Lautapelit, karaoke, patikointi, keikat tms. En hae parisuhdetta, sellainen löytyy jo. Eli naispuolisia kavereita lähinnä kivoihin ajanvietteisiin, ihan alkoholittomastikin (itse en käytä juuri lainkaan alkoholia).
Tutustu alueen ilmoituksiin. Voit rajata tuloksia iän ja sukupuolen mukaan.
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
1 031 ilmoitusta
Lautapelit, karaoke, patikointi, keikat tms. En hae parisuhdetta, sellainen löytyy jo. Eli naispuolisia kavereita lähinnä kivoihin ajanvietteisiin, ihan alkoholittomastikin (itse en käytä juuri lainkaan alkoholia).
Hei, olen alkuvuodesta Tampereelle muuttanut ja aloittamassa uraa uudella alalla. Mukanani muutti myös puolisoni, jonka kanssa tykkäämme tehdä yhdessä paljon asioita. Muutamia ystäviä kaupungista jo löytyy, mutta uudet tuttavuudet ovat aina plussaa ja tervetulleita. Henkilönä olen sosiaalinen, puhelias ja ulospäinsuuntautunut, joka tykkää keksiä spontaanista erilaista tekemistä. Jos meillä hyvin klikkaa, tykkään nähdä ystäviäni livenä ja pitää heihin aktiivisesti yhteyttä. Vapaa-ajallani tykkään liikkua, kokkailla, käydä tapahtumissa, kokeilla uusia asioita, järjestää illanistujaisia viinittelyn ja hyvän seuran merkeissä tai vain oleskella. Harrastan myös kuntonyrkkeilyä. Etsin samantyylisiä aitoja henkilöitä, jotka haluaisivat tutustua ja viettää aikaa yhdessä.
Seuratoiveet
Etsinnässä sellainen samanhenkinen tyyppi, jonka seurassa voi olla rennosti oma hölmö itsensä ja jonka kanssa huumori, arvot ja kiinnostuksenkohteet matchaisi! Itseironisesti kutsun itseäni (tosin ihan ylpeydellä) hulluksi kissanaiseksi ja itseltäni löytyykin pari kissaa. Kuvailisin huumorintajuani sillä, että jos Modern Family, Rick and Morty ja Simpsonit (huom. ekat 10 tuotantokautta) saisivat itseironialla ja tarpeettoman hyvällä itsetunnolla höystetyn sieluttoman lapsen. Olen avoin sekä avarakatseinen, vaikka samaan aikaan tunnistan olevani semi putkiaivoinen insinööri, jonka rationaalinen ajattelutapa saattaa antaa viileämmän kuvan kuin mitä todellisuus on. Oikeasti oon just se kaveri, joka tykkää panostaa kaikkeen pieneen ja ei kovin merkittävään hömppään, koska rakastan ilahduttaa itselle läheisiä ihmisiä. Harrastan enemmän ja vähemmän aktiivisesti monenlaista: askartelen kaikennäköistä aina elektroniikasta maalaamiseen, soitan pianoa sekä valokuvaan ja teen kuvankäsittelyä. Kaikki ei todellakaan mahdu kalenteriin samaan aikaan (herkästi kuormittuva lapanen täällä hei) ja kyllästyn myös ajoittain harrastuksiini, jolloin ne voi olla pitkiäkin aikoja tauolla. Itselläni on myös aktiivista urheilutaustaa, joka nyt ikävä kyllä jäänyt lähivuosina vähemmälle terveydellisistä syistä, mutta toivon sen ottavan taas lähiaikoina isompaa osuutta omasta arjesta! Josta hyvänä aasinsiltana: olen myös pitkäaikaissairas ja kipukroonikko, joka vaikuttaa jonkin verran jaksamiseen ja sosialisointiin. Tämän myötä en ole järin extempre ihminen ja suunnitelmia saattaa joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla, mutta yritän silti elää arkea mahdollisimman aktiivisesti (oman voinnin mukaan!). Olen aivan liian helposti kotona viihtyvä introvertti mummosielu, mutta innostun helposti asioista ja salaa haluaisin lähteä jonku kanssa lapsen innokkuutta puhkuen pulkkamäkeen, hyppimään vesilätäköihin tai vaan käänteleen kiviä rannalle. Vastapainoksi oon anytime valmis pötköttämään ihmisburrittoina sohvalla katsellen 90-luvun piirrettyjä miksei vaikka samalla yhdessä askarrellen! Jos sisältö kolahti niin laita ihmeessä viestiä!
