27v nuori nainen Vantaalta, etsii uusia kavereita...
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita44 ilmoitusta
27v nuori nainen Vantaalta, etsii uusia kavereita...
Seuratoiveet
Etsin ystäviä kenen kanssa viettää aikaa esim. lähteä mökkeilemään, uimaan, laavulle, kahvittelua jne. Minulla ei ole lapsia. Olen yrittäjä. Asun itse Kellokoskella miehen kanssa ja minulla on kaksi pientä koiraa. Toiveissa rentoa ja aitoja kohtaamisia. Kivaa tekemistä yhdessä.
Seuratoiveet
Moi! Olisi kiva löytää seuraa samankaltaisessa elämäntilanteessa (vapaaehtoisesti lapseton, yli kolmekymppinen) olevista ihmisistä. Ympärilläni on useita rakkaita ystäviä, mutta suurimmalla osalla on lapsia. Mukavan lapsiperhehengailun oheen kaipaan spontaaneja tapaamisia rauhassa sekä juttelua elämästä, yhteiskunnasta ja harrastuksista. Yhdessä oleilu voisi olla kävelyjä merenrantareiteillä tai luontopoluilla, kahviloissa tai kuppiloissa istuskelua, piirtämistä, jumppailua ulkokuntosalilla, tai vaikkapa taiteen ihmettelyä ja ihastelua museoissa. Voit myös ehdottaa sinulle mieluista tekemistä! Olen kiinnostunut erilaisista asioista ja oman ajattelun haastamisesta, tykkään oppia uutta ja innostun helposti uusista jutuista. Harrastan liikuntaa, musiikkia ja taidetta. Katson myös aika paljon sarjoja ja elokuvia. Kielet ja kulttuurit ovat suuri mielenkiinnon kohteeni, ja ne jos mitkä opettavat sekä avartavat ajattelua. Olen asunut ulkomailla useaan otteeseen.
Seuratoiveet
Oon 20v Tampereelta opiskelen ja samalla käyn töissä. Oon luonteeltani rauhallinen ja höpsö. Etin uusia kavereita tekemään erilaisia asioita esim. Käymään kahvilla tai baarissa kaikki muukin tekeminen käy. Oon huono kirjottaan ajatuksia tähän, joten tuu laittaan viestiä niin tutustutaan ja nähään🥰
Seuratoiveet
Onko niin ettei ole ihmisiä jotka haluaisivat tutustua transvestiittiin? Olen 60v, kokonaan naiseksi laittautuva, pullukka tv. Olen tyttöillyt jo hyvin pitkään, mutta hyvää ystävää, jonka kanssa jakaa naiselliset ajatukseni en ole löytänyt. Olisitko sinä? Etsin uusia kavereita tai kirjekavereita, aluksi vaikka vaihtaa ajatuksia sähköpostilla ja jakaa arjen juttuja ja ystävystyä. Tulevaisuudessa - jos siltä tuntuu - tavatakin. Olen vankassa parisuhteessa, joten etsin vain ystäviä tai keskusteluseuraa. Ota rohkeasti yhteyttä:)
Seuratoiveet
Hei! Olen nuori aikuinen turusta. Etsin seuraa iltojen viettoon ,lenkkeilyyn ja hyviin keskusteluihin on ne sitten kahvilassa tai netinkautta. Rakastan kirpputoreja! Olen aika puhelias mutta aluksi ujo. Arvostan eniten rehellisyyttä ihmisessä!
