Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

131 ilmoitusta

  • Olen muuttamassa Tampereelle vuoden 2027 puolella ja hieman hirvittää ajatus uudesta kaupungista, josta en tunne ketään. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä päätin tehdä asialle jotain, joten täällä ollaan. Olen 45-vuotias nainen, jonka arki rullaa tasaisesti ja arkipäivät kuluvat töissä. Lapsen olen saanut kasvatettua teini-ikään ja elämä on kaikin puolin hyvää. Parisuhdetta en elämääni kaipaa, joten sillä kulmalla on turha lähestyä. Vapaa-ajalla teen käsitöitä, luen (ja mietin, mitä lukisin seuraavaksi), ulkoilen koiran kanssa sekä käyn teatterissa ja museoissa. En malta odottaa, että pääsen Tampereen kulttuuritarjonnan pariin! Kaverin kanssa sekin olisi hauskempaa. Olen puhelias ja omasta mielestäni hauskaa seuraa. Nautin polveilevista keskusteluista, mutta osaan olla myös hiljaa. En käytä päihteitä enkä tupakoi. Baariseuraa musta ei saa, mutta lähden mielelläni kahville tai vaikka testaamaan vegaanista ruokatarjontaa. Myös erilaisiin tapahtumiin, kuten esim. käsityö- tai kirjamessuille olisi kiva löytää seuraa.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Ystävää kauniimman sukupuolen edustajasta ikääsi, kokoosi tai siviilisäätyysi katsomatta kaipailen☺️ Paikkakunnallasi ei niin väliä, mutta olisihan se kiva jos asuisit tässä suht lähellä mahdollisten tapaamisten onnistumiseksi..🤗 Itse täällä Salon "maaseudulla" asustelen.. Tälläinen ikäisekseen ihan nuorekas ja liikunnallisesti aktiivinen , vireä ja hyväkuntoinen, puhelias, avoin, huumorintajuinen ja iloinen, asiallinen ja ehdottoman luotettava, leikkisä ja poikamainenkin mies, ihan tavallinen ja työssäkäyvä, ei- korkeasti koulutettu, mutta käytöstavat ja sydämensivistyksen omaava "pojanviikari" olen. Olisi kiva löytää juttuseuraa, kahvi- ja leffaseuraa, pyöräilemään (eMtb), retkeilyyn ja patikoimaan, talvella hiihtämään ja kylmäuimaan, urheilua ja kulttuuria seuraamaan tai vaikka Meri-Teijon kansallispuistossa liikkumiseen...tai mitä ikinä keksitäänkin😊 Ja olisi kiva löytää myös uusia, sinun juttujasi🤗 Mutta parisuhdetta en ole hakemassa...ja sitä samaa sinulta toivon. Kiva olisi löytää sinut kiva, ennakkoluuluton ja kivaa kaveria kaipaava nainen:-) Otahan rohkeasti yhteyttä! Ilmo ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon 23v nainen. Nykyään vietän suurimman osan ajasta Etelä-Pohjanmaalla. Täällä ei vielä oo yhtään kavereita tai muitakaan tuttuja vaan kaikki jäänyt Satakunnan puolelle. Ois kiva tutustua porukkaan täällä päin! Harrastuksia ei ole, mutta tykkään liikkua luonnossa. Eläimet on mulle tärkeitä ja omistankin 2 kissaa. Työ vie suurimman osan ajasta työpäivinä, koska kaksiosainen työpäivä.. Rakastan ajelua ilman määränpäätä tai vaikka vain ympäri kyliä ja kuunnella kaikenlaista musiikkia 😁 muutenkin tykkään autoista. Ota yhteyttä ja tutustutaan lisää!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen huomannut, että ajatusten sanoittaminen usein selventää niitä. Haen ihmistä, joka on valmis lukemaan sanoitettuja ajatuksiani. Voin vastavuoroisesti lukea sinun kirjoittamaasi tekstiä, ja keksiä siitä jotain sanottavaa. Voisin kuvailla itseäni kertomalla, että minulla on puoliso ja lapset. Jos sanoisin näin, tuleeko perheellisyydestä minua määrittävä asia? Jos kerron, että soitan bändissä, olenko “se bändityyppi”? Voin kertoa itseeni liittyviä asioita ja piirteitä, mutta en osaa sanoa, mikä määrittelisi minut. Voin lähteä juoksemaan/hölkälle, jos saadaan sijainti ja aikataulu sopimaan. Käytännössä parhaiten sopisi arkipäivät, siis ei -illat. Keikoille voin myös lähteä, ja voin ehdottaa. Viime vuosina olen käynyt Lepakkomiehessä, On the Rocksissa ja Tavastialla.