Seuratoiveet
Heippa! 🌷 Tampereella asusteleva 29v nainen etsii uusia ystäviä Tampereelta. Myös Hämeenlinnasta ja muualtakin. 🙂 Oon iloinen, avoin ja empaattinen. Myös hassuttelu kuuluu muhun. Mulla on karjalaisia sukujuuria. Iloitsen pienistä asioista ja otan kaikki huomioon, enkä jätä ketään yksin. 🦋 Rakastan luontoa, musiikkia, uimista, kirjoittamista ja valokuvausta. Soitan, laulan, räppään ja teen välillä omaa musaa. Myös maalaaminen on kivaa! Joku uusi harrastuskin olisi kiva löytää. Tykkään käydä kahvilla, kirppiksillä, uimassa ja taidenäyttelyissä inspiroitumassa. Esim. avantosaunakaveri olisi myös tervetullut! ❄️🙂 Jos resonoi, laittele viestiä ja toivotaan, että meistä tulee ystävät! 🌿
Moro! Oon 20v mies Tampereelta ja etsisin ihan vaan juttuseuraa, ja miksei pidempiaikaistakin kaveria, kun sellaista ei ole koskaan ollut. Sukupuolella ei ole mitään väliä. Oon aina ollu huono listaamaan omia mielenkiinnonkohteita, mut kokeillaan: - Musiikki on parasta. Omia lempibändejä/artisteja on The Birthday Massacre, Pitbull Daycare, Front Line Assembly ja Losing Streak. Soitan ite kitaraa ja rumpuja, ja kirjottelen lyriikoita aina välillä. - Valo- ja videokuvaus/kameran kanssa kikkailu on aina kiinnostanut ja tietysti editointi myös. - Elokuvia katon ajoittain. Yleensä jotain minkä oon jo nähny aiemmin. Saw-elokuvat on kultaa ja fanitan niitä melkein uskonnollisesti. Aika tylsähän mä oon, mut jos joku kohta kiinnosti niin hyvä juttu.
Olen 36-vuotias muunsukupuolinen, sinun sukupuolella tai iällä ei ole mitään merkitystä. Minulla on graafikon/taiteilijan taustaa ja mielenkiintoni kohteita ovat luonto ja eläimet, pelit, elokuvat, sarjakuvat, lautapelit jne. Olen kiinnostunut erilaisista ihmisistä eikä sinun tarvitse välttämättä jakaa yhteisiä mielenkiinnon kohteita, puhuttavaa löytyy monesta muustakin asiasta 🙂 En pistä pahakseni peliseurastakaan mutta erityisesti olisin vailla seuraa ulkoiluun, matalan kynnyksen lenkkeilyyn, jos sinulla sattuu koira olemaan niin eikun seuraksi vaan ✨ (meiltä löytyy kotoa pupu ja kissa mutta terveyshyödyt näiden kanssa ulkoillessa jää helposti saavuttamatta 😅) Muunkinlainen urheilu voi tulla kyseeseen mutta helpot lajit, kuten kävely tai pyöräily eri ympäristöissä ovat sellaisia, mihin minut on tässä vaiheessa helpointa houkutella mukaan. Viihdyn sohvalla ja playstationin ääressä erittäin hyvin ja terveys vihjailee, että välillä sieltä sohvalta pitäisi päästä ylöskin 😅 sinun ei tarvitse olla mikään fitness tyyppi, olipa taustasi millainen tahansa niin tärkeintä olisi jaettu tunne siitä, että voisihan sitä välillä vaikka ulkoillakin ja se olisi helpompaa jonkun muun kanssa, kuin yksin. Taustallani on vahvaa ymmärrystä sosiaalisesta ahdistuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuudesta, masennuksesta ja nepsyn piirteistä sekä sukupuoli- ja seksuaalisuusasioista, kanssani on turvallista puhua monenlaisesta ja en helpolla säikähdä vaikeampiakaan aiheita. Teen työtä sote-alalla, mikä aina välillä kuluttaa jokseenkin rajoitettuja sosiaalisia voimavarojani ja arkeani rytmittää vuorotyö, johon kuuluu paljon yövuoroja joten voi olla, että lusikat ei aina riitä samana iltana viestien lukemiseen mutta se ei tarkoita, että välttelisin sinua, tarvitsen välillä vaan vähän aikaa jäsennellä ajatuksia. Tällä ilmoituksella toivoisinkin saavani ryhtiä siihen, että lenkille tulisi lähdettyä toisen ihmisen inspiroimana silloinkin, kun liikunta tahtoo muutoin jäädä kaiken muun jalkoihin.