Seuratoiveet
Täällä 38–46-vuotias pariskunta pk-seudulta, joka rakastaa elämää, naurua ja hyviä tyyppejä! Meille sosiaaliset tilanteet ovat kuin happea – mitä enemmän meininkiä, sitä parempi. Tykkäämme tanssia yökerhoissa, kannustaa suosikkijoukkueita pubissa, nauraa vedet silmissä stand up -keikoilla ja fiilistellä drag queen -esityksiä – olemme aika kaikkiruokaisia, kunhan seura on hyvää ja tunnelma kohdillaan. Moni ystävä elää nyt ruuhkavuosien pyörteissä, joten päätimme kokeilla onneamme täällä: löytyisikö muita rentoja, seikkailunhaluisia pariskuntia, jotka kaipaavat välillä irtiottoa ja olisivat valmiita hyppäämään mukaan hauskaan iltaan Helsingissä? Jos teilläkin tekee mieli jutella, nauraa ja löytää uusia tuttavuuksia, laittakaa viestiä :)
Seuratoiveet
Heii! Tosiaan 26v nainen, joka etsii ystävää/ystäviä. Tällä hetkellä mulla ei ole yhtään kun oon muuttanut todella monesti (yhteensä 6x elämäni aikana ja aina kaverit jäänyt edelliselle paikkakunnalle). Tampereella oon nyt asustanut 7v. Tykästynyt tähän kaupunkiin niin ei varmaan oo muuttoa tiedossa ainakaan hetkeen 😄 Kaipaisin hirveästi juttuseuraa ja jotakuta kenen kanssa myös tehdä asioita. Oon parisuhteessa, mutta en viitsisi häiritä aina miestäni kun hänellä kuitenkin on oma elämä ja kavereita 🤣 Multa löytyy 2 kissaa, Nöpö ja Pampula. Nöpö on 10v poika ja Pampula on n. 6v tyttö, hän on rescue eli tarkka ikä ei ole tiedossa 🐱🐱 Atm en oo töissä enkä opiskele. Tarkotuksena ois hakee ens vuonna opiskelemaan bioanalyytikoksi. Kävin amiksen ja sieltä valmistuin laborantiksi niin osaan tehdä jo jotain analysointia 👩🏻🔬 Tykkään mm. -Lautapeleistä -Kävelyillä käymisestä -Kalastamisesta -Telttailusta -Mökkeilystä (harmi kun ei oo omaa, venettäkään ei oo omaa) -Museoiden kiertelystä -Satunnaisesti käyn baareissa (nykyään tosi harvoin kun villi nuoruus on jo koettu 🤣) -Kirpputoreja on ihan kiva kierrellä (varsinkin joitain missä on tavaroita, vaatteita en pahemmin sieltä ostele) -Matkustaminen on kanssa kivaa, ihan jo pelkän Suomen sisällä (joissain kansallispuistoissa ois kiva käydä ja myös Kyllikki Saaren suohaudalla) -Tykkään perehtyä just murhatapauksiin ja katoamistapauksiin -Ehkä outoa, mutta tykkään käydä ja kierrellä hautausmaita -Piirtäminen on ihan hauskaa myös (vaikka oonkin aika kriitikko omia töitäni kohtaan) -Ratsastamassa ois kans kiva käydä, mutta se on niin pirun kallista 😕 -Biljardi on kanssa kivaa vaikka oonkin aika alottelija, mutta harjottelemalla oppii 🤣 -Minigolf on kanssa hauskaa vaikka en kyllä muista, että oisin saanu ikinä hole-in-onea Tossa nyt jotain musta. En tiedä oliko sekavasti kirjoitettu, yritin tehdä parhaani et saisin tekstistä selkeen 😬 Toivottavasti ees joku teistä kiinnostuis ja ottais yhteyttä! 😊 Multa löytyy snapchat ja whatsapp. Suosin enemmän whatsappia, mutta eka kyllä haluun täällä viestitellä enkä antaa numeroa heti. Snapchatin voin kyllä antaa aikalailla heti
Seuratoiveet
Moikka! 😄 26v nainen täällä, ja etsin seuraa Kuninkuusraveihin Teivoon — ja ylipäätään uusiin tuttavuuksiin! 🐎 Oon rento, sosiaalinen ja helposti innostuva tyyppi, joka tykkää hyvästä fiiliksestä, nauramisesta ja siitä että elämästä otetaan ilo irti. Kunkkareihin oon menossa koko viikonlopuksi, ja suunnitelmissa on yhdistää ravien seuraaminen, hengailu ja ihan kunnon bilefiilis 🍻🔥 Etsin seuraa, jonka kanssa voi viettää päivän rennosti, mutta myös nostaa tunnelmaa illan mittaan — eli vähän kaikkea laidasta laitaan. Ei tarvitse olla mikään ravikonkari, tärkeintä on hyvä vibe ja että kemiat kohtaa! Jos oot itsekin menossa (tai muuten vaan kaipaat uusia tyyppejä messiin), niin laita viestiä — katsotaan mitä keksitään 😎
