Hei! Etsin itselleni ja erittäin sulkeutuneelle 15 v. pojalleni seuraa Kuopiosta. Löytyisikö esim.samassa tilanteessa olevaa vanhempaa tai perhettä, joka haluaisi joskus tavata meitä tai tehdä jotakin yhdessä?
Seuratoiveet
Tutustu alueen ilmoituksiin. Voit rajata tuloksia iän ja sukupuolen mukaan.
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
542 ilmoitusta
Hei! Etsin itselleni ja erittäin sulkeutuneelle 15 v. pojalleni seuraa Kuopiosta. Löytyisikö esim.samassa tilanteessa olevaa vanhempaa tai perhettä, joka haluaisi joskus tavata meitä tai tehdä jotakin yhdessä?
Seuratoiveet
Kavereita etsimässä. Harrastuksiin, keksimään jotain yhteistä tekemistä.
Seuratoiveet
Moikka. Olen 44v nainen pohjois-savosta. Olen ujo, mutta kun oikean ystävän löydän on meno taattua😅 ja naurua riittää. Lapsia on 4, kaksi asuu jo omillaan ja 2 muualla. Olen eronnut vuosi sitten, eikä tällä hetkellä ole seurustelukumppania. Asun hevostilalla joten toivottavasti pidät eläimistä. Lisäksi lähellä sydäntäni on puutarhanhoito, lähinnä kurkun,tomaatin ym kasvatus. Myös ruuanlaitto on mielipuuhiani, Kokki kun olen ammatiltani. Huumorintajua löytyy ja tykkäänkin nauraa vedetsilmissä jos olemme samalla aaltopituudella
34 vuotias nainen etsii kavereita/ ystäviä joiden kanssa voisi käydä kahvilla,elokuvissa,shoppailemassa tai lenkillä luonteeltani olen rauhallinen ja luotettava en käytä päihteitä tykkään eläimistä. Itseltäni löytyy 5 uros bolognese jonka kanssa käyn lenkillä ja välillä käyn myös koirapuistossa
Seuratoiveet
Etsin Ystävää, kumppania arkipäiviin.
Seuratoiveet
Etsin uusia ystäviä elämääni, kun niitä ei ihan hirveästi enää jäljellä ole. Kaikki on tipahdelleet matkan varrella pois, muuttojen ja opiskeluiden takia. Itse asun Pohjois-Savossa pian 2kk ikäisen vauvan ja miehen kanssa. Päivät kuluu pitkälti vauvan kanssa touhutessa ja kahden koiran kanssa lenkkeillessä. Tunnen oloni välillä aika yksinäiseksi, joten olisi ihanaa, jos löytyisi joku sielunkumppani, jonka kanssa käydä esim kirppareilla tai hörppiä teetä. Olisi kiva löytää naispuolinen ystävä, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Luonteeltani olen rauhallinen ja kiltti. Aluksi ujohko, mutta kyllä se siitä hälvenee kun tutustuu. Olen eläinrakas ihminen ja tykkään kävellä luonnossa ja ihastella maisemia. :) :) Tule juttelemaan jos kolahti!
Seuratoiveet
Heips! Täällä kirjoittelee 24-vuotias opiskelija Itä-Suomesta. Elämä on vienyt vanhoja kamuja eri suuntiin, joten olisi ihana tutustua uusiin ihmisiin ympäri Suomea. Iälläsi, sukupuolellasi, asuinpaikallasi jne. ei ole minulle väliä kunhan vain jaksat vaihtaa ajatuksia/kuulumisia. Vähän tietoa minusta: Olen siis opiskelija, pääaineena historia. Filosofia ja pykologia kiinnostavat myös. Rakastan lukemista, kotoa löytyy monta hyllyllistä kirjoja. Tykkään myös piirtää, kirjoittaa ja katsoa leffoja tai urheilua. Itse harrastan vain hölkkäilyä tai pyöräilyä. Jos kiinnostuit laitathan viestiä!