Seuratoiveet
Oon tämmönen rento ja värikäs tyyppi, joka kaipaa kovasti ihmisten seuraa. Ystäviä on, mutta kaikilla perheet ja omat menot ja näin sinkkuna, koen jääväni vähän yksin. Haen ystävyyttä vain naisten kanssa. Kaipaan keskustelua, tekemistä ja naurua. Huumori on tärkeä osa minua, mutta rakastan myös syventyä aiheeseen kuin aiheeseen. Harrastan lenkkeilyä, kirppiksien kiertämistä, tanssia ja jumppailua. Uusia asioita olisi kiva kokeilla :) Laita rohkeasti viestiä ja sovitaan tapaaminen:)
Seuratoiveet
Moi! Oon 25v opiskelija ja asun Tampereella. Opiskelen yliopistossa ja opinnot alkaa oleen loppupuolella. Oon rauhallinen, empaattinen ja ystävällinen ihminen. Tuun helposti juttuun ihmisten kanssa, mutta koen yksinäisyyttä joten uusille ystäville ois tilaa! Toivoisin naispuolisia ystäviä ihan vaa hengailuun, mukaan erilaiseen kivaan tekemiseen ja juttukaveriks arjessa. Sellanen matalan kynnyksen kuulumisten vaihto ois kans tärkeetä. Tykkään mm. tehdä käsitöitä, leipoa, retkeillä, urheilla ja kahvitella. Etenkin neulominen on lempparipuuhaa. Lähen mielelläni mukaan myös pyöräilylle, ryhmäliikuntaan, keikoille ja tapahtumiin. Olis ihanaa tutustua jos säkin kaipaat ystävää ja meillä on samoja kiinnostuksenkohteita! :)
Seuratoiveet
Olen 48v mies Tampereelta ja etsin ystävää/kavereita viestittelyyn, ajatusten vaihtoon, kahville tai leffaan tai jotain... Olen sairaseläkkeellä ja vähän liikaa tulee yksin kotona mietittyä asioita itekseen... No mut eniveis ois ihan kiva löytää uusia ystäviä ja kavereita😊
Seuratoiveet
Moi! Olen 30-vuotias mies ja tuore Tamperelainen. Tällä hetkellä olisi hakusessa kaveri tai pari, joiden kanssa voisi tehdä kaikenlaista luontoon ja valokuvaamiseen liittyvää. Tampereen seudulta löytyy jo muutamia kavereita, mutta arki on usein kaikilla kiireistä, joten uusia ystäviä olisi mukava saada. Olen intohimoinen luontovalokuvaaja ja se minua vie luontoon kuvausretkille. Tykkään myös perinteisestä retkeilystä, sekä tulistella nuotiolla ja parantaa maailmaa. Valokuvauksessa minua kiinnostavat erityisesti eläimet, linnut ja maisemat. Viime aikoina, myös koirien kuvaaminen on alkanut kiehtoa. Luonteeltani olen rauhallinen ja sosiaalinen, “vähän insinööri” sekä jalat maassa oleva tyyppi. Etsin kaveria, jolla olisi aitoa kiinnostusta luontoon, jos tämä täyttyy, uskon että meillä voisi olla paljon yhteistä puhuttavaa ja koettavaa. Iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä, mutta arvostan nuorekasta elämänasennetta ja avointa ajattelua. Jos kiinnostuit, laita viestiä! 😊
Seuratoiveet
Moikka, Etsin uusia kavereita Tampereelta. Rakastan luonnossa liikkumista (kävelemistä, päiväretkiä, yön yli retkiä), tanssimista, joogaamista, matkailua, ruuanlaittoa, lukemista, teen juomista ja musiikin kuuntelua. Olen 28-vuotias opiskelija Tampereelta. Opiskelen viimeistä vuotta yliopistossa. Opiskelupaikkakuntani ei ole Tampere, joten opiskelukaverit ovat jääneet toiselle paikkakunnalle. Olisi siis kiva löytää opiskelukavereita; yliopiston kirjastolle (Keskustan kampukselle). Voitaisiin toimia sosiaalisena paineena toisillemme sekä jakaa lounashetket yhdessä. Toivoisin myös erityisesti kavereita luontoon/retkeilyyn. Haluan jatkaa taas mun telttailuharrastusta kunhan säät vielä hieman lämpenevät. Haaveena mulla on seikkailla kaikissa