Seuratoiveet
Hei, Mietin kauan mitä kirjottaisin. Sanat jotenkin katoaa ja en saa kiinni siitä mitä haluaisin kertoa. Olen 40-vuotias mies, naimisissa ja Yksi lapsi asuu kotona. Etsin ystävää. Yksinkertaisesti ja simppelisti. Olen introvertti ja hitaasti lämpenevä mutta silti sitä kaipaa välillä ystävää jonka kanssa voisi hengata. Voin lähteä harrastamaan vaikka jotain urheiluakin yhdessä tai ainakin kokeilemaan. Sitä on ajatellut että yksin pärjää ettei muita tarvitse mutta ei sitä oikeasti pärjää. Joskus sitä on hyvä vaihtaa ajatuksia muidenkin kuin puolison kanssa. Minulla ei ole väliä onko mies vai nainen tai minkä ikäinen. Eipä sitä taida koskaan tietää milloin tapaa henkilön kenen kanssa juttu luistaa. Päivitetään hieman tekstiä. Haluaisin löytää keskustelu kaverin jonka kanssa jakaa asioita myös niitä syvällisempiä ja pohdiskella elämän iloja ja suruja. Ostin 40-vuoden ikäkriisiä odotellessa moottoripyörän joten voin helpommin liikkua hieman pidemmällekin jos kemiat natsaa.
Seuratoiveet
Hei minä olen 44-vuotias mies Varsinais-Suomesta toivon löytäväni naispuolisen kirjevaihtoystävän, jopa tositarkoituksella katsotaan kuin synkkä Ikähaarukka saisi olla 28-42. Toivon sinusta kirjevaihtoystävä kun äidinkielini ei ole suomi. Asunut Suomessa 21 vuotta. Harrastan pyöratuolitanssaia, boccia, lukemista seuran jääkiekkoa. Toivottavasti asustelet Varsinais-Suomessa. Törmätään livena kavereita ei ole liikaa laitaa viestia.
Seuratoiveet
Moro vaan! No tiiäksää ku mää oonny vähän miättiny semmosta, et ois kiva löytää joku retee tyyppi, jonka kans vois joskus repii ittensä ihmistenilmoille tekeen jotakin. Taikka ei sen tartte olla eres ihmistenilmoille, jos vaikka patikkaretkelle lähretään tai hörästään vaan kahveet kotisohvalla ja ihmetellään nykyajan mahrottomuutta. Oon mää kyllä avoin kokeileen melkein mitä vaan lavatansseista korinpunontaan, joten ehrota ny rohkeesti mitä sulla on miälessäs. Mää oon itte 34 vee ukko, jolla on pari kertaa käyny flaksi ja sen tähren kaks mukulaa pyärii jaloissa, joten enny ihan sillain än yy tee nyt irtoo Kaijakkaan luikauttaan ukkometsoo tiistaiehtoona. Mutta kyllä sitä aikaa saaraan järjestyy kun onnoikee tahtotila. Sun sukupuales tai mikäämmuukaan oo nii justiinsa jos vaan jutunjuurta löytyy, eretääs nääs joka tapauksessa ihavvaa kaveripohjalta. Semmonen nöyrä toive mulla kumminkin olis, että sää voisit olla jostain Pirkammaan tai Satakunnan nurkilta, nääs itekin asustelen täällä Länsi-Pirkammaalla. Ei sit tarttis järkkäillä mitään valtavaa logistista operaatioo näkemisen eteen. Kun mää ny en oo enääm mikään pikkukölvi, niin voisim mää ny murjasta, että huumorinkukka on se mikä mulla reteimmin kukkii. Vaikka kyllä sitä nauttii myäskin vakavamiälisemmästä pohriskelusta sillon tällön, mutta sillonkin pitää tiiäksää olla vähän pilkettä silmäkulmassa. Että semmonen moro ny vaan! Jos yhtään suupiälessä vilahti hymyntapanen tätä lueskellessa nii älä ny suatta ihmettele ku turkulainen vaakon luukulla vaan pistä viestiä nii päästään juttelee!