Moikka! Oon 19-vuotias tyttö ja muutan tänä syksynä Kuopioon kissani, kultakalojeni ja poikaystäväni kanssa. Hänen lisäksi en tunne Kuopiosta ketään ja olisi ihan super kiva tutustua! Tykkään luonnosta, miun huonekasveista, tykkään unista ja nään aika usein unii, pidän myös hyönteisistä, auringonlaskuista ja sateesta. Harrastan teatteria (tai ainakin harrastin, saa nähä miten opiskeluiden alkaessa löytyy aikaa/harrastelijaryhmää) ja piirrän/maalaan enemmän tai vähemmän! Etin siis kaveria, jolle jutella ja joka ois tukena ja voin olla vastaavasti tukena siulle :) Oon luultavasti mukava sinnuu kohtaan joten laita vaikka sähköpostiin viestii tai sitten instagramiin @viikunapuu :>
Olen vailla ystäviä toisista äideistä, vertaistukea ja ymmärtäjää ruuhkavuosien kanssa selviytyjille. Minulla on kaksi pientä lasta ja aviomies. Asumme Kuopiossa.Kotiäitinä olen viihtynyt toistaiseksi,mutta opintoja suunnittelen lähiaikoina aloittavani. Tykkään puhua ja kuunnella! Kahvikupin ääressä on ihana parantaa maailmaa kun on hyvää seuraa. Tykkään myös käydä leikkipuistoissa lasten kanssa, kahviloissa, vaunulenkillä, mitä milloinkin. Pidän käsillä tekemisestä,mm.virkkaaminen on lähellä sydäntäni. Meillä on kaksi kissaa. Olen rauhallinen,pohdiskeleva ja herkkä luonne enkä aina kestäisi maailman pahuutta. Kaikki kaunis ja suloinen piristää, kuin myös ihmisten kiltteys ja avuliaisuus ja pienet sievät yksityiskohdat. Jos kolahti, laita postia tulemaan,olisi kiva tutustua!:)
Seuratoiveet
moiii. oon 21 vuotias varattu nainen kuopiosta ja etin kavereita, mutta enemmän ihan sydänystäviä. sitä luulee aina omaavansa hirveesti ystäviä mutta kesän alkaessa aina totuus valkenee. mutta ikinä ei oo liian myöhästä saada uusia ystäviä! muaa kiinnostaa enemmän ihan syvälliset jutut kun small talk. ei oo väliä minkä ikänen, mitä sukupuolta oot. tärkeintä että juttu luistaa hyvin! etin aina elämässä merkityksiä. ois kiva saada tulevaksi kesäksi kaveri jonka kanssa käydä paikoissa ja tehdä asioita (ja toivottavasti siis ihan elinikäisen ystävän, eikä VAAN kesäksi :D) opiskelen design tekstiilejä ja harrastan käsitöitä. luonto on hyvin vahvasti läsnä elämässäni ja astrologia kiinnostaa. kirppareilla tykkään kierrellä. ja jos tilanteet antaa periksi niin keikoille olis ihanaa päästä pitkästä aikaa. rakastan musiikkia (kukapa ei)
Moikka! Täällä kirjoittelee 26-vuotias nainen, joka asuu Kuopiossa miehen ja pienen lapsen kanssa. Jos ihan suoraan sanotaan, olen aika yksinäinen. Kaverit ovat kaikonneet vuosien saatossa ja jotenkin nykypäivänä uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Jotenkin sitä luuli, että lapsen myötä tutustuminen on helpompaa kun käy kerhoissa ja leikkipuistoissa, mut eheei. Jotenkin kaikki on jääneet sitten niin pintapuoliseksi tutustumiseksi. Luonteeltani mä olen huumorintajuinen, ystävällinen ja aika rauhallinen persoona. En mikään maailman puheliain tyyppi alkuun, mutta kun tutustuu, niin sitten kyllä. Arkeni pyörii luonnollisesti aika paljon perheen ympärillä. Olen vielä toistaiseksi kotona lapsen kanssa, joten välillä on päiviä, kun sitä toivoisi, että olispa ihmisiä kenen kanssa viettää aikaa esim. Lenkkeillen, elokuvissa, kahvikupin äärellä.. Tykkään käydä paljon kirppiksillä ja usein kun otan omaa aikaa arjessa, on kiva mennä vain kaupungille viettämään aikaa. Olisi ihanaa löytää ystäviä, joiden kanssa voisi jutella ihan mistä vaan, joille voisi viestitellä tai soittaa mitä hassuimmastakin asiasta. Ja joille voisi jakaa ilot ja surut. Kerron mielelläni itsestäni lisääkin. Ota yhteyttä jos kiinnostus heräsi :) tämä ilmoitus ei vanhene.
Hei! Olen 25-vuotias nainen Pohjois-Savosta ja rehellisesti sanottuna olen hieman yksinäinen. Asun kaksin poikaystäväni kanssa ja suurinosa ystävistäni asuu toisella paikkakunnalla, ja vaikka juttelen heidän kanssaan päivittäin niin olisi kiva saada uusia ystäviä. Ensisijaisesti haluaisin palata etanapostin pariin, olen usean vuoden lähetellyt kirjeitä useiden ihmisten kanssa, mutta nyt olisi tilaa parillekin uudelle kirjekaverille. Jos haluat viestitellä somessa/sähköpostin kautta niin sekin onnistuu, olisi ylipäätään kiva saada taas uusia tuttavuuksia joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Olen avoin ja ystävällinen ihminen, minulle on helppo puhua ja kanssani on helppo nauraa. Harrastan tällä hetkellä lähinnä kuntosalilla käymistä noin 5 kertaa viikossa, pelaan pokemon go:ta säännöllisesti ja tykkään videopeleistä. Muita kiinnostuksen kohteita on mm. eläimet, ruoka, musiikki, japanilainen kulttuuri (joskin jäänyt aika vähälle parin viime vuoden aikana), lukeminen, leffojen ja sarjojen katselu. Tästä tuli nyt todella pitkä ilmoitus mutta kiva jos jaksoit lukea tänne asti, ja pistä ihmeessä viestiä tulemaan niin voidaan vaihtaa osoitteita tai someja.
