Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita168 ilmoitusta
Olisi kiva tutustua sinuun lähelle omanikäinen ( noin 44-56 v )mies tai nainen Oulun seudulta tai muualta Pohjois-Pohjanmaalta.
Seuratoiveet
Olen juuri 50 vuotta täyttänyt työssäkäyvä mies. Liikun eniten Helsingin keskustan, Myyrmannin, Sellon ja Kaaren suunnilla. Arki kuluu töissä ehkä vähän liiankin mukavasti, mutta viikonlopuille ja lomille olisi kiva löytää seuraa ulkoiluun ja muuhun tekemiseen. Muita velvoitteita minulla ei ole, niin olen vapaa menemään ja olemaan. En ole varsinaisesti seuraihminen ja viihdyn hyvin itsekseni, mutta hyvä seura on aina tervetullutta. Työskentelen IT-alalla, ja se on samalla harrastukseni. Vähän turhankin kätevästi se vie kaiken vapaa-ajan, jos muuta ohjelmaa ei ole. Pitkät pyörälenkit, yli 40 kilometriä, sekä 10-20 kilometrin kävelyt sujuvat mainiosti. Iällä ei ole väliä, ja juttua riittää varmasti aiheesta kuin aiheesta. Elämä on urautunut mukavuusalueelle, joten uudet tuulet, tekeminen ja näkökulmat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kaipaan arkeen ravistelua, ja muutaman erinomaisen kokemuksen olenkin jo saanut. Mistä sitä oikein tietää, mitä elämässä edes pitäisi haluta? Sitä pohdiskelen välillä itsekin, ja kiva olisi jos joku miettisi samoja kysymyksiä matkan varrella. Kofeiini ja alkoholi on jäänyt niin ikään menneeseen elämään. Tule sellaisena kuin olet. Haen kaveria, en sielunkumppania. Sinkku olen, ja sen sanon suoraan. Haluan kuitenkin korostaa, etten ole etsimässä parisuhdetta enkä seksiseuraa. Jos joku ihme sattuisi, parisuhde olisi teoriassa mahdollinen, mutta ei lainkaan todennäköinen vaihtoehto. Periaatteessa saattaisin päästää elämääni ison, itsenäisen kissan, joka osaa pakata omat laukkunsa reppureissulle ja tulla ja mennä omilla ehdoillaan. Kaikkea saa ehdottaa. Ajatuksena olisi kiireetön ja paineeton meno. Jos kemiat kohtaavat ja satutaan kulkemaan samaan suuntaan, niin mikäpäs siinä. Olen lomalla viikoilla 41 ja 42, joten silloin myös matkustelu onnistuisi hyvin. Esimerkiksi Unkari, Espanja, Italia , Portugali, Kreikka, Kroatia, Slovenia, tai Bulgaria kiinnostavat, mutta muitakin ideoita saa heittää. Reissun voi tehdä joko vähän tasokkaammin keskustamajoituksessa tai kustannustehokkaasti. Molemmat sopivat hyvin.
Seuratoiveet
Olen nuorekkaasti pukeutuva, liikuntaa harrastava, normaalipainoinen 165 pitkä vaalea nainen.
Seuratoiveet
Oon 22-vuotias nainen ja etin uusia oikeita ystäviä! Tykkään rennosta hengailusta ja extempore jutuista. Oon avoin kaikkeen kivaan erilaiseen tekemiseen. Olis super löytää uusia samanhenkisiä ystäviä. Voitais käydä just esim lasillisella, kahvilla, urheilemassa, shoppailemassa tai oikeestaan mitä vaan
Seuratoiveet
Moi. Olen 39-vuotias akateeminen nainen Tampereelta ja etsin uusia ystäviä jakamaan arjen iloja ja harrastuksia. Minua kiinnostavat monet hyvinkin erilaiset asiat. Viihdyn erinomaisesti luonnossa ja eläinten parissa: ratsastus on lähellä sydäntäni, ja tykkään muutenkin käydä usein ulkona lenkkeilemässä. Erityisen paljon tykkään kissoista, minulla on yksi täysmusta 9-vuotias poikakissa.Vastapainona nautin myös kulttuurista ja kaupunkielämästä. Innostun taiteesta, kirjallisuudesta ja runoudesta, ja minuun saa helposti seuraa shoppailukierroksille tai kahvittelemaan. Tykkään lisäksi maistella viinejä ja katsella kauhuelokuvia. Erityisesti vanhat kauhuklassikot kuuluvat suosikkeihini. Etsinnässä juttuseuraa mytologian, kauhuelokuvien ja mysteerien äärelle.