Seuratoiveet
Etsin perinteistä kirjelaveria. Vapaa-ajalla katson tietovisoja, sarjoja, käyn lenkillä ja tykkään myös ruoanlaitosta. Olis kivaa saada seuraa myös kahville, lenkille, tai periaatteessa mikä tahansa uus tekeminen käy :)
Seuratoiveet
Kaipaisin kaikenlaisia ystäviä, pääasiassa tulen parhaiten naisten kanssa, mutta en automaattisesti muitakaan hätistä pois. Olen transsukupuolinen nainen, asun itsekseni kahden kissan kanssa. Ihmisenä olen lempeä, suvaitsevainen ja empaattinen. Elämässäni on paljon ihania ihmisiä, mutta monen kanssa tuntuu että elämät alkaa olemaan sellaisessa vaiheessa että heidän kanssaan ei ole mahdollisuutta tehdä niin paljon kun haluaisi. Eli ei haittaisi vaikka löytyisi jopa ihan bestis. Tykkään ihan vaan höpötellä, mutta olisi kiva löytää myös ihmisiä joiden kanssa tehdä jotain ihan oikeassa elämässä. Parasta olisi löytää ihminen jonka kanssa voi yhtenä päivänä vaikka löhötä sohvalla ja kuunnella musiikkia, purkaa sydäntä tai ihan vaan katsoa netflixiä, ja toisena olla viettämässä iltaa kaupungilla oluen tai kuuden äärellä. Musiikki ja keikat on lähellä sydäntä. Kuuntelen ihan kaikenlaista musiikkia, vaikka loppupeleissä olenkin metalliinpäin menevä. Muita kiinnostuksen kohteita on videopelit (tarinapainotteiset), sosialisointi ylipäätänsä ja lätkän (erityisesti NHLn) seuraaminen. Haluisin oppia meikkien ja ihonhoidon saloihin, mutta tuntuu että ihan mahdottomuus kun kaikkia eri ohjeita ja meikkejä on niin paljon, joten jos malttia opettaa löytyy niin se olisi ihanaa! Ihan perusteet kiinnostaa, mutta erityisesti jotain metalli-goottipohjaista haluisin oppia. Tyyliltäni varmasti toistaiseksi sulaudun massaan, mutta lähitulevaisuudessa on tarkoitus lähteä muokkaamaan omaa lookkia omakuvan (synkkä? :D) mukaiseksi, samalla kun saan itseni terveempään kuntoon. Eli voidaan myös lähteä kävelylenkille. :) Minut saa myös Discordin kautta kiinni, ID evetoyou#3011
Seuratoiveet
Etsin samanikäistä juttuseuraa ja mahdollisesti myös uusia kavereita. Sellaista ihmistä jonka kanssa olisi mukava lähteä vaikkapa lenkille, kaupoille tai olla vaan ja jutella syvällisiä. Vietän paljon aikaa poikaystäväni kanssa ja harrastan tanssia, sekä pilatesta. Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu myös mm. maalaaminen ja kauneudenhoito. Olen aluksi hyvin ujo, mutta viesteillä tutustuminen alkuun on minulle helpompaa. Kun jaksaa käyttää aikaa tutustumiseen, minusta saa hyvän ja luotettavan ystävän. Laita rohkeasti viestiä jos kiinnostuit! :)
Seuratoiveet