Suomen kansallispuistossa, tähän mennessä oon käynyt noin kymmenessä. Oon myös kiinnostunut vaeltamaan ulkomailla jossain vaiheessa kun retkeilykokemusta on vielä vähän enemmän. Toki yleensä luontoretkeily suuntautuu ihan lähikohteisiin Tampereen alueella. Vuosien varrella ystävät ja uudet tutut ovat kuvailleet minun olevan iloinen, empaattinen, sosiaalinen, ystävällinen, innostava tyyppi. Laita viestiä, jos kiinnostuksen kohteet kuulostavat yhtään sulle tutuilta :) Luulen, että kaverisuhde voisi toimia parhaiten, jos olet noin 25–35-vuotias. Toivoisin kavereilta elämänkokemusta, huomaavaisuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta. Mieluiten tapaisin ensimmäisen kerran luonnossa esimerkiksi Pyynikillä tai Kaupissa kävelyllä!
Hei etain uusia kavereita joiden kanssa nähdä arjen keskellä. Päivät tuntuvat aina samoilta missä käyt töissä ja menet kotia. Olisi mukava saada kavereita tähän toistuvan arjen muuttamiseen. Tykkään pyöräillä ja kiipeillä vapaa-ajalla kun ei tule koodailtua töissä. Myös lenkillä tulee käydä ajoittain. Tykkään katsella tv sarjoja ja animea. Tulee myös pelailtua koneella. Myös oman arjen harrastuksen ulkopuolset toiminmat kiinnostaa. Voidaan mennä elokuviin tai yksille. Saa myös ehdottaa hyviä uusia harrastuksia jos sellaisia on. Myös kulttuuri tapahtumat ei oo pois laskuista kuiten teatteri.
Seuratoiveet
Olen 38v nainen Tampereelta ja etsin uusia tosiystäviä elämän pyörteisiin, ei se määrä vaan se laatu =) Osa ystävistäni on hävinnyt elämän pyörteisiin tai osa asuu toisilla paikkakunnilla. Olisi huippua jos olet täältä Tampereelta niin voisi nähdä ja pitää yhteyttä tiiviimmin, mutta voit toki olla mistä päin Suomea tahansa. Harvemminkin vietetty laatuaika yhdessä ystävysten kesken on välimatkan arvoista ja tosiystävyys sen kestää =) Olen avoin, herkkä, ( erityisherkkä ) , tunteellinen, iloinen, luotettava, lojaali, oikeudenmukainen, empaattinen, toiset huomioiva ja kunnioittava ihminen, olethan sinäkin. Omaat sydämen sivistystä ja ymmärrät ja arvostat erilaisuutta, etkä tuomitse. Et myöskään pelästy vaikka elämä ei aina olisi kohdellut armollisesti vaan arvostat sitä, millä jaloilla ihminen tällä hetkellä seisoo, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja usein huomaankin hyppääväni sinne syvään päätyyn, en pelästy vakavempia aiheita, toivottavasti et sinäkään. Kevyelle keskustelulle, naurulle, ilolle on myös iso paikkansa. Ja positiivisin mielin katson kohti tulevaisuutta. Ja odotan mitä ihanuuksia sillä on vielä minulle tarjota. =) Huomaan tulevani parhaiten toimeen tunneihmisten kanssa, jotenkin ollaan aina samalla aaltopituudella. Järki-ihmisten kanssa olen vähän hukassa ja yhteistä säveltä ei aina löydy.. Voit lukeutua kumpaan tyyppiin tahansa, Haen seuraa erilaisiin liikuntaharrastuksiin vaikkapa kävely-fillarilenkeille, avantouintiin, ryhmäliikuntatunneille, elokuviin, teatteriin, stand up keikalle, kirppareille, messuille, markkinoille, nähtävyyksiin , matkailuun, syömään , kahvikupin äärelle maailmaa parantamaan, ihan minne vain, hyvässä seurassa kaikki on mukavaa! =) Etsin miehiä ja naisia ystäväksi ja toki se rakkauskin elämään olisi tervetullut , jos se ihmeen kaupalla tätä kautta vastaan tulisi =) Jos koit , että viestini kosketti Sinua jollain tavalla niin otappa yhteyttä! Toivottavasti kuulen Sinusta vielä lisää. Aurinkoista syksyä! =)