Seuratoiveet
Heippa, täällä ruudun takana kirjoittelee 19-vuotias nuori naisenalku Tampereelta. Olisi ihanaa löytää seuraa pitkille luontolenkeille, pyöräreissuille tai muuten vaan hengailuun ulkoilmassa tai miksei sisälläkin, tarinointiin, teehetkiin, kokkailuun, tai mitä ikinä sitä yhdessä keksiikään! <3 Oon avoin, heittäytyväinen ja leikkimielinen persoona, joskin samaan aikaan osaan olla myös tyyni, hiljainen ja mietiskelevä. Ihmisten kohtaamisessa musta on parasta olla todella läsnä, katsoa silmiin ja kuunnella, oppia pikkuhiljaa toisesta :) Mulle voi laittaa matalalla kynnyksellä viestiä! Lisään tähän loppuun vielä, että kumppani jo löytyy, eikä toistaiseksi toivota suhteeseen mitään ekstraa. Eli etsinnässä nimenomaan ystäviä kaverimielessä :3
Seuratoiveet
Hei! 44-vuotias vantaalainen mies etsii kavereita esim. lenkille, elokuviin, museoihin, tapahtumiin, kahville, syömään, tai muuten vain keskustelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Olen kiinnostunut mm. matkailusta, vieraista kielistä, historiasta, ilmailusta, swing-tansseista sekä kuntoliikunnasta (en kuitenkaan ole huippukuntoinen himoliikkuja). Olen rauhallinen ja huumorintajuinen tyyppi. Laita viestiä, niin jutellaan lisää. :)
Seuratoiveet
Minusta saa ystävän monenlaiseen tekemiseen ja olemiseen Olen asiallinen päihteetön työssä käyvä mies Viikon paras hetki on: sauna ja hyvät löylyt, jossa voi rentoutua ja palautua arjen kiireestä Olisi mukavaa keskustella ja pohtia syvällisempiäkin asioita kahvikupin äärellä. Lähteä ihmettelemään luontoon maisemia, tai tehdä pyörällä/ autolla päiväreissua
Seuratoiveet
Täällä 42v yksinäinen nainen. Asun Porvoon keskustassa. Olen raitis, päihteetön,työtön.. kerron lisää jos haluat tutustua ja saada seuraa minusta kävelylle esim.
Seuratoiveet
Sinä noin 45-56 vuotias mies tai nainen kirjoittele, olisi kiva tutustua Olen luotettava, huumorintajuinen, työelämässä (hoitoalalla) ja minulla on hyvät elämäntavat. Kerrohan aluksi jotain itsestäsi (ikä,asuinpaikka). Kauempaakin voi kirjoitella, välimatka ei este.
Seuratoiveet
Moikka, etsin kaveria/tai kaveriporukkaa päiväretkille ulkoilemaan ja samoilemaan lähimetsiin, tai vaikka kauemmaksikin. Auto löytyy, ja pääsen vaivatta liikkumaan eri kohteisiin. Myös teatteri ja matkailu kiinnostavat yms muu aktiviteetti, johon ei juurikaan tule lähdettyä yksin. Sellainen tekemiskaveri siis olisi kiva! 😊 Olen spontaani ja mutkaton, rento ja rempseä, yhret puheet -tyyppinen ihminen 😁 En suunnittele reissuja turhan tarkasti, enkä täytä kalenteriani viikkoja etukäteen. Kuitenkin sovitusta pidän kiinni, ja sitä piirrettä arvostan toisessakin. Olen töissä virka-aikaan, asun Kirkkonummella. Viikonloppuisin hyvin aikaa liikkumaan ja muuhunkin. Jos kuulostaa yhtään sun jutulta, niin laita viestiä ja nähdään!
