Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

148 ilmoitusta

  • Näyttää siltä että kaveripiirini on aika laiha nykyisin. Olisin kiinnostunut samaan uusia tuttavuuksia, voisi kokeilla vaikka ensin sähköpostein löytyykö jonkinlaista yhteyttä. Tekemiseni ovat paljon kiinni tarinoissa, monin tavoin, esimerkiksi kirjoitan kirjaa tällä hetkellä. Minun kanssa voi helposti aloittaa monenlaisia keskusteluja, kepeitä tai syviä ja kaikenlaista siltä väliltä. Jos ei keksi mitä minulle sanoo, niin pidän esimerkiksi paljon eri sarjoista ja elokuvista (monista genreistä), tai kirjoista tai peleistä. (Pidän esimerkiksi rpg peleistä niin kuin Fallout: New Vegas ja sotataidollisista strategiapeleistä, niin kuin esimerkiksi Total War: Attila.) Tietenkin monenlaiset aiheet kiinnostavat, minulle voi puhua myös vaikka politiikasta, niin kuin esimerkiksi nykyisestä tilanteesta, missä vaikuttaa sananvapaus katoavan pikkuhiljaa. (Että se mikä loukkaa tunteita on alkanut olla tärkeämpää kuin se mitä saa sanoa.) Arvomaailmaltani olen kristitty, mutta käyn vähän seurakunnissa. Tietenkin tästäkin aiheesta saa puhua, Minulle mikään aihe ei ole oikeastaan ns. kuuma peruna. Haluan ystävältäni mielummin raakaa rehellisyyttä kuin sitä että ystävä pelkää loukkaavan minua. Haluan todellakin että minua haastetaan ajoittain, peilataan sitä mitä olen. Mielistelystä en pidä. Yksi huonoista puolistani on varmasti se että joskus on hyvin vaikeaa luottaa toisiin... Jos joku on tehnyt sen erään Jungin persoonallisuustestin, niin siinä persoonallisuuteni on ollut monien kokeilujen jälkeen INFJ. Se kertoo aika paljon. (Tai ainakin tarpeeksi paljon.) Testi löytyy esim. sivustosta http://www.humanmetrics.com/cgi-win/jtypes2.asp

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 19-vuotias nainen/tyttö. Etsin kavereita, joihin voisi tutustua kunnolla ja joiden kanssa voisi jutella ihan mistä vain. 😊 Hieman tietoa minusta: - Harrastan piirtämistä ja Cosplayta. - Olen introvertti, joten tykkään olla välillä omissa oloissani, mutta välillä myös paljon ulkona kavereiden kanssa. - Olen tällä hetkellä lukiossa. - Pelaan videopelejä aina välillä. Joten jos joku haluaa peliseuraa niin viestiä voi lähettää. Pelaan pc ja ps4. ^^ - Kuuntelen paljon musiikkia ja aikalailla mitä vaan mikä kuulostaa mielestäni hyvältä. Esim. Deadmau5, BTS, NCT 127, Twenty One Pilots, Unlike Pluto, Melanie Martinez, Sigrid, Owl City, Stella Jang, Ellinoora ja Porter Robinson. No mutta laita ihmeessä viestiä, jos haluat tutustua paremmin ja voit, vaikka samalla kertoa itsestäsi jotakin. c:

    Lue koko ilmoitus
  • On vakityö, parisuhde, museokortti ja paljon huonekasveja, mutta vuosien Helsingissä asumisen jälkeen tunnen täältä edelleen vain vähän ihmisiä. Lukio- ja yliopistoaikojen ystäväni ovat hajaantuneet ympäri Suomea, joten täällä pk-seudulla olen huomannut kaipaavani kaveria kirppiksille, päiväretkille (mulla on auto, mennäänkö vaikka Porvooseen?), museoihin, leffaan, kävelylenkille, teelle tai vaikkapa rantakallioilla hengailuun. Olen puhelias 28-vuotias, joka nauttii teensä vihreänä ja Hesarinsa diginä. En juo enkä polta, mutta lähden mieluusti Helsingin yöelämään jonkun kaltaiseni kanssa. Sekoan ohikulkevista söpöistä koirista, jammailen kasarihittien tahtiin, pidän ompelemisesta ja suhtaudun suurella intohimolla tavaroiden järjestelyyn. Olen kiinnostunut tyylistä ja kosmetiikasta, ja esteetikkona pidän kauniista asioista. Minulla on kovaääninen nauru, aina jonkin kirjan lukeminen meneillään ja taipumus nukkua pitkiä päiväunia. Mukavuudenhaluisena suosin kotitreeniä ja kävelylenkkejä sekä pyöräilyä (säävarauksella!). Olen yksi maailman hitaimmista whatsappailijoista, minkä vuoksi vaihdankin kuulumisia kaikkein mieluiten kasvokkain vaikkapa hyvän juoman tai ruoan ääressä. Lähekkönää kahaville?

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, Etsin uutta tai uusia naispuolisia ystäviä kepeään yhdessäoloon arjen keskellä! Eritoten en vaadi vastausviestin pituudesta pitkänomaista. Siispä itsellekin käy tutustua lyhyillä viesteillä vaikka whatsappissa ja lisätä kaveriksi esimerkiksi facebookissa. :) Luonteesta pähkinänkuoressa: Olen 23 v. nuori nainen ja kiinnostunut muun muassa muodista, eläimistä ja uusien harrastusten etsinnästä. Ystävänä olen hyväluontoinen, inspiroituva ja kannustava. 🌺Roald Dahl If you have good thoughts they will shine out of your face like sunbeams and you will always look lovely. 🌺🌺🌺🌺🌺🌺

    Lue koko ilmoitus
  • Ihan ensiksikin olisi hakusessa naispuolinen kaveri festaroimaan Ouluun Suomipop festareille 12-15.7. Joku jonka kanssa olisi kiva fiilistellä bändejä, kilistellä, nauttia kesäpäivästä, hyvästä ruoasta ja juomista ja seurasta. Seurasta jossa huonoa huumoria riittää ja hölmöjä juttuja :) Eikä sitä tiedä jos juttu kulkee niin hyvin että muillekin festareille yhdessä päädyttäisiin tai muuten aikaa viettämään. Olen 33 vuotias nainen ja erittäin avoin uudelle ystävyyssuhteelle :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 22v nuori nainen Turusta ja tällä hetkellä tunnen toisinaan itseni hieman yksinäiseksi. Akuutisti kaipaisin seuraa ensi viikon ruisrockkiin, mutta tavoitteena olisi löytää myös pidempiaikaisia ystäviä. Olen luonteeltani avoin, sosiaalinen sekä helpostilähestyttävä. Vapaa-ajallani tykkään käydä kävelyillä, nauttia auringosta, kokeilla uusia harrastuksia sekä lukea. Kerron itsestäni mielelläni lisää, jos laitatte viestiä. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Ystäviä Porista etsimässä. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi koiraa. 😊 Luonteeltani olen iloinen, empaattinen ja puhelias! Suurin osa ystävistäni asuu eri kaupungeissa ja kaipaisinkin ystäviä lähempää Poria/Porista, joiden kanssa voisi matalalla kynnyksellä sopia viini-iltoja, kahvittella, ulkoilla, mökkeillä yms. Laita ihmeessä viestiä, jos kiinnostaisi tutustua! ❤️

    Lue koko ilmoitus