Moi! Olen 22-vuotias IT-opiskelija Tampereella ja luova tyyppi, joka tykkää rakentaa ja tehdä kaikenlaista. Teen töitä ohjelmistokehittäjänä, soitan kitaraa vapaa-ajalla ja käyn myös säännöllisesti treenaamassa. Olen ennen pelannut padelia ja olisi kiva löytää joku kaveri padelia, tennistä tai sulkapalloa varten. Joskus katson animea juoksumatolla, ja olen erityisesti kiinnostunut japanilaisesta musiikista, sitä soitan yleensä myös kitaralla. Olen vuosien varrella kokeillut monia harrastuksia (musiikin tekeminen, ohjelmointi, tanssi, videopelit), joten jos tykkäät jostain näistä, meillä riittää varmasti juteltavaa. Olen myös avoin kokeilemaan uusia juttuja. Olen ulkomaalainen ja opettelen vielä suomea, joten olisi hienoa jos voisit auttaa kielen kanssa, ja vielä helpompaa, jos meillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Minulla on vähän absurdia ja mustaa huumoria, joten siihen kannattaa varautua :) Voidaan mennä vaikka juttelemaan, peliluolaan, liikkumaan tai kokeilemaan jotain uutta. Laita viestiä, jos sinustakin joskus tuntuu, että olet “liian outo” tai “liian tavallinen” muiden seurassa ja haluat tavata samanhenkisiä ihmisiä!
Moikka! :) Sanon heti alkuun et oon tosi huono kirjottaa itsestäni joten anteeksi siitä jo etukäteen! Mutta kuten otsikosta varmaan tuli ilmi niin etsin kavereita jotka eivät olisi mulle vaan hyvän päivän tuttuja joita nään kerran puolessa vuodessa. Tykkäisin ihan rennosta hengailusta, kotona tai ulkosalla. Tietysti pitkällä tähtäimellä voitais mennä myös seikkailee eri kaupunkiin tai keksiä jotain muuta spesiaalimpaa! Olisi ihanaa pitää sarjamaratoneja tai vaikka pelailla yhdessä mutta voit yrittää puhua mut ympäri myös esim. shoppailuun tai iltaelämään :D Myös anime, kpop yms. on mielenkiinnon kohteita mut osaan olla myös puhumatta niistä jos et itse omaa samoja intressejä! Mut tietenkin se olis kiva et meillä olis yhteisiä kivoja asioita mistä puhua ja saada aktiviteettia niistä :) Oon 29-vuotias nainen ja elämä koostuu tällä hetkellä töistä ja yksinäisyydestä joista jälkimmäistä haluaisin kokea huomattavasti vähemmän :') Toivoisin, että olisit suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kanssani, helposti lähestyttävä ja innokas tekstaamaan turhanpäiväisistä jutuista <3 Oon myöskin avoin kaveriporukkaan liittymisestä jos sulta jo kiva sellainen löytyy (tai voidaan perustaa sellainen) Kerrothan itsestäsi lyhyesti kun otat yhteyttä :)
Moi! Olen 25-vuotias opiskelija, ja kaipaisin lisää kivoja ystäviä elämääni. :) Olisi mukavaa löytää seuraa erilaisiin tekemisiin sekä mahdollisesti uusia sydänystäviäkin. Kiinnostuksenkohteitani ovat muun muassa yhteiskunnalliset asiat, lukeminen, musiikki, dokkarit, retkeily, avantouinti, matkustelu, kielten opiskelu, ruuanlaitto, kiipeily, melonta, kuntosali, bachata-tanssi ja muu liikunta. Olisi kiva käydä myös enemmän yöelämässä ja erilaisissa tapahtumissa, vaikka keikoilla tai festareilla, joten myös näihin kaipailisin seuraa. Minussa asuu sisällä pieni seikkailija, ja kokeilen mielelläni uusia asioita. :) Olisi mukavaa, jos sinulla on samoja kiinnostuksenkohteita, mutta tietenkään kaiken ei tarvitse natsata. Lähdetäänkö vaikka kahville, kirpparille, luontoon tai liikkumaan? Etsin ainoastaan kavereita.
