Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

859 ilmoitusta

  • Täällä rustailee 33 vuotias tatuoitu mies, vielä lahtelainen mutta ensi vuoden puolella pk-seutulainen. Olen alkujaan pohjosesta lähtöisin ja lahen alueella asustellut vuodesta 2015. Lievä lapin murre puheessa yhä edelleen. Kiinnostuksen kohteina tatuoinnit, luonto, elokuvat ja musiikkityylinä poprock, metalli ja vähän raskaampi metalli. Riippuu mielialasta mitä tykkään kuunnella, mutta aikalailla sekotuslistalla mennään. Vapaa-ajat vietän rauhakseen kotona tai kävelyreissuilla luonnossa, sekä toki hyvän ruuan parissa. Viimevuosina reissannut ympäri pohjoismaita ja viimeisimpänä reissukohteena Tromssa, eli vuoristomaisemat ja tunturit on aina plussaa. Omat ruuanlaittotaidot mallia maistuu tai sitten ei, mutta mielellään kokeilen uusia makuja ympäri maailmaa. Yleensä kokeilut painottuu lähinnä pettymykseen. Omaan mustan huumorintajun ja välillä jutut on ehkä hieman massasta poikkeavia, joten tosikko et saa olla. Introvertti luonne. Minulla on myös 7 vuotias lapsi, eli vuoroviikoin mennään eteenpäin. Iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä, vaan kunhan olet suhteellisen järjissä oleva persoona niin varmasti tullaan toimeen ja keksitään yhteistä tekemistä. Ilmoitus ei vanhene niin saa vapaasti ottaa yhteyttä. IG,FB löytyy ja discord jossa voi jutella paremmin.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 43-vuotias mies. Haussa keskustelutaitoinen mies kaveriksi Uudeltamaalta tai muualta; salille, kaffelle tai mikä nyt sattuu kiinnostamaan kumpaakin. Rento hyvä seura mielessä. Olen luotettava ja huumorintajuinen kaveri, jolle tilanne huumori iskee parhaiten. Seura on tervetullutta syvällisempiin keskusteluihin yhtä lailla kuin arkisempia ilmiöitä ihmettelemään yhdessä.Myös salikaverille olisi paikka, luontoon retkeilemään, museoon tai ihan vain kävelylle. Mukava jos liikkuminen kiinnostaa tai yhtälailla rento oleminen. En liiku yöelämässä, käytä päihteitä ja toivoisinkin samanhenkistä kaveria, jolle terveellinen elämäntapa on lähtökohta. Tärkeintä, että tulee hyvin juttuun ja löytyy hyvä yhteys. Tapaan mielelläni kasvotusten kaffe-kupin ääressä, koska silloin on helpointa tutustua. Jag pratar också svenska.En etsi treffiseuraa tai vastaavaa vaan hyvää kaveria/ystävää.

    Lue koko ilmoitus
  • Hellou! :) Täällä kirjoittelee 26-vuotias nainen Vaasasta. Uusia tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita täältä etsin, joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa. Oon itse työelämässä, mutta iltapäivät on aina vapaita ja niihin seura ei olis lainkaan pahitteeks 😊. Tykkään käydä kävelylenkeillä koiran kanssa, käydä kattomassa uusimmat leffat teatterissa. Toisinaan ihan vaan sängyssä makoilu musiikkia kuunnellen on parasta mitä voi tehdä. Musta saa seuraa oikeastaan ihan mihin vaan. Ihmisenä oon tällänen empaattinen ja toisia kunnioittava. Pyrin aina pitämään hyvää fiilistä yllä. Yhteyttä saa siis ottaa, ei haittaa vaikka olisit kauempaakin. Pelkkä kirjoittelu kelpaa myös 😌 Ja onhan toki junakin keksitty jos haluaa tavata.