Seuratoiveet
Hei, Etsin ystäviä ja kirjekavereita ympäri Suomea. Itse olen 41.v lapseton nainen Tampereelta. Harrastan uintia, ulkoilua, pyöräilyä ja maalaamista. Pidän eläimistä, puutarhanhoidosta, luonnossa liikkumisesta, matkustelusta, rannalla olosta ja kesästä. Tykkään käydä kahviloissa, ravintoloissa ja shoppailemassa. Olen melko sosiaalinen, rauhallinen, suvaitsevainen ja kuuntelijatyyppiä. Kirjoittele, jos tahdot tutustua. Ps. Tämä ei ole deitti-ilmoitus, olen parisuhteessa.
Seuratoiveet
Heips, vuorotyö joten kaipaisin vapailleni luotettavaa ja mukavaa naista seuraksi vaikka ulkoilee tai ihan vapaata tekemistä yhdessä. Syksyä kohti....
Seuratoiveet
Moikka! Olen lapseton nainen Pieksämäeltä ja toivoisin löytäväni täältä tai lähikaupungeista mielellään naispuolisia kavereita vapaa-ajan viettoon. Myös matkailu kiinnostaa, mutta reissuseura vain puuttuu! Tykkään erilaisista kulttuurijutuista kuten teatterit, näyttelyt, stand up ja miksei musakeikatkin (lähinnä pop/rock). Lähden myös mielelläni mukaan aika monenlaiseen liikunnalliseen aktiviteettiin tai vaikka kokeilemaan jotain ihan uutta juttua. Myös esim. lautapelit, leffaillat ja luonnossa liikkuminen tai ulkona syömässä käyminen on mieluista puuhaa. Eläimet on lähellä sydäntä ja aiemmin mulla oli oma koirakin, jonka kanssa tykättiin harrastella monenlaista. Olen luonteeltani introvertti ja alkuun usein vähän ujo ennen kuin tutustuu. Musta löytyy myös ripaus sellaista lapsenmielisyyttä ja tunnenkin itseni usein nuoremmaksi kuin mitä oon. Olisi mukavaa, jos täältä löytyisi joku, jonka kanssa tavata ja tutustua!
Seuratoiveet
Oon 35v mies Jyväskylästä. Oon töissä varastossa. Harrastan lähinnä tietokoneella pelaamista (wow ja gta), välillä soitan kitaraa, pyöräilen aktiviisesti, kesällä tykkään touhuta mökillä, autojen rassaus myös kiinnostaa jonkin verran. Etsin kaveria kävelylle, pyöräilyyn, tapahtumiin, keikoille, syömässäkin voisi käydä yhdessä. Jotain urheilulajia voisi myös harrastaa yhdessä. Etsin suunnilleen samanikäistä kaveria lähialueelta. Myös joku viestittelykaveri jostain päin suomea ois kiva. Laita viestiä niin tutustutaan 🙂
Seuratoiveet
Asun Ruotsissa (Tukholma) mutta tulevaisuus toivottavasti on Suomessa, kun toive on muuttaa takaisin. Uusia kavereita etsimässä, suomenkielen ylläpitoon, seuraa kun käy Suomessa, matkailu kotimaassa uudessa paikoissa (missä sinä ehkä asut) tai muuten vaan kaikkea yhdessä tekemistä varten niin ei tarvitse itse nauttia kahvista kaupingilla tai luonnossa/laavulla nuotion vierellä. Sun ikä ei ole tärkein asia (eikä seksuaalisuus) sillä kaikki etsimme jotain ja yleensä pärjään yhtä hyvin nuorten teinien tai vanhempien ihmisten kanssa mainiosti. Nuorilla on monesti kiinnostava ja energinen ”approach” elämään ja meillä vanhemmilla on sama uteliaisuus/energia taso joskus hieman laskenut ja tästä voi syntyä mainio kombo. Olen avoin/rehellinen ja tyypillinen Suomalainen joka puhuu suoraa asiaa ja joskus suu puhuu ja aivot analysoi hieman liian myöhään. Mutta aina saa rehellisen vastauksen. Etsin mies ystäviä, kun naisia en ole ikinä oppinut ymmärtämään samanlailla kuin miehiä (sori naiset). Siis laittakaa ilman muuta viestiä niin katsotaan mihin elämä vie.
