsillä tekeminen tuottaa iloa. Olen 58-vuotias. Käyn viikot töissä mutta vapaa-aikaani haluan löytää uusia harrastuksia ja ideoita elämänilon lisäämiseen. Lyhyet viikonloppumatkat kotimaassa piristävät nykyään arkeani. Millä sinä lisäät läsnäoloa hetkessä?

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 36-vuotias nainen Oulusta. Elämäntilanteeni vuoksi kaipailen uusia ystäviä yhdessä tekemiseen, harrastuksiin sekä viestittelyyn. Asun tällä hetkellä yksin koirieni kanssa. Olen vastikää kokenut vastoinkäymisiä elämässä ja koska olen hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin muut ystäväni, on yksinäisyydentunne korostunut. Olen kaivannut lähelle ihmisiä joiden kanssa voisi keskustella elämän suruista ja iloista tai vaan tehdä mukavia asioita yhdessä spontaanimmin. Olen rauhallinen, ”sosiaalinen” introvertti. Viihdyn parhaiten kahden kesken tai pienessä porukassa. Tykkään tehdä asioita käsilläni, pelata lautapelejä, liikkua luonossa ja rakastan eläimiä. Tärkeintä ystävyyssuhteissa on tasavertaisuus, luottamus sekä avoimuus. Iällä tai elämäntilanteella ei ole väliä. Haen ystävyyssuhteita en seurustelukumppania.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin suunnilleen itseni ikäistä naispuolista ystävää ensisijaisesti Nokialta. Olen 63 vuotias ja asunut Nokialla nyt joitakin vuosia. Harrastan käsitöitä, lenkkeilyä, leivontaa - kaikenlaista kotoista. Ravintolaillat, tai konsertit eivät ole minun juttuni, mutta kahvikupin ääressä, tai lenkillä olisi mukava vaihtaa kuulumisia, tai ehkä lähtisit kanssani vaikkapa hapanjuurileivonta-kurssille! Jos sinä olet ystävää vailla, laita rohkeasti viestiä ja kerro itsestäsi ja katsotaan mitä yhdessä keksitään!

    Lue koko ilmoitus