    Lue koko ilmoitus
  • Pitkään miettineenä päätin nyt sit kuitenkin kokeilla josko täältä löytyisi sitä mitä etsin. Olen siis 39v mies joka tykkää usein tyttöillä. Löysin tälläisen nimikkeen kuin femboy joka kuvaa mua aika hyvin, mutta myös sana "tyttöilijä" sointuu mun korvaan ihanasti. Tykkään tosi kovin meikata, lakata kynsiä ja pukeutua naisten vaatteisiin. Mutta kun on tämän asian kanssa tosi yksin. Elän kuitenkin kaapissa edelleen asian kanssa ja pukeudunkin pääosin vain neljän seinän sisällä. Bestis tietää ja hänen kanssa voi välillä asiasta jutella, mutta hänelläkin oma elämä ja omat kiireet ni olen entistä enemmän yksinään tämän kanssa. Olis ihana kun olis joku kenelle voisi jutella kaikesta tyttöilyyn liittyvästä. Ja myös muutenkin olis ihana jutella kaikkea kivaa tai ylipäätään mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Etsinnässä erityisesti toiset "tyttöilijät" ja ihmiset ketkä hyväksyy asian, olit sitten mies tai nainen. Jos löytyy discord ni mut tavoittaa sieltä todella hyvin nimimerkillä juhani6128, saa lisätä kaveriksi ja tulla juttelemaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! Täällä kirjottelee rento ja huumorintajuinen Mäntsäläläinen (jestas mikä sana) ja olisi kiva saada lähialueilta kavereita kaikennäköiseen yhdessä tekemiseen. Myös muualta Uusimaalta, välimatka ei haittaa. Ikähaarukka vois olla 23-35, mutta muutaman vuoden heitto sinne tänne ei oo niin justiinsa. :D Sukupuolella ei väliä, kaikki tänne vaan! Vapaa-aika menee pelailuun, doomscrollaamiseen, viherkasveiluun ja kaikenlaisiin käsitöihin. Virkkaus ja neulominen, maalailu, ja viimesimpänä innostuksena neulahuovutus. Ja tottakai koiriin! Oon myös aivan hvetin kova Set It Off -bändin suurkuluttaja ja se valtaakin suurta osaa meikäläisen vaatekaapin sisällöstä😳 Minulla on 2 koiraa ja olisi kiva nähdä esim. koirapuisto/-metsä tekemisissä, mutta ehdoton vaatimus ei ole. Kunhan tykkäät koirista🫶 Voidaan mennä vaikka kirppikselle, kahville, elokuviin, kävelylenkille tai vaikka jommankumman kotiin hengailemaan. Jos tykkäät peleistä niin voidaan myös pelata jotain yhteispeliä tai kattella kun toinen pelaa. Myös lautapelit käy! Tai kokeillaan saatasko tehtyä palapeli valmiiksi yhdessä illassa. Innostun kaikenlaisesta tutusta sekä uudesta tekemisestä, mutta olen alkoholiton ja savuton joten näihin tekemisiin minua ei saa houkuteltua. Tulen melkolailla kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, mutta toivoisin kaveruudelta vastavuoroisuutta. Mun kanssa saa olla just sellanen kuin on, saa pulputella vaikka tunteja mielenkiinnonkohteista tai sitten lähetellä tiktokkeja puolin ja toisin. :D Viestittelyssä tykkäänkin semmosesta satunnaisesta "kato minkälaisen kiven näin tänään" jutuista kuten myös pitkään kestävista syvällisistä mietinnöistä. Laita viestiä ja katotaan jos meillä lähtis juttu sujuun ja tutustutaan! Instagramissa oon aktiivisin, mutta muitakin potentiaalisia alustoja voi kysellä. Ilmoitus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 38v ukrainalainnen nainen. Etsin erilaisia uusia kavereita elämääni ja harjoitelemaan suomea. Olen mukava, hauska, energinen ja äänekas. Tykkään musikkista, kävelystä, metsästä, baareista, lautapeleista Jos sinulla on koira voimme mennä ulkoilemaan sitä metsään! Osan venäjä, ukraina, englantia ja opin suomea! Olen ensinnäkin kiinnostunut löytää Tamperella asuvia kaveria ja viettää aikaa yhdessä Hauska tutustua! Mennään johonkin!

    Lue koko ilmoitus
  • Hello gamer! Tarjolla olis gameri, modderi ja yleisesti ottaen nörtti Lohjan perämetsästä. Uskoisin olevani suht rento, erittäin mustan huumorin omaava introvertti. Yleisenä suosikkina ois synkkä fantasia ja sci-fi, sekä peleinä että kirjallisuutena. PC pelejä löytyy joka lähtöön. Räiskintä compit ja sportti pelit ei kyl maistu. Nykyiset suosikit on League of Legends, RimWorld ja RPG pelit kuten Grim Dawn. Luen jonkin verra. Varsinki äänikirjoja tulee kuunneltua koiraa käyttäessä. Puutarhahommat ja muutenki ulkona (täällä perämetsässä) olo on kans mieleen. Tykkään kaikenlaisista DIY projekteista. Mulle kelpais seura hyvin pitkälti joka lähtöön. Jos suinki vaa kiinnostais tutustuu, tuu pelaa matsi LoLia tai ihan vaa juttelee peileist! Oon saatavilla Discordis hyvin pitkält 24/7!