Seuratoiveet
19v nuori. Muuttanu 2025 keväällä Kuopioon, ja alottanu valokuvaus opinnot täällä. Tunnen täältä lähinnä oman kumppanin, ja joitain henkilöitä koulun kautta, joten ois kivaa tutustua enemmän uusiin ihmisiin. Oon luonteeltani rento, ja avoin tekemään erilaisia asioita.
Seuratoiveet
Moro. Olen Sami, pari kk Tampereella asunut 41-v mies, Etsin kaikenlaista seuraa, olen sosiaalinen ja ystävällinen, luotettava kaveri, joka kaipailisi uusia ihmisiä elämään, vaikka viestillä ensin tutustutaan ja katsotaan mitä keksitään.
Seuratoiveet
Täällä nainen Seinäjoen lähistöltä. Etsiskelen kavereita lähimailta tai miksei vähän kauempaakin. Tykkään jutella paljon vaikka whatsappissa, mutta kaipaisin myös seuraa kaikenlaiseen tekemiseen. Luonto ja eläimet ovat lähellä sydäntäni, tykkään eräillä koirien kanssa metsässä tai istuskella lampaiden seassa laitumella. Sarjojen katselu, erilaiset diy-projektit, maalaus ja käsityöt ovat myös mukavaa puuhaa. Ei tule kauheasti asioita mieleen joita ei voisi kokeilla, monet asiat kiinnostaa, myös esim historia ja psykologia. Minulla on 9v poika. Jos kiinnostuit niin laita viestiä tulemaan :)
Seuratoiveet
Hi everyone! I'm an English speaker, and my Finnish is far from fluent, so I'm looking for people who are comfortable with communicating in English. I'm looking for a twin sister/brother in Helsinki metropolitan area for a meaningful connection, having both deep conversations and carefree fun as well as sharing hobbies. I do have a few good friends (and I met two of them on this website), but we have different life situations and lifestyles, so I don't see them nearly as much as I'd like to. So, ideally, I'm hoping to find someone who has the same values as me plus enough time and energy for another quality friendship. I'm a 36-year-old female from Helsinki. However, I don't feel like I'm 36 at all, I feel like my life has only recently begun. I'm married and therefore looking for a strictly platonic kind of friendship. I'm an atheist, a pacifist and childfree by choice. A true cat lover and a proud guardian of an adopted cat. A housewife and occasional freelance worker with no intention of getting a regular job. I've been pursuing a creative career my whole life, I have an important and challenging role in the songwriting industry, but unfortunately, I'm often behind the scenes. I also take cat sitting gigs and lead walking tours in Helsinki whenever I have a chance, but I don't imagine doing anything other than these three things for a living. My creativity and mental energy are at their best at night. I always stay up late and wake up late, so I prefer planning all the social activities for late afternoon or evening. Traveling is more than just a hobby for me; it's a passion, and it's vital for my mental health. Having a travel buddy who is fine with budget travels would be great: I strongly prefer hostels, pet sitting in exchange for free accommodation or Couchsurfing a few times a year to a luxury escape once a year. "A citizen of the world" is more than just a cliche, it's the way I truly feel. I'm an ambiverted and outgoing person who requires a lot of social interaction. I sometimes feel lonely in my marriage because my husband needs much more personal time than I do, and we have quite different interests. Speaking of my interests: I enjoy playing board games and watching movies/series, especially psychological thrillers, dramas and plots with a twist. I'm quite outdoorsy; my favorite activities include swimming (both in summer and in cold water after sauna), berryand mushroom picking, beginner-level hiking and skywatching. I love singing karaoke and can definitely call myself a party person. I don't like nightclubs with loud electronic music, but I'm fond of parties in the style of 80s/90s/00s as well as different events that are often held in bars (pub quizzes, Bar Olympics, DildoBingo etc.) When there are no particular events I'm interested in, and I have an opportunity to host a party at my place, I will always take this chance to save money for my future travels and create a cozy environment where it's easier to communicate, with my lovely cat as a bonus :) I love cooking something for my guests or together with them and entertain them with party games (I have all the Jackbox games, for example). Oh, and I love good meals (especially seafood, spicy food, comfort food) and will never say no to craft beer, a few Bloody Mary cocktails or any wine, so soberers and super healthy eaters will probably feel bored with me. If you can relate to most of this, you're welcome to send me a message, I can't wait to know something about you :) I will try my best to reply to every meaningful message as soon as possible.
Seuratoiveet