Täällä kirjoittelee 23-vuotias nainen Etelä-Pohjanmaalta. Olen sosiaalinen, avoin ja helposti lähestyttävä. Etsin ystävää kaikenlaiseen tekemiseen, lenkille, elokuviin, teatteriin, keikoille, baariin, kirpputorille...ja moneen muuhun. Asun yhdessä puolisoni kanssa. Etsin naispuolisia ystäviä jotka ovat valmiita näkemään usein ja pitämään yhteyttä. Varsinkin viikonloppuisin olisi mukava tehdä jotain😍. Etsin myös kaveriporukasta kiinnostuneita naisia ystäviksi. Toivottavasti saadaan mukava porukka kasaan😍. Voit toki laittaa myös viestiä vaikka et ole kiinnostunut kaveriporukasta❤️. Jos kiinnostuksesi heräsi, laitathan viestiä!❤️
Seuratoiveet
Olen 53-vuotias nainen ja etsin pitkäaikaista ystävää tosi tarkoituksella. Olen aktiivinen , aikaansaapa ja heittäytyjä. Pidän puutarhanhoidosta, tanssimisesta, melomisesta, suppailista, lounaista, kävelylenkeistä . Sopivassa seurassa viikonlopun shoppailumatka johonkin Euroopan kaupunkiinkin voisi laittaa listaan. Epäsäännöllisen työni vuoksi säännölliset harrastukset ovat hankalia niinkuin pitkälle ennakkoon suunnitelmalliset tapaamiset. Ex-temporee ja mites just nyt sopii pirtaan parhaiten. Ohareita en tee enkä tykkää niistä itsekään enkä asioiden vatvomisesta. Lasillisen tai kaksi skumppaa voin nauttia mielelläni mihin kellon aikaan vaan mutta useampi lasillinen ei oo mun juttu. Aikuistuvat lapset ja erityisesti juuri pois nukkunut lemmikkini tekevät suuren aukon elämääni. Miehelläni on aktiivinen harrastuselämä yrittäjyyden lisäksi niin huomaan kaipaavani seuraa iloisesta, pirteästä, itseensä tyytyväisestä , elämä mallillaan olevasta naishenkilöstä.
Seuratoiveet
Pari turusta hakee mukavaa naista kaveriksi. Kahville, yksille, kaikkea kivaa.
Seuratoiveet
Hei! Haluaisin kasata kaveriporukan, jonka kanssa tehdä kaikkea urheilusta, illanistujaisiin. Olisi hauska saada porukkaan niin miehiä kuin naisia, ja viettää aikaa esim. lautapelien, urheilun tai alkoholin parissa. Jos moinen kaveriporukka kiinnostaa niin laita ihmeessä viestiä! Seuraavaksi vähän tietoa itsestäni. Asun Espoossa, mutta auto ja mielenkiintoa löytyy seikkailla pk-seudulla. Olen juuri valmistumassa konetekniikan DI:ksi. Luonteeltani olen puhelias, rento, huumorintajuinen, rehellinen ja suorasanainen. Olen hyvin spontaani ja pidän uusista kokemuksista, minua voi kysyä mihin vaan seuraksi ja suurella todennäköisyydellä lähden.
Seuratoiveet
Oon 21 vuotias nainen Turusta. Etsin samanhenkisiä naispuolisia kavereita tekemään jotain yhteistä🤍 Oon luonteeltani empaattinen,kiltti ja tunnollinen :) Vapaa ajalla tykkään joogata, leipoa, käydä lenkillä ja kahvilla🥰 Niin jos kiinnostaa ja aidosti haluat tutustua, niin pistä ihmeessä viestiä❣️
Seuratoiveet