    Lue koko ilmoitus
  • Hi, I'm hoping to build genuine, platonic friendships in or around the capital area. I'm quite introverted, but I'm also a very talkative person. I'm not particularly good at small talk though and can be a little awkward at first, so I appreciate people who don't mind letting a friendship develop at its own pace. What I really enjoy is being able to talk about things at length, follow strange trains of thought wherever they lead, and being genuinely curious about how another person sees the world. I value openness, sincerity and the kind of friendship where you can think out loud together without having to have everything figured out first. I like reading and listening to audiobooks (I usually have a few books on the go at once); watching movies and tv series (I'm a huge - if picky - fan of horror movies); browsing bookshops and kirpputori; playing boardgames, tabletop games and videogames (BG3 at the moment); and generally just being outdoors. Currently I'm learning to crochet and embroider, I've recently started miniature painting again, and I want to get better at making pancakes on my camping stove. The topic I'm currently stuck on is cults (if you have any book/documentary recommendations, let me know!) I'd love to hear about your current hobbies, hyperfixations or obsessions. What have you been watching lately, and what did you think about it? Is there a new skill you're learning currently? What's something you could happily spend a whole evening talking about? A little bit more about me, so you have some idea of the general shape of the person behind this post: I'm queer, married, and I have two dogs. I'm left-wing and I fall somewhere into the "spiritual but not religious" category. English is my main language, but I also speak Finnish at a native level (just I sometimes find it harder to express myself in Finnish. If you prefer to speak Finnish, but can put up with me saying things in English occasionally, we'll get along just fine). If any of this resonates with you, do message me!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei vaan! Olen etsimässä ystäviä sekä juttu seuraa.. asioita josta tykkään on salilla käynti, kävelyt, pyöräilyt, sauna/avanto, musiikki, elokuvat, puhelut! Käyn tällä hetkellä kuntouttavas työtoiminnassa josta suunta olisi kouluun yms! Luonteeltani oon hyvin kiltti, hauska, empaattinen, hyvä kuuntelija, rehellinen, ymmärtäväinen, ja kaikkea muuta kun tutustutaa! Voit lisätä vaikka suoraan snäpissä👻 (jkkal0003)

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Ikää mittarissa 39-v. Monet kaverit eri elämäntilanteessa (perheellisiä jne.) ja tulee nykyään harvakseltaan nähtyä. Olisi hauska löytää kavereita kaikennäköiseen tekemiseen, esim. lenkkeilyyn tai miksi ei välillä vaikka ohramaltaalle. Päivät menee töissä, mutta useimmiten iltaisin ja viikonloppuisin olisi hyvin aikaa kavereille. En nyt kirjoittele tähän mitään romaania, koska ei ole treffi-ilmoituksesta kyse. Mielummin törmäilisin naamatusten pitkän viestittelyn sijaan. Törmäilemisiin 👍

    Lue koko ilmoitus
  • Nuorempaa...tai muuten nuorekasta naista kaikkeen kivaan yhdessä tekemiseen..kuten liikunnallisiin aktiviteetteihin, luonnossa liikkumiseen, elokuvissa, kahvilla/ syömässä käymisiin, koti-iltoihin ja vaikka vain viestinvaihtoon kaipailee ihan kiva, asiallinen ja luotettava, ikäisekseen oikeinkin nuorekas ja urheilullinen, puhelias ja sosiaalinen, kunnollinen ja turvallinen, naisenkin arjessa huomioiva, leikkisä ja poikamainen mies Varsinais- Suomesta..☺️ Kooiiikoossa saat kiinni sportm70. Kiva olisi jos olisit edes suht läheltä...