    Lue koko ilmoitus
  • Perhe, ruuhkavuodet ja vuorotyö. Haaveena olisi löytää oma sydänystävä. Syvälliseen ja kevyeen kirjoitteluun ja tapaamisiin keventämään ja tuomaan iloa arkeen. Lenkkeily, kahvittelu ja ravintola ateriat. Mukavaa olisi myös käydä yhdessä salilla ja elokuvissa. Alkoholi ei ole osa arkeani ja mieluiten vietän aikaa selvässä naisseurassa. Jokilaaksojen alue.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 22-vuotias mies. Muutin juuri Ouluun kun alkaa opinnot syksyllä. Olisi kiva saada kavereita joiden kanssa tehdä jotain esim. Käydä kävelyllä, jutella, pelata, käydä jossain vaikka baarissa jos varaa on sellaiseen. Etsin pääsäntösesti kavereita omasta ikäluokasta, noin 20 - 25. Pelaan itse paljon koneella ja olisi ihan kiva jos löytyisi peliseuraa. Tykkään fantasiasta ja scifistä ja haluaisin aloittaa lukemaan kirjoja enemmän.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kestäviä ystävyyssuhteita. Olen ollut hyvin yksinäinen ihminen ison osan elämästäni (sisaruksia ei ole, kuulun sukuun joka ei pidä yhteyttä, koulukaverit katosivat elämästä koulujen päättyessä, nettipalstat joihin koin kuuluvani lakkautettiin). Elämänfilosofiani keskiössä on jatkuva itsensä kehittäminen ja kaikista välittäminen. Tajusin hiljattain Raymond Smullyanin kirjan myötä että olen tainnut olla koko ikäni ainakin osittain taolainen! (Pähkinänkuoressa: taolaisuus painottaa sitä että antaa asioiden mennä omalla painollaan ilman turhaa vääntämistä - esim. herätyskello on taolaisen pahimpia vihollisia koska se torppaa tämän omalla painollaan etenemisen nukkumisen osalta!) Harrastan lukemista* ja musiikin kuuntelua** ja olen kiinnostunut japanin kielen opiskelusta (pitemmällä aikavälillä tavoitteena myös muiden kielten opiskelu - japani valikoitui ykköseksi kohtuu runsaan animen ja mangan kulutuksen seurauksena (päivitys 2/2026: en ole oikeastaan pariin vuoteen katsonut mitään animea...)). Tällä hetkellä suoritan iltalukiota ja haaveilen urasta teoreettisena fyysikkona (innostuin alasta Brian Greenen kirjojen myötä) tai mahdollisesti kääntäjänä. Minulla on myös muutama raakileidea scifi-novelleiksi, mutta saas nähdä tuleeko niistä mitään. Myös japanilainen katumuoti kiinnostaa, vaikka olen liian laiska että olisin saanut omaa asukokonaisuutta rakennettua - ehkä voisimme tehdä tätä yhdessä? *) Eniten luen tietokirjoja, välillä scifiä, harvakseltaan muita romaaneja. Lempikirjailijoitani ovat ainakin: Brian Greene, Raymond Smullyan, Simon Singh, Jim Al-Khalili, Richard Dawkins, Walter Isaacson, Yuval Noah Harari, Arika Okrent, Ursula K. Le Guin, Cixin Liu, Andy Weir, Neal Stephenson, Isaac Asimov, Umberto Eco... **) Musiikkimakuni on hyvin monipuolinen. Ainoastaan seuraavista genreistä en pidä: black metal, gangsta rap, hard rock, heavy metal, doom metal, hardcore punk ja noise. Lempigenret lienevät j-pop/rock, new age -musiikki ja metallin tyylilajit lukuunottamatta edellä mainittuja. Flow-festivaaleilla olisi kiva käydä joskus jonkun kanssa. Ja muillakin keikoilla. Olen transsukupuolinen. Lisäksi olen autismikirjolla. Poliittisesti olen ehdottomasti vasemmalla/sosialisti ("jokaiselta kykyjen mukaan jokaiselle tarpeiden mukaan"), enkä ole kiinnostunut vänkäämään oikeistolaisten kanssa - olen perehtynyt taloustieteeseen ihan riittävästi tietääkseni useimmat oikeistoargumentit virheellisiksi. En ole uskossa (ei haittaa jos sinä olet). En tupakoi (ei haittaa jos sinä teet) ja alkoholia käytän kohtuudella. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä. Minut saa helposti innostumaan lähes mistä tahansa uusista asioista, joskaan penkkiurheilu ei ole minun juttuni (ei haittaa jos sinun on - olen suunnitellut hakevani Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan joten tarvitsen urheilutietäjiä kilautuskavereiksi!). En pidä myöskään pokerista, enkä hyvää motoriikkaa vaativista urheilulajeista (esim. minigolf), koska kyseinen statsi on itselläni umpisurkea (esim. seinäkiipeilyä/boulderointia sitävastoin voisi olla kiva kokeilla). Go'ta olisi kiva oppia pelaamaan! (Tykkään tosi paljon Blokus-pelistä.) Ilmoitus ei vanhene. Kerrothan jotain itsestäsi joko viestissäsi tai profiilissasi, en vastaa viesteihin jos ainoa asia mitä toisesta tiedän on tasoa "olen 30-vuotias Oulusta". P.S. Jos aiot ghostata jossain vaiheessa, niin älä vaivaudu ottamaan yhteyttä. Minulle voi sanoa suoraan jos ei enää kiinnosta.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon 21-vuotias nainen Helsingistä ja etin kavereita ihan vaan normiarkeen. Voitaisiin käydä esim. kävelyillä, elokuvissa tai kahvitella. :) Asun tällähetkellä poikaystäväni kanssa ja opiskelen yliopistossa. Tykkään mm. opiskelusta, lenkkeilystä ja musiikista. Luonteeltani oon huumorintajuinen, rento ja empaattinen. Toivon avoinmielisyyttä ja muiden hyväksyntää, sekä molemminpuolista keskustelua. Etin myös lähinnä itseni kanssa samanikäistä seuraa, eli noin 19-25-vuotiaita. Muuten mulla ei oo mitään erityisiä toiveita kavereiden suhteen. Laita ihmeessä viestiä, jos vaikuttaa siltä, että tultaisiin toimeen! <3