Seuratoiveet
Moikka! Olen 28 -vuotias nainen ja olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että tälle yksinäisyydelle pitää edes yrittää tehdä jotain. Olisi mukava löytää ihminen, jonka kanssa voisi jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Vaihtaa ajatuksia, kuulumisia, mielipiteitä, huolia ja murheita. Jakaa iloja ja suruja. Alkuun viestien muodossa ja jos homma sujuu, niin myöhemmin kenties kasvokkain. Olen haaveileva realisti, sisukas mutta herkkä, syvällinen pohdiskelija, hyväsydäminen ja kovia kokenut selviytyjä. Huumorintajuakin löytyy, se voi tosin olla melko kummallista välillä. Vähän kummallinen taidan olla itsekin, mutta en pidä sitä ollenkaan pahana asiana. Erilaisuus on rikkautta. Tykkään paljon luonnosta ja eläimistä, pitkistä ja syvällisistä keskusteluista, musiikista, leffoista, dokkareista, podcasteista ja kahvista. Musiikkimakuni on tosi laaja, mutta yleensä vähän raskaampi miellyttää korvia eniten. Tällä hetkellä lemppareita esim. Rammstein, Beast In Black, Unheilig ja Asking Alexandria. Saatan kumminkin innostua kuuntelemaan jopa klassista tai iskelmää. Fiiliksen mukaan. Toivon että sinä olet luotettava, rehellinen ja aito oma itsesi. Ja kykenet kommunikoimaan muutenkin kuin parilla sanalla. Jos nämä kriteerit täyttyy ja kiinnostuit, niin laita ihmeessä viestiä tulemaan.
Olen 19-vuotias nainen ja hakusessa ystäviä Kuopion suunnilta ja miksei muualtakin. Ikähaarukalla ja sukupuolella ei niin väliä. Luonteeltani olen rempseä, huumorintajuinen ja spontaani. Olisi kiva löytää ystävä, jonka kanssa harrastaa kaikkea mahdollista mitä mieleen juolahtaa esim. vaikka lenkkeilyä, syvällisiä keskusteluja, baarissa käyntiä, kahvittelua sekä maakuntamatkailua. Ota rohkeasti yhteyttä!
Havahduin siihen, että haluaisin tavata uusia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei olisi valmiiksi mitään roolia, ennakkokäsitystä tai asetelmaa. Löytää ystävän, joka haluaa ystävyyttä ilman että sitä täytyy arvailla tai epäröidä. Olen 29-vuotias nainen, sosiaalisessa työssä mutta lopulta aina pikkuisen roolini vanki ihmisten seurassa (paitsi ne lähimmät joiden kohdalla ei tarvitse kontrolloida itseään) Minut pintapuolisesti tuntevat pitävät minua luultavasti kaikkien kanssa toimeen tulevana sosiaalisena ja iloisena tyyppinä, ja se onkin yksi puolistani. Olen kuitenkin myös paljon muuta. Mietiskelijä, omissa maailmoissani seikkailija, sosiaalinen erakko. Etsin ihmistä jonka kanssa voisi olla aidosti sellainen mitä on, ja jonka kanssa voi puhua suoraan. Olen arjessa kiertelijä ja kaartelija, luonteeltani toisten auttaja ja miellyttäjä. Etsin ihmistä jota ei tarvitse miellyttää, joka vaan joko on tai sitten ei ole. Mistä pidän: kaikki epämääräinen tuunailu ja tuusailu, elokuvien katselu, matkustelu (tai ennenkaikkea se suunnittelu), uiminen, luonto, ruuanlaitto ja syöminen, tietovisat, lukeminen, puutarhanhoito (siis oikean puutarhan, ei mitään Ilkka Kanerva-vitsejä tässä), eläimet. Uusien asioiden kokeminen, kulttuuri. Mistä en pidä: toisten ylenkatsominen, töykeys, oman kuoren kiillottajat, mukahauskat katsojaa aliarvioivat tv-ohjelmat, valkosuklaa ja sellaiset valkoiset jugurttipäällysteiset "herkut", jugurtti-sanan kirjoittaminen eri muodoissaan, ainainen pätemisen tarve, turha kitinä silloin kun muillakin on nälkä ja väsyttää. Jos haluat kirjoitella, kerro ihan mistä haluat ihan mitä haluat. Asun itse Itä-Suomessa, mutta jos kumppaniakaan ei nykyään ihan naapuritalosta tarvitse ottaa, en näe syytä miksei ystäväkin voisi nykymaailmassa olla mistä vain. Sinun ei tarvitse miettiä oletko samanlainen kuin minä, koska sinun ei tarvitse olla. Jos pystyt kohtaamaan toisen ihmisen ihmisena, se riittää.
Moi! Täällä kirjoittelee 29-vuotias töiden perässä Kuopioon muuttanut nainen. Olisi mukava löytää täältä seudulta uusia kavereita, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Arkena tykkään muun muassa urheilla, liikkua luonnossa, kuunnella musiikkia ja käydä kahviloissa. Kokeilen mielelläni uusia asioita, joten minusta saa seuraa melkein mihin vain. Olen luonteeltani sosiaalinen introvertti – tykkään viettää aikaa yksin, mutta viihdyn myös muiden ihmisten seurassa, etenkin pienemmissä porukoissa. Jos kiinnostaa jutella lisää ja vaikka tavata kahvikupposen, kävelylenkin tai sullapallomatsin merkeissä, niin laita rohkeasti viestiä tulemaan!
Seuratoiveet
Olis kiva löytää uusia tuttavuuksia ja ystäviä kaikenlaiseen tekemiseen ja ihan vaan hengailuun ja arjen kuulumisten vaihtoon! 🤩 Oon luonteeltani puhelias, avoin, ystävällinen, luotettava ja helposti lähestyttävä. Vapaa-ajalla tykkään mm. lenkkeillä koiran kanssa, liikkua luonnossa, retkeillä, nauttia hyvästä ruuasta, kahvitella, kierrellä kirppareilla tai katsella sarjoja ja leffoja. Rakastan matkustelua, joten samanhenkistä matkaseuraa olis myös kiva löytää! Musta saa seuraa muutenkin oikeestaan mihin vaan ja kokeilen mielellään uusia harrastuksia tai aktiviteetteja. Laittele viestiä, jos yhtään kiinnostuit, niin tutustutaan paremmin! 😊
Etsiskelen samanhenkisiä kavereita itselleni ihan mistä päin suomea vain. Tykkään paljon snäpätä joten snäppikavereita olisi kiva myös löytää. Olen ihan suhkot sosiaalinen savolainen joka on aika paljon kotona. Joten tylsiin iltoihin ystävää vailla.
Hei! 25v yksinäinen sielu etsiskelee kaveria. Olen erittäin hiljainen tuntemattomien ihmisten seurassa, minkä vuoksi kaverien löytäminen on ollut lähes mahdotonta. Tykkään kuitenkin jutella, kun opin tuntemaan sinut. Saatan aluksi vaikuttaa kylmältä, mutta jos vaan löydetään yhteinen nuotti niin lämpenen tosi nopeasti. Aluksi voidaan vaan viestitellä, mutta toivoisin saavani kaverin, jonka kanssa voisi livenäkin viettää aikaa. Tykkään vapaa-ajalla pelailla videopelejä, katsella sarjoja ja striimejä. Myös piirtämisen parissa käytän aika paljon aikaa. Pidän rauhallisuudesta ja hiljaisista päivistä. Ulkoilen jonkin verran ja maisemia aina olen ahkerasti ihaillut. En käytä alkoholia, joten en ole baari seuraksi, mutta kahvittelemaan lähtisin mielelläni. Olisin myös innokas lähtemään coni-reisuille, jos nämä sinua kiinnostaa. Toivoisin sinun olevan suunnilleen samaa ikäluokkaa, mutta ei ole kiveen hakattu ja, jos asut suhteellisen lähellä niin on tämä plussaa. Sukupuolellakaan ei ole väliä niin rohkeesti vaan viestiä tulemaan 🙏 Odotan innolla viestejäsi.
Seuratoiveet
Moi! Olen lähes 30-vuotias nainen Kuopiosta ja etsin noin samanikäisiä kavereita. Minulla on jo aviomies eli suhdetta en etsi. Miehen kanssa meillä on 1-vuotias lapsi, joten etsin sekä itselleni että lapselleni kavereita. Olisi kiva jos olisit lapsellinen nainen tai ainakin lapsirakas. Olen luonteeltani rauhallinen, hauskahko ja alkuun ujo. Tykkään tehdä erilaisia diy-näperryksiä. Vapaa-aikani kuluu leikkipuistoissa, pupuilla leikkiessä ja iltaisin sarjoja katsoen. Tykkään myös käydä välillä kirpparilla ja kaupungilla. Voidaan laittaa alkuun viestiä täällä tai sähköpostilla ja kenties joskus nähdä. Ilmoitus on pitkään voimassa! 😊
Seuratoiveet