Seuratoiveet
Moi! :) Oon 26 v nainen Tampereelta ja etsin ystävää. Sukupuolellasi ei ole väliä, mutta etsin vain ystävää, parisuhde löytyy jo. Oon ujo uusien ihmisten parissa, mutta paremmin tutustuessa höpötän vähän liikaakin. :D Rakastan eläimiä todella todella paljon <3 mutta tällä hetkellä mulla ei omaa lemmikkiä ole. Tykkään pelata Pokemon Gota, kuunnella musiikkia, äänikirjoja sekä podcasteja, katsoa sarjoja ja toisinaan myös pelata pleikkarilla Elden Ringiä. Oon mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja helposti jämähdän vain olemaan kotiin, joka ymmärrettävästi pahentaa oloa ja siksi toivoisinkin että olisi ystävä jota voisi nähdä edes joskus. :) Olisi kiva käydä vaikka kävelyllä pelaamassa pokemonia, katsoa yhdessä jotain sarjaa tai mitä ikinä keksitäänkään. Olen absolutisti (en käytä päihteitä enkä ole koskaan käyttänyt) ja kasvissyöjä, mutta sinun ei tarvitse olla. :) Mulla on ADHD. Mikäli kiinnostuit niin laita ihmeessä viestiä ja mikäli asut kauempana niin nettikaveritkin mulle kyllä kelpaavat. Jatkossa viestitellä tykkään eniten Discordissa, mutta Whatsapp käy myös. :)
Seuratoiveet
Hei! Oon viime aikoina tuntenu oloni välillä yksinäiseks. Moni vanha kaveri jäi kun ite alko rauhottuun teinivuosista ja nyt sitten jäänyt todella pieneks lähipiiri. Olis kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ihan oikeitakin ystäviä. Mun arkeen kuulu töitä ja koiran kanssa lenkkeilyä. Sen lisäks tykkään laittaa ruokaa ja pelata koneella. Tykkään myös kokeilla uusia juttuja ja harrastuksia. Oon myös todella paha yliajattelija, joten jos en heti vastaa niin mietin vaan liikaa sitä että mikä on oikee vastaus 😅
Seuratoiveet
Hei, etsin uusia ystäviä mieluiten Tampereen alueelta. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä mutta itse olen 23v. Olen autisti+adhd ja luova sielu. Kirjoitan, ajattelen liikaa ja tunnen vielä enemmän. Olen utelias maailmasta, ihmisistä ja siitä mikä meitä liikuttaa, mikä meitä rikkoo ja mikä meidät korjaa. Olen myös pohdiskeleva, avoin ja helposti innostuva ihminen. Maailma tuntuu kiinnostavalta monella tasolla yhtä aikaa. Minulle on tärkeää turvallinen ja aito ilmapiiri. Tykkään siitä, että saa olla oma itsensä ilman häpeää ja pintapuolisia rooleja. Haen yhteyttä. Sellaista, jossa ei kenenkään tarvitse pienentää itseään. Arvostan rehellisyyttä, empatiaa ja sitä, että ihminen uskaltaa sanoa mitä oikeasti ajattelee. Minun kanssa voi puhua raskaistakin asioista, mutta myös heittää täysin älytöntä läppää. Voitaisiin tehdä yhdessä mitä vain. Tykkään itse esimerkiksi käydä ihastelemassa luontoa, kirppareilla, laulamassa karaokea ja keikoilla. Voidaan myös vaikka vain olla hiljaa jos siltä tuntuu, kunhan ei ole mitään paineita. Joten, jos mikään tässä herätti kiinnostusta niin tulethan laittamaan viestiä niin tutustutaan 🩷 Jos et tiedä kuinka voisit aloittaa keskustelun niin kerro mulle vaikka että millaisissa hetkissä tunnet itsesi kaikkein eniten omaksi itseksesi?
Seuratoiveet
22 vuotias mies etsii kavereita. Taiteet kiinnostaa ☺️