Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

111 ilmoitusta

  • Hei, Etsin kirjekaveria pidempiaikaiseen kirjepostitteluun. Saat olla mistä vain tai minkä ikäinen vain, kunhan mielenkiinnon kohteissa ja arvoissa on jotakin täsmäävää. Olen töissä sosiaalialalla ja ihmiset ovatkin aina olleet lähellä sydäntäni. Minulle on tärkeää olla itse luotettava, lämminhenkinen ja kunnioittava toisia kohtaan ja odotan samaa myös niiltä, keiden kanssa olen tekemisissä. Harrastan bujoilua, kuorolaulua, huilun sekä pianon soittoa, ruoanlaittoa ja leipomista sekä koiran kanssa touhuamista. Haluaisin sanoa myös taiteita ja lukemista ja olenkin yrittänyt niihin viime vuosina panostaa, mutta edelleen on rutiinien rakentaminen niiden suhteen aika lailla kesken. Olen kiinnostunut myös eri kielistä ja kulttuureista sekä matkustamisesta. Sairastin joitakin vuosia sitten työuupumuksen, jolla oli laaja-alaisia vaikutuksia elämääni. Iso osa sosiaalisista suhteistani etääntyi silloin, ja nyt uupumuksesta pitkälti palautuneena olen alkanut taas kaipaamaan syvempiä sosiaalisia suhteita ja koen toisinaan oloni yksinäiseksi. Minulla on kumppani, jonka kanssa jaan elämää, mutta haluaisin löytää myös uusia ystäviä. En ole nuoruusvuosien jälkeen kirjoitellut kirjeitä, joten voi olla, että alkuun se vaatisi pientä totuttelua, mutta toivoisin löytäväni kirjeiden kirjoittamisen kautta uuden ystävän, jonka kanssa voisimme jakaa iloja, suruja, pettymyksiä, onnistumisia, elämää sen koko kirjossaan. Mikäli ajattelet, että voisimme olla samalla aaltopituudella, laitathan viestiä tulemaan ja kerrothan siinä itsestäsi. Huomioithan kuitenkin, että en etsi kumppania, vaan kirjeystävää. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olisi mukavaa tutustua sinuun, joka haluaisit löytää uusia tuttavuuksia. Asuinpaikalla ei väliä, mutta tietysti olisi mukavaa tapailla. Olen heteronainen, mielestäni ennakkoluuloton, avoin, hauska vaikka vakavamielinen, rehellinen ja ystävällinen. Olen enemmän kiinnostunut ihmisen sisäisestä olemuksesta kuin ulkoisesta - fyysinen olemus, ikä, koulutus, työ jne. Minulla on mielestäni ainakin sydämen sivistystä ja olen kiinnostunut ihmisistä ja asioista, vaikka kamalan ajankohtainen en ole. Somesta en ole kiinnostunut. Tosin you tubea katson vähän liikaa. Minä toivon tapaavani ihmisiä, jotka arvostavat ja vaalivat vastavuoroisuutta kanssakäymisessä. En halua olla suurimman osan yhdessä vietetyssä ajasta yleisönä ja kuuntelijan roolissa, koska sitä olen kokenut riittävästi. Olen hyvä kuuntelija, koska toinen ihminen kiinnostaa minua. Olen koulutuksestani huolimatta työttömänä. Minua järkyttää melkoisesti, miten Suomessa selvästi on ikäsyrjintää, mutta siitä ei puhuta. Yksi tärkeä tavoite minulla on löytää erilaisia tapoja olla onnellinen elämässä ympäröivästä yhteiskunnasta riippumatta. Harrastan muun muassa ulkoilua lemmikin kanssa, ja paljon muuta.

    Lue koko ilmoitus
  • Ajattelin, että nyt tuntuu siltä, että haluaisin tutustua uusiin ihmisiin. Olen hyvin empaattinen ihminen, joka viihtyy hyvin kaikenlaisten ihmisten kanssa. Asun Porvoossa, mutta olen välillä PK seudulla. Käyn päivittäin töissä ja elokuussa aloitan myös työn ohella uuden korkeakoulun. Latinalainen musiikki ja kulttuuri on todella lähellä mun sydäntäni. Matkustaminen on yksi asiasta, joka tekee minut todella onnelliseksi. Meditointi ja oman elämän tarkoitus ja laatu ovat aina olleet mun elämässä. Kävelen ja pyöräillen paljon. Jos olisi kuntosali kaveri uskon, että pystyisin viihtymään sinnekin. Minulla on 2 lasta ja mielestäni osan hyvin tasapainottaa kaikki asiat yhteen. Tykkään naureskella, koska minulla on iloinen luonne, mutta voimme keskustella mistä vaan. Olisi hyvä jos saisin uudet kaverit iältään 27-47 V, sukupuolesta ei oo väliä. Oikein mukavaa päivää kaikille 👍