    Lue koko ilmoitus
  • Mäntsälästä ja lähialueilta ystäviä elämään! Pikku välimatka ei haittaa, mut pelkkiä nettikavereita en etsi 😊 Pari kisua löytyy ja mieskin, eli deittiseuraa en kaipaa. Oon 25v nepsytapaus, jonka lähipiiri kuvailee hönöksi, rempseäksi ja sellaiseksi ihmiseksi, jonka seurassa ei tarvitse esittää mitään, voi olla vaan omana itsenään. Oon sosiaalinen, empaattinen, huumorintajuinen, avoin ja innostun vähän milloin mistäkin. Tykkään harrastaa keramiikkaa ja pelailla, taiteesta, matkustamisesta, ajelusta/roadtripeistä ja autoista, musiikista, kirppistelystä, kesäsin uimisesta. Sellanen rento hengailu on mun mieleen, tee/kahviseura, ajelut, pelailu ja muukin yhdessä tekeminen natsaa. Itse olen päihteetön, muttei haittaa jos sulle kessu/alko välillä maistuu. Arvostan toisessa aitoutta, rehellisyyttä ja kykyä olla oma itsensä. Musta ja vähän kieroutunutkin huumorintaju on iso plussa ja mun kanssa saakin heittää huonoa läppää. Ei kaikkea tarvii ottaa niin vakavasti 😄 Vaikka yleensä tuunkin kaikkien kanssa toimeen, niin jos ronskit läpät ei yhtään iske, niin sit ei välttämättä natsaa. Kaipaan sellasia n. 22-30v tyyppejä elämään, joiden kanssa voi aina jatkaa siihen mihin on viimeksi jääty, huoletta nauraa, höpötellä, sekä olla rennosti just sellainen kuin on, sukupuoleen katsomatta. Jos tää yhtään resonoi, niin nakkaa viestiä ja katotaan et keksittäiskö jotain yhdessä 🫶🏻 Ilmoitus ei myöskään vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 55v nokialainen nainen, kasvanut Tampereella. Vapaaehtoisesti lapseton, enkä etsi seurustelukumppania. Uudet ystävät ovat tervetulleita vaikkapa kävelylenkeille, musisointiin (soitan mm. viulua), kirppiskiertelyyn, pubiin, museoon, lounaalle, kahvitteluun, pelaamaan backgammonia (voin opettaa) myös Magic the Gathering voin opettaa. Ikään ja sukupuoleen katsomatta, voi jutella syvällisiä tai hassutella, huumori on tärkeää. Musiikki on intohimo, kiinnostaa taiteet ja tieteet, askartelu, käsityöt, keräily (mm. vintage pronssikorut). Pidän eläimistä. Itselläni ei ole mitään lemmikkiä nyt, enkä aio ottaa. Useita kissoja on ollut. Pistä rohkeasti viestiä, olen myös Discord (sartsavaan). Vastaan kaikille.