    Lue koko ilmoitus
  • Greetings, I am someone who lacks in genuine friendships though not for lack of trying. It is easier to create friendships when forced to be in certain environments hence when one is a child there are less barriers to cross. Though my problem is not necessarily making friends, I understand the methods in how to acquire a friend. It is more so maintaining a friendship and moving constantly throughout my life has not helped. Also the fact that I seem to encounter people who simply do not know how to communicate. Despite me being half Finnish, I am more confident to speak in English as I was raised primarily in England and do not trust myself to speak Finnish because mistakes will occur. I am motivated to improve my language skills however this is not on the top of my priority list therefore the process is slow. Slower than I would like, hopefully this will change soon. I am one who retreats into their mind more than they can experience the world around them. My mind is home and vivid. However I do not want to live in my mind more than being present. I want to experience more things outside no matter how 'mundane' it seems. Touching the sand with my feet, watching a cloud float or touching trees i walk by. The less 'mundane' things would be visiting museums (reading every information text I can), shopping until my budget is gone or rollerskating until I am pro. I do not usually believe anything is mundane unless I am in a mood where I truly need something highly stimulating such as going to a club that plays my kind of music, riding a crazy rollercoaster or simply swimming. It is not often that I am in this mood but it does happen, and then something reckless (but somewhat safe) needs to happen. Otherwise I am mostly in a mood that is quite calm however I have such an open mind and want to experience new things as much as I can. It is unfortunate because I struggle to put myself out there. I cannot make myself do things that make me uncomfortable, and going into new environments alone makes me very uncomfortable. So going to an event designed to help others socialise and make friends is not a place I will be found in. At least alone. Though I do have a romantic partner I do not desire to do everything with him, it is not wise. Thinking critically is my one of my virtues. It has helped me navigate the darkest periods of my life. It is something that I would like the person I converse with to also have. I am also very self-aware as a person therefore I am not easily offended. It is something I would love the person I converse with to have. I would like to meet someone who is passionate, has strong morals, a purpose and recognises the reality of the world that we live in. Though I am not particular on who I talk to or make friends with, we could share entirely different perceptions of things but still be able to do activities together. The only things I truly require in connection is the ability to communicate and comprehend. I am not one who communicates with nuances hiding behind words so do not attempt to find any. I am one who communicates clearly and bluntly though I understand bluntness is not always appreciated so I can conform myself in that regard to make things smoother. It would be nice to connect with someone who understands my limitations. There are times that I do not or forget to talk consistently, it would make sense if boundaries were made to respect eachother. For example, I could typically not respond for month however a boundary was made that I should respond no longer than 2 weeks. I think it is wise for people connecting to talk about their limitations, requirements and desires in friendships to prevent potential misunderstandings. I hope I do not come across robotic. I am an analytical person with empathy who questions anything and everything. I consider myself an existentialist. I am passionate about learning new things, gaming, reading, music and writing. Connect with me :)

    Lue koko ilmoitus
  • Ääretön pimeys ja vahva, Valo elon suova. Lempeä tuuli ja viri, Tyynen järven pinta ja mieli. Syvän meren virta ja sydän, Syvän pimeän näytelmä ja totuus. Veri kietoo ja sanoo, kaiken yhteen sitoo. https://www.youtube.com/watch?v=O-olko1bgX https://www.youtube.com/watch?v=g6W5ScOEv2c https://www.youtube.com/watch?v=UmcsBtDa4YU https://www.youtube.com/watch?v=5oe6bXag4xg https://www.youtube.com/watch?v=TSLg81saGIg https://www.youtube.com/watch?v=TF1AkW2CaYs https://www.youtube.com/watch?v=2cmk6vXNGsE https://www.youtube.com/watch?v=wsPIkNnci18

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! 😊 Täällä Tampereella asuva sporttinen, työelämässä oleva äiti ja 8 v. poika etsivät uusia, samanhenkisiä kavereita niin matkaseuraksi kuin arkiseen tekemiseen ja harrastuksiin. Matkasuunnitelmissa on mm. Aasia, USA, Eurooppa sekä Lappi ja muu Suomi. Olisi ihana löytää toinen äiti lapsineen yhteisille reissuille, ollaan itse reissattu paljon, mutta myös ihan tavallisiin arjen menoihin ja yhdessäoloon. Eron jälkeen samanhenkisten kavereiden löytäminen on tuntunut vaikealta. Kaipaisimme molemmille uusia ystäviä ja seuraa monenlaiseen tekemiseen. Poikaa kiinnostavat muun muassa Pokémonit, padel ja PC-pelit (Minecraft ja monet muut). Jos kaipaatte myös uusia kavereita ja yhteisiä seikkailuja, laita viestiä! ❤️

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Etsin uutta naisoletettua ystävää arjen viestittelyyn ja kivoista ja vaikeista asioista jakamiseen! Oon avoin iän ja paikkakunnan puolesta🙏 Oon 25-vuotias nainen ja asun maalla yhteisössä Pirkanmaan rajalla. Arjessa kuitenkin huomaan, että kaipaisin lisää juttuseuraa ja syvällistäkin yhteyttä muualla asuviin🙏 Kuulen tosi mieluusti sun arjesta, elämänkokemuksista ja asioista, joita haluut jakaa🌺 Oon tosi kiinnostunut myötätuntoisesta kuulemisesta, rakentavasta vuorovaikutuksesta ja lempeydestä. Mulle ei oo niin väliä, jaetaanko samoja mielenkiinnon kohteita, opin mieluusti uutta! Ennen kaikkee oon kiinnostunut ymmärtämään yhdessä ihmisenä olemisen eri puolia, tunteita ja elämänvaiheita ja tukemaan niissä puolin ja toisin.🙏 Samastun moniin autismikirjon piirteisiin, mutta koen itteni tosi sosiaaliseks nykyään🌺 Jos koet tärkeeks, niin mua kiinnostaa arjessa kestävä elämäntapa, ihmisoikeudet, solidaarisuus, viljely, kirjallisuus, yhteiskunnalliset aiheet, musiikki ja moni muu asia! Laita ihmeessä viestiä, jos haluut tutkia yhteyttä yhdessä!🙏

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka. Olen aikuisten lasten äiti. Parisuhteessa, mutta emme asu yhdessä. Teen yötyötä, mutta vapaatakin on kohtuullisesti. Olen puhelias, iloinen, topakka ja yställinen. Nauraminen on ihanaa. Olisi kiva saada seuraa vaikka kävelylle, leffaan, kahville tai maailman menosta höpöttelyyn. Itse tykkään käydä kävelyllä, kokkailla, kahvitella, katsoa elokuvia,etenkin kauhu, kuunnella true crime podcasteja jne. Toivon aktiivista yhteydenpitoa ei kuitenkaan hampaat irvessä ja pakolla. Keksitäänkö jotain mukavaa yhdessä ja nauretaan mahat kippurassa 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen kahde lapsen äiti. Etsin samanhenkistä/samassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä jakamaan ajatuksia lapsiarjesta sen ihanuuksista ja kamaluuksista! Eli olisi kiva laittaa viestiä, että "taas tämä pirkkopetteri teki sitä tätä tuota" tai puhua ihan aikuisten asioita vaikka säästä jos ei muuta😄 Voit toki olla myös lapseton jos kemiat natsaa! Sitten vähän minusta: Tykkään puhua niitä näitä tai ihan syvällisiäkin, pidän ulkoilusta varsinkin kesällä, tykkään myös katsella sarjoja sohvan pohjalla ja laiskuus onkin yksi paheeni! Olen sarkastinen ja huumori on välillä melko tummaa🙊 Innostun helposti uusista asioista ja olen sponttaani. Kuuntelen ja autan mielelläni läheisiäni. Arvostan rehelisyyttä ja luotettavuutta. Jos kiinnostus vähänkin heräsi, laita rohkeasti viestiä🙂 En asu pk seudulla. Huom! Minulla on mies en etsi mitään sellaista, jos jollekin jäi vielä tässä vaiheessa se epäselväksi😄

    Lue koko ilmoitus