    Lue koko ilmoitus
  • Heis! Oon 29-vuotias tyttö, jolla ei puolison lisäksi ole moneen vuoteen ollut yhtäkään kaveria. Tässä on kuitenkin tullut huomattua että miehen kanssa voi rajallisen määrän intoilla TikTokissa näkemistään meikeistä ja korealaiskosmetiikasta, joten olisi mahtia löytää viimein joku kaveriksi/ystäväksi~☆ Sisimmältäni olen aika energinen pippuripallero, mutta uusien ihmisten kanssa yleensä äärimmäisen awkward ja ujo (tyyliin 5 min miettimistä siitä, minkä hymiön valitsen viestiin. No joke). Jahka pääsen tutustumaan niin mun kanssa voi jakaa oikeestaan ihan mitä vaan, en pelästy mistään :D En käytä mitään päihteitä, eikä semmonen isossa porukassa hengailu tai biletys ole mun juttuja. Tykkään katsella k-draamoja ja animea sillon kun tulee sarjojenkatselukausi, jotain länkkärisarjojakin välillä seuraan. Yleensä käytän aikaani uusien asioiden opetteluun ja esim. japanin kielen opiskeluun. Muutoin tykkään liikkua kaupungilla ja luonnossa, piirtää, olla wnb-puhelinvalokuvaaja ja välillä pelailla pelejä - lisäks cossaaminen on ihan parasta 💖 Iälläsi, sukupuolella tai suuntautumisella ei ole väliä, mutta haluaisin että meidän persoonat ja kiinnostuksenkohteet olisi mahdollisimman hyvä mätsi ^^ Tällä hetkellä olen ite Australiassa, enkä äkkiseltään tiedä olenko koska tulossa Suomeen jos tulen ollenkaan. Olenkin saatavilla ennen kaikkea Discordiin ja IG:hen - toki jos joskus hamassa tulevaisuudessa haluut tulla ilmaismajotukseen ulkomaille ni kyllä sekin varmaan onnistuu lol, voidaan sillon käydä vaikka paikallisessa conissa tai shoppaan sitä k-kosmetikkaa. Kiitos jos laittelet viestiä. :3 Discord ja/tai IG kysyttäessä~

    Lue koko ilmoitus
  • Hei sinä! Etsin uusia tuttavuuksia Turun alueelta ja/tai Naantalin suunnalta. Olen 23-vuotias juuri valmistunut nainen (🏳️‍🌈), ja kiitos koronan ja etätöiden olen kyllästynyt tähän yksinäiseen kesän viettoon. Olisi kiva tehdä välillä jotain myös vapaa-ajalla. Itse tykkään käydä esim. kahvilla, kirjastossa ja kaikenlaisissa museoissa. Harrastan myös juoksua ja pyöräilyä eli myös liikunnalliset retket ja vaikka patikointi ovat houkuttelevia aktiviteetteja. Silloin kun ei jaksa lähteä lenkkeilemään, kulutan aikaa Netflixin ja Disney Plussan avulla. Yleisesti omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat aika laidasta laitaan kielitieteestä kvanttifysiikkaan, mutta meidän ei tarvitse pitää täysin samoista asioista! Mielelläni löytäisin myös jotain ihan uutta, mistä voisi innostua. Jos siis yhtään kiinnostaa mennä vaikka kahville tai puistokävelylle, laita viestiä ja kerro itsestäsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä huhuilee 47v. nainen, joka on muuttanut Italiasta Suomeen monen vuoden jälkeen. Mukana elämässä 13 vuotias poika, jolla suomen kieli vielä opeteltavana. Asumme Hyrylässä Klaavonkallion alueella ja käyn päivisin töissä, mutta olisi kiva löytää uusia kavereita/ystäviä tästä läheltä esim. kävelylle koiran kanssa ja juttuseuraksi suomen, italian tai englannin kielellä. Samanikäinen seura pojalle olisi tietysti ihan huippujuttu!

    Lue koko ilmoitus
  • Uskova ihminen etsii kavereita mielellään naispuolisista henkilöistä. Olisi kiva löytää ihmisiä keiden kanssa viestitellä, ehkä myös tavata; käydä vaikka kävelyllä, kahvilla tai seurakunnassa. Olen kiinnostunut hengellisistä asioista, eläimistä, vieraista kielistä ym. Pyrin olemaan ystävällinen, rohkaiseva ihminen. Mukavaa jos otat yhteyttä! 😊 Mutta HUOM! En etsi parisuhdetta!