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä urheilullinen kahden alakouluikäisen tytön vuoroviikko isä, jolla pitkän parisuhteen päättymisen takia iso aukko kaveri-/ystäväpiirin osalta (kun munat oli liian pitkään samassa korissa...). Nyt yksinäisyys vaivaa varsinkin lapsettomilla viikoilla. Etätyöt ei helpota tilannetta. Tuntuu että tätä puuttuvaa osa-aluetta yrittää täyttää kaikella urheilulla ja haluan siihen muutoksen. Vapaa-aikaan ja arkeen mahtuisi kaveri/ystävä, jonka kanssa viettää aikaa ilman suurempia paineita, niin että voi olla oma itsensä ja puhua myös vaikeista asioista. Luonteentani olen sosiaalinen, helposti innostuva, puhelias, avoin, itsensä tunteva, pohdiskeleva, herkkä, elämäniloinen, minua on helppo lähestyä ja minulta onnistuu kevyet ja syvälliset keskustelut. Harrastan urheilun lisäksi luontokuvausta. Tykkään luonnosta ja retkeilystä, ruoanlaitosta ja kahvittelusta, kirppareista ja käsillä tekemisestä, musiikista ja estetiikasta. Välillä käyn heittelemässä frisbeegolffia ja talvisin käyn avannossa. Kiinnostaa kaikenlainen ajanvietto yhteisen tekemisen ja keskustelun merkeissä, kuten kahvittelu, urheilu, leffat, kokkailu, museot, livemusa, retkeily. Olen valmis opettelemaan uutta ja menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kerro mikä sinua kiinnostaisi ☺️ Toivon sinulta avoimuutta ja rehelisyyttä. En etsi treffi-seuraa vaan puhdasta kaveria/ystävää ja ei ole väliä oletko mies tai nainen.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, Etin kavereita mieluiten pk-seudulta, mutta discordin tai muun kautta viestittely/puhelu voi myös sopia. En juo alkoholia, joten jos ei baarit tai sellanen oo juttusi nii ei oo munkaan :) Pidän My Little Pony:sta ja Minecraftistä, ja rakentelen myös legoilla. Monenlaiset muut videopelit ja taide myös kiinnostaa, ite paljon esim. piirrän. Olen eläinrakas. Etin samanhenkistä kaveria, jonka kanssa jutella näistä aiheista ja/tai vaikka pelata yhessä.

    Lue koko ilmoitus
  • Elämäntilanteen muuttuessa vanhat kaverit on pääosin hävinneet elämästä. Voisikohan täältä löytyä samanhenkistä seuraa? Tykkään monenlaisesta liikunnasta, etenkin kestävyyslajeista ja ulkoliikunnasta. Olen harrastanut aika paljon lenkkeilyä ja talvisin hiihtoa. Huonon hiihtotalven innoittamana aloin myös alkuvuodesta käydä aktiivisesti uimassa. Erävaelluksia tulee myös tehtyä silloin tällöin mahdollisuuksien puitteissa. Noin muuten tykkään kaikenlaisesta rennosta tekemisestä ja puuhastelusta. Vähän kaikenlainen tekniikka, sekä talous ja yhteiskunnalliset asiat myös kiinnostavat. Yöelämässä ei ole tullut pitkään aika juurikaan pyörittyä, mutta kenties sitäkin voisi taas ainakin silloin tällöin harrastaa sopivassa seurassa. Työkseni teen IT-hommia ja koulutukseltani olen DI. Laita viestiä, niin katsotaan, että löytyisikö yhteistä jutun aihetta ja tekemistä. Lähiviikkoina on hieman kiireitä, mutta ainakin loppusyksystä ja talvella on todennäköisesti reilusti aikaa kaikenlaiseen. Ajatuksena olisi ainakin tällä hetkellä löytää kaveri täältä Oulusta, joskin pääsen liikkumaan myös lähialueella autolla melko vaivattomasti.

    Lue koko ilmoitus
  • Moii!! Oon ite 012/14v tyttö Tampereelta. Mä etsin oikeita ystäviä, joiden kanssa vois hengata vapaa-ajalla. Minä harrastan jalkapalloa, ja rakastan kuunnella musiikkia!💓 mut voi addata esim snapissä, ja voidaan sit puhua enemmän. Mun snp on: syksyy7

    Lue koko ilmoitus