    Lue koko ilmoitus
  • On vakityö, parisuhde, museokortti ja paljon huonekasveja, mutta vuosien Helsingissä asumisen jälkeen tunnen täältä edelleen vain vähän ihmisiä. Lukio- ja yliopistoaikojen ystäväni ovat hajaantuneet ympäri Suomea, joten täällä pk-seudulla olen huomannut kaipaavani kaveria kirppiksille, päiväretkille (mulla on auto, mennäänkö vaikka Porvooseen?), museoihin, leffaan, kävelylenkille, teelle tai vaikkapa rantakallioilla hengailuun. Olen puhelias 28-vuotias, joka nauttii teensä vihreänä ja Hesarinsa diginä. En juo enkä polta, mutta lähden mieluusti Helsingin yöelämään jonkun kaltaiseni kanssa. Sekoan ohikulkevista söpöistä koirista, jammailen kasarihittien tahtiin, pidän ompelemisesta ja suhtaudun suurella intohimolla tavaroiden järjestelyyn. Olen kiinnostunut tyylistä ja kosmetiikasta, ja esteetikkona pidän kauniista asioista. Minulla on kovaääninen nauru, aina jonkin kirjan lukeminen meneillään ja taipumus nukkua pitkiä päiväunia. Mukavuudenhaluisena suosin kotitreeniä ja kävelylenkkejä sekä pyöräilyä (säävarauksella!). Olen yksi maailman hitaimmista whatsappailijoista, minkä vuoksi vaihdankin kuulumisia kaikkein mieluiten kasvokkain vaikkapa hyvän juoman tai ruoan ääressä. Lähekkönää kahaville?

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsan. Olen 23-vuotias parisuhteessa ja yhden koiran omistava nainen Joensuusta, joka kaipailisi nyt uusia kavereita. Omat ystäväni ovat suurimmaksi osaksi muuttaneet muille paikkakunnille ja osaan taas ajansaatossa välit hiljentyneet koulujen jälkeen. Tykkään käydä salilla, lenkeillä, uimassa, leffoissa, syömässä ja biletämmässä ulkona. Ja varsinkin näin talvisin hiihtämässä. Myös rauhallisina hetkinä kirjat ja playkkari vie voiton. :) Shoppailu on kanssa ihanaa. (H&M ikuinen ihanuus ). Olen ehkä arka ihminen näin aluksi. Mutta kun juttu lähtee niin puhetta riittää. Pääasiassa toivoisin löytäväni naispuolisia kavereita, jotka myös innostuisivat näkyilemään. Esim. Kahvilla. Laitelkaa viestiä jos vaikka keksitään jotain tekemistä tänne pikkukaupunkiin. 😁

    Lue koko ilmoitus
  • Ystäviä Porista etsimässä. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi koiraa. 😊 Luonteeltani olen iloinen, empaattinen ja puhelias! Suurin osa ystävistäni asuu eri kaupungeissa ja kaipaisinkin ystäviä lähempää Poria/Porista, joiden kanssa voisi matalalla kynnyksellä sopia viini-iltoja, kahvittella, ulkoilla, mökkeillä yms. Laita ihmeessä viestiä, jos kiinnostaisi tutustua! ❤️

    Lue koko ilmoitus
  • Koska itse suomalainen en ole. Opiskelen kuitenkin yliopistossa pääaineena suomen kieltä ja kulttuuria. Haluan yhdistää miellyttävän hyödylliseen: saada kaverin ja samalla harjoitella suomea vielä enemmän. Toistaiseksi voisin vain vaihtaa viestejä, koska en asu Suomessa, mutta matkustan usein Helsinkiin, joten voisimme joskus järjestää kasvokkain tapaamisen esimerkiksi jossain kahvilassa. Ikä tai sukupuoli ei ole minulle tärkeä - tulen toimeen sekä nuorten että vanhempienkin ihmisten, ja niin naisten kuin miestenkin kanssa. Minua luullaan ainakin 10 vuotta nuoremmaksi, koska en näytä, pukeudu, käyttäydy enkä tunne olevani kolmekymppinen. Suhtaudun ihmisiin aina ystävällisesti, empaattisesti, avomielisesti ja avuliaasti. Introverttina olen myös vähän ujo ja hiljainen, mutta kun tutustun johonkuhun paremmin, niin tykkään puhua enemmän. Vieraiden kielten opiskelu on pääharrastukseni. Suomen lisäksi puhun englantia, puolaa, japania, saksaa ja opiskelen viroa, tšekkiä, udmurttia ja pohjoissaamea. Olen erittäin kiinnostunut saamen kielistä ja kulttuurista ja yhdistän tieteellisen tulevaisuuteni siihen. Kun minulla on vapaa-aikaa, luen kirjoja, keksin tarinoita, kuuntelen musiikkia, piirrän, teen grafiikkaa tai pelaan Simsiä. Kävelen myös usein puistoissa ja leivon jotain joka viikko. Nyt aion ryhtyä yliopiston tutkijaksi ja opettajaksi, mutta työskentelin joskus baristana pari vuotta ja se oli unelmatyöni, koska en selviä päivääkään ilman kahvia ja kakkupalaa - se on minun polttoaineeni! Ylipäätään pidän hyvästä ruoasta, olen todellinen herkkusuu! Oh, ja rakastan kissoja! Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä! Kirjoitellaan! PS Tämä ilmoitus ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus